Tämähän oli ihan reissu! Ehkä vielä tulee se päivä, kun Mehtämikosta tulee huolellinen aikuinen ja oikea vaeltaja, josta pienten retkeilijöiden kelpaa ottaa mallia. Mutta se päivä ei ole tänään! Tänään on keskiviikko ja tänään syödään makkaraperunoita! Mikä on sun vaellusten suosikkieväs?
Hello! Mikko taas pelkkää hymyä. Ja suosikkieväs reissussa. No? Poro tietysti kaikissa muodoissa. Leikkeenä. Porometukkaa leivän päälle. Ja Poronkäristys löysällä muusilla puolukoiden kera..
Kiitos Mikko jälleen kerran! Nämä videosi tuovat aina todella hyvän mielen, asenteesi retkeilyyn ja vaeltamiseen on täydellinen. Ainoa huono puoli näissä on, ettei meinaa jaksaa odottaa sitä seuraavaa lomaa ja omaa vaellukselle pääsyä.
Kiitos,olipa taas tälläinen hyvin elämänmakuinen ja mukaansa tempaava retkivideo 👍..ja vielä se komea rautukin sieltä siiman jatkeeksi löytyy..Ei muuta kuin Hyvää Joulua🎄 ja kohti uusia seikkailuja..
Kaunista kuvaa + leikkauksessa hyvä rytmi + rento meininki reissussa = erittäin mukava kokonaisuus 👌👌 Ja olihan melkoinen yhden kalan reissu 😄 Oli muuten mukava bongata yksi tuttu paikkakin jossa tullut käytyä vuosia sitten. Todistettavasti siellä taimentakin on 😉
Kiitoksia taasen mahtavasta videosta. Oli rattonen reilu puol tuntii. Kyllä näitä sinun videoita katsoes tulee tunne et olis ihan itekki siel maastossa mukana. Ja onnea kunnon raita paidasta siin oli jo kuiten syömistä
Luonto muuttui kesästä syksyyn videollasi! On se vaan surullisen lyhyt Lapin kesä. Hieno video. Vielä tulee se video, missä "rautu" huudot kaikuvat tunturijärven rannalla useaan otteeseen.
Se on jälleen nöyrimmät kiitokset mikolle! Kyllä nää oot niin eri mukava ukko ettei näitä sun videoita voi olla kattelemati ilman että alkaa poskipieli nouseen kohti korvan laitaa. Ja kyllä se erämaan rautu sieltä vielä nasahtaa. Kirreitä siimoja ja hyvvää uutta vuotta 🤘😝🤘
Hienoa kokea Mehtämikon aidonmakuinen rakkaus tunturierämaahan ja kalastukseen. Elämyksiähän sitä lähdetään hakemaan ja kun niitä tulee, sopii myös päästää ilo ilmoille!
Kiitos taas hauskasta reissuvideosta. Näitä katsoo mielellään! Vaan mitäpä tököttiä olet keksinyt laittaa tuohoon vaellussaappaan kärkeen (21:16)? Itsellä meinaa irvistellä tuo pohja tosta kärjestä ja olen siihen miettinyt jotain laittavani suojaksi, ettei kompurointi revi sitä enempää. En vaan ole vielä sopivaa tuotetta löytänyt. Vihjeestä kiitollisena.
