Jenkeissä on muuten hauska seurata keskustelua siitä kuinka heidän pitäisi ottaa meiltä oppia. Joku sitten tokaisee, että kyllä se sosiaalidemokratia toimii täällä, koska on pieni ja homogeeninen väestö. Sitten sama ihminen ei näe mitään ongelmaa laajassa maahanmuutossa. Tässä ei yhtäkkiä olekaan ristiriitaa. Kumpaa ne nyt haluaa, sosiaalidemokratian vai rajat auki? Kun myöntävät vahingossa itsekin, ettei ne ole oikein yhteensovitettavissa.
@@villevanttinen908 okei, ihan niinkuin ilman kansallismielisyyttä ei olisi sotia? Venäjä on monikulttuurinen, samoin länsi. Yhdysvallat ovat oikein monikulttuurisuuden "mallimaa" ja silti se on käynyt joka vuosikymmen tuhoamassa kehittyvien maiden kansoja ja samalla levittänyt koko Eurooppaan miljoonia pakolaisia kun näiden maiden taloudet ovat murskana. Ei kansallismielisyys johda sotiin sen enempää kuin muutkaan aatteet, ja sen aatteen hyvät puolet ovat merkittävästi painavammat kuin sieluttomassa kapitalismissa, kiihkoisissa monikulttuuri- ja sukupuoliuskonnoissa tai kostonhimoisessa kommunismissa. Ja vastatakseni kysymykseen niin tottakai olen valmis sotimaan kansan puolesta. En valtion vaan kansan.
Kaikki alkoi siitä, kun suomalainen feministi (ruotsalaisia apinoiden) päätti olla alistumatta biologian lainalaisuuksille eikä enää suostunut naisen rooliin äitinä ja lasten kasvattajana. Hän ei halunnut olla alistettu, mutta kuitenkin tajusi, että Suomeen pitää saada ihmisiä ja alkoi kannattaa kritiikitöntä maahanmuuttoa, joka on kyllä pohjimmiltaan rasismia kun toivotaan, että köyhemmistä maista tulevat ihmiset tekisivät ne työt, joihin kermaperseet ei itse halua käsiään sotkea. Mutta siinä feministi haukkasi sananmukaisesti paskaa, koska ne joiden hän toivoi tekevän likaiset työt orjinamme, ovatkin jonain päivänä itse vallassa ja se on silloin loppu feminismille ja identiteettihömpälle ikuisesti tässä maassa.
Kovin moni suomalainenkin toivoo ja haluaa väestön vaihtuvan niin Suomessa kuin Euroopassakin, varsinkin aina äänekäs vihervasemmisto on tällä kannalla ja heille kommunistien tavoin oma isänmaa ei paina juuri paskaakaan ja ovat valmiita myymään sen jopa dumppaamalla ja samalla näin tulevat myyneeksi esikoisoikeutensa omaan maahansa...! 🕵🏻 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
@@jussix48 isänmaallisten tulisi muistaa, että petturit on huomattavasti vaarallisempia kuin pahinkaan vihollinen. On mahdotonta käydä minkäänlaista "sotaa" (kuvainnollistakaan kulttuurisotaa tms) jos jatkuvasti tulee puukkoa selkään.
Miksi ei kerrota faktoja? Paljonko on ihmisiä tullut ja mistä maista?? Esitetään väitteitä, ei faktoja. Suomeen tuli vuonna 2015 32000 ihmistä. Sen jälkeen on tullut vain ukrainalaisia ja muutamia venäläisiä. Ihmiset, jotka tietävät, eivät usko väitteisiin vaan numeroihin.
@@dingdong2103 Näinpä nuo tekee. Tietysti toinen sukupolvi on jo tottunut elintasoon, ja hedelmällisyys luvut on toisella maahanmuuttaja sukupolvella hyvin samalla tasolla kuin kantiksilla. Mamu naiset on saman kulttuurisen vaikutuksen alaisina kasvanut. Eli ei ikäpyramidi korjaannu maahanmuutolla. Sama homma muissa länsimaissa. Sitte lisäks iso osa on pienituloisia miehiä ja miehillä lasten määrä korreloi lännessä kukkaron koon kanssa. Yks iso paska show.
Kiitos Onni Rostila, Teemu Keskisarjan esiintyminen on todellakin aina kuuntelijoiden hemmottelua. Painavaa asiaa ja todella tärkeä kohtalonkysymys. Pitää tuoda julki ja pitää yllä. Rasismikeskustelun uhallakin. Lisää tällaista asiaa, vähemmän kokoomuksen kelkassa pyörimistä.
Asun Etelä-Suomessa, jossa päivä päivältä näkyy enemmän ja enemmän ulkomaalaisia katukuvassa. Tänään hätkähdin toden teolla paikallisessa myymälässä, kun totesin, että asiakaskunnassa me kantasuomalaiset olimme vähemmistö! Kasvavan ulkomaalaisväestön keskellä tunnen yhä suurempaa turvattomuuden ja irrallisuuden tuntua. Kuka kotouttaisi minut omassa kotimaassani?
Mahtava lähetys ja Teemu Keskisarja edustaa Suomalaisuuden perikuvaa!👍Ps.Tony Halmeella oli aikoinaan polittikkona yksin kertainen kehitysmaa tuki paketti eli kortsuja ko.maihin ehdotus!
Tästä täytyy saada puhua eli minkä takia suomalaisten pitäisi kaiken itse koetun ja kestetyn jälkeen uhrata itsensä ja oma kulttuurinsa toisten hyväksi tässä maailmassa joka kuitenkin on ainutkertainen ja uhrautua toisten, meille hyvinkin vieraiden kulttuurien edustajien hyväksi, vieläpä ihan tuosta vain ja ilman vastiketta, näiden toisten joiden etuna ja ansiona on lähinnä se että he lisääntyvät tässä maailmassa enemmän kuin muut ja joka tapauksessa paljon enemmän kuin me suomalaiset ja varsinkaan tällä hetkellä. Ja kun kaiken lisäksi on vielä paljon myös niitä, jotka eivät omaa kulttuuriaan ja suomalaisuutta arvosta juuri mihinkään tai se on heille muuten yhdentekevä, mutta sen sijaan ajavat Suomessa Suomeen riemuiten jotain enemmän tai vähemmän epämääräistä monikulttuuria kaikkinensa...?!! 🕵🏻🤔 🇫🇮
Heikompia rupeaa hirvittämään tuo maalailu.. No pysykäähän nyt visusti siellä hallituksessa, että saadaan edes jotain muutoksia aikaan. Kiitos videoista Onni, olen seurannut näitä vaaleista asti. Tsemppiä!
Siellä todella moni on sanonut että nyt on ranskan vuoro joutua vallatuksi.. Ja tanskalainen imaami sanoi piilokameraan että he ovat valtaamassa koko Euroopan.. Jostain syystä uskon häntä
Kiitos äärettömän hyvästä keskustelusta!:))) Tekisi mieli vaan mennä huutamaan, että tajutkaa jo ihmiset, mihin Suomea ja omia kansalaisiamme ollaan viemässä!!! Tällaisia keskusteluja tarvitaan äärettömän paljon lisää:)) HYVÄ!!!
@@katihyvarinen7725 Kati Hyvärinen kuuluu niihin, joille todellisuus valkenee vasta sitten kun hänen on pakko kulkea mustassa jätesäkissä vain pieni viiru silmien kohdalla, ja maksaa veroa uusille herroille. Hahahaa itsellesi!!
Tää on niin totta. Tämän tajuaa tavallinen rivi Suomalainenkin. Kansallisvaltio murenee ja häviää pikku hiljaa. Maahanmuuttajat lisääntyvät enemmän ja tekevät kulttuurivallankumouksen. Tulee aika, jolloin ei Euroopassa olevia kaupunkeja erota toisistaan. Ei ole enää omaa kulttuuria, kieltä, uskontoa, ei enää ylpeyttä olla Suomalainen.
Voisko Teemu nostaa julkisuudessa esiin historiallisten massamaahanmuuttojen seurauksia kohdemaille, näin ihmisille tulisi ehkä konkreettisempi käsitys miten kriittisestä ilmiöstä on kyse
Historia on meidän tulevaisuus. Olen 98.6% Suomalainen ja 1.4 inuiitti 🤌. Geenitutkimuksen mukaan olen historian pohjoisenkansan UKKO. Isäni Karjalan evakko ja äitini keskisuomalainen. Olen siellä missä minun pitääkin olla.
