Juuh' ei ole vielä tullut hänen veroista laulajaa ja tangojen tulkitsijaa. Mestari tuli silloin aikoinaan ja myös jäi. Varmasti me muistamme hänen puhtaan ja tunteilla lauletut kappaleet ikuisesti. Ja vanha sanonta ' parhaat lähtevät. Kiitos tästä videosta ❤💫💫💫👋🌅🕊🕊🕊
Taitava ja erittäin viisas laulaja. Kehitti itselleen semmoisen äänen että on niin jumalainen ettei sitä ole edes mahdollista matkia. Kukaan ei voita mestaria!!
Olavi Virta no kuningas laulujesa tulkitsija ei tule toista ihmistä samanlaist kun Olavi oli.Hän elää ikuisesti laulujensa kautta meidän keskuudessamme rakkaudella häntä muistaen ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤21.12 20
Olavi Virta oli niin tasokas laulaja, että olisi voinut laulaa jopa oopperamusiikkia! Hän oli todella upea laulaja! Hänen tekniikkansa oli niin omaa luokkaansa jota ei ole monellakaan varsinkaan tämän päivän laulajista jolla ei kenelläkään ole samanlaista ääntä saati tekniikkaa!! Tietysti jokaisella on oma ääni ja niin pitkin ollakin!
Ihana mies, loistava artisti, paras suomalainen laulaja. Kyllä suomalaiset ovat Olavi Virran arvon tunteneet ja tuntevat. Häntä rakastetaan ja hänen äänensä on meitä hyväillyt näillä kauniilla levytyksillä ja elokuvilla joissa hän myös esiintyi. Mutta muusikko hän oli. Mittava ja upea ura. Täydellinen ääni. Tunsin Paulin kun hän muutti takaisin Suomeen. Kuvasin levykansia hänelle. Pidin Paulista. R.I.P molemmille. Terveiset sulle Sheila.
Hieno teko Timo Koivusalolta tehdä Kuninkaasta elokuva nytten myöskin 2018. Yhteistä sille on Olan kanssa se että kumpaakin haukuttiin maanrakon kanssa! Ola kuitenkin jäi elämään musiikin ansiosta eikä ryyppytouhujen kautta nytten!
itse en kanssa ymmärrä tuota vihaa,toinen mitä en ymmärrä on kateus Kade in Finland kuten sanotaan,jos jollain jotain on, on hän sen itse myös hankkinut. Sen mitä juttuja olen kuullu vanhoilta ihmisiltä oli enempi sääntö kun poikkeus entisaikaan "ryypätä" kun olla ottamatta jopa artistit itse ovat niin sanoneet kun heitä haastateltu. Jos pitää joku nostaa jalustalle vanhasta tanssimusiikista niin se on kyllä ehdottomasti Olavi Virta ja tämä on oma mielipide, joku muu tykkää toisesta.
Paras Tango laulaja ikinä Olen aina ihaillut häntä Timo Koivusalolle terveisiä Hyvä elokuva 💖Pyytäisinkin häntä tekemään Reijo Taipaleesta elokuvan 💞 Mummi Lapista 🌹
Oon ihmetellyt missä vaan muussa ammatissa voi brenkkua ottaa mut jos olet artisti.. 🎉 Eipi saa ottaa, kuivana vaan vaikka kuinka luova olisit ja annat energiaa yleisölle.. Kumma juttu.. 🌄
Etkä saa myös vapaa-aikanakaan ottaa🎉.. Mitä kuivempi oot niin sitten oot ihannetapaus, no eihän se näin mene edes elokuvissakaan.. Joten antakaa sitä soppaa naatti joskus edes ettei mee ihan työleiri tunnelmissa elon polku.. Tauko luo luovuutta, ideoita, uusiutumista ja lepoa.. 🎉🎉🎉🎉, KYLLÄ DANNY PUHUI OIKEIN KUN YMMÄRSI OLAN HERKKYYDEN, LUJUUDEN JA VOIMAKKAAN YLEISÖN PALVELIJAN SODAN JÄLKEEN, OLA YHDISTI SUOMEN KANSALAISET TANSSILAVOILLA JA ASIAKKAAT ITE KIPPAILVAT LIENTÄ.. EHKEI KAIKKI MUT NÄIN SE SYNTYVYYS RÄJÄHTI.. NOUSUUN. 😊😊
Mies oli joskus niin vedossa ja maailmanmiehen oloinen että vaikka oltiin lähempänä keski-ikää kuin nuoruutta ja vartalo oli lähempänä lievästi ylipainoista kuin urheilijan kroppaa, niin parikymppiset näyttelijätär kaunottaret yksi toisensa jälkeen kaatui hänen edessään... reilu 10 vuotta ennen tätä haastattelua mies ajeli Amerikanraudalla, räätälin tekemä puku yllään, käsivarressa Omega ja pikkusormessa kultainen sormus jossa oli timantteja usean karaatin verran, illallistettiin hienoimmissa ravintoloissa ja juotiin shamppanjaa aamuyön tunneille...
