Paikassa on nykyään outo urbaanin maatunut tunnelma. Kun on kosteahko sumuinen ilta kello kymmenen aikaan alueella tuoksuu jokin joka on peitetty asfaltilla mutta kosteuden voimin se tunkee ylös. Valot muuttuvat seinissä punaiseen vivahtaviksi ja äänet kertautuvat ja kaikuvat oudon menneen ajan ääniä. Ihmiset puuttuvat ja tarinat elävät siellä. Ei voi sanoin kuvata halu poistua sieltä elävien sekaan ja oman verenpaineen korvissa aiheuttama suhina täyttää pään samalla kun pelko tunkee puseroon. Jumalan hylkäämä paikka tiettyyn aikaan myös ajan.
Upeasti kuvaat fiilistä, jonka tuo paikka sinussa herättää! Paljonhan siihen ympärille on tullut kaikkea uutta, mutta en tiedä onko se vienyt tuota seutua parempaan suuntaan.
Olen koittanut etisä sarjaa kaikkialta kun toisen kerran haluisin katsoa mutta ei löydy mistään ei suoratoistopalveluista eikä vuokrattavissa tai ostettavissa mistää.
Divareista voisi löytyä. Tori.fi:ssä on tälläkin hetkellä myynnissä ainakin yksi, hintaa 13€. Yle Areenassa on ollut useamman kerran katsottavissa, mutta on tällä hetkellä "tauolla".
Toi on kyllä varmaan, ihan kaikkein paras kohtaus koko sarjassa Sundman takakopassa ja Armanin koko puku pilalla! 🙏 Mutta missä, Ratsumiehen poliisikuulustelu tapahtuu? 🤔 Jossain Ylen tiloissako? 🤔
@@Kuvauspaikkatutkija onko tulossa videoo vielä sarjasta esim talo jossa Hammar asuu ja vithorpin linna jossa on kuvattu kohtaus missä Uki saa surmansa?🙂
Paikassa on nykyään outo urbaanin maatunut tunnelma. Kun on kosteahko sumuinen ilta kello kymmenen aikaan alueella tuoksuu jokin joka on peitetty asfaltilla mutta kosteuden voimin se tunkee ylös. Valot muuttuvat seinissä punaiseen vivahtaviksi ja äänet kertautuvat ja kaikuvat oudon menneen ajan ääniä. Ihmiset puuttuvat ja tarinat elävät siellä. Ei voi sanoin kuvata halu poistua sieltä elävien sekaan ja oman verenpaineen korvissa aiheuttama suhina täyttää pään samalla kun pelko tunkee puseroon. Jumalan hylkäämä paikka tiettyyn aikaan myös ajan.
Upeasti kuvaat fiilistä, jonka tuo paikka sinussa herättää! Paljonhan siihen ympärille on tullut kaikkea uutta, mutta en tiedä onko se vienyt tuota seutua parempaan suuntaan.
Olen koittanut etisä sarjaa kaikkialta kun toisen kerran haluisin katsoa mutta ei löydy mistään ei suoratoistopalveluista eikä vuokrattavissa tai ostettavissa mistää.
Divareista voisi löytyä. Tori.fi:ssä on tälläkin hetkellä myynnissä ainakin yksi, hintaa 13€.
Yle Areenassa on ollut useamman kerran katsottavissa, mutta on tällä hetkellä "tauolla".
huudosta tai torista vaan kattelemaan..
tuossa raidin aikaan tuolla menee vieläpä juna, niin oletin itsekkin sen olevan siinä veturitalleilla.
Joo siinä vieressä meni Sörnäisten satamarata. Purettu 2010.
Toi on kyllä varmaan, ihan kaikkein paras kohtaus koko sarjassa Sundman takakopassa ja Armanin koko puku pilalla! 🙏 Mutta missä, Ratsumiehen poliisikuulustelu tapahtuu? 🤔 Jossain Ylen tiloissako? 🤔
Ratsumiestä kuulusteltiin poliisiasemalla. Palaan siihen myöhemmin, joskin kerrottavaa on valitettavan vähänlaisesti.
Ja kohtaus on myös yksi omia suosikkejani. Juha Muje on aivan käsittämättömän hyvä.
Kiitos tästä videosta, tätä ootinkin
Olepa hyvä!
Joko oli se paikka missä se mehtosen paja oli😅😃
Mehtosen paja on elokuvassa. Siihen palattaneen myöhemmin.
Eli siinä on vielä pientä laittoa
Olipa yllättävä paikka tämä venehalli olin itsekin luullut että paikka on siellä Pasilan veturihalleilla kuvattu mutta eipä ollut😮
Onneksi Pasilan veturitalleille päästään tulevissa jaksoissa, Raid-leffan puitteissa.
@@Kuvauspaikkatutkija onko tulossa videoo vielä sarjasta esim talo jossa Hammar asuu ja vithorpin linna jossa on kuvattu kohtaus missä Uki saa surmansa?🙂
Lisää jaksoja on tulossa, en paljasta sen enempää 😅
@@Kuvauspaikkatutkija niitä odotellessa😉😊🙏