Janne saatana sä osaat ja Arttu vääntää ne vielä laulettaviksi.Hyvä työ.Spa oli Kimin kenttä,siellä ei hypitty silmille jos auto pelitti. Kiitos teille .
Helppo onnistua, kun on Janne Rintalan kaltainen nero lyriikoita kirjoittamassa ja biisejä tekemässä. Hienosti Arttu toki tulkitsee tämänkin kappaleen.
Kyllä! Janne Rintala on tämän piisin kuin myös koko Arttu Wiskarin tuotannosta vastuullinen (y) Mutta eiköhän nämä jätkät oo kuvioista kättä päälle lyöny, että kuka on parrasvaloissa. Ja kaikki saa tuloista varmasti osansa. Ei nämä mitään pöljiä ole.
@@MsMatevo ei mutta moni muu on. Kovin moni ihmisistä vaikuttaa luulevan tiettyjen artistien kirjoittavan biisit itse ja vaikka lyötäis päätä seinään tai kättä päälle niin ei ole väärin mainita sanoittajia/säveltäjiä myös.
Todella hyvä biisi. Janne on taas pistänyt parastaan. Hieman on ironiaa käyttäen kerrottu totuus, oli kyse jääkiekosta, jalkapallosta tai gartingista. Isät elävät unelmiaan omissa pojissaan.
Vois hyvin olla iskän tilalla myös äippä.. Harmillisen usein näkee ja kuulee kun vanhemnat elää lapsien kautta unelmiaan, kuuntelematta lapsiensa haluja tai jaksamista. Hyvä biisi!
Joskus epäilyttää tämmöiset biisit jotka kuulostaa heti ekalla kuuntelulla hyvälle (liian)… mutta hyvin tämä on ainakin sata kuuntelua kestänyt . Ehkä pitää laittaa että jatkoon ❤❤❤❤❤❤❤❤❤.
Arttu on hyvä ja kenelle nostan hattua ja kumarran syvään niin sanoittaja. Mistä ihmeestä nämä kaverit keksivät sanat biiseihin, todella kovaa jengiä, kiitos.
Nyt pitää miettiä ,miten menee ,onko se hyvin opettaa kaikille koululaisille ,kun on muutenkin väkivaltaa ja vielä kiroilla ,nyt pitää miettiä ja tarkasti .❤
Love Both! This and the New!🥰✌️☮️❣️🇫🇮 Love, Peace, Music&Dance to us All!🔥🎵🎶👣🪐🌞 Still bit Summer left! 56 today! Still here, Alive & kicking! Pedro!❤❣️💙🇫🇮🎵🔥👄🌟🌷🎼🎧
Näitä tyyppejä on välillä varikoilla. Meillä ei tarvinnu junioria puskea, mutta isin piti nostaa. Ei perse kestänyt yhden kesän paikalliskisoja enempää. 😅
Olen 61 v. Ja minuun makuuni on uudet hyvät biisit kortilla. Mutta tämä on todellakin fucking great Varsinkin kun vihaan räppiä ja tässä laulaa joku mulle tuntemaron räppäri muija ? Rescpekt !!!
Tulee mieleen oma isä kun aloitin kartingin 😂ja oli vitsillä kuulema sanonut juuri kuin aloitin niin pitäisikö alkamaan etsimään vene paikkaa Monacosta 😂
Aivan törkeän hyvä. Tulee niin lapsuus muistot pintaan kun vuonna 93 itse 5v tuli aloitettua nimen omaan Bemböölessä karting laji kyllä vuosia käytiin aina myös ne kuuluisat tiistaiturnauksetkin ajamassa❤
Todella hieno ja kulkeva biisi. Hitti !!
Arttu on best! Huippu kappale jälleen Artulta! Hienoa työtä Artun porukalta!
Oliks tää siis Artulta?
Arttu perkele, teit sen taas, uuden HITIN. Tarttuva biisi. On se vaan äijä.
