Kooste viime päivien tapahtumista Alman ja Ossin pesällä

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 10 тра 2021
  • Perjantaina Alman ja Ossin rauhallisesti sujuneen haudonta-arjen keskellä nähtiin säikähdyttävä tilanne, kun Ossi porhalsi pesälle verisenä iltapäivällä yhden jälkeen ja puolusti pesää hyökkäävää sääkseä vastaan. Reviirikiistat alkoivat jo aamupäivällä Ossin puolustaessa reviiriään.
    Kamerakuvissa ja sääksien käytöksen pohjalta tilanteessa näkyi vieras sääksi, joka syöksyi pesälle. Valistuneena arvauksena voidaan pitää sitä, että Ossi oli tulossa kalastamasta ja sai sieltä seuraa peräänsä menettäen jossain kohtaa kalansa. Veristen jälkien alkuperä jää kuitenkin ikuiseksi arvoitukseksi. Toisen kameran kuvasta näkyi muutaman sekunnin ajan ohiliitäjän siivet ja pyrstö, jotka näyttivät hämäävästi kovin merikotkamaisilta, mutta sääkset eivät hälyttäneet ja tilanteen eteneminen ei tukenut tätä havaintoa. Todistetusti mukana oli vain vieras sääksi.
    Ossin poissaolo pesältä reviirikiistojen ja jonkin tapaturman jälkeen kesti noin 21,5 tuntia. Myöhemmin kamerakuvien taustalla näkyvissä puunlatvoissa oleskeli sääksikoiras eli todennäköisesti Ossi, jolle Alma jutteli perjantai-iltana ja seuraavana aamuna. Ihmissilmään Ossi näytti väsähtäneeltä, mutta toi silti illalla pyrstöpalan kalasta Almalle ja pääsi hautomaan. Sunnuntaina Ossi toi isomman kalan Almalle ja on muutenkin hautonut jo normaalisti. Alman paino puntarilla oli sunnuntaina n. 1670 g. Viime vuonna Alman paino oli vastaavissa lukemissa haudonnan loppupuolella. Maanantaina Ossi pääsi jo normaaliin rytmiin tuoden Almalle kaksi kalaa. Alma on hautonut munia 22, 19 ja 16 päivää. Kahden ensimmäisen munan haudonta on jo yli puolivälin. Toivottavasti haudonta-aika jatkuu nyt rauhallisena loppuajan ja parin pesintä jatkuu ilman ulkoisia häiriöitä.
  • Домашні улюбленці та дикі тварини

КОМЕНТАРІ • 4

  • @MarianneLeinonen
    @MarianneLeinonen 27 днів тому

    Ovat ne viisaita ❤

  • @user-ki5os9xk6d
    @user-ki5os9xk6d Рік тому +1

    Todella hienoa seurata tämän parin pesintäpuuhaa, joka jäisi näkemättä ilman tällaista ainutlaatuista tapahtumaa. Suuri kiitos teille kun jaksatte vuodesta toiseen näitä otoksia tänne laittaa . nim." luontoharrastaja".
    t

  • @marlenegarcia957
    @marlenegarcia957 2 роки тому +1

    Gracias por compartir

  • @MarianneLeinonen
    @MarianneLeinonen 27 днів тому

    Miksi naaraalla kaula veressä😢?