Jonna oli mustasukkainen luonne ja läheisriippuvainen mutta toisaalta Oliver leiki härskisti Jonnan tunteilla. Melkoinen soppa tämä tarina. Parisuhde painajainen.
Huh ahdistis nousi pintaan kun kuunteli tätä keissia. Mulla ei ole paljon sympatioita Oliveria kohtaan koska se olisi voinut pistää stopin tuolle milloin tahansa, mutta itsekkäästi käytti hyväkseen molempia naisia. Ja nyt toinen on kuollut ja toinen linnassa. Hieno video taas kerran! 👏😍
Oliver ei välttämättä olisi voinut mitenkään estää murhenäytelmää, vaan se olisi saattanut tapahtua joka tapauksessa täysin Oliverista ja hänen suhdestatuksestaan riippumatta. Sairaasti läheisriippuvaisen mielen kosto saattaa elää, vaikka itse tilanne olisi muuttunut suuntaan tai toiseen.
Luulisin että Jonnan jo olemassa olleet ongelmat paisuivat lopulta räjähdyspisteeseen saakka siksi kun hän sai toistuvasti turhaa toivoa ja joutui pettymään kerta toisensa jälkeen.
Tämmöset parisuhde keissit on kyl mielenkiintoisia. Epävakaa ihminen ja vielä epävakaa parisuhde mikä täytyy pitää kasassa keinolla millä hyvänsä. Näköjään sitä jotkut sokaistuvat ”rakkaudesta” ja kykenevät tekemään mitä vaan. Mietin, miten Oliverin hälytyskellot eivät soineet kun huomasi Jonnan olevan todella takertuva häntä kohtaan. Vai nauttiko mies vain saamastaan huomiosta ja hyväksynnästä. Anyway kiitos videosta! Nää on kyl true crimen parhaimmistoa 🧡
Johan oli stoori, Jonnalla mielestäni suhderiippuvuus, itsetunto ongelmat ja ihan vääristynyt elämän katsomus . Vikaa oli kyllä koko kolmikossa, kiinnostas tietää mikä super mies tää oli ku mikään ei riitä. Itseään pitäs sen verran arvostaa ettei alennu moiseen. Hyvä video, kiitti tästä👍
Jep ! Oon samaa mieltä. Toinen tyttö ripustautui sairaalla tavalla mieheen. Txt tuli sellanen olo, että joskus yläasteella fanitettiin jotain bändiä, tuntu silloin, että he ovat Jumalasta seuraavia. Viesteissä oli kerjäävä ja alistunut fipa. En tiiä olisiko hän pitänyt lapsen, ellei olisi keskenmenoa saanut....?! Ja tää mies, suosittelen miettimään 2 kertaa, ennenkuin alkaa seuraavaa triangelia pyörittämään. Ei jatkoon. Ei mulla muuta.
Tuntuu karseelta myöntää mut hyvin paljon samaa käytöstä itellä edellisessä parisuhteessa mitä tolla jonnalla. Ei nyt noin radikaalia mutta pääpiirteittäin. Tässä kun kuuntelee että joku muu käyttäytyy vastaavasti tajuaa miten fucked up se on.
hylätyksi tulemisen pelko voi olla yksi syy takertuminen. siihen kuuluu pakonomainen tarve takertua toiseen. pienikin vastoinkäymisiä koetaan uhkana joka pitää poistaa.
Pidän sun äänestä ja kerronta tavasta, oot ainut kenen videoita pystyn katsomaan 🥰 ootko harkinnut että rupeaisit lukemaan äänikirjoja? Moni varmasti mielellään kuuntelisi sinun kerrontoja.❤️
Itselläni on eräs tuttava, joka on aika lähelle tämän kaltainen riippuvainen. Ei kykene elämään sekuntiakaan yksin vailla jonkun hyväksyntää mutta kiistää jyrkästi kuitenkaan olevansa sellainen. Se on raskasta katsottavaa.
Olipa tarina. Yksi narsku keskellä, joka pelaili kahdella naisella, joista toinen meni lopulta henkisesti pysyvästi ylitse laidan? Kolmesta ei kukaan terve, ei edes henkensä menettänyt. Jotain erikoista molemmissa tytöissä oli, sillä kumpikin roikkui ihmeellisessä Oliverissa henkensä edestä, joka kykeni pompottelemaan loputtomasti. Luulenpa "tuntevani tyypin". Oliver jatkanee pelejään. Jonna ei toivu luultavasti koskaan, sillä hänen itsetuntonsa lienee viety viimeistä myöden, samoin kyky luottaa toiseen ihmiseen. Läheisriippuvainen, ja rakkauden janoinen varmasti, kuten kuka tahansa normaali, mutta siitä ongelmat vain jatkuvat. Olenpa positiivinen taas. Olen oikea pahan ilman varis. 😬
Yksi diagnosoidusti epävakaa persoonallisuus tässä hei. Mä en kyllä ihmettele tuota Jonnaa yhtään, intensiiviset ihmissuhteet ja hylätyksi tulemisen pelko on tuttuja juttuja itsellekin. En tosin itse ole tuolla tasolla, että lähtisin murhaamaan porukkaa, joiden kanssa mun suosikki-ihmiset on liikaa tekemisissä....
Tää oli vähän vaikee video katsottavan kun huomaa yhtäläisyyksiä mun ja Jonnan välillä. Häpeän todella paljon sitä kuinka tarttuvainen voin olla ja oon jo vuosia koittanu opetella eroon. Erittäin hyvä video! Hyvää työtä Ansu!
