Myös isämme uskoivat ennen, virsi 178, (ään. v. 2015)

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 20 жов 2024
  • 1.
    Myös isämme uskoivat ennen
    ja kylvivät, leikkasivat.
    Me saarnaamme aikojen mennen
    kuin isämme saarnasivat:
    "On täyttynyt aika, sen soi Jumala,
    on lähellä Kristuksen valtakunta.
    Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen
    ja suostukaa armahdukseen."
    2.
    Kun Herramme tietänsä kulki,
    niin tultansa tartutti hän.
    Hän tuo vielä toivonsa julki:
    "Sen tahtoisin taas syttyvän."
    Hän Henkensä meillekin lahjoittaen
    myös tehtävän antoi niin vastuullisen:
    "Nyt menkää ja kaikille julistakaa
    jo sanaani pelastavaa."
    3.
    Hän, Kristus, on toivo myös maamme,
    siis häntä me rukoilemme.
    Ja Herralta taas kevään saamme,
    hän kasvun suo kylvöllemme.
    Nyt Jeesuksen nimessä korkeassa
    me saarnaamme anteeksiantamusta.
    Kun syntinen armon näin turvaksi saa,
    hän kiittää vain armahtajaa.
    4.
    On kasteessa siunaus pyhä,
    kun Herramme lahjoittaa sen.
    Hän kansansa turvaksi yhä
    tuo armonsa rikkauden.
    Ja ehtoollisella hän suo omilleen
    taas voimaa ja lohtua kilvoitukseen.
    Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo
    ja sanallaan uudeksi luo.
    5.
    Nyt uskossa autuuden rantaa
    jo täältä me katselemme.
    Jo virtemme kiitosta kantaa,
    me toivossa riemuitsemme.
    Vaan kerran kun pääsemme Karitsan luo,
    soi laulumme uusi kuin pauhaava vuo.
    Se iäistä kiitosta Herralle soi,
    hän armahti, taivaaseen toi.

    Göran Widmark 1945. Suom. Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986.

КОМЕНТАРІ • 15

  • @PasiMustonen
    @PasiMustonen  9 днів тому +1

    Lauluja ja virsiä on tulossa vähitellen kanavalleni lisää. Voit tukea toimintaani pienin lahjoituksin videon alla näkyvän 💙 Kiitos-napin kautta. Kiitos tuestasi!

  • @46kema
    @46kema 3 роки тому +8

    Kyllä on kaunista kuunnella. Olen ajatellut, että olisi ihana omistaa noin upea lauluääni, kuin Teillä 🎶🎶🙏.

  • @terttusarlin4563
    @terttusarlin4563 2 роки тому +1

    Upea ääni kaunista kuunnella

  • @leena-maijaaitamaa9912
    @leena-maijaaitamaa9912 4 роки тому +4

    Ihana virsi hienosti tulkittuna.

  • @jarmo813
    @jarmo813 6 років тому +12

    Kyllä on upean kuuloinen!

  • @jasekka12452
    @jasekka12452 Рік тому

    Tää onniin kaunis virsi

  • @jussis4490
    @jussis4490 4 роки тому +2

    Kiitos

  • @sotilashattara
    @sotilashattara 3 роки тому +2

    ❤️

  • @marttalohilahti
    @marttalohilahti 5 років тому +4

    Ihana❤

  • @kimmoseppa179
    @kimmoseppa179 3 роки тому +2

    UPEE ja niin tosi Lasse

  • @anjasimukka9868
    @anjasimukka9868 3 роки тому +2

    Kìitos Herralle

  • @esajokitalo8573
    @esajokitalo8573 4 роки тому +4

    Upean kuulosta Pasin Laulut

  • @46kema
    @46kema 3 роки тому +1

    Olen ahkerasti kuunnellut Pasi Mustosen virsiä ja tänään taas illalla. Ennen tätä virttä tuli HS seksimainos ja minusta oli todella järkyttävää. Tämä mainos on tullut myös muiden esittäjien videoilla ja monesti juuri hengellisen musiikin videoilla.

    • @PasiMustonen
      @PasiMustonen  3 роки тому +1

      UA-cam muutti ehtoja 1.6.2021 alkaen, että se voi laittaa mainoksia mihin tahansa videoon. Minulla on se mahdollisuus, että laitan mainokset pyörimään kaikkiin videoihin, jolloin voin vaikuttaa hiukan mainoksien sisältöön. Silloin ne tosin pyörivät sitten joka videon alussa.

    • @46kema
      @46kema 3 роки тому +2

      @@PasiMustonen Kiitos vastauksesta. Jatkan virsien kuuntelua edelleen ja nautin suunnattomasti 🙏🎶