Se oli heti nähtävissä siinä, että nämä maahanmuuttoon myönteisesti ja tarkemmin asiaa ilmeisesti ajattelematta, suhtautuvat heti kielteisesti.Vaikka on yleisesti kirjoiteltu virallista tietoa että on jo kouluja joissa ei montaa suomalaista ole,eli sehän jo kertoo paljon.
Kun ajoissa ei kerrota missä mennään - niin keskustelu rasismista on vain lumekeskustelua ! Eikö voitaisi hieman laajentaa otantaa - eikä ajatella että valtion TVssä haastattelemat ns palkatut ihmiset ovat paras asiantuntija näissä asioissa ! Poliitikot - jotka ovat meillä töissä - aivan kuten poliisit - koettavat kertoa... Eikä kysytä niiltä jotka jokapäivä ovat tekemisissä asian kanssa ! Se että Eduskunta on rasismivapaa alue - ei tavalliselle kansalle arjessa - tarkoita mitään ! Alkaa olemaan kuten kohta USAssa - jossa liian vanhat miehet päättää... 80 vuotiaat kuuluu vainhainkotiin !
Maahanmuuttajien ja kaikkien pakolaisten palautus vaikka vuoden sopeutumisrahalla olisi Suomen kaikkien aikojen tuottavin, pitkäkestoisin ja hyödyllisin sijoitus, joka tuottaisi rahassa paljon enemmän kuin yhden Nokian myynti joka ainoa vuosi ja takaisi lisäksi sekä suomalaisten turvallisuuden että hyvinvoinnin pitkälle hamaan tulevaisuuteen. Suomea ei saa lahjoittaa eikä myydä ulkomaalaisille!
Työhön tulevat toivotetaan tervetulleiksi, he jotka hyödyttävät maatamme ja sopeutuvat myös maamme kulttuuriin ja lakeihin. Elintasopummeja ei kaivata maatamme rasittamaan. Ja tämä kirjoitus ei ole rasistinen, vaan faktaa ja nuo asiat on syytä kyetä erottamaan toisistaan. Kaikki se mikä on totta, ei ole rasismia.
Suomi kuuluu suomalaisille, näin olen sanonut 1990 luvun alusta asti. Väestön vaihto on käynnissä. Ylikuolleisuus 12, 4 prosenttia, eikä totuutta kuolleisuuden syystä kerrota kansalle. Eikä työttömyyden kourissa olevaan maahamme tarvita työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta .
@@ASTRamo Kyllä meille tarvitaan osaavia työntekijöitä, siis painotan sanaa o s a a v i a huippuammattilaisia. Ja ylikuolleisuuden syyt kaikki hiukankaan ajattelukykyä omaavat tietävät ilman kertomista. Ennen kuin tämä maa kykenee tarjoamaan läheskään täystyöllisyyttä on saatava haittamaahanmuutto loppumaan ja työpolitiikkaan suuria muutoksia alkaen ihmisistä itsestään ja jatkuen ammattiliittojen kautta työnantajiin. Se, että meillä on rakennusalan, kuljetusalan, siistijöiden, hoitajien armeija työttömänä ei auta siihen, etteikö me tarvita osaavia huipputeknologian osaajia tulevina vuosina. Oman maan osaajat valuvat ulkomaille johtuen juurikin siitä politikoinnista mitä tässä hölmölässä tehdään.
Suosittelen sinuakin unohtamaan tuon r-sanan käytön oikeastaan juuri missään kontekstissa. Älä pyytele anteeksi tai pyri perustelemaan sanomiasi silloin, kun sille ei ole tarvetta.
@@_Nord_ Suomessa kävi ryhmä hoitajia,kehuivat suomalaisia ja palkkaansa,myös työpaikka oli kiva.Mutta synkkä ilmasto ja pimeys ei sopeuttanut.Eli olisiko lisätyövoimaa katsottava lähialueilta,ellei omat lähde siihen hommaan.
@@valtterivalo Siksi minä kirjoitankin ja kerron ainoastaan faktoja joten anteeksipyyntöjä ei tarvitse edes ajatella. Tuo r-sana on jo kärsinyt inflaation ja siksi sitä on mukava viljellä niissä kohdissa missä sitä ei voi väärin käyttää.
Maahanmuuttoon liittyvää negatiivista ilmiötä on kuvailtu hyökyaalloksi ja tsunami-vertaus sopii siihen varsin hyvin. Vaarallisuutta ei voi oikein nähdä mantereelta kuin vasta sitten, kun tilanne on äärimmäisen paha. Yksittäiset pienet aallot eivät tarkoita vielä oikein mitään, mutta kun tilanne menee joko pikku hiljaa tai ajan kanssa äärimmilleen, niin silloin vaikutukset ovat suuremmat koko yhteiskuntaan. Tietysti väestö olettaa varsin pitkään, että kaikki sujuu mallikkaasti ja mitään isompia ongelmia ei tule. Maahanmuuttajien kohdalla on myös sekin puoli, että aina on hyviä tyyppejä ja tietysti harvempi on halukas edes kieltämään näitä yksittäisiä hyviä tyyppejä. Tilannekuva muuttuu vain varsin nopeasti, jos väestöstä yli 90% on jostain muualta. Muutosvauhti on myös historiallisen nopea. Vaikka maailmat ovat muuttuneet aiemminkin vuosissa ja vuosikymmenissä, niin tässä tapauksessa se esitetään vielä jonain luonnonlakina, vaikka kyse on tietoisesta poliittisesta toiminnasta. Tietysti tällä on vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Tavallinen väestö ei saata kovin paljon miettiä näin syvällisiltä tuntuvia asioita, kun jokainen yrittää selviytyä parhaimmalla tavallaan. Mutta kaikki kyllä huomaavat niin nuo pienet kuin isot muutokset. Välitetäänkö niistä missä määrin, niin on sitten toinen kysymys.
Nämä kaksi nuorta miestä pistävät tämän maan ”uuteen uskoon”, kun nyt siellä kunniakkaassa eduskunnassa lyövät sanan ja oikeuden säilällä ryökälemäisiä rötösherroja säälimättä. -E.K.
Valitettavasti peli on jo pelattu. Sen näkee siitä että muslimitaustaisissa perheissä syntyvyys on 2-3 kertaa kantasuomalaisia korkeampi. Kumulatiivinen vaikutus parin sukupolven aikana johtaa väistämättä islamistiseen valtioon ellei radikaaleja muutoksia tehdä ja kotoutus tarkoittaa kristittyjen arvvojen hyväksyntää ja noudattamista.
Kuka nämä lapset maksaa ? Älä vaan sano että tekevät lapsia - lapsilisiä odottaessa ! Jos kukaan ei sano ääneen mitään - niin tekevät kaiken varmaan salaa - kantaväestöltä ? Haloo Helsinki - We Have an problem...! Voisiko joku kertoa että miten olisi töiden kanssa... että ihan itse elättäisi itsensä !
@@pirkkotengstrand6226 Onko tämä just se mistä ei puhuta ? Onko maan päättäjien - päät avaruudessa - vaiko miksi tavallisen kansan huoli jää kuulematta ?
Miksi kukaan ei puhu varsinaisesta ongelmasta maahanmuuton suhteen. Nyt meistä ollaan tekemässä rasisteja mutta todellisuudessa kyse on siitä, että maahamme tulee yhä lisää ihmisiä jotka eivät hyväksy meitä ja meidän uskontoamme, kulttuurismme ja elämäntapaamme.
Kun arabit (muslimit) pääsee valtaan Suomessa, tapahtuu mm. seuraavaa: - kirjastot suljetaan - länsimainen kirjallisuus kielletään - teatterit ja taidemuseot suljetaan - julkinen tanssiminen, laulaminen ja musiikin esittäminen, stand up ym. kielletään - naisten liikkumista julkisilla paikoilla rajoitetaan, kuten myös opiskelua ja työskentelyä kodin ulkopuolella - valtaosa poliittisista puolueista lakkautetaan, feministinen puolue etunenässä - muut uskonnot islamia lukuun ottamatta kielletään - naisten on peitettävä hiuksensa ja muutenkin pukeuduttava islamilaisittain Siinä noin alkupaloiksi.