Olipa kyllä silmiä avaava dokumentti, hyvä, Ansu 💖 Ite oon joskus vuosia sitten valitettavasti ollut varatun miehen kanssa 😰 Noh, onneksi kuitenkin lopetin sen 🥰 Oliverin toiminta oli todella härskiä ja kauheaa 😠
Jonnaa vaivaapi suhderiippuvuus Oliveria kohtaan,vaikka hän ei alkuunkaan ole kiinnostunut Jonnasta,vaan Ebbasta,että tällaista parisuhdesoppaa,tosi mielenkiintoista kuulla👍😎❤️❤️🤩!
kiitti ansu! tässä ois ehdotus en usko et kukaan suomessa ois tehny tästä elikkä Ray and Fayce Copeland case. vanhimmat ihmiset jotka sai kuolemaan tuomion jenkeissä :)
Ansu oot ihan super lahjakkuus !! Jutuissa käydään taustoja ja psykologista puolta. Ei keskitytä pilkkomisiin ja suolenpätkiin. Seuraan suomalaisista true crime-tupettajista vain sinua. Sun ääni on kuin luotu mikkiin !! Kello kun kilahtaa, niin katon heti uuden jutun !!!👍👍 Hienoo Ansu !!👍👍
@@KreiviConko huono olla, kun pitää toisten kirjoituksiin näin reagoida?🫣🥱🫠🫠😮💨 lopeta sinä tuo muiden kritisoiminen, kun ei ole mitään edes mitä kritisoida!🥱🥱😮💨
Kuulostaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä tuo ripustautuminen ja manipulointi, joka ei tosin oikein onnistunut halutulla tavalla ja piti ottaa järeemmät keinot käyttöön. 🤔
Ei oo. Epävakaa persoonallisuus oli enemmän toi Eppa koska se hylkäsi Oliverin jatkuvasti. Epävakaa juoksee karkuun ja katoaa ja vaihtelee miestä , tulee sitten takaisin kunnes ei enää tule . Epävakaan ripustautuminen on hetkellistä. Toki toi Jonna oli selkeästi dissosiatiivinen ja puhuu itsestään kolmannessa persoonassa joka on aina varma hulluuden merkki
Olipa kyllä hirvittävä tarina taas. Monelaista vaikeutta oli näillä ihmisillä, ja päätyi kyllä tosi huonosti. Mutta tarina oli taas hyvin ja asiallisesti kerrottu! ❤ Plus vielä kiitos livestä, siellä oli mielenkiintoista! Tee joskus toistekin jos jaksat!
Jonnan takertuvan käytöksen mahdollisesti selittää hylätyksi tulemisen pelko. Jonna on saattanut kokea menetyksiä elämässään. Voi toki olla että kaikki johtuu rakkaudesta. Usein myös manipuloiviin ihmisiin takerrutaan helposti ja vaikuttaa siltä, että Oliver olikin manipuloiva. Kauhea tapaus kuitenkin😰
uskon että tommoinen takertuminen johtuu lapsuudesta kun ei ole saanut lapsena hyväksyntää tai normaalia rakkautta. toki voi olla joku muukin mutta toi tulee ekana mieleen
Mietin, että millainenhan on Jonnan lapsuus ollut. Tai yleensäkin ihmisten, jotka ripustautuu toiseen pahasti. Jotain voi olla jo ihan lapsuudessa. Traumat. Keittiöpsykologiaahan tämä vain toki.
Minulla on ajatuksia kyllä Mikä saa ihmisen takertumaan. Taustalla voi olla lapsuudessa jokin menetys. Ilmeisesti Minullakin on siitä syystä että äidin muutti Ruotsiin kun olin 6-vuotias epäilen että tämä kyseinen asia on pannut alitajuntaani pelin etkä menevän minulle tekeen ihmisen läheltä aikoinaan Kävin terapiassa mm. siitä syystä että ripustautuu isäni liikaa. Olen yrittänyt samasta syystä syntyneestä omistukseta luonteenpiirteitä pyrkiä pois. Ja mielestäni siitä voi oppia pois. Elämässä pärjäämisen kannalta se olisi hyvä. Mutta siis mielestäni Oliver on tässä jutussa enemmän moraalisesti syyllinen. Jos Oliver ei olisi leikkinyt näiden kahden ihmisen kanssa toinen eläisi vielä. Tämä juttu toi mieleen suomalaisen tapauksen. Joka sai nimekseen viimeinen ateria koska siinäkin oli kyse ihmisen tunne-elämästä. Jos lumet tämän ja sen jälkeen haluat katsoa. Laitan linkin tähän. Katso Yle Areenassa: areena.yle.fi/1-419863
Onhan nää hirveitä tarinoita, että silleen vaikea tykätä, mutta ehkä näistä voi oppia jotakin ja varsinkin sitä tulee tosi varovaiseksi, mitä kaikkea sitä voi sattua. Tosin, ei sitä silti voi pahuuksilta tai pahiksilta välttyä, jos he sille päälle sattuvat. Joskus näitä on kuitenkin kiva kuunnella, pidän näitä varoittavina kertomuksina, mitä kaikkea maailmassa on tapahtunut. Sinun ääntäsi on kiva kuunnella, suomen kielellä. 😊
No. Naisten tunteilla leikkivä jäi ilman naista. Ainakin hetkellisesti. En siis puolusta Jonnaa millään lailla. Jonnallakin ihan vakavia ongelmia koska päätyi tekoon. Moni asia kuitenkin vaikutti lopputulemaan. Harmi kun vankilassa ei saa kunnolla apua päänsä ongelmiin niin meno jatkunee. Niinkuin muistaakseni tekikin. On tuttu tapaus siis itselle.
Ansulle ☕⚘⚘huomiselle päivälle 😊ja edelleen sun viteot on parhautta!! Niistä yhteis videoista oli nekin ihan jees mut sie oot niin paljon luonnollisempi etkä "esitä". Kiitos 😊
Lisää ruotsalaisia tapauksia toivottu! 😍 yhden jutun huomasin tuttuun tapaukseen, Jonnahan EI oikeasti ollut raskaana, vaan se oli myös keino yrittää saada poikaystävä jäämään
viime talvena aloin seurata Ansua ja siis ylivoimasesti paras true crime kanava.. Jäin kerrasta koukkuu tähän. Ansulla on niin hyvä ulosanti. Vaikka olen kuullut että jotkut on valittanu siitä S ääntämisestä. Olen lapista kotoisin eikä minua ole S ääntäminen häirinny yhtään. Jatka vain samalla tyylillä. Sano Jamesille terkkuja tosi hyvää musiikkia!!!
arvostan tuota,vaik elämän kamaluuksia käyt läpi..aina ku yhen kattoo ja keskityy ni yöunet o siinsitte juu..tykkään siitä et olet aito...ainaki luulen näin olevan
Mä epäilen vahvasti ett tolla on paljon riippuvaisen persoonallisuus häiriön piirteitä ellei jopa epävakauden piirteitä, mutt joo en oo ammattilainen tässä asiassa mutt kyll järkiki sanoo ett ei tolla murhaajalla oo ihan mikään pelkkä trauma ym stressi tila
Hylätyksi joutuminen toistuvasti ja vastarakkaudeton rakastuminen toistuvasti, on syitä. Ei oo kivaa kun muut naiset saa rakkautta, ei oo kivaa joutua seuraamaan asiaa sivusta, toistuvasti. Ja joutua miesten toimesta hylätyksi toistuvasti.