Tulipa aikamoinen kesän kaipuu tämän videno myötä, vaikka syksyn kelissä vaelsitkin. Ja oli kyllä mahoton ahven, en ole yhtä suurta edes telkkarissa nähnyt ennen. Hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta! Vettis
Ja HURJA MÖRKÖ sieltä nousi taasen! Selkeästi noudattamasi kaava "ei kalan kallaa, kiroa kalastaminen, paikalliset vesistöt, varusteet ja omat kalastustaidot ja nosta tämän jälkeen elämäsi suurin assu" -tyylinen ratkaisu vaikuttaa toimivan oikein menestyksekkäästi! 🤣🤣 Pitänee itsekin kokeilla ensi kesänä vastaavaa 😅. Hieno video ja hieno reissu 👍
Hieno reissu sulla taas. Tosta kompassin napojen kääntymisestä on aina välillä näkyny juttua somessa. Itelle se on käyny kahdesti. Jälkeenpäin syyksi paljastui kännykän suojakuoren magneetti. Ekalla kerralla työnsin kompassin samaan taskuun kännykän kanssa, toisella heitin kännyn maassa makaavan karttalaukun päälle. Kompassi siis oli laukussa sisällä. Magneetti sinällään ei riitä kääntämään neulaa pysyvästi, mutta nopea liike kompassin päällä tekee sen. Asia selvisi, kun pyyhkäisin seonneen kompassin yli kännykällä (kotelolla siis) etelästä pohjoiseen ja neula asettui suunnilleen sinne minne valmistaja oli tarkoittanut.
No tuo oli uus juttu, että se on liike mistä se kääntyy. Sain ite käännettyä kompassin takasin reissun jälkeen, kun pidin sitä yön yli vahvan magneetin päällä 😅 jääkaapin magneetti ei tehonnu 😄
@@Mehtamikko Näköjään se sitten kääntyy ilman liikettäkin. Jos se kuitenkin menee varmuuden vuoksi vaihtoon, kuten itsellä, niin voisit leikkiä sillä ja kokeilla miten käyttäytyy. Itse en omaani saanut ihan ennalleen vaan ostin uuden. Uuden ja vanhan pohjoisessa on parin asteen ero. Tee vaikka lyhyt video siitä, voisi olla hyödyksi monelle, koska kokematon voi kuolla tohon.
No nyt minäkin tiijän mistä johtuu kompassin sekoaminen 😀 Eli kun pitää kompassia kaulassa ja puhelinta rintataskussa voi käyä "ylläri".. Sitten kun jatkat saman kompassin käyttöä ajatuksella "etelä on punainen" niin voi käyä uuestaan "ylläri". 😅 noh, omalla kohalla tämä ei oo vakavaa kun täällä koillismaalla ei oo oikeata erämaata olleskaan.. PS: Mikko isot kiitokset taas mahtivideosta ja jalokala rikasta uuttavuotta!!!
Sieltä on Lars Monsen vienyt kaikki isot kalat ja jättänyt Mikolle vaan pienet ahvenensintit! 😀 Olipa hauska pätkä, kiitos seikkailusta ja upeista maisemista 😊
Kiitos,joo kyllä napojen vaihtumisestahan on kouhkattu iät ajat ja peloteltu vaikka millä tuho skenaarioilla,yksi pelote keino todistettu mitättömäksi...jos sun kompassi o kunnos..😁🥰
Meillä kääntyi Inarilla toinen kompassi väärään suuntaan 24. elokuuta. Olin ajatellut, että jostain kännykästä tms. johtuen, mutta ajankohta näyttää osuvan hyvinkin liki samaa kuin sinulla ja isossa kuvassa samoilla seuduilla. Voiskohan löytyä jotain muuta selitystä, aurinkomyrskyä tms..
Moro Mikko. Loistavia videoita olet tehnyt ja tämä myös. Lähes kaikki videot tullut katsottua. nyt kuitenkin silmä auki ja tarkkuutta: videolla 16:46 mainitset että " ei yhen yhtä merkkiä kalloista" , kuitenkin katsoja huomaa jo kohdassa 09:08 kun taimen? karkaa alavirtaan edestäsi.
Hyvinhän se reissu läksi kulkemaan ”pienten” alkuvaikeuksien jälkeen😅kunnon pusikkoa matkalla😁ja vitsi mitkä maisemat taas kerran. Musiikistakin tykkään👍🏻No kertakaikkiaan mikä ”Assu”, se oli ahventen äiti, siksi se oli niin pullukka😄Minkähän kokoinen se isä assu on? Kyllä näitä videoita on kiva katsoa, olet kyllä aivan, kuin ”kotona”😂, noissa maisemissa, kiitos Mikko taas hyvistä hetkistä🤩
Olipa muuten melkoinen affena , se korvasi muuten huonon kalantulon 🙂. Edellinen rekoortti taisi olla 1.03 kg ? Hienot olivat Ruijan maisemat vaellusreitin varrella, kiitos Mikko 👌
Oman kompassin käänsin nurinkurin vahingossa olkaviilekkeessä olevan magneetin (juomarakon osanen) avulla näppärästi keskellä erämaata. Näytin sille magneettia uudelleen ja sitten se osoitti jotakuinkin oikeaan 😂 Pääsin kotiin.
