Olet herttainen ihminen turamummi.Sitä olen miettinyt,että miksi ihmiset ovat sellaisia,että kun jollakin on vaikeaa niin hänet hylätään eikä auteta ja eletä mukana asioissa,päinvastoin saatetaan jopa olla painamassa alas,kasaamassa kiviä rekeen.Sellaiset ihmiset eivät pysty asennoitumaan toisen asemaan.Ei sellaiset ihmiset ole oikeita ystäviä,kannattaa jättää sellaiset omaan arvoonsa.Kyllä sinä ja perheesi selviätte kaikesta,teillä on toisenne.Oli muuten herkullisen näköistä hernekeittoa ja lihapullia.Siunausta teille kaikille kyllä Jumala pitää teistä huolta🙏🙏❤
Lämmin kiitos kauniista kommentistasi. Me ihmiset olemme niin erilaisia eikä kaikilta löydy empaattisuutta. Se on harmi. Eteenpäin kuitenkin hetki kerrallaan. Piaan tulee kesä, aurinko antamaan valoa. Oikein hyvää kevään jatkoa sinulle ❤️
Mie teen yleensä päivän ruuan helposti. Pullapellille paperin päälle peruna ja porkkanaviipaleet. Päälle oliiviöljyä ja mausteita. Sit näiden päälle lihapullat. Pidän 225 asteessa noin puoli tuntia. Avot, siinä on päivän ruoka valmiina 👏👍
Ompas tosi makoisan näköisiä Lihapullia ja hernekeitto! Kysyn vielä liotitko herneitä etukäteen? ❤️❤️Toivotan jaksamista! Taivaan Isä antaa jaksamiseen voimia! 🙏❤️🙏
Muista turamummi, että avioerossa ja kuoleman tapauksissa ne todelliset ystävät punnitaan. Ne ei ole todellisia ystäviä jotka nyt sinun tapauksessa eivät ole tukena. Nimim.kokemusta on .❤😢
Voi että ku tulee vesi kielelle ja aina ollaa tukena voimia ja jaksamisii❤❤❤ oot ihana ihminen ja oikein hyvää päivänjatkoo turamummi ja turaukille myös
Hyvät ruuat teit taas.Minulle tulee useita kertoja päivässä mieleen että mitähän lsällesi kuuluu.Iltarukouksessa muistan myös koko teidän perheeen ja tilanteenne.❤❤
On niin herkullista et vesikielellä katselen ja se on totta et paremman makusia tulee paistaen ja näin minäkin teen et voita tai öljyä pannulle ja siinä paistaen. Voimia teille elämän koettelemuksissa , rakkaat vanhemmat on rakkaita🙏❤️
Ihana katsoa kun teet siellä lihapullia ja hernekeittoa😋 ja samalla kerrot kuulumisia❣️. Kiitos sinulle mielenkiintoisesta videosta🍀. Voimia ja jaksamisia🙏❤️
Ihanainen ystäväni❤. Puhtoiset terveiset suihkusta😊. Kiitos sinulle viimeisestä❤. Teit taas niin hyviä ruokia,että vesi valuu suupielestä😋.Meillä tehtiin jauhelihakastiketta ja meikäläisittäin kuoripottuja😅. Siihen kylkeen salaattia,kurkkua ja tomaatti🍅🥒. Mahan sai kyllä ihan täyteen. Hyvää keskiviikko iltaa rakas ystävä❤. Lämpimät haliterkut,voimia ja jaksamista yhdessä täältä toivotamme teille yhteisesti😍❤️👩❤️👨❤️🌷