Juu on se Janne Rintala kova biisinkirjoittaja
@@yrjanajulma7491 Ookko sää sille velkaa vai tykkäätkö vaan fleksata joka kommentissa, ku oot just saanu tietää et artisteilla on tuottajia?
Odotan aina Artulta uutta musaa ja hyvää aina tuleekin😊Jatka vaan👍
😊ElNo😊
Niinpä Arttu on paras
@JimiHonkanen-fn9nh niin
Niinpä
Hieno piisi
Janne saatana sä osaat ja Arttu vääntää ne vielä laulettaviksi.Hyvä työ.Spa oli Kimin kenttä,siellä ei hypitty silmille jos auto pelitti. Kiitos teille .
Käsittämätömtä, Arttu, miten onnistut näissä kerta toisensa jälkeen. Lahja kuolevalle kansalle.
Helppo onnistua, kun on Janne Rintalan kaltainen nero lyriikoita kirjoittamassa ja biisejä tekemässä. Hienosti Arttu toki tulkitsee tämänkin kappaleen.
upea Viisu 👍👍🙌🙌👍👍👍👍
Huippua taas👍👍Hyvä Arttu 😊
Janne ja Arttu osaa! ❤🎉 Tulee soimaan melko varmasti taas ihkubussissa aika kovaa tulevana kesänä kisoissa 🤘🤘🤘
Hienoa Janne Rintala. Mielestäni säveltäjien ja lyriikan kirjoittajien nimet pitäisi aina mainita selkeästi onhan kuitenkin taiteesta kyse.
Kyllä! Janne Rintala on tämän piisin kuin myös koko Arttu Wiskarin tuotannosta vastuullinen (y) Mutta eiköhän nämä jätkät oo kuvioista kättä päälle lyöny, että kuka on parrasvaloissa. Ja kaikki saa tuloista varmasti osansa. Ei nämä mitään pöljiä ole.
@@MsMatevo ei mutta moni muu on. Kovin moni ihmisistä vaikuttaa luulevan tiettyjen artistien kirjoittavan biisit itse ja vaikka lyötäis päätä seinään tai kättä päälle niin ei ole väärin mainita sanoittajia/säveltäjiä myös.
Todella kova biisi jossa jälleen suomalaista tunnelmaa ja ajatusmaailmaa vangittu mestarillisesti tarttuvaan biisiin. Kiitos Arttu!! ❤
aivan loistava, olen täysin arttu fani upeita biisejä.lisää.....
Hyvä, taas onnistunut kappale!
Todella hyvä biisi. Janne on taas pistänyt parastaan. Hieman on ironiaa käyttäen kerrottu totuus, oli kyse jääkiekosta, jalkapallosta tai gartingista. Isät elävät unelmiaan omissa pojissaan.
Vois hyvin olla iskän tilalla myös äippä.. Harmillisen usein näkee ja kuulee kun vanhemnat elää lapsien kautta unelmiaan, kuuntelematta lapsiensa haluja tai jaksamista. Hyvä biisi!
Joskus epäilyttää tämmöiset biisit jotka kuulostaa heti ekalla kuuntelulla hyvälle (liian)… mutta hyvin tämä on ainakin sata kuuntelua kestänyt . Ehkä pitää laittaa että jatkoon ❤❤❤❤❤❤❤❤❤.
Arttu on hyvä ja kenelle nostan hattua ja kumarran syvään niin sanoittaja. Mistä ihmeestä nämä kaverit keksivät sanat biiseihin, todella kovaa jengiä, kiitos.
❤Hyvä Arttu ja tiimi,taas yksi korvamato lisää❤
Nyt osu ja uppos! Todella timantti veto👍
Awesome!
