Sen kummemmin muurahaispesää tökkimättä. Ei ne huomiovärit ole huonoja vaihtoehtoja vaikka ei metsästystä juuri silloin tapahdukkaan, kun olet retkeilemässä, vaelluksella, sienestämässä, marjastamassa, kalareissulla tai mitä ikinä oletkaan metsässä tekemässä. On se vaan halpa henkivakuutus muutenkin jos jotain sattuu. Nilkka nyrjähtää tai jalka murtuu jossain korvessa ja pystyt apua soittamaan. Niin onhan sinut helpompi löytää kirkkaan värisissä vaatteissa, kuin jos olisit pukeutunut kokonaan maaston värisiin vaatteisiin.
No joo onhan tuossa tuokin puoli..oon itse ajatellut tuon mun kameran punaisen suojapussin tuohon käyttöön mutta muuten haluan kadota metsän sävyihin 😊
Itsellä on tuo Lekan oranssi sadeviitta käytännössä aina mukana, joten sillä saa tarvittaessa näkyvyyttä. Aika heikosti on valikoimassa vaellusvarusteita miehille missään kirkkaissa väreissä. Rinkkaakaan on hankala löytää muutakuin mustana tai vihreänä(ainakaan sellaista missä säädöt riittäisi pitkälle), vaikka punainen olisi kiva :D Käytännössä aina on oranssi pipo päässä ja jotain muuta huomioväriä sitten hirvestysaikaan.
Kommentoin jo ennen kuin olen koko videon katsonut. Kannattaa ladata sellainen sovellus kuin Tracker. Hyvien karttojen lisäksi siinä on safety-ominaisuus. Kun sinulla on sovellus käytössä ja safety-ominaisuus päällä, niin (muistaakseni) kahden kilometrin säteellä muut näkee sinut ja sinä näet muut. Tuo sovellus on erittäin suosittu metsästäjien keskuudessa, koska koirien gps-pannat toimii monesti tuon kautta.
Kappas mähän oon Trackeriä juuri hyvien karttaominaisuuksien vuoksi käyttänyt jo vuosia.. mutta tälläisestä ominaisuudesta en ole tiennyt, pitääpä perehtyä! Kiitos 😊
Hyvä video. Kiitos. Aseen käsittelyn pointteja. Käsittele asetta aina kuin se olisi ladattu. Älä osoita asetta mihinkään mitä et halua ampua. Varmista kohde ja kohteen tausta alue. Tärkeimpänä, Sormi aina pois liipaisemelta ennen kuin olet 100 varma kohteesta ja mitä kohteen takana on. No joillekkin nuokin on rakettitiedettä.... 😒😒
Etenkin tuon sormen pitäminen pois liipaisimelta monilta unohtuu. Sitten tulee horjahdus kantoon, suosilmään tai muuhun, pyssy heilahtaa ja kudit lentää minne sattuu. Jos et usko, niin kokeile itse. Kaadu tahallaan ja näe miten sun sormet reagoi.@@KelojaLuonnosta
Hyvän asian otit esille. Lakki, takki, käsineet sadesuoja yms. on helppoja paikkoja tuoda näkyvää väriä heilumaan maastoon, liike vielä tehostaa näkyvyyttä. Hyviä värejä kaikki kirkkaat sävyt mm. punainen, keltainen, sininen, lumettomaan aikaan myös valkoinen mutta oranssi ehdottomasti yleensä erottuvin. Tummat sävyt huonoja, koska moni riistaeläin on tumma mm. mustat kanalinnut. nimim. metsästävä retkeilijä/eränkävijä.
Oranssi toimii paremmin kuin punainen. Lakikin vaatii nykyään nimenomaan oranssia metsästäjille. Hyvähän toi on huomioida, mutta en kovin vahvaa vastakkainasettelua tosta lois. Molempia harrastavana sanoisin, että hyvin mahdutaan metsiin kaikki.
