Johtuisikohan tuo nimitys juustoleipä, sen alkuperäisestä pyöreästä muodosta. Olen sen verran iäkäs henkilö, että olen nähnyt miten juusto ennen tehtiin ja paistamine n tapahtui pyöreän laudan päällä ja laudan takana oli puutappi, josta lautaa pidettiin avotulen loisteessa. Juuston ainesosilla ei ole leivän kanssa muuta tekemistä kuin mausteena käytetty suola. Alkujaan juusto valmistettiin ns. ternimaidosta, ali juuri poikineen lehmän maidosta. Nykyäänhän juoksutin ajaa saman asian. Mukava katsella sinun jutusteluasi. Melonta , nimenomaan kanootilla on ollut myös minun harrastukseni jo kuuden vuosikymmenen aikana.
Juustoleipä-sanaan minäkin olen tottunut.Äiti teki itse alusta loppuun,alkuun ison leivinuunin hiilloksen kuumuudessa,sitten taisi olla muut keinot myöhemmin. Ja sehän silputtiin vielä pieniksi paloiksi kahvin sekaan ja syötiin lusikalla.On monenlaista tapaa herkutella. Kuten tuo sinunkin paistinpannussa lämmitetty ja kermaloraus päälle voissa lilluen. Kahvia ostan heti,haluan saada superkokemuksen mausta! Kiitti kivasta videosta ja hersyvästä sanailusta,olet oikea eräveikko 😊
Herkullinen kattaus leipäjuustoa kermakastikkeessa kera nokipannukaffin 👌 Kyllä risukeittimessä on sellaista käsityö tunnelmaa, 'itte tehtyä' tulta. Hienoja suunnitelmia pitkään melontareissuun! Terveiset ja hyvät viikonloput, Janne
Hahaha, huomasin itsekin että tuli koko ajan aloitettua joku puheenaihe ja lennosta päätettyä ettö jatketaanpas seuraavaan. Tällaista käy kun ei ikinä käsikirjoita näitä juttuja.
Minustakin tosi sääli ettei risukeittimiä käytännössä voi käyttää laillisesti. Toki porukka Facen risukeitinryhmässä näytti kaikille miksi kielto (= luokittelu avotuleksi) on ainakin osittain perusteltu, mutta olisiko kuitenkin ollut mahdollista vaan keksiä hiukan järkevämmät rajoitukset, varsinkin kuivan kesän ulkopuolella?
Joo näin on. Pitäisi ensinnäkin määritellä risukeitin ihan erilliseksi kaikenlaisista ”kannettavista nuotioista” ja vastaavista. Solo Stove tyyppinen keitin palamattomalla pohjalla on kyllä tosi turvallinen kapistus.
@@SJHuusko Äitini joka on Kainuusta kotoisin, puolustaa myös nimitystä leipäjuusto :D Mutta onneksi tämä on aihe jossa mielipiteistä on turha kiistellä, onneksi kaikki tietää kuitenkin mistä kyse :D
Minulla on paha tapa päteä asiassa jos toisessakin. Pahoitteluni siitä, tämäkin video kaivaa sisältäni saman ilmiön. Minulla on kolme risukeitintä, joista kaksi omatekemää. Kesäaikaan käytän sitä enemmän kuin kaasua. Tärkein asia, jonka olen oppinut, on valita oikeanlaiset polttopuut. Risukeitin-nimi johtaa ajatukset automaattisesti pieniin risuihin ja polttoaineeksi kerätään niitä. Itse käytän sellaisia risuja sytyttämiseen, mutta sitten pyrin polttamaan vankempaa puuta, yli 2 cm läpimitaltaan. Paksummat oksat palavat pidempään, eikä tarvitse jatkuvasti syöttää uutta puuta. Niiden katkominen vaatii kyllä pientä puukkoa järeämpää työkalua, esim. pieni retkisaha tai leuku.