Toi kompassi juttu: Kerran ihmettelin samaa ja eksyin pahasti. Luulin ensin että on rautakallioita ympäristössä kun kompassi sekoi pahasti . Sain silti soitettua tutulle joka kertoi tuulen suunnan ja täpärästi löysin pois...Mutta jälkeen selvisi että vaimo oli pessyt kompassin pesukoneessa , tai koitti päästä leskeksi...että näin meillä. Onneksi tunnusti että tiedän ostella uusia kompasseja määräajoin....😅👍 Mielieväs on ite tehty kuivaliha hirvestä tai peurasta...
Mun kompassi toimii, kun sitä lyö tarpeeksi monta kertaa! :) Ottaa häiriötä mm. kiikareista... ua-cam.com/video/K9I0Jk6nsWY/v-deo.html PS! Eikös tuossa kala (vai sammakkoko?) loiki jo jokea ylittäessäsi? ua-cam.com/video/gP25qUgnGZg/v-deo.html
KOMIAA ON JA KYLLÄ KELEPAA!! Hieno nähdä aitoa onnellisuutta ja puhdasta luontoa, aivan huikea yhtäläisyys. Toi sun kompassi toi mieleen muutaman videon ja artikkelin jossa siitä on jotain mainittu ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää, varmasti johonkin vaikuttaa. ua-cam.com/video/I6Ggs7nUjxA/v-deo.html Kiitos jälleen kun viitti kuvata ja laittaa materiaalia julkaisuun.
Mikko, Mikko... miksi pilasit ne makkaraperunat taas sillä ketsupilla?! Muuten taas taattua Mikkoa; kerronta letkeää , kuvaus kohdallaan ja maisemat mahtavat!
Sellainen ujo kysymys että miksi ihmeessä ei lataa karttaa puhelimeen kun sen GPS toimii kuitenkin aina ulkona ja näyttää missä olet vai onko tuo 50 vuotta vanhan tekniikan käyttö jotenkin in? No silloin tosin pitäisi kalassakin käyttää varmaan keppiä, narua ja kivestä tehtyä koukkua tai jotain? Hienoja reissuja ja näitä on kyllä kadehdittavan komea katsoa ja varsinkin kun tuo aito innostus näkyy näissä videoissasi! Jatka samaan malliin ja hienoja reissuja jatkossakin toivon sulle!
Kyllähän paperikartta ja kompassi on kaikkein mukavin käyttää 😁 Tuommosen gps -laitteen etu puhelimeen verrattuna puolestaan on parempi akunkesto ja mahdollisuus laittaa hätäviesti alueella, jossa kännykkä ei kuulu. Mukava, että oot tykänny videoista!
Tämähän oli ihan reissu! Ehkä vielä tulee se päivä, kun Mehtämikosta tulee huolellinen aikuinen ja oikea vaeltaja, josta pienten retkeilijöiden kelpaa ottaa mallia. Mutta se päivä ei ole tänään! Tänään on keskiviikko ja tänään syödään makkaraperunoita!
Mikä on sun vaellusten suosikkieväs?
Vaikea sanoa, mikä olisi suosikkieväs🤔tuo ruokapuoli on vain välttämättömyys, ei ehkä niinkään mikään kulinaristinen nautinto😂
Ehdoton suosikkieväs on finnmarkin taimen 😬🤪
@@Vapaallajalalla saamamiehillä on aina paremmat evväät 😅
Ketsupilla...?
Hello! Mikko taas pelkkää hymyä. Ja suosikkieväs reissussa. No? Poro tietysti kaikissa muodoissa. Leikkeenä. Porometukkaa leivän päälle. Ja Poronkäristys löysällä muusilla puolukoiden kera..
