Tehdään biisi niin kuin RAULI BADDING SOMERJOKI

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 10 вер 2024
  • Love is Punk -studio: www.loveispunk...
    Videolla myös Eki Suomaan haastattelu,
    Tuomenkehrääjäkoi ja Kultasumpi.
    Baddingin parhaita biisejä ovat Pilvet Karkaa, niin minäkin, Valot, Kuihtuu kesäinen maa, Aamuöiseen sateeseen on myös kova.
    Tiesittekös, että Rauli Aarre Tapani ”Badding” Somerjoki (30. elokuuta 1947 Somero - 14. tammikuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa ”Fiilaten ja höyläten”, ”Paratiisi”, ”Bensaa suonissa”, ”Ikkunaprinsessa”, ”Tähdet, tähdet”, ”Valot” ja ”Laivat”. Hänet muistetaan erityisesti suomalaisen rockin uranuurtajana. Baddingin suosion huippuaika oli 1970-luvun puolivälin tienoilla. Hän sai vuonna 1975 kaksi kultalevyä albumeista Näin käy rock & roll ja Muotokuva 1. Postuumisti myönnettiin vielä neljä kultalevyä lisää ja yksi platinalevy.
    Somerjokea pidetään yhtenä suomalaisen musiikin suurena vaikuttajana, ja suomalaisen musiikin historiaan ovat jääneet monet hänen kappaleistaan, kuten hänen laulamansa ja yhdessä Arja Tiaisen kanssa sanoittamansa ”Paratiisi” (1973), joka on ollut Suomen esitetyin kappale useana vuonna ja myös radiosoitossa. Somerjoki sai suurimman arvostuksensa vasta kuolemansa jälkeen.
    Kiitos Pub Sirdie ja tekijätiimi!
    TBNK Tehdään biisi niin kuin
    - Heikki Ranta

КОМЕНТАРІ • 202

  • @pipoproductions
    @pipoproductions  29 днів тому +61

    Tää on näistä biiseistä mun oma suosikki.
    Tässä kappaleen sanat:
    Tuomenkehrääjäkoi
    Kalvaa yö katseillaan
    Katseilta etsin mä suojaa
    Vain yhdeltä hymyn mä saan
    Kun kuutamo kulkijaa luotsaa
    Yön poikanen tää oksallaan
    Kuiskailee taas kaihoaan
    Kun kuoleman kellot soi
    ja elon huntuaa tuomenkehrääjäkoi,
    Oi, Sinun muistosi syömmessä kipunoi.
    Ja yksin mä varjoihin jään
    kehräämään
    Kalvaa yö kulkijaa
    rakkahin luoksesi kaipaan
    Mielisuosioosi vaipuisin taas
    Kultasumpien maailmaan
    Vaan höppänä tää vaikertaa
    kaipuutaan taivasten taa
    Kun kuoleman kellot soi...
    Maa viimeinkin vihannoi
    Ah, pienet siivet loi tuomenkehrääjäkoi
    Oi, se päiväperhona tanssii ja karkeloi
    Kun viimein taas nähdä saan sun,
    Rakastun

    • @Jonttu87YT
      @Jonttu87YT 27 днів тому +7

      Upeasti otit Baddingin sielunmaiseman ja lyyrisen puolen haltuun. 10/10 😊😊😊😊

    • @rinkeli1609
      @rinkeli1609 25 днів тому

      Tää biisi on hieno, tosi hieno. Olis kiva kuulla se "kunnolla" laulettuna.

  • @kariolavi
    @kariolavi 28 днів тому +74

    Olipa huikean hienosti koostettu video! Ei muuta kuin tarjoamaan sitä telkkariin Ylen musiikkiosastolle. Saisivat tv-katsojat jotain järkevääkin katsottavaa.

  • @1Bouncy1
    @1Bouncy1 29 днів тому +65

    Tää on aivan mahtava sarja!

  • @Mildi3
    @Mildi3 29 днів тому +117

    Mahtava toi haastattelu, kaikkea hyvää sinne suuntaan ja jatka samaan malliin! Näitä on kyl mukava katella. Siistiä että vielä muutkin nuoret tykkää vanhemmasta musasta.

