Pirttivaarille, toiselta pirttivaarilta.Jotkut yllättäneet kanavan luomiseen.Kysynyt miksi.Olisi annettavaa kokemuspohjaista elämän näkemystä, luonto,erästely ,kalastus kokemuksien luomiseen aloittelijoille.Olen ottanut nuoret jotka kiinnostuneet,kuvaamieni harrastuksia siipeni suojaan.Elämänpalkintoja heiltä olen saanut paljon.Vaareja pitäisi olla maailmassa paljon,voisivat ohjata nuoria oikeanlaisen luonto arvojen näkemiseen.Kiitos Pirttivaari.Jatka.
Tuo asioiden ja tekemisten jakaminen meidän katsojien kanssa on minusta jo tarpeeksi hyvä syy, ainakin minä tykkään siitä, ja murre, on kiva kuulla oikiaa murretta. Kiitos videosta 👍.
No, joo...minun murre lie melkoinen sekoitus Lappilaisuutta, Perä-Pohjolaa ja Kainuutakin :). 28v. kun olin naimisissa Kittiläläisen kanssa ja itekkin sielläkin aika pitkään asuneena, niin väkisellä tarttunut. Samoin lähes kaikki läheisimmät kaverit puhuu ns. hoon päältä ja sitä 45 vuotta kuunnellut, niin on se vain itellekkin tarttunut. Intonaatio kuitenkin tulee sieltä lapsuuden maisemista ja äidin maidosta Pohjois-Pohjanmaalta, jossa vietin ensimmäiset 15 vuotta elämästäni. Nykyinen puoliso sen sijaan on Kainuusta ja se kyllä kuuluu hänen puheessa ;).
Ihan tuo on mukavalta kuulostanut , itellä kun ei ole selkeästi mitään murretta, keski-Suomessa oon syntynyt ja parikymmentä vuotta ylä-savossa asunut, sieltä vähän savon murretta jääny, en tosin koskaan oppinut sitä oikein puhumaan. Ja nyt jo kaksikymmentä vuotta täällä etelässä , että ei kunnolla oo mitään murretta hallussa😅. Savon murteen taitaja on esim.jutusteleva mörökölli jota myös seuraan.
Eipä ole tullu metsämaniä eikä konemania enää tullu seurattua. Heidän tubettaminen liian teennäistä tekemistä ja näytelmäkerhoa. Löytyy paljon parempiakin tubetrajia, joihin kuuluu myös pirttivaari. Kiitos sinulle!😊
Oli asiaa,harrastus nimenomaan, ei elätä😮 tappioo tulee vaan ja jotenkin tuo tietotekniikka pysyis muistissa ,Lapissa on tutulla kesämökki, sielä hermo lepää,olen kuullu👍😎☀️
Hyvä se on välillä pohtia tätä maailman menoa..Eikä se raha tosiaankaan ole tärkeintä . Videoiden sisältö voi olla ihan näitä tavallisia arkisia asioita. Jatka samaan malliin ..näitä jutustelua on mukava kuunnella.
Hyvää pohdintaa! Jonkulaista sielunkumppanuutta tunnen vaikka täällä kaakonkulmalla asun. Pikkupuuta täälläkin tehdään. Lapissa, suomen ja ruotsinmaalla koirien kans syksyt kuleksin. Videoitaki haluaisin tehdä. En ehkä julkisesti mut ainaki läheiset näkis luontoa ja mitä siellä tapahtuu. Ehkä ymmärtäisivät paremmin minun touhuilua.
Ei ole kanavaa minulla. Mutta sinun kohdalla epäilen olevan videoiden tekemisestä saatu mielihyvä itselle ja huomata kommenttien kautta tuottavansa mielihyvää myös katsojille. Tietysti omien ajatuksien pohdintaa. Minusta kaikkien videotuottajien videoilla on merkitys, vaikka se ei "kolahda" minuun niin jollekin se on tärkeä. Kiitos videosta 👍
No tämähän oli mukavaa "jatustelua"! Koska olen siellä Lapissa päin töissä olleena voin kertoa sen , että ihmiset, olivatpa he Norjasta, Ruotsista tai Suomesta niin heillä "synkkaa" hyvin yhteen.Kirunan,Jällivaaran,Tromssan. Kittilän kaivokset ovat tuttuja. Jatkahan samaan malliin...seurataan...
