Tämä haastattelutallenne jää historiaan. Saarikoski on nykyään hesarin pääkirjoitustoimituksen päällikkö ja Stiller jatkaa edelleen yleisradion toimittajana. Hyvää jatkoa Suomelle.
Tämä ohjelma aikoinaan sai minut kiinnostumaan politiikasta ja äänestämään Perussuomalaisia joten kiitos siitä Salmen ja Pressiklubin pallopäät. Onneksi Salmenia ei ole nähty julkisuudessa tämän ohjelman jälkeen:)
"Tälle ei voi kuin ennustaa surullista loppua" Ja tässä sitä ollaan 10 vuotta myöhemmin ja tämä maahanmuttokeskustelu vain kasvattaa ajankohtaisuuttaan vuosi vuodelta.
Ihmiselle on surullisen tavanomaista sulkea silmänsä todellisuudelta, kuten tässä asiassa ollaan nähty. Yleensä niistä ei pidetä, jotka puhuvat todellisuudesta sellaisena kuin se on. Jussi tekee tärkeää työtä väsymättä.
Kummallista tasapuolisuutta! Videolla kolme miestä huutaa yhteen ääneen Jussi Halla-aholle melkein suuhun. Se kyllä häiritsee puolustautujan keskittymistä,tässä tapauksessa Halla-ahon keskittymistä. Salmeenin ja Saarikosken taktiikka on tuo,sillä vaikea tästä' holtittomasta maahanmuutosta on hyviä puolia löytää.
6:13 "Tuo on niin kulunutta!" "Ei ei ei... SINÄ olet kulunut ja väsynyt!" *hiljaisuus* "No.. Sinä et ehkä ole oikea ihminen sanomaan tuota kenellekkään" Siis ei helvetti miten repesin! Kattokaa tota Jussin muikeaa ilmettäkin kun se sanoo tuon! :D
En ole maahanmuuttoajatuksissani yhtä radikaali kuin Halla-aho, mutta tämä ohjelma oli kyllä aivan järkyttävä ristiinnaulitseminen jo lähtöasetelmiltaan. Onneksi julkisen keskustelun taso on kuluneen vuoden aika edes hieman parantunut
Eihän Jussi maahanmuuttolinjaustaan ole itse keksinyt. Jo presidentti Koivisto vastusti haittamaahanmuuttoa. Oli sitä mieltä, ettei eliitin elitismiä ole pakko kumarrella. Koivisto halusi säilyttää yhteiskuntarauhan, jonka runsas maahanmuutto vaarantaisi. Koiviston mukaan meidän ei tässä asiassa tarvitsisi häpeillä mainettamme muiden maiden edessä.
Tästä on 12 vuotta. Nyt Halla-ahon johdolla PS menee kuntavaalivoittoon ja todennäköisesti eduskuntavaalivoittoon. Mahtaa Stilleriä ja Saarikoskea vituttaa.
Salmen oli sen oloinen kuin olisi toivonut stalinistien voittaneen, jotta olisi voinut taluttaa Jussin teloituskomppanian eteen. Jussi oli vaarallinen yksilönvapauden kannattaja.
Näiden Salmenin ja Saarikosken kommentoinnit ovat äärimmäisen säälittäviä. Heitä voi oikeasti ampua päähän. Salmen väittää "yksittäistapauksia voi sattua missä vaan" voi jumalauta! :D
Älä. Hiukkasen rasauttelee. Mutta samalla nautin kun huomaan miten peppukipeitä ne on Halla-Ahon mielipiteistä, ollaan olevinaan niin avarakatseista mutta todellisuudessa helvetin pikkumaisia huuhaa-vitun-ukkoja
Aika moni pelkää, että nämä yksittäistapaukset, joilla on ideologinen tausta, tulisivat yleistymään. Anjem Choundreu, "Suomen eduskunnan salossa tulee iiehumaan islamin lippu", on vihdoin saanut elämäntyöstään palkinnoksi elinkautisen tuomion tämän vuoden heinäkuussa.
