Mitä jos lihansyöjäkasvi syö sinut?
Вставка
- Опубліковано 25 лип 2024
- Tiesitkö, että luonto on täynnä salakavalia lihansyöjäkasveja. Viime aikoina lihansyöjäkasveista on tehty paljon tutkimusta ja mitä erilaisimpia kasveja on epäilty lihansyöjiksi
Lihansyöjäkasveja on tunnettu jo pitkään. Ensimmäisen kirjallisen tutkielman ”Hyönteissyöjäkasveista” kirjoitti Charles Darwin 1875. Darwin teki muun muassa havainnoin, että vain liikkuvan eläimen liikkeet aiheuttavat kasvin reagoimisen. Tästä hän päätteli, että tämä oli evoluution aikaansaama kyky säästää energiaa ja sivuuttaa todennäköisesti ravitsemattomat ärsykkeet.
Tiukan määritelmän mukaan lihaa syövillä kasveilla on pyydystämiseen erikoistuneet ansat. Tämän lisäksi Niillä on myös ruoansulatusnestettä, jolla saalis hajotetaan. Lihansyöjäkasvien ansat voidaan jakaa passiivisiin- ja aktiivisiin ansoihin. Aktiivinen ansa löytyy kätpäsloukulta ja passiivinen kannukasvilta!
Koska nyt ollaan mitä jos -videon parissa, niin kasvatetaan geenimanipulaatiolla kärpäsloukun ja kannukasvin kokoa niin paljon, että ne pystyisivät saalistamaan ihmisen. Videolta selviää, millaiset mahdollisuudet meillä olisi selvitä näiden kasvien käsittelystä.
Mitä jos sut haudattaisiin elävältä: • Mitä jos sinut haudatt...
Mitä jos putoaisit lentokoneesta: • Mitä jos putoat lentok...
Kaikki mitä jos -videot: • Mitä jos
💰Petterin kanavan virallinen yhteistyökumppani: Northcrypto 💰
os sua kiinnostaa esimerkiksi Bitcoinien osto, niin Northcrypto tarjoaa luotettavan kotimaisen vaihtoehdon: www.northcrypto.com/?ref=iruk... (Affliate-linkki)
Liity Petterin kanavan viralliseksi tukijaksi! Kanavajäsenet saavat myös extra-sisältöä!
/ @pmikkonen
Timestampit:
0:00 Intro
1:49 Mitä ovat lihansyöjäkasvit?
3:56 Miten lihansyöjäkasvit saalistavat?
5:45 Hirviömäinen kärpäsloukku
9:38 Jättimäinen kannukasvi
🙏 Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon! 🙏
🙊 TUU JUTTELEEN
📷Instagram: petterimikkonen
🐦Twitter: PMMikkonen
📓 Facebook: petterimikkonenvlog
🕹️ Discord: / discord
💌 Sähköposti: petteri@petterimikkonen.fi
👕Kauppa: shop.spreadshirt.fi/pmcrue/
🚀Liity sisäpiiriin: petterimikkonen.activehosted....
VIDEON LÄHTEET:
🎵 Musiikki: Epidemic Sound
🖼️ Kuvitus: Storyblocks, Pixabay, Shutterstock
📰 Kirjalliset lähteet:
www.petterimikkonen.fi/mita-j...
🎬Uusi video: Tiistai, torstai ja sunnuntai klo 14
💰 Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: petteri@petterimikkonen.fi
#lihansyöjäkasvi #kärpäsloukku #kannukasvi - Розваги
Tsekkaa kaikki mitä jos -videot: ua-cam.com/play/PLt1j9W3Jk5x589kV-MNc40kktrLC_x2ev.html
*mitä jos* katson ne kaikki 😉
Oon katto ne kaikki
@@Elena-bo5on mäkin oon
@@kimmosnorkyvoutilainen kiva👌
Se on kiva kun Petteri tekee fakta
pohjaista tietoa eikä keksi itse
niitä tietoja👍 Jatka samaan malliin👌
Uus aihe: kultit ennen ja nyt. ns modernit nettikultit yms.
Seuraavaksi: Mitä jos joutuisit jättiläismäisen imurin pölypussiin :D
Kuinkas sitten kävikään?
Onneksi en ole hyönteinen🐞, eikä ole vaaraa joutua lihansyöjäkasvin ansaan!
