Mä olin yläasteella tosi innostunu Rubikin kuutioista ja mä kattelin paljon erilaisia algoritmi-, maailmanennätys- ja erikoiskuutiovideoita. Tällainen kontentti herättää kyllä muistoja😊
Ton tokan layerin voi ratkoa helpommin kun sillä ”abcdef” metodilla. Yksinkertasesti kun sulla on se T:n pala käännä se pois päin siitä mihin sen pitäisi mennä ja sit aika helppo algoritmi. Kokonaisuudessaan U tai U’, RUR’U’ tai L’U’LU jonka jälkeen käännä kuutio siihen suuntaan missä puuttuva valkoinen on ja tee sama RUR’U’ tai L’U’LU uudestaan. Kuulostaa monimutkaiselta mutta todella yksinkertainen jonka oppii 5 minuutissa. Hyvä tapa alotteleville kuutijoitsijoille.😅 ps. Vähän meni pitkäks.
Tiesittekö, että Ernö Rubikilta (unkarilaiselta arkkitehdiltä, joka alun perin keksi Rubikin kuution) kului kokonainen kuukausi ennen kuin hän sai ensimmäisen kerran ratkaistua itse kehittämänsä pulmapelin?🤔
Jahas, tätä tuli intoiltua kunnolla muutama vuosi sitten. Ennätykseni muistaakseni oli joskus 24 sekuntia (teen hieman hankalammalla metodilla) mutta nyt menisi varmaan jotain 30-45s luokkaa kun en ole tehnyt pitkään aikaan😅
1:56 mitäh siis mie muista mitä medotia käytin aikoinaan mutta tuo näytti jotenkin taikatempulta miun aivoille mievaan nojan mun vasempaan käteen ja yhtäkkiä havahuin et mitä jos tapahtu 2:56 ei parhana mä haluun koittaa tä mut noi kakarat tais vaan ottaa itelleen ton ja hajottaa
4look pll/oll vaatii enemmän kaavoja kun se että ratkaisee ensin yläreunat, ja sitten viimeiseksi asettelee yläkulmat oikeille paikoille ja kääntää oikein päin. Eli ei ole helpoin tapa edes :D ainakaan omasta mielestäni. Toki tuo on hieman nopeampi, mutta molemmilla pystyy alle minuuttiin ratkaista, ja toisaalta jos nopeutta tavoittelee niin sitten vaan suoraan oll ja pll haltuun 100 kaavan kera
Siis miten sattukin, oon just viimeaikoina taas kaivanu pari vuotta kaapinpohjalla pölyttyneet speedcubet käyttöön :D Keskimäärin menee vielä n. 50 sekuntia, keskiarvo on ollu laskussa hyvää tahtia!
näin "kokeneena rubiikinkuution ratkaisijana" annan pikku vinkin. Sä käytät täs videos beginners methodia joka on yks hitaimmista ellei jopa hitain. Kannattaa opetella cfop methodi. Mulla kesti sen opettelussa varmaan 3 päivää. Ja kannattaa hankkia speedcube. Ite suosittelen jotain gan-kuutioista tai tornado-kuutioist. Ganista ehkä Gan 365m ja tornadosta V2. Muute kiinnostaa et mikä on sun ennätys. Mulla on 30s
Tornado v3 on kyllä nykyään vähän suositeltavampi. Parempi corner cutting ja voi valita myös core magneetit. Joku moyun rs tai ys vois olla kans. Ite mainaan ys3m standardia täl hetkel. Beginner cfop on kyllä erittäin suositeltavaa opetella.
itsehän käytin ruuvimeisseliä, että sai palasiksi, sitte vaa palaset oikiaan kohtaan, viimenen pala kannattaa olla kulmassa niin menee puristamalla kasaan.