Kuulostaa ja vaikuttaa aika paljon hylkäämisen tunnelukolta Jonnan käytös. Eli emotionaaliset tarpeet jäänyt täyttymättä lapsuudessa ja siitä syntynyt tapa selviytyä niin että tekee kaikkensa (jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella) että ei tule hylätyksi ja samalla kuitenkin työntää toista pois että tulee hylätyksi. Mutta tiedä sitä. :/
Mielenkiintoinen keissi! Jotain on varmasti todella pahasti pielessä lapsuuden kiintymyssuhteissa, mikä on sitten patologisoitunut aikuisuudessa mahdollisesti jonkinlaiseksi persoonallisuushäiriöksi. Oliver ei kyllä yhtään auttanut asiaa pyörittämällä naisia noin törkeästi.
Olet kyllä ehdottomasti paras tapausten kertoja, noin sekavan suhde kriisin selitit tosi selkeästi. Sinun ääni ym. On kivaa kuunnella, vaikka aiheey ovatkin surullisia. Kiitos ❤
Tämä juttu oli mulle tuttu,Kun asun ruotsissa. Kysyit mikä saa ihmisen tekemään tälläistä? Minun analyysi on rakkaus tekee jotkut sokeeksi..Ja ihmisen jotka tuntee rakkauden ensimäistä kertaa aikuis iässä on tosi voimakasta, niin sen hallinta ei pysy käsissä. Yksinkertaisesti sitä sekoaa joka usein päättyy nekatiivisiin ratkaisuun.. toiveena että saa sen yliluonnollisen rakkauden tunteen keinolla millä tahansa kokea uudelleen. Sama ilmiö on narkomaanien käytöksessä jotka jahtaa uutta annosta keinolla millä tahansa.
Siis hirveä kertomus sinäänsä. He olivat vielä nuoria. Jos, tulee niin sanotusti suhdeero niin, ei toisen kotiin saisi mennä ja pitäisi antaa ihmisille kotirauha ainakin, eikä jäädä muutenkaan väijymään toista ihmistä. Tarkoitan nyt tässä noita kahta nuorta naista. Ei sitä toista tappaa tarvitse, että pääsee eroon. Vaikea antaa neuvoa ihmisille, mutta sitten täytyisi osata elää vain omaa elämää ja asua eri osotteissa, niin hän toinen nuori nainen tekikin, mutta hän jäi vielä kostamaan ja väijymään pahansuapaisesti, niin sitten hänestä tuli murhaaja. Ei haukku haavaa tee, mutta ei mies ja kaksi naistakaan sovi yhteen. Joko parit tai yksin massassa. Kyllä tässä tapauksessa Oliverissakin oli paljon vikaa, kun ei saannut asiaa oikein hoidettua, vaikka ehkä yritti, mutta toisen nuoren naisen hermot eivät kestäneetkään suhteen loppua ja hän päätti kostaa. En tiedä heidän asunto sopimuksista, mutta ei tietysti toiselta asuntoakaan viedä saisi. Heidän olisi pitänyt pystyä sopimaan, että kaikilla on hyvä elää, mutta eivät pystyneet ja eivätkä halunneet. Sen huomasi tuosta heti, ettei tuo oikein mennyt, että jos kyseinen henkilö otti ja haki tavaransa ja muutti pois, mutta piti avaimen, niin silloin hän vielä mietti ja alkoi suunnittelemaan toiselle naiselle kostoa ilmeisesti, koska ei ollut ainakaan lomalle lähtenyt. Tosi vaikeita tapauksia, vielä kun he eivät olleet edes virallisesti naimisissa paperilla, joko kirkon tai maistraatin kautta.
Löysin kanavasi jonkin aikaa sitten, melkein kaikki videot on tullut katsottua, tilaaja en vielä ole. Tää oli kieltämättä sairas tapaus, mutta ei ollu tuolta mieheltä oikein pyörittää kahta naista samaan aikaan, mutta näitä on myös naisissa, mutta itselle jäi tästä aika karmiva olo. Ei olisi kyllä uskonut miten hirveällä tavalla tämä sitten päättyi.
Mielenkiintonen juttu taas ja tosi loogisia spekulaatioita sulta joita en ite ois ees keksiny miettiä😂❤ Aina ku tekee mieli kuunnella tällässii tarinoita ni oot mun ykkös vaihtoehto🥇😍
Maladaptiivinen stressireaktio liittyy kompleksiin PTSD:hen, siis yleensä lapsuudentraumaan. Jonna vaikutti muutenkin epävakaalta persoonalta (borderline), tämä sopii hyvin yhteen maladaptiivisuuden kanssa. Luultavasti kyseessä oli empatiaan kykenevä, ei antisosiaalinen nainen, jolla oli tunnesäätelyn kanssa isoja ongelmia.
En pelkästään luvannut, vaan tilasinkin heti viestin kirjoitettuani. Jännittäviä ja psykologisesti mielenkiintoisia hetkiä kieroutuneen ihmismielen aikaansaannoksista tiedossa entistä useammin, kun saan tiedon videosta, eikä tarvitse erikseen etsiä(, vaikka ei se etsiminenkään nyt mitenkään vaikeaa ole ollut).
En pystyisi eron jälkeen jäämään asumaan toisen kanssa enää. Sehän olisi henkistä kidutusta itselleen. Ymmärrän tosin, että käytännön syistä asumusero ei ole aina heti mahdollinen. Mielestäni pitäisi olla joka tapauksessa kunnioitus toista osapuolta kohtaan, eikä ärsyttää ennen kuin yhteiset asiat ovat saatu järjestettyä. Erinäisillä suhteilla ja valheilla sitä vain syö niin sanotusti henkisesti toista ihmistä. Tsrkoitan, että se on tisi kuluttavaa ja ihan turhaa, sekä tulee riitoja, jotka eivät lopu koskaan. Miettimisaika on ihan okey, mutta ei sitäkään saisi väärin käyttää. Sekä, asioista on pystyttävä puhumaan ajoissa. Tälläisista juonitteluista en pidä ainakaan henkilökohtaisesti.