Tottakai kantasuomalaisilla tulee olla etuoikeuksia, kantasuomalaisilla on kansalaisuus ja vero velvollisuus.... missään perustuslain kohdassa ei mainita että ulkomailta suomeen tuleva on tasavertainen lain edessä tai tarkemmin sanottuna oikeutettu sosiaaliturvaan kuten kantasuomalainen. Jos suomalainen olisi samalla viivalla pakolaisten kanssa lain tai etuuksien edessä niin miksi meillä on sitten suomen passi ? eikös meillä kantasuomalaisillakin sitten pitäisi olla maailman passi jolla saa kaikki oikeudet joka maassa ?
Tälläistä pohdintaa tulisi tulla mediasta ja teeveestä jatkuvasti niin kansa voisi miettiä mikä oikeasti on realistisesti kannattavaa ja mikä ei. Siis millaiset seuraukset todellisuudessa tulevat olemaan jos massiivinen maahanmuutto jatkuu tällä tavalla ja miten me voidaan selvitä niistä seurauksista niin että meillä vielä olisi turvallinen ja kukoistava maa. En usko että mitenkään jos tämä nykyinen linja jatkuu. Se on vaan todellisuus.
Euroopassakin on aika monta pikkuvaltiota eli tuolle jatkuvalle väestönlisäykselle ei ole mitään perusteita. Opetellaan elämään näillä niin hyvin menee.
Eilen illalla,Kontulassa missä asun,ni maahanmuuttajia oli,niin paljon,että vartijat,jotka ovat myös maahantuonti orjia,ni poliisi pyöri yhdellä autolla, sielä,tekemättä yhtään mitään,vaikka huumeita myytiin aivan saatanan paljon. Mut ku juoksin bussiin,ni välittömästi valonheitin osui minuun,etten pakene jotain. Hyi hemmetti
"Onko ihmiset todella niin typeriä? On" Tosi hyvä, että nostatte esiin tätä käynnissä olevaa Suomea tuhoavaa väestönvaihto-ongelmaa 👍🏻 Jatkossa toivon kuulevani ja lukevani vielä selkeämpää ja tiivistetympää argumentointia nimenomaan tästä eksistentiaalisesta pulmasta. Nyt meni vielä hieman liian eri suuntiin polveilevaksi pohdinnaksi, mutta asian oikeaa laitaa kohti menossa kuitenkin! ;
Onni, oot todella hyvä tyyppi ja puhut asiaa, mutta silloin kun sinulla on vieras niin ole hyvä ja anna hänelle enemmän tilaa ja ole itse vähemmän äänessä.
Todella hyvää keskustelua ja täyttä realismia, kiitos Onni. Väestöntulva kehitysmaista on hirveä uhkakuva Suomelle ja koko Euroopalle, jota iso osa väestöstä ei tajua ollenkaan. Ahdistaa, mitä tässä voi tavallinen ihminen tehdä, kun suurin osa heistäkin, joilla on valta päätöksiin asiassa, ovat väestönvaihdon ja monikulttuuri-uhan osalta niin umpisokeita? 😡
Mielenkiintoista seurata, koska suurimmalle osalle kansaa riittää uusvasemmistolaisuus / woke jne? Kuinka pitkälle pitää mennä, että kansalle oikeasti riittää tämä täysin korni aikakausi?
Täyttä asiaa. Suu säkkiä myöten. Pienen maan kuten Suomi pitää toimia itsensä hyväksi ei itseään vastaan. Oma kieli ja kulttuuri ovat tärkeitä asioita, joita pitää puolustaa. Haitta maahanmuutto tulee niin kalliiksi, ettei siihen riitä Suomen pienet budjetit. Erityisasiantuntijat ovat sanoneet, ettei Suomen talousongelmia ratkaista pelkällä maahanmuutolla. Tarvitaan rakennemuutoksia, joita me suomalaiset osaamme tehdä järkevällä tavalla oman hyvinvointimme ylläpitämistä varten. Onko pakko tuhlata kun voi säästää? Onko pakko ostaa ulkomaista kun pitäisi ostaa kotimaista ja näin tukea suomalaisten omaa työllisyyttä? Aasiasta, Kiinasta ja Vietnämista tulee nyt paljon maahanmuuttajia Suomeen ja siinä näkyy se, että Suomen väestöä halutaan muuttaa.Kiinalla on valtapyrkimykslä hallita kaikkialla ja näin tämä "keltainen vasra* on syytä ottaa vakavasti. Afrikassa on käynnissä paitsi väestöräjähdys, väestö kasvaa nopeasti, niin myös konflikteja ja ilmastonmuutos. Omien rajojen puolustus on tärkeää oman elämämme suojaamiseksi. Suomea on puolustanut aina sen oma kansa. Yhtenäinen kansa, joka vaalii sivistystä ja koulutusta, on vahva luomaan oman menestyksensä ja hyvinvointinsa ja siihen ei tarvita massamuuttoa Suomeen. Suomi hyötyy korkeasti koulutetuista erityisosaajista. Koulutus on tie onneen ja menestykseen. Nokia luotiin Suomessa juuri oman suomalaisen korkean henkisen pääoman turvin. Kirjoja kannattaa lukea. Jokainen voi järkevillä valinnoillaan luoda itselleen mielekkään elämän, joka hyödyttää patsi itseään niin myös koko yhteiskuntaa.
Suomi ei ole ollut eri kansallisuuksien kauttakulkumaa, joten suomalaiset eivät ole kokemuksen kautta oppineet sitä, että kehenkään ei pidä koskaan luottaa sokeasti, sillä maailma on täynnä erimaalaisia ihmisiä, jotka edustavat paljon kovempaa, härskimpää ja petollisempaa ihmistyyppiä, kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Nykyinen maahanmuutto johtaa Suomalaisten kadotukseen seuraavan 2 sukupolven aikana.
Maallikkona olisin hyvinkin valmis sitoutumaan eurooppalaisiin arvoihin, mutta kun nykyinen käytäntö on pelkästään näitä arvoja pilkkaavaa. Vasta eilen pääministeri osoitti tämän jälleen kerran oikeaksi hallituksen rasismin ja syrjinnän kitkemistavoitetta kuvatessaan. Hänhän luetteli kaikki väestön ryhmittymät, joita ei saa Suomessa syrjiä. Tästä moninaisesta ja pitkähköstä ryhmäluettelosta puuttuivat edelleen tavalliset suomalaiset ihan itsestään selvänä asiana. On toki syytä kitkeä rasismia, mutta rajoitus, että rasismi määritellään pelkästään maahanmuuttajien kokemusten ja rasismista äänekkäimmin rääkyvien mielipiteiden perusteella on syrjivää. Erityisesti jälkimmäisen porukan vaatimukset ovat meitä tavallisia suomalaisia syrjiviä, koska ne ovat maahanmuuttajien harjoittamaa rikollisuutta suojelevia. Varsinkin korkeasti koulutetun rasismista rääkyvän pitäisi ymmärtää, että rikollisuuden suojeleminen pilkkaa aina jokaisen ihmisoikeuksia, vaikka tavallinen kansalainen tai maahanmuuttaja ei itse ymmärtäisikään olevansa jakamattoman ihmisarvonsa pilkan kohde. Hallitus turvaa rasismin ja syrjinnän torjumisohjelmassaan edelleen rikollisuuden suojelun oikeusvaltioperiaatteena. Tätä asiaa pitäisi käsitellä konkreettisesti "rautalangasta vääntäen", koska yhteiskunnan mielekäs toiminta perustuu ihmisen suojeluun eikä rikollisuuden suojeluun.
Hän hallitsee aihettaan. Haastateltava voi keskittyä juuri täsmälliseen vastaukseen , hyvin alustetun kysymyksen jälkee. Juuri tästä syystä nämä Rostilan keskustelut ovat niin loogisia ja analyyttisiä, mitä seikkaa täälläkin näytään arvostettavan.
Hyvä keskustelu. On todella turhauttavaa kuinka näistä maahanmuutto huolista ei voi puhua ilman että heti leimattaisiin rasistiksi. Lisäksi on huolestuttavaa että jotkut suomalaiset haluavat antaa maamme muille ilmaiseksi, vaikka sukumme ovat vuodattaneet verta ja hikeä sen eteen. On toki ikävää että maailmalla ihmiset tarvitsevat apua, mutta olemme pieni maa emmekä voi ryhtyä maailman pelastajiksi, se vain ei ole realistista... Pitäkäämme siis ensisijaisesti huolta omasta pienestä maastamme ja toisistamme.