  • @pomo-a
    @pomo-a 29 днів тому +49

    WAU!! En tiedä mitä sanoa. Aivan mielettömän hienosti toteutettu jokaista pientä yksityiskohtaa myöten. Huomaa, että tähän on käytetty paljon aikaa. Haastattelu oli aivan ihana! Kiitos kiitos Heikki❤❤❤

  • @stogeli
    @stogeli 29 днів тому +97

    Olipas kiva kuulla Rauli Badding Somerjoen musiikkia ja tarinaa. Nämä sun tekemäsi laulut on kuin aikamatkoja menneisyyteen ja hieno kunnianosoitus suomalaisille lauluntekijöille. Seuraavaksi kiinnostaisi kuulla miten tekisit kappaleen niin kuin JUHA VAINIO

    • @Aquelll
      @Aquelll 24 дні тому +4

      Ehdottomasti äänet tälle ehdotukselle!

    • @jjfunclip
      @jjfunclip 24 дні тому +3

      Tulee oleen todella vaikea. Pitää jengin muistaa mistä Junnu oli tunnettu ja se on juurikin sanoitukset. Sielä ei ole yhtään täytesanaa missään biiseissä, joten tehtävä ei ole todellakaan helppo. Onnea toivotan, jos se tehdään, veikkaan että apuja olisi komeeta kysyä joltain, saataisiin upea lopputulos.

  • @miljaketomaki8502
    @miljaketomaki8502 29 днів тому +41

    Olet nero. Isoenon haastattelu oli henkevä ja rento. Saisit hänestä irti varmaan enemmänkin juttuja, joista me tykättäis ihan simona 😊.
    Tästä eteenpäin tuomenkehrääjäkoi on huomattavasti jalompi ötökkä ❤️

  • @greekPharaoh666
    @greekPharaoh666 29 днів тому +32

    Huippu lavastukset ja puvustukset siinä loppukappaleen kohdalla. Ja tuo haastattelu oli myös aivan loistava lisä. Tuli semmonen fiilis, et ihan ku tuntis nyt Baddingin hieman henkilökohtaisemmalla tavalla. Kiitos sinulle, kun jaksat näitä väsätä

  • @mikkojhe
    @mikkojhe 29 днів тому +57

    Miten nää voi osua kymppiin joka kerta?

  • @paskaposti1587
    @paskaposti1587 29 днів тому +18

    Sun työs on kyllä aivan uskomattoman hienoo. Kerrassaan ”hunajata” mun musanörttisille aivolohkoille👍🏼

  • @viophile
    @viophile 29 днів тому +15

    Tämä tulkinta on monisyisempi ja syvällisempi kuin aiemmat. Tätä ei kykene aivan ensikuulemalta käsittelemään. Hieno haaste katselijoille ❤

  • @siksakjiipee
    @siksakjiipee 28 днів тому +10

    Hieno video ja biisi! Haastattelu oli todella kiva lisä. Tykkäsin myös paljon kuinka musavideossa käytettiin sarjan aiempaa biisiä luoden fiiliksen vaihtoehtoisesta historiasta, jossa nää soi jukeboksissa muiden hittien mukana.

    • @pipoproductions
      @pipoproductions  28 днів тому +6

      Hienoa, että joku spottasi! Vaihtoehtohistorialla siinä leikitellään :)

  • @Randomsiili
    @Randomsiili 28 днів тому +13

    Aivan mahtavaa miten raotat artistien maailmaa.
    Itselle Badding on aina ollut vaan samaltakylältä kotoisin oleva kaveri jonka biisit kyllä ovat miellyttäneet mutteivat kuitenkaan siten että olisin alkanut ottamaan Raulista enempää selvää. Nyt heräsi pieni "fanitus" ja aionkin kaivelle muuta tuotantoa kuunneltavaksi(niiden tänä päivänäkin soivien listahitien lisäksi) . Sieltä varmasti löytyy helmiä joista ei ennen ole ollut tietoakaan.
    Kiitos.

  • @Turskii
    @Turskii 25 днів тому +7

    Sinä ja otteesi tähän videosarjaan on kyllä täyttä timanttia! Jatka samaan malliin!
    (P.S. Olet muuten toinen kanava, jonka olen valkolistannut SponsorBlockista)

  • @UncleHam1337
    @UncleHam1337 29 днів тому +18

    Tuli kylmät väreet jo kun musa lähti soimaan tuossa Kaurismäkeläisen tunnelman omaavassa utuisessa kuppilassa, jatkakaa hyvä mies.

  • @emwee6097
    @emwee6097 29 днів тому +22

    En olisi uskonut, että näin monen nappisuorituksen jälkeen pystyt vielä ylittämään itsesi. Tämä oli aivan timanttia!