Ehdottaisin uutta ja Aki Kaurismäki henkeen räätälöityä filmiä kuolemattomasta tangon kuninkaasta ja menneen elämän mestarista, kauniiden naisten kaatajasta Olavi Wirrasta., 😉🪄🎵🌌💜
Olavin lauluääni oli jotain käsittämätöntä, ääni sekä herkkyys vain parani iän myötä. Isänikin soitti viulua noihin aikoihin, lauluäänikin oli lähellä Olaa.
Anja! olen samaa mieltä kanssasi, ajattelet sydämmellä, ihmiset tulevat ja menevät, uusia syntyy vanhat kuolevat pois.... mutta olavi virran muisto-ja ääni elää! Aina kun muistan olavi virran niin sisälläni syntyy sellainen käsittämätön lämpö! yhtä äkkiä minusta tulee niin kiltti!
Joskus 1965 n. 13-vuotiaana näin Pistohiekan lavalla tämän suuren taiteilijan. En vain jotenkin osannut kuunnella, että tuo kepin kanssa kulkeva, istualtaan silloin muutaman kappaleen laulanut mies, olisi jotenkin erikoinen, vaikka mainostusta olikin. No siinä maissa aloin soitella harmonikkaa ja vähän kerrassaan alkoivat avautua nämä vanhemmat laulutaituritkin jättäen silloiset rokkarit minun kohdaltani sivuraiteelle. Ja kyllähän Virta oli suurin eikä vertaista ole löytynyt - vielä!
Onhan samanveroinen ja ehkä vielä laaja repertuaari Tapani Kansalla, iskelmämaailmassa on aivan upea tulkinta myöskin Olavi Virralla. 1onTapani Kansa ja 2on Olavi Virta..näin se menee minun oma arviointini.❤🌺🔥
Mielestäni olin Olan viimeismmistä julkisistä esiintymisistä,ehkä vieisestäTampereen konsussa.Mestarin ääni oli loistava,kunto ei ollut.Kuuntelimme estraadin edessä,eikä yksikään huudellut kirjoituksissa olleita solvauksia.
Parempi laulaja kun kukaan.Yksikään ei kykene samaan kuin Olavi.Olavi oli ja on mestari.En unohda koskaan olaa....ja joka haukkuu olaa on kateellinen kun ei itse kykene samaan kuin mestari...
Upea ääni mielestäni Sauli Lehtonen oli samaa tasoa .minun mielestä molemmat todella lahjakkaita olivat.en vertaa heitä toisiinsa molemmat pysäytti kun kuulu radiossa ja jäin kuuntelemaan.
Jarkyttavaa ajatella, etta haastattelua tehtaessa Virta oli vasta 54- tai 55-vuotias, mutta jo pahoin raunioitunut ja elahtanyt henkilo. Jumalalla olisi ollut hanellekin paljon parempi ja siunatumpi elama tarjolla. "Oi, valitkaa tie, joka elamaan vie. Paattynyt kohta jo paivamme lie". Jumalan siunausta, varjelusta, johdatusta, lasnaoloa, puhdistusta ja pelastusta sinne rakkaaseen Koti-Suomeen - ja kaikkialle muuallekin ympari koko maapallon!
