Mikähän sitä naapurin Aria vaivaa, kun ei ole tullut videota ja jäi sinne Mieli-tekoon osallistumatta. Ettei vaan olisi pää tullut kipeäksi, tai muuten sairastunut pahemmin? Kovasti olen odottanut remonttivideoita, kun on niin mielenkiintoisia ja ammattilainen kyseessä. Simoakaan ei ole näkynyt, teidän yhteisvideot aina niin mukavia. Terkkuja kaikille metsaman katsojille😊
Oon sitä minnäe pessy pyykkiä konneessa ja lämmittännä makkaroo sinapilla. Onneks tuo ilima ruppee viilenemmään, kesäaeka tuntu tosi tukalalta ku ei ulukona suati sisällä piässy hiestään erroon. Mutta oon kääny saanassa niinku Sinäkii!
@@petriingalsuo6392 No, jos tässä olis lenkkimakkara, niin tursutetaan tuubista mahdollisimman väkevästi maustettua sinappia päälle ja odotellaan noin tunti. Kyllä lämpenee! Ainakin syöjä.
Viiden aikaan nyt kuului tänä aamuyöstä ukkosen jyrähdys perhana että kuului semmoinen kunnon harvinaista jotenkin Ukkonen jyrisee vielä länsipuolella kuului ukkosen iso jyrähdys Haista Pieksämäen ylimmän ja Suonenjoen viitostien viitostien takana kuuluu ukkosen iso jyrähdys Kyllä muuten jyrähti oikein kunnon jyrähdys kuulu vähän vettä satoi Lotila että oikein lotina kävi🌧️🌦️⛈️⚡🌩️🌫️
Terve vaan. Koskahan saat nauttia korveteista siälä uudessa remonttia odottamassa oliko se nyt sitten vaikka vinttikamari? On vissin konemanilla hirviä kiirus kun ei oo tullu videoitakaa tullu hetkeen
@@inkerirauhala3752 Savon uutisissa kyllä olis vastuu kuulijalla, ja pitäisi olla myös tekstitys alla! Äkkinäinen ottaa ennemmin selvän SAAMENKIELISISTÄ uutisista! Ja säätiedoitukset: Se suattaa MÄÄTTIIJJÄ huomenna ropsaattookki veillä, jos ei sitten kuotta pouvaks herkii??🤔 On se kuitennii ilimasa pitänä, tuo pyörän takarengas meinoon, kun paekata lässäätin sen öylönä!
Iisalmessa on vettä tullut koko viikonlopun 😮💨 on kyllä joka paikka vettä täynnä. Ukkonenkin oli pe-la välisenä yönä⛈️ tässä pikkuhiljaa nukkumaan ja 4.30 herätys. 6 astetta oli enää lämpimän puolella,sieltä se syksy hiipii nurkkiin. Eikun hyvät yöt koko porukalle😴😴
Hyvää huomenta Timo😂❤saut taas mielenkiintosta postia,kivoja kortteja,kyllä sinä out suosiossa,mukavahan se on,minäki muistan lapsena kun asuin sielläpäin pohjois-karjalassa niin lapset tappeli minusta,kuka suap leikkiä miun kanssa,ihan kivisota ol piällä😂❤hyvvee sunnuntakkia vuan😂❤🏡🌳☔🌧️💧😂🤗👍🐈⬛🐈⬛
Kiimaset hirvasporot taisteli keskellä pihaa. Tänä aamuna kun menin ulos. Sarvet kalisi ja tanner tömiisi ja karvatkin pölisi. Hurjaa on meno täällä on ne kiimasella päällä. Karvanen👈 on mielessä hirvaalla.🤣 Jokerissa voitin matkarahaa 6€🤣
Kaimalleni Sirpalle Leppävirralle nimppari onnittelut. Toivottaa sirpukka lappeenrannasta. Ja tietysti Timolle hyvää syntymäpäivää sitten kun se on. En onnittele etukäteen,tietää huonoa.
Hienoja kissakortteja sait ,muuten tuo Brunbergin suklaa on tosi hyvää .Porvoossa oli tehdas aikanaan ,käytiin ala - asteella luokkaretkellä ,saatiin suklaata mukaan kotiin viemiseksi .
Kivoja synttärikortteja kisuli postia sait. Sieltä se synttäriviikko alkaa pikkuhiljaa häämöttämään.. 🎂🎁 Mistä sinä oot löytänyt tuota olutta? 🍺 Se oiskin hyvä idea - Savon kieliset uutiset - tieppäs ehotus YLE:lle 😊 Ja semmoinen extra kontentti; pyykkiä pittää välillä pestä ja taloudellisesti täyden koneen pesit..👍 Kiitokset kivasta videosta! 😊
Terve vaan Salosta ! Haukipudas on Oulun yläpuolella ja kuuluu nykyään Ouluun.
