Tämän päivän maataloudessa tai maanpuolustuksessa ihmisen vähäiset voimat eivät ole kuin tiellä; pikkuruinen Avantkin nostaa moninverroin enemmän kuin "voimamies"
Ei ollu hyytynyt jalat ja selkä vielä kuten painavammilla (ei tehny mm. maastavetoon toistoja). Iso syliväli auttaa varmasti ja lavakaan ei niin korkea kun on pituutta.
Vertailit kämmenen kokoa niin kuva vääristää sillälailla että ei teidän sormien pituudessa ole eroa kuin luokkaa sentti todellisuudessa, kuvankäsittelyllä voi hyvin vertailla.
Mehtälä ois saanu 200 kiven jos ois ottanu polvien päällä lähemmäks kehoa mutta hätäili ja ei noin kaukaa riittäny voima. Ikävä kun äänet ei toiminu videossa juurikaan
Hienoa että laitoit voimamiehet puristaamaan puristusvoima mittariin 🔥💪 tuleeko tuosta puristusvoimamittarista haastevideo ihan kuin olet näitä loistavia haastevideoita tehnyt 💪 ja jos tulee niin onko tuo jo kuvattu vai onko tulossa ja jos niin voitko kertoa milloin tapahtuu 😂
Niin koska niitä haastevideoita tulee? Muistelen sun luvanneen että kesän aikana niitä alkaa tulemaan mutta ei ole tullut vielä ensimmäistäkään ja kesää enää muutama viikko jäljellä. Mutta hyvä video oli tämäkin, en ole koskaan jaksanut katsoa näitä voimamieshommia mutta Jussin selostamana tämäkin video meni hujauksessa 👍
Karttokaapa muuten ua-cam.com/video/fc2JMBJR0GE/v-deo.htmlsi=sTQZm81G-kyLKcPH&t=2016 väittäisin että tuo käyttää tukivyötä hyväkseen tuossa kiven nostamisessa. Mitä mieltä?
En osaa itse suoraan sanoa, kuinka paljon tuollainen antaa tuossa hyötyä. Pitäisi olla tarjotin tuossa vyönsoljen paikalla, niin alkaisi apua tulemaan. 😅
@@rraketti1 ok busted käytin oikeesti exer-genien vetosimulaattorii ja nostin luonnonkivii kuormalavoille oon vaa muutaman kerran ees testannu kuulii tos vantaan powerfitil ja ei niit voi ees verthaa luonnonkiviin mut sattu olee aika saman painosii nii meni vähä arviol reps
moikka vikkilä! noin 7kk sitten alotin valmennuksen, ja viime viikolla päästiin maaliin. Paino 127,7kg ja coopper 2880m 😎😎 Silti löytyy voimaa kuin pienestä kylästä. Pystäri PR testataan ensvkl. Toivotaan parasta!
Helvetin kova cooper! Kyllä jää 99% tuolla painolla tekemättä, joten helvetin kovaa duunia ja ole ylpeä itsestäsi! 👊 Tsemppiä pystäri maksimiin ja sit vaan uusia tavoitteita kohti! 💪
@@yotubemaster-s7z jaahas, eilen ne vielä pelitti, mutta jotain tekijänoikeus juttuja ilmeisesti tullut musiikeista. :) Mutta eipä se ne niin nöpönuukaa ole typerässä videossa. :)
Äänet katoo 3:57!!! S.O.S
30:47 Vieressä oleva nainen katsoo heti päästä varpaisiin kun Monni sanoo, ettei viitsinyt itse tulla kisaamaan.
ärsyttävän näköinen kieltämättä
Eiköhän se katsonut vain sitä kameraa joka monnilla kädessä.
@@xvnbm katsoi että muilla kisaajilla kävi tuuri, kun tuo mies ei osallistunut. On muillakin mahdollisuudet voittaa.
Mukava että Jyväskylän runettajakin päässyt ulos katsomaan vahvoja miehiä
@@jokurandompappa 💪
Rsmonni vai???
@@mikki7711 MonniRS* 😊
Mussä vitussa oli äänet puolessa videoo?
Tämän päivän maataloudessa tai maanpuolustuksessa ihmisen vähäiset voimat eivät ole kuin tiellä; pikkuruinen Avantkin nostaa moninverroin enemmän kuin "voimamies"
Hyvä kooste💪🏻 tiukkaa oli kisa avoimessa sarjassa 👍🏻
Älytön suoritus nuo kivet tuolta laihalta ulkomaalaiselta, ”vahvemmat” mahakkaamatkaan jaksanut nostella 🤣👍
@@SoLonektm oli kyllä kova suoritus! 💪
Ei ollu hyytynyt jalat ja selkä vielä kuten painavammilla (ei tehny mm. maastavetoon toistoja). Iso syliväli auttaa varmasti ja lavakaan ei niin korkea kun on pituutta.
Vertailit kämmenen kokoa niin kuva vääristää sillälailla että ei teidän sormien pituudessa ole eroa kuin luokkaa sentti todellisuudessa, kuvankäsittelyllä voi hyvin vertailla.
Kyllä niissä on julmetusti eroa. 😅 kuva voi vääristää, mutta livenä tuon kouran nähneenä oli se hävyttömän kokoinen!