Jotain niitä aikoja varmaan oli, kun otin yhteyttä Sinuun eka kerran. Juu, hyvä inspiraation lähde kyllä ! Tässä, kun muistelin, niin 2015 tai 16 olen kuvannut ensimmäiset videot. Mulla oli silloin se 702 Valmetti projekti. Pitääpä kaivella noita arkistoja, vaikka ei mulla kaikki videot ole tallessa enää. Joskus sattui joku häverikki ja niitä katosi bittitaivaaseen.
Mukavaa leppoisaa elämän kuvausta meille jotka emme itse pysty sitä Lapin luonnossa kokemaan,siinä on jo sisällön tuottamisen perusta jota me seuraajat kaipaamme,,Hyvää jatkoa ja intoa videointiin ja terveiset myös kauniimmalle osapuolelle Juankoskelta. 👍
Kiitos pohdiskeluvideostasi!👌Minä olen vasta vähän aikaa harrastanut tätä tubehommaani, mutta vähän samanlainen aloituskuvio olin minulla kuten sinulla. Metsämanilta kyselin, että pitäskö ruveta kokeilemaan tätä, kun muutenkin tulee hommiensa keskellä vain yksinään höpötettyä? Metsäman kannusti kokeilemaan!. Minäkin olen sinun kanssasi samaa ikäluokkaa, ja filosofia yhtyy siinä, että "oppia ikä kaikki, eikä vain elää" (kuten isänikin aina muisti teroittaa). Olen tiennyt sinun kanavastasi ja sitä aiemmin katsellutkin, mutta oisko se siitä sinun tauostasi johtunut etten ole kanavaasi tilannut? Mutta se asia korjaantuu nyt, että tiehän toki edelleen näitä levollisia videoitasi! (Eipä silti, etteikö sitö välillä soa rilahellakin!😀).
No se ! Tiiätkö, tai muistatko vanhoilta videoilta, mistä tuo Arppa lempinimen aikoinaan sain ? Tai oikeastaan ite mie sen lyhensin tuohon muotoon. Pirtti Vaarihan tulee siitä, että minun isän sukunimi oli Pirttimaa. Hänen suku jossain vaiheessa sieltä jostain Tornionjokilaaksosta lähtenyt.
@@PirttiVaari-MF35terveppä mieheen! Mie tutustuin sinun kanavaan juuri, kun sitte lopetit. Mutta nyt seuraan tiiviimmin, ku aloitit uudelleen ja on jopa mahollista, että satumme samoille kairoille. Vaikka nyt on jääny käynnit sille perälle harvaan, ko iteki sairastuin vakavasti. Henkiä melkein riipo. Mutta eikhän se tästä. Vai että Väylän varresta sukujuuret... Sukujen jälkiä on mielenkiintosta selata.
Joku ihmeellinen juttu tässä on kun sitä tuloo tehtyä. Mielenkiintoista opiskelua uusista asioista. Jonkinsortin yhteisöllisyyttä kun on tavannut muita kolleegoja. Mainostulot tekee tästä aika halvan harrastuksen, mutta ei näillä pikkujutuilla elä.
