Kiitos videosta . Suhteelisen kova rangaistus on perusteltu sillä perusteella että myös ulkopuolinen kuoli . Amerikan elinkautinen on tosiasiassa elinkautinen jos ei anneta mahdollisuutta anoa ehdonalaisuutta . Alaikäisenä kuljettaja sai maksimi tuomion mikä on tuo viisitoistavuotta . On suorastaan kohtlon ivaa että se joka jäi eloon oli aiheuttaja . Tuo että kaasu jumittuis on mahollinen joskaan ei tässä tapaksessa . On tapauksia jossa tekninen vika aiheuttaa kuolemaankin johtaneen onnettomuuden . Myöskin on mahdollista että kuljettaja tavallaan säikähtää niin ettei pysty reakoimaan muuten kuin painamalla kaasua .
😢surullista kuultavaa ja todella ikävää ja ihan järkyttävää.🫣 🫶Kiitos kuitenkin sinulle Nathalie joka jaksat ottaa asioista selvää ja jakaa videoilla juttuja meille. 💐 Kuulumisiin...👍
Syyllinen ehdottomasti. Siitä ei epäilystäkään. Kiitos Natalie kun teet usein videoita ja monet ovat pitkiä, mistä pidän. Olet kehittynyt todella hyvin ja todella asiallinen. Ps. Heillä on tullut ajaessa jotain riitaa ja likka päätti nyt mennään. Kaksi kuoli ja hän vaikuttaa narsistilta, joka ei olisi halunnut menettää henkeään. Likalla on lepakoita tapulissa ja paljon. Vankilassa ei ole hänellä hyvät oltavat.!
Ihana sie❤ ei tuu tylsää kun olet ollut aktiivinen😂 ja hienoo et löydät ns. Uusia juttuja mitä en oo kuullu😊 ja oot aina ilo silmälle ja kehittynyt kertojana todella paljon❤ kiitos! T jenni jns
Tää tuli uniin.. Vaik oon lapsesta asti kaikkee asti haalinu.. Joskus ku isä pyys alibeita perhe tutulta ni äiti eläissään kielti. Vähän salaa luin 😂 t
Kiitos ihana❤,et teit tästä videon , oon jotain pikku pätkiä nähnyt tästä mut tää oli erittäin hyvä ja avas silmiä tän keissin suhteen.. uskon itse et oli tahallinen teko 😢
Kiitos videosta! Mielenkiintoinen keissi. Mckenzien oli varmaan tarkoitus tappaa myös itsensä, muuten tekotapa olisi ollut aika erikoisesti valittu. Sitä jäin miettimään, että miten hän biletti ja jatkoi elämää jos oli tarkoitus itseltäänkin viedä henki. Jotain outoa tässä on...
En oo kattonu vielä loppuun mutta mä epäilen että ois epävakaa personnallisuushäiriö tai jokin muu samantyylinen missä tehdää impulsiivisia ratkaisuja, riippuu kyl onko aikaisemmin ollut jotai vastaavaa useita katkenneita ihmissuhteita ja impulsiivisia tekoja.
Olikohan tämä sama tapaus kun muistelen että McKenzie olisi jo sairaalasta laittanut videoita sairasvuoteelta.Jotain ihan tilanteeseen sopimattomia... Hirveä Tapaus!!
mielenkiintoista. Mutta tapauksessa tuomio perustuu perustuu tunteisiin parisuhteesta ja siitä vain sana sanaa vastaan. Todistajien nyyhkytarinat kovin "kristillisiä".Ja miten voi todeta, että mitä poljinta autossa painettu ja onhan mahdollista, että jokin aivotapahtuma aiheuttanut fyysisen toimintahäiriön.
ystävää ei kanusteta mihinkään. yritään vedota että ei tehä näin. mutta kun jos on kyydissä tilanteessa ei lähetä ylyttämään vetoamaan. yllytys hullu menetelmellä. pitää päästä syyhyn käsiksi miksi nyt näin? Sokki koko tapahtmuma on kaikkille selviintyjille ja ei selviintyjille perheelle. mut syy miksi näin kävi se pitää ymärtää,, mie en ymmärrä asiaa vielä ennen kuin tutustun paremin tähän juttuun. ps. luki häröinen tyyppi.
