En Popedaa juuri diggaile, ihan alkuaikoina kyllä joo, mutta tästä ansaitsee bändi - ja crew - kunnioituksen, kun tiedossa on kuvaus ja äänitystilanne: ovat tehneet erittäin hyvää duunia soundien eteen, soittavat tarkasti ja hyvin + laulu, ilman että show siitä pahasti kärsii. Tiukkaa ja tarkkaa soittoa, hyvää laulua. Bändiltä on myös päinvastaista paljon tarjolla, mutta tästä respect.
Kuulemma ei ole Husulan yleisö ainakaan kaikissa biiseissä. Popedan kirjoissa oli juttua että kuulostaa siltä että yleisö olisi ollut ihan liekeissä läpi keikan mutta bändin mukaan ei ollut ja osa niistä yleisön mölinöistä on kuulemma ihan muilta keikoilta. Bändi lisäksi oli joskus sitä mieltä että ei tämä nyt niin kummoinen veto siltä rundilta ollut että tuli tehtyä parempiakin ja että tässä myös vähän ylinäyteltiin.
@@petskup4 Kuuntelin itseasiassa just alkupään levyjä mm. Raakaa Voimaa liveä ja Raswaa Koneeseen ja täytyy sanoa, että Kaitsu Holm (Karin veli) oli kyllä kanssa helvetin kova. Sehän oli vasta parikymppinen erotessaan bändistä. Bändi groovasi tuolloin eläimen lailla. Pojot lähtee siis myös Holmin Kaitsulle, arvostan!
No nyt lähtee kunnolla! 🇫🇮💯🎸
Kyllä se Popeda vaan oli Rock ja Roll 🤘
Täähän on aikanaa julkastu myös DVD:llä 30-vuotinen sota-kokoelman kyljessä, kova keikka, muistan tätä alakouluikäsenä ihastelleeni!
Valitettavasti Popedaa ei ole ilman Patea. Kuulostaanykyään cover bändiltä. Costello on ilmiö ! Perustaisi oman yhtyeen !
En Popedaa juuri diggaile, ihan alkuaikoina kyllä joo, mutta tästä ansaitsee bändi - ja crew - kunnioituksen, kun tiedossa on kuvaus ja äänitystilanne: ovat tehneet erittäin hyvää duunia soundien eteen, soittavat tarkasti ja hyvin + laulu, ilman että show siitä pahasti kärsii.
Tiukkaa ja tarkkaa soittoa, hyvää laulua. Bändiltä on myös päinvastaista paljon tarjolla, mutta tästä respect.
Järjettömän tiukka meno. Tätä on rock'n'roll.
Pate kiitos popedasta jäyhä jätkät oot kiitos
Hyvin soittavat yhteen
Holm on kovin rumpalii popedassa,
Rock on
Husulan yleisö laulaa todella hyvin!
Kuulemma ei ole Husulan yleisö ainakaan kaikissa biiseissä. Popedan kirjoissa oli juttua että kuulostaa siltä että yleisö olisi ollut ihan liekeissä läpi keikan mutta bändin mukaan ei ollut ja osa niistä yleisön mölinöistä on kuulemma ihan muilta keikoilta.
Bändi lisäksi oli joskus sitä mieltä että ei tämä nyt niin kummoinen veto siltä rundilta ollut että tuli tehtyä parempiakin ja että tässä myös vähän ylinäyteltiin.
Kiitos. Mielenkiintoisia asioita kaikki @@jaakkoniskanen1978
Kovin kokoonpano. Näin pari kertaa.
Kehtaan näinkin nuorena väittää että kovin oli kun Mikkola oli vielä hengissä
@@tamski6567Tarkotat varmaan Mikkonen?
Mitäpä tätä ihmettelemään, miehet nuoria ja rokki soi. Jos joku ei tunne Popedaa, niin näyttäkää tämä keikka. Se on siinä.
Kari "Hohdin" Holm on paras rumpali joka Popedassa on soittanut. Se nykyinen on kova showmies, mutta Holmin kanssa bändi oli tiukempi kokonaisuus.
Kyllä 👍
Makuasia.. Itse innostuin taas uudesta Lacu taitaa olla nimeltään.😊
@@petskup4 Kuuntelin itseasiassa just alkupään levyjä mm. Raakaa Voimaa liveä ja Raswaa Koneeseen ja täytyy sanoa, että Kaitsu Holm (Karin veli) oli kyllä kanssa helvetin kova. Sehän oli vasta parikymppinen erotessaan bändistä. Bändi groovasi tuolloin eläimen lailla. Pojot lähtee siis myös Holmin Kaitsulle, arvostan!
@@w-drums5971 Kiitti vinkistä.Täytyy kuunnella joskus. Rumpalista taitaa se yleis fiilis olla paljon kiinni. Sellainen löysä kevyt tatsi ei kolahda😁
Jätkät on miltei teinejä👍
Pate on tässä 30v ja Melartin 32v. Costello on 24v. Törrö kanssa päälle 30v tässä. Että ei nyt ihan teinejä kukaan. Costello toki nuorin.
Onkohan nuo humalassa ?
eipä tainnu pate montaa keikkaa olla selvinpäin tollavuosikymmenellä..
Aina paras. Siinä kaikki
Когда живой концерт- качество звука полное гавно.