  • @DerClouder
    @DerClouder 29 днів тому +7

    Nyt oli hyvä video ja biisi. Haastattelu oli hienon rento joka on tosi harvinaista tänä päivänä, ja todella hyvä lisäys normaaliin formaattiin. Keep it fresh, niin sanotusti!

  • @zazuumm
    @zazuumm 29 днів тому +8

    Ihan super jakso ja laatutavaraa jälleen! Oot sä tekijä!!

  • @sebastianniittyvuopio5017
    @sebastianniittyvuopio5017 12 днів тому +1

    Kiitos!

  • @PubSirdie
    @PubSirdie 29 днів тому +14

    Superhienot lavasteet!

  • @OlliHuttunen78
    @OlliHuttunen78 29 днів тому +4

    Pakahduttavan herttaista jälleen! Kiitos! Komea video!

  • @lukeleblue2711
    @lukeleblue2711 28 днів тому +10

    Hector seuraavaks! Sika magee video!

  • @TheKreikanmeri
    @TheKreikanmeri 28 днів тому +8

    Näinkin sut katsomassa Karjulaa & Haavistoa, tutkin sen jälkeen oletko Raulia tehnyt. Nyt löytyy 😊

    • @pipoproductions
      @pipoproductions  28 днів тому +6

      Joo sieltä olin hakemassa tähän inspiraatiota. Hieno konsertti!

  • @petrijalovaara4823
    @petrijalovaara4823 21 день тому +2

    Kiitos taasen. Badding on vaan niin omaa luokkaansa.

  • @youknow2118
    @youknow2118 29 днів тому +40

    Ois makeeta nähdä tällainen video CMX:stä!

  • @blue_jm
    @blue_jm 29 днів тому +5

    Tosi mielenkiintoinen jakso kaikenkaikkiaan, hyvä että uskalsit tarttua Baddingiin.

  • @laura_holmstrom_
    @laura_holmstrom_ 29 днів тому +4

    Kiitos❤aivan mahtavaa!

  • @Jonttu87YT
    @Jonttu87YT 29 днів тому +13

    Täh? Jumaliste sun isoeno on kääntäny Raulille biisejä? 😊😊😊

  • @JefutusDangotus
    @JefutusDangotus 29 днів тому +13

    Kyllähän tän ilman katsomista tietää että laatua luvassa!

  • @Nikodemos1
    @Nikodemos1 29 днів тому +8

    Mahtavaa... Seuraavaksi Jarkko Martikainen

  • @RockismyAir
    @RockismyAir 29 днів тому +6

    Tää lähti heti yhdelle tutulle Rauli-fanille, joka on itekin laulaja.
    Cool haastattelu.
    Tää sun kappalekin on oikein mainio.

  • @skorppari2799
    @skorppari2799 29 днів тому +10

    Zen cafe samuli putro yhdistelmä nextttt

  • @ceceboy628
    @ceceboy628 28 днів тому +5

    Oho, Tuomenkehrääjäkoit ihmetytti kasarin alussa pikkuvekarana Ogelissa, tämähän oli melkein kuin takauma vuosikymmenten taakse! 🥰

  • @mikkooksanen6425
    @mikkooksanen6425 26 днів тому +2

    Kiitos. Kulttuuriteko.

  • @JHV81
    @JHV81 29 днів тому +118

    Seuraavaksi Hector

    • @tommimaatta2549
      @tommimaatta2549 29 днів тому

      Tää

    • @Henrix1998
      @Henrix1998 29 днів тому

      Niin montaa eri tyyliä eri aikakausilta että ei saa yhteen kappaleeseen tiivistettyä alkuunkaan

    • @pasikunnas7638
      @pasikunnas7638 29 днів тому +13

      Niinhän Ismollakin musiikkia laidasta laitaan, mutta näppärästi Heikki kiteytti.

    • @lukeleblue2711
      @lukeleblue2711 28 днів тому

      Ehdottomasti

    • @einsteinwasgod
      @einsteinwasgod 11 днів тому

      Ehkä voisi onnistua jos kiteyttää Hectorin tunnetuimmat suosikit, mutta jos haluaa kiteyttää Hectorin koko tuotannon niin hommasta tulee aika vaikea, kun iskelmän lisäksi löytyy monta hyvinkin kokeilullista progelevyä kuten "hyvää yötä bambi" tai "Liisa pien" sekä kamarimusiikkia esim. "ruusuportti".

  • @FizzlNet
    @FizzlNet 23 дні тому +3

    14:00 aika taitavaa, kun kylmät väreet iskee jokaisen lauseen kanssa.