Olavi On edeleen Tangon Kuningas ja ikuisesti kuka on eri mieltä on väärässä. Seuraavana On Taisto Tammi, sitten pitkä väli ----------------------------------------------50 v sitten muut ja, Olavissa omien kirjoituksien mukaan oli romaanien sukua .
Tuossa vaimon ja lasten hakkaamisessa vois pikkasen antaa armoa sodan käyneelle miehelle... Enkä ole yhtään kuvaa nähnyt vaimosta ja lapsista silmät mustana, enkä sen puoleen kuullut juttujakaan nyrkeillä hakkaamisesta. Avokämmenestä tuli ainakin pojalle, tytöille harvemmin, vaimon hakkaamisesta ei ole muuta näyttöä kuin se olettamus että lastenhakkaaja hakkaa myös vaimoaan. Tuohon aikaanhan 90% kuritti lapsiaan fyysisesti, en ole ikinä kuullut että Olavi olisi hakannut lapsiaan piruuttaan tai ilkeyttään vaan aina oli kuritus kyseessä jostakin pahasta teosta, ei jaellut litsareita muuten vaan lasten kulkiessa ohitse jos siltä tuntui. Aivan varmasti Olavin vaimo kuritti lapsia yhtä lailla tai ainakin kertoi lasten pahat teot Olavin tultua keikoilta ja Olavi hoiti kurittamisen. Tämän kertoo kirjassaan Ilse tytär itse että äiti kertoi isälle jos ei totellut tai tuli tehtyä pahuuksia ja isä joko huusi tai kuritti, riippuen mitä oli tehnyt.
@@joonaslehtonen7965 Pauli Virta ja tytär on myöskin puhunut tästä. Mikään - ei mikään oikeuta edes litsareihin. Muista se kun puolustelet pahoinpitelijää.
Juuh' ei ole vielä tullut hänen veroista laulajaa ja tangojen tulkitsijaa. Mestari tuli silloin aikoinaan ja myös jäi. Varmasti me muistamme hänen puhtaan ja tunteilla lauletut kappaleet ikuisesti. Ja vanha sanonta ' parhaat lähtevät. Kiitos tästä videosta ❤💫💫💫👋🌅🕊🕊🕊
Olavi Virta oli ainoa oikea tangokuningas.Hän oli ja on Suomen kaikkien aikojen paras iskelmä- ja tangolaulaja.❤
Taitava ja erittäin viisas laulaja. Kehitti itselleen semmoisen äänen että on niin jumalainen ettei sitä ole edes mahdollista matkia. Kukaan ei voita mestaria!!
Iki-ihana suurien tunteiden Tulkitsija Suuri Legenda Mestari Olavi Virta!!❤❤
Just näin. Paras ääni ikinä, todella upea.❤💓👌😌〰️〰️〰️🎼🎼🎙
Olavi Virta no kuningas laulujesa tulkitsija ei tule toista ihmistä samanlaist kun Olavi oli.Hän elää ikuisesti laulujensa kautta meidän keskuudessamme rakkaudella häntä muistaen ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤21.12 20
Tyrmäävän lahjakas laulaja! Kiitos Olavi Virta!
Olavi Virta oli niin tasokas laulaja, että olisi voinut laulaa jopa oopperamusiikkia! Hän oli todella upea laulaja! Hänen tekniikkansa oli niin omaa luokkaansa jota ei ole monellakaan varsinkaan tämän päivän laulajista jolla ei kenelläkään ole samanlaista ääntä saati tekniikkaa!! Tietysti jokaisella on oma ääni ja niin pitkin ollakin!
Kiitos kaikesta
Ainoa oikea tangokuningas. Kiitos tästä ! 😎
Min lilla pappa.