Aikoinaan saamenkieli yritettiin suomessa lopettaa kun lapset eivät koulussa saaneet puhua äidinkieltään eli saamea kouluissa ja nyt se on uudestaan hyväksytty ja myös opetetaan. kouluissa.
Eli kokemusta on ! Valtiovalta päättää ja muut vikisee... Varmaan koetettiin tehdä jotakin - positiivista - tappamalla kieli ja kulttuuri ? Hienosti on käännetty 180 astetta - ja onneksi ei enään samat istu EDUSKUNNASSA !
Kiitos onni taas hyvistä analyyseistä, mulla vois olla sulle muutama hyvä politiikkaidea ihan tähän jaksoon liittyen. Jos sulle sopii joskus jutustella vaikka hyvinkäällä niin tämäkin sopisi👍
Suomalaiset poliitikot ovat ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista tietoa/ymmärrystä Suomen todellisesta tilasta. Nykyajan poliitikot toimivat täysin omaa etua tavoitellen tai jonkun käskyttäminä. Suomalaisia rankaistaan suomalaisuudesta omien poliitikkojen toimesta. Ministerien toiminnasta/päätöksistä täytyisi tehdä pistejärjestelmä, joka näyttää onnistumisen ja hyödyn. Matala pistemäärä kauden lopussa kostautuisi ministerien tuloja pienentämällä ja luontaisetuja vähentämällä. Mikäli hallitus kusee koko hallituskautensa, menettäisi se oikeuden eläkkeeseen ja sopeutumisrahaan. Tällöin sinne ei pyrkisi narsistiset oman edun tavoittelijat. Myös psykologiset testit pitäisi olla eduskuntaan pyrkijöillä. Kaikki jotka uskovat kaikkivoipaan taikuriin tai kuulevat tämän puhuvan, pitäisi automaattisesti jättää pois ja ohjata saamaan psykiatrista hoitoa. Myös tonttuihin ja yksisarvisiin uskovat kuuluvat samaan sakkiin. Eduskunta/ministeriö ei ole paikka, missä hatusta läpikasvaneet ja vääristyneestä minäkuvastan vinksahtaneet saavat mellastaa mielettömyytensä mukaan. Suomen kansan tulisi olla yhtenäinen ja pitää huolta toisistaan. Näyttää kukkahattutädeille ja Trumppimaisille jäärille, että meillä on mielipide, ääni ja oikeus. 🇫🇮
Toimittaja toi esiin kovasti omia näkemyksiään ja Teemu jäi lähinnä kuuntelijaksi. Olisin mielummin kuunnellut enempi Teemua, kuin toimittajaa, vaikka näkemykset olivatkin ihan Ok.
Olipa mukavaa kuulla Keskisarjan suoraa, vakavaa ja perusteltua puhetta ilman ns. poliittista korrektiutta kesän hömpänpömppä "uutisoinnin" päälle.
Kerrottu, ja perusteltu. se tekee tästä uskottavan!
Vasemmiston viljelemä "erilaisuus yhdistää meidät" on täysin idioottimainen ja hyvin itseristiriitainen termi, joka ei vain pidä paikkaansa.
Juuri näin😊
Erilaisuus hajottaa yhteiskunnan , sehän on nähty esim. Ranskassa.
Vasujen ainoa tarkoitus on luoda epäjärjestystä ja sitäkautta vallankaappaus, kuten historia todistaa.
Nainen ja mies ovat erilaisia????
Jenkeissä on muuten hauska seurata keskustelua siitä kuinka heidän pitäisi ottaa meiltä oppia. Joku sitten tokaisee, että kyllä se sosiaalidemokratia toimii täällä, koska on pieni ja homogeeninen väestö. Sitten sama ihminen ei näe mitään ongelmaa laajassa maahanmuutossa. Tässä ei yhtäkkiä olekaan ristiriitaa. Kumpaa ne nyt haluaa, sosiaalidemokratian vai rajat auki? Kun myöntävät vahingossa itsekin, ettei ne ole oikein yhteensovitettavissa.
Kuin musiikkia korvissani - valtamedialla mennyt pasmat pahasti sekaisin ja painopisteet aivan p:stä. Tämä on oikeaa ja tärkeää asiaa. Kiitos!
Teemua kuuntele aina mielellään, kuten Onniakin👍
Kansallismielisyys on saatava taas valtavirtaan, muuten kansa häviää.
Kansallismielisyys tarkoittaa sitten taas sotimista...siihen valmis?
@@villevanttinen908 okei, ihan niinkuin ilman kansallismielisyyttä ei olisi sotia? Venäjä on monikulttuurinen, samoin länsi. Yhdysvallat ovat oikein monikulttuurisuuden "mallimaa" ja silti se on käynyt joka vuosikymmen tuhoamassa kehittyvien maiden kansoja ja samalla levittänyt koko Eurooppaan miljoonia pakolaisia kun näiden maiden taloudet ovat murskana.
Ei kansallismielisyys johda sotiin sen enempää kuin muutkaan aatteet, ja sen aatteen hyvät puolet ovat merkittävästi painavammat kuin sieluttomassa kapitalismissa, kiihkoisissa monikulttuuri- ja sukupuoliuskonnoissa tai kostonhimoisessa kommunismissa.
Ja vastatakseni kysymykseen niin tottakai olen valmis sotimaan kansan puolesta. En valtion vaan kansan.
Ettei vain olisi jo myöhäistä?
@@harrilahti-luopa5953 eurooppalaiset kansat ovat kokeneet synkempiäkin tilanteita.
@@harrilahti-luopa5953
On myöhäistä, kun arpa on kerran heitetty.
Nyt oli kerrassaan mainio parivaljakko lauteilla!Asiallista argumentointia,ilman öyhötystä.Tällästä kuuntelee mielellään.👍
Kiitoksia molemmille 😊 oikeastaan ne jotka kieltää väestön vaihdon ovat tyhmiä tai lahjottuja.
Jokainen rehellinen näkee mikä on menossa😮
Korjaus: lahjottuja tai tietoisesti silmänsä ummistavia. Tyhminkin tietää tämän asian laidan.
Kaikki alkoi siitä, kun suomalainen feministi (ruotsalaisia apinoiden) päätti olla alistumatta biologian lainalaisuuksille eikä enää suostunut naisen rooliin äitinä ja lasten kasvattajana. Hän ei halunnut olla alistettu, mutta kuitenkin tajusi, että Suomeen pitää saada ihmisiä ja alkoi kannattaa kritiikitöntä maahanmuuttoa, joka on kyllä pohjimmiltaan rasismia kun toivotaan, että köyhemmistä maista tulevat ihmiset tekisivät ne työt, joihin kermaperseet ei itse halua käsiään sotkea. Mutta siinä feministi haukkasi sananmukaisesti paskaa, koska ne joiden hän toivoi tekevän likaiset työt orjinamme, ovatkin jonain päivänä itse vallassa ja se on silloin loppu feminismille ja identiteettihömpälle ikuisesti tässä maassa.
Kovin moni suomalainenkin toivoo ja haluaa väestön vaihtuvan niin Suomessa kuin Euroopassakin, varsinkin aina äänekäs vihervasemmisto on tällä kannalla ja heille kommunistien tavoin oma isänmaa ei paina juuri paskaakaan ja ovat valmiita myymään sen jopa dumppaamalla ja samalla näin tulevat myyneeksi esikoisoikeutensa omaan maahansa...! 🕵🏻 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
@@jussix48 isänmaallisten tulisi muistaa, että petturit on huomattavasti vaarallisempia kuin pahinkaan vihollinen.
On mahdotonta käydä minkäänlaista "sotaa" (kuvainnollistakaan kulttuurisotaa tms) jos jatkuvasti tulee puukkoa selkään.
Miksi ei kerrota faktoja? Paljonko on ihmisiä tullut ja mistä maista?? Esitetään väitteitä, ei faktoja. Suomeen tuli vuonna 2015 32000 ihmistä. Sen jälkeen on tullut vain ukrainalaisia ja muutamia venäläisiä. Ihmiset, jotka tietävät, eivät usko väitteisiin vaan numeroihin.