Voitko tehä josef fritzl siitä videon? Katon englanniks niitä mut en tajuu kauheest vaik oon tosi hyvä enkus Ps.rakastan sun ääntä ja teet TOSI hyviä videoita❤
omg siis jonna ja oliveri ja abba ei oo hyvä yhdistelmä siis jonnalle ei sovi seurustelu siis toki kaikki saa päättää elämästään mut oikeesti mut tykkään pelata pelejä ja samalla kuuunnella sun juttuja🥰
Kuuntelin vasta tästä jutun, mutta olin kuunnellut sun versiota jo yli puolen välin, kunnes tajusin että kysymys oli samasta keissistä.. tämä oli paljon laajempi ja monisyisempi versio aiheesta. Kyl nuo tekstarit on melkosta.. olisin juossut ja kovaa, jos joku olisi mulle lähettänyt sellaisia. Mut kyllä tuo mieskin on melkoinen niljake..
Tässä tapauksessa kaikilla kolmella mielenterveys ongelmia. Surullista ettei kukaa ulkopuolinen puuttunut asiaan kun näkivät on off suhdetta jatkuvan kokoajan. Kaikkille olisi ollu hyvä hankkiutua terapian.
@@punajuuri5286 ei ole ei mielummin hullu😊 kuin kiusaaja joka purkaa pahaa oloaan toisiin eikä hanki apua. Mitähän nautintoa siitäkin saa kun lappaa paskaa toisen päälle🤔.
Surullinen tapaus. Tämän Riina Mäkisen katoamistapauksessa vähän samoja piirteitä. Olen etsinyt häntä mutta vaikuttaa että hän on ihan jossain muualla kuin missä hän olisi kadonnut.
Tee joskus siitä Birnie tapauksesta, katoin siitä jos elokuvan ”hounds of love” se oli kyllä ihan hirvee enkä oo nähny et siit tapauksesta puhuttais paljoo
Jos tietäis ton Jonnan taustat niin vois ymmärtää paremmin, mut maybe narsismi, läheisriippuvuus, sairaalloinen mustasukkaisuus....persoonallisuus häiriö (traumat?)
Jonna oli mustasukkainen luonne ja läheisriippuvainen mutta toisaalta Oliver leiki härskisti Jonnan tunteilla. Melkoinen soppa tämä tarina. Parisuhde painajainen.
Vaikka Jonnan teko oli kauhea, niin kuitenkin sääliksi käy häntä.
Sen jonka tekee toiselle, tekee itselle.
Pöh, perus teinien hömpötyksiä
Huh ahdistis nousi pintaan kun kuunteli tätä keissia. Mulla ei ole paljon sympatioita Oliveria kohtaan koska se olisi voinut pistää stopin tuolle milloin tahansa, mutta itsekkäästi käytti hyväkseen molempia naisia. Ja nyt toinen on kuollut ja toinen linnassa.
Hieno video taas kerran! 👏😍
Oliver ei välttämättä olisi voinut mitenkään estää murhenäytelmää, vaan se olisi saattanut tapahtua joka tapauksessa täysin Oliverista ja hänen suhdestatuksestaan riippumatta.
Sairaasti läheisriippuvaisen mielen kosto saattaa elää, vaikka itse tilanne olisi muuttunut suuntaan tai toiseen.
Ja Jonna sai vielä keskenmenon, joten siinä oli vielä yksi uhri lisää.
Luulisin että Jonnan jo olemassa olleet ongelmat paisuivat lopulta räjähdyspisteeseen saakka siksi kun hän sai toistuvasti turhaa toivoa ja joutui pettymään kerta toisensa jälkeen.
Keissia? Sympatio? okse vähä ku veranna?
@@nebonen keissi=case, sympatia. Got it?
Tämmöset parisuhde keissit on kyl mielenkiintoisia. Epävakaa ihminen ja vielä epävakaa parisuhde mikä täytyy pitää kasassa keinolla millä hyvänsä. Näköjään sitä jotkut sokaistuvat ”rakkaudesta” ja kykenevät tekemään mitä vaan. Mietin, miten Oliverin hälytyskellot eivät soineet kun huomasi Jonnan olevan todella takertuva häntä kohtaan. Vai nauttiko mies vain saamastaan huomiosta ja hyväksynnästä.
Anyway kiitos videosta! Nää on kyl true crimen parhaimmistoa 🧡
Johan oli stoori, Jonnalla mielestäni suhderiippuvuus, itsetunto ongelmat ja ihan vääristynyt elämän katsomus . Vikaa oli kyllä koko kolmikossa, kiinnostas tietää mikä super mies tää oli ku mikään ei riitä. Itseään pitäs sen verran arvostaa ettei alennu moiseen. Hyvä video, kiitti tästä👍
Jep ! Oon samaa mieltä. Toinen tyttö ripustautui sairaalla tavalla mieheen. Txt tuli sellanen olo, että joskus yläasteella fanitettiin jotain bändiä, tuntu silloin, että he ovat Jumalasta seuraavia. Viesteissä oli kerjäävä ja alistunut fipa. En tiiä olisiko hän pitänyt lapsen, ellei olisi keskenmenoa saanut....?! Ja tää mies, suosittelen miettimään 2 kertaa, ennenkuin alkaa seuraavaa triangelia pyörittämään. Ei jatkoon. Ei mulla muuta.
Juurikin näin 😁👌
Täällä sitä haukutaan toisia tietämättä mitkä oli näiden henkilökohtaiset tunteet
Huhhuh... Tässä saa taas todeta, miten pelottavaksi epävarmat ihmiset saattaa muuttuvat. Iho menee kananlihalle, kun kuuntelen loppuosaa!
Tuntuu karseelta myöntää mut hyvin paljon samaa käytöstä itellä edellisessä parisuhteessa mitä tolla jonnalla. Ei nyt noin radikaalia mutta pääpiirteittäin.
Tässä kun kuuntelee että joku muu käyttäytyy vastaavasti tajuaa miten fucked up se on.
Hahhah
@@goopdemon521 nauraa jäbä joka kattoo alis ja herska videoit tubest. 😂 nippinappi
@@goopdemon521onko tässä jotain hauskaa? 🤢🤮🤮🤮
hylätyksi tulemisen pelko voi olla yksi syy takertuminen. siihen kuuluu pakonomainen tarve takertua toiseen. pienikin vastoinkäymisiä koetaan uhkana joka pitää poistaa.