Nyt loppuun kunellessa... säänöt ei kuulu miulle. mutta jos ei nää toista ihmisenä niin miten voi välittää toisesta, jos minä minä minä... ja vanha klamydian piisi lähti soimaan päässä. mutta kiitos Nathaliee kun teet näitä vidoita. :)
Nuoret on toimii impulsiivisesti. tönäsy riittää ja sitten maailma on perseestä. näyttämisen halu on kova myös nuorilla. vauhtiakun saadaan ei se vauhti tapa vaan se äkkipysäys. kuski miun käsitkeekseen on an vastuussa kyydissä olioisista, mutta tämä ei oikein toimi muissa maissa. mutta tolla vauhilla seinään ajaa niin ei ole vahinko. tahallinen teko mutta onko mielen häirössä? ei ole puolustus. järkee pitää käyttä. ja opiikoo omista virheistä. sen aika näyttä? olkaa armolisisa mutta syylinen. on.
Todella hirvittävä ja surullinen tapaus...täysin oikea tuomio ihmiselle joka tekee jotain noin törkeää poikaystävälleen ja hänen täysin asiaan kuulumattomalle kaverille!!! Katoin kuvat autosta, nii aivan varmasti oli tahallista😒😤😡
Oletko katsonut Annukka Lacellesin youtube-kanavaa? Sillä kanavalla on video nimeltä Valheiden paljastuminen johtaa hirvittäviin tekoihin. Ja oletko jo katsonut sen, aiemmin mainitsemani Ei vanhene koskaan-sarjan Erehdys, Torsti Koskinen-jakson? Millainen sinä spekuloit tällä videolla kertomasi tapauksen tilanteen olleen?
elinkautinen on se monissa osavaltioissa ja lapsuus ei tee pahaa monet pystyy rakastamaan,,sittenhän monissa valtioissa on kaikki huonoista vanhemmista
@@silves57933 no mut jos se on myös ilmoittanut äidilleen et aikoo törmätä autolla seinään tai jotain ton tapaista niin kyllähän se kertoo siitä että hän oli suunnitellut asiaa jo etukäteen ja luultavasti hänellä oli tarkoitus myös kuolla itsekin samalla mutta elämä päätti toisin ja jätti hänet eloon kärsii rangaistuksensa
Ihanaa viikonloppua jokaiselle 🩷 palaan ensi viikolla takaisin 🩵
Kiitos! Hyvää viikonloppua sulle myös ✨
Hauskaa viikonloppua sulle myös.. 👍
Kiitos samoin sinulle❤❤❤
Mukavaa viikonloppua Sinulle!
❤kiitos ja samoin sinulle "meidän oma" Nathalie 😊
ja minunkin puolesta myös kaikille faneillesi😊 🫂👋👋👋
Kiitos hyvästä videosta, kiva kuulla näin tuoreesta tapauksesta. Uskon, että Mackenzie on syyllinen ja, että hänen tarkoituksena oli myös kuolla itse.
Kiitos kun katsoit 🩷🩷🩷
Sinulla on hyvä, analyyttinen ja informatiivinen tyyli, myös oma mielipiteesi tulee esille. Arvostan!
Kiitos videosta . Suhteelisen kova rangaistus on perusteltu sillä perusteella että myös ulkopuolinen kuoli . Amerikan elinkautinen on tosiasiassa elinkautinen jos ei anneta mahdollisuutta anoa ehdonalaisuutta . Alaikäisenä kuljettaja sai maksimi tuomion mikä on tuo viisitoistavuotta . On suorastaan kohtlon ivaa että se joka jäi eloon oli aiheuttaja . Tuo että kaasu jumittuis on mahollinen joskaan ei tässä tapaksessa . On tapauksia jossa tekninen vika aiheuttaa kuolemaankin johtaneen onnettomuuden . Myöskin on mahdollista että kuljettaja tavallaan säikähtää niin ettei pysty reakoimaan muuten kuin painamalla kaasua .
😢surullista kuultavaa ja todella ikävää ja ihan järkyttävää.🫣
🫶Kiitos kuitenkin sinulle Nathalie joka jaksat ottaa asioista selvää ja jakaa videoilla juttuja meille. 💐
Kuulumisiin...👍
On todella hirvittävä juttu ❤️🩹 kiitos ihanaa viikonloppua 🩷
Moi Nathalie kiitos taas videosta surullista ja traagista sinulla upeita videoita, arvostan
Syyllinen ehdottomasti. Siitä ei epäilystäkään. Kiitos Natalie kun teet usein videoita ja monet ovat pitkiä, mistä pidän. Olet kehittynyt todella hyvin ja todella asiallinen. Ps. Heillä on tullut ajaessa jotain riitaa ja likka päätti nyt mennään. Kaksi kuoli ja hän vaikuttaa narsistilta, joka ei olisi halunnut menettää henkeään. Likalla on lepakoita tapulissa ja paljon. Vankilassa ei ole hänellä hyvät oltavat.!
