Hylätyn Bussin Tarina!
Вставка
- Опубліковано 9 лют 2025
- Tällä kertaa esitellään mökkitien varresta löytyvä hylätty bussi!
Sisu BT-69 CR / Wiima K100
Käytetty HKL Bussiliikenteessä (Helsingin Kaupungin Liikennelaitos) lokakuu 1976 -
marraskuu 1988. Kuljettajan takana olevassa laatikossa on vanhoja
bussiaikatauluja, esim. vuodelta 1988 linja 57 Itäkeskus-Käpylä-Pitäjänmäki.
Rekisterinumero AHM-642
Numero 642 (=rekisteritunnuksen numero-osa)
Alusta SISU
Kori Wiima
Malli BT-69 CR
Mittarissa 839662 km
Joukko Hervannan teekkareita ostivat bussin Lempäälästä 90-luvun puolivälissä ja
muuttivat bussin 8+1 paikkaiseksi matkailuautoksi. Bussia ei kuitenkaan koskaan
saatu muutoskatsastettua, työ oli iso, ensin loppuivat rahat loppuivat kesken ja
sitten kiinnostus vähitellen hiipui.
Bussilla oli tarkoitus ajaa Ranskaan jalkapallon
MM-kisoihin 1998. Muutostöissä oli myös epäonnea mukana, esimerkiksi
vaihdelaatikko hajosi siirron aikana ja jouduttiin vaihtamaan ulkona.
Matkaililuautona bussilla on ajettu siirtokilvillä Hervannasta Pihlajavedelle ja sieltä
myöhemmin Keuruulle.
Nykyisellä paikalla bussi on seisonut noin 20 vuotta. Jo
bussia noudettaessa oli huonoa tuuria mukana, bussissa on tyyppivika,
polttoainemittari näyttää liikaa tai jopa täyttä tankkia vaikka polttoaine olisi lopussa.
Niinpä löpö loppui ensimmäisellä ajokerralla Hervanna keskustaan ja
polttoainejärjestelmä jouduttiin ilmaamaan kadulla.
JuhisRacing paidat: teespring.com/...
Instagram: / juhisracing
--------------------------------------------------------------------
Kiinnostaako yhteistyö?
● Ota yhteyttä: juhisracing at gmail.com
Tällaista menopeliä harvoin videolla esitellään 😉
Niimpä
Meillä on myös meijän metsässä on joku wolkkarin hippi paku jolla on ajettu puuhu
Jos romuun laitatte nii ota ratti talteen
Laita tämä ajokuntoon
Laita virit
Saunomisvideo bussissa ois kyllä kova
Kyllä
Nii
Jepp!
Kyllä
Ei ois
Ny juhis tietää seuraavan projektin
Todellaki
Niinpä ois aika hienoo saada tommonen kuntoon
@@matiaspessi2769 sanoppa muuta
Nii
Niinpä
Ehdottomasti sellasta videota jossa siivotaan bussi ja saunotaan.
100k spessuks linja-auton entisöinti
Näin alan harrastajana pakko todeta, että aivan todella mielenkiintoinen video! Todella harmi, että isäsi projekti jäi puolitiehen.. Ja selvennän vielä että kyseessä on Sisu BT-69 CR, Wiima K100 korilla :D
Onkohan tuo kuivasumppu kone
Like jos haluut et Bussi korjataa koska muute se rikotaa :(((
Mä
Tämä
Mäki
Mä
Säki tääl
Oonko ainut joka haluais nähdä bussin entisöinti videon?
etpä taida. se ois kova
Et
Et
Et
Et
Tee siitä semmonen "kesämökki" !! Siivoilee ja laittaa vähän pintoja uusiks ja alakaa pitää kesäkunnossa ja talveks telakoiduks si!
Juu
tämä
@@lehtinee3237 kato Joni perkele tuttujaki näkee 😁
Tämä oli mielenkiintoinen video. Jos isäpappa on vielä käytettävissä nii olisi kiva kuulla lisää tarinoita bussista. Toinen ehdotus on mennä yhdessä saunomaan tuonne.
Aika hianoo! Sun täytyy entisöidä toi siisti bussi/matkailuauto. Ens kesän projekti! :))
Tämmöset videot on kuule mielenkiintosia, lisää näitä.
saunomisvideo kyllä kiitos
Ok!
