Kauniisti laulettu...sanat.."on luonasi syömmeni ain'"...sattuuhan sitä...Paula kyllä huomasi sen kun lauloi.."on luonani syömmeni ain'"...kaunis esitys ten points
Mikäpä siinä oli outoa? Mies laulaa, että on luonasi syömmeni ain ja tyttö vastaa, että on luonani syömmeni ain. Olis voinut tietenkin laulaa, että on luonani syömmesi ain.. Nooh ei takerruta pieniin yksityiskophtiin.
Kaksi suomalaisen iskelmätaivaan kiintotähteä jatkavat edelleenkin hienoa uraansa kauniin musiikin puitteissa ainakin meille absoluuttisen sävelkorvan ja täyden 10 laulajille. Meitä on vähän.
Paula aloitti uransa jo 60-luvun puolivälissä ja jatkaa sitä edelleenkin. Katri-Helena aloitti hieman aikaisemmin. Molemmat jatkavat hienoa uraansa, mutta vastaavat miehet ovat heittäneet pyyhkeensä kehään paitsi Eino Grön.
Tämä 50-luvun kotimaiseen tai - ugandalaiseen elokuvaan sopinut tyyppi onnistuu täydellisesti pilaamaan Paula Koivuniemen aina koskettavan eläytyvästi esittämän biisin. Tämän tyypin lurituksesta syntyy mielikuva, että hän ei yhtään tajua millaista biisiä hän laulaa ja onko hän koskaan tuntenut näitä tekstin järkyttävän yksinäisiä tunteita. Tuskin - lurituksesta päätellen. Jorma mene kotiin ja lopeta laulaminen. Pelastat Suomen Kansan tuolta epäaidolta luritukselta.
Todella upea ja kaunis, iso biisi. Loistava esitys, kiitos Paula, Jorma ja Agents.
Hieno duetto, kiitos Paula ja Jorma
Ihana versio laulusta. Kuuntelen uudelleen ja uudelleen.
Kaks mahtavaa laulajaa samassa paketissa...lopputulos mun mielestä hipoo täydellisyyttä. Upea biisi.
Kaksi Suomen huippua yhdessä. Kaunista ja tunteella esitetty...herkkää ja hempeää...melankolista.
Legendat äänessä, voi että...
Kyllä suomalaiseen melankoliseen musiikkimakuun (myöskin omaani) tämä uppoaa, kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Laulava Sydän takaisin televisioon❤❤❤.
Aivan ihana kappale, ja Paulan Jorman esitys upea! 🌹🌹🌹❤️❤️❤️🎤🎤🎶🎶🎸🎸
Upea melodia ihanasti laulatte.❤❤❤
Kiitos Paula ja Jorma ihana biisi. 🤗.
Aivan omaa luokkaansa tämä tulkinta kahdelta kovalta ammattilaiselta ja kappale on yksi hienompia Kärjen iskelmiä!
Kiitos Paula ! Olet yksi Suomen parhaita naislaulajia ! Olet ihminen meille "kaikille "
Kaksi todellista iskelmän kuninkaallista: Paula ja Jorma!!
Kyllä Esa Pulliaisen kitarassa mahtavat soundit
Oh
Onpa sävelmänä todella hieno. Itse pääsin seuraamaan Vihdoinkin konsertissa tämänkin esityksen.
Niin kaunista venäläistä kaiho musiikkia!
Ihka kotimainen.
Kääriäiselle täydet pisteet, huikee laulaja!
Paula vetäny liikaa viskiä ja röökiä.
Paula on laulaja ,ei oo tarvinu ageñseja
Aivan mielettömän mahtavaa tulkintaa;))
Tää on tosi kaunis kappale,on tullut kuunneltua ja todeksikin elettyä joskus nuorena suuressa kaupungissa.KIITOS PAULA JA JORMA.
Sattumalta tulin sivulle.Upea kappale!!
Jäätävän upea biisi kahden huippuartistin yhteistyönä esittämänä. Kombona tähän Agentsin hieno taustamusiikki. Tästä ainutlaatuisen upea musiikillinen ilotulitus.
Siinä se on, täydellinen duetto. Ei tarvita muuta. Jess.
kaksi iskelmämusiikin ihmelasta kiitos että ootte olemassa
uskomattoman kaunista kiitos paula ja agents
Tää on niin paras, tunteella vedetty ja on kaunista! :)
Paula osaa. Taitava laulaja ja ihania kappaleita, kaikki. Kiitos osaavalle.
Tässä mun limpparia.....kaupungin ilmassa yksin ....hieno 😍😍😍
Upeeta,kiitos🙏🎶🎶🌹💓
Paula laulaa kauniisti.
Aivan järjettömän Tyylikäs veto 💘
Kaksi osajaa! Ei mooses mitä fiilistelyä!