Kaikki korvetit eivät ole hyvän mielen korvetteja. Esim. venäläisillä korveteilla on usein pahat mielessä.
Tänne vuan kaikki ählämien ja mutakuonojen alueelliset uutiset ja viittomakielellä myös...😮...
Mikähän sitä naapurin Aria vaivaa, kun ei ole tullut videota ja jäi sinne Mieli-tekoon osallistumatta. Ettei vaan olisi pää tullut kipeäksi, tai muuten sairastunut pahemmin? Kovasti olen odottanut remonttivideoita, kun on niin mielenkiintoisia ja ammattilainen kyseessä. Simoakaan ei ole näkynyt, teidän yhteisvideot aina niin mukavia.
Terkkuja kaikille metsaman katsojille😊
En tiiä
sai senverran kuraa hölmöstä raakku jutusta että pitää syystä kyllä taukoo
Tainnu leidi laittaa arin nurkkaan, kun julkaisi leidistä vähän liikaa videota. Voi olla pääkin pahentua.
@@MetsaMankäy tarkistaa onko se sotakirves vielä haudattuna sinne kasaan😂
Ei taidettu haudata tarpeeksi syvälle! 😂@@toni_hemmo
Oon sitä minnäe pessy pyykkiä konneessa ja lämmittännä makkaroo sinapilla. Onneks tuo ilima ruppee viilenemmään, kesäaeka tuntu tosi tukalalta ku ei ulukona suati sisällä piässy hiestään erroon. Mutta oon kääny saanassa niinku Sinäkii!
Kuin saa sinapilla makkaran lämmitettyä.. no niin olipa taas. Hyvää illan jatkoa
Mikäli on tulista sinappia niin silleen kai.🤔
@@petriingalsuo6392 No, jos tässä olis lenkkimakkara, niin tursutetaan tuubista mahdollisimman väkevästi maustettua sinappia päälle ja odotellaan noin tunti. Kyllä lämpenee! Ainakin syöjä.
Italian olutta kun ottaa kiel ruppee laalamaan kun ivekon kone
Sitähän se SIMPAUTTAJAN KUUNOKIN vaati vaimoltaan, kun kirvestä hioi tahkolla, kun epäili vaimoaan uskottomuudesta! Tokko ruppee kielj" laalamaan!!!
Nokialla tuo on pantu,kaukana italiasta,liekö paljon sitten eroa muidenkaan tuotteisiin?
@@TessulandiaItaliaisittain savolaisittain. Suannookko kukkaan selevee. 😅
Pienrahtareiden Italialainen olutauto on malliltaan Daily....
Viiden aikaan nyt kuului tänä aamuyöstä ukkosen jyrähdys perhana että kuului semmoinen kunnon harvinaista jotenkin Ukkonen jyrisee vielä länsipuolella kuului ukkosen iso jyrähdys Haista Pieksämäen ylimmän ja Suonenjoen viitostien viitostien takana kuuluu ukkosen iso jyrähdys Kyllä muuten jyrähti oikein kunnon jyrähdys kuulu vähän vettä satoi Lotila että oikein lotina kävi🌧️🌦️⛈️⚡🌩️🌫️
Eikös me eletä kolmiulotteisessa maailmassa ja kaikki ympärillä on kolmiulotteista, kortitkin 😂
Terve vaan. Koskahan saat nauttia korveteista siälä uudessa remonttia odottamassa oliko se nyt sitten vaikka vinttikamari? On vissin konemanilla hirviä kiirus kun ei oo tullu videoitakaa tullu hetkeen
Extra kontentti osuus oli hyvä
Kyllä tuossa entisessä tuubissa olis vielä ollu sinappia! Et yrittäny tosissaan!🥨🍺
Metsa man ei taida tietää mikä on makkara englanniksi kun pitää laiva tyypiä syödä😂
Nuo Keisari ölppöset on ihan hyviä itseasiassa kaikki..ja makkaran kanssa varmasti toimii.
Aika hyvää tuo oli
Auran sopivan väkevä on minunkin suosikkisinappi.
Itse vein reilu viikko sitten farmisäiliön Ylihärmään kunnostettavaks, uusi pohja ja isompi miehistöluukku ja sähköpumpun laittavat.
Hankala juttu jos alkavat vuotaa
Ihme kun vielä kannattaa tuommosia parsia tai yleesä joku tekee tai edes saa korjailla,vähän sama kun Datsunin hitsailut aikoinaan...