Oikeesti ois hyvä
Ymmärtäkää nyt ihmiset hyvät miten laho toi voi olla ja onkin kun tuolla kosteikossa ja pusikossa on maannut vuosikaudet. Järkikäteen.
Joo eti tästä hullukaan peliä enää tee :/
@@JuhisRacing Ei tee ei tai ainakaa ei voi enää samaks bussiks sanoa ku vähintää 90% joutuu uusimaan
@@JuhisRacing jorskipappa vois tehä😂
Eihä toi oo ees ruosteessa. Tsiigaa noita peltejä ja helmoja ja vertaa samanikäsiin, 70-luvun autoihin, tai 80-luvun, taio jopa 90-luvun. Ne on ihan puhkiruostuneita romuja. Toi on ollu Helsingissä ni oisko ruostesuojattu tms. aikoinaan, koska on noin ehjä toi kori. Käsittämättömän ehjä. Ja toi moottoripuoli myös tossa 4:00 alkaen. Netistä löytyy metsälöydöistä kuvia ja ne on aivan puhkiruostuneita romuja. Toi on ehjä.
Ota Juhis tuosta projekti! Täältä ainakin yksi katsoja! 👌
Siisti video ja tarina! Tälläsiä lisää, jos jotain samankaltaista löytyy.
oli kyl tosi mielenkiintone video! ja saunavideo ois kans! :D
Siitä Jorski Papalle hyvää projektia :D
Aikas makee, tuo bussi pitää entisöidä ehdottomasti.
Oli kyllä todella kiinostavaa!! Kun etin just tämmöstä videota!
Oli kyllä mielen kiintoinen esittely video hylä tystä sauna bussista!👍😄😁😀🙂
Käyntiin ainaki laitat ja koita eteenpäin kyl se tuolta lähtee ois kiva sellanen video
Käyntiinhä se kyllä vois lähteä mutta liikkeelle saaminen on työläämpi homma rikkinäisellä vaihdelaatikolla, sillä sen vaihtaminen voi olla helvetinmoinen työmaa.
Olisha se ihana nähdä kun se tulis sieltä omin voimin pois
täytyy kokeilla startata
@@pyrdee aa jos vaihe loota paskana nii ei se välttis lähe
Siitä hyvä projekti juhikselle :)
Siitä sais aika mielenkiintoisen projektin, vaikka kesän ajanvietto paikaks tai jotain
Velipojalla oli 80 luvulla Scania Vabis linjauto asuntovesiona. Kun oli keikka raksahommissa. Yhden vapunseudun kerkesin sillä olla "juoppokuskina" Mukava oli kaupungilla pimppistä pyöriä moisella värkillä
Hangitä välillä kun puhut! Jäi vaikutelma, että kova kiire puhua nopeasti.
Ei kuulosta hyvältä. Muuten oikein hyvä video.
Keskity rauhallisempaan puheeseen, niin hyvää tulee.
Sellainen video missä isäsi ja opiskelukaverit laittavat Sisun käyntiin ja muistelevat menneitä :D
Olin menos nukkuu ku katoin tätä mun oli pakko kattooooo tää kosk tää on nii jännittävä💕💕💕
Teeppä se sauna video
Ottakaa toi pois tuolta puskasta
Muuten hyvä video
Niin
Joo tee tosta uus projekti
jos ei mielenkiintoo itelläs oo lähtee tuunaamaan nii pistä myyntii, saattas tääki saaha vielä jatkoo elämälle ja käyttöö!
Moi! Olen Pulpasauri 1, ja teen hauskoja (omasta mielestä ainaki) UA-cam videoita kanavalleni. Joten arvostaisin kovasti, jos tilaisit kanavani.😁
Joo käy saunoo!!! Ois tosi kiva herätä tää bussi👍
Jep
Seuraavaks käyntiin. Uus akku ja pumppaat vähän polttoainetta nii kyllä tollanen vanha diesel lähtee.
TIETENKIN, terveisin ystäväsi elmeri pöyry
@@ybnelkkuzi1283 :))
Mun isäl on tällä hetkel 3 bussii matkailu käytössä kaikki ei täl hetkel toimi ku 1963 vuoden bussii uusitaan täysin (eli seinät ja lattiat puretaan ja vaihdetaan) sit yhes on vähä hitsailemis ennen leimaa ja yks ei oo täysin valmis.