Ite osaan tehdä Rubikin kuution alle 30 sekuntiin! (Ei tule tylsää matikan tai kemian tunnilla kun osaa tehdä Rubikin kuution)🙂 itellä on kuutiona MoYu RS3M 2020 3x3
En oo ikinä ennen nähny tätä metodia ja ite käytän nopeimman metodin sekä beginner methodin sekoitusta. Oon yrittäny opetella Roux methodia koska se näyttää mielenkiintoiselta ja sillä voi saada melko nopeita aikoja. En opetellu ekalla kerralla mitään muistisääntöjä muuta kun ne algoritmit (esim tää F, U, R, U', R', F') noiden kirjaimien perusteella.
Kuinka moni teistä osaa ratkaista Rubikin kuution? :D
Minä
Meikä
Minä
Opin noin tunnissa. Nykyään noin 40-45 sekunttia.
pitäis olla kansallistaito lmao
Opin tämän videon avulla ratkaisemaan Rubiikin kuution. Kiitos Joona!
Tämä oli todella hyvä video! 👍🏻
Kiitti! Innostit pitkästä aikaan tarttumaan rubikin kuutioon!
Mä olin yläasteella tosi innostunu Rubikin kuutioista ja mä kattelin paljon erilaisia algoritmi-, maailmanennätys- ja erikoiskuutiovideoita. Tällainen kontentti herättää kyllä muistoja😊
On se kiva nähdä uusi video joka toinen päivä😀
Respecting the content Joona
Kivaa kun teet taas aktiivisesti videoita ja piristää vapaa päivää☺️♥️
Oon osannu ratkasta rubiikin kuution ja ennätys on 53 sekuntia ja käytän tota taktiikkaa
Kiitos😊
Ton tokan layerin voi ratkoa helpommin kun sillä ”abcdef” metodilla. Yksinkertasesti kun sulla on se T:n pala käännä se pois päin siitä mihin sen pitäisi mennä ja sit aika helppo algoritmi. Kokonaisuudessaan U tai U’, RUR’U’ tai L’U’LU jonka jälkeen käännä kuutio siihen suuntaan missä puuttuva valkoinen on ja tee sama RUR’U’ tai L’U’LU uudestaan. Kuulostaa monimutkaiselta mutta todella yksinkertainen jonka oppii 5 minuutissa. Hyvä tapa alotteleville kuutijoitsijoille.😅 ps. Vähän meni pitkäks.
Tiesittekö, että Ernö Rubikilta (unkarilaiselta arkkitehdiltä, joka alun perin keksi Rubikin kuution) kului kokonainen kuukausi ennen kuin hän sai ensimmäisen kerran ratkaistua itse kehittämänsä pulmapelin?🤔
Jahas, tätä tuli intoiltua kunnolla muutama vuosi sitten. Ennätykseni muistaakseni oli joskus 24 sekuntia (teen hieman hankalammalla metodilla) mutta nyt menisi varmaan jotain 30-45s luokkaa kun en ole tehnyt pitkään aikaan😅
1:56 mitäh siis mie muista mitä medotia käytin aikoinaan mutta tuo näytti jotenkin taikatempulta miun aivoille mievaan nojan mun vasempaan käteen ja yhtäkkiä havahuin et mitä jos tapahtu 2:56 ei parhana mä haluun koittaa tä mut noi kakarat tais vaan ottaa itelleen ton ja hajottaa
Oma ennätykseni on 41 sekuntia. Käytän itse vähän eri taktiikka ja en ole ennen tällaiseen taktiikaan tyrmännyt.