@@PirttiVaari-MF35 Ei mitään yhtä syytä voi mainita. Ittellä seuraajat, ainakin kommentoivat seuraajat antavat senverran rohkaisevaa palautetta että on tullut tätä tehtyä yli 9 vuotta. Kun tuolla maailmalla pyörii, niin usein tuloo joku juttelemaan videoista mutta onneksi en kuitenkaan niin kuuluisa ole että saa sopivasti olla rauhassa😁. Voishan se työstä käyrä jos kokoajan joku olis nimmaria pyytämässä😂
Juu, olen seurannut Sinunkin kanavaa varmaan sieltä ihan alkumetreiltä saakka. Ja ollaanhan mekin vähän pidetty yhteyttä muutenkin. Nythän meillä onkin paljon yhteistä, kun ollaan Massikka miehiä molemmat ; -)
Terve. Katsoin tänään ensimmäisen kerran viteoitasi ja monet putkeen. Sain sinusta jo tällä otannalla semmosen käsityksen ,että olet aito elämänkulkija ja ymmärrät ihmisen ja luonnon välisen tärkeyden ja sen että tulee kanssaihmisten kanssa toimeen. Kun pohdit että miksi teen videoita, niin itse olen sitä mieltä, että jokainen ihminen haluaa olla tarpeellinen jollekin. Ja sinä näitten videoitten kautta annat katsojille käyttöön ajatuksia ja oivalluksia omaan elämään. Joku runoilija on sanonut. Se on ihmiselle pahinta jos tuntee itsensä tarpeettomaksi,jota kukaan ei rakasta ja jota varten ei ketään. Moni joka katsoo näitä videoita ja pohdintoja ,niin ajattelee että minähän olen juuri ollut noista asioista tuota mieltä, mutten ou tullut sitä noin ajatelleeksi. Kiitos videosta ja toivottavasti jaksat tuottaa edelleen videoita. Aurinkoista mieltä. Terveisin seitennelonen läheltä susirajaa.😊😊
Metsamanin kanava sai yllättävän nosteen savon sanomien jutun jälkeen, eipä siinä, joku antoi hyvän juttuvinkin samoin Koneman, jolta olen saanut henk.koht opastustakin joskus rattori asioissa. Kyllähän tämä kanavien seurailu on tavallaan ”vertaistukea” saman ikäluokan ja vanhempienkin juttuja kuunnellessa. Monesta videosta ja tarinasta kanavallasi ja aiemmilta löydän itseni, oma tubettaminen( tai tupelointi) on vähän hankalaa, kun monesta eri syystä en voi omaa henkilöllisyyttä paljastaa. Vakio suosikkejani ovat mainitsemasi oman kanavasi lisäksi ja joku tätäkin videota kommentoinut.
Aloitin tubettamisen kun kaverille yrtin laitaa videopätkiä s-postilla niin videon koko esti lähettämisen. Vähitellen kanavan on löytäneet muutkin kun tutut.
Mie myös teen ihan harrastuksen vuoksi. Ja lähin kokeileen. Ko seurannut monia tubettajia. Jopa metsamanilla olen kerran käynyt. Täältä merilapista itsekin.
Joo, olen mie sinun kanavan joskus nähnyt. Pitääpä laittaakki tilaukseen, vaikka vähemmän ehtii toisten kanavia seuraamaan, kun menee aikaa näiden omien turaamisessa 🙂
@@PirttiVaari-MF35 näin se on teen oikeestaan ite sillonko huvittaa ja on jtn mielenkiintoista. 😊 Vasta mie siellä pohjosessakin kävin inari ivalo norja seutuvilla.
@@Lapinturaukko Joo, ei ole tarkoitus mullakaan tästä urakka hommaa ottaa. Oli vain pitkä tauko, niin nyt on ollut inpiraatiota tehä enemmän. Saattaa talvella olla aika hiljaista, mutta nyt kesä aikana tuntuu aiheita olevan enemmän. Mtta sellainenhan se on muutenkin elämän rytmi meillä Lapissa...kesällä enemmän, talvella vähemmän touhutaan. Talvella torpan lämmitys tärkein tehtävä 😀
@@PirttiVaari-MF35 näin se on 😁😁💪💪 läpin jätkät. Vaikka mie ole laphia nähnykkään 🤣🤣🤣 muutako vankkurista ja puskaparkeissa kyllä siellä sielu lepää.. ja tuttujakin on sieltä päin..