Jotka siitä huolimatta hävisivät. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ikinä näin Halla-ahon ja ainoa tieto joka minulla hänestä oli että hän on ilmeisesti joku kauhea rasisti. Keskustelun katseltuani jäin hämmentyneeseen tilaan kun se kauhea "rasisti" näyttikin olevan koko studion asiallisin ja asiantuntevin tyyppi ja muut näyttivät lähinnä itseään täynnä olevilta idiooteilta.
Vaikka en kannatakaan perussuomalaisia, niin täytyy sanoa että Halla-aho esitti asiansa asiallisesti eikä ollenkaan vaikuttanut häiriintyneeltä rasistilta. Ja vaikka en pidäkään itseäni maahanmuuttokriittisenä, niin olen monissa asioissa hänen kanssaan samaa mieltä. Hänestä tulisi varmasti hyvä maahanmuuttoministeri.
Tästäkin on jo 7 vuotta. Voi olla jollekin vihervasukkinarkkarihomokommunistelle vaikeaa myöntää, että jumalauta, Halla-ahohan on ollut koko ajan oikeassa.
Jep. Nyt en välttämättä puhu tästä videosta, kun vasta katsominen kesken, mutta muita nähneenä keskustelu tuntui olevan jopa rationaalisempaa kuin nyt. Mitään ei ole opittu ja se vähäkinen keskustelun taso on vaan pudonnut.
Taas on kulunut 7 vuotta lisää ja aina vaan vaikeammaksi kiemurteluksi tuo myöntäminen menee. Jotenkin hullunkurista ajatella minkälainen rasisti fasisti hyökkäys nähtiin koko opposition toimesta kuluneen kesän aikana. Liian kauan yhteiskunnan osalta menee aikaa myöntää tosiasiat mihin holtiton ja sinisilmäinen maahanmuutto johtaa. Lopullinen vahinko ehtii tapahtua kuten Ruotsissa ja jälki on rumaa. Toivottavasti sama kehityskulku kuitenkin pysäytetään Suomessa nyt nopeasti vahinkojen minimoimiseksi.
Mitä enemmän tätä Halla-Ahoa koskevaa "uutisointia" katsoo, sitä varmemmin äänestän häntä kaikissa mahdollisissa vaaleissa. Olkoot vaikka idols karsinnassa, kasvattakoot vaikka aatu-viikset ja heittoletin, ääneni on oleva aina hänen.
Sokeaa fyhrerin seuraamista. Persut ei enää eroa millään tavalla uskonnollisesta kultista, jossa sokeasti seurataan johtajaa. Oksettavaa ja epäsuomalaista!
Nää hommat sytyttää tunteenpaloa. Olen itse saanut sellaisen kuvan, että - kuten tässä Pressiklubin lähetyksessäkin kävi ilmi - aika moni Halla-ahon kiihkeä vastustaja perustaa inhonsa lähinnä tunnepitoisiin reaktioihin.
@@persereikanen6518 Niinpä. Tällä hetkellä Ylellä jotain Huhtasaarta ja Halla-ahoa kohdellaan suurin piirtein silkkihansikkain. Just vähän aikaa sitten oli jokin human interest -tyypinen juttu "valtamedian" lehdessä jostain äärioikeistolaisesta parista. Miten tähän on tultu.
Jussi pyöritti nuo vasssarit 6-0 6-0, eikä ne edes tajua sitä, tasoero ajattelussa ja käsityskyvyssä oli niin suuri, että Jussin piti laskea tasoaan reippaasti, jotta nämä ymmärtäisivät edes jotain.
hienoa, salmén ainoa argumentointitapa on siis puhua päälle ja vielä täysin invalideja lausahduksia? mahtavaa! halla-aho on kyl asia mies, se osaa todella perustella mielipiteensä
Ylen kommarit veronmaksajien rahoilla kutsuivat yhden maamme äänestetyistämme poliitikoista kuuntelemaan ja vastaamaan yksin kolmea punavihervasemmistolaista vastaan. Varsinaisia sankareita...Kuka maksoi palkkanne haastattelusta? Aloitetetaan Saarikoskesta, vastatkaa olkaa hyvä.