Ihana sie❤ ei tuu tylsää kun olet ollut aktiivinen😂 ja hienoo et löydät ns. Uusia juttuja mitä en oo kuullu😊 ja oot aina ilo silmälle ja kehittynyt kertojana todella paljon❤ kiitos! T jenni jns
Ihana kun olet täällä Jenni 🩷🩵💚
Tää tuli uniin.. Vaik oon lapsesta asti kaikkee asti haalinu.. Joskus ku isä pyys alibeita perhe tutulta ni äiti eläissään kielti. Vähän salaa luin 😂 t
Kiitos ihana❤,et teit tästä videon , oon jotain pikku pätkiä nähnyt tästä mut tää oli erittäin hyvä ja avas silmiä tän keissin suhteen.. uskon itse et oli tahallinen teko 😢
Kiitos sinulle ihana että olet täällä 🩷
Kiitos tästä,olipa traaginen tapaus
Kiitos sinulle 🩷
Kiitos, nyt tämä tuli! Kiitos kiitos kiitos 😍😍😍
Oon oottanut että pääset näkemään tämän 🩷
Kiitos ihana Nathalie ❤ Todella järkyttävä keissi 😢😢
Kiitos sinulle 🩵
Olen syyttäjän kanssa samaa mieltä. Tahallista oli,koska ei ollut edes koskenut jarruun.
Olip todella ihan hirveä järkttävä surullinen tapaus ja hyvää viikonloppua Nathalie 😢😢
Pilvee ja sieniä, joutui pahalle tripille..
Kiitos hyvästä videosta ja viikon loppua kaikille❤❤
💚
Nathalie Kiitos hyvästä videosta.👍
Kiitos kun katsoit 🩷🩷
Kiitos videosta Nathalie
Kiitos 🩷
Kiitos videosta! Mielenkiintoinen keissi. Mckenzien oli varmaan tarkoitus tappaa myös itsensä, muuten tekotapa olisi ollut aika erikoisesti valittu. Sitä jäin miettimään, että miten hän biletti ja jatkoi elämää jos oli tarkoitus itseltäänkin viedä henki. Jotain outoa tässä on...
En oo kattonu vielä loppuun mutta mä epäilen että ois epävakaa personnallisuushäiriö tai jokin muu samantyylinen missä tehdää impulsiivisia ratkaisuja, riippuu kyl onko aikaisemmin ollut jotai vastaavaa useita katkenneita ihmissuhteita ja impulsiivisia tekoja.
Hyvä video ja kaunis juontaja 👌
Kiitos videosta 😊 järkyttävä keissi😢
Olipa todella traaginen tapaus 😢hyvää viikonloppua myös sulle Natalie ❤
Ihana 🩷
Kiitos oli hyvä jakso näin perjantai iltana.🎉🎉🎉🎉🎉🎉❤
Ihana kuulla 🩷
Mä oon nähnyt tapauksen englannin kielellä. Tosi hyvä kun teit tämän suomeksi, vaikka se ei edes ole sinun äidinkielesi. ❤️
Kiitos sinulle kun katsoit 🩷🥹
@@nathalietruecrime 💛
Kiitos videosta ❤. Kerrot kyllä hyvin nämä asiat ❤😊. Lisää kiitos ❤
Olikohan tämä sama tapaus kun muistelen että McKenzie olisi jo sairaalasta laittanut videoita sairasvuoteelta.Jotain ihan tilanteeseen sopimattomia...
Hirveä Tapaus!!
On todella hirveä ❤️🩹
Kiitos videosta. 🎧👍🏡☀️
Kiitos kun katsoit 😍
Kiitos videosta😢
Kiitos ihana🩷
Kiitoksia videosta.
