Vihervasemmisto on huolissaan väkivallasta kun se kohdistuu heihin mutta silloin kun Tynkkystä pahoinpideltiin ravintolassa niin silloin se oli jopa ansaittua vaikka silloin oli kyseessä poliittinen väkivalta.
Wokevasemmisto odotti kuola valuen, että laitapuolen kulkijan läimäys olisi kyetty todistamaan äääärioikeistolaiseksi teoksi. Kun totuus paljastui, puheet loppuivat kuin seinään.
Näin se on: vihervokevasemmisto ei halllitse oikealla tavalla peiliin katsomisen taitoa. Jos se kuitenkin on katsovinaan peiliin, se näkee siellä muka jotain niin ihmeellistä ja suuremmoista, ettei sitä ole missään muualla. Kiitos hyvistä pohdinnoista, kiitos!
kiitos, valaisevaa mm. tuo poskelle lyöminen, äitini käytti sanontaa ymmärtämättä asiaa, olin eri mieltä hänen "opistaan", nyt sain ymmärrystä tuohonkin mitä sanonta tarkoittaa Tosi tärkeää puhua myös henkisestä väkivallasta, se on kauheaa, moni ei tunnista että sellaista on edes olemassa
Eiköhän nyt demarit ja Kiuru ole saanut tarpeeksi huomiota. Hallituksella on mielestäni tärkeämpiäkin asioita hoidettava ennen joululoman alkamista. Demareiden teatteria alusta loppuun saakka. Tämä kyllä kertoo eduskunnan älyllisen tason.
Halla-ahon kommentti ei kelvannut Yle:lle, ei esim Arhinmäelle, Tuppuraiselle tai muille vasemmistolaisille. Koska valemedia oli jo itse päättänyt, että oikea woke sanamuoto on TUOMITSE. Jos Jussin tapaan kommentoit sanomalla, että kaikki katuväkivalta on sietämätöntä, niin se on väärin artikuloitu wokeaivopestyjen mielestä.
Toki vammoista saa julkaista kuvat, ja näin saamme nähdä mistä oli kysymys. Kun kuvaa ei ole vaikuttaa se suoraan Oikeuden harkintaan kun Oikein toimitaan.
Vanhustenhoidossa ei ole vieläkään yljohtajaa ,mutta demarit teki sellaisen vankeinhoitoon heti kun vallanottivat 80 luvulla ja kuinkas ollakkaa omiahan sekin oli.
Vihervasemmisto on huolissaan väkivallasta kun se kohdistuu heihin mutta silloin kun Tynkkystä pahoinpideltiin ravintolassa niin silloin se oli jopa ansaittua vaikka silloin oli kyseessä poliittinen väkivalta.
Wokevasemmisto odotti kuola valuen, että laitapuolen kulkijan läimäys olisi kyetty todistamaan äääärioikeistolaiseksi teoksi. Kun totuus paljastui, puheet loppuivat kuin seinään.
Woken suurin uhri on totuus ja moraali, sekä kristilliset arvot, jota yritetään hävittää kokonaan.
"Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."
Lääkäriltä arvio lyönnin voimakkuudesta. Onko nassu turvoksissa, millainen mustelma. Jos nyrkillä kunnölla osuu, niin kyllä jälkeä tulee.
Sattuipa somasti, juuri kun Kiljunen sekosi sanoissaan tuli tämä ns.pahoinpitely 😅
Kiitos Ilkka
Näin se on: vihervokevasemmisto ei halllitse oikealla tavalla peiliin katsomisen taitoa. Jos se kuitenkin on katsovinaan peiliin, se näkee siellä muka jotain niin ihmeellistä ja suuremmoista, ettei sitä ole missään muualla. Kiitos hyvistä pohdinnoista, kiitos!
Eikä ku Hyvin pitkälti näide n perusarvojen alasajo on pitkälti johtanut tähä soppaan.
kiitos, valaisevaa mm. tuo poskelle lyöminen, äitini käytti sanontaa ymmärtämättä asiaa, olin eri mieltä hänen "opistaan", nyt sain ymmärrystä tuohonkin mitä sanonta tarkoittaa
Tosi tärkeää puhua myös henkisestä väkivallasta, se on kauheaa, moni ei tunnista että sellaista on edes olemassa
Trump voisi vetää Ylen kunnianloukkauksesta oikeuteen ja pyytää korvauksia kymmeniä miljoonia. Heh, se olisi ihan oikein.
Muistatteko PS puolueen poliitikon Pekka Katajan murhan yrityksen? Siitä ei kohua noussut ja ei tainnut vihervasemmisto pahoitella...
Eiköhän nyt demarit ja Kiuru ole saanut tarpeeksi huomiota. Hallituksella on mielestäni tärkeämpiäkin asioita hoidettava ennen joululoman alkamista. Demareiden teatteria alusta loppuun saakka. Tämä kyllä kertoo eduskunnan älyllisen tason.
Halla-ahon kommentti ei kelvannut Yle:lle, ei esim Arhinmäelle, Tuppuraiselle tai muille vasemmistolaisille. Koska valemedia oli jo itse päättänyt, että oikea woke sanamuoto on TUOMITSE. Jos Jussin tapaan kommentoit sanomalla, että kaikki katuväkivalta on sietämätöntä, niin se on väärin artikuloitu wokeaivopestyjen mielestä.
Toki vammoista saa julkaista kuvat, ja näin saamme nähdä mistä oli kysymys.
Kun kuvaa ei ole vaikuttaa se suoraan Oikeuden harkintaan kun Oikein toimitaan.
Vihervasemmisto pitää kieltää ja poistaa puoluekartalta.
käsittelet tervejärkisesti ja todella hyvin tämän tapauksen
jospa se oli jumala joka näpäytti kiurua tätä kiusaajaa
Puhemies katsoi asiallisesti.
Vihreä vasemmisto nielaisi tyhjää.
Tynkkynen nauttii hyvästä palkasta ja kärsii asiassa.
Poliitikkomme haluavat implisiittionsa oikeaan osoitteeseen.
Tästä ei nyt ollut kysymys, vaan saa vastata vapaalta jalalta.
Mulle tää kertoo siitä että Krista Kiurulta puuttuu itsesuojeluvaisto 🤔
Onnittelut 14 800 tilajaa⭐️🎺🎺🎶🎁
Joo!Niin se menee🤔🤔
❤❤🎉
Kuinkahan moni siinä mahtoi pysähtyä kun koko Suomi pysähtyi.
YLE-uutiset kertoi juuri, että YLE-on joidenkin mielestä Suomen luotettavin uutistoimittaja(!)
Vanhustenhoidossa ei ole vieläkään yljohtajaa ,mutta demarit teki sellaisen vankeinhoitoon heti kun vallanottivat 80 luvulla ja kuinkas ollakkaa omiahan sekin oli.
Ne valot ja muuhan houkuttelee juuri näitä maleksioita
Pitäisi olla järjestelmä mikä suojaa kansaa kansanedustajilta ja heidän järjettömiltä logiikoiltaan ja päätöksiltään
Entäs se silminnäkijä?