Halla-ahon blogin tarkoitus on herättää keskustelua maahanmuutosta ja siitä johtuvista ongelmista. Tässä ohjelmassa kritisoidaan hänen onnistumisesta johtunutta maahanmuuttoa koskevan keskustelun lisääntyneisyyttä. Halla-aho vetoaa ongelmaan, joka ei ole suomessa vielä iso, mutta eikö tämä ole ongelmien ennalta ehkäisyä. Jos sillä säästetään verorahoja ja pidetään rikollisuus alhaisena niin eikö se ole viisasta? Maahanmuuttaja on todennäköisemmin vero meno ja pienempi tuloinen kuin suomalainen.
Stilleri ja muut kyllä nolasivat itsensä, tuollainen moneen pekkaan yhden kyykyttäminen on lapsellista vieläkin kun tätä katsoo, ei Jussi halveksi maahanmuuttajia. Oikeastaan Jussin suosio nousi tämän jälkeen.
Halla-aho on ainoa, joka pysyy asiassa. Kommentaattorien argumentit on tyyliin "sä jollain tavalla monomaanisesti.." ei siis mitään muuta, kuin jollain tavalla tunnepohjalta vedettyä "mä oon loukkaantunut ja se on sun syy" -kuraa. Monikulttuurisuutta tai maahanmuuttajia nyt ylipäätään ei näe mitenkään muuten puolustettavankaan, kuin epämääräisillä tunneryöpyillä. Kukaan ei puhu järkiperustein monikulttuurisuuden puolesta, koska järkisyitä ei ole.
En ymmärrä miksi Halla-aho edes suostuu keskustelemaan jostain monta vuotta vanhoista teksteistään?! Kai nyt 2019 myös jauhetaan koko vuosi jostain 15 vuotta vanhoista kirjoituksista eikä suinkaan nykyhetkestä 😒
ei helvetti noi kolme jätkää on sekasin tai sit vaan ei oo ottanu mistään asioista selvää? ei tolla ajatuksentasolla pelaamista voi hyväksyä televisiossa esiintyviltä toimittajilta huh huh:( sääliks käy.
Noh olihan tässä vaihe kun muslimit ympäri eurooppaa ajoi autoilla ja rekoilla väkijoukon yli isoissa kaupungeissa ja varmaan oli "yksittäistapauksia" nämäkin.
Videon alussa olevat tekstit on otettu Pressiklubin sivuilta jossa on pohjustettu ohjelmaa. Ne eivät siis edusta millään lailla videon laittajan mielipiteitä. Mitä tulee näiden videoiden katsojien tyhmyyteen, niin kommenttien taso puhukoon puolestaan.
Ja tätä Salmenia jotkut pitävät "älykkönä"? Toisaalta termi vasemmistoälykkö on jo sinällään oksymoroni :). Salmen on glorifioitu ammattivittuilija, ei sen enempää.
Perhana, pitääkö sitä alkaa nimittää itseään rasistiksi kun järkevintä keskustelijaa tässä väittelyssä sanotaan rasistiksi? Toisaalta en ole täysin 100% suomalainen itsekään ja satun pitämään monenlaisista ihmisistä ihon väriin ja kansallisuuteen katsomatta. Taitaa identiteettikriisi olla edessä.
3:00 Aivan totta. Ja se surullinen loppu on käsillä. Suomalaiselle palkansaajalle. Lakko-oikeus kaputt, irtisanomissuoja pois, kyllä näillä eväillä saadaan luotua kunnon kurjalistoluokka Suomeen.
Tämä haastattelutallenne jää historiaan. Saarikoski on nykyään hesarin pääkirjoitustoimituksen päällikkö ja Stiller jatkaa edelleen yleisradion toimittajana. Hyvää jatkoa Suomelle.
Ja Salmen on siirtynyt Stalinin ja Leninin seuraan 🙂
@@juhaollila5579Onneksi näin, yksi valehteleva kommunisti vähemmän
Molemmat myrkkyvassarit hirteen maanpetturuudesta.
Legendaarinen keskustelu. Kaikki paitsi yksi nolasivat itsensä.