Valintoja on kaikki mitä kukin haluaa elämässään tehdä,sinä olet rohkea tehdä vitejoita,ei mun mielestä sun tarttes kertoo miksi tätä teen,se on valinta kaikessa mielen syöverissä eikä se ole väärin,kuka mitenkin haluaa avautua maailiman kaikkeuteen,mutta,mitäs ajatusta sinulla on,kun Vanha Matti vitejot vaan on vielä näkyvissä,Matti kuoli jo syöpään 2 vuotta sitten..Eikö juutubella ole mitään kaunista jo kuolleelle Matille ja kunnioittaa hänen pois menoa ja lopettaa hänen vitejoitten näyttäminen,tuskin paljon enää mainos tuloja tulee,että näin täällä ajatteluu susirajalla,jatka vaan,olet rohkea😎👍...
Kiitos ! En osaa tuohonkaan vastata, että miksi edsmenneen lataamat videot näkyy edelleen. Eivä tilmeisesti poistu/poisteta automaattisesti, vaan pitäisi jonku, esim. lähiomaisen se tehdä jotenkin. Aikoinaan, kun vaimoni kuoli, niin Facebook profiilin poistaminen oli muistaakseni aika hankala tehdä. Poikani sen kuitenkin jotenkin sai poistettua. Eilen tuli (15.6) tuli 14v. vaimoni ja poikieni äidin kuolemasta.
@@PirttiVaari-MF35 Juu,toi fase on aika ongelma monelle pääsyy sieltä pois,,Mun sieluni kumppani kuoli 14.6.2017...ei meillä yhteisii lapsii,hänen ainut lapsi kuoli auto onnettomuudessa 2000 v. 20 vuotiaana,nyt on Äiti poikansa sylissä,tuhkattuna,käyn joka vuosi 14.6 viemässä kynttilä heidän yhteiselle haudalle,näitä kohtaloita riittää tässä pallossa jossa kukin elää eläämäänsä minkä sai kun joutui syntymään,ei voinut valita nimeään ei vanhempiaan,mutta,pirtti-vaari,pärjäillään kaikesta huolimatta,huomisesta ei tietoo,eilinen on jo menneisyyttä,näillä mennään,miäkii 55 vuonna syntynyt ja silloihan rokki alkoi 50 luvulla,mutta uusii vitejoitas ootellen tiältä susirajaltakin,moik😎👍...
@@PirttiVaari-MF35 Tube - kanava ei poistu ajan kanssakaan, jollei sitä kanavan tunnusten haltija itse tee. Ainakaan itse en halua, että tuo oma kanavani ( ja ne kaikki remontti- ja muut videot ) joskus kuolemani jälkeen poistuisi näkyvistä.
Pirttivaarille, toiselta pirttivaarilta.Jotkut yllättäneet kanavan luomiseen.Kysynyt miksi.Olisi annettavaa kokemuspohjaista elämän näkemystä, luonto,erästely ,kalastus kokemuksien luomiseen aloittelijoille.Olen ottanut nuoret jotka kiinnostuneet,kuvaamieni harrastuksia siipeni suojaan.Elämänpalkintoja heiltä olen saanut paljon.Vaareja pitäisi olla maailmassa paljon,voisivat ohjata nuoria oikeanlaisen luonto arvojen näkemiseen.Kiitos Pirttivaari.Jatka.
Kiitos !
Olen seurannut vainö kanavaa on lepoista ja elämän kokemuksia antavaa
Niin on... Väinöllähän on jo vielä enemmän kokemustakin elämästä mitä minulla.
Tuo asioiden ja tekemisten jakaminen meidän katsojien kanssa on minusta jo tarpeeksi hyvä syy, ainakin minä tykkään siitä, ja murre, on kiva kuulla oikiaa murretta.
Kiitos videosta 👍.
No, joo...minun murre lie melkoinen sekoitus Lappilaisuutta, Perä-Pohjolaa ja Kainuutakin :). 28v. kun olin naimisissa Kittiläläisen kanssa ja itekkin sielläkin aika pitkään asuneena, niin väkisellä tarttunut. Samoin lähes kaikki läheisimmät kaverit puhuu ns. hoon päältä ja sitä 45 vuotta kuunnellut, niin on se vain itellekkin tarttunut. Intonaatio kuitenkin tulee sieltä lapsuuden maisemista ja äidin maidosta Pohjois-Pohjanmaalta, jossa vietin ensimmäiset 15 vuotta elämästäni. Nykyinen puoliso sen sijaan on Kainuusta ja se kyllä kuuluu hänen puheessa ;).
