Kiitos taas kerran erittäin positiivisesta palautteesta. Sää oli kyllä aivan mainio ja olosuhteet muutenkin hyvät tuohon puuhaan. Tuollainen kuulas pakkassää on mukava ulkoilusää :).
Tosi hieno sää osui kohdalle, tosin tuulinen ja siksi aikalailla pureva. Mutta kun liikkeessä pysyy niin eipä siinä mittään :). Ajattelin tässä tehdä jokusia videoita ralli Englannilla vähän senkin kunniaksi kun on tullut vuodenpäivät noita videoita tehtyä.
Huomenta, se on semmoinen omanlaisensa tapahtuma. Ihan mukavaa jos osuu kaunis talvinen sää kohdalle. Minun isäni ei ollut kalamiehiä, siksi kalastushommat opettelin itse ihan kokeilemalla :). Kiitos sinulle positiivisesta palautteesta.
En tiedä sanoinko edellisessä samanaiheen videossa, mutta en ole vieläkään nähnyt livenä tuollaisella laudalla narun uittoa (tuollaisen laudan olen nähnyt yhdet naapurit uittaa tuollaisella) Itse ollaan uitettu bambu"varvulla" ja jääraketilla. Ja ollaan "tuhottukin" yksi jäärakketti kun unohtui aukaista tuo säilytyksen ajaksi ja oli moottori ruostunut jumiin. Ja kaksi "pyörää" irronnut ja tippunut järvenpohjaan. Viimeisimpään muistettiin jotenkin kiinnittää paremmin, jollakin liimalla tai jollakin... Mutta sillä kyllä aika nopea uittaa. Olen monesti kironnut kun kuuluu vain piip piip ja akku loppuu ihan yllättäen, ollaan mietitty että pitäisi ostaa pari akkua lisää, kaksi on entuudestaan mutta ei tunnu riittävän. Ja myös mietitty toista kameraa lisäksi. Jotakin 360 kameraa. Mutta pitkään vain mietitään ja mietitään. Sitten tulee joku akuutimpi rahanreikä täytettäväksi ja taas mietitään. Kiitos kivasta videosta.
Minä en ole mitään muuta verkkonarun uittovälinettä koskaan kokeillut kuin tuollaista lautaa. Kaksi lautaa on minulta jäänyt jään alle vuosien varrella kun on tarttuneet johonkin railoon enkä ole niitä löytänyt. Nuorempana kalastelin paljonkin. Sellainen 360 kamera olisi hyvä varmasti kun siitä saa valittua sen kuva alueen minkä haluaa, mutta se tietysti sitten taas osaltaan lisää editointitarvetta ja siihen kuluvaa aikaa. Aikaa minulla ei ole nykyisellään siihen puuhaan sijoittaa eli omalla kohdallani ei taida 360 kameran hankinta olla järkevää. ainakaan tällä hetkellä.
@VihonviimeinenMohikaani Se 360 kamerassa juuri mietityttääkin että osataanko siitä videoita saada järkevästi mihinkään kun ei ole tietokonetta millä editoi vaan tämä vanha puhelin mutta kuulemma se tällä pitäisi onnistua, mutta voi olla että aikaa menee ...
No katotaanhan saadaanko kaloja. Ja ensin pitäisi saada itse verkot järveen :). Tuli pikkupoika kipeäksi niin on pitänyt pysyä aikalailla tupahommissa. Verkonlasku viivästyy.
Jos olet katsonut Väinön videoita täällä, niin hänkin aina ylistää reikälapiota, kuinka se on kätevä vehje. Yksin Väinökin verkon laskee, mutta hänellä on valo uittolaudassa niin voi seurata vaikka olisi vähän luntakin jäällä! Mutta jokaisella on oma tapa näissäkin hommissa!
Terve. En ole itse asiassa katsonut ikinä juuri kenenkään UA-cam videoita, en edes omiani :) Ei riitä aika katsoa. Muutaman metsämanin videon olen katsonut. Valo laudassa olisi ihan hyvä idea.