Alkais vituttamaan vaa olla tuolla 3v1 ku noi suvakit huutelee päälle. Kiitos Halla-aho kun pysyit rauhallisena.
LS: "Eeeeijeijeijei, vaan sinä olet kulunut ja väsynyt."
JH-A: "No sinä et ehkä ole oikea ihminen sanomaan tuota kenellekään."
6:16 :D
Päällehuutamisen ja suomalaisen tv-viihteen klassikko. Aina se jaksaa naurattaa tuo Salmenin ja Saarikosken lapsellisuus.
Tämä ohjelma aikoinaan sai minut kiinnostumaan politiikasta ja äänestämään Perussuomalaisia joten kiitos siitä Salmen ja Pressiklubin pallopäät.
Onneksi Salmenia ei ole nähty julkisuudessa tämän ohjelman jälkeen:)
"Tälle ei voi kuin ennustaa surullista loppua"
Ja tässä sitä ollaan 10 vuotta myöhemmin ja tämä maahanmuttokeskustelu vain kasvattaa ajankohtaisuuttaan vuosi vuodelta.
Ihmiselle on surullisen tavanomaista sulkea silmänsä todellisuudelta, kuten tässä asiassa ollaan nähty. Yleensä niistä ei pidetä, jotka puhuvat todellisuudesta sellaisena kuin se on. Jussi tekee tärkeää työtä väsymättä.
Kummallista tasapuolisuutta!
Videolla kolme miestä huutaa yhteen ääneen Jussi Halla-aholle melkein suuhun.
Se kyllä häiritsee puolustautujan keskittymistä,tässä tapauksessa Halla-ahon keskittymistä.
Salmeenin ja Saarikosken taktiikka on tuo,sillä vaikea tästä' holtittomasta maahanmuutosta on hyviä puolia löytää.
Nämä Halla-Ahon parjaajat katsovat varmaan mielellään tämän videon uudemman kerran. Ja, -haa, saavat hävetä silmänsä päästä. Hyvä Jussi !
HALLA-AHO-HAALLAA-HO JUSSI PIGMENTILTÄÄN NÄKEJÄÄN VALKOINEN! Tämä klassikko tulee katsottua kuukausittain, kiitos Mestari!
Antti ruokolainen mulla sama juttu.tätä on useasti mukava katsoo,kun Jussi voittaa tämän keskustelun ihan tyystin!🤣😂😂😂😂
"Eijjei,sinä olet kulunut ja väsynyt" no,sinuna en sanoisi tuota kenellekään!"🤣😂😂😂😂🤣🤣😂❤🧡
6:13
"Tuo on niin kulunutta!"
"Ei ei ei... SINÄ olet kulunut ja väsynyt!"
*hiljaisuus*
"No.. Sinä et ehkä ole oikea ihminen sanomaan tuota kenellekkään"
Siis ei helvetti miten repesin! Kattokaa tota Jussin muikeaa ilmettäkin kun se sanoo tuon! :D
En ole maahanmuuttoajatuksissani yhtä radikaali kuin Halla-aho, mutta tämä ohjelma oli kyllä aivan järkyttävä ristiinnaulitseminen jo lähtöasetelmiltaan. Onneksi julkisen keskustelun taso on kuluneen vuoden aika edes hieman parantunut
Eihän Jussi maahanmuuttolinjaustaan ole itse keksinyt. Jo presidentti Koivisto vastusti haittamaahanmuuttoa. Oli sitä mieltä, ettei eliitin elitismiä ole pakko kumarrella. Koivisto halusi säilyttää yhteiskuntarauhan, jonka runsas maahanmuutto vaarantaisi.
Koiviston mukaan meidän ei tässä asiassa tarvitsisi häpeillä mainettamme muiden maiden edessä.
Leif Salmén ei ole enää tämän jälkeen kehdannut esiintyä tv:ssä. Teki itsestään pellen.
Johan se kuolikin:D
Onneksi.
@@seppolaitela8590
Minkä takia tämän maan ehkä älykkäin poliitikko laitetaan keskustelemaan juoppojen kanssa?