Kaasupatruunoiden ilmastovaikutuksien pohtiminen vie helposti vähän lillukanvarsiin: butaani ja propaani ovat yleisesti ottaen sivutuotteita maakaasun tuotannosta. Tuotanto on Koreassa, jossa varmaan työolot ja muut sosiaalisen kestävyyden asiat ovat jokseenkin kunnossa. Ilmastovaikutusta ei ole ihan helppo arvioida, mutta jos nyt hihasta ravistellaan jotain lukuja: Laivalla kuljetuksen päästöt ovat luokkaa 10-40g co2-ekvivalenttia per tonni per kilsa, eli kaasupatruunalta ehkä luokassa 100g per patruuna Koreasta Suomeen. Itse kaasun poltosta syntyy about 3x kaasun paino hiilidioksidia. Alumiinin tuotannosta luokkaa 4x patruunan paino. Joku voi korjata tai tarkentaa kyllä lukuja! Kyllähän näistä kertyy, mutta kun sähköauton kilometrin päästöt ovat keskimäärin 100g/km (www.carbonbrief.org/factcheck-how-electric-vehicles-help-to-tackle-climate-change/), kaasupatruuna varmaan on suuruusluokassa 10-20 kilsaa sähköautolla - polttomoottoriautolla tietysti paljon vähemmän. Kaasupatruunan miettiminen ei ole kovin merkityksellistä kuin niille, jotka todella lähiretkeilevät omasta pihasta.
Kyllähän sitä voi tällaisiakin miettiä. Jos on kaksi vaihtoehtoa vaikka nyt aasialainen kaasu ja metrin päästä napattu risu, parempi on ilmastomielessä tarttua aina vähäpäästöisempään. Ts. tehdä aina sen minkä pystyy.
@UCyj1yL2lKMN42gNr87pIfGw jeps, ongelma onkin juuri se, että helposti tulee eristettyä joku isossa mittakaavassa marginaalinen asia ja keskityttyä siihen. Kaasu vs risut on vähän retkeilymaailman muovikassi vs paperikassi - toinen voi olla pikkiriikkisen parempi kuin toinen, mutta jos niitä pohtiessa jää ne oikeat isot jutut miettimättä niin ollaan tosi pulassa. Risukeittimessä ei ole mitään vikaa, mutta retkeilyn ympäristövaikutusten kannalta se on käytännössä irrelevantti. Jengi toki perseilee kaasupatruunoilla, mutta perseilee kyllä tulillakin. Jokainen voi hoitaa oman tonttinsa ja näyttää hyvää esimerkkiä, millä nyt sitten päätyykin kokkaamaan.
Ymmärsit väärin sanomani jos tulkitset että risujen takia jää ne oikeat ja tärkeämmät asiat miettimättä kokonaan. Milläänhän ei tuolla logiikalla oikeastaan olisi väliä koska Kiina ja Intia jne.
@@KanoottiTomaatti Yksilöt tekevät tietysti yksilötason tekoja (ja isotkin maat koostuvat yksilöistä), ja ei pienissäkään teoissa ole mitään vikaa, se on ihan totta. Ympäristöasioissa vaan usein on käynyt niin, että on juututtu tarkastelemaan arkijärjellä tärkeitä, mutta oikeasti vähävaikutuksia asioita, ja isot ovat sitten useimmilta jääneet. Varmaan tälläkin videolla on katsojia, jotka ajattelevat, että vaikka rahtia miettimällä voisi merkityksellisesti laskea omaa ympäristövaikutustaan, ja siksi on tärkeä pitää tekojen vaikutusten suuruusluokkia esillä. En ollenkaan usko, että tarkoituksesi olisi sanoa, että risukeittimen käyttäjä saa puhtaat paperit ja voi tehdä muuten mitä lystää tai mitään sellaista, mutta hyvä pitää kokonaiskuva aina mukana.
Noihin sertifikaatteihin kommentoiden olen ymmärtänyt et suurin osa niistä ei kerro juuri mitään. Kalatuotteissa on omansa, kahvissa ja samoin kaikki avainlippu tuotteet on enemmänkin valmistajan ostettua markkinointia. Esim avainlippu on 0,01 % niiden tuotteiden tai palveluiden liikevaihdosta + jäsenmaksu/vuosi. Risukeittimen käytöstä olen kyllä samaa mieltä. Melkein harmittaa, kun sen käyttö on hyvin harvoin mahdollista joko metsäpalovaroituksen aikaan tai sitten pitäisi olla maanomistajan lupa sen käyttöön.
Joo näin on. En videolla viitsinyt mennä asiaan syvenmälle mutta yksinkertaistin asiaa sanomalla että jos marketista ostaa halpaa niin silloin fair tradea. Mutta sekään ei takaa kuin jonkun tietyn summan kilosta raakapapua tuottajalle. Usein pienpaahtimot maksaa pisteytetystä kahvista moninkertaisesti.
