💖🐈 Siinäpä se. Tämä askellus on ihmetyttänyt jo 11 vuotta, kun olemme täällä asuneet ja Venni on oppinut ulkoilemaan ympäristössä. Täältä ei kivikoita tai louhikoita puutu. Ja joskus mennään oikein vauhdillakin. Ja noissa koloissa voi olla jotakin mielenkiintoista kuten myyriä, kärppiä, lumikoita tai kerran oli minkkikin. Siinä sitten päivystetään aikansa. Jos taluttaja haluaa jo lähteä eikä Venni tee elettäkään lähtemisestä, niin silloin taluttaja nostaa Vennin syliin ja ennätetään mennä vähän matkaa, kun Vennipä haluaakin pois sylistä ja kipittää heti sen mielenkiintoisen kolon luokse. Oma taitolajinsa tuo kivikkokävely on niin kissalle kuin taluttajallekin.
Onhan siellä jänskiä koloja. Vennin askellus on just eikä melkein ei tule huteja❤
💖🐈 Siinäpä se. Tämä askellus on ihmetyttänyt jo 11 vuotta, kun olemme täällä asuneet ja Venni on oppinut ulkoilemaan ympäristössä. Täältä ei kivikoita tai louhikoita puutu. Ja joskus mennään oikein vauhdillakin.
Ja noissa koloissa voi olla jotakin mielenkiintoista kuten myyriä, kärppiä, lumikoita tai kerran oli minkkikin. Siinä sitten päivystetään aikansa. Jos taluttaja haluaa jo lähteä eikä Venni tee elettäkään lähtemisestä, niin silloin taluttaja nostaa Vennin syliin ja ennätetään mennä vähän matkaa, kun Vennipä haluaakin pois sylistä ja kipittää heti sen mielenkiintoisen kolon luokse.
Oma taitolajinsa tuo kivikkokävely on niin kissalle kuin taluttajallekin.
Meidän kissat rellottaa takan edessä ❤😊
Ovatpas kisulit löytäneet mukavan paikan. Mikäpäs siinä on olla ja rentoutua sekä viettää iltaa isäntäväen kanssa yhdessä takkatulen ääressä. 👍🐈🐈💖