Oi mitä herkkuruokaa, miun yks top viitosesta on jauhelihakastike 😋 kuoripotut kans ja salaatti kylkeen. Kiitos rakas ystäväni viimeisestä, olet tärkeä ❤️ Haliterkkuja sinne teille niiiin paljon ❤️❤️🌷🌷💕
Lämmin kiitos sinulle koetetaan jaksaa. Täällä on kylmä pohjoistuuli ja hanki kesti aamulla kävellä. Minulla on sukulaiset siellä Kuopiossa ite asun täällä oulunperällä. Palataan ♥️♥️🙋🙋🐰🐺
Herkullisia ruokia teit. Minulla mies ensimmäistä kertaa hoitokodissa viikon että saan vapaata. Näin se elämä kuljettaa. Enkeleitä matkallesi ja Taivaan Isän hoitoa. 🙏🏽🙏🏽❤️
Ootpa taas herkkuja tehny. Oisin voinu napata tosta muutaman pullan😋 joo minä paistan lihapullat yleensä pannulla ja voita käytä. Jaksamista ja voimia teille🙏😍
Kiitti paljon, "keskiviikon hyvistä makuelämyksistä, joita tarjosit lihapullien ja hernekeiton kera.Kyllä elämä kantaa ja voimia antaa nousta murheenlaaksosta ylös.❤❤🕊🕊Kaikkea hyvää teille tuleviin päiviin.❤❤🙏🏻
Hyvä turamummi et sinä ole yksin ikävän ja luopumisen keskellä. Olet luojan hyvässä huomassa ja niinkuin sanonta on ettei enempää anneta taakkaa kun jaksaa kantaa. Minulla meni pari vuotta uskoa todeksi, että äiti on nukkunut pois hän menehtyi yllättäin vain 56 v. Voimia ja siunausta.
Kyllä pitänyt pannulla tulevat maukkaampia. Itse teen uunissa,vaikka niistä joskus erottuu rasva. Yhden kaupan j-liha on meidän mieleistä,on vaan niin etäällä ettei usein sitä saa. Poika siellä Kuopion suunnalla käydessään tuo. Nää on makuasioista,mutta teen sitten ihan tavallista ruskeaa kastiketta jossa hetken keitän. Jos pannulla paistan,käytän voi-öljyseosta.. On hyvä että nämä tyät toimivat terapian. Hyvää loppu viikkoa,vaikka onkin luvassa kylmää ja lumisadetta.❤
Hyvää keskiviikko päivää 😊🌻ai omatekemät lihapullat on niin hyviä🥰innostuin videosta. Tekisinkö myös lihapullia. En ole kyllä tehnyt pitkään aikaan. ja hernekeitto. Oli minulle uutta uunissa valmistettuna.. Paljon voimia ja lämmin halaus🙏🤗luopuminen on elämässä kaikkein vaikeinta😇Hyvää loppupäivää ja enkeleitä❤️😇
Kiitos 🥰 No siitä se lähti minunkin lihapullien teko kun rupesi kovasti tekemään mieli omatekoisia, ne on niin hyviä 😋Ei kun vaan lihapullia tekemään 👍 Paljon kiitoksia lämpimästä kommentistasi Mirja ❤️
Ihan samaa mieltä kanssasi, että kun paistaa lihapullat pannulla, niistä tulee parempia. Pintaan tulee se paistopinta. Hyvät ruuat valmistit jälleen. Voimia paljon teidän koko perheelle. ❤
Kylläpäs tuoksuu @Turamummi ruoat tänne pohjoiseen saakka😊 itse käytin aikasemmin voita paistamiseen, mutta nyt olen tehnyt pullat airfryerissa ja tulee hyviä niinkin. Oletkos muuten kokeillut tuosta chicken & steak mausteseoksesta sitä hello curry versiota. On hyvää sekin. Mukavaa viikkoa sinne ihanat❤
