Joo tämä on Jonne "Negative" Aaronin säveltämä ja sanoittama kappale ja Pate on ihan selkeesti sitä mieltä että Jonne teki osuvan biisin joka kertoo tavallaan Patesta itestään Jonne sanoin ja siitä kuinka viina vei miestä eli Patea ja bänditouhu ja rakkaushommat kärsi siinä sivussa. Pate myös aikoinaan hoki usein tätä lausetta et kuulkaas bändiläiset mä elän vaan itselleni.
Muutama viikko sitten oli täälä kesän alotus bileissä (kaarina) upeeta menoo hintansa väärtti.Todellakin kasvaa koko bändi uskomattomaan atmosfääreihin !!
En kyl tajuu, miten Popeda onnistuu tekemään edelleen näin hiton hyviä albumeita, vaikka historiaa on jo takana useampi vuosikymmen. Täydelliset miehet on silkkaa rautaa..
Popedan herroilla on ollut avarakatseisuutta tilata tämä mestariteos itseään neljännesvuosisadan verran nuoremmalta Jonne Aaronilta. Kiitos ja kumarrus molemmille osapuolille.
Tässä on ihanat sanat tämän hetkiseen tilanteeseen..Mut ihan parasta on(kuten viimeks näin Oulussa )Pate ja Costello..niillä jaksaa pitkään..No,ei ku oikeesti ihan Mahtava keikka oli..sain rumpukapulan..Hyvää Joulua!!
Edellisen suhteen loputtua melko katkerasti, kuuntelin usein itku kurkussa "Ylös nousen, niinhän mä aina teen..."-kohtaa ja koitin uskoa, että niinhän mä nytkin teen, vaikka hankalaa olis. Nyt muutaman vuoden päästä olen taas jaloillani ja uusi rakkaus rinnallani, elämä hymyilee ja hääkellotkin soi kohta. ( Sulhanen ei meinaa puuttua niistä juhlista :D ) Popeda on kyllä kova, isolla K:lla!
onneks on näitä biisejä ja videoita.exä vei kaiken.tuhosi kodin, avioliiton, ja selän takana keksi kaikki mahdolliset syytökset jotta saa lapsen omalle uskonlahkolleen.plus kostoksi piti vielä harrastukset tuhota aseiden viennin kautta...
Sul on aika samanlainen ku mun iskäl sille kävi aikalail noin tai juttu on siis (oli) ja btw Mun faija kuunteli sikana esim tätä ja metallii ja kotiteollisuutta mut se kuoli vapun jälkeen sunnuntaina Kouvolassa risteyksessä jossain kirkon kylällä Kait siinä ajo mopolla (Harley Davidson) ajaminen oli iskän intohimo ja se oli 38 vaan mut palataan asiaan että se ajo risteyksessä ja varmaan ehti ajattelee et voi paska tuolt tulee auto ja se yrittää järruttaa joten se sit törmäs pakuu jos oli peräkärry ja törmäyksen aikana kuoli samaa aikaa ku osu ja ruumiin avaukses sanottiin että niskat katkes
@teroollila Hei tekee ne ikärajatomiakin keikkoja. Mut aika vähän tosin. Kyllä ne varmaan tekee vielä vuosia keikkaa ja levyjä mut saas nähdä vetääkö ne vielä 5v päästä. Tää bändi on kuiteskin ollut kasasssa vuodesta 1977 saakka ja tehnyt melkein 3000 keikkaa ja yli 20 levyä.
Jonne Aaron on kyl aivan huippu! Tämänkin on kynäillyt!
:D
Patella on niin hyvät biisintekijät.. Niinkuin tässäkin, Jonne Aaron
kyä näi o
Tulee ihan isi mieleen tästä biisistä, tykkäs kuunnella Popedaa aina autolla ajaessa =)
Aivan täydelliset sanat, ja kappalekin on hieno!
zerob320e...olet aivan oikeassa....luojan kiitos mun poika kuuntelee popedaa ymta hyvää...Leeville vain terveisiä...
Tosi kovaa kamaa...Ehdottomasti popedan parhaimpia biisejä!! Hyvä Pate!