Huomenta vuan ja kiitos videosta! Haukipudas kuuluu nykyään Ouluun, asuin siellä ennen 😎
Huomenta ja sunnuntakkia, aika pieleen meni taas minun arvaus
MOI SINNE HAILUOTOON RAKENNETAAN TIE MEREN YLI
Moi ELLU ja Timo 😍👍
@@jyrkikemppainen1521 Sinäkin vihdoin ja viimein 😀
@@ellu2702 tuli ikävä 😍
Liekkö köyny haapaveellä...ouluun päin mentäessä on.kärsämäellä köyvessä
Sunnuntai aamuja🌞 Se on juhlaviikko tulossa Metsa Manilla🎂🎁 Täällä kolli herätti kahvin keittoon jo varhain😻
Sunnuntakkia vuan
Hyvää sunnuntai päivää.🐾🐾
Hyvää sunnuntaita kaikille tasapuolisesi. Mikään ei oo parempaa kun mökillä aamupalaa ja samalla tabletista Metsa Mania👍
Sunnuntakkia vuan
Huomenta ja sunnuntakkia
Kiitos😂mukavasta videosta.
Uutiset savoksi, kannatan😊
@@inkerirauhala3752 Savon uutisissa kyllä olis vastuu kuulijalla, ja pitäisi olla myös tekstitys alla! Äkkinäinen ottaa ennemmin selvän SAAMENKIELISISTÄ uutisista! Ja säätiedoitukset: Se suattaa MÄÄTTIIJJÄ huomenna ropsaattookki veillä, jos ei sitten kuotta pouvaks herkii??🤔 On se kuitennii ilimasa pitänä, tuo pyörän takarengas meinoon, kun paekata lässäätin sen öylönä!
Iisalmessa on vettä tullut koko viikonlopun 😮💨 on kyllä joka paikka vettä täynnä. Ukkonenkin oli pe-la välisenä yönä⛈️ tässä pikkuhiljaa nukkumaan ja 4.30 herätys. 6 astetta oli enää lämpimän puolella,sieltä se syksy hiipii nurkkiin. Eikun hyvät yöt koko porukalle😴😴
Huomenta, täällä aika kuivaa ollut niin hyväkin että satelee
Haukiputtaa on Oulun kuppeessa😀
Meni minun arvaus aika pieleen
@@MetsaMan sattuuhan sitä,ei huolta.
Hyvää sunnuntaita kaikille tasapuolisesti. Kiitos hyvästä videosta
Huomenta ja sunnuntakkia
Mitä vihonviimeiselle mohikaanille kuuluu? Lopetti videot jo keväällä.
En tiiä
Ku tuut seuraavaks Tampereelle niin tarjoon sulle Nokian panimolla korvetit ja kaljat 😅 että ku rupes täs aamukahvil tekee korvettia mieli 😂
👍
TAMPEREELLA ONSE TAPOLAN MUSTA KORVETTI
Terve, katoppas vaikka Rauni-Leena Luukasen: Kuolemaa ei ole.
Hyvä kirja.
Rauni-Leenaa kävi humanoidit tervehtimässä Rovaniemellä ufolla laskeutumalla Konttisen kentälle😄
Mitä mieltä olet Venäjän korveteista Laatokalla?
Antaa ryssän tulla vaan meillä on nyt NATO ja kohta lähetää hakee Karjala takasin korkojen kera!
Ei kai sitä turhaan tausta tukea ostettu...
Etkö sä syö mitään muutakun makkaraa
Harvemmin saunan uunissa kaalia tulee käristettyä
@@MetsaMan mutta syö hyväsne😐 aika nyt terveellisesti eikä aina tuota rasvallista makkaraa
@@aapolaitinen9467 Enhän minä syökkään, viimeksi makkaraa joskus kesällä syönyt
manin mahan kellikka kasvanna aikaslailla,oisko popparit rasvasia ja steiksit,no suunmukastahan jokainen tykkääpi syyvvä,mikäs siinä.mukavia videoita,kiitos.ehdotus,teeppä juttu sieni retkestä,suppilovahveroita on kohta metät turvoksissa
@@Hannu-p9kVihreälle kuurille pitäs laittaa...😮...
Perjantaista alkaen on satanut 90mm. Harvoin on tuollaista sadetta. On märkää joka paikassa. Paljonko siellä on satanut?
JOENSUUSSA SATANNA 2MM VAIN MISSÄ SATO 90 MM
@@user-gd3tm4jx9k Täällä Länsi-Savossa. Keski-Suomessa on satanut paikoin yli 100 mm:kin
Hyvää huomenta Timo😂❤saut taas mielenkiintosta postia,kivoja kortteja,kyllä sinä out suosiossa,mukavahan se on,minäki muistan lapsena kun asuin sielläpäin pohjois-karjalassa niin lapset tappeli minusta,kuka suap leikkiä miun kanssa,ihan kivisota ol piällä😂❤hyvvee sunnuntakkia vuan😂❤🏡🌳☔🌧️💧😂🤗👍🐈⬛🐈⬛
Kiimaset hirvasporot taisteli keskellä pihaa.