Tästä on 12 vuotta. Nyt Halla-ahon johdolla PS menee kuntavaalivoittoon ja todennäköisesti eduskuntavaalivoittoon. Mahtaa Stilleriä ja Saarikoskea vituttaa.
Ja toivottavasti presidentiksi
Salmen oli sen oloinen kuin olisi toivonut stalinistien voittaneen, jotta olisi voinut taluttaa Jussin teloituskomppanian eteen. Jussi oli vaarallinen yksilönvapauden kannattaja.
Näiden Salmenin ja Saarikosken kommentoinnit ovat äärimmäisen säälittäviä. Heitä voi oikeasti ampua päähän. Salmen väittää "yksittäistapauksia voi sattua missä vaan" voi jumalauta! :D
Älä. Hiukkasen rasauttelee. Mutta samalla nautin kun huomaan miten peppukipeitä ne on Halla-Ahon mielipiteistä, ollaan olevinaan niin avarakatseista mutta todellisuudessa helvetin pikkumaisia huuhaa-vitun-ukkoja
Hyvien luotien tuhlausta
Aika moni pelkää, että nämä yksittäistapaukset, joilla on ideologinen tausta, tulisivat yleistymään.
Anjem Choundreu, "Suomen eduskunnan salossa tulee iiehumaan islamin lippu", on vihdoin saanut elämäntyöstään palkinnoksi elinkautisen tuomion tämän vuoden heinäkuussa.
Hieno show, laitetaan 3 tyyppiä yhden kimppuun yhtäaikaa :D
EI huolta, Jussi on nyttemmin hoitanut asiansa mainiosti.
Jotka siitä huolimatta hävisivät. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ikinä näin Halla-ahon ja ainoa tieto joka minulla hänestä oli että hän on ilmeisesti joku kauhea rasisti. Keskustelun katseltuani jäin hämmentyneeseen tilaan kun se kauhea "rasisti" näyttikin olevan koko studion asiallisin ja asiantuntevin tyyppi ja muut näyttivät lähinnä itseään täynnä olevilta idiooteilta.
"...sehän on epätoivon tuottamaa raivoa"
"epätoivon... Tanskassa julkaistuissa pilakuvista"
LOL
Vaikka en kannatakaan perussuomalaisia, niin täytyy sanoa että Halla-aho esitti asiansa asiallisesti eikä ollenkaan vaikuttanut häiriintyneeltä rasistilta. Ja vaikka en pidäkään itseäni maahanmuuttokriittisenä, niin olen monissa asioissa hänen kanssaan samaa mieltä. Hänestä tulisi varmasti hyvä maahanmuuttoministeri.
Tästäkin on jo 7 vuotta. Voi olla jollekin vihervasukkinarkkarihomokommunistelle vaikeaa myöntää, että jumalauta, Halla-ahohan on ollut koko ajan oikeassa.
Jep. Nyt en välttämättä puhu tästä videosta, kun vasta katsominen kesken, mutta muita nähneenä keskustelu tuntui olevan jopa rationaalisempaa kuin nyt. Mitään ei ole opittu ja se vähäkinen keskustelun taso on vaan pudonnut.
Taas on kulunut 7 vuotta lisää ja aina vaan vaikeammaksi kiemurteluksi tuo myöntäminen menee. Jotenkin hullunkurista ajatella minkälainen rasisti fasisti hyökkäys nähtiin koko opposition toimesta kuluneen kesän aikana. Liian kauan yhteiskunnan osalta menee aikaa myöntää tosiasiat mihin holtiton ja sinisilmäinen maahanmuutto johtaa. Lopullinen vahinko ehtii tapahtua kuten Ruotsissa ja jälki on rumaa. Toivottavasti sama kehityskulku kuitenkin pysäytetään Suomessa nyt nopeasti vahinkojen minimoimiseksi.
Mitä enemmän tätä Halla-Ahoa koskevaa "uutisointia" katsoo, sitä varmemmin äänestän häntä kaikissa mahdollisissa vaaleissa. Olkoot vaikka idols karsinnassa, kasvattakoot vaikka aatu-viikset ja heittoletin, ääneni on oleva aina hänen.