En oo ikinä ratkassut Rubikin kuutiota mutta on se ny kiva katsoa kun muut osaa :D
Oon ratkaissu myös peili, pyramiidi, megaminx, 4x4, ja 5x5 rubiikin kuutiot
Day 6 kysymässä voiko zone tehdä videon Lusitanian uppoamisesta🚢
Tuo ei ole paras mutta helpoin ymmärtää mutta tuota ei kannata tehä pitkään jos haluaa ratkaista alle 30sec sillon kannattaa opetella fridrich method
4look pll/oll vaatii enemmän kaavoja kun se että ratkaisee ensin yläreunat, ja sitten viimeiseksi asettelee yläkulmat oikeille paikoille ja kääntää oikein päin. Eli ei ole helpoin tapa edes :D ainakaan omasta mielestäni. Toki tuo on hieman nopeampi, mutta molemmilla pystyy alle minuuttiin ratkaista, ja toisaalta jos nopeutta tavoittelee niin sitten vaan suoraan oll ja pll haltuun 100 kaavan kera
2 look oll pitäs kyllä riittää ainaki sub 15 averageen kunnon harjottelulla ja hyvällä look aheadilla ja f2l:ällä 🤔
Olin 40 ty käy ksen lsitaja
Nii mut mul oli sekotettu eri tavalla ni ei toimi
Tolla taktiikalla oma ennätys 29s
Siis miten sattukin, oon just viimeaikoina taas kaivanu pari vuotta kaapinpohjalla pölyttyneet speedcubet käyttöön :D Keskimäärin menee vielä n. 50 sekuntia, keskiarvo on ollu laskussa hyvää tahtia!
Oho, mahtavaa :D Ite kans innostuin ja saan nyt aikalailla minuuttiin ratkastua, mutta oon nyt jumissa ollu jonkuaikaa
@@ZoneVD Seuraavaks opettelet CFOP:in ni sit ajat tippuu
@@ZoneVD Katoppa semmonen kanava ku J Perm ni varmasti saat kohta nopeemmin ratkaistua (ja onhan niitä muitakin hyviä)
@@ZoneVD en ihmettele jos tällä methodilla ratkaset, opettele ensin miten saahaa paris moves risti ja sit opettelet f2l
näin "kokeneena rubiikinkuution ratkaisijana" annan pikku vinkin. Sä käytät täs videos beginners methodia joka on yks hitaimmista ellei jopa hitain. Kannattaa opetella cfop methodi. Mulla kesti sen opettelussa varmaan 3 päivää. Ja kannattaa hankkia speedcube. Ite suosittelen jotain gan-kuutioista tai tornado-kuutioist. Ganista ehkä Gan 365m ja tornadosta V2. Muute kiinnostaa et mikä on sun ennätys. Mulla on 30s
En oikeesti oo niin kokenu kun jotkut tääl kommenteis. Ku lueskelin nii oli aika hyviä aikoja
Tornado v3 on kyllä nykyään vähän suositeltavampi. Parempi corner cutting ja voi valita myös core magneetit. Joku moyun rs tai ys vois olla kans. Ite mainaan ys3m standardia täl hetkel. Beginner cfop on kyllä erittäin suositeltavaa opetella.
@@ikecoldd2 aa. Oke
itsehän käytin ruuvimeisseliä, että sai palasiksi, sitte vaa palaset oikiaan kohtaan, viimenen pala kannattaa olla kulmassa niin menee puristamalla kasaan.