Sit ehkä hankitaan viel yks ja siihen rakennetaan paikka mihin saa laitettuu auton.
Yhes bussis oli sauna nyt siihen on tulos uus sauna ja sit alusta mihin voi laittaa vaik uima-altaan väliaikaisesti
Sit tunnen paljon porukkaa ketä rakentellee bussei matkailu käyttöön ku on semmonen porukka nimeltään "kylähullut kulkurit" joilla suurimmalla osalla itse rakennettu matkailu-bussi
Ikävä nähdä tuo tuolla hylättynä :/
Tää on todella hyvä video ja mielenkiintoinen
Oli kyllä tosi mielenkiintoinen video👌
Ois kyl kiva nähä bussin siivoamista ja ehkä jopa saunomista ja bussin käynnistyksen yrittämistä
Nonii miks ne pitää jättää tonne metsän laintaan
Vaihdelaatikko hajosi niin tuohon se hinattiin
@@JuhisRacingja eipä tollasta isoo bussia saa oikeen mihinkään mahtumaan
@@JuhisRacing millon romuttamolle
@@JuhisRacing ursuksen mukana
tee projecti loppuun :D
Ai vitsi ku ton remontois käyttökuntoon ni tosta sais nätin matkapelin
@Frans Elomaa et vissii älynny sitä juttua että ku on tämmöne parikymmentä vuotta vanha kampe ni vähä eri fiilis ku jossai uuemmassa bussissa
@@kimi9369 Pikkasen vanhempi ku parikymmentä vuotta :D ennemminki 40-50 vuotta
@@Kttes noita myydään käytettynä aika halvalla ja toi alkaa oleen siinä kunnossa ettei kannata alkaa tekeen
@@Kttes tiiän
Uus projekti älä missään nimessä vie sulattamoon
Ehdottomasti sauna video👍
tämä on kultaista kontenttia!
kiitos!
Koska bussi projekti?
haha
Oiskyllä kiva jos saunoisit siellä🌞
Laita tuo bussi ajokuntoon ja ajovideo ois kiva nähdä.
Ois kiva nähdä miten kunnostetaan uudeksi linja autoksi
"Start Sisu wiima after 20 years"
Sisuviina
Hyvä ja mielenkiintoinen video!
No nyt tuli samanlainen kokemus kun kaverin kaa ostettiin Turun liikennelaitoksen EX bussi. Leyland Tiger cup matkailukäyttöön, eihän siitä mitään tullut kun oli kaupunkiperä ja huiput 60kmh. Onneksi paikallinen purkaamo otti sen vastaan ja saimme omat markat takaisin😂
haha, hauska tarina ainakin!
Teeppä lisää videoita näistä hylätyistä autoista mitä teillä siellä on
joo ois tosiaan mielenkiintosta kun aikuinen mies saunoo kypärä päässä :DDD
Moro! Yritin laittaa sulle facebookissa viestiä tohon autoon liittyen. Jos on mahdollista, niin saako tosta umpiot pois erääseen kunnostuksessa olevaan saman malliseen autoon?
Millon bussin käynnistys videoo
Ja parastahan tuossa on että tuo matkamittari on voinu pyörähtää parikertaa jo ympäri:)
Tosta seuraava projekti😂👍
Hyvä video!
Aika hyva video mitä ikinä olen nähnyt
Tällainen bussi tarvittaisiin museoiduksi tänne Helsinkiin. Museokalustoa on heikonlaisesti.
Kuntoon ja ajoon oikein siisti yksilö entisöintiin 👌
Kyllä muistan Helsingin busseista tämän mallin. Nuorena ihmettelin sen kaksivaihteistoa. Aluksi ne oli vähän säädetty huonosti ja ykköseltä kakkoselle vaihto meni nykivästi. Todellakin 60 km/h nopeudessa kone jo otti kovia kierroksia ja se oli todellakin suunniteltu vain kaupunkiliikenteeseen.
Aikanaan ennen näitä, oli se Vanajan Wiima, jossa oli 4-vaihteinen puoliautomaatti. Siitä mä tykkäsin. Keskimoottori. Mutta kun ne tuli käyttöön, oli kuskilla opiskeltavaa jonkin verran, koska mummoilla päät nyki vaihteita vaihtaessa.