Olipa uusi tieto tuo, että huomaisivat metallijätteen seasta ja pysäyttäisi prosessin! Käy järkeen, jos se vaan tosiaan sieltä huomataan. Olin nimittäin aikeissa ostaa jetboil crundhin ja noita hyllyssä olevia tyhjennellä, mutta taidan miettiä uudestaan...
Hyvä video. Tilasin kanavasi. Suomalaiset ostaa yleensä halvinta mutta suunta on monella kääntynyt eettisyyden ja laadun suuntaan. Nykyisin otetaan tuotteesta selvää enemmän. Toivottavasti paheneva inflaatio ei pilaa kehityskulkua. Itse olen keittänyt nokipannukahvit silleen,että purut kiehautan nopeesti kolme kertaa. Viimoisella kerralla silleen, että ne purut pyörähtää tavallaan ympäri vedessä. Sitten säikytän kahvin tilkalla kylmää vettä. En tiiä teenkö yhtään oikein mutta tuollaisia poppakonsteja on minulle opetettu😄
Kyllä se nokipannukahvien keittely on oma taiteensa! Ja joo, nyt on kyllä inflaation kanssa erikoiset ajat. Siihen vielä sähkön korkeat hinnat niin ymmärtäähän sen, että säästää pitää monesta asiasta, mm kahvista. Kiitoksia kommentista!
@@KanoottiTomaatti Jotkut on hyvin tarkkoja miten tehdään mikäkin. Mutta pääasia on,että homma toimii. Miulla saattas olla sinua kiinnostavia videoita kanavallani. Mm. puukaasukeittinen modaus monipolttoaine keittimeksi. Opettelen vasta tubettamista.
@@KanoottiTomaatti kiitos. Ajattelin jos jotain vinkkejä sinnekin suuntaan löytyy. Tiedonjako ihmisten kesken on nykyisin helpompaa kuin koskaan ennen.
Voi kuule, ei kukaan välitä risukeittimen käyttökiellosta. Kyllä niitä käytetään. Warrior kahvin lopetettua olen ostanut lappeenrantalaista Lehmus firman kahvia.
Kahvista ohimennen : satuin tossa tutustuun aiheeseen munakahvi , siis raaka kananmuna ja sen kuori murskataan kahvin joukkoon jolloin purut jämähtää siihen ja turha hapokkuus , en ole kokeillu viellä mutta juttu on ihan juttu ilmesesti tälläinen "juhlakahvi" . Kanootin hommaus harkinnassa , kiinnostavaa pohdiskelua ja videota , tätähän voi katella ihan vapaaehtosesti .
Sitä vaan oon ihmetelly, miksi etelä-amerikasta tulevan kahvin hinta pompsahti kolmin kertaiseksi, vaikka Ukrainan kapinat on toisessa suunnassa. Kai minä oon tyhmä🤔
Kahvin hinnan nousuun on kait vaikuttanut kaksi asiaa. Kahvin maailmanmarkkinahinta on alkanut nousemaan (jo ennen sotaa) ja sit vaan puhtaasti inflaatio.
Kyllä mä luulen, että mikrobeilla riittää risuja ihan tarpeeksi 👍😅 Auto toimii jo sähköllä ja ensi keväästä alkaen tuotan sitä puhtaasti omalla katolla. Mutta risujen polttoa vertasin tällä videolla retkikaasuun. Siihen verrattuna aika ekologinen vaihtoehto, eikö? Sähkö ainakin vähän hankala retkellä.
Mikäli oon ymmärtänyt biologiaa oikein, niin aika pitkälti puu on kuluttanut sen määrän hiiltä kasvaakseen, mitä sen poltosta vapautuu. Erikoista ajattelua on mielestäni se, että puun poltto olisi tuomittavaa. Se kun ei lisää hiiltä ympäristöön ja ilmakehään vaan vapauttaa sen, mitä on kasvaessaan sitonut.
Kiitos vinkistä nokipannukahviin ja sen keittoon. Nyt tiedän mitä haluan mukaan ensi vuoden ensimmäiselle päiväreissulle jälkiruuaksi.
Kiva jos tuli inspiraatiota! Hyviä reissuja sinne!