Ite osaan tehdä Rubikin kuution alle 30 sekuntiin! (Ei tule tylsää matikan tai kemian tunnilla kun osaa tehdä Rubikin kuution)🙂 itellä on kuutiona MoYu RS3M 2020 3x3
Jes uusi video
Nyt, kun osaat tehä 3x3:en. Tee seuraavaksi Megaminx tai 4x4
Se ratkaistaan samalla tavalla kun 3x3 :D
@@eetukajanon siinä joitakin eroja, mutta niinhän se on
Megaminx on tosi hauska suosittelen
4x4 ratkastaa samalla tavalla 3x3
@@mr.nut123 Se alku ei ole samanlainen
ois ollu tosi hyödylline sillo ku alotin ratkasee kuutioit selität nii hyvin
Suosittelen ostamaan Gan merkkisen speed cuben. Niitä myydään 20e-200e hintaluokissa muistaakseni
Ite kyl mielummin suosittelisin esim moyua tai xman tornado v3 :sta. Hyvät ganit on semmoset 90€ nii ei ehkä ellei oo jo hyvin hallussa cfop 🤔
Puoli tuntia siinä meni ja nyt tämän videon avulla kuutio on ensimmäisen kerran sen ostamisen jälkeen valmis
Just kun taas alotin tekeen kuutioo ja nyt teet videon siitä. Mun enkka on 33.287 sekunttia
ite oon jo pienenä ratkaissut rubikin kuutiota ja oon ollu myös suomen mestaruuksissa mukana
Tolla ristitaktiikalla usean vuoden jälkeen oon oppinut tekeen rubiikin kuution noin 45s
En osaa mutta eilen kun katsoin tämän videon sain sen valkoisen tehtyä mutta jotenkin kun jatkoin sitä meni pieleen että pientä edistystä
Mun enkka on 45 sekkaa
Suomen 86. parhaana tää on aika painful kattoa :D
mulla on tyylii paras aika joku 35 sekkaa ja silti on painful kattoa 😭😭
mul on 16 sekuntii ja aika painful kattoo
Oma ennätys noin 26 sekunttia
En oo ikinä ennen nähny tätä metodia ja ite käytän nopeimman metodin sekä beginner methodin sekoitusta. Oon yrittäny opetella Roux methodia koska se näyttää mielenkiintoiselta ja sillä voi saada melko nopeita aikoja. En opetellu ekalla kerralla mitään muistisääntöjä muuta kun ne algoritmit (esim tää F, U, R, U', R', F') noiden kirjaimien perusteella.
Kannattaa opetella cfop methodi. Se on nopein ja parhain
@@DJKUNLUN112 Käytän CFOPin Cross ja F2L osaa. En jaksa opetella OLL ja PLL algoritmeja.
@TheManninen tekee kans Rubikin kuutio-videoita. Voisitte vaikka tehdä yhteisvideon.
Teet hyvii videoit ja mun paras aika on 39s
Mä pienenä irrotin nuo värilätkät ja liimasin ne takaisin niin että se olisi ratkaistu 😇
Itel pb rubiiki kuution ratkasuu joku 25-30 sec
Opettelin tekee ton joskus 2015 ja enkka on 28sek. Nyt sen osaa aina mut ei jaksa todellakaan tehdä aktiivisesti.
Oma ennätys on joku 26 sekunttia. Oon osannu tehdä jo joku 7 vuotta mutta aina löytyy uusia algoritmejä.
Osaan tehdä Rubikin kuution aina alle 18sekunttia. Ennätys mulla on 10sekunttii
Kiva nähdä sulta video rubikin kuutiosta. Oma ennätys on 12-sekuntia.
Oho! Onko jotain vinkkejä noin nopeaan ratkaisuun?
@@ZoneVD Suosittelen katsomaan Jperm nimisen kanavan videoita. Opettelin sen videoiden avulla CFOP metodin.
Mullakin on sama yhen ennätyksen ratkaisun ennätys 12s ja 5 ratkaisun keskiarvo 16s
Oon just opettelemassa tuota samaa metodia mutta ennätys nyt vain 33s
Seuraavaksi opettele edistyneempiä algoritmeja, koska se on oikeasti ihan mukavaa.
Oot kyllä oppinut nopeasti. Mullakin kesti päivä opetella ratkaisemaan ribiikin kuutuo, mutta on ennätys on n. 40 sekuntia
Laittakaa tänne teidän ennätys
Rubikin kuutio on vaikea.
Luovutin parin minuutin jälkeen
On olemassa vielä paljon helpompi tapa. Tuo näyttää musta kyl tosi monimutkaiselta. Itse nykyään speedrunaan Rubikin kuutioita.
mö mun paras aika 58 sec
Mä en osaa liian vaikee. Joskus löytäny kuution ja repiny tarrat irti
Melkein
Moro