  • @yzimsx
    @yzimsx 28 днів тому +4

    Tää on ehkä sun tekemistä jutuista kaikkein hienoin. Olisin toivonut että säkeistöt päättyisi molliin eikä duuriin mutta hyvä näinkin. ;)

  • @tuskan_parahdus
    @tuskan_parahdus 29 днів тому +6

    Meininki tuntuu paranevan joka kerralla varsinkin musiikkivideoiden puolesta👍🏼

  • @yorkaturr
    @yorkaturr 29 днів тому +6

    Naapurissa asuu arviolta 85v pappa, joka laulaa joka ilta karaokea klo 18:30 alkaen. Tää on huomattavasti parempaa kuin sen versio Paratiisista.

  • @miska1922
    @miska1922 23 дні тому +2

    Hieno biisi. Loistava tuo kertsimelodia!

  • @jannetestailee
    @jannetestailee 29 днів тому +2

    Kiitos aivan mahtavasta videosta jälleen kerran! Täytyy sanoa, että sinulla on aivan huikea konsepti ja toivon todella, että tämä homma saisi kunnolla tuulta siipien alle! Mitä parhainta jatkoa sinulle :)

  • @kekelof4556
    @kekelof4556 29 днів тому +7

    Petri Walli seuraavaksi! Kingston Wall on uskomaton bändi

    • @Yoarashi
      @Yoarashi 28 днів тому +1

      Täydellisen mahdoton haaste 😳

  • @camfg8908
    @camfg8908 28 днів тому +5

    Kiitos 🤩 Junnu Vainio seuraavana?

  • @ooppeli1232
    @ooppeli1232 25 днів тому +3

    On kyllä hyvin Raulimainen kappale!

  • @luuhamara3672
    @luuhamara3672 26 днів тому +3

    Nyt on timanttia💎💎💎

  • @minnafilppu8065
    @minnafilppu8065 28 днів тому +1

    Hieno raina, ja mahtavaa nähdä/kuulla Eki Suomaa!

  • @superomena5356
    @superomena5356 29 днів тому +18

    Oisko Yö/Jussi Hakulinen seuraavaks?

    • @JHV81
      @JHV81 29 днів тому +1

      Yöllä oli myös Olli (Jussin lauluja ne 2 parasta)

    • @superomena5356
      @superomena5356 17 днів тому

      Kyllä, mutta kaikki Yön parhaat nimen omaan Jussin tekemiä

    • @JHV81
      @JHV81 16 днів тому +1

      Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen, etc on Jussin lauluja

    • @superomena5356
      @superomena5356 13 днів тому

      ​@@JHV81 jep

  • @jpyykonen
    @jpyykonen 26 днів тому +3

    Huikeaa. Sanoitus on täyttä timanttia.

  • @ranze63
    @ranze63 29 днів тому +5

    Mukava lisä tuo haastattelu. Hyvin tehtyä matskua. Jos haluat haastaa itsesi, tee kappale kuten Kaseva.

  • @patricktoyryla2063
    @patricktoyryla2063 23 дні тому

    Kiitos

  • @djnorth2020
    @djnorth2020 22 дні тому +1

    Kiitos Baddingista. Oot sie velho näiden kanssa.

  • @jeantapsa
    @jeantapsa 28 днів тому +1

    Taas yksi kultakimpale lisää!!! 😍 Hectorista ois aika upee tämmönen video. Näin sut Tavastian keikalla😜

  • @aspekti2
    @aspekti2 23 дні тому +2

    Upea ja koskettava biisi, olisi aivan varmasti lyönyt läpi aikanaan Raulin esittämänä. Olisi hienoa kuulla sun näkemys siitä miten tehdään kappale niin kuin Kaseva..

  • @topeti
    @topeti 29 днів тому +2

    Hieno pätkä taas kerran! Kauko Röyhkästä jos onnistut tekemään vastaavan videon, niin hattua nostan. :D

  • @Antti105
    @Antti105 26 днів тому +2

    Hieno video ja hieno kappale. Taas kerran. Kiitos. Nyt oli varmaan näistä Tehdään biisi niin kuin... sarjan artisteista monipuolisin ja vaihtelevin kappalevalikoima mistä lähteä liikkeelle. Olisiko seuraavaksi jo naisartistin/-biisintekijän vuoro? Ehdotan ja toivon Maija Vilkkumaata. Häneltä löytyy ainakin tunnistettava tyyli niin laulunkirjoituksessa kuin laulamisessakin.