Ihan tuo on mukavalta kuulostanut , itellä kun ei ole selkeästi mitään murretta, keski-Suomessa oon syntynyt ja parikymmentä vuotta ylä-savossa asunut, sieltä vähän savon murretta jääny, en tosin koskaan oppinut sitä oikein puhumaan. Ja nyt jo kaksikymmentä vuotta täällä etelässä , että ei kunnolla oo mitään murretta hallussa😅. Savon murteen taitaja on esim.jutusteleva mörökölli jota myös seuraan.
Pääasia, että tulee ymmärretyksi.
Eipä ole tullu metsämaniä eikä konemania enää tullu seurattua. Heidän tubettaminen liian teennäistä tekemistä ja näytelmäkerhoa. Löytyy paljon parempiakin tubetrajia, joihin kuuluu myös pirttivaari. Kiitos sinulle!😊
Kiitos itsellesi ! Äiti vainaalla oli tapana sanoa, että " Kukin taaplaa tyylillään..." Se sopii varmaan hyvin tähän "tupettamiseenkin"
Oli asiaa,harrastus nimenomaan, ei elätä😮 tappioo tulee vaan ja jotenkin tuo tietotekniikka pysyis muistissa ,Lapissa on tutulla kesämökki, sielä hermo lepää,olen kuullu👍😎☀️
No nyt paremminkin meinaa mennä hermo....sen verran paljon sääskiä ilmaantui tässä viime päivinä 😬😉
Hyvä se on välillä pohtia tätä maailman menoa..Eikä se raha tosiaankaan ole tärkeintä . Videoiden sisältö voi olla ihan näitä tavallisia arkisia asioita. Jatka samaan malliin ..näitä jutustelua on mukava kuunnella.
Kiitos ! Joo, eipä sitä oikein osaa alkaa fiktiivistä elokuvaakaan tekemään. Enemmän tällaista dokumenttia vaan....
Hyvää pohdintaa! Jonkulaista sielunkumppanuutta tunnen vaikka täällä kaakonkulmalla asun. Pikkupuuta täälläkin tehdään. Lapissa, suomen ja ruotsinmaalla koirien kans syksyt kuleksin. Videoitaki haluaisin tehdä. En ehkä julkisesti mut ainaki läheiset näkis luontoa ja mitä siellä tapahtuu. Ehkä ymmärtäisivät paremmin minun touhuilua.
Kiitoksia ! Ei muuta, kuin kameran ostoon ! Ja tekeehän monet ihan vain kännykälläkin videoita.
Ei ole kanavaa minulla. Mutta sinun kohdalla epäilen olevan videoiden tekemisestä saatu mielihyvä itselle ja huomata kommenttien kautta tuottavansa mielihyvää myös katsojille. Tietysti omien ajatuksien pohdintaa.
Minusta kaikkien videotuottajien videoilla on merkitys, vaikka se ei "kolahda" minuun niin jollekin se on tärkeä.
Kiitos videosta 👍
Joo, onhan tämä enimmäkseen ihan mukavaa hommaa. Kiitos kommentista !
No tämähän oli mukavaa "jatustelua"! Koska olen siellä Lapissa päin töissä olleena voin kertoa sen , että ihmiset, olivatpa he Norjasta, Ruotsista tai Suomesta niin heillä "synkkaa" hyvin yhteen.Kirunan,Jällivaaran,Tromssan. Kittilän kaivokset ovat tuttuja. Jatkahan samaan malliin...seurataan...
Kiitos !
Toimin sitten inspiraationa😂muistan kyllä kun otit yhteyttä..oisko ollu 2018?tai 17.aloitin itse2016keväällä.
Jotain niitä aikoja varmaan oli, kun otin yhteyttä Sinuun eka kerran. Juu, hyvä inspiraation lähde kyllä ! Tässä, kun muistelin, niin 2015 tai 16 olen kuvannut ensimmäiset videot. Mulla oli silloin se 702 Valmetti projekti. Pitääpä kaivella noita arkistoja, vaikka ei mulla kaikki videot ole tallessa enää. Joskus sattui joku häverikki ja niitä katosi bittitaivaaseen.