Hyvä aihe. Itse olen metsästäjä ja kuljen muutenkin luonnossa "retkeillen" metsästysajan ulkopuolella. Heittomerkeissä sen takia, että lapin ihminen pitää tuota hommaa tyhjänkävelynä.Nimenomaan oranssia kannattaa olla näkyvillä kun sen näkee värisokeakin ja se hyppää metsästä silmille, vaikka olisi kuinka risukossa, jos siis haluaa/pystyy värin valitsemaan. Tottakai vastuu on metsästäjällä mitä ammutaan. Lapin puistoista sen verran, että niissä on perustettaessa nimeomaan ollut yhtenä ehtona, että paikallisilla pysyy vapaa metsästysoikeus kun puisto tulee. Sitten jos lähdetään rajoittamaan joitain alueita metsästyksen ulkopuolelle, niin mikä estää laajentamasta alueita puistojenkin ulkopuolelle? Tietysti sen ymmärtää ettei retkeilyreittien varrella pyydetä, mutta ei sen takia pidä kaikkia alueita rauhoittaa. En tosin tiedä minkä mittakaavan paikkoja etelän puistot ovat, mutta esim lapin puistojen täysrauhoitus olisi aivan hullua hommaa, johtuen alueiden laajuudesta. Metsiin mahdutaan kaikki ja kommunikoinnilla moni asia selviää ja saa muitakin näkökulmia kuin omansa :) Semmonen täky sinulle, jos sinulla ei ole kosketuspintaa metsästäjiin / metsästykseen, hommaudu johonkin hirviporukkaan mukaan vaikka päiväksi seuraamaan sitä touhua ja tee video kanavallesi. Uskoisin, että sinun kiihkoton esitystapasi palvelisi myös retkeilijöiden kiinnostusta aiheeseen, kun olisi edes joku ikkuna mistä näkisi mitä se homma on. Hirvenpyynti nimittäin on todella tarkasti ohjeistettu tapahtuma, jossa on selkeät vastuuhenkilöt, selkeät suunnat mihin ammutaan jne.
Joo tohon pohjoisen puistojen kokoon vähän viittasinkin loppukaneetissani, että olisi sitä varmasti vaikeaa kieltää metsästys kokonaan niissä..toista se on näissä meidän etelänvetelän puistoissa kun ei niihin ole koronan jälkeen mahtunut kunnolla pelkät retkeilijätkään niin ei niihin kyllä pyssyjäkään mahdu😁 Joo mun kosketuspinta metsästykseen on tuossa pyyn pillityksestä josta löytyy video kanavalta joitain vuosia takaperin..siinä kyllä muuttui käsitykseni metsästyksestä kun kuuntelin kaverini ajatuksia liittyen metsästykseen. Mikä pätee varmasti isommassakin mittakaavassa, kun eri ryhmät keskustelisivat yli lokero- ja poterorajojensa 🤷♂️
Viime syksynä samoilin suon laitamilla ja näin metsästäjän passissa ja ajattelin käydä juttusilla. Lähestyin kaveria tervehtien ja sillä oli radiopeltorit päässä eikä kuullut mun lähestymistä ja säikähti niin paljon, että tarttui aseeseen 😄 Kertoi, että lähellä oli ajo päällä ja luuli et hirvi tuli kohti. Pyysin jos voisi ilmoittaa radiopuhelimella muille että olen alueella kulkemassa jos sattuu liipaisinsormi olemaan noinkin herkässä.
ei missään nimessä metsästyslupia pitäis myöntää kansallispuistoihin niitä sohlaajia on ihan tarpeeksi normimetsiinkin ja itte en uskalla tälläaikaa retkille lähteä
Pohjois-suomen kansallispuistoissa saa ilmeisesti kuntalaiset metsästää..ainakin tietyissä osissa kansallispuistoa. Mutta jos oon oikein ymmärtänyt niin silloinkin kyseessä hirven ajamista pois kansallispuistosta alueelle missä saa/voi sitten ampua..ja ampua ei saa kansallispuistoon päin. Joku voi korjata jos puhun ihan läpiä päähäni..