Kyllä teit hyvän näköisiä jauhelihapullia et kyllä huomannut kun minä kourallisen nappasin siitä kulhosta suuhuni samoin myös maistoin myös hernekeittoa oli kyllä niin hyvää että vei kielen mennessään olette koko perhe iltarukouksissani mukana on se tosi raskasta aikaa teillä mutta onneksi me myös päästään joskus isäsi perästä sinne taivaan kotiin hän varmasti oottaa meitä siellä äitini pois menosta tulee jo syyskuunlopulla 50v mutta silti on ikävä kova 😢❤
Ĥy vältä näyttää lihapulla taikina . Minä paistan kans aina pannulla llihapullat. Ihan oikein ettei mäne mitään hukkaan, kaurapuuron loppu ja peruna muussin lopun laitan kans lihapulla taikinaan. Voimia teille jaksaa eteenpäin ❤
Voi Turamummi ei itku haittaa sehän on aivan luonnollista. Sinäkin olet tuonut minulle Iloa ja jaksamista, minun ahdistukseen ❤ kun olen katsonut sinun videoita Tsemppiä ja Voimahalaus ❤
Kyllä olet taitava ruuan laittaja ja leipoja🤗 toivotan teille kaikille voimia ja siunausta❤🙏 kokemuksesta voin kertoa et raskainta aikaa on kun viimeiset hetket ovat käsillä😥 mut isäsi pääsee Taivaan kotiin ja meillä on lohtuna et kerran tavataan rakkaamme❤❤❤halit sinulle💜
Tuo kaurapuuron laitto olikin hyvä idea👍 Normaalisti käytän joko kaurahiutaleita tai leseitä korppujauhojen sijaan. Näistä ´jämiruoista´syntyy usein ihan parhaita herkkuja😂 Kiva nähdä sinut niin pirteänä, vaikka mieli varmasti on raskas• Iloa ja voimia päiviisi ja äidillesi myös🙏🏻🙏🏻
😢Kyllä taas kyynelsilmissä kuuntelin sinun keskustelua isästäsi. Se on tosi raskasta aikaa teille,mutta Jeesus antaa voimia jokaiselle päivälle kun sitä pyydämme. Mutta sehän tässä on kumminkin lohdullista, että isäsi odottaa ja toivoo pian pääsevän taivaan kotiin, vaikka se luopumisen tuska ja ikävä on kova. Mutta hyvät lihapullat teit ja hernesopan. Kyllä ne parhaat lihapullat tulee pannulla paistaen. Tiedätkö, että sinä myös osaltasi meitäkin rohkaiset kaiken surun keskellä,että kyllä tästäkin selvitään. Rukouksin ja siunauksin sinua joka päivä muistava ystävä ❤❤😊
Täällä kuljen vuoristorataa, välillä itkettää paljon ja helpompaa taas välillä. Vaikeaa seurata läheltä kun isä murenee pikkuhiljaa 😭 Isä on ollut aina miun tukipilari ja vahva turva ❤️ Niin rukoilen kokoaika että taivaan isä ottaisi jo hänet pois 🙏😥 Lämmin kiitos kun olet, rukous on se kantava voima 🙏 Kiitos ❤️
Voimia teille. Serkkuni appi myös pois mennyt nyt ihan hiljattain. Hautajaiset tulevana lauantaina. Läheisen pois meno on aina vaikea paikka. Vaikka hän olisi saanut elää vanhaksikin. Minun mummoni eli 97.v mutta oli liian kauan sairaalassa.