Kiitos mielenkiintoisesta videosta!Näenköhän unta jättiläismäisestä kannukasvista!🌱🙄
Toivottavasti kannukasvit eivät tulleet uniin!
Ensinnäkin kiitos loistavasta kanavasta! Olisi hienoa jos ehtisit tekemään videon (videoita) historiallisista esineistä, tapahtumista, rakennuksista yms mitä tiede ei vielä tänä päivänäkään pysty selittämään. Esimerkiksi Zhang Hengs seismografi jonka toimintaa ei kukaan täsmällisesti tiedä. Näistä on jo paljon videoita mutta useimmiten ne ovat vain pintaraapaisuja aiheesta ja olisi kiva nähdä sinun tekemänä jokin vastaava video missä olet mennyt ns pintaa syvemmälle.
Jes taas täydellinen video🔥
Jonh Wyndhamin lihansyöjäkasvit oli huomattavasti ärhäkämpiä kavereita😉 Jokatapauksessa taas loistava video👍👍
6:44 Täytyy kysyä Super Mariolta. Hän on tämän testin suorittanut.
Luonto on uskomaton😍! Hyvä video! Ois kiva nähdä noita isoja kannukasveja livenä🤩
Ja taas täydellinen video 🔥🔥
On tosi mielenkiintoista.
Tämähän oli kiva info-pläjäys. Kiitoksia.
Kiitos, maistui jälleen.
Oho, en odottanut tällaista videoaihetta mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. 🔥🔥
Mulla oli joskus ikkunalaudalla kannukasvi. Kärpäsiä tosin oli aika vähän joten se vissiin kuoli ravinteiden puutokseen.
Hyvä video👍👍
Mahtava video 👍
Moikka oot paras tubaaja ja mun lemppari❤️👌👌
Seuraavaksi
Mitä jos Titanoboa (eli luultavasti se iso käärme) eläisi vielä.
Tai
Mitä jos hämähäkit olisivat ihmisten kokoisia.
Tai
Mitä jos et lähde viikkoon kylpyammeesta
Mitä jos niitä jättikannu kasveja ei ole löydetty, koska ne ovat syöneet etsijänsä?
Mitä jos sattuisi olemaan puukko mukana kun sellaiseen kasviin joutuisi? Kuinka kestävä se rakenne olisi ja paksu, että pystyisikö puukon avulla pääsemään pakoon?
Selitit asian todella mielenkiitoisesti ja järkevästi, ja saat sen kunniaksi kolme ilmaista kärpästä kärpäsloukullesi.
Kiitosta!
iha hyvä video!
Kiitoksia petteri ylitin itseni. Oli mielen kiintoinen video. Pystyin katsomaan videon ilman isompaa jännittämistä pientä hikoilua vaan. Tää aihe nuorempana oli mulle yks biologian hurjimpia aiheita. Meillä oli kerran kärpäsloukku. Annettiin sille jauhelihaa se siitä oikein tykännyt olis pitänyt antaa kärpäsiä hyönteisiä. Peruskoulu aikana parhaimmat arvosanat aikoinaan sain maantiedosta ja biologiasta päättö todistukseen. Ala asteella vedin 10 kummastakin ja ylä asteella putos 8. Oon joskus opiskellut pää kaupungit ulkoo.