@@tuomolappi6843 kyllä mä ymmärrän tuonkin mutta kyllä tässä yhteiskunnassa moni muu pitäisi ennen luonnossa oloa muuttua maksulliseksi tai varat ohjata jostain ei niin tärkeästä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen.
Eikös tätä käytäntöä ole jo muualla maailmassa? Oon käynyt Australiassa parilla kansallispuistolla ja molemmat olivat maksullisia. Se oli jotenkin ympätty puiston parkkipaikan maksun yhteyteen. Sen päälle desinfioitiin buutsit ennen puistoon menoa.
se on kalliometsien ninjalla aina rento meininki, ja niinhän se pitää ollakin. ei nyky-ihminen enää osaa olla aloillaan, tai edes pysähtyä hetkeksi. oravanpyörää juostaan ja kohta huomataan, että meni ohi se elämä. siis se hauska juttu joka sattui siinä matkalla kalmistoon. se sielussa asuva tyhjyys, joka täytetään rojulla, olisi täyttynyt myös elämyksillä, ilman sitä oravanpyörää., mutta kukin taaplaa tyylillään. aamupalapitza näyttäis laittavan puuskuttamaan, eli ei jatkoon. pimeää ja liukasta syksyn loppua sinnekkii.
En tiedä onko sillä mitään väliä miten sitä pukeutuu siellä metsässä jos käy läpi mitä vahinkolaukauksia metsästäjät ovat ampuneet täällä Suomessa tai Ruotsissa! Paras taitaa olla täysin näkymätön gillie puvussa hiippailu hiljaa 🙄Toi punanen pipo näyttää 300m päästä aika läheltä ukko Metsolta 😕yhtäkään luontokuvaajana ei mun tietääkseni ole vielä ammuttu!
No olisihan se tavallaan hienoa päättää päivänsä ukkomehtona..ei tarvisi miettiä mikä biisi soisi ripiitillä päätösbileissä 🤔 Ja villiksi menisi meno jos meidänkin kaatamiseen alettaisiin lupia myöntämään 😁
Sen kummemmin muurahaispesää tökkimättä. Ei ne huomiovärit ole huonoja vaihtoehtoja vaikka ei metsästystä juuri silloin tapahdukkaan, kun olet retkeilemässä, vaelluksella, sienestämässä, marjastamassa, kalareissulla tai mitä ikinä oletkaan metsässä tekemässä. On se vaan halpa henkivakuutus muutenkin jos jotain sattuu. Nilkka nyrjähtää tai jalka murtuu jossain korvessa ja pystyt apua soittamaan. Niin onhan sinut helpompi löytää kirkkaan värisissä vaatteissa, kuin jos olisit pukeutunut kokonaan maaston värisiin vaatteisiin.
No joo onhan tuossa tuokin puoli..oon itse ajatellut tuon mun kameran punaisen suojapussin tuohon käyttöön mutta muuten haluan kadota metsän sävyihin 😊
@@KelojaLuonnosta Sama itsellä. Vihreätä tai ruskeata lähes kaikki, mutta kirkasta aina mukana. You never know what happens...
Itsellä on tuo Lekan oranssi sadeviitta käytännössä aina mukana, joten sillä saa tarvittaessa näkyvyyttä. Aika heikosti on valikoimassa vaellusvarusteita miehille missään kirkkaissa väreissä. Rinkkaakaan on hankala löytää muutakuin mustana tai vihreänä(ainakaan sellaista missä säädöt riittäisi pitkälle), vaikka punainen olisi kiva :D Käytännössä aina on oranssi pipo päässä ja jotain muuta huomioväriä sitten hirvestysaikaan.
