Kiitos Pappa ja Lotta❤ .Pysähdyin kuuntelmaan ,oikeaan aikaan ,oikeaan aikaan ,uuden kodin pihalle kyyneleet silmissä,kiitollisena siitä ,sain nopeasti tämän ,entinen tuhoutui tulipalossa rivitalossa seinän takana .meni kaikki muistoja ,kuvia jäi savu ja vesivahingot oli .Mutta elossa selvittiin kaikki asukkaaat .Nyt uutta elämää kohti .😊🌹🌹🌹Kiitos ❤
Sydämellinen kiitos Lotta ja Pappa tästä ihanasta virrestä. Olen virsien ystävä ja tämä etenkin on erikoisen kaunis juuri Teidän laulamana. Kyyneleet valuu silmistä, kun tätä kuuntelen. Pyhäinpäivän virreksi sopi hyvin. Odotamme joulua, että saamme kuulla joululauluja ja tietysti lisää virsiä 🙏💞
Jeesuksessa on pelastus. Ihmisen pitää haluta ottaa Jeesus omana henkilökohtaisena vapahtajanaan vastaan jos mielii iankaikkiseen elämään. Jeesus kutsuu kahdesti tai kolmesti. Laualatte kauniisti kyllä. 🌻
Tätä laulua ei voi kuunnella itkemättä . Viikko sitten tuli 2 vuotta kuluneeksi enon hautajaisista. Tämä laulun viimeinen säkeistö oli minun kukkalaitteen tekstinä.
Kiitos Pappa ja Lotta, niin kauniisti lauloitte jälleen ❤🌹! Itse muistan tänään poisnukkuneita läheisiäni, isääni, isovanhempia ja muita sukulaisia 🙏👼. Pieni pyyntö minulla olisi eli voisitteko laulaa enemmänkin virsiä ja muita hengellisiä lauluja?
Meikän rippilaulu konfirmaatiossa. Kävin 13 v sitten riparin Lapissa Saariselällä+ seuraavana vuonna isosena. Nyt tulee rippikoulu mieleen kun tätä tuli laulettua joka päivä+ muita hyviä lauluja jne
Vielä ehtii! 6 min pyhäinpäivää jäljellä... 😂 Kaikille läheisensä menettäneille osanottoni suruunne🌹, kyllä läheisesi sinua katsoo sieltä ylhäältä! Voimia ja jaksamista kaikille läheisensä menettäneille.
Lotta ja Pappa. Erityiskiitos näiden virsien ja hengellisten laulujen osiosta ohjelma formaattinne osiona kirkkovuoden tapahtuma aikataulun sisältönä. Minulle ja niin uskon että teidän seuraajillenne ne ovat tärkeä osa elämän perus sisältöä. Esityksenne ovat koruttomia musiikillisesti miellyttävää kuultavaa. Ylen ja maikkarin ohjelmistoista ne on karsittu seurakuntien hartaus ohjelmiin. Pysykää esityksissänne tällä positiivisella keskenäisen kunnioituksen toiminta hengessä. Tämä on tärkeää palvelua aikamme ihmisille. Sosiaalisen median negatiiviset hysteriaa luovat purkaukset on syytä suhteuttaa osaksi elämän realismia. Teidän yli sukupolvinen asia keskustelu positiivisessa hengessä luo kestävää pohjaa tulevaissuudelle
Kaunista. Herraan Jeesukseen on hyvä turvata syntien sovittajana niin on välit Jumalaan kunnossa ja tie Taivaaseen auki.
Kiitos Pappa ja Lotta❤ .Pysähdyin kuuntelmaan ,oikeaan aikaan ,oikeaan aikaan ,uuden kodin pihalle kyyneleet silmissä,kiitollisena siitä ,sain nopeasti tämän ,entinen tuhoutui tulipalossa rivitalossa seinän takana .meni kaikki muistoja ,kuvia jäi savu ja vesivahingot oli .Mutta elossa selvittiin kaikki asukkaaat .Nyt uutta elämää kohti .😊🌹🌹🌹Kiitos ❤
Sydämellinen kiitos Lotta ja Pappa tästä ihanasta virrestä. Olen virsien ystävä ja tämä etenkin on erikoisen kaunis juuri Teidän laulamana. Kyyneleet valuu silmistä, kun tätä kuuntelen. Pyhäinpäivän virreksi sopi hyvin. Odotamme joulua, että saamme kuulla joululauluja ja tietysti lisää virsiä 🙏💞
Kiitos jälleen hyvin, hyvin koskettavasta esityksestä.