Kiitos Teemu 👌
onni rostilan ohjalmissa on aina järki kaikissa keskusteluissa. ja teemulla myöskin järkevät vastaukset aina valmiina. hyvä ohjelma tää on aina.
Ilo kuunnella kun jotkut kansanedustajat puhuvat edes järkeviä 👏👏
Nämä kaksi herraa puhuvat aina järkeviä. Kiitos paluusta kesän jälkeen ❤❤❤
Missä kansanedustajia? Kas kalliita kansankusettajat kyllä näkyy 😂😂
@@Jarvas10oletpa hauska🖕🏻
@@19FCBayern82 aivan, oletko kuullut kun politiikko puhuu totta, aivan en minäkään😂😂😂😂
@@19FCBayern82 tiedän
ua-cam.com/video/F9GfPY4D2Ss/v-deo.htmlfeature=shared😂😂😂
Pakko arvostaa Teemun kiertelemätöntä puhetta!
Erinomaista keskustelua! Kiitos herroille!
Loistavaa Teemu jälleen👍🇫🇮
Jos väki vaihtuu suomalaisista ulkomaalaisiin pienen kaupungin verran vuosittain on kyseessä väestön vaihtuminen.
Niin ja jotkut lisääntyvät kuin kanit.
@@pikkuli1 Tuilla on hyvä elää, kun on tottunut kolmannen maailman elintasoon.
@@NightsideOfParadise Ja monella riittää vielä kotiin sukulaisille lähetettävääkin.
@@dingdong2103 Näinpä nuo tekee. Tietysti toinen sukupolvi on jo tottunut elintasoon, ja hedelmällisyys luvut on toisella maahanmuuttaja sukupolvella hyvin samalla tasolla kuin kantiksilla. Mamu naiset on saman kulttuurisen vaikutuksen alaisina kasvanut. Eli ei ikäpyramidi korjaannu maahanmuutolla. Sama homma muissa länsimaissa. Sitte lisäks iso osa on pienituloisia miehiä ja miehillä lasten määrä korreloi lännessä kukkaron koon kanssa.
Yks iso paska show.
Mikä on sitten tilanne kun rahoittajat loppuu?
Kiitos Onni Rostila, Teemu Keskisarjan esiintyminen on todellakin aina kuuntelijoiden hemmottelua. Painavaa asiaa ja todella tärkeä kohtalonkysymys. Pitää tuoda julki ja pitää yllä. Rasismikeskustelun uhallakin. Lisää tällaista asiaa, vähemmän kokoomuksen kelkassa pyörimistä.
En ole vähään aikaan näin järkeviä kuullut puhuttavan👍🔥🔥🔥kiitos että puhutte näistä. Hyvät ajat on edessä päin. isänmaalliset Suomen johtoon🔥
Maahanmuutto ilman kielellistä, kultturillista ja historiallista tuntemista on kuoleman kutsumista.
Maahanmuutto on aina sama asia kuin väestönvaihto
Asun Etelä-Suomessa, jossa päivä päivältä näkyy enemmän ja enemmän ulkomaalaisia katukuvassa. Tänään hätkähdin toden teolla paikallisessa myymälässä, kun totesin, että asiakaskunnassa me kantasuomalaiset olimme vähemmistö! Kasvavan ulkomaalaisväestön keskellä tunnen yhä suurempaa turvattomuuden ja irrallisuuden tuntua. Kuka kotouttaisi minut omassa kotimaassani?
Mahtava lähetys ja Teemu Keskisarja edustaa Suomalaisuuden perikuvaa!👍Ps.Tony Halmeella oli aikoinaan polittikkona yksin kertainen kehitysmaa tuki paketti eli kortsuja ko.maihin ehdotus!
Olisi isot säästöt tullut jos kortsuja jakaa ei ählämit lisäänny heh.
kiitos ukot! Hienoa että uskallatte puhua tästä pidemmän päälle aivan tärkeimmästä asiasta👍
Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta. Lisää Teemua , aina kun on mahdollista.😊
Kiitos totuudesta.
Tästä täytyy saada puhua eli minkä takia suomalaisten pitäisi kaiken itse koetun ja kestetyn jälkeen uhrata itsensä ja oma kulttuurinsa toisten hyväksi tässä maailmassa joka kuitenkin on ainutkertainen ja uhrautua toisten, meille hyvinkin vieraiden kulttuurien edustajien hyväksi, vieläpä ihan tuosta vain ja ilman vastiketta, näiden toisten joiden etuna ja ansiona on lähinnä se että he lisääntyvät tässä maailmassa enemmän kuin muut ja joka tapauksessa paljon enemmän kuin me suomalaiset ja varsinkaan tällä hetkellä. Ja kun kaiken lisäksi on vielä paljon myös niitä, jotka eivät omaa kulttuuriaan ja suomalaisuutta arvosta juuri mihinkään tai se on heille muuten yhdentekevä, mutta sen sijaan ajavat Suomessa Suomeen riemuiten jotain enemmän tai vähemmän epämääräistä monikulttuuria kaikkinensa...?!! 🕵🏻🤔 🇫🇮
Heikompia rupeaa hirvittämään tuo maalailu.. No pysykäähän nyt visusti siellä hallituksessa, että saadaan edes jotain muutoksia aikaan. Kiitos videoista Onni, olen seurannut näitä vaaleista asti. Tsemppiä!
Loistava vieras jolla kunnon perustelut asioihin ja suoraa puhetta. Ihana Teemu 😊
Täyttä asiaa,kiitos teille ❤🙏
Ranskassa eräs Lähi-Idästä saapunut totesi : En ole pakolainen vaan Allahin lähettiläs.
Siellä todella moni on sanonut että nyt on ranskan vuoro joutua vallatuksi.. Ja tanskalainen imaami sanoi piilokameraan että he ovat valtaamassa koko Euroopan.. Jostain syystä uskon häntä
Ja terrorisoivat asuinalueita ,jotta SUOMEN SUOMALAISET muuttaisivat pois ,ja niin on käymässä ,suunnitelma toteutuu.
@@jarkkobusk1 Tottakai on. Se on heidän teologisessa narratiivissaan. Valtaavat Euroopan ja koko maailman, ja pilaavat sen samalla.
@@jarkkobusk1 Sitten vielä väestönvaihtoa pidetään salaliittoteoriana. Se onkin salaliitto , se väestönvaihto. Ei mikään pelkkä teoria.
Aika vaarallinen tyyppi?
Kiitos äärettömän hyvästä keskustelusta!:))) Tekisi mieli vaan mennä huutamaan, että tajutkaa jo ihmiset, mihin Suomea ja omia kansalaisiamme ollaan viemässä!!! Tällaisia keskusteluja tarvitaan äärettömän paljon lisää:)) HYVÄ!!!
Ei lainkaan rasismia , hahaa!
@@katihyvarinen7725 Kati Hyvärinen kuuluu niihin, joille todellisuus valkenee vasta sitten kun hänen on pakko kulkea mustassa jätesäkissä vain pieni viiru silmien kohdalla, ja maksaa veroa uusille herroille. Hahahaa itsellesi!!
Ei minkäänlaista.
@@katihyvarinen7725Näetkö sä tuossa rasismia?
Sinähän huudat eriarvoisuutta! Ei Suomi voi tänä päivänä pysyä muuttumattomana!
Tää on niin totta. Tämän tajuaa tavallinen rivi Suomalainenkin. Kansallisvaltio murenee ja häviää pikku hiljaa. Maahanmuuttajat lisääntyvät enemmän ja tekevät kulttuurivallankumouksen. Tulee aika, jolloin ei Euroopassa olevia kaupunkeja erota toisistaan. Ei ole enää omaa kulttuuria, kieltä, uskontoa, ei enää ylpeyttä olla Suomalainen.
Jotain täytyisi tehdä
suomalainen kirjoitetaan pienellä kirjaimella, t. Mustafa
Kiitos hyvästä videosta.
Fiksuja miehiä on erittäin mielyttävää kuunnella.
Kiitos videosta 🙏
Kusessa ollaan.
Voisko Teemu nostaa julkisuudessa esiin historiallisten massamaahanmuuttojen seurauksia kohdemaille, näin ihmisille tulisi ehkä konkreettisempi käsitys miten kriittisestä ilmiöstä on kyse
Katso vaikka Amerikan intiaaneja.