J.K. Katoin nuo arkistot, niin 2018 vuodesta eteenpäin on vanhat videot ulkoisella kovalevyasemalla.
Hienoa kun jaksat tehdä ja jakaa näitä rauhoittavia,viipyileviä eläviä kuvia. "Elämän hyvyyttä luonnonvoimien välikappaleena"
Kiitos!
@@Noplokki Kiitos lämpimästä kommentista tänne talven keskelle.
Mukavaa leppoisaa elämän kuvausta meille jotka emme itse pysty sitä Lapin luonnossa kokemaan,siinä on jo sisällön tuottamisen perusta jota me seuraajat kaipaamme,,Hyvää jatkoa ja intoa videointiin ja terveiset myös kauniimmalle osapuolelle Juankoskelta. 👍
Kiitos !
Kiitos pohdiskeluvideostasi!👌Minä olen vasta vähän aikaa harrastanut tätä tubehommaani, mutta vähän samanlainen aloituskuvio olin minulla kuten sinulla. Metsämanilta kyselin, että pitäskö ruveta kokeilemaan tätä, kun muutenkin tulee hommiensa keskellä vain yksinään höpötettyä? Metsäman kannusti kokeilemaan!.
Minäkin olen sinun kanssasi samaa ikäluokkaa, ja filosofia yhtyy siinä, että "oppia ikä kaikki, eikä vain elää" (kuten isänikin aina muisti teroittaa).
Olen tiennyt sinun kanavastasi ja sitä aiemmin katsellutkin, mutta oisko se siitä sinun tauostasi johtunut etten ole kanavaasi tilannut? Mutta se asia korjaantuu nyt, että tiehän toki edelleen näitä levollisia videoitasi! (Eipä silti, etteikö sitö välillä soa rilahellakin!😀).
Kiitosta vaan ! No mie nyt olen vain tämmönen tasanen torven soittaja 🤭
Niin, ja pitääpä tilata kanavasi...
@@PirttiVaari-MF35 Kiitos!🙂
Arppa tekkee, niinko haluaa... Tervastulilla sitä on hyvä mietiskellä. Onnenpekka 👍
No niinpä !
@@PirttiVaari-MF35se pitäs olla joka miehellä oma kota ja lihaluovan vieressä savulaavu😉 Jo sillon kelpais
No se ! Tiiätkö, tai muistatko vanhoilta videoilta, mistä tuo Arppa lempinimen aikoinaan sain ? Tai oikeastaan ite mie sen lyhensin tuohon muotoon. Pirtti Vaarihan tulee siitä, että minun isän sukunimi oli Pirttimaa. Hänen suku jossain vaiheessa sieltä jostain Tornionjokilaaksosta lähtenyt.
@@PirttiVaari-MF35terveppä mieheen! Mie tutustuin sinun kanavaan juuri, kun sitte lopetit. Mutta nyt seuraan tiiviimmin, ku aloitit uudelleen ja on jopa mahollista, että satumme samoille kairoille. Vaikka nyt on jääny käynnit sille perälle harvaan, ko iteki sairastuin vakavasti. Henkiä melkein riipo. Mutta eikhän se tästä. Vai että Väylän varresta sukujuuret... Sukujen jälkiä on mielenkiintosta selata.
Joku ihmeellinen juttu tässä on kun sitä tuloo tehtyä.
Mielenkiintoista opiskelua uusista asioista.
Jonkinsortin yhteisöllisyyttä kun on tavannut muita kolleegoja.
Mainostulot tekee tästä aika halvan harrastuksen, mutta ei näillä pikkujutuilla elä.
Nii, ettei Sinullakaan ole mitään yksiselitteistä vastausta kysymykseen ? Ja eipä sitä kaikkeen tartte ollakkaan.
@@PirttiVaari-MF35
Ei mitään yhtä syytä voi mainita.
