Mukavaa joulua sinne suunnalle. Ai että, olisi se välillä mukava päästä tekemään harvennusta metsään, ei olisi koko ajan ressiä kaatosuunnista. Tuossa hommassa se pääkoppa huilaa😊
Kiitos ja sitä samaa sinne! 🙂 Ei muuta kuin ottaa muutamat harvennusleimikot tekoon ja nauttimaan, ettei oo ylimääräistä hälinää ja liikennettä ympärillä! Saa stressilevelit laskuun siinä.
Täyttä asiaa! Itsekin tein muutama vuosi sitten ensiharvennuksen männikköön, jonka olin istuttanut vuonna 1992. Kuitua lähti noin 50 mottia hehtaarilta vaikka taisi jäädä turhan tiheäksi. Hiilinielu on toiminut harvennuksen jälkeen niin tehokkaasti, että saa hakata taas harvemmaksi viiden vuoden kuluttua. Hyvää Joulua kaikille 🎄
Kuulostaa aika rehevän maapohjan männiköltä. Ei lainkaan huono, että varovasti harventelee, niin ei ala oksittumaan liikaa. 3 harvennuksen taktiikalla voi olla hyvä edetä, niin saa kohtalaiset tukki% tulevaisuutta ajatellen. Hyvät joulut sinnekin! 🙂
Eipä kestä kiittää. Hyvää joulua sinnekin, sekä uutta tulevaa vuotta! 🙂
Рік тому
Hyvää joulua, jatkossa kuusikot kantsii harvennella suht aikaisin, kun jos kovat tuulet ja ötököiden määrät lisääntyvät. Omaa kuusikkoa meinaan mennä "pieksemään" heti kun keskimäärin kaksi kuitua irtoaa puusta.
Hyvää joulua sinnekin! 🙂 Oikeassa olet tuossa. Ja neulasmassa jos vähenee liikaa, niin puiden elinvoima heikkenee ja ovat alttiimpia tuhoille. Ehtii myös juuret vankistumaan kun ajoissa tekee. Vielä kun saisi vähän sekapuustoisempaa, niin olisi tuhokestävämpää, mutta eihän sitä tuolla vuosituhannen alussa niin vielä ymmärretty.
Hyvää joulua...teehän ens vuonns taas tiheempään videoita jos virtaa on...tuossa metsässä näkee todellisen kasvun ihmeen...40 vuotiaana voi melko jytäkkä mehtä olla
Hyvää joulua sinnekin! 🙂Katsotaan miten aktiivisesti sitä tuossa malttaa kuvailla. Ainakin uudet akut kameraan menee ostoslistalle. Tahtoovat kyykätä aika nopeasti kylmällä. Mutta kyllä ne metsät vaan venyy ja kasvaa kun kaikki hoitotyöt tekee ajallaan. Ja puuhan ei ole uusiutuva luonnonvara, niin ne viisammat sanoo. 😅
Allekirjoitan tuon tunteen - samallaista tulee mullekin vastaan joita on tullut hakkattua harvenneltua ja joskus muokattuakin.Kiitos tarinoista ja Hyvää Joulua ja Puruisaa Uutta Vuotta !
Se on mukava nähdä miten paikat ja maisema muuttuu siinä ajassa kun edellisen kerran on ollut jotain tekemässä. Eipä kestä kiittää ja hyvää joulua sinnekin, sekä uutta vuotta! 😁
Näin on. Jospa näillä ensharvennusten teoilla sen hiilinielun saisi kasvuun kun alkaa puu järeytymään. Mutta eiköhän sieltä kohta joku uusi pykälä keksitä ennallistamisen jälkeen kun ojittamaton suo päästää metaania ilmaan ja ojitettu taas ei. Mutta hyvät joulut sinne! 🙂
ua-cam.com/video/cy4X_82c5YY/v-deo.html @3:32 Miksi isoimmat puut on riesana? Eikö ne ole juuri ne arvokkaimmat sitten seuraavassa harvennuksessa tai hakkuussa? Onko kyse puun huonosta laadusta tai että ne tulee etuajassa päätehakkuukypsiksi vai mitä? Hyvää joulua ja Kiitos videosta!