Historia on meidän tulevaisuus. Olen 98.6% Suomalainen ja 1.4 inuiitti 🤌. Geenitutkimuksen mukaan olen historian pohjoisenkansan UKKO. Isäni Karjalan evakko ja äitini keskisuomalainen. Olen siellä missä minun pitääkin olla.
👍🏻👏🏻 hyvää settiä
Meillå on jo 35 000 työtöntä maahanmuuttajaa ..ja niitā EK haluaa 50.000 lisāå joka vuosi..aivan kahjoa touhua .
Teemu!! 👍👍👍
Suomalainen häviää kuin intiaanit reservaattiin😢
Se oli heti nähtävissä siinä, että nämä maahanmuuttoon myönteisesti ja tarkemmin asiaa ilmeisesti ajattelematta, suhtautuvat heti kielteisesti.Vaikka on yleisesti kirjoiteltu virallista tietoa että on jo kouluja joissa ei montaa suomalaista ole,eli sehän jo kertoo paljon.
Kun ajoissa ei kerrota missä mennään - niin keskustelu rasismista on vain lumekeskustelua ! Eikö voitaisi hieman laajentaa otantaa - eikä ajatella että valtion TVssä haastattelemat ns palkatut ihmiset ovat paras asiantuntija näissä asioissa ! Poliitikot - jotka ovat meillä töissä - aivan kuten poliisit - koettavat kertoa... Eikä kysytä niiltä jotka jokapäivä ovat tekemisissä asian kanssa ! Se että Eduskunta on rasismivapaa alue - ei tavalliselle kansalle arjessa - tarkoita mitään ! Alkaa olemaan kuten kohta USAssa - jossa liian vanhat miehet päättää... 80 vuotiaat kuuluu vainhainkotiin !
Kiitos, Teemu puhuu asiaa, näin on totuus.
Tätä lisää, teillä on yhteensopiva tempo 😉
Maahanmuuttajien ja kaikkien pakolaisten palautus vaikka vuoden sopeutumisrahalla olisi Suomen kaikkien aikojen tuottavin, pitkäkestoisin ja hyödyllisin sijoitus, joka tuottaisi rahassa paljon enemmän kuin yhden Nokian myynti joka ainoa vuosi ja takaisi lisäksi sekä suomalaisten turvallisuuden että hyvinvoinnin pitkälle hamaan tulevaisuuteen. Suomea ei saa lahjoittaa eikä myydä ulkomaalaisille!
Työhön tulevat toivotetaan tervetulleiksi, he jotka hyödyttävät maatamme ja sopeutuvat myös maamme kulttuuriin ja lakeihin. Elintasopummeja ei kaivata maatamme rasittamaan. Ja tämä kirjoitus ei ole rasistinen, vaan faktaa ja nuo asiat on syytä kyetä erottamaan toisistaan. Kaikki se mikä on totta, ei ole rasismia.
Suomi kuuluu suomalaisille, näin olen sanonut 1990 luvun alusta asti. Väestön vaihto on käynnissä. Ylikuolleisuus 12, 4 prosenttia, eikä totuutta kuolleisuuden syystä kerrota kansalle. Eikä työttömyyden kourissa olevaan maahamme tarvita työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta .
@@ASTRamo
Kyllä meille tarvitaan osaavia työntekijöitä, siis painotan sanaa o s a a v i a huippuammattilaisia. Ja ylikuolleisuuden syyt kaikki hiukankaan ajattelukykyä omaavat tietävät ilman kertomista. Ennen kuin tämä maa kykenee tarjoamaan läheskään täystyöllisyyttä on saatava haittamaahanmuutto loppumaan ja työpolitiikkaan suuria muutoksia alkaen ihmisistä itsestään ja jatkuen ammattiliittojen kautta työnantajiin. Se, että meillä on rakennusalan, kuljetusalan, siistijöiden, hoitajien armeija työttömänä ei auta siihen, etteikö me tarvita osaavia huipputeknologian osaajia tulevina vuosina. Oman maan osaajat valuvat ulkomaille johtuen juurikin siitä politikoinnista mitä tässä hölmölässä tehdään.
Suosittelen sinuakin unohtamaan tuon r-sanan käytön oikeastaan juuri missään kontekstissa. Älä pyytele anteeksi tai pyri perustelemaan sanomiasi silloin, kun sille ei ole tarvetta.
@@_Nord_ Suomessa kävi ryhmä hoitajia,kehuivat suomalaisia ja palkkaansa,myös työpaikka oli kiva.Mutta synkkä ilmasto ja pimeys ei sopeuttanut.Eli olisiko lisätyövoimaa katsottava lähialueilta,ellei omat lähde siihen hommaan.
@@valtterivalo
Siksi minä kirjoitankin ja kerron ainoastaan faktoja joten anteeksipyyntöjä ei tarvitse edes ajatella. Tuo r-sana on jo kärsinyt inflaation ja siksi sitä on mukava viljellä niissä kohdissa missä sitä ei voi väärin käyttää.
Maahanmuuttoon liittyvää negatiivista ilmiötä on kuvailtu hyökyaalloksi ja tsunami-vertaus sopii siihen varsin hyvin.
Vaarallisuutta ei voi oikein nähdä mantereelta kuin vasta sitten, kun tilanne on äärimmäisen paha. Yksittäiset pienet aallot eivät tarkoita vielä oikein mitään, mutta kun tilanne menee joko pikku hiljaa tai ajan kanssa äärimmilleen, niin silloin vaikutukset ovat suuremmat koko yhteiskuntaan.
Tietysti väestö olettaa varsin pitkään, että kaikki sujuu mallikkaasti ja mitään isompia ongelmia ei tule. Maahanmuuttajien kohdalla on myös sekin puoli, että aina on hyviä tyyppejä ja tietysti harvempi on halukas edes kieltämään näitä yksittäisiä hyviä tyyppejä.
Tilannekuva muuttuu vain varsin nopeasti, jos väestöstä yli 90% on jostain muualta.
Muutosvauhti on myös historiallisen nopea. Vaikka maailmat ovat muuttuneet aiemminkin vuosissa ja vuosikymmenissä, niin tässä tapauksessa se esitetään vielä jonain luonnonlakina, vaikka kyse on tietoisesta poliittisesta toiminnasta.
Tietysti tällä on vaikutuksia koko yhteiskuntaan.
Tavallinen väestö ei saata kovin paljon miettiä näin syvällisiltä tuntuvia asioita, kun jokainen yrittää selviytyä parhaimmalla tavallaan.
Mutta kaikki kyllä huomaavat niin nuo pienet kuin isot muutokset. Välitetäänkö niistä missä määrin, niin on sitten toinen kysymys.
Nämä kaksi nuorta miestä pistävät tämän maan ”uuteen uskoon”, kun nyt siellä kunniakkaassa eduskunnassa lyövät sanan ja oikeuden säilällä ryökälemäisiä rötösherroja säälimättä. -E.K.
Valitettavasti peli on jo pelattu. Sen näkee siitä että muslimitaustaisissa perheissä syntyvyys on 2-3 kertaa kantasuomalaisia korkeampi. Kumulatiivinen vaikutus parin sukupolven aikana johtaa väistämättä islamistiseen valtioon ellei radikaaleja muutoksia tehdä ja kotoutus tarkoittaa kristittyjen arvvojen hyväksyntää ja noudattamista.
Teemu ja Onni taas täyttä asiaa! Miksi tietyt tahot kieltävät nämä tosiasiat, ei mene jakeluun.
EU vie meitä hämärään, ellei pimeyteen. Kuinka saisi tämän junan pysäytettyä ennen kuin on myöhäistä.
@@jotainrotia7435 potkimalla elätit ulos maasta ja viher kommarit samaan junaan pois maastamme.
Olisiko että hyvinvointi valtio - ei olisikaan ihan kaikille ? Mutta että kutka ovat - kaiken takana... sen saa ihan itse päättää !
Eu:n talutusnuorasta pitäis irtaantua!
Meneväthän Somalit takaisin Somaliaan (vain lomalle). Keskimääräinen lapsiluku Somaliperheessä 10.
Ja keskimääräinen ÄO somaleilla on 68. Onnea Suomi, sellaisia vaan lisää.
@@pirkkotengstrand6226 Ei valkoinen Suomi tuskin on siellä top 10 innovatiivisimpien maiden listalla...