Tänä aamuna kun menin ulos.
Sarvet kalisi ja tanner tömiisi ja karvatkin pölisi.
Hurjaa on meno täällä on ne kiimasella päällä.
Karvanen👈 on mielessä hirvaalla.🤣
Jokerissa voitin matkarahaa 6€🤣
Keisarin uudet vaatteet😂 ja aatteet😂 miesluola valmiina 19.9 juhlat alkakoon, JEEEEEE❤❤❤
HIENO HOMMA
Missäs välissä se on valmistunut🙄minulta kyllä mennyt ohi...
olisko timpuri kaikessa rauhassa työskennellyt 👍
@@artokarjalainen4329 jos vaikka olisi yllätys? Kaikkia huomaa, kun tarkkaan kahtoo?
Täytyypä olla tarkkana ei tiijjä mitä kaikkea huomaa😂@@hellulehto8295
kiitos hyvästä videosta ja hyvvää alakavaa viikkua savvoon täältä Utajärveltä.
Kiitoksia ja samaten
Hyvää huomenta
Sunnuntakkia koko poppoolle ja metsamanille tietysti myös 👍
Kiitoksia ja samaten sunnuntakkia
Mitä sinulla on seuraavaksi tulossa?
Veikkoesin että kusta..
Mihinkä se metsamanin metsaradio on kadonnu olisit voinu vaikka näin pyhä aamusta lähettää jumalanpalveluksen sielä😂😂😂😂
Mukava video oli kyllä😊 Ajoissa ihmiset rupeaa onnitteluja lähettelemään..🤔 Kivoja kissakortteja tuli😽🥰 Hyvää yötä sinne😴💤🌛
Milloin sinulla on syntymäpäivä ? 😊
Sunnutakki illatsuja metsamannille!! Syksyn tuntua jo ilmassa!
mistä tulee makkaran nimi korvetti?
Ootko yhtään ruotsia opiskellu?
@@jarzki en ole
Hyvää huomenta kaikille tasapuolisesti!❤
Huomenta
SAMOIN SANNALLE
@@user-gd3tm4jx9k Kiitos!
Hei minulla.nimipäivä.😊.söin.täytekakkua.kuhmossa.kiva.asua.ei ole kukaan.korttia laitelleut.tai sydämenkuvia.tullut.puhelimeen😊.❤.
Hyvää nimpparia vaan.
Hyvää nimipäivää.
Hei kaima! Nimppari onnittelut lappeenrannasta.
Hyvää nimipäivää😊
❤. ..❤.. .❤.❤.❤..❤.❤..❤.❤.....?
Hyvää huomenta ja leppoisaa sunnuntaipäivää MetsaManille ja jokaiselle kanavan katsojille tasapuolisesti 😊☕
Huomenta ja samaten sunnuntakkia
@@MetsaMan Kiitokset 😊
KIITOS SAMOIN JA SUNNUNTAKIA
👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻Arto Törrönen
Timolle paljon onnea syntymä päivän johdosta t sirpa Koponen leppävirralta
Kaimalleni Sirpalle Leppävirralle nimppari onnittelut. Toivottaa sirpukka lappeenrannasta. Ja tietysti Timolle hyvää syntymäpäivää sitten kun se on. En onnittele etukäteen,tietää huonoa.
Kiitoksia ja illatsut.
Hyvää huomenta ja mukavaa pyhäpäivänjatkoa Metsa manille ja kaikille kanavankatsojille 😊
Huomenta ja samaten sunnuntakkia
@@MetsaMan Kiitos .
Nyt on sinappi kohillaan, Auran väkevä on parasta sinappia :)
Hienoja kissakortteja sait ,muuten tuo Brunbergin suklaa on tosi hyvää .Porvoossa oli tehdas aikanaan ,käytiin ala - asteella luokkaretkellä ,saatiin suklaata mukaan kotiin viemiseksi .
Ja on yhä edellenkin.
Niin on .
Kivoja synttärikortteja kisuli postia sait. Sieltä se synttäriviikko alkaa pikkuhiljaa häämöttämään.. 🎂🎁
Mistä sinä oot löytänyt tuota olutta? 🍺
Se oiskin hyvä idea - Savon kieliset uutiset - tieppäs ehotus YLE:lle 😊
Ja semmoinen extra kontentti; pyykkiä pittää välillä pestä ja taloudellisesti täyden koneen pesit..👍 Kiitokset kivasta videosta! 😊
sandels ja makkara maistuu usein vklp täälläkin..