No tuota tuota. Nuo susipuut ovat monesti tosi oksikkaita ja sieltä löytyy mutkaa ja poikaoksaa. Monesti myös löytyy lahoakin tyvestä. Tarpeeksi kun lihovat ja oksittuvat, niin ovat aika ikäviä kaataa sieltä pois sitten ja vievät alla oleva puita mukanaan kaatuessaan. Ja ei noista kummoista tukkiakaan tule. Kuten kukkaro tuossa totesikin alempana, niin asia on myös niin. Hyvää joulua myös sinne ja ei kestä kiittää. Kiitos vaan kun kelpaa nämä minun julkaisemat pätkät! 🙂
Kyllähän tuota Tapaninpäivänä voisi mennä varovaisesti kokeilee miltä se työnteko maistuu. Toki varovasti, ettei housut ratkee ekan kerran kun puulle kyykkää. Hyvää aattoiltaa sinnekin ja tulevaa vuodenvaihdetta.
Susipuu rotteloiden kaatelussa se mukava puoli että se puistelee useamman puun lumesta mennessään nurin 😂😂 Ollu kunnon lumikelit viime aikoina, tosin nyt välillä kävi plussalla niin puhisti väliaikaisesti metän. Hyvät joulut sinne myös ja koitahan tankkailla itsekin. Kuusa on pakkasella mukava tehdä, oksatkin katkeileen hipaisusta.
Joo ja pääsee tekijä helpolla kun lakaisee nurin mennessään pari sopivaa runkoa, jotka jäisi pystyyn muuten! Joo pikkusen putsaantui, mutta tilalle satoi välittömästi sen kymmenisen senttiä taas tavaraa. No eipä se auta kuin mennä taas kohta puistelee lunta puista. Hyvät joulut sinnekin, sekä rauhallista vuodenvaihdetta. Kyllä tässä olisi tarkoitus hetki huilatakin!
Mukavaa joulua sinne suunnalle. Ai että, olisi se välillä mukava päästä tekemään harvennusta metsään, ei olisi koko ajan ressiä kaatosuunnista. Tuossa hommassa se pääkoppa huilaa😊
Kiitos ja sitä samaa sinne! 🙂 Ei muuta kuin ottaa muutamat harvennusleimikot tekoon ja nauttimaan, ettei oo ylimääräistä hälinää ja liikennettä ympärillä! Saa stressilevelit laskuun siinä.
@@JOmetsuri No se on just noin😊
Täyttä asiaa! Itsekin tein muutama vuosi sitten ensiharvennuksen männikköön, jonka olin istuttanut vuonna 1992. Kuitua lähti noin 50 mottia hehtaarilta vaikka taisi jäädä turhan tiheäksi. Hiilinielu on toiminut harvennuksen jälkeen niin tehokkaasti, että saa hakata taas harvemmaksi viiden vuoden kuluttua. Hyvää Joulua kaikille 🎄
Kuulostaa aika rehevän maapohjan männiköltä. Ei lainkaan huono, että varovasti harventelee, niin ei ala oksittumaan liikaa. 3 harvennuksen taktiikalla voi olla hyvä edetä, niin saa kohtalaiset tukki% tulevaisuutta ajatellen. Hyvät joulut sinnekin! 🙂
Onhan se hiilinielu parhaasta päästä mutta kun Brysseliläinen toimistorotta kertoo, ettei se niele hiiltä niin silloin se varmasti niele 🤣
@@samuelp.4743 Niinhän se menee. Ja puu on uusiutumaton luonnonavara. Ei silloin oo kellään nokan koputtamista siihen!
Hyvää joulua ja työn täyteistä tulevaa vuotta! Kiitos hyvistä ja asiallisista videoista, näitä on mukava kahtella 👍
Kiitos kiitos! Yritetään pysyä asialinjalla jatkossakin. Rauhallisia joulunpyhiä sinnekin, sekä mukavaa vuodenvaihdetta!
Hyvät joulut ja kiitos videoista.