Oli taas 32 min "feel good" video! Kiitos 😊
Kiitos Mikko jälleen kerran! Nämä videosi tuovat aina todella hyvän mielen, asenteesi retkeilyyn ja vaeltamiseen on täydellinen. Ainoa huono puoli näissä on, ettei meinaa jaksaa odottaa sitä seuraavaa lomaa ja omaa vaellukselle pääsyä.
Kiitos,olipa taas tälläinen hyvin elämänmakuinen ja mukaansa tempaava retkivideo 👍..ja vielä se komea rautukin sieltä siiman jatkeeksi löytyy..Ei muuta kuin Hyvää Joulua🎄 ja kohti uusia seikkailuja..
Kaunista kuvaa + leikkauksessa hyvä rytmi + rento meininki reissussa = erittäin mukava kokonaisuus 👌👌 Ja olihan melkoinen yhden kalan reissu 😄 Oli muuten mukava bongata yksi tuttu paikkakin jossa tullut käytyä vuosia sitten. Todistettavasti siellä taimentakin on 😉
Kiitos! Vähän mulla jäi (taas) hampaankoloon noiden huhuttujen taimenten kans. Ehkä vielä joku päivä kaukana tulevaisuudessa 😅
@@Mehtamikko juu ei päästänyt ruijan taimen sua helpolla 😁
Nice perch! Thanks for sharing, and special thanks for English subs👍
Olipa mukava katella jouluaattona tää video. Sulla näytti olleen hauska reissu, ja meillä oli hauska katella tää video :)
😊
Mahdottoman komea ahven! Kiitos upeasta videosta, Mikko! Joulurauhaa, ja runsaasti kireitä rautusiimoja ensi vuodelle 🙂
Kiitos! Hyvää joulua!
Kiitos Mikko.Taas kerran upee kuvausta. Onnittelut möröstä, rohki komija.
Kiitos! 😊
Kiitoksia paljon sinulle Hyvää video jälleen kerran mukavaa katsella taseen kiitos Hyvää joulun sinulle Mikko myös muille ihmisille kiitos kaikille 🎄
Kiitos ja hyvää joulua!
Aivan mieletön hyvänmielen video jälleen, kiitos! Nuo Pohjoisen erämaat ovat yli kaiken.
Kiitos 😊
Kiitos huippu videosta ja hyvää joulua Mikolle
Kiitos! Hyvät joulut sinnekki! 😀
Hieno KALA!!!Hyvää Joulua sulle!
Upea video ja ennen kaikkea upeaa Mikko! 💪 Kiitos videoista ja elämyksistä!
Hyvät joulut ja rautu rikkaat uudet vuodet!
Kiitos! Hyvät joulut sinnekki!
Välittyipä muuten oikeesti hyvä fiilis tosta ahvenen tärpistä. Ihan näin ei-kalamiehenä.
Kiitoksia taasen mahtavasta videosta. Oli rattonen reilu puol tuntii. Kyllä näitä sinun videoita katsoes tulee tunne et olis ihan itekki siel maastossa mukana. Ja onnea kunnon raita paidasta siin oli jo kuiten syömistä
Sen ahvenen jälkeen oli jopa vähän semmonen olo että oispa täällä joku kaverina syömässä 😄
Kiitos Mehtis! Kiitos kuluneen vuoden videoista ja hyvää joulua, sekä hyviä reissuja tulevalle vuodelle!😘
Kiitos! Hyvää joulua!
@@Mehtamikko kiitos!
Luonto muuttui kesästä syksyyn videollasi! On se vaan surullisen lyhyt Lapin kesä.
Hieno video. Vielä tulee se video, missä "rautu" huudot kaikuvat tunturijärven rannalla useaan otteeseen.
😄 kiitos!
Kiitos mukavasta videosta taas! Hyvää joulua!
Hyvää joulua!
Really Nice video and Beautiful nature. Enjoyed this video very Much. Thanks for sharing this great video.😃😄😀
Thank you! That's so nice to hear!