Johtuisikohan tuo nimitys juustoleipä, sen alkuperäisestä pyöreästä muodosta. Olen sen verran iäkäs henkilö, että olen nähnyt miten juusto ennen tehtiin ja paistamine n tapahtui pyöreän laudan päällä ja laudan takana oli puutappi, josta lautaa pidettiin avotulen loisteessa. Juuston ainesosilla ei ole leivän kanssa muuta tekemistä kuin mausteena käytetty suola. Alkujaan juusto valmistettiin ns. ternimaidosta, ali juuri poikineen lehmän maidosta. Nykyäänhän juoksutin ajaa saman asian. Mukava katsella sinun jutusteluasi. Melonta , nimenomaan kanootilla on ollut myös minun harrastukseni jo kuuden vuosikymmenen aikana.
Saatat hyvinkin olla oikeassa. Kiitos kommentista!
Juustoleipä-sanaan minäkin olen tottunut.Äiti teki itse alusta loppuun,alkuun ison leivinuunin hiilloksen kuumuudessa,sitten taisi olla muut keinot myöhemmin.
Ja sehän silputtiin vielä pieniksi paloiksi kahvin sekaan ja syötiin lusikalla.On monenlaista tapaa herkutella.
Kuten tuo sinunkin paistinpannussa lämmitetty ja kermaloraus päälle voissa lilluen.
Kahvia ostan heti,haluan saada superkokemuksen mausta!
Kiitti kivasta videosta ja hersyvästä sanailusta,olet oikea eräveikko 😊
Herkullinen kattaus leipäjuustoa kermakastikkeessa kera nokipannukaffin 👌 Kyllä risukeittimessä on sellaista käsityö tunnelmaa, 'itte tehtyä' tulta. Hienoja suunnitelmia pitkään melontareissuun! Terveiset ja hyvät viikonloput, Janne
Kiitti samoin sinne!
Morjens antti kiva video mukava kuulla uusia kuulumisia kyllähän nokipannukahvi on niin hyvää 👌😎
Kiitos ja kiva kun katselit videon!
”Mut ei mennä nyt siihenkään” 😂. Mahtavaa tajunnanvirtaa 👌🏽👍🏼
Hahaha, huomasin itsekin että tuli koko ajan aloitettua joku puheenaihe ja lennosta päätettyä ettö jatketaanpas seuraavaan. Tällaista käy kun ei ikinä käsikirjoita näitä juttuja.
Minustakin tosi sääli ettei risukeittimiä käytännössä voi käyttää laillisesti. Toki porukka Facen risukeitinryhmässä näytti kaikille miksi kielto (= luokittelu avotuleksi) on ainakin osittain perusteltu, mutta olisiko kuitenkin ollut mahdollista vaan keksiä hiukan järkevämmät rajoitukset, varsinkin kuivan kesän ulkopuolella?
Joo näin on. Pitäisi ensinnäkin määritellä risukeitin ihan erilliseksi kaikenlaisista ”kannettavista nuotioista” ja vastaavista. Solo Stove tyyppinen keitin palamattomalla pohjalla on kyllä tosi turvallinen kapistus.
Mahtava videon laatu ja editointi. Tuli suora peukku ennenkä katselin jo :)
Kiitos paljon! 🙏🏼
Kyllä se on leipäjuusto :D Juustoleipähän on leipä jonka päällä on juustoa...
Jep juuri näin!
Ei ei, kyllä se on juustoleipä eli juustosta tehty leipä. Juustovoileipä on sitten ihan eri asia ja leipäjuusto taas mitä laitetaan leivän päälle.
Ei juustosta voi tehdä leipää. Leipä tehdään jauhoista 😅
@@SJHuusko Äitini joka on Kainuusta kotoisin, puolustaa myös nimitystä leipäjuusto :D Mutta onneksi tämä on aihe jossa mielipiteistä on turha kiistellä, onneksi kaikki tietää kuitenkin mistä kyse :D
Joo ja hyväähän se on joka tapauksessa!
Kiitoksia paljon sinulle Hyvää video mukavaa katsella taseen kiitos Hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi myös muille ihmisille kiitos kaikille
Kiitoksia Mikko ja samoin sinne!