Love to Finland from Crooatia ❤
Pari kertaa kuunnellut tän eilen ekan kerran ja tänään on toinen kerta. Tää on upein ja sanattomin bängeri, minkä Arttu on koskaan tehnyt
Jep Faktaa, näin se meni, kyse on yleensä Span legendaarisestamutkasta.☝🏻
Nyt on todella hyvä biisi 👍
Nyt pitää miettiä ,miten menee ,onko se hyvin opettaa kaikille koululaisille ,kun on muutenkin väkivaltaa ja vielä kiroilla ,nyt pitää miettiä ja tarkasti .❤
Kyllä tämä mestari tekee piisin mikä iskee suomi äijiin ja miksei. myös naisiinkiin.
Laatua,kuten aina!Hyvä Arttu!😊
Kyllä artisti tietää mikä kuuntelijaan uppoaa 💪
On kyllä kova ralli taas Artulta! Hattu pois🎩
Hyvä Arttu,,, Lisää yhtä Hyvää Settii 👍👍👍👍👍👍👍👍🙌🙌🙌🙌🙌🙌
Vitun täydellinen biisi :D :D Jatka Arttu Wiskari samaan malliin :D :D 👍👍👍
"sä et saatana kaasua nosta" kuulostaa vaan liian hyvältä
Voitko selittää mitä tarkoittaa olla nostamatta kaasua? En itse ymmärrä
@@JPIQQGmeinaa että ei nosta kaasujalkaa polkimelta, jatkaa siis täysillä koko ajan eikä lopeta reenaamista saatana
@@unknown8881kiitos.
Ahdistava kuin helvetti t. LSD potkii.
Niin
"Sä saatana kaasua nostat, iskä kiroo sua katsomosta"
Hyvää duunii Arttu huikee biisi
Huikee kesäbiisi ☀️☀️🔥🔥🔥💎💎
on kova biisi, tulee mieleen kimi räikkönen belgia 2002 ei nostanu:D
Siis hyi miten tämmöstä voi ees kuunnella
Tää biisi kuvastaa niin monia isukkeja ainakin jääkiekko ja futispiireissä. Nauroin ihan kippurassa kun tän ekaa kertaa kuulin. 🤣
En tiiä kyl millä lätkäs ja futikses painetaan kaasuua
Ootko ihan tosissasi? 🙈 Ei kaikkea oteta aina kirjaimellisesti. Vertauskuvista kuullu koskaan?
@@tanjap6585no oon kuullu kuha piti taas päästä pätemää
Helvetti! Leevi and the Leavings tuli mieleen. Tykkään kyllä kovasti tällaisesta suomimusasta :).
Love Both! This and the New!🥰✌️☮️❣️🇫🇮 Love, Peace, Music&Dance to us All!🔥🎵🎶👣🪐🌞 Still bit Summer left! 56 today! Still here, Alive & kicking! Pedro!❤❣️💙🇫🇮🎵🔥👄🌟🌷🎼🎧
Hyvä biisi äitinkaa lauletaan ja kuunnellaan!❤
Sori kun en oo laittanut videoita mami kieltää oon 9v kohta mut ssaan ehkä tehdä videoita joskus
Hyvä Arttu.! 1984 vuosikertaa.
Näitä tyyppejä on välillä varikoilla. Meillä ei tarvinnu junioria puskea, mutta isin piti nostaa. Ei perse kestänyt yhden kesän paikalliskisoja enempää. 😅
Aivan loistava biisi!!
ARTTU WISKARS KYLL NÄ OSAAT TEHDÄ BIISIN KUN BIISIN MIELYTTÄVÄ LAULAJAN ÄÄNI PEHMEE YES JA OK JATKA SAMAAN MALLIIN T.ALVI SEURA POHJOISPOHJANMAA❤
Miten sä osaat tehsä näin mahtavia mestariteoksia?! Aivan liian mahtava hittibiisi! 🔥
❤🎉 LISTEN 410 song legend sidhu MOOSE wala ji forever lives in our 🎉❤ and your music audio is beautiful
bängeri niinku aina🔥👍
Flavio Briatore mainittu! 🤩😁
Hyvä biisi Arttu 👍😇
Janne Rintala on kyllä mestarisanoittaja!