Bussin uudelleen sisustus ja kuntoon laitto 2022✌️✌️✌️
Hyvää huomenta juhis
Manki videoita ne on parhaita🥳🥳
Kyllä tuo pitäis saada kuntoon😃👌🏼
Siivoahhan sauna sen jälkeen löylyt josta jatkat projektin loppuun👍
Kyllä jos tollaisen vanhan bussin omistasin niin putsaisin peripohjasesti ja rakentasin just saunan ja oleskelu tilaa missä vois kavereiden kanssa oleskella ( ajokunnossahan tuon ei tarvii olla jos saunoo halajjaa!)😉
Homeessa se ainakin on :D
Jos olis mahdollista niin olis kiva jos tekisit saman kaltaisia videoita lisää
Selvä!
100K=kunnostetaa bussi ja lähetää ajelulle
Oisko tästä seuraava projekti
Mä itte dussi fanina kunnosstaisin ton 1980 luvun tyyliin ja pitäisin sitä kunnossa ja jos mahollista saisin sen käyntiin
meillä on volvo wiima joka on tehty matkailuautoksi ja siellä on sauna perällä :D
Meilläkin on ollut bussi joka oli rekistytöitö matka autoks. Siellä oli kaikkia sänkyjä ja tällästä
Tämmöset videot on mielenkiintosia
Meilläkin on linja-auto ja kaupan päälle kirkko bussi ja issee kunnostaa sitä
Hyvä intro👍🏼
tästä ois kova nähä käynistysvideo 20v jälkeen :D
Olis!
@@JuhisRacing tämä
sauna video ja bussin käynnistys..!! jos vaan mahdollista öljyt ja nesteet tarkistaa ja akkua kiinni niin olis isäski ylpeä! kun testaat
päivittäin käytän stadis 57 linjaa, olis kyl leuka lattias tos tollane tulis pysäkille :Dd
XD
Voitko tehdä videon mis laitat akun paikoilleen ja katot mitä kaikkee toimii (eli painelet kaikkii nappuloi ja kokeile myös starttaaks se)
joo
millon@@JuhisRacing
Kannattaa ottaa nuo kaaviot ja muutkin paperit talteen tuosta pöydältä👍🏻
kannattaa kokeilla pyöriikö tuo kone, vai onko jumissa. epäilen kyllä että uudella akulla jne huoltotoimilla lähtee vanha diesel pyörimään. eikä tuota heti kannata paaliin tarjota, suomessa rakennetaan autojakin jotka on seisseet vuosikymmeniä. kannattaa ainakin tarjotella jos jotain kiinnostaa, harrastajia varsinkin
Käynnistystä kokeillaan ensi keväänä!
@@JuhisRacing no millon sit
@@JuhisRacing jaahas millonkas se video tulee
Ukilta löytyy samantyyppistä bussia, vanha HKL volvo josta löytyy olohuone, makuuhuone ja myös sauna kaikkeine herkkuineen =)
Oho!
Huhhuh, aika hieno peli!
Lisää videoita tästä bussista.
Meneekö toi hsl:län käyttöön vielä ?? Ja onko toi bussi ihan hyvä kuntoinen?
Akku kiinni ja käyntiin ja ajamine tielle ja paaliin. siinä oiski sit suunnitelma
Tuo olis erittäin makee saada joskus käyntiin tai kunnostaa sisältä,saunoa ja ottaa keittoo:D
Linja-autossa on myös tunnelmaa, linja-autossa matka katkeaa!
Moro Juhis, tiiätkö yhtään et ootko tulos ensvuonna pielisen mopomiittiin?
Yllättävän hyvässä kunnossa
Juhis voisit laittaa bussin käyntikelposeks ja jos saat nii sitte laittaa sisusta hyvän näköseksi ja kaikki kuntoon olis hyvä talviprojekti.
@petri Wallius millo tää dösä projektiks?
xD
Käynnistys ja siirto
Mikä tämän intro laulun nimi on??
Nyt juhis löysi projektin
Hyvä video ja mielenkiintoinenkin
Hyvä ja mielenkiintoinen video! Laittakaa ihmeessä sauna videomuodossa tulille! ;D