Kiitos eipä voi sanoa muuta kuin : Mahtava video , mahtava Ahven ja vielä Mahtavampi Vaeltaja 😊 Kiitos Mehtämikko ❤
😊
Kyllä kannatti katsoa koko filmi.👍
Kiitos mukavasta videosta 🤗
Olipas se vain taas hyvä video! Onnittelut ahvenesta, on kyllä melkoinen mölli!
Tuplakiitos!
Olipa hieno reissu sulla taas.
Se on jälleen nöyrimmät kiitokset mikolle! Kyllä nää oot niin eri mukava ukko ettei näitä sun videoita voi olla kattelemati ilman että alkaa poskipieli nouseen kohti korvan laitaa. Ja kyllä se erämaan rautu sieltä vielä nasahtaa. Kirreitä siimoja ja hyvvää uutta vuotta 🤘😝🤘
Mahtava saada tämmöstä palautetta! Kiitos!
Kiitos vid. Näytti hyvältä Pidän real.tyylistäsi. A man and a cam vaikka aina ei voi voittaa.
Mahtavaa, mukava kuulla!
Hienoa kokea Mehtämikon aidonmakuinen rakkaus tunturierämaahan ja kalastukseen. Elämyksiähän sitä lähdetään hakemaan ja kun niitä tulee, sopii myös päästää ilo ilmoille!
Ei DDT vaan TTT eli taattua tavaraa taas, kiitos. Mahtiahonen, hieno homma. Hyvvää Joulua ja parempaa tulevaa vuotta 😊
Great film and a fine catch. You are somewhat unlucky with your fishing :-)..Thank you for the film. Br Torben
Thanks!
Ai että ku oli hyvin tehty. Kaikki musiikit ja kuvitus kuvat ihan uskomattoman hienoja. Ehdottomasti vuoden hienoin kalastus video mitä oon kattonu.
Huhhuh! Tuo on kyllä paljo sanottu. Varsinkin videosta, jossa saadaan vain yksi kala 😂
Onnea mahtiahvenesta 👍 Joudun varmaan arvioimaan uudestaan mielipidettäni kalansaalittomuudestasi.😊
Huippuvideo taas kerran! Ja voi että mikä MÖRKÖ!
Kiitos!!
Kiitos taas hauskasta reissuvideosta. Näitä katsoo mielellään!
Vaan mitäpä tököttiä olet keksinyt laittaa tuohoon vaellussaappaan kärkeen (21:16)? Itsellä meinaa irvistellä tuo pohja tosta kärjestä ja olen siihen miettinyt jotain laittavani suojaksi, ettei kompurointi revi sitä enempää. En vaan ole vielä sopivaa tuotetta löytänyt. Vihjeestä kiitollisena.
Rubberfix nimistä tököttiä. Hyvin on kyllä kestäny tuossa.
@@Mehtamikko Kiitos! Laitetaan kokeiluun
Mahtavaa sekoilua, sekoiluja lisää&jaloviinan...👍
Hyvä video taas. Onnea saaliista. Onhan ton kokoluokan ahven paljon parempi saalis kun mikään normikokoinen taimen.
Taattua laatua ja huumoria! Hyvää joulua ja kireitä siimoja!
Kiitos ja hyvää joulua!
Ei tullut rautua tällä kertaa mutta sen sijaan saatiin rautupiisi - ilman muuta artistin parhaita tulkintoja!
😂🙈
Äijä kiskoo kyllä järkyttäviä affenia, ja näkyhän siinä yks jalokalakin dronevideossa kun lähti jaloistas karkuun puron ylityksessä 👌🏻
Itekkin kattelin samaa....
Samaa kahtelin kanssa
Joo, niin oli. Norjassa se ei ois ees ollu alamittanen 😅
Tulipa aikamoinen kesän kaipuu tämän videno myötä, vaikka syksyn kelissä vaelsitkin. Ja oli kyllä mahoton ahven, en ole yhtä suurta edes telkkarissa nähnyt ennen. Hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta! Vettis
Kiitos Vettis! Hyvät joulut sinnekki!