  • @aaronoso9390
    @aaronoso9390 29 днів тому +1

    Huippu video taas. Hyvä seuraava ois vesku ja hauska ois jope

  • @Jaska66
    @Jaska66 15 днів тому +1

    Olet kyllä aivan loistava analysoimaan sekä tuottamaan musiikkia. Sinähän voisit tehdä version varmaan kaikista suomalaisartisteista ja -bändeistä. Tämä jakso menee kyllä kärkipäähän taustatyön määrästä johtuen. Jatka hyvää työtä, tykkään tyylistäsi.🙂

  • @gargemikroo
    @gargemikroo 29 днів тому +6

    Kingston Wall >> Onnistusko..?

  • @dt0rk
    @dt0rk 28 днів тому +2

    Olipa tiukka. Seuraavaksi Jarkko Martikainen? tai Tommi Liimatta, Ja eritoten hienoa suomalaisen popmusiikin historiaa tuli täältä. Hieno biisi. Hieno video.

  • @persaukko6669
    @persaukko6669 25 днів тому

    Oot kyllä todella lahjakas. Nää videot on aina tosi mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. 👍

  • @janilindstrom666
    @janilindstrom666 28 днів тому +2

    Jälleen kerran täyden kympin suoritus. Näitä on aina niin kiva katsoa. Mutta olisko seuraavaks vaikka Kotiteollisuus?

  • @Toniiihhh
    @Toniiihhh 29 днів тому +3

    NYT ON KOVA!

  • @juhoahlgren4376
    @juhoahlgren4376 26 днів тому +2

    Voisitko julkaista nää biisit ihan biiseinä😍

  • @iQuMaster
    @iQuMaster 24 дні тому

    aivan mahtava! Seuraavaksi Kingston Wall!

  • @haliaeetus8221
    @haliaeetus8221 29 днів тому +6

    Martti Servo & Napander

  • @ollisalomaenpaa583
    @ollisalomaenpaa583 29 днів тому +1

    Mainio veto. Terveisiä täältä Somerolta, video jaettu Facessa Someron ilmoitustaululle, katsotaan tuleeko kommenttia.

  • @laurikoivisto500
    @laurikoivisto500 29 днів тому

    Olipas taas, tottakai, hyvä biisi ja video!
    Voisko Hakulisen Jussi olla seuraavan kerran kohde... 😊

  • @user-ez9gu6en8y
    @user-ez9gu6en8y 16 днів тому +1

    Mee Lammaskallion studiolle!

  • @omanmc
    @omanmc 29 днів тому

    Mainio reppari! Paljon kiinnostavaa taustatietoa Baddingista!

  • @Nocturnalchime
    @Nocturnalchime 25 днів тому +2

    Oisko Jussi Hakulinen mistään kotosin?

  • @jessica8402
    @jessica8402 27 днів тому +1

    Mestariteos 💯

  • @Aswwrss
    @Aswwrss 29 днів тому

    Näitä lisää! Mahtavia videoita

  • @rome0r
    @rome0r 28 днів тому +3

    YUP NYT

  • @MikaelHindsberg
    @MikaelHindsberg 26 днів тому

    Jäätävän hieno! ❤

  • @alfasaurus362
    @alfasaurus362 29 днів тому +2

    Tätä on odotettu!

  • @paavometsaluoma2653
    @paavometsaluoma2653 4 дні тому

    "Missä mun tumput on?", "Mun on pakko saada mun tumput!!". Laittoi kuulemma faijan silmille sit ne kätösensä ku faija ajoi keikkabussia. Bussi pysähty, ovi auki. Bädäri heijauksella lumihankeen.. Ja se pohjalainen(Ähtäriläinen et ei niin kova) et "Nyt perkele etitään ne sun tumput. Tarina ei kerro että löytyikö ne. Faija piteli sitä Bädäriä kylmässä suihkussa kaksin käsin et pääsee esiintymään. Ja pääsihän se. "Arvottomat" elokuvasta sano faija et.. "Kato tota Esaa ku sitä v..tuttaa toi Bädäri, tosta se loppu alko ja Pekan tarina alko". Mastermind.. Esa.

  • @matte1253
    @matte1253 29 днів тому +1

    Hieno kappale! Onko tulossa spotify:in?

  • @JānisKosens
    @JānisKosens 29 днів тому +3

    Seuraavaksi "Tehdään biisi niin kuin Popeda" tai "Tehdään biisi niin kuin Lapinlahden Linnut".

  • @perttusaraniva280
    @perttusaraniva280 29 днів тому +1

    Hyvä video.