Eipä kestä kiittää. Hyvää joulua sinnekin, sekä uutta tulevaa vuotta! 🙂
Hyvää joulua, jatkossa kuusikot kantsii harvennella suht aikaisin, kun jos kovat tuulet ja ötököiden määrät lisääntyvät. Omaa kuusikkoa meinaan mennä "pieksemään" heti kun keskimäärin kaksi kuitua irtoaa puusta.
Hyvää joulua sinnekin! 🙂 Oikeassa olet tuossa. Ja neulasmassa jos vähenee liikaa, niin puiden elinvoima heikkenee ja ovat alttiimpia tuhoille. Ehtii myös juuret vankistumaan kun ajoissa tekee. Vielä kun saisi vähän sekapuustoisempaa, niin olisi tuhokestävämpää, mutta eihän sitä tuolla vuosituhannen alussa niin vielä ymmärretty.
Hyvää joulua...teehän ens vuonns taas tiheempään videoita jos virtaa on...tuossa metsässä näkee todellisen kasvun ihmeen...40 vuotiaana voi melko jytäkkä mehtä olla
Hyvää joulua sinnekin! 🙂Katsotaan miten aktiivisesti sitä tuossa malttaa kuvailla. Ainakin uudet akut kameraan menee ostoslistalle. Tahtoovat kyykätä aika nopeasti kylmällä.
Mutta kyllä ne metsät vaan venyy ja kasvaa kun kaikki hoitotyöt tekee ajallaan. Ja puuhan ei ole uusiutuva luonnonvara, niin ne viisammat sanoo. 😅
kiitos Ilkka
Hyvät joulun pyhät sinne kanssa, eikä tarvitse kiitellä. Videoita tulee aina silloin tällöin!
@@JOmetsuri , sinä osat tehä kiinnostavia videoita Ilkka Jyväskylästä
@@ilkkaek9719 Kiitos kehuista! Yritetään pitää jatkossakin asialinja ja videot mielenkiintoisena! 😄
Allekirjoitan tuon tunteen - samallaista tulee mullekin vastaan joita on tullut hakkattua harvenneltua ja joskus muokattuakin.Kiitos tarinoista ja Hyvää Joulua ja Puruisaa Uutta Vuotta !
Se on mukava nähdä miten paikat ja maisema muuttuu siinä ajassa kun edellisen kerran on ollut jotain tekemässä. Eipä kestä kiittää ja hyvää joulua sinnekin, sekä uutta vuotta! 😁
Rauhallista ja mukavaa joulua!🎄 Kiitos menneestä vuodesta!🎁 Tulevia tupelluksia innolla odottaen.
Kuin myös! ☺Ei kestä kiittää tälläkään kertaa ja katsotaan mitä seuraavaksi tässä eetteriin saadaan!
Kyllä noissa hommissa näkee kätten jäljen mukavasti. Hyvää joulua sinne päin
Sehän se tässä parasta onkin! Hyvät joulut sinnekin! 🙂
Hyvää Joulua.🎄🎄
Kuin myös, sekä rauhallista vuodenvaihdetta sinne!
Oikein Hyvää JOULUA sinulle ja kaikkea hyvää tulevaan Vuoteen.🎄⛄🕯
Kiitosta vaan. Sitä samaa sinne ja toivotaan myös parempaa tulevaa vuotta!
Näin on nyt harventamaan kiiruusti ja lihottamaan tukkia järeemmäksi siinähän ne varastot sun muut nielut ja polttoaineet kehittyy 👍🙏
Näin on. Jospa näillä ensharvennusten teoilla sen hiilinielun saisi kasvuun kun alkaa puu järeytymään. Mutta eiköhän sieltä kohta joku uusi pykälä keksitä ennallistamisen jälkeen kun ojittamaton suo päästää metaania ilmaan ja ojitettu taas ei. Mutta hyvät joulut sinne! 🙂
Hyvään pyritään, mutta priimaa pakkaa tulemaan.
Hyvää Joulua!
Niinhän se monasti menee. Tämmöstä se tulee tälläkin kertaa! Hyvät joulut sinnekin, sekä uudet vuodet! 🙂
Hyvät joulut!