Me suomalaiset olemme ehdottomia rakkkaudessa ja vihassa. Vihaa en ymmärrä, pappasi tahdittamana olen ollut aviossa liki 50 vuotta. Terkkuja Sinulle.
Ihana mies, loistava artisti, paras suomalainen laulaja. Kyllä suomalaiset ovat Olavi Virran arvon tunteneet ja tuntevat. Häntä rakastetaan ja hänen äänensä on meitä hyväillyt näillä kauniilla levytyksillä ja elokuvilla joissa hän myös esiintyi. Mutta muusikko hän oli. Mittava ja upea ura. Täydellinen ääni. Tunsin Paulin kun hän muutti takaisin Suomeen. Kuvasin levykansia hänelle. Pidin Paulista. R.I.P molemmille. Terveiset sulle Sheila.
Bor du i Sverige ?
Mies olisi ansainnut paremman kohtelun.Kaikilla meillä on joku heikkous mutta vain yksi elämä..
Hieno teko Timo Koivusalolta tehdä Kuninkaasta elokuva nytten myöskin 2018.
Yhteistä sille on Olan kanssa se että kumpaakin haukuttiin maanrakon kanssa!
Ola kuitenkin jäi elämään musiikin ansiosta eikä ryyppytouhujen kautta nytten!
Ei parempaa ole!
itse en kanssa ymmärrä tuota vihaa,toinen mitä en ymmärrä on kateus Kade in Finland kuten sanotaan,jos jollain jotain on, on hän sen itse myös hankkinut.
Sen mitä juttuja olen kuullu vanhoilta ihmisiltä oli enempi sääntö kun poikkeus entisaikaan "ryypätä" kun olla ottamatta jopa artistit itse ovat niin sanoneet kun heitä haastateltu.
Jos pitää joku nostaa jalustalle vanhasta tanssimusiikista niin se on kyllä ehdottomasti Olavi Virta ja tämä on oma mielipide, joku muu tykkää toisesta.
Paras Tango laulaja ikinä Olen aina ihaillut häntä Timo Koivusalolle terveisiä Hyvä elokuva 💖Pyytäisinkin häntä tekemään Reijo Taipaleesta elokuvan 💞 Mummi Lapista 🌹
Elämä ottaa omansa.....Ola ei ollut keskiverto....tapasin hänet vuonna 1967.....karismaattinen persoona...
Oon ihmetellyt missä vaan muussa ammatissa voi brenkkua ottaa mut jos olet artisti.. 🎉
Eipi saa ottaa, kuivana vaan vaikka kuinka luova olisit ja annat energiaa yleisölle.. Kumma juttu.. 🌄
Etkä saa myös vapaa-aikanakaan ottaa🎉.. Mitä kuivempi oot niin sitten oot ihannetapaus, no eihän se näin mene edes elokuvissakaan.. Joten antakaa sitä soppaa naatti joskus edes ettei mee ihan työleiri tunnelmissa elon polku.. Tauko luo luovuutta, ideoita, uusiutumista ja lepoa.. 🎉🎉🎉🎉, KYLLÄ DANNY PUHUI OIKEIN KUN YMMÄRSI OLAN HERKKYYDEN, LUJUUDEN JA VOIMAKKAAN YLEISÖN PALVELIJAN SODAN JÄLKEEN, OLA YHDISTI SUOMEN KANSALAISET TANSSILAVOILLA JA ASIAKKAAT ITE KIPPAILVAT LIENTÄ.. EHKEI KAIKKI MUT NÄIN SE SYNTYVYYS RÄJÄHTI.. NOUSUUN. 😊😊
Ei ole parempaa ääntä olemassa!
Paitsi että ääni ei kylläkään ole juuri mistään kotoisin. Ehkä aikansa äänitystekniikalla on merkityksensä.