Oliko niin, että tuon automaattisesti luodun enkkukäännöksen voi editoida itse vielä? Jos voi, kannattaa tehdä se, muuten höpöttelet välillä aivan päättömiä englanniksi, tuo automaatti kun ei häävisti suomea osaa. (Savvoo vielä huonommin)
Heh, tämän Enkunkäännöksen on tehnyt kyllä ihan tämä automaatti joka täällä kirjoittelee :). Tein ja kuvasin kaksi videota rinnatusten ja toisella koitin sönkätä Englanniksi sen minkä osasin. Elikkä jos minkä päättömiä höpisin niin ihan omasta syystäni :). Autromaattista käännöstä en ole koskaan kokeillut.
Terve. Hirmu hyvät olosuhteet siellä olivat narun uittoon. Hyytyi vain tuo minun kameran peeveli taas kesken kaiken niin piti jättää homma kesken. Lunta oli kuvauspäivänä täällä vielä erittäin vähän, mutta seuraavana päivänä sitten iskikin lumimyräkkä joten nyt on sitten jo enemmän. Varsinainen verkkojen lasku hieman viivästyi sen vuoksi. Valoisan aikaan kun ei järvelle pääse käytännössä muulloin kuin viikonloppuna. Pari kilometriä on järvelle matkaa pihasta.
En yleensä laske verkkoja rantoja pitkin. Lasken ne yleensä toki rannasta poispäin. Tuossa on erikoispaikka, kivikko / karikko jossa kalat ovat yleensä hyvin liikkuneet.
Aivan mahtava ilma siel.voi ku pääsis itekki mut ajatuksissa olin kaverina ja nautin ihanasta ulkoilmasta.hyvä ja selkeä video.kyl sie oot best❤
Kiitos taas kerran erittäin positiivisesta palautteesta. Sää oli kyllä aivan mainio ja olosuhteet muutenkin hyvät tuohon puuhaan. Tuollainen kuulas pakkassää on mukava ulkoilusää :).
Kiitos paljon videosta! Olipas kaunis talvinen maisema järvellä ja aivan ihana auringonnousu🌅😊
Tosi hieno sää osui kohdalle, tosin tuulinen ja siksi aikalailla pureva. Mutta kun liikkeessä pysyy niin eipä siinä mittään :). Ajattelin tässä tehdä jokusia videoita ralli Englannilla vähän senkin kunniaksi kun on tullut vuodenpäivät noita videoita tehtyä.
Onnea vuosipäivästä!@VihonviimeinenMohikaani
Huomenta tuli ikävä noita aikoja kun isännän kanssa laskettiin verkot talvella kiitos videosta 😊
Huomenta, se on semmoinen omanlaisensa tapahtuma. Ihan mukavaa jos osuu kaunis talvinen sää kohdalle. Minun isäni ei ollut kalamiehiä, siksi kalastushommat opettelin itse ihan kokeilemalla :). Kiitos sinulle positiivisesta palautteesta.
Niin täälläkin❤
Olipas komee talvikeli hienoa.🙂☀️👍👍
Hieno oli sää kyllä :).
En tiedä sanoinko edellisessä samanaiheen videossa, mutta en ole vieläkään nähnyt livenä tuollaisella laudalla narun uittoa (tuollaisen laudan olen nähnyt yhdet naapurit uittaa tuollaisella)
Itse ollaan uitettu bambu"varvulla" ja jääraketilla.
Ja ollaan "tuhottukin" yksi jäärakketti kun unohtui aukaista tuo säilytyksen ajaksi ja oli moottori ruostunut jumiin. Ja kaksi "pyörää" irronnut ja tippunut järvenpohjaan. Viimeisimpään muistettiin jotenkin kiinnittää paremmin, jollakin liimalla tai jollakin... Mutta sillä kyllä aika nopea uittaa.