Kyllä meille tulee hyvä mieli jos viesteistä ja kommenteista on edes vähän lohtua. Ei ole oikein hylätä toinen silloin ,kun on vaikeaa. Ollaan henkisenä olkapäänsä ja tukena,niin sinäkin olisit jos olis sellainen tilanne.🙏❤
Olet herttainen ihminen turamummi.Sitä olen miettinyt,että miksi ihmiset ovat sellaisia,että kun jollakin on vaikeaa niin hänet hylätään eikä auteta ja eletä mukana asioissa,päinvastoin saatetaan jopa olla painamassa alas,kasaamassa kiviä rekeen.Sellaiset ihmiset eivät pysty asennoitumaan toisen asemaan.Ei sellaiset ihmiset ole oikeita ystäviä,kannattaa jättää sellaiset omaan arvoonsa.Kyllä sinä ja perheesi selviätte kaikesta,teillä on toisenne.Oli muuten herkullisen näköistä hernekeittoa ja lihapullia.Siunausta teille kaikille kyllä Jumala pitää teistä huolta🙏🙏❤
Lämmin kiitos kauniista kommentistasi. Me ihmiset olemme niin erilaisia eikä kaikilta löydy empaattisuutta. Se on harmi. Eteenpäin kuitenkin hetki kerrallaan. Piaan tulee kesä, aurinko antamaan valoa. Oikein hyvää kevään jatkoa sinulle ❤️
@@Turamummi Kiitos ja hyvää kevään jatkoa sinnekkin🙏♥️
Jaksat tehdä ruokia ja huomioit myös äidin hyvinvoinnista Turamummi.Voimia sinulle ja perheellesi tähän torstai päivään! Kiitos videosta.💖🙏
Kiitos Vuokko ❤️
Mie teen yleensä päivän ruuan helposti. Pullapellille paperin päälle peruna ja porkkanaviipaleet. Päälle oliiviöljyä ja mausteita. Sit näiden päälle lihapullat. Pidän 225 asteessa noin puoli tuntia. Avot, siinä on päivän ruoka valmiina 👏👍
Ja hyvä sekä maistuva ruoka tulikin 😋
Voimia edelleen ja jaksamista sinulle nyt, kun niitä paljon tarvitaan.😇🙏❤️
Kiitos ❤️
Ompas tosi makoisan näköisiä Lihapullia ja hernekeitto! Kysyn vielä liotitko herneitä etukäteen?
❤️❤️Toivotan jaksamista! Taivaan Isä antaa jaksamiseen voimia! 🙏❤️🙏
Liotin herneitä noin 5h. Kiitos ❤️
Muista turamummi, että avioerossa ja kuoleman tapauksissa ne todelliset ystävät punnitaan. Ne ei ole todellisia ystäviä jotka nyt sinun tapauksessa eivät ole tukena. Nimim.kokemusta on .❤😢
Sen olen tullut huomaamaan 😥 Ikävä juttu. Kiitos Eila, sinäkin olet tärkeä ❤️
🩷🧡💛💚💙🩵💜🤎💓❤️🏆🥇 nyt iskit kultasuoneen nail ohjeillas 😍NAM EI VOI OL HERKUSIMPOO😊
Onhan sitä tullu touhuttuu vaikka mitä 😂💜❤️
@@Turamummi
👏👏👏🏆🥇🎁 siksipas aattelinki siu kokkaushelpottamistas muistamisillain 🎁
Sie oot semmonen ”siskokulta” 😍❤️
Voi että ku tulee vesi kielelle ja aina ollaa tukena voimia ja jaksamisii❤❤❤ oot ihana ihminen ja oikein hyvää päivänjatkoo turamummi ja turaukille myös
Kiitti Minttu-Liisa ❤️
Hyvät ruuat teit taas.Minulle tulee useita kertoja päivässä mieleen että mitähän lsällesi kuuluu.Iltarukouksessa muistan myös koko teidän perheeen ja tilanteenne.❤❤
Kiitos Sirkka ❤️ Isä hiipuu pois pikkuhiljaa. Eilen oli jälleen heikentynyt. Hetki kerrallaan mennään..kiitos rukouksista❣️
Taivaan isän suojelusta sinulle, valoa ja rakkautta Isällesi ja koko perheelle!❤
Paljon voimia ja halauksia sinulle ❤ ja enkeleitä vierelle tueksi!
Kiitos kiitos ❤️
hyvän näkösiä lihapullia ja herkullinen hernekeitto 😋
On niin herkullista et vesikielellä katselen ja se on totta et paremman makusia tulee paistaen ja näin minäkin teen et voita tai öljyä pannulle ja siinä paistaen.
Voimia teille elämän koettelemuksissa , rakkaat vanhemmat on rakkaita🙏❤️
Niin he ovat 💕 Kiitos❣️
Hyvää torstai päivää ihanainen 😊❤
Kiitos❣️
Ihana katsoa kun teet siellä lihapullia ja hernekeittoa😋 ja samalla kerrot kuulumisia❣️.
Kiitos sinulle mielenkiintoisesta videosta🍀.