@@muumi0 saattaa kesäkuumalla vähän kuuppaa hikoiluttaa 😁
Kommentoin jo ennen kuin olen koko videon katsonut. Kannattaa ladata sellainen sovellus kuin Tracker. Hyvien karttojen lisäksi siinä on safety-ominaisuus. Kun sinulla on sovellus käytössä ja safety-ominaisuus päällä, niin (muistaakseni) kahden kilometrin säteellä muut näkee sinut ja sinä näet muut. Tuo sovellus on erittäin suosittu metsästäjien keskuudessa, koska koirien gps-pannat toimii monesti tuon kautta.
Kappas mähän oon Trackeriä juuri hyvien karttaominaisuuksien vuoksi käyttänyt jo vuosia.. mutta tälläisestä ominaisuudesta en ole tiennyt, pitääpä perehtyä! Kiitos 😊
Hyvä video. Kiitos. Aseen käsittelyn pointteja. Käsittele asetta aina kuin se olisi ladattu. Älä osoita asetta mihinkään mitä et halua ampua. Varmista kohde ja kohteen tausta alue. Tärkeimpänä, Sormi aina pois liipaisemelta ennen kuin olet 100 varma kohteesta ja mitä kohteen takana on. No joillekkin nuokin on rakettitiedettä.... 😒😒
Kuulostaa järkeviltä pointeilta ihan näin maalaisjärjelläkin tietämättä aseista, ampumisesta tai metsästyksestä sen enempää..
Etenkin tuon sormen pitäminen pois liipaisimelta monilta unohtuu. Sitten tulee horjahdus kantoon, suosilmään tai muuhun, pyssy heilahtaa ja kudit lentää minne sattuu. Jos et usko, niin kokeile itse. Kaadu tahallaan ja näe miten sun sormet reagoi.@@KelojaLuonnosta
Hyvän asian otit esille. Lakki, takki, käsineet sadesuoja yms. on helppoja paikkoja tuoda näkyvää väriä heilumaan maastoon, liike vielä tehostaa näkyvyyttä. Hyviä värejä kaikki kirkkaat sävyt mm. punainen, keltainen, sininen, lumettomaan aikaan myös valkoinen mutta oranssi ehdottomasti yleensä erottuvin. Tummat sävyt huonoja, koska moni riistaeläin on tumma mm. mustat kanalinnut.
nimim. metsästävä retkeilijä/eränkävijä.
Joo aattelin että asiasta on hyvä taas muistutella 🧑🎄
Ittellä valitettavasti retkeilyvarusteet melko tumma sävyiset. 😕
@@SuperSkoski jos oikein huolella ryyppää ennen mehtään menoa ni punainen nenä saattaa riittää huomioväriksi 😁
Punainen tai sininen hirvi on vaan huomattavasti halutumpi saalis.
Oranssi toimii paremmin kuin punainen. Lakikin vaatii nykyään nimenomaan oranssia metsästäjille. Hyvähän toi on huomioida, mutta en kovin vahvaa vastakkainasettelua tosta lois. Molempia harrastavana sanoisin, että hyvin mahdutaan metsiin kaikki.
