Häiritsee kuunnella päälle puhumista ja ’’ jatkuvaa’’ kisailua puheenvuorosta. Videon olisi voinut jollain tapaa käsikirjoittaa tai suunnitella. Aihe on tosi laaja, monimutkainen ja henkilökohtainen. Videossa olisi hyvä olla ’’ juoni ’’ ja mennä aiheesta toiseen sujuvasti, kuin ’’hyppiä’’ ja räiskiä asioita mitä sillä hetkellä mielessä pyörii. Tärkeä aihe ja tosi hyvä video muuten. Ihanaa kevättä teille! Ps en malta odottaa tulevia videoita😊
Ihanan aitoa, ei tarvi käsikirjoittaa kyllä yhtään niinku joku tuolla alhaalla sanoi. Kaikesta muusta olin samaa mieltä paitsi siitä, että parisuhteessa ei saisi haaveilla muista. Tai että jos miettii toisia niin pitäisi miettiä onko oikean ihmisen kanssa. Mielestäni on normaalia pitkässä parisuhteessa jopa vaikka ihastua johonkin toiseen. Kunhan ei tee mitään kiellettyä kaikki ok. Teet valinnan olla uskollinen vaikka tämmöinen pikku peikko kävisi mielenpäällä ja se on minusta tärkeintä.
Samaa mieltä. Ei ole kyse oletko oikean ihmisen kanssa. Uskollisuus on valinta, tahtotila. Pitkässä suhteessa tulee monta kertaa kausia, jolloin oma kumppani tulee "valita" uudelleen ja uudelleen. Sitä se on mielestäni. Ihastumista, rakastamista ja tahtoa.
Häiritsee kuunnella päälle puhumista ja ’’ jatkuvaa’’ kisailua puheenvuorosta. Videon olisi voinut jollain tapaa käsikirjoittaa tai suunnitella. Aihe on tosi laaja, monimutkainen ja henkilökohtainen. Videossa olisi hyvä olla ’’ juoni ’’ ja mennä aiheesta toiseen sujuvasti, kuin ’’hyppiä’’ ja räiskiä asioita mitä sillä hetkellä mielessä pyörii. Tärkeä aihe ja tosi hyvä video muuten.
Ihanaa kevättä teille! Ps en malta odottaa tulevia videoita😊
Kiitos ihanat
Soon just näin!!!
Rakastan teitä puhutte niin rempseesti ja hauskalla tavalla ei tarvi ottaa kaikkee niin vakavasti mahtava video 😘❤️
Ihanan aitoa, ei tarvi käsikirjoittaa kyllä yhtään niinku joku tuolla alhaalla sanoi.
Kaikesta muusta olin samaa mieltä paitsi siitä, että parisuhteessa ei saisi haaveilla muista. Tai että jos miettii toisia niin pitäisi miettiä onko oikean ihmisen kanssa.
Mielestäni on normaalia pitkässä parisuhteessa jopa vaikka ihastua johonkin toiseen. Kunhan ei tee mitään kiellettyä kaikki ok. Teet valinnan olla uskollinen vaikka tämmöinen pikku peikko kävisi mielenpäällä ja se on minusta tärkeintä.
Samaa mieltä. Ei ole kyse oletko oikean ihmisen kanssa. Uskollisuus on valinta, tahtotila. Pitkässä suhteessa tulee monta kertaa kausia, jolloin oma kumppani tulee "valita" uudelleen ja uudelleen. Sitä se on mielestäni. Ihastumista, rakastamista ja tahtoa.
Hyvä video ja aitoa meininkiä! Jatkakaa vaan samaan malliin ja tehkää lisää videoita. 🌼 ja teidän huumoria on kiva katsella!! 😊
Hyvä ja aito video ja tärkeää asiaa! 👍 Odotan innolla seuraavaa videoo. Teitä on aina hauska kattoa ja kuunnella, teil on nii hyvä huumorintaju. ❤
Asiaa ja arka aihe mutta päällepuhuminen häiritsi pahasti.
Ihanan aitoa ja rehellistä. Parisuhde on taitolaji jonka eteen tulee tehdä työtä. Onnea, rakkautta ja intohimoa teille :)
Mun mielestä ihanan aito video eikä ollenkaan häirinnyt "päälle puhuminen". Ihana nähdä vaihteluksi rehellistä vuorovaikutusta ilman editointia!
Puhukaa aiheesta ehdottomasti lisää!
Aito video ja vilpitön kanssakäyminen. Mikään ei häirinnyt. Piristää nähdä tällaista. Tykkään paljon 🤗
tosi hyviä asioita olikin videossa
Aki on sillein" kohta minä ,kohta minä" ja kun tule puhe vuoro, aihe on muuttunut :D
An ny hyvä naine tol miehelki puheenvuoro :)
Aki ehkä hieman liikaa yritti saada ääntään kuuluviin
Minkä ikänen koira toi on se on söpö.🥺🥺💖💖
Toi hönkiminen on hirveen kuulosta
"Hönkiminen" johtui varmasti mikeistä, ei muusta.
AKI OLI NIIN OIKEESSA SIINÄ SELVIYTYJISSÄ💪✌👌👍👏👏👏😊