Minulla on paha tapa päteä asiassa jos toisessakin. Pahoitteluni siitä, tämäkin video kaivaa sisältäni saman ilmiön. Minulla on kolme risukeitintä, joista kaksi omatekemää. Kesäaikaan käytän sitä enemmän kuin kaasua. Tärkein asia, jonka olen oppinut, on valita oikeanlaiset polttopuut. Risukeitin-nimi johtaa ajatukset automaattisesti pieniin risuihin ja polttoaineeksi kerätään niitä. Itse käytän sellaisia risuja sytyttämiseen, mutta sitten pyrin polttamaan vankempaa puuta, yli 2 cm läpimitaltaan. Paksummat oksat palavat pidempään, eikä tarvitse jatkuvasti syöttää uutta puuta. Niiden katkominen vaatii kyllä pientä puukkoa järeämpää työkalua, esim. pieni retkisaha tai leuku.
Joo yleensä itse käytän sitä mitä sattuu käteen. Nyt oltiin kotipihalla ja hain liiteristä pieniä takan syyykepuita.
10 000 tilaajaa häämöttää.👍👍
Näin on! 🙏🏼
Kaasupatruunoiden ilmastovaikutuksien pohtiminen vie helposti vähän lillukanvarsiin: butaani ja propaani ovat yleisesti ottaen sivutuotteita maakaasun tuotannosta. Tuotanto on Koreassa, jossa varmaan työolot ja muut sosiaalisen kestävyyden asiat ovat jokseenkin kunnossa. Ilmastovaikutusta ei ole ihan helppo arvioida, mutta jos nyt hihasta ravistellaan jotain lukuja: Laivalla kuljetuksen päästöt ovat luokkaa 10-40g co2-ekvivalenttia per tonni per kilsa, eli kaasupatruunalta ehkä luokassa 100g per patruuna Koreasta Suomeen. Itse kaasun poltosta syntyy about 3x kaasun paino hiilidioksidia. Alumiinin tuotannosta luokkaa 4x patruunan paino. Joku voi korjata tai tarkentaa kyllä lukuja!
Kyllähän näistä kertyy, mutta kun sähköauton kilometrin päästöt ovat keskimäärin 100g/km (www.carbonbrief.org/factcheck-how-electric-vehicles-help-to-tackle-climate-change/), kaasupatruuna varmaan on suuruusluokassa 10-20 kilsaa sähköautolla - polttomoottoriautolla tietysti paljon vähemmän. Kaasupatruunan miettiminen ei ole kovin merkityksellistä kuin niille, jotka todella lähiretkeilevät omasta pihasta.
Kyllähän sitä voi tällaisiakin miettiä. Jos on kaksi vaihtoehtoa vaikka nyt aasialainen kaasu ja metrin päästä napattu risu, parempi on ilmastomielessä tarttua aina vähäpäästöisempään. Ts. tehdä aina sen minkä pystyy.
@UCyj1yL2lKMN42gNr87pIfGw jeps, ongelma onkin juuri se, että helposti tulee eristettyä joku isossa mittakaavassa marginaalinen asia ja keskityttyä siihen. Kaasu vs risut on vähän retkeilymaailman muovikassi vs paperikassi - toinen voi olla pikkiriikkisen parempi kuin toinen, mutta jos niitä pohtiessa jää ne oikeat isot jutut miettimättä niin ollaan tosi pulassa. Risukeittimessä ei ole mitään vikaa, mutta retkeilyn ympäristövaikutusten kannalta se on käytännössä irrelevantti.
Jengi toki perseilee kaasupatruunoilla, mutta perseilee kyllä tulillakin. Jokainen voi hoitaa oman tonttinsa ja näyttää hyvää esimerkkiä, millä nyt sitten päätyykin kokkaamaan.
Ymmärsit väärin sanomani jos tulkitset että risujen takia jää ne oikeat ja tärkeämmät asiat miettimättä kokonaan. Milläänhän ei tuolla logiikalla oikeastaan olisi väliä koska Kiina ja Intia jne.
@@KanoottiTomaatti Yksilöt tekevät tietysti yksilötason tekoja (ja isotkin maat koostuvat yksilöistä), ja ei pienissäkään teoissa ole mitään vikaa, se on ihan totta. Ympäristöasioissa vaan usein on käynyt niin, että on juututtu tarkastelemaan arkijärjellä tärkeitä, mutta oikeasti vähävaikutuksia asioita, ja isot ovat sitten useimmilta jääneet.