Taas jälleen hyvä video koska tuulee mitä jos kuolleet hyökkää maailmaan..👍
Mulla on ollut kärpäsloukkukasvi mutta en saanut sitä pärjäämään kovin pitkään ja jouduin syöttää sitä itse tappamalla kärpäsillä. Seurasin pitkään mitä kärpäselle käy en huomannut että se olisi muuta kuin kuivunut en huomannut että kasvi millään tavoin olisi sulattanut kärpästä jonka se lehtien väliin puristi kuivettumaan. Kasvi on todella vaikea saada pärjää läpi vuoden. Vaikka en ole kasvitieteilijä niin saan kyllä muut huonekasvit kukkimaan, mutta en kärpäsloukkua joita ostin kaksi kun eka näivettyi niin yritin saada toisen elää pitempään mutta turhaan ne eivät vaan jaksa elää vaikka mitä niille tein. Oli kyllä tosi kiva härnää sitä sormella kun ei sen lehtien piikit ole teräviä niin nopeasti lehti huomasi että ei sen sisällä ollut mitään ja avautui uudestaan jolloin taas sain sormella sen kiinni. Olihan se mielenkiintoinen leikkiä kasvilla joka toimi nopeasti kun sitä kosketteli. Muut huonekasvit eivät toimi samoin ja vaatii paljon seuraamista ja vettä. Voi olla että tapoin kasvin juuri tuolla härnäämisellä ja sen energiat kuluivat kun tungin sormeni lehden keskiosaan jotta se sulkeutuisi. Jos hommaat kärpäsloukkukasvin niin kerro kuinka kauan sait sen elämään...! Tai jos muilla on ollut sama kasvi niin miten olette saaneet sen pysyy hengissä? Itellä se ei elänyt kuin max muutaman kk.den jolloin se kuihtui. Sumuttelin vettä aika ajoin mutta ei sitä saanut kasvaa pitkään millään saati että olisi kukintoa alkanut tekemään...🪴
loistava video
Meitsiltä löytyy kotoa muutamat erilaiset lihansyöjäkasvit. Yksi kärpäsloukku ja muutama kannukasvi. Seuraavaksi tavoitteena olisi hommata kihokki. Ovat kyllä hyvin mielenkiintoisia veijareita, tosin tiettyyn aikaan vuodesta hieman hankalia hoitaa
Taas kerran mielenkiitonen video
Ois kiva jos jaksaisit tehdä videon sen hoidosta
mihinkä noista suomen lihansyöjäkasveista vesiherne kuuluu?
Rathanko iknrirs jota aikte video denrbwasti ikatneaan?
11:07 juu tost kannu kasvit se et kasvi voi olla 15m mutta ihmisen kohdalla leveys ei riitä ja kannu kasvi on helo hajotaa seinästä
✊
Voitko tehä mitä jos tiput hevoselta jossain aavikolla tai jotain hevosiin liittyvaa xd?
👍
Mulla on ollu joskus tommonen kärpäsloukku-niminen kasvi omassa huoneessa. Ei kyllä kovin kauaa kestäny.
mulla oli aikanaan sellainen pieni lihansyöjä kasvi, kesällä siihen meni kärpäsiä ja myöhemmin sille annoin ihan jauhelihaa
Oikeesti? 😯🙂
Voiko juoksuhiekkaan kuolla ?
Sain joskus joululahjaks sellasen setin missä tuli lihansyöjäkasvien siemeniä ja ruukkuja yms mutta niistä ei ikinä kasvanu mitää😅.
Jäi kiinnostaa sellainen kauanko kärpäsloukku sulattaa kärpästä eli onko kuin tehokas
Tossa tais olla maininta että joitakin päiviä tai jopa viikkoja.
@@pmikkonen iso käärme joutu sulattaan saalistaan monta viikkoa ku se sen saa nieltyä :)
Mulla oli muutama vuosi sitten tuollainen kärpäsloukkukasvi. Harmi että silloin oli tosi vähän hyönteisiä niin se kuihtui pois :'(
Hyvä että kerroit koska nyt huomaa varoa olla koskematta johonkin tuntemattomaan kasviin jos menee metsässä käymään 😀
Tee seuraavaksi Mitä jos olisit kaivossa
Mulla on ollut semmonen kärpäsloukku.
Mutta siihen ei menny yhtäkään kärpästä. ☹ mutta se oli kiva lemmikki 😅
Olen aina lapsena -ja edelleen vähän- pohtinut että ovatko lihansyöjäkasvit lähempänä tietyllä tapaa eläimiä tai ötököitä kuin normikasvit? Eihän se ajattele tai tunne mitään, mutta ainakin ovat erilaisia.
Tää on mietittäny mua pienestä asti
Petteri👍👍👍👍
Mukava kattoo illalla pimeessä
8:29 😂😏
Onneksi suomen ilmasto ei hyväksy tällaista...