Kiitos ja sitä samaa sinne, sekä tulevaa parempaa uutta vuotta! 🙂
@@JOmetsuri kiitos!!
Hyvää joulua metsien miehille ja naisille 🎅🇫🇮
Sitä samaa sinne, vaikka joulu jo vähän menikin jo ohi. Mutta mukavaa vuodenvaihdetta sinne!
Hyvää Joulua Virosta!
Kiitos paljon ja hyvää joulua sinne kanssa, sekä tulevaa uutta vuotta! 🙂
ua-cam.com/video/cy4X_82c5YY/v-deo.html @3:32 Miksi isoimmat puut on riesana? Eikö ne ole juuri ne arvokkaimmat sitten seuraavassa harvennuksessa tai hakkuussa? Onko kyse puun huonosta laadusta tai että ne tulee etuajassa päätehakkuukypsiksi vai mitä? Hyvää joulua ja Kiitos videosta!
Onko siitä yhdestä etukasvuisesta hirveästi iloa mikäli varjostaa puolta tusinaa muuta ja hidastaa niiden kasvua
No tuota tuota. Nuo susipuut ovat monesti tosi oksikkaita ja sieltä löytyy mutkaa ja poikaoksaa. Monesti myös löytyy lahoakin tyvestä. Tarpeeksi kun lihovat ja oksittuvat, niin ovat aika ikäviä kaataa sieltä pois sitten ja vievät alla oleva puita mukanaan kaatuessaan. Ja ei noista kummoista tukkiakaan tule. Kuten kukkaro tuossa totesikin alempana, niin asia on myös niin. Hyvää joulua myös sinne ja ei kestä kiittää. Kiitos vaan kun kelpaa nämä minun julkaisemat pätkät! 🙂
Meinaatko malttaa olla monta päivää pois metsästä ? :D
Kyllähän tuota Tapaninpäivänä voisi mennä varovaisesti kokeilee miltä se työnteko maistuu. Toki varovasti, ettei housut ratkee ekan kerran kun puulle kyykkää. Hyvää aattoiltaa sinnekin ja tulevaa vuodenvaihdetta.
Susipuu rotteloiden kaatelussa se mukava puoli että se puistelee useamman puun lumesta mennessään nurin 😂😂 Ollu kunnon lumikelit viime aikoina, tosin nyt välillä kävi plussalla niin puhisti väliaikaisesti metän. Hyvät joulut sinne myös ja koitahan tankkailla itsekin. Kuusa on pakkasella mukava tehdä, oksatkin katkeileen hipaisusta.
Joo ja pääsee tekijä helpolla kun lakaisee nurin mennessään pari sopivaa runkoa, jotka jäisi pystyyn muuten! Joo pikkusen putsaantui, mutta tilalle satoi välittömästi sen kymmenisen senttiä taas tavaraa. No eipä se auta kuin mennä taas kohta puistelee lunta puista.
Hyvät joulut sinnekin, sekä rauhallista vuodenvaihdetta. Kyllä tässä olisi tarkoitus hetki huilatakin!
Hyvää ja rauhallista Joulua
Kiitos, sekä samaa sinne. Parempaa tulevaa vuotta myös!
Hyvää joulua sinullekkin
Kiitos kiitos. Rauhallista aattoiltaa sinnekin, sekä hyvää vuodenvaihdetta.
Hyvää joulua teillekki
Kiitos kiitos, sekä mukavaa vuodenvaihdetta sinne ja parempaa tulevaa vuotta!
Kuin myös sinne annat paljo videoissas
Kiitosta vaan! Katsotaanhan mitä tässä myöhemmin saa julkaistua!
Hyvää joulua ja tulevaa vuotta. Pirskatin hyvän näkönen mehtä tulloo siihen.
Kiitos ja sitä samaa sinne! 😄Ihan kohtuullinen. Muutama vuosi eteenpäin, niin aina komeammalta näyttää kun vähän tulee järeyttäkin lisää!
Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta!
,Kiitos ja kuin myös, sekä parempaa tulevaa vuotta. 🙂
Rauhallista joulua.
Kiitos ja sitä samaa sinnekin, sekä mukavaa vuodenvaihdetta.