Voimia ja jaksamisia🙏❤️
Kiitos kiitos ❤️
Olet kyllä niin kultainen ihminen. Kaikkea hyvää toivon sinulle❤
Kiitos 🙏❤️
Ihanainen ystäväni❤. Puhtoiset terveiset suihkusta😊. Kiitos sinulle viimeisestä❤. Teit taas niin hyviä ruokia,että vesi valuu suupielestä😋.Meillä tehtiin jauhelihakastiketta ja meikäläisittäin kuoripottuja😅. Siihen kylkeen salaattia,kurkkua ja tomaatti🍅🥒. Mahan sai kyllä ihan täyteen. Hyvää keskiviikko iltaa rakas ystävä❤. Lämpimät haliterkut,voimia ja jaksamista yhdessä täältä toivotamme teille yhteisesti😍❤️👩❤️👨❤️🌷
Oi mitä herkkuruokaa, miun yks top viitosesta on jauhelihakastike 😋 kuoripotut kans ja salaatti kylkeen. Kiitos rakas ystäväni viimeisestä, olet tärkeä ❤️ Haliterkkuja sinne teille niiiin paljon ❤️❤️🌷🌷💕
Lämmin kiitos sinulle koetetaan jaksaa. Täällä on kylmä pohjoistuuli ja hanki kesti aamulla kävellä. Minulla on sukulaiset siellä Kuopiossa ite asun täällä oulunperällä. Palataan ♥️♥️🙋🙋🐰🐺
Jaksamisia meille, sinulle sinne ja minulle tänne. Kiitos Irja ❤️❤️☀️🌷
Herkullisia ruokia teit. Minulla mies ensimmäistä kertaa hoitokodissa viikon että saan vapaata. Näin se elämä kuljettaa. Enkeleitä matkallesi ja Taivaan Isän hoitoa. 🙏🏽🙏🏽❤️
Hyvä että saat hieman vapaata. Omaishoitajan työ on rankkaa. Kiitos ❤️🙏
Mukavaa keskiviikkoa Turamummille .Hyvää ruokaa valmistui.Öljyä käytän lihapullien valmistamiseen.Voimia edelleen teille .
Kiitos!
@@Turamummi Öljyä lihapullien paistamiseen,fi valmistamiseen ,tulee välillä ihan hassuja kirjaimia .
Ootpa taas herkkuja tehny. Oisin voinu napata tosta muutaman pullan😋 joo minä paistan lihapullat yleensä pannulla ja voita käytä. Jaksamista ja voimia teille🙏😍
Kiitos kiitos❣️🌷🤗
Kiitti paljon, "keskiviikon hyvistä makuelämyksistä, joita tarjosit lihapullien ja hernekeiton kera.Kyllä elämä kantaa ja voimia antaa nousta murheenlaaksosta ylös.❤❤🕊🕊Kaikkea hyvää teille tuleviin päiviin.❤❤🙏🏻
Lämmin kiitos Irma ❤️
Hyvä turamummi et sinä ole yksin ikävän ja luopumisen keskellä. Olet luojan hyvässä huomassa ja niinkuin sanonta on ettei enempää anneta taakkaa kun jaksaa kantaa. Minulla meni pari vuotta uskoa todeksi, että äiti on nukkunut pois hän menehtyi yllättäin vain 56 v. Voimia ja siunausta.
Lämmin kiitos Sirkka!
Kyllä pitänyt pannulla tulevat maukkaampia. Itse teen uunissa,vaikka niistä joskus erottuu rasva. Yhden kaupan j-liha on meidän mieleistä,on vaan niin etäällä ettei usein sitä saa. Poika siellä Kuopion suunnalla käydessään tuo. Nää on makuasioista,mutta teen sitten ihan tavallista ruskeaa kastiketta jossa hetken keitän. Jos pannulla paistan,käytän voi-öljyseosta.. On hyvä että nämä tyät toimivat terapian. Hyvää loppu viikkoa,vaikka onkin luvassa kylmää ja lumisadetta.❤
Kiitos Pirjo ❤️ Mie teen myös ruskean kastikkeen nyt iltaruualle ja pullia siihen, hyvä tulee.