VIELÄ
Jos kasvi syö mut se kuolee koska J. P Chenet yhdessä Alle Kookin ja Rainbow siiderin kanssa aiheuttaa myrkytyksen. 😉👍
😎😂😂😂💪🏻💪🏻💪🏻
phää- kunnon moralla sieltä pois pääsee, ei muuta ku kylki auki ja ulos :)
Mulla on ollu kihokki se oli kesällä käytännöllinen söi kaikki sääskit
Kohta pitää omat kasvit laittaa jääkaappiin nukkumaan talviunta :)
aiheena kasvien sopeutuminen ja evoluution ajamat muunnokset kiinnostaisi. esim miksi kosmoskukka tekee tuohohyönteisensä munan tapaisia nystyröitä lehtiinsä? Miksi samasta kasvista otetut siemenet tunnistavat toisensa sisariksi ja erottavat nämä yksilöt samaa lajia edustavan kasvin "vieraista" siemenistä versoneista taimista? Kasveillahan ei ole aivoja mutta älyä tuntuu silti löytyvän runsain mitoin.
Vois tilaa
Miun äidillä on kärpäsloukku. En tiedä miksi mutta se on " pelottava". 😅
Ja tää on todella kiihottava aihe koska tämä asia on sellainen mitä joskus vaan sattuu miettimään.
vai että kiihottava aihe.. noh jokainen tavallaan.
@@NuuttiKinnunen 🥵
Siinä ice age leffassahan ne jotkut ihme rotat joutu semmosen kannukasvin sisään🤣
Oo en oo tiennyt lihasöijä kasviä
En oo vielä
Mulla on 8 kpl ;)
Mää tilaan kans nyt :)
👍Lihansyöjä kasvi melkein söi leffassa Tartzanin mutta totta kai Tartzan voitti😄
Mulla on 2 lihansyöjä kasvia
Oon
Lisää tämmösiä
HAH Jokes on you oon kasvis-syöjä
FinnishFinest teki myös mitä jos -tyyppisiä videoita jonkin verran, nyt ei tosin ole enää yli vuoteen videoita tehnyt. 😕
Eräästä noin muutaman kilometrin päästä eräästä metsiköstä pitäisi löytyä kihokkeja, tosin eivät ole koituneet ainakaan mun kohtaloks... 😅
Sinänsä tosi hurja aihe, mut päätinpä mielenkiinnosta kattoa. 😬😊👍
Seuraavaksi mitä jos dinosaurus syö sinut.
Moro
Tee making of näista videosita ois mielenkiintoista nähä näitten bts
Mulla on kärpäsloukkuja
Mun kärpäsloukun nimi on Teppo
Olen joskus kauan aikaa sit
Yllätyin kyllä lapsena ihan huolella kun sain kuulla että suomessakin on lihansyöjäkasveja 😀 ehkä lapsuuden isoin mind blow 😂
Mulle selvis vasta viime kesänä ku näin semmosen :D
okkk
Moi millon teet John f kennedyn murhasta videon
Lihansyöjäkasveista kiinnostuneena oli tosi hyvä video, vaikka toi sun rottasi oli tosin piisami 🙈
Mulla on aikoinaan ollut kärpäsloukkuja ja kihokkeja koska ne ovat helppoja pitää vaikka ikkunalaudalla, kun taas esim. kannukasvit vaativat jo terraarion ja oikeanlaiset olosuhteet.
14
Itel sama kasvi
Mulla on oluut lihansyöjakasvi
Minä oon kasvissyöjä, ei mulle kasvit pärjää
Tuskin niitä veilä suomessa ei
Mulla on ollut kannukasvi noin 7 vuotta.
Mulla oli pari vuotta sitten käroäsloukku.
Moi
mitä jos Petteri ei tekiskään enää yhtään youtubevideota?
oisin paljon tietämättömänpi monista asioista, enkä vois enää viettää nautinnollisia ja informatiivisiä katselu hetkiä täällä. eli köyhempää ois mun elämä.
Mä oon omistanu semmosen
Mitä jos Petteri Mikkonen syö sut?
Itellä on kärpäsloukku kyllä
Mulla on ollu kärpäsloukku
Terve Petteri! Mitä sulle kuuluu?
Jos se ois 15m niin se vois syödä mut
Suosittelen että menet ehdolle presidentin vaaleihin saattaisit ansaita runsaasti ääniä itse äänestäisin 👍👍 😄
Mulla on ollu toi kärpäs loukku kasvi😁🪴
Mul onollu
Lihansyöjä vegaani 🙈
Niinpä😱😆
Mitä nyt taas?!??