Sokeaa fyhrerin seuraamista. Persut ei enää eroa millään tavalla uskonnollisesta kultista, jossa sokeasti seurataan johtajaa. Oksettavaa ja epäsuomalaista!
@@esa-jussisalminen2196sinä olet oksettava ja epäsuomalainen
Tämä haastattelu pitäisi näyttää kouluissa esimerkkinä kiusaamisesta
Nää hommat sytyttää tunteenpaloa. Olen itse saanut sellaisen kuvan, että - kuten tässä Pressiklubin lähetyksessäkin kävi ilmi - aika moni Halla-ahon kiihkeä vastustaja perustaa inhonsa lähinnä tunnepitoisiin reaktioihin.
Salmenin ja Saarikosken typeryys oikein korostuu nyt vuonna 2019. Eikä ne edes ymmärrä hävetä.
Ei tainnut näkyä exstalinisti Salmeenia julkisuudessa tämän jälkeen?
Häpeäminen on kunniallista.
Kiitos Mestari!
Rakennusmestari? Vai mikä helvetin "mestari"?
@@persereikanen6518 Niinpä. Tällä hetkellä Ylellä jotain Huhtasaarta ja Halla-ahoa kohdellaan suurin piirtein silkkihansikkain. Just vähän aikaa sitten oli jokin human interest -tyypinen juttu "valtamedian" lehdessä jostain äärioikeistolaisesta parista. Miten tähän on tultu.
@@donnaquixote7538 Sitä en tiedä, mutta tämä "mestari" Halla-aho ei ole saanut 15 vuoden aikana aikaiseksi yhtään konkreettista asiaa. Tämä on fakta.
Taas yksi videotaltiointi jonka seurauksena arvostan Jussi Halla-Ahoa enemmän, ja näitä muita veijareita vähemmän.
Jussi pyöritti nuo vasssarit 6-0 6-0, eikä ne edes tajua sitä, tasoero ajattelussa ja käsityskyvyssä oli niin suuri, että Jussin piti laskea tasoaan reippaasti, jotta nämä ymmärtäisivät edes jotain.
tämä on hauskempaa katseltavaa kuin mikään käsikirjoitettu komiikka koskaan.
Leif ennusti surullista loppua, mutta kummalle se tuli ?
Harvoin en liikutu, kun joku kuolee, mutta Salmenin kohdalla jopa hieman hymyilin.
Eipä olisi uskonut että Sallmeniki on tuollainen typerys - vai onko tässä jo vähän vanhuudenhöperys?
R.i.p Leif Salmen, hyvää matkaa ikuiseen Siperiaan
Epäammattimaista toimintaa Stillerin, saarikosken ja salmenin osalta.
hienoa, salmén ainoa argumentointitapa on siis puhua päälle ja vielä täysin invalideja lausahduksia? mahtavaa! halla-aho on kyl asia mies, se osaa todella perustella mielipiteensä
"Ettet uskalla puhua maahanmuutosta" "Itse et uskalla!!" Samanlaista argumentointia kuuluu ala-asteella.
Ylen kommarit veronmaksajien rahoilla kutsuivat yhden maamme äänestetyistämme poliitikoista kuuntelemaan ja vastaamaan yksin kolmea punavihervasemmistolaista vastaan. Varsinaisia sankareita...Kuka maksoi palkkanne haastattelusta? Aloitetetaan Saarikoskesta, vastatkaa olkaa hyvä.
"Uploaded on Feb 7, 2009". Terveisiä Allahin vuodesta 2016. Mitään ei ole näköjään opittu.
Halla-ahon blogin tarkoitus on herättää keskustelua maahanmuutosta ja siitä johtuvista ongelmista. Tässä ohjelmassa kritisoidaan hänen onnistumisesta johtunutta maahanmuuttoa koskevan keskustelun lisääntyneisyyttä. Halla-aho vetoaa ongelmaan, joka ei ole suomessa vielä iso, mutta eikö tämä ole ongelmien ennalta ehkäisyä. Jos sillä säästetään verorahoja ja pidetään rikollisuus alhaisena niin eikö se ole viisasta? Maahanmuuttaja on todennäköisemmin vero meno ja pienempi tuloinen kuin suomalainen.