Tätä itsekkin veikkasin syyksi!
Pidän sun äänestä ja kerronta tavasta, oot ainut kenen videoita pystyn katsomaan 🥰 ootko harkinnut että rupeaisit lukemaan äänikirjoja? Moni varmasti mielellään kuuntelisi sinun kerrontoja.❤️
A@aa
Sun ulosanti on todella selkeä ♥️
Epävarmuus itsestään ja ei ole luottamusta
@@jarihiljanen5628 Mitä tarkoitat? Minun mielestä Ansu on itsevarman oloinen videoilla. Ei hänestä saa mitenkään epävarmaa vaikutelmaa.
6:59
Itselläni on eräs tuttava, joka on aika lähelle tämän kaltainen riippuvainen. Ei kykene elämään sekuntiakaan yksin vailla jonkun hyväksyntää mutta kiistää jyrkästi kuitenkaan olevansa sellainen. Se on raskasta katsottavaa.
Onko syyllistetty vai tehty yhteistyötä, asiasta puhumiseksi? Psykologian voima on uskomatonta
Olipa tarina. Yksi narsku keskellä, joka pelaili kahdella naisella, joista toinen meni lopulta henkisesti pysyvästi ylitse laidan? Kolmesta ei kukaan terve, ei edes henkensä menettänyt. Jotain erikoista molemmissa tytöissä oli, sillä kumpikin roikkui ihmeellisessä Oliverissa henkensä edestä, joka kykeni pompottelemaan loputtomasti. Luulenpa "tuntevani tyypin". Oliver jatkanee pelejään. Jonna ei toivu luultavasti koskaan, sillä hänen itsetuntonsa lienee viety viimeistä myöden, samoin kyky luottaa toiseen ihmiseen. Läheisriippuvainen, ja rakkauden janoinen varmasti, kuten kuka tahansa normaali, mutta siitä ongelmat vain jatkuvat. Olenpa positiivinen taas. Olen oikea pahan ilman varis. 😬
Olipa hyvin kerrottu tapaus! Oli kyllä todella hirveä ja mielenkiintoinen tapaus.
Yksi diagnosoidusti epävakaa persoonallisuus tässä hei. Mä en kyllä ihmettele tuota Jonnaa yhtään, intensiiviset ihmissuhteet ja hylätyksi tulemisen pelko on tuttuja juttuja itsellekin. En tosin itse ole tuolla tasolla, että lähtisin murhaamaan porukkaa, joiden kanssa mun suosikki-ihmiset on liikaa tekemisissä....
Hän tuli myös raskaaksi ja silloin tunteet menee vuoristorataa.
Vitsi osaat kyllä ehdottomasti valita mielenkiintoiset caset ja tehdä niin hyvät videot! ✌🏻
Kiitos hirveesti Annukka uudesta videosta piristää harmaata syksyä ja virkistää mieltä😊😊😁
Virkistää mieltä kun joku murhataan? 😂 ei nää mua kyllä piristä lähinnä surettaa mut oon vissii sen verran masokisti et silti katson näitä
@@Cabused lähinnä tarkotin että piristää harmaata syksyä ku kärsin kaamosrasitteesta nii sillee virkistää ettei nukuta
Tää oli vähän vaikee video katsottavan kun huomaa yhtäläisyyksiä mun ja Jonnan välillä. Häpeän todella paljon sitä kuinka tarttuvainen voin olla ja oon jo vuosia koittanu opetella eroon. Erittäin hyvä video! Hyvää työtä Ansu!
Sama tilanne mulla, en osaa päästää irti, vaikka kaiken järjen mukaan pitäs, ja koittaa jatkaa. ))))
Olipa kyllä silmiä avaava dokumentti, hyvä, Ansu 💖 Ite oon joskus vuosia sitten valitettavasti ollut varatun miehen kanssa 😰 Noh, onneksi kuitenkin lopetin sen 🥰 Oliverin toiminta oli todella härskiä ja kauheaa 😠
Jonnaa vaivaapi suhderiippuvuus Oliveria kohtaan,vaikka hän ei alkuunkaan ole kiinnostunut Jonnasta,vaan Ebbasta,että tällaista parisuhdesoppaa,tosi mielenkiintoista kuulla👍😎❤️❤️🤩!
kiitti ansu! tässä ois ehdotus en usko et kukaan suomessa ois tehny tästä elikkä Ray and Fayce Copeland case. vanhimmat ihmiset jotka sai kuolemaan tuomion jenkeissä :)
Ansu oot ihan super lahjakkuus !! Jutuissa käydään taustoja ja psykologista puolta. Ei keskitytä pilkkomisiin ja suolenpätkiin.
Seuraan suomalaisista true crime-tupettajista vain sinua.
Sun ääni on kuin luotu mikkiin !! Kello kun kilahtaa, niin katon heti uuden jutun !!!👍👍
Hienoo Ansu !!👍👍
Lopeta toi kliseinen ja äärimmäisen stereotyyppinen kirjotustyyli
@@KreiviConko huono olla, kun pitää toisten kirjoituksiin näin reagoida?🫣🥱🫠🫠😮💨 lopeta sinä tuo muiden kritisoiminen, kun ei ole mitään edes mitä kritisoida!🥱🥱😮💨
@@KreiviConko kuin huono olla? Lopeta sinä muiden kritisoiminen, kun ei ole mitään mitä kritisoida, anna jokaisen kukan kukkia miten haluaa!!🥱🥱😮💨
@@teemoo2958 Luuletko etten tienny että vastaat luultavasti just noin
Minusta nämä sinun videot ovat hyviä jos opiskelee suomenkieltä 😊
amerikkalaiset on tuohon keksineet ratkaisun " sisarvaimot" tosin taitaa niissäkin piireissä samat ongelmat muhia..... Kiitos Annukka !