Artistit parhaimmassa iässä :)
Ilpo Kinnun
Paula.Suomalaisen iskelmämusiikin kiistaton kuningatar.
todella hienoa
Jorma ❤️
❤❤
tätä voisi kuunnella monta kertaa peräkkäin mahtavaa
Paula on aina niin ihana
kiitos
HYVÄ ESITYS PAULALTA JA JORMALTA
❤❤❤❤👍👍👍👍👋👋
Paula Ihanaa Kaunista musiikkia ❤❤❤❤❤ 2:15
hienoa kiitos
Näin on! Kiitos! 🐣🐤
Ihanat paula ja jorkka...
Paula on paras suuomalainen laulaja
Tapasin Paulan 1979 Hyllignessä etelä ruotsissa suomi tansseissa.
Koko aamun lauloin tätä🧚♂️🧚♂️🧚♂️❤
Koskettava tulkinta
Paulan nuoruuden levytys tästä kappaleesta on mielestäni parempi, ääni soi paljon heleämmin.
Hyvä sovitus .Paulalta ja Jormalta
Hieno hieno biisi!!
Toivo Kärki
Kiitos että oot mun ystäväin!!
On luonasi syömmeni ain... 💕
Jotain kaunista ja rauhoittaa
Kaunista
Hienoa kuuneltavaa ☺
Olen murheellinen, jääkö meidän oma tangomme tanssimatta, jaksan vielä toivoa!
mahtavaa....
Ihana biisi
Parhaita duettoja Suomessa
Vanha kaunis laulu
Paula 🤩, sekä kaima.
Kauniisti laulettu...sanat.."on luonasi syömmeni ain'"...sattuuhan sitä...Paula kyllä huomasi sen kun lauloi.."on luonani syömmeni ain'"...kaunis esitys ten points
Mikäpä siinä oli outoa? Mies laulaa, että on luonasi syömmeni ain ja tyttö vastaa, että on luonani syömmeni ain. Olis voinut tietenkin laulaa, että on luonani syömmesi ain.. Nooh ei takerruta pieniin yksityiskophtiin.
Aivan upea esitys aivan kaikilta, soittajilta ja laulajilta 🤓
Upea versio
Hyvä että tää tuli takas :)
Juuri kun mä fiilistelin Paulan laulua ja Pulliaisen kitaraa, toi Kääriäinen alkoi karjuun. Siinä meni tunnelma. Hitto vie, olis vaan Paula laulanut.
👍
On komee biisi!
Kaikille yksinäisille
💖
Paljon Onnea Paula Koivuniemi 75 v
Tätä minä laulan myös usein yksin 💔
Kiitøs,paula .esa
👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
Hieno!
Voisko joku paremmin tän esittää??????
+juha tuomimäki Ei todellakaan voi!
Kaksi suomalaisen iskelmätaivaan kiintotähteä jatkavat edelleenkin hienoa uraansa kauniin musiikin puitteissa ainakin meille absoluuttisen sävelkorvan ja täyden 10 laulajille. Meitä on vähän.
On komee biisi👍
Hienoa vetoa kaikilta, kaima hallitsee skeban niin kuin pitääkin.
Paula aloitti uransa jo 60-luvun puolivälissä ja jatkaa sitä edelleenkin. Katri-Helena aloitti hieman aikaisemmin. Molemmat jatkavat hienoa uraansa, mutta vastaavat miehet ovat heittäneet pyyhkeensä kehään paitsi Eino Grön.
mahtava :)
Paulan paras levy vuosia sitten kaunista laulua
mistä se kääriäinen siihen on kuskattu varastamaan show. Osaakse jorma ny oikeesti laulaa ees?
osaa todellakin.
...♥♥♥ MAHTAVAA ♥♥♥....
Kaupungin yössä yksin
muistatko ... kaunis.
Rakas Paula ollaan niin onnelisia kun saa kulla sinua ;)
Kylmät väreet menee selkäpiitä pitkin.Päätelkää siitä.........
hyvä
tykkää kaunista
Sinulle.J. Ei Veli
Pekka, vaan ystävää
Jaa, Ilkka Kanerva mielessä Koivuniemellä.
komeesti .
Tämä 50-luvun kotimaiseen tai - ugandalaiseen elokuvaan sopinut tyyppi onnistuu täydellisesti pilaamaan Paula Koivuniemen aina koskettavan eläytyvästi esittämän biisin. Tämän tyypin lurituksesta syntyy mielikuva, että hän ei yhtään tajua millaista biisiä hän laulaa ja onko hän koskaan tuntenut näitä tekstin järkyttävän yksinäisiä tunteita. Tuskin - lurituksesta päätellen. Jorma mene kotiin ja lopeta laulaminen. Pelastat Suomen Kansan tuolta epäaidolta luritukselta.
Pæla
Paula.ajomies,,erikois-muoti oy .pave-!,v-81
Kaksi kitaraa
Esa maliman paras kitaristi
Pulliaisen kitara on myös upea...Juha
nähdään siis
ollaan kevyen musiikin ytimessä.