Nyt 10 vuotta myöhemmin, kuinka oikeaan tämä kommentti osuikaan.
Salmen: Sinää olet kulunut ja väsynyt 😠
Halla-aho: .... No, sinä et ole oikea henkilö sanomaan tuota kenellekään. 😁
Stilleri ja muut kyllä nolasivat itsensä, tuollainen moneen pekkaan yhden kyykyttäminen on lapsellista vieläkin kun tätä katsoo, ei Jussi halveksi maahanmuuttajia. Oikeastaan Jussin suosio nousi tämän jälkeen.
Kiitos mestari 🙏
Kaikki muut ovat agresiivisia vähä järkisiä paitsi Jussi.
Leif Salmen: "Tällä ei voi olla kuin surullinen loppu".
Näen tämän ekaa kertaa. Miksi L.Salmen oli kutsuttu mukaan?
Halla-aho on ainoa, joka pysyy asiassa. Kommentaattorien argumentit on tyyliin "sä jollain tavalla monomaanisesti.." ei siis mitään muuta, kuin jollain tavalla tunnepohjalta vedettyä "mä oon loukkaantunut ja se on sun syy" -kuraa. Monikulttuurisuutta tai maahanmuuttajia nyt ylipäätään ei näe mitenkään muuten puolustettavankaan, kuin epämääräisillä tunneryöpyillä. Kukaan ei puhu järkiperustein monikulttuurisuuden puolesta, koska järkisyitä ei ole.
Hyvin jussi on tietäny aikoinaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Turhan monella on pää pensaassa edelleenkin. Pelottaako?
Ei saatana miten kujalla kaikki muut paitsi Jussi ovat olleet!
Aivan mahtava uutinen tänään.
Mullan alla yksi noista ❤
Pisti niin vihaksi nuo kaksi juppia,jotka koko ajan keskeyttivät ja suoraan totesivat Halla-ahon "surulliseksi hahmoksi" päin naamaa
Villin huhun mukaan Leif Salmen koki surullisen lopun Perussuomalaisten noustua Suomen suurimmaksi puolueeksi..
Surkea esitys Salmenilta.
6:20 - 6:28
Salmén: "sinä olet kulunut ja väsynyt"
*hiljaisuus*
Halla-Aho: "no sinä et ehkä ole oikea ihminen sanomaan tuota kenellekään.."
Yllätys että keskustelu meni taas suomalaisen miehen haukkumiseen
Onko linkkiä Saarikosken kolumniin, joka mainitaan kohdassa 7:48 ?
Huhhuh mitä änkyröitä! Puhuvat mielummin matkailusta kuin maahanmuutosta.
Haukuttavaks ko ne mies-paran tuonne värväsivät?
Tää Salmen on ihan daiju. Puhuu itsensä pussiin koko aika. Halla-Aho - Salmen 10 - 0
En ymmärrä miksi Halla-aho edes suostuu keskustelemaan jostain monta vuotta vanhoista teksteistään?! Kai nyt 2019 myös jauhetaan koko vuosi jostain 15 vuotta vanhoista kirjoituksista eikä suinkaan nykyhetkestä 😒
ei helvetti noi kolme jätkää on sekasin tai sit vaan ei oo ottanu mistään asioista selvää? ei tolla ajatuksentasolla pelaamista voi hyväksyä televisiossa esiintyviltä toimittajilta huh huh:( sääliks käy.
Nyt jätti Leifistäkin aika.
Noh olihan tässä vaihe kun muslimit ympäri eurooppaa ajoi autoilla ja rekoilla väkijoukon yli isoissa kaupungeissa ja varmaan oli "yksittäistapauksia" nämäkin.
Parasta Suomi-viihdettä ikinä! 😅
Ainoa mielipide joka kesti aikaa, oli Halla-Aholla. Eipä kauheasti yllättänyt.