Jaksamista turamummi ja kaikki läheiset,varmaan on raskasta aikaa,mutta ihme kun jaksat tehdä näitä videoita. Kiitos,olen hengessä mukana.❤
Näiden videoiden tekeminen pitää miut kiinni elämässä 🙏 Kiitos ❤️
Hyvää keskiviikko päivää 😊🌻ai omatekemät lihapullat on niin hyviä🥰innostuin videosta. Tekisinkö myös lihapullia. En ole kyllä tehnyt pitkään aikaan. ja hernekeitto. Oli minulle uutta uunissa valmistettuna.. Paljon voimia ja lämmin halaus🙏🤗luopuminen on elämässä kaikkein vaikeinta😇Hyvää loppupäivää ja enkeleitä❤️😇
Kiitos 🥰 No siitä se lähti minunkin lihapullien teko kun rupesi kovasti tekemään mieli omatekoisia, ne on niin hyviä 😋Ei kun vaan lihapullia tekemään 👍 Paljon kiitoksia lämpimästä kommentistasi Mirja ❤️
@@TuramummiMinäpä sitten paistelin lihapullia ja Hyviä oli😊
@mirjamuftah hyvä hyvä👍
Ihan samaa mieltä kanssasi, että kun paistaa lihapullat pannulla, niistä tulee parempia. Pintaan tulee se paistopinta. Hyvät ruuat valmistit jälleen. Voimia paljon teidän koko perheelle. ❤
Kiitti❣️
❤ Olet ajatuksissani ja sydämessäni joka päivä Tarja ❤ Hyvää keskiviikkoa ❤️
Kiitos 🙏❤️
Kylläpäs tuoksuu @Turamummi ruoat tänne pohjoiseen saakka😊 itse käytin aikasemmin voita paistamiseen, mutta nyt olen tehnyt pullat airfryerissa ja tulee hyviä niinkin. Oletkos muuten kokeillut tuosta chicken & steak mausteseoksesta sitä hello curry versiota. On hyvää sekin. Mukavaa viikkoa sinne ihanat❤
Kiitos ihanasta viestistäsi ❤️ Täytyypä ostaa ja kokeilla tuota hello carrya, kiitti vinkistä! Terkkuja täältä sinne teille 💕
Kyllä teit hyvän näköisiä jauhelihapullia et kyllä huomannut kun minä kourallisen nappasin siitä kulhosta suuhuni samoin myös maistoin myös hernekeittoa oli kyllä niin hyvää että vei kielen mennessään olette koko perhe iltarukouksissani mukana on se tosi raskasta aikaa teillä mutta onneksi me myös päästään joskus isäsi perästä sinne taivaan kotiin hän varmasti oottaa meitä siellä äitini pois menosta tulee jo syyskuunlopulla 50v mutta silti on ikävä kova 😢❤
No tein niitä reilummin ettei haitannut vaikka osan popsitkin ❤️ Olen varautunut kun usein verottaja iskee. Kiitos paljon 🙏❤️
Herkullista ruokaa taas teit.
Jaksamisia sinulle luopumisen tuskaan ja lämmin halaus❤️🙏
Kiitos ❤️
Lihapullat aina pannulla paistaen.Niin myös Kape Aihinen ohjeistaa.Uunissa kaikki valkuaiset sulaa paistovuoalle.