Ittellä seuraajat, ainakin kommentoivat seuraajat antavat senverran rohkaisevaa palautetta että on tullut tätä tehtyä yli 9 vuotta.
Kun tuolla maailmalla pyörii, niin usein tuloo joku juttelemaan videoista mutta onneksi en kuitenkaan niin kuuluisa ole että saa sopivasti olla rauhassa😁. Voishan se työstä käyrä jos kokoajan joku olis nimmaria pyytämässä😂
Juu, olen seurannut Sinunkin kanavaa varmaan sieltä ihan alkumetreiltä saakka. Ja ollaanhan mekin vähän pidetty yhteyttä muutenkin. Nythän meillä onkin paljon yhteistä, kun ollaan Massikka miehiä molemmat ; -)
SIE OLET HYVÄ OPPI - ISÄ NYKYNUORILLE JOTKA EI NÄE LUONNON KAUNEUTTA JOTEN ANNA PALAA VUAN 👍👌
Kiitos !
Hienoa se on kuunnella ja seurata puuhasteluasi siellä pohjoisessa.
Kiitos !
Terve. Katsoin tänään ensimmäisen kerran viteoitasi ja monet putkeen. Sain sinusta jo tällä otannalla semmosen käsityksen ,että olet aito elämänkulkija ja ymmärrät ihmisen ja luonnon välisen tärkeyden ja sen että tulee kanssaihmisten kanssa toimeen. Kun pohdit että miksi teen videoita, niin itse olen sitä mieltä, että jokainen ihminen haluaa olla tarpeellinen jollekin. Ja sinä näitten videoitten kautta annat katsojille käyttöön ajatuksia ja oivalluksia omaan elämään. Joku runoilija on sanonut. Se on ihmiselle pahinta jos tuntee itsensä tarpeettomaksi,jota kukaan ei rakasta ja jota varten ei ketään. Moni joka katsoo näitä videoita ja pohdintoja ,niin ajattelee että minähän olen juuri ollut noista asioista tuota mieltä, mutten ou tullut sitä noin ajatelleeksi. Kiitos videosta ja toivottavasti jaksat tuottaa edelleen videoita. Aurinkoista mieltä. Terveisin seitennelonen läheltä susirajaa.😊😊
Kiitos syvällisestä ja sydämellisestä kommentista !
Metsamanin kanava sai yllättävän nosteen savon sanomien jutun jälkeen, eipä siinä, joku antoi hyvän juttuvinkin samoin Koneman, jolta olen saanut henk.koht opastustakin joskus rattori asioissa.
Kyllähän tämä kanavien seurailu on tavallaan ”vertaistukea” saman ikäluokan ja vanhempienkin juttuja kuunnellessa.
Monesta videosta ja tarinasta kanavallasi ja aiemmilta löydän itseni, oma tubettaminen( tai tupelointi) on vähän hankalaa, kun monesta eri syystä en voi omaa henkilöllisyyttä paljastaa.
Vakio suosikkejani ovat mainitsemasi oman kanavasi lisäksi ja joku tätäkin videota kommentoinut.
Kiitos kommentista. Joo, tuo vertaistuki on muuten tärkeä ja hyvä huomio 👍
Aloitin tubettamisen kun kaverille yrtin laitaa videopätkiä s-postilla niin videon koko esti lähettämisen. Vähitellen kanavan on löytäneet muutkin kun tutut.
Sehän pitää käyä kattomassa !
Tilattu !
Kanavasi on tilauksessa!
Miksipä ei videoita tekis jos se tuntuu hyvältä ja tulee luonnostaan.
Niin, hyvä asettaakkin kysymys toisinpäin...eli miksikäs ei ?
Mie myös teen ihan harrastuksen vuoksi. Ja lähin kokeileen. Ko seurannut monia tubettajia. Jopa metsamanilla olen kerran käynyt. Täältä merilapista itsekin.