Päivän pelastus jälleen! Ikinä en kyllä kuullutkaan tästä tapauksesta. :)
Kuulostaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä tuo ripustautuminen ja manipulointi, joka ei tosin oikein onnistunut halutulla tavalla ja piti ottaa järeemmät keinot käyttöön. 🤔
Ei oo. Epävakaa persoonallisuus oli enemmän toi Eppa koska se hylkäsi Oliverin jatkuvasti. Epävakaa juoksee karkuun ja katoaa ja vaihtelee miestä , tulee sitten takaisin kunnes ei enää tule . Epävakaan ripustautuminen on hetkellistä. Toki toi Jonna oli selkeästi dissosiatiivinen ja puhuu itsestään kolmannessa persoonassa joka on aina varma hulluuden merkki
@@Don_Matteo kolmannessa persoonassa itsestä puhuminen ei ole muutakuin stereotypia hulluudesta
Tosi hyvä video😍. Kiitos Ansu!!
Olipa kyllä hirvittävä tarina taas. Monelaista vaikeutta oli näillä ihmisillä, ja päätyi kyllä tosi huonosti. Mutta tarina oli taas hyvin ja asiallisesti kerrottu! ❤ Plus vielä kiitos livestä, siellä oli mielenkiintoista! Tee joskus toistekin jos jaksat!
Jonnan takertuvan käytöksen mahdollisesti selittää hylätyksi tulemisen pelko. Jonna on saattanut kokea menetyksiä elämässään. Voi toki olla että kaikki johtuu rakkaudesta. Usein myös manipuloiviin ihmisiin takerrutaan helposti ja vaikuttaa siltä, että Oliver olikin manipuloiva.
Kauhea tapaus kuitenkin😰
ihan oikeesti en jaksa oottaa tätä jaksoo! Näyttää nii kiinnostavalta
älä nuole annukan persettä
Tuollaiset kolmiodraamat ovat tosiaan vaarallineset. Usein siitä tuulee ruumita.
uskon että tommoinen takertuminen johtuu lapsuudesta kun ei ole saanut lapsena hyväksyntää tai normaalia rakkautta. toki voi olla joku muukin mutta toi tulee ekana mieleen
Jonna toivoi niin paljon. Hän oli pettynyt ja mustasukkainen.
Mietin, että millainenhan on Jonnan lapsuus ollut. Tai yleensäkin ihmisten, jotka ripustautuu toiseen pahasti. Jotain voi olla jo ihan lapsuudessa. Traumat.
Keittiöpsykologiaahan tämä vain toki.
Minulla on ajatuksia kyllä Mikä saa ihmisen takertumaan. Taustalla voi olla lapsuudessa jokin menetys. Ilmeisesti Minullakin on siitä syystä että äidin muutti Ruotsiin kun olin 6-vuotias epäilen että tämä kyseinen asia on pannut alitajuntaani pelin etkä menevän minulle tekeen ihmisen läheltä aikoinaan Kävin terapiassa mm. siitä syystä että ripustautuu isäni liikaa. Olen yrittänyt samasta syystä syntyneestä omistukseta luonteenpiirteitä pyrkiä pois. Ja mielestäni siitä voi oppia pois. Elämässä pärjäämisen kannalta se olisi hyvä. Mutta siis mielestäni Oliver on tässä jutussa enemmän moraalisesti syyllinen. Jos Oliver ei olisi leikkinyt näiden kahden ihmisen kanssa toinen eläisi vielä. Tämä juttu toi mieleen suomalaisen tapauksen. Joka sai nimekseen viimeinen ateria koska siinäkin oli kyse ihmisen tunne-elämästä. Jos lumet tämän ja sen jälkeen haluat katsoa. Laitan linkin tähän.
Katso Yle Areenassa: areena.yle.fi/1-419863
Takertuvat ja läheisriippuvaiset ihmiset voivat olla vaarallisia.
Osaat oikeesti kertoo niin, että ymmärtää.😊😮 Tykkään kattoo näit, kun saa hyvin selvää mitä on tapahtunu.
Viikon parhaimmat hetket on ne kun sulta tulee video!😍
Nää videot on ihan huippuja ja varsinkin kun siivoo toivottavasti motivaatio pysyy tähän touhuun
Jotenkin on tosi paha mieli Jonnan kohtalosta... Yritti omalta osaltaan kaikkensa, se välittyi viesteistä, yritti kaikkensa, ei itse ymmärtänyt..
Onhan nää hirveitä tarinoita, että silleen vaikea tykätä, mutta ehkä näistä voi oppia jotakin ja varsinkin sitä tulee tosi varovaiseksi, mitä kaikkea sitä voi sattua. Tosin, ei sitä silti voi pahuuksilta tai pahiksilta välttyä, jos he sille päälle sattuvat. Joskus näitä on kuitenkin kiva kuunnella, pidän näitä varoittavina kertomuksina, mitä kaikkea maailmassa on tapahtunut. Sinun ääntäsi on kiva kuunnella, suomen kielellä. 😊
No. Naisten tunteilla leikkivä jäi ilman naista. Ainakin hetkellisesti.
En siis puolusta Jonnaa millään lailla.
Jonnallakin ihan vakavia ongelmia koska päätyi tekoon.
Moni asia kuitenkin vaikutti lopputulemaan.
Harmi kun vankilassa ei saa kunnolla apua päänsä ongelmiin niin meno jatkunee. Niinkuin muistaakseni tekikin.
On tuttu tapaus siis itselle.
Olipa kömpelösti kirjoitettu kommentti mut mitä ajoin takaa niin selvinnee.
Ansulle ☕⚘⚘huomiselle päivälle 😊ja edelleen sun viteot on parhautta!! Niistä yhteis videoista oli nekin ihan jees mut sie oot niin paljon luonnollisempi etkä "esitä". Kiitos 😊
Lisää ruotsalaisia tapauksia toivottu! 😍 yhden jutun huomasin tuttuun tapaukseen, Jonnahan EI oikeasti ollut raskaana, vaan se oli myös keino yrittää saada poikaystävä jäämään
Kiinnostava tarina. Kiitos.
viime talvena aloin seurata Ansua ja siis ylivoimasesti paras true crime kanava.. Jäin kerrasta koukkuu tähän. Ansulla on niin hyvä ulosanti. Vaikka olen kuullut että jotkut on valittanu siitä S ääntämisestä. Olen lapista kotoisin eikä minua ole S ääntäminen häirinny yhtään. Jatka vain samalla tyylillä. Sano Jamesille terkkuja tosi hyvää musiikkia!!!
arvostan tuota,vaik elämän kamaluuksia käyt läpi..aina ku yhen kattoo ja keskityy ni yöunet o siinsitte juu..tykkään siitä et olet aito...ainaki luulen näin olevan
Mä epäilen vahvasti ett tolla on paljon riippuvaisen persoonallisuus häiriön piirteitä ellei jopa epävakauden piirteitä, mutt joo en oo ammattilainen tässä asiassa mutt kyll järkiki sanoo ett ei tolla murhaajalla oo ihan mikään pelkkä trauma ym stressi tila
Hylätyksi joutuminen toistuvasti ja vastarakkaudeton rakastuminen toistuvasti, on syitä. Ei oo kivaa kun muut naiset saa rakkautta, ei oo kivaa joutua seuraamaan asiaa sivusta, toistuvasti. Ja joutua miesten toimesta hylätyksi toistuvasti.