Kiitos jälleen videosta💪
Kiitos katsomisesta! :)
Enemmän kädenvääntö haasteita!
Mehtälä ois saanu 200 kiven jos ois ottanu polvien päällä lähemmäks kehoa mutta hätäili ja ei noin kaukaa riittäny voima. Ikävä kun äänet ei toiminu videossa juurikaan
Hienoa että laitoit voimamiehet puristaamaan puristusvoima mittariin 🔥💪 tuleeko tuosta puristusvoimamittarista haastevideo ihan kuin olet näitä loistavia haastevideoita tehnyt 💪 ja jos tulee niin onko tuo jo kuvattu vai onko tulossa ja jos niin voitko kertoa milloin tapahtuu 😂
Niin koska niitä haastevideoita tulee? Muistelen sun luvanneen että kesän aikana niitä alkaa tulemaan mutta ei ole tullut vielä ensimmäistäkään ja kesää enää muutama viikko jäljellä. Mutta hyvä video oli tämäkin, en ole koskaan jaksanut katsoa näitä voimamieshommia mutta Jussin selostamana tämäkin video meni hujauksessa 👍
@@keijo9851 kyllä niitä tulee. :) lauantaina taas kuvaillaan uutta ja muutama odottaa julkaisua. :)
Ja tästähän se kesä vasta kohta alkaa. 😅💪
@@jussivilkkila6274 Oolrait 👍
Vähän on nyt sekaiset tuloslistat..
Äänet tulee takas 23:14
Äänet katoaa monessa kohden ja pitkäksi aikaa
UA-cam oli blokannut musiikkien takia, vaikka alkuun piti olla semmoista musiikkia, mikä tänne hyväksyttäisiin. 🫤
En kuule ääniä pari minuuttia alussa kuulu ääni mutta ei nyt ei ei ole kuulu ääniä..videossa
Karttokaapa muuten ua-cam.com/video/fc2JMBJR0GE/v-deo.htmlsi=sTQZm81G-kyLKcPH&t=2016 väittäisin että tuo käyttää tukivyötä hyväkseen tuossa kiven nostamisessa. Mitä mieltä?
En osaa itse suoraan sanoa, kuinka paljon tuollainen antaa tuossa hyötyä. Pitäisi olla tarjotin tuossa vyönsoljen paikalla, niin alkaisi apua tulemaan. 😅
moisin tullu viijenneks tai kuujenneks thos kisas (testasin just takapihal)
Mistä löysit rekan ja kaikki atlas kivet? Kova suoritus kyl
@@rraketti1 ok busted käytin oikeesti exer-genien vetosimulaattorii ja nostin luonnonkivii kuormalavoille
oon vaa muutaman kerran ees testannu kuulii tos vantaan powerfitil ja ei niit voi ees verthaa luonnonkiviin mut sattu olee aika saman painosii nii meni vähä arviol reps
Pistäkää mieleen nimi Kaksonen. Tulee pärjäämään näissä!
💪
moikka vikkilä! noin 7kk sitten alotin valmennuksen, ja viime viikolla päästiin maaliin. Paino 127,7kg ja coopper 2880m 😎😎 Silti löytyy voimaa kuin pienestä kylästä. Pystäri PR testataan ensvkl. Toivotaan parasta!
Valmennuksen? Mihin?
Helvetin kova cooper!
Kyllä jää 99% tuolla painolla tekemättä, joten helvetin kovaa duunia ja ole ylpeä itsestäsi! 👊
Tsemppiä pystäri maksimiin ja sit vaan uusia tavoitteita kohti! 💪
@@jussivilkkila6274 😎😎
Vedin kerran linkin heiniksen peräältä Viitaniemeen!.. hyvä viteo
@@TuomasHejandet-vt7hvbussin perällä istui vielä Häyrynen ja muut kumppanit tuomassa lisää painoa. 😅💪
Luboš Klinecký 💪
💪
17.48 😎😅😅👌
Nyt vaan kynsille lepoa, niin on sitten ensi viikonloppuna Gunun kisoissa iskussa. 😅💪
Kyllä 😂@@jussivilkkila6274
Komiaa että on Suomessa(kin) isoja riskejä miehiä.
Kyllä niitä löytyy! :)
Äänet puuttuivat typerästä videosta (ja hyvä niin)
@@yotubemaster-s7z jaahas, eilen ne vielä pelitti, mutta jotain tekijänoikeus juttuja ilmeisesti tullut musiikeista. :) Mutta eipä se ne niin nöpönuukaa ole typerässä videossa. :)
Painotalo Ässä lukee kyllä lakanassa, ei Pataässä😅
@@texaspede Pataässä oli myös Painotalo Ässän lisäksi. :)
suoritus äänet on kadonnu
Kovastipa huutaa tämä juontaja. Vähemmälläkin kuulisi.
Mikrofoonin ei ole niin helppo tämmöistä juontaa, missä meinaa itse innostua. :)
Ihan normityöpäivän kevyiltä kantamuksilta nuo näyttää. Eivät pärjäisi päivääkään työmaalla,,
kunnon rakennushommia!
Joo, heinähommissa ja raksalla olisi ihan nöösipoikia!