Joo, olen mie sinun kanavan joskus nähnyt. Pitääpä laittaakki tilaukseen, vaikka vähemmän ehtii toisten kanavia seuraamaan, kun menee aikaa näiden omien turaamisessa 🙂
@@PirttiVaari-MF35 näin se on teen oikeestaan ite sillonko huvittaa ja on jtn mielenkiintoista. 😊 Vasta mie siellä pohjosessakin kävin inari ivalo norja seutuvilla.
@@Lapinturaukko Joo, ei ole tarkoitus mullakaan tästä urakka hommaa ottaa. Oli vain pitkä tauko, niin nyt on ollut inpiraatiota tehä enemmän. Saattaa talvella olla aika hiljaista, mutta nyt kesä aikana tuntuu aiheita olevan enemmän. Mtta sellainenhan se on muutenkin elämän rytmi meillä Lapissa...kesällä enemmän, talvella vähemmän touhutaan. Talvella torpan lämmitys tärkein tehtävä 😀
@@PirttiVaari-MF35 näin se on 😁😁💪💪 läpin jätkät. Vaikka mie ole laphia nähnykkään 🤣🤣🤣 muutako vankkurista ja puskaparkeissa kyllä siellä sielu lepää.. ja tuttujakin on sieltä päin..
@@PirttiVaari-MF35 ite myös seuraan väinö kanavaa.. on positiivista 👍
Voihan sitä pahempaakin tehdä potkia mummoja kylillä🙈
Niinpä...
Valintoja on kaikki mitä kukin haluaa elämässään tehdä,sinä olet rohkea tehdä vitejoita,ei mun mielestä sun tarttes kertoo miksi tätä teen,se on valinta kaikessa mielen syöverissä eikä se ole väärin,kuka mitenkin haluaa avautua maailiman kaikkeuteen,mutta,mitäs ajatusta sinulla on,kun Vanha Matti vitejot vaan on vielä näkyvissä,Matti kuoli jo syöpään 2 vuotta sitten..Eikö juutubella ole mitään kaunista jo kuolleelle Matille ja kunnioittaa hänen pois menoa ja lopettaa hänen vitejoitten näyttäminen,tuskin paljon enää mainos tuloja tulee,että näin täällä ajatteluu susirajalla,jatka vaan,olet rohkea😎👍...
Kiitos ! En osaa tuohonkaan vastata, että miksi edsmenneen lataamat videot näkyy edelleen. Eivä tilmeisesti poistu/poisteta automaattisesti, vaan pitäisi jonku, esim. lähiomaisen se tehdä jotenkin. Aikoinaan, kun vaimoni kuoli, niin Facebook profiilin poistaminen oli muistaakseni aika hankala tehdä. Poikani sen kuitenkin jotenkin sai poistettua. Eilen tuli (15.6) tuli 14v. vaimoni ja poikieni äidin kuolemasta.
@@PirttiVaari-MF35 Juu,toi fase on aika ongelma monelle pääsyy sieltä pois,,Mun sieluni kumppani kuoli 14.6.2017...ei meillä yhteisii lapsii,hänen ainut lapsi kuoli auto onnettomuudessa 2000 v. 20 vuotiaana,nyt on Äiti poikansa sylissä,tuhkattuna,käyn joka vuosi 14.6 viemässä kynttilä heidän yhteiselle haudalle,näitä kohtaloita riittää tässä pallossa jossa kukin elää eläämäänsä minkä sai kun joutui syntymään,ei voinut valita nimeään ei vanhempiaan,mutta,pirtti-vaari,pärjäillään kaikesta huolimatta,huomisesta ei tietoo,eilinen on jo menneisyyttä,näillä mennään,miäkii 55 vuonna syntynyt ja silloihan rokki alkoi 50 luvulla,mutta uusii vitejoitas ootellen tiältä susirajaltakin,moik😎👍...
@@PirttiVaari-MF35 Tube - kanava ei poistu ajan kanssakaan, jollei sitä kanavan tunnusten haltija itse tee.
Ainakaan itse en halua, että tuo oma kanavani ( ja ne kaikki remontti- ja muut videot ) joskus kuolemani jälkeen poistuisi näkyvistä.
Miksi ei
Joo, ja eihän kaikkeen tarviikkaan olla yksiselitteistä vastausta