Mestari oli oikeassa. Kommarit ja kommari oli taas niin väärässä.
Olisin Halla-ahon asemassa kyllä ihmetellyt ääneen tätä Ruben Stillerin esittelyä, jossa mainitsi heti H-a:n ihonvärin. Mitä helvettiä hakee takaa?
Kautta Odinin palavan parran! Saarikosken ja Salménin argumentointi tasoa "Because fuck you, that's why"
Oli toi Salmen kyllä aika säälittävä.
Vähän spurgumainen esitystapa ja sisältö puhukoon puolestaan. Ettei vaan olisi ottanut rähinäviinaa rohkaisuksi. Hyvin Jussi kesti miehen hönkäilyt.
Vaikka Saarikoski puhuu mitä tahansa, me ollaaa voitettu
Videon alussa olevat tekstit on otettu Pressiklubin sivuilta jossa on pohjustettu ohjelmaa. Ne eivät siis edusta millään lailla videon laittajan mielipiteitä. Mitä tulee näiden videoiden katsojien tyhmyyteen, niin kommenttien taso puhukoon puolestaan.
Ja tätä Salmenia jotkut pitävät "älykkönä"? Toisaalta termi vasemmistoälykkö on jo sinällään oksymoroni :). Salmen on glorifioitu ammattivittuilija, ei sen enempää.
Enpä tajunnut nuorempana kuin tyhmä tapaus tämä Salmen olikaan. Sama koskee kyllä Saariahoa.
5:46 Miksi Saskan lause katkeaa?
7:45
Hieno aikakapseli siihen, miten naiviita suomalaiset oli.
Perhana, pitääkö sitä alkaa nimittää itseään rasistiksi kun järkevintä keskustelijaa tässä väittelyssä sanotaan rasistiksi? Toisaalta en ole täysin 100% suomalainen itsekään ja satun pitämään monenlaisista ihmisistä ihon väriin ja kansallisuuteen katsomatta. Taitaa identiteettikriisi olla edessä.
Jotkut rasismin tutkijat ovat sitä mieltä, ettei keltaihoinen finne VOI syyllistyä rasismiin. Rasismi on vain kalpeanaamojen vaiva.
maailma vs halla-aho, napsiikohan se rauhottavia kun jaksaa moista paskaa kuunnella noin pitkään
Pelkäät Halla-ahoa enemmän? Halla-ahofobia?
hyvä jussi
Stalinisti on poissa Suomi on vapaa 👍🇫🇮🎅
klassikko
Tavallinen "asiallista keskustelua maahanmuutosta" tilaisuus.
125125 vastaan 1 maahanmuuttokriitikko.
Taidan käydä kusemassa Salmenin haudalle
Ja kävin
Saarikoski on äärivasemmistolainen hörhö !!
😂😂😂😂 6:13
7:05 👌
7:25 xD
7:35 EXACTLY
Ainoo tyyliin Suomalainen nimi oli Jussilla
@Bodomeri Voimme laittaa uskomme siihen että kommenttinsa oli provo ja/tai sarkasmia. ;)
Komedian puolella vedetään, niin ulkona nuo uunot on.
Vittu mitä vajukkeja ölisemässä mestarin päälle, kun keskustelussa turpaan tulee. Kuula kalloon näille hipeille!
Ei nyt sentää, mutta kaverin pärstä on aika päräyttävä. Välillä tulee ihan asiallista kommentia.
Kolme inhoketta ja Jussi.
3:00 Aivan totta. Ja se surullinen loppu on käsillä. Suomalaiselle palkansaajalle. Lakko-oikeus kaputt, irtisanomissuoja pois, kyllä näillä eväillä saadaan luotua kunnon kurjalistoluokka Suomeen.
3:21 repesin kun Jussi käänty ;DDDDDDDDD
Der meister
Ylireagointia edellisessä kommentissa.
jussille sopisi irokeesi siistin kaljun kera
Vituttaako, nami nami!
Kun Leif Salmén kirstuun kilahtaa, paljas perse vilahtaa.
Leifin legacy
3 levotonta sika 🐷. Ei millään tavalla jatkoon