Etanolia surahtaa mitä tahansa karvan alta kymmenestä litrasta ylöspäin. Yleisesti pidetään nyrkkisääntönä, että mikäli E85 on kolmanneksen edullisempaa kuin bensiini pääsee omilleen. Taloudellisessa mielessä voi siis säästää vähän, mutta ei sillä mitään ulkomaan reissuja maksella. Saabeissa on tietysti se lisäilo, että etanolilla ajaessa on auton tehontuotto selvästi korkeampi, jonka kyllä huomaa kaasupoljinta painaessa.
Mihin naputukseen nyt viittaat? Noin oktaaniluvun puolesta 98 on nakutusherkempi kuin E85, jonka oktaaniluku on 106. Videolla puhuin muistaakseni nostimista, joiden toimintaa ohjaa öljyn virtaus. Siihen ei käytetyllä polttonesteellä ole mitään vaikutusta.
Polttoaineesta tuli mieleeni, että meillä täällä Suomessa olen pistänyt merkille, että jotkut ajattelevat 95:n olevan jotenkin heikkolaatuista polttoainetta. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa ns "Regular gas" on 87 oktaanista, "midrange" 89 ja "premium" 91. Tosin sanoen meillä se halvin laatu on parempaa kuin heidän "alkaen" premium.
Missä kantturoissa on kulutus pyöriny viinanlitkulla/ootko vertaillut 95/98 bensaan nähden kulutusta?
Etanolia surahtaa mitä tahansa karvan alta kymmenestä litrasta ylöspäin. Yleisesti pidetään nyrkkisääntönä, että mikäli E85 on kolmanneksen edullisempaa kuin bensiini pääsee omilleen. Taloudellisessa mielessä voi siis säästää vähän, mutta ei sillä mitään ulkomaan reissuja maksella.
Saabeissa on tietysti se lisäilo, että etanolilla ajaessa on auton tehontuotto selvästi korkeampi, jonka kyllä huomaa kaasupoljinta painaessa.
Valitettavan vähän tuosta RVS:stä löytää mitään testiä. Aika vähän on edes käyttäjäkokemuksia.
Terve,ootko pitkään auton omistanut? 2.3 vissiin.. moottori
B205 on kone. Kaksi litrainen siis. Myöhemmin muutettu täysipaineturboksi ja BioPower versioksi. Muutaman vuoden tuo on minulla ollut.
Olisiko kiinnostusta kuulla tuon auton tarina? Voisin tehdä siitä vaikka videon kun on sopivaa aikaa.
98 tankkiin ja loppu naputus.
Mihin naputukseen nyt viittaat? Noin oktaaniluvun puolesta 98 on nakutusherkempi kuin E85, jonka oktaaniluku on 106. Videolla puhuin muistaakseni nostimista, joiden toimintaa ohjaa öljyn virtaus. Siihen ei käytetyllä polttonesteellä ole mitään vaikutusta.
@@mikakarjunen No siihen ei tosiaan polttoaine vaikuta.
Polttoaineesta tuli mieleeni, että meillä täällä Suomessa olen pistänyt merkille, että jotkut ajattelevat 95:n olevan jotenkin heikkolaatuista polttoainetta. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa ns "Regular gas" on 87 oktaanista, "midrange" 89 ja "premium" 91. Tosin sanoen meillä se halvin laatu on parempaa kuin heidän "alkaen" premium.
@@mikakarjunen Eri asteikot, USAssa MON, Euroopassa RON
@@N0t4v41l4ble Kiitos. Taas viisastui.