Olen monesti kironnut kun kuuluu vain piip piip ja akku loppuu ihan yllättäen, ollaan mietitty että pitäisi ostaa pari akkua lisää, kaksi on entuudestaan mutta ei tunnu riittävän. Ja myös mietitty toista kameraa lisäksi. Jotakin 360 kameraa. Mutta pitkään vain mietitään ja mietitään. Sitten tulee joku akuutimpi rahanreikä täytettäväksi ja taas mietitään.
Kiitos kivasta videosta.
Minä en ole mitään muuta verkkonarun uittovälinettä koskaan kokeillut kuin tuollaista lautaa. Kaksi lautaa on minulta jäänyt jään alle vuosien varrella kun on tarttuneet johonkin railoon enkä ole niitä löytänyt. Nuorempana kalastelin paljonkin. Sellainen 360 kamera olisi hyvä varmasti kun siitä saa valittua sen kuva alueen minkä haluaa, mutta se tietysti sitten taas osaltaan lisää editointitarvetta ja siihen kuluvaa aikaa. Aikaa minulla ei ole nykyisellään siihen puuhaan sijoittaa eli omalla kohdallani ei taida 360 kameran hankinta olla järkevää. ainakaan tällä hetkellä.
@VihonviimeinenMohikaani
Se 360 kamerassa juuri mietityttääkin että osataanko siitä videoita saada järkevästi mihinkään kun ei ole tietokonetta millä editoi vaan tämä vanha puhelin mutta kuulemma se tällä pitäisi onnistua, mutta voi olla että aikaa menee ...
Ja sittenhä myö pietään porukalla kunnon kalasaaliin savustusbileet❤😂
No katotaanhan saadaanko kaloja. Ja ensin pitäisi saada itse verkot järveen :). Tuli pikkupoika kipeäksi niin on pitänyt pysyä aikalailla tupahommissa. Verkonlasku viivästyy.
@VihonviimeinenMohikaani pikaista paranemista pikkuisännälle😍
Jos olet katsonut Väinön videoita täällä, niin hänkin aina ylistää reikälapiota, kuinka se on kätevä vehje. Yksin Väinökin verkon laskee, mutta hänellä on valo uittolaudassa niin voi seurata vaikka olisi vähän luntakin jäällä! Mutta jokaisella on oma tapa näissäkin hommissa!
Terve. En ole itse asiassa katsonut ikinä juuri kenenkään UA-cam videoita, en edes omiani :) Ei riitä aika katsoa. Muutaman metsämanin videon olen katsonut. Valo laudassa olisi ihan hyvä idea.
Oliko niin, että tuon automaattisesti luodun enkkukäännöksen voi editoida itse vielä? Jos voi, kannattaa tehdä se, muuten höpöttelet välillä aivan päättömiä englanniksi, tuo automaatti kun ei häävisti suomea osaa. (Savvoo vielä huonommin)
Heh, tämän Enkunkäännöksen on tehnyt kyllä ihan tämä automaatti joka täällä kirjoittelee :). Tein ja kuvasin kaksi videota rinnatusten ja toisella koitin sönkätä Englanniksi sen minkä osasin. Elikkä jos minkä päättömiä höpisin niin ihan omasta syystäni :). Autromaattista käännöstä en ole koskaan kokeillut.
@VihonviimeinenMohikaani Ei kun tarkoitin suomenkielisen videon automaattitekstitystä. Nyt katsoin sitä enkkuvideota ja se on ihan OK.
Hyvin onnistu narun uitto, on erittäin vähän lunta sielä, onko järvi kaukana pihasta😊
Terve. Hirmu hyvät olosuhteet siellä olivat narun uittoon. Hyytyi vain tuo minun kameran peeveli taas kesken kaiken niin piti jättää homma kesken. Lunta oli kuvauspäivänä täällä vielä erittäin vähän, mutta seuraavana päivänä sitten iskikin lumimyräkkä joten nyt on sitten jo enemmän. Varsinainen verkkojen lasku hieman viivästyi sen vuoksi. Valoisan aikaan kun ei järvelle pääse käytännössä muulloin kuin viikonloppuna. Pari kilometriä on järvelle matkaa pihasta.
Voi tapahtua mut mitä miksi lasket verkot rantoja pitkin