Juurikin näin, sehän munkin viesti tässä oli😊 PS en omista oransseja vaatteita 😁
Hyvä aihe. Itse olen metsästäjä ja kuljen muutenkin luonnossa "retkeillen" metsästysajan ulkopuolella. Heittomerkeissä sen takia, että lapin ihminen pitää tuota hommaa tyhjänkävelynä.Nimenomaan oranssia kannattaa olla näkyvillä kun sen näkee värisokeakin ja se hyppää metsästä silmille, vaikka olisi kuinka risukossa, jos siis haluaa/pystyy värin valitsemaan. Tottakai vastuu on metsästäjällä mitä ammutaan. Lapin puistoista sen verran, että niissä on perustettaessa nimeomaan ollut yhtenä ehtona, että paikallisilla pysyy vapaa metsästysoikeus kun puisto tulee. Sitten jos lähdetään rajoittamaan joitain alueita metsästyksen ulkopuolelle, niin mikä estää laajentamasta alueita puistojenkin ulkopuolelle? Tietysti sen ymmärtää ettei retkeilyreittien varrella pyydetä, mutta ei sen takia pidä kaikkia alueita rauhoittaa. En tosin tiedä minkä mittakaavan paikkoja etelän puistot ovat, mutta esim lapin puistojen täysrauhoitus olisi aivan hullua hommaa, johtuen alueiden laajuudesta. Metsiin mahdutaan kaikki ja kommunikoinnilla moni asia selviää ja saa muitakin näkökulmia kuin omansa :) Semmonen täky sinulle, jos sinulla ei ole kosketuspintaa metsästäjiin / metsästykseen, hommaudu johonkin hirviporukkaan mukaan vaikka päiväksi seuraamaan sitä touhua ja tee video kanavallesi. Uskoisin, että sinun kiihkoton esitystapasi palvelisi myös retkeilijöiden kiinnostusta aiheeseen, kun olisi edes joku ikkuna mistä näkisi mitä se homma on. Hirvenpyynti nimittäin on todella tarkasti ohjeistettu tapahtuma, jossa on selkeät vastuuhenkilöt, selkeät suunnat mihin ammutaan jne.
Joo tohon pohjoisen puistojen kokoon vähän viittasinkin loppukaneetissani, että olisi sitä varmasti vaikeaa kieltää metsästys kokonaan niissä..toista se on näissä meidän etelänvetelän puistoissa kun ei niihin ole koronan jälkeen mahtunut kunnolla pelkät retkeilijätkään niin ei niihin kyllä pyssyjäkään mahdu😁
Joo mun kosketuspinta metsästykseen on tuossa pyyn pillityksestä josta löytyy video kanavalta joitain vuosia takaperin..siinä kyllä muuttui käsitykseni metsästyksestä kun kuuntelin kaverini ajatuksia liittyen metsästykseen. Mikä pätee varmasti isommassakin mittakaavassa, kun eri ryhmät keskustelisivat yli lokero- ja poterorajojensa 🤷♂️
Great video. Cheers from Norway 🙂👍
Thanks man 🤗
Did you understood anything?😅
@@KelojaLuonnosta Not a word 😅
Upea video, hyvännäköiset syötävät. Lähikuvalle folion alta 👍.
Kiitos Hartsa 👏 Joo se on jännä millaisiin paikkoihin tuon kuvaustekniikan voi laittaa 😁
Viime syksynä samoilin suon laitamilla ja näin metsästäjän passissa ja ajattelin käydä juttusilla. Lähestyin kaveria tervehtien ja sillä oli radiopeltorit päässä eikä kuullut mun lähestymistä ja säikähti niin paljon, että tarttui aseeseen 😄 Kertoi, että lähellä oli ajo päällä ja luuli et hirvi tuli kohti. Pyysin jos voisi ilmoittaa radiopuhelimella muille että olen alueella kulkemassa jos sattuu liipaisinsormi olemaan noinkin herkässä.
Sä ootkin aika hirviurossonni😁
1:56 tosissaa....🤭 mihkäs se tiikeri juovistaa pääsee. 👌
Mä oon kyllä totisin tubettaja päällä maan 🤷♂️
@@KelojaLuonnosta etkä oo. 😁 jatkat vaa samaa rataa. 👊
Oranssit huomioliivit taikka takki jossa noin 50% oranssia, olis hyvä kun syksyllä retkeilee mikäli alueilla on hirvijahtia
Joo kyllähän ne näkyvyyttä toisi lisää 🔥
ei missään nimessä metsästyslupia pitäis myöntää kansallispuistoihin niitä sohlaajia on ihan tarpeeksi normimetsiinkin ja itte en uskalla tälläaikaa retkille lähteä
Pohjois-suomen kansallispuistoissa saa ilmeisesti kuntalaiset metsästää..ainakin tietyissä osissa kansallispuistoa. Mutta jos oon oikein ymmärtänyt niin silloinkin kyseessä hirven ajamista pois kansallispuistosta alueelle missä saa/voi sitten ampua..ja ampua ei saa kansallispuistoon päin.