Kuulostaa ja vaikuttaa aika paljon hylkäämisen tunnelukolta Jonnan käytös. Eli emotionaaliset tarpeet jäänyt täyttymättä lapsuudessa ja siitä syntynyt tapa selviytyä niin että tekee kaikkensa (jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella) että ei tule hylätyksi ja samalla kuitenkin työntää toista pois että tulee hylätyksi. Mutta tiedä sitä. :/
Mielenkiintoinen keissi! Jotain on varmasti todella pahasti pielessä lapsuuden kiintymyssuhteissa, mikä on sitten patologisoitunut aikuisuudessa mahdollisesti jonkinlaiseksi persoonallisuushäiriöksi. Oliver ei kyllä yhtään auttanut asiaa pyörittämällä naisia noin törkeästi.
Olet kyllä ehdottomasti paras tapausten kertoja, noin sekavan suhde kriisin selitit tosi selkeästi. Sinun ääni ym. On kivaa kuunnella, vaikka aiheey ovatkin surullisia. Kiitos ❤
Ootin tätä videoo yli viikon ja kannatti odottaa😃❤️💜
Tämä juttu oli mulle tuttu,Kun asun ruotsissa. Kysyit mikä saa ihmisen tekemään tälläistä? Minun analyysi on rakkaus tekee jotkut sokeeksi..Ja ihmisen jotka tuntee rakkauden ensimäistä kertaa aikuis iässä on tosi voimakasta, niin sen hallinta ei pysy käsissä. Yksinkertaisesti sitä sekoaa joka usein päättyy nekatiivisiin ratkaisuun.. toiveena että saa sen yliluonnollisen rakkauden tunteen keinolla millä tahansa kokea uudelleen. Sama ilmiö on narkomaanien käytöksessä jotka jahtaa uutta annosta keinolla millä tahansa.
Kiitos Annukka videosta .
Rakastan sun videoita!
Siis hirveä kertomus sinäänsä. He olivat vielä nuoria. Jos, tulee niin sanotusti suhdeero niin, ei toisen kotiin saisi mennä ja pitäisi antaa ihmisille kotirauha ainakin, eikä jäädä muutenkaan väijymään toista ihmistä. Tarkoitan nyt tässä noita kahta nuorta naista. Ei sitä toista tappaa tarvitse, että pääsee eroon. Vaikea antaa neuvoa ihmisille, mutta sitten täytyisi osata elää vain omaa elämää ja asua eri osotteissa, niin hän toinen nuori nainen tekikin, mutta hän jäi vielä kostamaan ja väijymään pahansuapaisesti, niin sitten hänestä tuli murhaaja. Ei haukku haavaa tee, mutta ei mies ja kaksi naistakaan sovi yhteen. Joko parit tai yksin massassa. Kyllä tässä tapauksessa Oliverissakin oli paljon vikaa, kun ei saannut asiaa oikein hoidettua, vaikka ehkä yritti, mutta toisen nuoren naisen hermot eivät kestäneetkään suhteen loppua ja hän päätti kostaa. En tiedä heidän asunto sopimuksista, mutta ei tietysti toiselta asuntoakaan viedä saisi. Heidän olisi pitänyt pystyä sopimaan, että kaikilla on hyvä elää, mutta eivät pystyneet ja eivätkä halunneet. Sen huomasi tuosta heti, ettei tuo oikein mennyt, että jos kyseinen henkilö otti ja haki tavaransa ja muutti pois, mutta piti avaimen, niin silloin hän vielä mietti ja alkoi suunnittelemaan toiselle naiselle kostoa ilmeisesti, koska ei ollut ainakaan lomalle lähtenyt. Tosi vaikeita tapauksia, vielä kun he eivät olleet edes virallisesti naimisissa paperilla, joko kirkon tai maistraatin kautta.
Hyvää syntymäpäivää!!!!🍸🥂
Kiitti 🥰
@@annukkalascelles traumat
Kuulostaa hieman playboyn ja kahden narsistin välissä.... Upeita videoita 😁🙏 Keep up the good job 💪
Löysin kanavasi jonkin aikaa sitten, melkein kaikki videot on tullut katsottua, tilaaja en vielä ole. Tää oli kieltämättä sairas tapaus, mutta ei ollu tuolta mieheltä oikein pyörittää kahta naista samaan aikaan, mutta näitä on myös naisissa, mutta itselle jäi tästä aika karmiva olo. Ei olisi kyllä uskonut miten hirveällä tavalla tämä sitten päättyi.
Mielenkiintonen juttu taas ja tosi loogisia spekulaatioita sulta joita en ite ois ees keksiny miettiä😂❤ Aina ku tekee mieli kuunnella tällässii tarinoita ni oot mun ykkös vaihtoehto🥇😍
Maladaptiivinen stressireaktio liittyy kompleksiin PTSD:hen, siis yleensä lapsuudentraumaan. Jonna vaikutti muutenkin epävakaalta persoonalta (borderline), tämä sopii hyvin yhteen maladaptiivisuuden kanssa. Luultavasti kyseessä oli empatiaan kykenevä, ei antisosiaalinen nainen, jolla oli tunnesäätelyn kanssa isoja ongelmia.
UA-cam tarjosi tätä minulle jakson alettua nyt 6.11. suorana 22 minuuttia aiemmin. Hauska yllätys.
Nyt tilaan kanavan.
En pelkästään luvannut, vaan tilasinkin heti viestin kirjoitettuani. Jännittäviä ja psykologisesti mielenkiintoisia hetkiä kieroutuneen ihmismielen aikaansaannoksista tiedossa entistä useammin, kun saan tiedon videosta, eikä tarvitse erikseen etsiä(, vaikka ei se etsiminenkään nyt mitenkään vaikeaa ole ollut).