Kuka nämä lapset maksaa ? Älä vaan sano että tekevät lapsia - lapsilisiä odottaessa ! Jos kukaan ei sano ääneen mitään - niin tekevät kaiken varmaan salaa - kantaväestöltä ? Haloo Helsinki - We Have an problem...! Voisiko joku kertoa että miten olisi töiden kanssa... että ihan itse elättäisi itsensä !
@@pirkkotengstrand6226 Onko tämä just se mistä ei puhuta ? Onko maan päättäjien - päät avaruudessa - vaiko miksi tavallisen kansan huoli jää kuulematta ?
Miksi kukaan ei puhu varsinaisesta ongelmasta maahanmuuton suhteen. Nyt meistä ollaan tekemässä rasisteja mutta todellisuudessa kyse on siitä, että maahamme tulee yhä lisää ihmisiä jotka eivät hyväksy meitä ja meidän uskontoamme, kulttuurismme ja elämäntapaamme.
Kiitos
Taas niin täyttä asiaa. Kiitos
Asiaa, Ruotsissa asuu jo 2 miljoonaa ulkomaista.
Kun arabit (muslimit) pääsee valtaan Suomessa, tapahtuu mm. seuraavaa:
- kirjastot suljetaan
- länsimainen kirjallisuus kielletään
- teatterit ja taidemuseot suljetaan
- julkinen tanssiminen, laulaminen ja musiikin esittäminen, stand up ym. kielletään
- naisten liikkumista julkisilla paikoilla rajoitetaan, kuten myös opiskelua ja työskentelyä kodin ulkopuolella
- valtaosa poliittisista puolueista lakkautetaan, feministinen puolue etunenässä
- muut uskonnot islamia lukuun ottamatta kielletään
- naisten on peitettävä hiuksensa ja muutenkin pukeuduttava islamilaisittain
Siinä noin alkupaloiksi.
Tottakai kantasuomalaisilla tulee olla etuoikeuksia, kantasuomalaisilla on kansalaisuus ja vero velvollisuus.... missään perustuslain kohdassa ei mainita että ulkomailta suomeen tuleva on tasavertainen lain edessä tai tarkemmin sanottuna oikeutettu sosiaaliturvaan kuten kantasuomalainen.
Jos suomalainen olisi samalla viivalla pakolaisten kanssa lain tai etuuksien edessä niin miksi meillä on sitten suomen passi ? eikös meillä kantasuomalaisillakin sitten pitäisi olla maailman passi jolla saa kaikki oikeudet joka maassa ?
Kohta Eva Biaudet vaatii väestönvaihtoteorian kieltämistä
Pitäisi kieltää Evan kaltaiset pellet… hänen kaltaiset turhakkeet ovat Euroopan tuho🖕🏻
Tälläistä pohdintaa tulisi tulla mediasta ja teeveestä jatkuvasti niin kansa voisi miettiä mikä oikeasti on realistisesti kannattavaa ja mikä ei. Siis millaiset seuraukset todellisuudessa tulevat olemaan jos massiivinen maahanmuutto jatkuu tällä tavalla ja miten me voidaan selvitä niistä seurauksista niin että meillä vielä olisi turvallinen ja kukoistava maa. En usko että mitenkään jos tämä nykyinen linja jatkuu. Se on vaan todellisuus.
Euroopassakin on aika monta pikkuvaltiota eli tuolle jatkuvalle väestönlisäykselle ei ole mitään perusteita. Opetellaan elämään näillä niin hyvin menee.
Olisiko hyvä antaa vieraan puhua vähän enemmän
Fiilareissa olin teemusta mut tää onki Onnin ikuisuuden kestävät mielipiteet
Maahanmuutto = Maahantunkeutuminen.
Kuulehan Ano, nuo ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos olisit käynyt vähän kouluja niin tämmänkin olisit tiennyt.
@@RampeKaukonen-yd8ro En ole Ano,koita nyt puupää tämä ymmärtää.
@@evvk8865 Älä Ano AINA valehtele. Jos et ole niin todista.
@@RampeKaukonen-yd8ro Milläs hittoa sen netissä todistan ?
@@evvk8865No et millään, siis olet Ano ja .
Hienoja isänmaan veljiä - K I I T O S.
Tätä hulluutta kannattavat poliitikot hirteen.
Eilen illalla,Kontulassa missä asun,ni maahanmuuttajia oli,niin paljon,että vartijat,jotka ovat myös maahantuonti orjia,ni poliisi pyöri yhdellä autolla, sielä,tekemättä yhtään mitään,vaikka huumeita myytiin aivan saatanan paljon. Mut ku juoksin bussiin,ni välittömästi valonheitin osui minuun,etten pakene jotain. Hyi hemmetti
"Onko ihmiset todella niin typeriä? On"
Tosi hyvä, että nostatte esiin tätä käynnissä olevaa Suomea tuhoavaa väestönvaihto-ongelmaa 👍🏻
Jatkossa toivon kuulevani ja lukevani vielä selkeämpää ja tiivistetympää argumentointia nimenomaan tästä eksistentiaalisesta pulmasta. Nyt meni vielä hieman liian eri suuntiin polveilevaksi pohdinnaksi, mutta asian oikeaa laitaa kohti menossa kuitenkin! ;
Eikö kukaan kehtaa sanoa että maahan tarvitaan vaalikarjaa ja kelle ???
Todella tärkeitä huomoita ja faktaa mitä vihervasemmisto ei suostu/halua ymmärtää.
Onni, oot todella hyvä tyyppi ja puhut asiaa, mutta silloin kun sinulla on vieras niin ole hyvä ja anna hänelle enemmän tilaa ja ole itse vähemmän äänessä.
"Tunne historia, tiedät tulevaisuuden" oli ukillani tapana sanoa.🤗
Historia toistaa itseään! Koska Islam ja Kristinusko on elännyt sulassa sovussa?
Islam ei pysty elämään tasa-arvoisesti missään, sillä he valtaavat maailman.
Nyt heillä on 57 muslimaata ja Eurooppaa vallataan sisältäpäin.
'Onko ihmiset niin typeriä?'
'On!-
Todella hyvää keskustelua ja täyttä realismia, kiitos Onni. Väestöntulva kehitysmaista on hirveä uhkakuva Suomelle ja koko Euroopalle, jota iso osa väestöstä ei tajua ollenkaan. Ahdistaa, mitä tässä voi tavallinen ihminen tehdä, kun suurin osa heistäkin, joilla on valta päätöksiin asiassa, ovat väestönvaihdon ja monikulttuuri-uhan osalta niin umpisokeita? 😡
Suomi on suomalaisten koti, kuten Halla-Aho sanoi. Pidetään tästä kiinni.
Mielenkiintoista seurata, koska suurimmalle osalle kansaa riittää uusvasemmistolaisuus / woke jne? Kuinka pitkälle pitää mennä, että kansalle oikeasti riittää tämä täysin korni aikakausi?
Täyttä asiaa. Suu säkkiä myöten. Pienen maan kuten Suomi pitää toimia itsensä hyväksi ei itseään vastaan.
Oma kieli ja kulttuuri ovat tärkeitä asioita, joita pitää puolustaa.
Haitta maahanmuutto tulee niin kalliiksi, ettei siihen riitä Suomen pienet budjetit. Erityisasiantuntijat ovat sanoneet, ettei Suomen talousongelmia ratkaista pelkällä maahanmuutolla.
Tarvitaan rakennemuutoksia, joita me suomalaiset osaamme tehdä järkevällä tavalla oman hyvinvointimme ylläpitämistä varten.
Onko pakko tuhlata kun voi säästää?
Onko pakko ostaa ulkomaista kun pitäisi ostaa kotimaista ja näin tukea suomalaisten omaa työllisyyttä? Aasiasta, Kiinasta ja Vietnämista tulee nyt paljon maahanmuuttajia Suomeen ja siinä näkyy se, että Suomen väestöä halutaan muuttaa.Kiinalla on valtapyrkimykslä hallita kaikkialla ja näin tämä "keltainen vasra* on syytä ottaa vakavasti. Afrikassa on käynnissä paitsi väestöräjähdys, väestö kasvaa nopeasti, niin myös konflikteja ja ilmastonmuutos.
Omien rajojen puolustus on tärkeää oman elämämme suojaamiseksi.