Ja HURJA MÖRKÖ sieltä nousi taasen! Selkeästi noudattamasi kaava "ei kalan kallaa, kiroa kalastaminen, paikalliset vesistöt, varusteet ja omat kalastustaidot ja nosta tämän jälkeen elämäsi suurin assu" -tyylinen ratkaisu vaikuttaa toimivan oikein menestyksekkäästi! 🤣🤣 Pitänee itsekin kokeilla ensi kesänä vastaavaa 😅. Hieno video ja hieno reissu 👍
Jokohan ens kerralla menis jo 2 kiloa rikki 😂
@@Mehtamikko No aivan varmasti menee! 😆😄
Onnee affenest ja hyvää jouluu!
Kiitos! Ja hyvää joulua!
Hieno reissu sulla taas. Tosta kompassin napojen kääntymisestä on aina välillä näkyny juttua somessa. Itelle se on käyny kahdesti. Jälkeenpäin syyksi paljastui kännykän suojakuoren magneetti. Ekalla kerralla työnsin kompassin samaan taskuun kännykän kanssa, toisella heitin kännyn maassa makaavan karttalaukun päälle. Kompassi siis oli laukussa sisällä. Magneetti sinällään ei riitä kääntämään neulaa pysyvästi, mutta nopea liike kompassin päällä tekee sen. Asia selvisi, kun pyyhkäisin seonneen kompassin yli kännykällä (kotelolla siis) etelästä pohjoiseen ja neula asettui suunnilleen sinne minne valmistaja oli tarkoittanut.
No tuo oli uus juttu, että se on liike mistä se kääntyy. Sain ite käännettyä kompassin takasin reissun jälkeen, kun pidin sitä yön yli vahvan magneetin päällä 😅 jääkaapin magneetti ei tehonnu 😄
@@Mehtamikko Näköjään se sitten kääntyy ilman liikettäkin. Jos se kuitenkin menee varmuuden vuoksi vaihtoon, kuten itsellä, niin voisit leikkiä sillä ja kokeilla miten käyttäytyy. Itse en omaani saanut ihan ennalleen vaan ostin uuden. Uuden ja vanhan pohjoisessa on parin asteen ero. Tee vaikka lyhyt video siitä, voisi olla hyödyksi monelle, koska kokematon voi kuolla tohon.
No nyt minäkin tiijän mistä johtuu kompassin sekoaminen 😀 Eli kun pitää kompassia kaulassa ja puhelinta rintataskussa voi käyä "ylläri".. Sitten kun jatkat saman kompassin käyttöä ajatuksella "etelä on punainen" niin voi käyä uuestaan "ylläri". 😅 noh, omalla kohalla tämä ei oo vakavaa kun täällä koillismaalla ei oo oikeata erämaata olleskaan..
PS: Mikko isot kiitokset taas mahtivideosta ja jalokala rikasta uuttavuotta!!!
Kiitokset hienoista ja inspiroivista videoista 👌🏼🙂 Vaatetekninen kysymys: mikähän tuo sun haglöfsin kuoritakin malli on? 🤔
😊 Haglöfs Roc Spirit
@@Mehtamikko Näin vähän ajattelinkin👍🏼🙂
Sieltä on Lars Monsen vienyt kaikki isot kalat ja jättänyt Mikolle vaan pienet ahvenensintit! 😀 Olipa hauska pätkä, kiitos seikkailusta ja upeista maisemista 😊
Voi Monsseeni! Se on kyllä just semmonen! Aina nostaa valtavia kaloja joka paikasta! Tympäsee nuo norskit!
No ei 😅 Huippuäijä! 😁
Kyllä on söpöä maisemaa
9:07 There's your trout jumping right in front of you.