Komee ääni ,ikurin bavarotti suomi poppia parhaimmillaan
Käsittämättömän hyvä!!! Kertosäe IHANA!!! KIITOS TÄSTÄ!!! ♥♥♥
FC Virveffg HH håår:-P:-P😂:-$😡😄
Joo tämä on Jonne "Negative" Aaronin säveltämä ja sanoittama kappale ja Pate on ihan selkeesti sitä mieltä että Jonne teki osuvan biisin joka kertoo tavallaan Patesta itestään Jonne sanoin ja siitä kuinka viina vei miestä eli Patea ja bänditouhu ja rakkaushommat kärsi siinä sivussa. Pate myös aikoinaan hoki usein tätä lausetta et kuulkaas bändiläiset mä elän vaan itselleni.
Kiitos Patelle keikoista☺️tämänkin kappeleen voimalla on aikoinaan jaksettu.
Muutama viikko sitten oli täälä kesän alotus bileissä (kaarina) upeeta menoo hintansa väärtti.Todellakin kasvaa koko bändi uskomattomaan atmosfääreihin !!
Kiitos Popeda ja Matka jatkuu ❤️❤️❤️
Muistaa nuoruudess tämän kipaleen.. En sano muuta
wow grettings from Italy !
Pate ja Popeda vain paranee vanhetessaan.
Very nice, love the song.
Voimaa kaikille!
Kuka 2020!!
Jymälätä !! Tää on Äijjää !! Ja näin pitää olla !
Tsemppari biisi, näillä mennään!!!! Terveiset Patelle!!
popeda är jävligt bra, sanoi hurri :)
Mestaritbaree
vittu näin se totuus kuuluu kertoo!!!!!! hyvä pateeee!!!!!!!!
Minun kappale aina, sanat upeeta, kiitos sanoittajalle
popedaa ja pate mustajärvee turkuunpäi kiitos odotan
Kiitos
On kyllä hieno biisi !
Jonne Aaron on kova biisin kirjoittaja.
Juuri näin !!!
Kiitos, kyllä tykkään kovasti
COSTELLO!!!!!!!!!!!!!!!!! Video ja biisi on aivan loistavia!
En kyl tajuu, miten Popeda onnistuu tekemään edelleen näin hiton hyviä albumeita, vaikka historiaa on jo takana useampi vuosikymmen. Täydelliset miehet on silkkaa rautaa..
Popedalla on viisaita sanoja. Raaka ja paljas totuus.💪
Popedan herroilla on ollut avarakatseisuutta tilata tämä mestariteos itseään neljännesvuosisadan verran nuoremmalta Jonne Aaronilta. Kiitos ja kumarrus molemmille osapuolille.
Tää o hyvä biisi
Äijien ensimmäinen oivallus muutoksestaan tosi äijiksi.
hyvävidio! popeda elää aina!
Voimaa antava biisi näin erosta toipumisen 😎, jota on välillä on helpompi kuunnella ja joskus ei.
kiitti! nyt mulla on ihana mies, jota en vaihtais pois!
helvetin hyvä biisi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Minun lempikappale kiitos paljon ♥
Hyvä biisi 😊
Tässä on ihanat sanat tämän hetkiseen tilanteeseen..Mut ihan parasta on(kuten viimeks näin Oulussa )Pate ja Costello..niillä jaksaa pitkään..No,ei ku oikeesti ihan Mahtava keikka oli..sain rumpukapulan..Hyvää Joulua!!
älyttömän hyvä biisi
Jou
Mestariteos PERKELE!!
aivan helvetin mahtava biisi! tulee oikeen kylmänväreet ja tuntuu että mitään tätä mahtavampaa en oo ikinä kuullu, ENKÄ MUUTEN OO!!
Juu, suoraan omasta elämästä. Kai tästä taas noustaan
Aina vaan ihan mahtavaa!
hyvä biisi,,,,,und video...
Elän itselleni👍♥️😊♥️♥️
Mulla sama ajattelu tapa,vielä ei ole löytynyt sitä oikeaa;) ONNEA TEILLE:)
Kyllä lähtee
Loistava biisi ja en edes tienny, että tästä on videokin olemassa! Sekin on hyvä..
Just nii. Viiltää.. 💋💔💛💚🤦🙈😃🤟👌👏👏💚
ihana!
Tää on niin hyvä biisi kyllä pate vetää hyvin 🏍🚣♀️😎
Helvetin hyvä biisi. Popeda on tosi hyvä
loistava biisi
kova biisi!
Popeda on raakaa woimaa!!
Ei vois olla hienompaa!