Joku voi korjata jos puhun ihan läpiä päähäni..
Puistoissa liikkuminen maksulliseksi ja pesintä aikaan rajoitteita
Tarkoitatko kaikille maksulliseksi?
Kyllä varat käytettäisiin alueiden hoitoon Joillakin alueille liikkumis kiintiöt jopa vuosi rauhoitus
@@tuomolappi6843 kyllä mä ymmärrän tuonkin mutta kyllä tässä yhteiskunnassa moni muu pitäisi ennen luonnossa oloa muuttua maksulliseksi tai varat ohjata jostain ei niin tärkeästä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen.
Eikös tätä käytäntöä ole jo muualla maailmassa? Oon käynyt Australiassa parilla kansallispuistolla ja molemmat olivat maksullisia. Se oli jotenkin ympätty puiston parkkipaikan maksun yhteyteen. Sen päälle desinfioitiin buutsit ennen puistoon menoa.
@@alienabulina1059 joo onhan noita kaikenlaisia virityksiä maailmalla..
Tähän aikaan vuodesta laitan suosiolla kokonaan keltaisen ajotakin päälle 😅
Kun tuolla poluilla menee ja ryskää niin jos huomaisivat
Se on viisautta se🚴
@@KelojaLuonnosta yks suosikki reiteistä menee kaasulinjaa myöten ja tornit on siinä reunalla ja vaikka en oo ampuma linjalla niin nyt ainakin näkyy 😄
se on kalliometsien ninjalla aina rento meininki, ja niinhän se pitää ollakin. ei nyky-ihminen enää osaa olla aloillaan, tai edes pysähtyä hetkeksi. oravanpyörää juostaan ja kohta huomataan, että meni ohi se elämä. siis se hauska juttu joka sattui siinä matkalla kalmistoon. se sielussa asuva tyhjyys, joka täytetään rojulla, olisi täyttynyt myös elämyksillä, ilman sitä oravanpyörää., mutta kukin taaplaa tyylillään. aamupalapitza näyttäis laittavan puuskuttamaan, eli ei jatkoon. pimeää ja liukasta syksyn loppua sinnekkii.
Joo kotonakin tuli tuosta puuskutuksesta kommenttia.. luulen syyttäväni päälle jätettyä merinokerrastoa ja välipalaksi syömääni oravaa karvoineen 🤷♂️
Omat mielipiteeni metsästykseen liittyen on niin vahvoja että saan vaan muut metsästäjät vihaiseksi 😂
Kuulosti siltä että harrastat itsekin kuitenkin metsästystä?
@@KelojaLuonnosta tuleehan sitä joskus muutenkin metsässä käytyä kuin vain lenkki polulla
En tiedä onko sillä mitään väliä miten sitä pukeutuu siellä metsässä jos käy läpi mitä vahinkolaukauksia metsästäjät ovat ampuneet täällä Suomessa tai Ruotsissa! Paras taitaa olla täysin näkymätön gillie puvussa hiippailu hiljaa 🙄Toi punanen pipo näyttää 300m päästä aika läheltä ukko Metsolta 😕yhtäkään luontokuvaajana ei mun tietääkseni ole vielä ammuttu!
No olisihan se tavallaan hienoa päättää päivänsä ukkomehtona..ei tarvisi miettiä mikä biisi soisi ripiitillä päätösbileissä 🤔
Ja villiksi menisi meno jos meidänkin kaatamiseen alettaisiin lupia myöntämään 😁