Moi ihana turamummi paljon voimia ja siunausta tulee herkku ruokaa❤❤❤
Kiitos kiitos ❤️
Kiitos jälleen mukavasta videosta👍 Voimia ja jaksamisia rakas ystävä❤❤
Lämmin kiitos ystäväni rakas ❤️ Terkkuja sinne 💕
Taivaan Isän Siunausta teille kaikille❤ Luopuminen on vaikeaa mutta Taivaan Kodissa on niin hyvä olla❤️ Pidätte toisistanne niin hyvää
huolta🙏
Lämmin kiitos 🙏❤️
Ĥy vältä näyttää lihapulla taikina . Minä paistan kans aina pannulla llihapullat. Ihan oikein ettei mäne mitään hukkaan, kaurapuuron loppu ja peruna muussin lopun laitan kans lihapulla taikinaan. Voimia teille jaksaa eteenpäin ❤
Kiitos Marja ❤️
Voi Turamummi ei itku haittaa sehän on aivan luonnollista. Sinäkin olet tuonut minulle Iloa ja jaksamista, minun ahdistukseen ❤ kun olen katsonut sinun videoita Tsemppiä ja Voimahalaus ❤
Näin voimme tukea toinen toistamme vaikealla hetkellä 💕 Kiitos Tuula ❤️
Hyvältä näyttää
Kyllä olet taitava ruuan laittaja ja leipoja🤗 toivotan teille kaikille voimia ja siunausta❤🙏 kokemuksesta voin kertoa et raskainta aikaa on kun viimeiset hetket ovat käsillä😥 mut isäsi pääsee Taivaan kotiin ja meillä on lohtuna et kerran tavataan rakkaamme❤❤❤halit sinulle💜
Lämmin kiitos jälleen sydämellisestä kommentistasi ❤️ Hetki kerrallaan eteenpäin…🙏
Lihapullat on mun herkkuu millai sun isäs mikä oli isäs vointi ja mä oon sun tukena nyt ja aina oot ihana ihminen ja lämmin halalaus❤❤❤❤❤❤
Isä murenee pois pikkuhiljaa…😭eteenpäin on jaksettava kiitos ❤️
Öljyä ihan tukoksien vuoksi paistamisiin. Hyvä maku kyllä tulee, kun voita lisäisi.
Kyllä mie laitoin ja laitan vähän voitakin.
Tuo kaurapuuron laitto olikin hyvä idea👍 Normaalisti käytän joko kaurahiutaleita tai leseitä korppujauhojen sijaan. Näistä ´jämiruoista´syntyy usein ihan parhaita herkkuja😂 Kiva nähdä sinut niin pirteänä, vaikka mieli varmasti on raskas• Iloa ja voimia päiviisi ja äidillesi myös🙏🏻🙏🏻
Elän nyt vuoristoradassa, välillä itkettää kovasti ja sitten taas parempi olo. Semmoista tämä elämä nyt on 😏 Kiitos paljon❣️🌷
Muistakaa pyytää kivunlievitystä, jos on kipuja. Äidilläni oli kipupumppu saattohoidossa.
Kyllä isän kipujen lievityksestä on huolehdittu hyvin.
😢Kyllä taas kyynelsilmissä kuuntelin sinun keskustelua isästäsi. Se on tosi raskasta aikaa teille,mutta Jeesus antaa voimia jokaiselle päivälle kun sitä pyydämme. Mutta sehän tässä on kumminkin lohdullista, että isäsi odottaa ja toivoo pian pääsevän taivaan kotiin, vaikka se luopumisen tuska ja ikävä on kova. Mutta hyvät lihapullat teit ja hernesopan. Kyllä ne parhaat lihapullat tulee pannulla paistaen. Tiedätkö, että sinä myös osaltasi meitäkin rohkaiset kaiken surun keskellä,että kyllä tästäkin selvitään. Rukouksin ja siunauksin sinua joka päivä muistava ystävä ❤❤😊
Täällä kuljen vuoristorataa, välillä itkettää paljon ja helpompaa taas välillä. Vaikeaa seurata läheltä kun isä murenee pikkuhiljaa 😭 Isä on ollut aina miun tukipilari ja vahva turva ❤️ Niin rukoilen kokoaika että taivaan isä ottaisi jo hänet pois 🙏😥 Lämmin kiitos kun olet, rukous on se kantava voima 🙏 Kiitos ❤️
Enkeleitä matkallesi minne kuljetin.Olkoon aina suojanasi siipi enkelin.Taivaan Isän hyvyys kannelkoon sinua kohtaloon askeleesi rakkaudella 🙏💛
Kiitos ihana Sisko 😥🙏❤️
Voimia teille. Serkkuni appi myös pois mennyt nyt ihan hiljattain. Hautajaiset tulevana lauantaina. Läheisen pois meno on aina vaikea paikka. Vaikka hän olisi saanut elää vanhaksikin. Minun mummoni eli 97.v mutta oli liian kauan sairaalassa.