Varmaan tälläkin videolla on katsojia, jotka ajattelevat, että vaikka rahtia miettimällä voisi merkityksellisesti laskea omaa ympäristövaikutustaan, ja siksi on tärkeä pitää tekojen vaikutusten suuruusluokkia esillä. En ollenkaan usko, että tarkoituksesi olisi sanoa, että risukeittimen käyttäjä saa puhtaat paperit ja voi tehdä muuten mitä lystää tai mitään sellaista, mutta hyvä pitää kokonaiskuva aina mukana.
Leipäjuusto...juustoleipä yks lysti. Valmistetaan uunissa kuten leipä.
Joo näinhän se varmaan on 👍
Noihin sertifikaatteihin kommentoiden olen ymmärtänyt et suurin osa niistä ei kerro juuri mitään. Kalatuotteissa on omansa, kahvissa ja samoin kaikki
avainlippu tuotteet on enemmänkin valmistajan ostettua markkinointia. Esim avainlippu on 0,01 % niiden tuotteiden tai palveluiden liikevaihdosta + jäsenmaksu/vuosi.
Risukeittimen käytöstä olen kyllä samaa mieltä. Melkein harmittaa, kun sen käyttö on hyvin harvoin mahdollista joko metsäpalovaroituksen aikaan tai sitten pitäisi olla maanomistajan lupa sen käyttöön.
Joo näin on. En videolla viitsinyt mennä asiaan syvenmälle mutta yksinkertaistin asiaa sanomalla että jos marketista ostaa halpaa niin silloin fair tradea. Mutta sekään ei takaa kuin jonkun tietyn summan kilosta raakapapua tuottajalle. Usein pienpaahtimot maksaa pisteytetystä kahvista moninkertaisesti.
Olipa uusi tieto tuo, että huomaisivat metallijätteen seasta ja pysäyttäisi prosessin! Käy järkeen, jos se vaan tosiaan sieltä huomataan. Olin nimittäin aikeissa ostaa jetboil crundhin ja noita hyllyssä olevia tyhjennellä, mutta taidan miettiä uudestaan...
Joo näin on. Mä tuota joskus selvitin Helsingin osalta ja näin vastasivat. Se tietysti ratkaisee asian jos purkin lyö vaikka lekalla lyttyyn.
Olen toiminut tietämättäni ihan oikein, kun olen ensin puhkaissut ja sitten takonut purkin linttaan.
Hyvä video. Tilasin kanavasi. Suomalaiset ostaa yleensä halvinta mutta suunta on monella kääntynyt eettisyyden ja laadun suuntaan. Nykyisin otetaan tuotteesta selvää enemmän. Toivottavasti paheneva inflaatio ei pilaa kehityskulkua.
Itse olen keittänyt nokipannukahvit silleen,että purut kiehautan nopeesti kolme kertaa. Viimoisella kerralla silleen, että ne purut pyörähtää tavallaan ympäri vedessä. Sitten säikytän kahvin tilkalla kylmää vettä. En tiiä teenkö yhtään oikein mutta tuollaisia poppakonsteja on minulle opetettu😄
Kyllä se nokipannukahvien keittely on oma taiteensa! Ja joo, nyt on kyllä inflaation kanssa erikoiset ajat. Siihen vielä sähkön korkeat hinnat niin ymmärtäähän sen, että säästää pitää monesta asiasta, mm kahvista. Kiitoksia kommentista!
@@KanoottiTomaatti Jotkut on hyvin tarkkoja miten tehdään mikäkin. Mutta pääasia on,että homma toimii. Miulla saattas olla sinua kiinnostavia videoita kanavallani. Mm. puukaasukeittinen modaus monipolttoaine keittimeksi. Opettelen vasta tubettamista.
Täytyypä käydä tsekkaamassa sun kanava 👍
@@KanoottiTomaatti kiitos. Ajattelin jos jotain vinkkejä sinnekin suuntaan löytyy. Tiedonjako ihmisten kesken on nykyisin helpompaa kuin koskaan ennen.
Veeti oli päässyt myös LinkedInissä esille :). Hyviä suunnitelmia seuraavalle vuodelle
Joo! Oli vissiin levinnyt aika hyvin se postaus. Kiitoksia vaan!