Laura Palander ok
Popeda on Popeda vaikka voissa keittäisi ❤️. Isoveli kuunteli ja tarttui muhunkin. Oottee olleet mun elämäs about 35.v noin. KIITOS😎
Joka päivä ja jokaikinen yö. Hyvin nyysitty osia biisistä. Just sen verran ettei mee plagiaatin puolelle 👍
tää biisi kertoo totuuden
Tässäpä sanomaa joillekin tuntemilleni naisille
loistava biisi!!!!
exä jätti mut toisen takia. vasta tän biisin avulla sain jatkettua elämääni, kun muistin, mikä paskiainen se äijä oli, enkä enää haahuillut perään...
kappaleen nimi ja kappalekkin on hieno, minä ainakin elän ainoastaan itselleni :)
Huippu laatua!!!10/5!!! :)
Hyvä biisi
Tunnettua Popedaa, aina muistan Paten äänen soundin, jostain niistä keikoista vesivehmaan jenkkapirtiltä (8o luvun lopulla).
-on kivaa .
muhti viisu
Edellisen suhteen loputtua melko katkerasti, kuuntelin usein itku kurkussa "Ylös nousen, niinhän mä aina teen..."-kohtaa ja koitin uskoa, että niinhän mä nytkin teen, vaikka hankalaa olis. Nyt muutaman vuoden päästä olen taas jaloillani ja uusi rakkaus rinnallani, elämä hymyilee ja hääkellotkin soi kohta. ( Sulhanen ei meinaa puuttua niistä juhlista :D ) Popeda on kyllä kova, isolla K:lla!
tää biisi on tietääkseni tehty kun Pate pisti korkin kiinni . eli tää kertoo viinasta
ja siitä irti pääsemisestä
Itse soittelin vastaavassa tilanteessa Kellot Lyö ja volat isolla...
Todella kova!
Kiitos paljon tykkään kovasti
onneks on näitä biisejä ja videoita.exä vei kaiken.tuhosi kodin, avioliiton, ja selän takana keksi kaikki mahdolliset syytökset jotta saa lapsen omalle uskonlahkolleen.plus kostoksi piti vielä harrastukset tuhota aseiden viennin kautta...
Sul on aika samanlainen ku mun iskäl sille kävi aikalail noin tai juttu on siis (oli) ja btw Mun faija kuunteli sikana esim tätä ja metallii ja kotiteollisuutta mut se kuoli vapun jälkeen sunnuntaina Kouvolassa risteyksessä jossain kirkon kylällä Kait siinä ajo mopolla (Harley Davidson) ajaminen oli iskän intohimo ja se oli 38 vaan mut palataan asiaan että se ajo risteyksessä ja varmaan ehti ajattelee et voi paska tuolt tulee auto ja se yrittää järruttaa joten se sit törmäs pakuu jos oli peräkärry ja törmäyksen aikana kuoli samaa aikaa ku osu ja ruumiin avaukses sanottiin että niskat katkes
Kyllä se Pate vaan on niin IHANA mies, ja mikä ääni WAU!!!
Hieno
💜
pate perkele, sä teit sen taas! mahtavaa
On se vaan hyvä :)
pte on äijä
Erittäin mahtava!!!! :)
Pate pysy äijänä näinä ihmeellinä aikoina
Loistava kappale! Hyvä Popeda hyvä Tampere (IKURI)
Just discovere them and like it very much 👏🏻
parhaita popedan biisejä
popeda ja pate on huippu jätkiä
Helvetin hieno
5.vuotta tuli avoerostani, elämä jatku- vain " vahvat" naiset pärjää.. en oo sitä' äijää kaipaillut, ja sinkku elämästä nauttinut täysillä !!
Jonne Aaron. Ihan Negativen biisi!
Rakastan tätä biisiä... Kuvaa nii hyvin viime sykyä.
*huokaus*
@teroollila Hei tekee ne ikärajatomiakin keikkoja. Mut aika vähän tosin. Kyllä ne varmaan tekee vielä vuosia keikkaa ja levyjä mut saas nähdä vetääkö ne vielä 5v päästä. Tää bändi on kuiteskin ollut kasasssa vuodesta 1977 saakka ja tehnyt melkein 3000 keikkaa ja yli 20 levyä.
Aina yhtä hyvä
Mut vaihtaa vain kerran..wishes To you
On toi Jonne aika kova !
Sairaan hyvä kertsi! ;o
Jättekul!
@xSunshine80 Moro! Olisko sen takia, et Jonne Negativestä on tehnyt tän.. Sopii niiin hyvin Patelle!
Love you gyus
samaa mieltä
exälleni
Kippis sille veli hyvä!