Pitää käydä selälleen ihailee maisterin uutta tuotantoa 🔥🥳
😊
Kiitos,joo kyllä napojen vaihtumisestahan on kouhkattu iät ajat ja peloteltu vaikka millä tuho skenaarioilla,yksi pelote keino todistettu mitättömäksi...jos sun kompassi o kunnos..😁🥰
Meillä kääntyi Inarilla toinen kompassi väärään suuntaan 24. elokuuta. Olin ajatellut, että jostain kännykästä tms. johtuen, mutta ajankohta näyttää osuvan hyvinkin liki samaa kuin sinulla ja isossa kuvassa samoilla seuduilla. Voiskohan löytyä jotain muuta selitystä, aurinkomyrskyä tms..
Hello from Greece my friend
Nice to hear Mehtamikko is watched there too! 😁
9:10 kalahavainto
Moro Mikko. Loistavia videoita olet tehnyt ja tämä myös. Lähes kaikki videot tullut katsottua. nyt kuitenkin silmä auki ja tarkkuutta: videolla 16:46 mainitset että " ei yhen yhtä merkkiä kalloista" , kuitenkin katsoja huomaa jo kohdassa 09:08 kun taimen? karkaa alavirtaan edestäsi.
Jep. Ja Norjassa se ei ees ois ollu alamittanen 😄
Ehkä tällaisessa voi tilanteessa voidaan todeta että sen oli pakko olla hauki 😁
Hyvinhän se reissu läksi kulkemaan ”pienten” alkuvaikeuksien jälkeen😅kunnon pusikkoa matkalla😁ja vitsi mitkä maisemat taas kerran. Musiikistakin tykkään👍🏻No kertakaikkiaan mikä ”Assu”, se oli ahventen äiti, siksi se oli niin pullukka😄Minkähän kokoinen se isä assu on? Kyllä näitä videoita on kiva katsoa, olet kyllä aivan, kuin ”kotona”😂, noissa maisemissa, kiitos Mikko taas hyvistä hetkistä🤩
Mahtavaa! Kiitos!
@@Mehtamikko ❤️
Olipa muuten melkoinen affena , se korvasi muuten huonon kalantulon 🙂. Edellinen rekoortti taisi olla 1.03 kg ? Hienot olivat Ruijan maisemat vaellusreitin varrella, kiitos Mikko 👌
Empä ois uskonu että Kaldoaivin ennätystä kovin pian parannettais 😅
Jes !
Tänään on makkararanupäivä. Vai olisko saarioisten tarvikepizza 🤔
Tarvikepizza oli uus 😂 Mutta sille linjalle jos lähetään, niin kyllä se on atria ja vähän ketsuppia päälle😉
Onko hienompaa😊
Hyviä on Mikon reissut ja sana hallussa,ps ostaisitko Mikolta käytetyn auton??
😅
Jos totta puhutaan niin nuo makkaraperunat tuola erämaassa maistui tänne asti😋
Käsittääkseni kalat siirtyvät talveavasten syvempiin vesiin? Oisko syynä tää?
Joo, todennäköisesti ainakin osasyy.
Melkonen ahven! 😱👏
9.15 kohdassa vilistää kala jalan alta karkuun.
Jep
On ihan mahollista, että sattuu paikkaan, jossa maaperässä on rautapitosta kalliota. Sen takia voi kompassilla suunnistaminen mennä hankalaksi.
On se mahollista. Nyt ei ollut kuitenkaan kyse siitä. Jokin tuntematon voima (tuntematon magneetti) oli magnetisoinut kompassin neulan uudelleen.
meni kyllä kanava tilaukseen!!aivan törkeän hyviä videoita!
Oi että! Hieno juttu, mahtava kuulla!
Oman kompassin käänsin nurinkurin vahingossa olkaviilekkeessä olevan magneetin (juomarakon osanen) avulla näppärästi keskellä erämaata. Näytin sille magneettia uudelleen ja sitten se osoitti jotakuinkin oikeaan 😂 Pääsin kotiin.
Joo, oli uutta mulle, pykälää voimakkaammalla magneetilla sitten reissun jälkeen sain sen käännettyä oikeinpäin.
Niin ja hyvät joulut. Toivottavasti saat lahjaks pikkulusikoita ja lottoja 🤣
Samoin! Lottoja harvoin on liikaa.