Kiitos sinulle 🩷
Hirvittävä tapaus, uskon että se johtui vaan hetken mielijohteesta!
mielenkiintoista. Mutta tapauksessa tuomio perustuu perustuu tunteisiin parisuhteesta ja siitä vain sana sanaa vastaan. Todistajien nyyhkytarinat kovin "kristillisiä".Ja miten voi todeta, että mitä poljinta autossa painettu ja onhan mahdollista, että jokin aivotapahtuma aiheuttanut fyysisen toimintahäiriön.
Kiitti kun jaksat yllättää näillä videoilla.
Kiitos kun olet täällä 🩷
ystävää ei kanusteta mihinkään. yritään vedota että ei tehä näin. mutta kun jos on kyydissä tilanteessa ei lähetä ylyttämään vetoamaan. yllytys hullu menetelmellä. pitää päästä syyhyn käsiksi miksi nyt näin? Sokki koko tapahtmuma on kaikkille selviintyjille ja ei selviintyjille perheelle. mut syy miksi näin kävi se pitää ymärtää,, mie en ymmärrä asiaa vielä ennen kuin tutustun paremin tähän juttuun. ps. luki häröinen tyyppi.
Nyt loppuun kunellessa... säänöt ei kuulu miulle. mutta jos ei nää toista ihmisenä niin miten voi välittää toisesta, jos minä minä minä... ja vanha klamydian piisi lähti soimaan päässä. mutta kiitos Nathaliee kun teet näitä vidoita. :)
Nuoret on toimii impulsiivisesti. tönäsy riittää ja sitten maailma on perseestä. näyttämisen halu on kova myös nuorilla. vauhtiakun saadaan ei se vauhti tapa vaan se äkkipysäys. kuski miun käsitkeekseen on an vastuussa kyydissä olioisista, mutta tämä ei oikein toimi muissa maissa. mutta tolla vauhilla seinään ajaa niin ei ole vahinko. tahallinen teko mutta onko mielen häirössä? ei ole puolustus. järkee pitää käyttä. ja opiikoo omista virheistä. sen aika näyttä? olkaa armolisisa mutta syylinen. on.
Oli syyllinen. Tehty ehkä suuren tunnekuohun vallassa, mikä ei vähennä yhtään syyllisyyttä. Osoitti jo aiemmin itsehillinän puutetta.
Todella hirvittävä ja surullinen tapaus...täysin oikea tuomio ihmiselle joka tekee jotain noin törkeää poikaystävälleen ja hänen täysin asiaan kuulumattomalle kaverille!!! Katoin kuvat autosta, nii aivan varmasti oli tahallista😒😤😡
Capter 7 on suomessa velkasaneeraus
Oletko katsonut Annukka Lacellesin youtube-kanavaa? Sillä kanavalla on video nimeltä Valheiden paljastuminen johtaa hirvittäviin tekoihin. Ja oletko jo katsonut sen, aiemmin mainitsemani Ei vanhene koskaan-sarjan Erehdys, Torsti Koskinen-jakson? Millainen sinä spekuloit tällä videolla kertomasi tapauksen tilanteen olleen?
Aion katsoa tämän ei vanhene koskaan ensi viikolla ja palaan asiaan 🩷
Kiitos selityksestä.@@nathalietruecrime
Liikaa ruohoa, ei olisi pitänyt ajaa
elinkautinen on se monissa osavaltioissa ja lapsuus ei tee pahaa monet pystyy rakastamaan,,sittenhän monissa valtioissa on kaikki huonoista vanhemmista
Noo on toi aika selvästi tahallaan tehty teko..
Jos näin on, niin sit se oli myös itsemurhayritys. 160 km/h tiiliseinään, ihme, että tyttö selvisi hengissä kuskin paikalta..
@@silves57933 no mut jos se on myös ilmoittanut äidilleen et aikoo törmätä autolla seinään tai jotain ton tapaista niin kyllähän se kertoo siitä että hän oli suunnitellut asiaa jo etukäteen ja luultavasti hänellä oli tarkoitus myös kuolla itsekin samalla mutta elämä päätti toisin ja jätti hänet eloon kärsii rangaistuksensa
ja pitää lukea paperista
👹😰👹
Likvidointi. Ei likvidiointi. 😂
Hei Vilma, pilkun viilaamisen yhdistyksestä päivää. Haluaisimme teidät meidän tiimimme, otatko yhteyttä
@@Jiihoo777 ehdottomasti. Pilkku on toinen nimeni ja Viilaaja sukunimeni.