Martti Talvela
Mies oli joskus niin vedossa ja maailmanmiehen oloinen että vaikka oltiin lähempänä keski-ikää kuin nuoruutta ja vartalo oli lähempänä lievästi ylipainoista kuin urheilijan kroppaa, niin parikymppiset näyttelijätär kaunottaret yksi toisensa jälkeen kaatui hänen edessään... reilu 10 vuotta ennen tätä haastattelua mies ajeli Amerikanraudalla, räätälin tekemä puku yllään, käsivarressa Omega ja pikkusormessa kultainen sormus jossa oli timantteja usean karaatin verran, illallistettiin hienoimmissa ravintoloissa ja juotiin shamppanjaa aamuyön tunneille...
Ei kai siihen kauan mene ,jos oikein kunnolla antautuu ja ottaa pommaccia niin kyllä se jossain pitää tuntua ja näkyä .
Ehdottaisin uutta ja Aki Kaurismäki henkeen räätälöityä filmiä kuolemattomasta tangon kuninkaasta ja menneen elämän mestarista, kauniiden naisten kaatajasta Olavi Wirrasta., 😉🪄🎵🌌💜
Olavi on kuningas edelleen..
Olavi lauloi mitä vaan, tangoja yli 600:sta kappaleesta oli vain 135 kappaletta.
Suomen ykkös laulaja.. eii tuu toista olavia. Miehellä oli ääntä
Olavin lauluääni oli jotain käsittämätöntä, ääni sekä herkkyys vain parani iän myötä. Isänikin soitti viulua noihin aikoihin, lauluäänikin oli lähellä Olaa.
Joo. Aina tää Olavin ääni säväyttää. Se vetää vähän paremmaksi parhaistakin äänistä.
Anja! olen samaa mieltä kanssasi, ajattelet sydämmellä, ihmiset tulevat ja menevät, uusia syntyy vanhat kuolevat pois.... mutta olavi virran muisto-ja ääni elää! Aina kun muistan olavi virran niin sisälläni syntyy sellainen käsittämätön lämpö! yhtä äkkiä minusta tulee niin kiltti!
14.7 tulee 50 vuotta Olan kuolemasta
Joskus 1965 n. 13-vuotiaana näin Pistohiekan lavalla tämän suuren taiteilijan. En vain jotenkin osannut kuunnella, että tuo kepin kanssa kulkeva, istualtaan silloin muutaman kappaleen laulanut mies, olisi jotenkin erikoinen, vaikka mainostusta olikin. No siinä maissa aloin soitella harmonikkaa ja vähän kerrassaan alkoivat avautua nämä vanhemmat laulutaituritkin jättäen silloiset rokkarit minun kohdaltani sivuraiteelle. Ja kyllähän Virta oli suurin eikä vertaista ole löytynyt - vielä!
Eikä varmaan löydykkään.
Onhan samanveroinen ja ehkä vielä laaja repertuaari Tapani Kansalla, iskelmämaailmassa on aivan upea tulkinta myöskin Olavi Virralla. 1onTapani Kansa ja
2on Olavi Virta..näin se menee minun oma arviointini.❤🌺🔥
Eihän heitä voi verrata @@helvihapponen2446
Mielestäni olin Olan viimeismmistä julkisistä esiintymisistä,ehkä vieisestäTampereen konsussa.Mestarin ääni oli loistava,kunto ei ollut.Kuuntelimme estraadin edessä,eikä yksikään huudellut kirjoituksissa olleita solvauksia.
Parempi laulaja kun kukaan.Yksikään ei kykene samaan kuin Olavi.Olavi oli ja on mestari.En unohda koskaan olaa....ja joka haukkuu olaa on kateellinen kun ei itse kykene samaan kuin mestari...
Ola oli paras .
Täytän kohta 55....ja hän tässä 55...huh huh...!
paljon leikattu haastattelu, jotta Olavin todellinen heikko kunto ei paljastu
Ei ole leikattu vaan aito.