Suomea on puolustanut aina sen oma kansa. Yhtenäinen kansa, joka vaalii sivistystä ja koulutusta, on vahva luomaan oman menestyksensä ja hyvinvointinsa ja siihen ei tarvita massamuuttoa Suomeen. Suomi hyötyy korkeasti koulutetuista erityisosaajista.
Koulutus on tie onneen ja menestykseen.
Nokia luotiin Suomessa juuri oman suomalaisen korkean henkisen pääoman turvin. Kirjoja kannattaa lukea. Jokainen voi järkevillä valinnoillaan luoda itselleen mielekkään elämän, joka hyödyttää patsi itseään niin myös koko yhteiskuntaa.
Suomi ei ole ollut eri kansallisuuksien kauttakulkumaa, joten suomalaiset eivät ole kokemuksen kautta oppineet sitä, että kehenkään ei pidä koskaan luottaa sokeasti, sillä maailma on täynnä erimaalaisia ihmisiä, jotka edustavat paljon kovempaa, härskimpää ja petollisempaa ihmistyyppiä, kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Nykyinen maahanmuutto johtaa Suomalaisten kadotukseen seuraavan 2 sukupolven aikana.
Lahden seudulla tämä näkyy selvästi, saattaa korttelin matkalla olla pelkästään tummaa kulkijaa.
Keskisarja on älyttömän fiksu mies.
Maallikkona olisin hyvinkin valmis sitoutumaan eurooppalaisiin arvoihin, mutta kun nykyinen käytäntö on pelkästään näitä arvoja pilkkaavaa. Vasta eilen pääministeri osoitti tämän jälleen kerran oikeaksi hallituksen rasismin ja syrjinnän kitkemistavoitetta kuvatessaan. Hänhän luetteli kaikki väestön ryhmittymät, joita ei saa Suomessa syrjiä. Tästä moninaisesta ja pitkähköstä ryhmäluettelosta puuttuivat edelleen tavalliset suomalaiset ihan itsestään selvänä asiana.
On toki syytä kitkeä rasismia, mutta rajoitus, että rasismi määritellään pelkästään maahanmuuttajien kokemusten ja rasismista äänekkäimmin rääkyvien mielipiteiden perusteella on syrjivää. Erityisesti jälkimmäisen porukan vaatimukset ovat meitä tavallisia suomalaisia syrjiviä, koska ne ovat maahanmuuttajien harjoittamaa rikollisuutta suojelevia.
Varsinkin korkeasti koulutetun rasismista rääkyvän pitäisi ymmärtää, että rikollisuuden suojeleminen pilkkaa aina jokaisen ihmisoikeuksia, vaikka tavallinen kansalainen tai maahanmuuttaja ei itse ymmärtäisikään olevansa jakamattoman ihmisarvonsa pilkan kohde.
Hallitus turvaa rasismin ja syrjinnän torjumisohjelmassaan edelleen rikollisuuden suojelun oikeusvaltioperiaatteena. Tätä asiaa pitäisi käsitellä konkreettisesti "rautalangasta vääntäen", koska yhteiskunnan mielekäs toiminta perustuu ihmisen suojeluun eikä rikollisuuden suojeluun.
Hyvä vieras.
Ensi sekuinneilla, Keskisarja vieraana. Tykkään.
Silkkaa asiaa. Kiitos
Miksi Rostila kutsuu lähetyksiinsä haastateltavia? Hän pitää monologiaan, ja haastateltava voisi lähteä kahville odotellessaan puheenvuoroa.
Hän hallitsee aihettaan. Haastateltava voi keskittyä juuri täsmälliseen vastaukseen , hyvin alustetun kysymyksen jälkee. Juuri tästä syystä nämä Rostilan keskustelut ovat niin loogisia ja analyyttisiä, mitä seikkaa täälläkin näytään arvostettavan.
Hyvä keskustelu. On todella turhauttavaa kuinka näistä maahanmuutto huolista ei voi puhua ilman että heti leimattaisiin rasistiksi. Lisäksi on huolestuttavaa että jotkut suomalaiset haluavat antaa maamme muille ilmaiseksi, vaikka sukumme ovat vuodattaneet verta ja hikeä sen eteen. On toki ikävää että maailmalla ihmiset tarvitsevat apua, mutta olemme pieni maa emmekä voi ryhtyä maailman pelastajiksi, se vain ei ole realistista... Pitäkäämme siis ensisijaisesti huolta omasta pienestä maastamme ja toisistamme.
Mikähän sitten olisi sallittu sanamuoto väestön vaihdosta.. Mikä sopis vasemmistollekkin
Teemu Keskisarja on elävä legenda🙏🏿
'Taakka ei jakamalla vähene!'
Muistakaa jakaa someen näitä videoita!
Lisää teidän kahden välisiä pohdintoja. Hyvä jakso. Kanava meni tilaukseen.
Hieno johdanto aiheeseen Onni Rostila.
Tutustukaapa mitä Barcelona sopimus pitää sisällään. Siinä on aika selvä vastaus mitä nyt tapahtuu koskien monikultturisiutta.
Aikoinaan saamenkieli yritettiin suomessa lopettaa kun lapset eivät koulussa saaneet puhua äidinkieltään eli saamea kouluissa ja nyt se on uudestaan hyväksytty ja myös opetetaan. kouluissa.
Eli kokemusta on ! Valtiovalta päättää ja muut vikisee... Varmaan koetettiin tehdä jotakin - positiivista - tappamalla kieli ja kulttuuri ? Hienosti on käännetty 180 astetta - ja onneksi ei enään samat istu EDUSKUNNASSA !
Miks Onni puhu kokoajan
Hyvä keskustelu.. miksei YLE ssä käydä vastaavaa?
Kiitos onni taas hyvistä analyyseistä, mulla vois olla sulle muutama hyvä politiikkaidea ihan tähän jaksoon liittyen. Jos sulle sopii joskus jutustella vaikka hyvinkäällä niin tämäkin sopisi👍
Nyt olis aika teemun hypätä isonpiin saappaisiin ja ottaa valmis puolue käytöön
Kiitos.
Olli voisi puhua vähemmän ja kuunnella vierastaan enemmän vaikka järkeä puhuukin.
olikos se 2010 kun EU laski miten paljon mihinkin maahan mahtuu porukkaa ja suomen kohdalla oli noin 60 miljoonaa ettei tämä nyt ihan uusi juttu ole
Valitettavasti haastattelija otti liian isoa roolia, liekkö egon kasvatusta kaipaillen, tai narsistisia piirteitä 😅
Suomalaiset poliitikot ovat ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista tietoa/ymmärrystä Suomen todellisesta tilasta. Nykyajan poliitikot toimivat täysin omaa etua tavoitellen tai jonkun käskyttäminä. Suomalaisia rankaistaan suomalaisuudesta omien poliitikkojen toimesta. Ministerien toiminnasta/päätöksistä täytyisi tehdä pistejärjestelmä, joka näyttää onnistumisen ja hyödyn. Matala pistemäärä kauden lopussa kostautuisi ministerien tuloja pienentämällä ja luontaisetuja vähentämällä. Mikäli hallitus kusee koko hallituskautensa, menettäisi se oikeuden eläkkeeseen ja sopeutumisrahaan. Tällöin sinne ei pyrkisi narsistiset oman edun tavoittelijat. Myös psykologiset testit pitäisi olla eduskuntaan pyrkijöillä. Kaikki jotka uskovat kaikkivoipaan taikuriin tai kuulevat tämän puhuvan, pitäisi automaattisesti jättää pois ja ohjata saamaan psykiatrista hoitoa. Myös tonttuihin ja yksisarvisiin uskovat kuuluvat samaan sakkiin. Eduskunta/ministeriö ei ole paikka, missä hatusta läpikasvaneet ja vääristyneestä minäkuvastan vinksahtaneet saavat mellastaa mielettömyytensä mukaan. Suomen kansan tulisi olla yhtenäinen ja pitää huolta toisistaan. Näyttää kukkahattutädeille ja Trumppimaisille jäärille, että meillä on mielipide, ääni ja oikeus. 🇫🇮
Hyvä podi😊
Toimittaja toi esiin kovasti omia näkemyksiään ja Teemu jäi lähinnä kuuntelijaksi. Olisin mielummin kuunnellut enempi Teemua, kuin toimittajaa, vaikka näkemykset olivatkin ihan Ok.
Hyvää pohdintaa. Vetää vakavksi