Pannukahvin määrä: Niin paljon kun kastuu ja vähän vielä. Tai, reikä täyteen ja läjä viereen...
Voi kuule, ei kukaan välitä risukeittimen käyttökiellosta. Kyllä niitä käytetään. Warrior kahvin lopetettua olen ostanut lappeenrantalaista Lehmus firman kahvia.
Näinhän se taitaa olla! Mutta ei sitä videoilla oikein voi määräyksiä rikkoa.
Hyviä noi uudet leffajulkkatyyppiset etusivukuvat.
Kiitos!
Nokipannulla keitetty kahvi on valmista siinä vaiheessa, kun kahvi kuohuu yli pari kertaa ja pannu kaatuu kerran maahan.
Hahaha, kyllä! Jollain basecamp -videolla melkein sammutin nuotionkin kahvilla 😅
Kainuussa se on juustoleipä, muualla leipäjuusto. Ei sen kummempaa. Mukava nähdä, että stadissakin maistuu 😄
Tottahan toki! Tulee syötä säännöllisesti 👍
Onko matkapaku vielä liikenteessä
Kyllä se on, mutta laitan keväällä todennäköisesti myyntiin.
@@KanoottiTomaatti Uutta tilalle vai luovut vaan?
Luovun. Ei ole ollut käyttöä tarpeeksi ja turha sitä on tossa pihalla seisottaa.
Kahvista ohimennen : satuin tossa tutustuun aiheeseen munakahvi , siis raaka kananmuna ja sen kuori murskataan kahvin joukkoon jolloin purut jämähtää siihen ja turha hapokkuus , en ole kokeillu viellä mutta juttu on ihan juttu ilmesesti tälläinen "juhlakahvi" . Kanootin hommaus harkinnassa , kiinnostavaa pohdiskelua ja videota , tätähän voi katella ihan vapaaehtosesti .
Oho, kuulostaa erikoiselta. Täytyypä googlettaa. Kiitos kun katselit videon 👍
Sitä vaan oon ihmetelly, miksi etelä-amerikasta tulevan kahvin hinta pompsahti kolmin kertaiseksi, vaikka Ukrainan kapinat on toisessa suunnassa. Kai minä oon tyhmä🤔
Kahvin hinnan nousuun on kait vaikuttanut kaksi asiaa. Kahvin maailmanmarkkinahinta on alkanut nousemaan (jo ennen sotaa) ja sit vaan puhtaasti inflaatio.
ua-cam.com/video/xB2-NpW-pRA/v-deo.html Siitä laadukasta vantraveller kontenttia seurantaan!!👍👍
Kaveri puhuu arvoista ja polttaa puuta. Mites jos jätettäis risut mikrobeille ja lämmitettäisiin me kahvit puhtaalla sähköenergialla?
Kyllä mä luulen, että mikrobeilla riittää risuja ihan tarpeeksi 👍😅 Auto toimii jo sähköllä ja ensi keväästä alkaen tuotan sitä puhtaasti omalla katolla. Mutta risujen polttoa vertasin tällä videolla retkikaasuun. Siihen verrattuna aika ekologinen vaihtoehto, eikö? Sähkö ainakin vähän hankala retkellä.
🤣🤣🤣
Mikäli oon ymmärtänyt biologiaa oikein, niin aika pitkälti puu on kuluttanut sen määrän hiiltä kasvaakseen, mitä sen poltosta vapautuu. Erikoista ajattelua on mielestäni se, että puun poltto olisi tuomittavaa. Se kun ei lisää hiiltä ympäristöön ja ilmakehään vaan vapauttaa sen, mitä on kasvaessaan sitonut.
Joo näin on. Meillä on kämpässäkin puulämmitys. Kun sen sytyttää oikein ja polttaa vain kuivaa puuta niin on ihan ekologinen tapa lämmittää.
@meltsi Tässä päivän huumoripläjäys. Nauran niin että räkä valuu.
Pakko hämmentää, mites valkosipulipatonki😂
Nii eiks toi olis patonkivalkosipuli jos sen kirjottais väärin?
Suurimo kaura, leipä kuiva, liha säilyke jne. SA muonalista on selkeä kun näkee mikä on muona. Selitys sitten perässä.
Komee katella suu täynnä kuolaa 🤣
🙏🏼🙏🏼