En pystyisi eron jälkeen jäämään asumaan toisen kanssa enää. Sehän olisi henkistä kidutusta itselleen. Ymmärrän tosin, että käytännön syistä asumusero ei ole aina heti mahdollinen. Mielestäni pitäisi olla joka tapauksessa kunnioitus toista osapuolta kohtaan, eikä ärsyttää ennen kuin yhteiset asiat ovat saatu järjestettyä. Erinäisillä suhteilla ja valheilla sitä vain syö niin sanotusti henkisesti toista ihmistä. Tsrkoitan, että se on tisi kuluttavaa ja ihan turhaa, sekä tulee riitoja, jotka eivät lopu koskaan. Miettimisaika on ihan okey, mutta ei sitäkään saisi väärin käyttää. Sekä, asioista on pystyttävä puhumaan ajoissa. Tälläisista juonitteluista en pidä ainakaan henkilökohtaisesti.
Näitä sun videoita ois kiva kuunnella podcastityylisesti spotifyssakin🤔
Voitko tehä josef fritzl siitä videon? Katon englanniks niitä mut en tajuu kauheest vaik oon tosi hyvä enkus Ps.rakastan sun ääntä ja teet TOSI hyviä videoita❤
Sun videoita on kiva kuunnella töissä taustalla❤
Sun videot on pelkkää laatukontsaa!
Kiitos!
mä saatan olla addiktoitunu näihin sun videoihin… nää on niiiiiin hyvii !
Nää on parhaita murha mysteeri videoita
Meni ohi alussa näiden ihmisten iät, luulin että kyseessä jotain teinejä, kunnes lopussa puhuttiin töihin menosta etc
Yli tuhat tykkäystä päivässä. Se o aika kova suoritus
omg siis jonna ja oliveri ja abba ei oo hyvä yhdistelmä siis jonnalle ei sovi seurustelu siis toki kaikki saa päättää elämästään mut oikeesti mut tykkään pelata pelejä ja samalla kuuunnella sun juttuja🥰
Kuuntelin vasta tästä jutun, mutta olin kuunnellut sun versiota jo yli puolen välin, kunnes tajusin että kysymys oli samasta keissistä.. tämä oli paljon laajempi ja monisyisempi versio aiheesta. Kyl nuo tekstarit on melkosta.. olisin juossut ja kovaa, jos joku olisi mulle lähettänyt sellaisia. Mut kyllä tuo mieskin on melkoinen niljake..
Kiitti videosta!
sillä pn varmaan nykyään 3 muijaa samaan aikaan siltä varalt että sama toistuu…
täydellinen maanantain aloitus hyvää ruokaa aamupalaksi ja sun videota 6/5
Tässä tapauksessa kaikilla kolmella mielenterveys ongelmia. Surullista ettei kukaa ulkopuolinen puuttunut asiaan kun näkivät on off suhdetta jatkuvan kokoajan. Kaikkille olisi ollu hyvä hankkiutua terapian.
Ei sullakaa taida olla kaikki inkkarit kanootissa.
@@punajuuri5286 ei ole ei mielummin hullu😊 kuin kiusaaja joka purkaa pahaa oloaan toisiin eikä hanki apua. Mitähän nautintoa siitäkin saa kun lappaa paskaa toisen päälle🤔.
@@enkerroen6716 Juttujas ku lukee ni vaikutat ala-asteikäseltä.
@@punajuuri5286 on se hyvä et sulla on elämää lukea mun juttuja netistä😂.
@@enkerroen6716 Eikö kommentit oo luettavaks tarkotettu?
Kiitoksia annukka oli taas mysteeri tapaud
Hienoa kun omaiset halusivat ettei uhrin nimeä mainita ja sitten nimi tulee videossa julki kuitenkin... Aika paha moka 👌
4min jälkeen annoin tykkäyksen! Paljon omasta elämästä tuttua täs tarinas.
Epävakaa persoonallisuushäiriö on piirre, jota kannattaa kiertää kaukaa.
Jos et oo vielä tehny Antti Hanhivaarasta, niin olis mielenkiintoinen aihe!
Siinäpä kolme varsinaista vempulaa 🤦♀️
Kyllä, mutta yksi noista oli varsinainen vempuloiden rikollisvempula...
Aika teini meininki. Luulen sen olleen niin henkisesti vajaa että teki niin kauheita....
Oli hyvä video
Surullinen tapaus. Tämän Riina Mäkisen katoamistapauksessa vähän samoja piirteitä. Olen etsinyt häntä mutta vaikuttaa että hän on ihan jossain muualla kuin missä hän olisi kadonnut.
Ihmissuhteet, terveys ja Henki on sellaisia asioita millä ei pitäisi leikkiä.. 😢
Tee joskus siitä Birnie tapauksesta, katoin siitä jos elokuvan ”hounds of love” se oli kyllä ihan hirvee enkä oo nähny et siit tapauksesta puhuttais paljoo
Ois kiva joskus kuulla enemmän ja tarkemmin miten tapausta tutkittiin.
Hyvä tarina!
loistavaa sisältöä ihanhuipu tapaus dekari fanina arvostan 5k5👍
Kyllä tuo suhde oli muuan sekameteli soppaa.
Kuulostaa vähän mun eksältä toi et ripustautuu siihen toiseen henkilöön, se oli ihan älyttömän raskasta..
monenlaista kassialmaa!
Joo, oon flunssaa podetessa kuunnellut, ja jäänyt ihan koukkuun.😮
Ei sulla olis missään muualla kuunneltavina näitä? Olis iltasin kiva kuunnella nukkumaan mentäessä mutta youtuben mainokset herättää aina välissä :D
Tekisitkö joskus videon Lucy Letbystä, Briteissä vauvoja tappaneesta sairaanhoitajasta?
tytto kirjoitaa hienosti ,mutta vaarasta syysta 😕
Jos tietäis ton Jonnan taustat niin vois ymmärtää paremmin, mut maybe narsismi, läheisriippuvuus, sairaalloinen mustasukkaisuus....persoonallisuus häiriö (traumat?)
Huhhuh minkälainen tapaus!🤯😭
Mitäköhän tää kyseinen "Oliver" miettii tästä kaikesta? Onkohan päässyt asiasta yli ??
Traumaperäinen käytös