Janne Rintalahan näitä tekee👍
Elämän makuista viisua.
Liftfork driver here and I abrove this!
Voicen liveveto oli parempi kun tää radioveto. Hyvä biisi.
Aina odottaa mitä Artulta tulee....Ja aina vaan paranee 🎉
Olen 61 v. Ja minuun makuuni on uudet hyvät biisit kortilla. Mutta tämä on todellakin fucking great
Varsinkin kun vihaan räppiä ja tässä laulaa joku mulle tuntemaron räppäri muija ? Rescpekt !!!
Sorry meni väärään biisiin tää. Piti mennä Robinin häitä pidelly. Poistakaa nää.
@@seppohellsten7505 sie voit itekki nää poistaa mutta miks käytät fucking sanaa kokoaja vanhus
Miks ei nuori, nuori paska@@juustosairanen
Tää on 5/5👍
Arttu Perkele! :) 👍
Onnistuit hyvin taas kerran voisit tehdä toisenkin osan😊
Tulee mieleen oma isä kun aloitin kartingin 😂ja oli vitsillä kuulema sanonut juuri kuin aloitin niin pitäisikö alkamaan etsimään vene paikkaa Monacosta 😂
Ja ihanaa kuulla bembölen tiistaiturnaukset pitkään aikaan
Mahtava biisi🙂
Aivan IHANA Kappale ❤
Aivan törkeän hyvä. Tulee niin lapsuus muistot pintaan kun vuonna 93 itse 5v tuli aloitettua nimen omaan Bemböölessä karting laji kyllä vuosia käytiin aina myös ne kuuluisat tiistaiturnauksetkin ajamassa❤
😊👍biisi
Taattua Arttua love it ❤
Eilen kuulin ekaa kertaa livenä Lahdessa, Arttu on 🔥💪
Ihan mahtavaa😍🤣
Tuli mieleen.... sijaisena minäkin työuran aloitin, nyt yli 30 vuotta myöhemmin samassa paikassa töissä 😆
Taas täyttä timanttia!
Kekekekekekekekekeke ruusperii ruusperi ruusperi ruusperi...
On hän kyllä hyvä🌹
Pojalle sanoin, että kuunteles sanoja, kuulostaako tutulta, sanoi että joo, aina piti jostain valittaa.😂
Hyvä keikka biisi lomalla 🎶🎤🏖
Hyvä biisi❤
uutta musaa!!!!
Hyvä biisi
Hyvä Artun tiimi❤
Mä en saatana kaasua nosta!
JES,JES 🤩
Tosi hyvä.
Un homenaje a Giorgio Moroder. Excelente
Right said Fred
Kohta Malboro on vaan pelkästään oikeitten pahisten juttu, kun kaikkii on muistutettu niin pitkään, että henki menee, eikä se ole normi. 👔
Aivan mahtavaa.
Tä on kyllä hyvä.
Love is the moment
Tarttuva sävelmä - ennen kaikkea: nerokkaat sanat! Toivottavasti joku vanhempi tajuaa.
Nice song
Hei A.
Ostaisitko tehdä laulun perunan viljelystä
Siinä vois myös mainita Rosa rugosa Hansa
🍀🍀🍀🍀
🌋🌋🌋🌋
❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
Mitä mahtanut Kimi ajatella tästä kappaleesta 😄
Hyvä Janne!
Olin nähtävästi tasan 2tuhannes tykkääjä!
No mun hinkit olis kovat siel Monacossa 😅😅😅😅😅
Kyl on tiukkaa taas
Niin tässä näkyy kärjistetysti, että Marko Hietala on maailman luokan stara ja muut pyörii paikallisradion soittolistalla 😬
Mahtava! 😂
Mökkitie recods.
SaskaTheBlessed Parempi
Tosi hyvä
Ja kuka lie tehnyt sanat 😂ei varmaan Arttu 😂
Mitää? Ihan päinvastaset lyriikat.
Yeeee Rosberg!