Kohta sitä päästään katsomaan kauan odotettua jaksoa..... kolme varttia niin alkaa..... Tomppa
Jäkälää on norjassa siksiki niin paljon ko net ymmärtää porot piettää laitumella tammikuusta alkaen.
millon sinä oot tuolla käyny hyvää joulua sinne joonnekkin
Tuossa viime elokuussa pyörähin
Oli kyllä järkyttävä mörköahven, huhhuh!!
Tuliko mun kommentti läpi?
Kiitos upeista videoista ! Pääsee kokemaan erämaan taikaa videolta.
Toi kompassi juttu: Kerran ihmettelin samaa ja eksyin pahasti. Luulin ensin että on rautakallioita ympäristössä kun kompassi sekoi pahasti . Sain silti soitettua tutulle joka kertoi tuulen suunnan ja täpärästi löysin pois...Mutta jälkeen selvisi että vaimo oli pessyt kompassin pesukoneessa , tai koitti päästä leskeksi...että näin meillä. Onneksi tunnusti että tiedän ostella uusia kompasseja määräajoin....😅👍 Mielieväs on ite tehty kuivaliha hirvestä tai peurasta...
😄 Minä sain oman kompassin palautettua vahvan magneetin avulla.
Tammukka lähti siitä jaloista, kohta 9.10.
Miten pitkä oli reissu noin suurpiirtein?
5 päivää 😀
Hieno jälleen kerran video
Mitä teet työkses
Oon ihan vaan osa-aikainen myyjä ja pienimuotoinen valokuvaaja.
Mun kompassi toimii, kun sitä lyö tarpeeksi monta kertaa! :) Ottaa häiriötä mm. kiikareista... ua-cam.com/video/K9I0Jk6nsWY/v-deo.html PS! Eikös tuossa kala (vai sammakkoko?) loiki jo jokea ylittäessäsi? ua-cam.com/video/gP25qUgnGZg/v-deo.html
Terävä havainto, kyllä se kala oli.
Just sanoin emännälle et tuohan kalastaa kuin minä, ja sitten tärähti se 1.5kg appi. :D No on mulla tälle talvea reilu 1,5kg siika rekordi.
😂 mutta onnea siiasta!
KOMIAA ON JA KYLLÄ KELEPAA!! Hieno nähdä aitoa onnellisuutta ja puhdasta luontoa, aivan huikea yhtäläisyys. Toi sun kompassi toi mieleen muutaman videon ja artikkelin jossa siitä on jotain mainittu ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää, varmasti johonkin vaikuttaa. ua-cam.com/video/I6Ggs7nUjxA/v-deo.html
Kiitos jälleen kun viitti kuvata ja laittaa materiaalia julkaisuun.
Äijä se vetää joka kerta makkispekkikset pannult 😂Mikä on siis mahtavaa ja oikein.
😂 no oishan se tietysti kova jos ens reissulle vetäs mukana airfryerin 🤔
Ja onnea komeesta ahvenesta.
Kiitos!
Iso peukku!
On ko Alaska mielessä meinaatko mennä. Eikö nää Suomi Norja riitä...? Älä ......
Empä tiiä oisko minusta ees siihen 😅
@@Mehtamikko
Vielä kerran pohjoismaat Kunniaan💪💪💪
Painoin peukun 450.
Kiitos!
Joko viittit kertoa että missäpäin suurinpiirtein oli Finnmarkia? Ensi kesänä olisi tarkotus lähteä Finnmarkin ylängölle kattelee kalavesiä…
Tasapuolisuuden nimissä jääköön salaisuudeksi 🙂
Oli kyllä tuhti ahvena.
Aurinko ja kompassi sekaisin.
Ja ukko.
Mikko, Mikko... miksi pilasit ne makkaraperunat taas sillä ketsupilla?! Muuten taas taattua Mikkoa; kerronta letkeää , kuvaus kohdallaan ja maisemat mahtavat!
Mää pilaan yleensä kaiken 😁
Ei jäänyt taimenet harmittaan,ko sai noin lihavan aborren .