Vuonna 56 levymyynti liki 100000 kpl Olanlevyä
Upea ääni mielestäni Sauli Lehtonen oli samaa tasoa .minun mielestä molemmat todella lahjakkaita olivat.en vertaa heitä toisiinsa molemmat pysäytti kun kuulu radiossa ja jäin kuuntelemaan.
kuningas
Komeata. Kaikki me vanhetaan.
ilmen
Jarkyttavaa ajatella, etta haastattelua tehtaessa Virta oli vasta 54- tai 55-vuotias, mutta jo pahoin raunioitunut ja elahtanyt henkilo. Jumalalla olisi ollut hanellekin paljon parempi ja siunatumpi elama tarjolla. "Oi, valitkaa tie, joka elamaan vie. Paattynyt kohta jo paivamme lie". Jumalan siunausta, varjelusta, johdatusta, lasnaoloa, puhdistusta ja pelastusta sinne rakkaaseen Koti-Suomeen - ja kaikkialle muuallekin ympari koko maapallon!
mul oli 14
Olavi On edeleen Tangon Kuningas ja ikuisesti kuka on eri mieltä on väärässä. Seuraavana On Taisto Tammi, sitten pitkä väli ----------------------------------------------50 v sitten muut
ja, Olavissa omien kirjoituksien mukaan oli romaanien sukua .
Noh, noh...Kyllä Taipaleen Reiska oli myös todella kova
Onkohan tuo Olan viimeinen asuintalo vielä pystyssä pispalassa?
On. Pispalassa vanhat rakennukset on aika turvassa.
kuningas on aina kuningas olavi virran ääntä ei ole kellään olavi oli 1
Alussa on ihan Vexi Salmen näköinen mies ! Kuka tietää - missä Vexi mahtoi olla tuona päivänä ?
Tuo, joka naureskeli tuossa levynjulkistamistilaisuudessa tuolla takana oli nimen omaan Vexi Salmi.
Näkyy myös Eino Grön olevan etualalla
@@theflyingfinn5721 Ylimielisesti käyttäytyvä ,eikä ollut varmaan ainoa kerta.
Vexi oli tuolloin nuori ja menestystä saanut kaveri. Olikohan tuolloin jo töissä. Levy-yhtiössä
tässä näkee "suomalaiset"maailaman paras
heimo haitto
Timo Koivusalo tekee liian suurellisia elokuvia ja kompuroi.jokainen sen elokuva on ollut surkeaa tasoa.
olikohan olavi virta,romaani,nimi viittaa ja ulko muoto.
ei
Ei, mutta novelli oli.
Oli ja näkeehän sen ja kuulee.
Komea oli, mutta ei silti romani.
Viina maistui
Niin kuin tuohon aikaan tosi monelle ,ja vielä nytkin.
Olavi on tuossa vielä pirteän oloinen. Ikävä on ollut kuulla että hakkasi lapsiaan ja vaimoaan.
Tuossa vaimon ja lasten hakkaamisessa vois pikkasen antaa armoa sodan käyneelle miehelle... Enkä ole yhtään kuvaa nähnyt vaimosta ja lapsista silmät mustana, enkä sen puoleen kuullut juttujakaan nyrkeillä hakkaamisesta. Avokämmenestä tuli ainakin pojalle, tytöille harvemmin, vaimon hakkaamisesta ei ole muuta näyttöä kuin se olettamus että lastenhakkaaja hakkaa myös vaimoaan. Tuohon aikaanhan 90% kuritti lapsiaan fyysisesti, en ole ikinä kuullut että Olavi olisi hakannut lapsiaan piruuttaan tai ilkeyttään vaan aina oli kuritus kyseessä jostakin pahasta teosta, ei jaellut litsareita muuten vaan lasten kulkiessa ohitse jos siltä tuntui. Aivan varmasti Olavin vaimo kuritti lapsia yhtä lailla tai ainakin kertoi lasten pahat teot Olavin tultua keikoilta ja Olavi hoiti kurittamisen. Tämän kertoo kirjassaan Ilse tytär itse että äiti kertoi isälle jos ei totellut tai tuli tehtyä pahuuksia ja isä joko huusi tai kuritti, riippuen mitä oli tehnyt.
Ei Olavi Virta vaimoaan hakannut.