Kiitos Anne!
@@Turamummi Elämän realiteettiä,mutta kun kohdalle sattuu,niin toivotonta ja surullista. Se vaan,että kaikilla se joskus on edessä. Luopuminen.
@annemakipaa6015 näinhän se menee… vaikeaa on. Olen ollut aina isän typy, hän on ollut miun turvakallio ja tuki mihin turvautua.
Hyvää😋. Äitiäsi kyllä pitää auttaa ja antaa voimia hänelle🙏. Voimia toivon sinullekkin🙏. Hyvää päivän jatkoa💕
Kiitos 🙏🥰
Olen menettänyt kummankin vanhemman ja oman rakkaan mieheni ei ole helppoa mutta jyllää jaksan
Tulipa meheviä lihapullia 😋 Paljon voimia teille kaikille, eteenkin sinulle ja äidillesi ❤❤.
Lämmin kiitos ❤️
Kyllä meille tulee hyvä mieli jos viesteistä ja kommenteista on edes vähän lohtua. Ei ole oikein hylätä toinen silloin ,kun on vaikeaa. Ollaan henkisenä olkapäänsä ja tukena,niin sinäkin olisit jos olis sellainen tilanne.🙏❤
Nuo teidän viestit ja kommentit antaa tosi paljon lohtua miulle ❤️🙏 Isä tänään jälleen heikompi 😥 Kiitos tuesta ❤️
Sinun lempeä jutustelu on niin mukavaa kuunnella❤
❤️
🥩🧅🥣😚👌🏻
Herkullisia on lihapullat ja hermekeitto, itsekkin tykkään tehdä.. voimia ja jaksamista luopumiseen.❤
Kiitos ❤️
Eihän se roihittu sipuli mene niin äkkiä kun tavan sipuli vanhahsi
Niin, ei mene.
Voimia sinulle.❤❤
Voimia sinulle jaksaa mitä elämä eteemme tarjoaa.
Eteenpäin on mentävä, kiitos!
ua-cam.com/video/8GlHU8klOGg/v-deo.html
Mukavaa keskiviikko päivää kaikille 😍
Voi on ihan parasta paistamiseen
Pannulla tullee maukkaampia 😋
👍
Jaksamista teille kaikille sinne ❤
❤️
Tulipa herkullisen näköistä lihapullia. Voimia sinulle, olet ajatuksessani.
Kiitos!
Se on ihan maku asia
Ystäväni,kuunteleepa Petri Laaaksosen
Ota hänet vastaan.kappaleen.
Siinä on juuri samat ajatukset kuin omasi.
Voimia teille kaikille
Tuo laulu onkin pyörinyt mielessäni kaiken aikaa kun näkee että isä murenee pikkuhiljaa. Kiitos Ritva!
Katsoin videon ja tuli pala kurkkuun.
❤❤❤
Siunausta sinulle ja perheellesi 🙏❤
Kiitos 🙏🥰
❤❤
🎶 "Tahtoisin toivoa Sinulle, mitä en itse voi antaa; Saakoon Rakkaus Jumalan Sinua sylissään kantaa" 🎶 💖🙏
Lämmin kiitos ❤️ Niin lohdullista ❤️
👍👍👍
❤❤🙏🙏
Lihapullat pannulla😊.
👍☺️
Mieiteenyleeyleensäpäivänruuahelpsti.pullallepaerinipälläjapeunajaporkkknanaviipleeliriniheplpsti.porullepääää
Hyvää ruokaa!
✋🏻🥀🥀🥀🥘🧅🌶🍖🐦🐦🙏🙏👍🏻👍🏻💜💜
❤❤❤
❤️😥
❤❤❤❤❤
❤️