  • @kamerarumpali
    @kamerarumpali 28 днів тому +1

    Huippu veto jälleen. Ekin haastattelu oli hieno lisä. Käsittämätöntä että se kuva missä oli jukeboxi oli kuin suoraan siitä levynkannesta. Onko tuollainen miljöö olemassa jossain vai tehtiinkö se johonkin?

    • @pipoproductions
      @pipoproductions  28 днів тому +3

      Kiitos! Kuvauspaikkana toimi legendaarinen Pub Sirdie Kalliossa jukeboxeineen

    • @kamerarumpali
      @kamerarumpali 28 днів тому

      @@pipoproductions tuo täytyy joskus ottaa pyhiinvaellus kohteeksi kun sielläpäin liikkuu.

  • @yzimsx
    @yzimsx 28 днів тому +2

    Kun täällä ihmiset monenlaista toivoo, niin toivoisin että inspiraation lähteenä olevien tekijöiden analyysissa huomioitaisiin paremmin myös melodia, ei pelkästään harmoniaa, instrumentaatiota ja sanoituksia. Eli: minkälaisia sävelkulkuja melodioissa on, mitä harmonian tai asteikon säveliä painotetaan enemmän, mitä säveliä käytetään pidätyksinä, onko minkälaisia synkooppeja tai muita tekijälle idiomaattisia rytmityksiä.

    • @puliturchannel7225
      @puliturchannel7225 28 днів тому

      Pitäkööt tietonaan, tylsää ei-muusikoille. Taikurin ei pidä paljastaa temppujaan.

  • @rietijauhiainen907
    @rietijauhiainen907 28 днів тому +1

    Ihana biisi

  • @vaarakuningas
    @vaarakuningas 29 днів тому +2

    Seuraavaksi käsittelyyn Kotiteollisuus tai Popeda

  • @atiksarker3797
    @atiksarker3797 29 днів тому +2

    Heikki voitko tehdä Fred Marx Engels & Jung Pekka Myllykoski juttua siitä

    • @JHV81
      @JHV81 29 днів тому

      Iha hyvä idea, niillä on enimmäkseen käännöksiä

  • @Zombo34
    @Zombo34 7 днів тому

    Froikkarit ansaitsisi jo käsittelyn 👍🏻

  • @eetu2575
    @eetu2575 26 днів тому +1

    Jarkko Martikainen / YUP olisi mielenkiintoinen

  • @loltamer8292
    @loltamer8292 29 днів тому +23

    Seuraavaks hector

  • @fantummenelkinstruments1959
    @fantummenelkinstruments1959 23 дні тому

    Hienoa intertekstuaalisuutta, alussa soi Piut Paut 😄

  • @SUVI-TUULIA
    @SUVI-TUULIA 28 днів тому +1

    Wau🎉😮

  • @TommiIgnatius
    @TommiIgnatius 29 днів тому +1

    upea video ja biisi.

  • @banaanibelle3763
    @banaanibelle3763 29 днів тому +3

    torille, somero mainittu!

  • @Viriilimies
    @Viriilimies 14 днів тому

    Kauan kestää yhden videon teko?

  • @juhosavolainen9360
    @juhosavolainen9360 27 днів тому +1

    Olisko Tumppi Varonen, Pelle Miljoona, Kirka, Vesa-Matti Loiri, Hanoi Rocks, Kari Tapio, Popeda?

  • @ipixs_5422
    @ipixs_5422 25 днів тому

    Sun videot on tosi inspiroivia ja niitä on kiva katsoa sekä kuunnella. Yksi ehdotus on seuraavalle aiheelle olisi Juustopäät tai Aknestik. Olisi myös kiva tietää olisitko kiinnostunut tekemään biisin jollekin bändille, joka ei ole niin tunnettu Suomen musiikissa niin kuin Badding tai Juice Leskinen ?? :)

  • @mikkokuusela2962
    @mikkokuusela2962 19 днів тому +1

    Upeaa

  • @YrjanaFromOuterSpace
    @YrjanaFromOuterSpace 29 днів тому +3

    Paras tähän astisista. Taas.

  • @Sairauspoissaolo
    @Sairauspoissaolo 29 днів тому

    Uuuu tätä oon oottanut!

  • @wahakk
    @wahakk 28 днів тому

    Wau!

  • @shiroskull2029
    @shiroskull2029 28 днів тому

    👏👏👏

  • @toppurainen9631
    @toppurainen9631 16 днів тому

    Olisko Tehosekoitin seuraavaks?