Kyyneleet tuli silmiini.
Kaunista ja koskettavaa.
Kaikkea hyvää teille.💓
Tuttu virsi 😊
Kiitos, Lotta ja Pappa! Siunauksia teille molemmin!
Tämä on kyllä tosi upea laulu. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kiitos paljon🕯️
Yksi mielivirsiäni💓. Kauniisti lauloitte, kiitos🙏.
Riku kippola 32
Lauloitte kauniisti ihanan virren 💗 Kiitos 🙏🏻💗
Jeesuksessa on pelastus. Ihmisen pitää haluta ottaa Jeesus omana henkilökohtaisena vapahtajanaan vastaan jos mielii iankaikkiseen elämään. Jeesus kutsuu kahdesti tai kolmesti. Laualatte kauniisti kyllä. 🌻
Näin se menee❤️
AAMEN🙏😇✝️❣
Kiitos tästä mieltä koskettavasta, hengellisestä laulusta 🙏🙏 Lokakuu päättyy ja siirrymme Marraskuulle!
Hyvää Pyhäin päivää, Pappa ja Lotta ❤❤
Aamen, Halleluja. Kiitos ja Kiitos. Opas kaunista. Voi kuin kaikki Suomenkansa laulaisi teidän kanssa. Olette rakkaita Herran kädessä. Aamen.
Kiitos kiitos! Ihanaa kun laulatte myös hengellisiä lauluja..
Jep
Niitä pitäis laulaa enemmän
Kiitoksia. vainajien päivän kunniaksi, vein viime viikolla jo poikani haudalle kynttilät. Ikävä on suuri
Ihanaa. Yks mun lempivirsistä. 💕
Aamen.💖💖💖
Kiitos.
Sopii erittäin hyvin pyhäinpäivä lauluksi KIIIOS🙏 Myös hyvät pyhät Pappa ja Lotta❤❤
Siunausta molemille!
Kiitos täältä Vietnamista. ❤
Ihana/surullinen virsi, pappani ja isäni hautajaisissa laulettiin tämä 💖 Kiitos pappa ja Lotta
Kiitoksia ihanasta ja tärkeästä laulusta ❤️ voisitteko laulaa lisää virsiä
Kiitos, kiitos 💕 Kuten itsekin totesitte, juuri sopiva laulu pyhäinpäivään! Tuttu virsi monista yhteyksistä, niin lohdullinen ja toivoa antava 🤗
🙏Kiitos , lauloitte🎶🕯 todella kauniisti tämän laulun💖💖. Sopi hyvin tämän päivän viettoon💖🕯
Tätä laulua ei voi kuunnella itkemättä . Viikko sitten tuli 2 vuotta kuluneeksi enon hautajaisista. Tämä laulun viimeinen säkeistö oli minun kukkalaitteen tekstinä.
Kiitos ihanasta laulusta taas kerran Lotta ja Pappa ❤❤
Niin kaunista, lisää näitä ihania lauluja, siunausta teille Pappa ja Lotta!
Kauniisti lauloitte.
Mutta kiitos paljon
Liikuttavan kaunista laulua💕 Hieno laulu, kuten Pappa sanoi. 💕
Tämä meni multa ihan ohi, mut onneks löysin tämän ja aivan ihana virsi❤
🕯️. Pyhäinpäivään, niin kaunis.!
Olisi mukava kuulla laulaa ihmisille
Erittäin kaunis. Tulee kaikki pois nukkuneet rakkaat mieleen
Lyhyesti..👍 Kiitos..💖💖💖🎵🎵
Kaunista, kiitos 🌹❤️
Karjalaisen Äidin Lapsi,🥰🙏
Olipa hyvä. Kiitos😊
Tosi kaunis virsi,Suur Kiitokset Lotta ja Pappa.Voi muistatko vielä sen virren olisi kiva kuulla.Siunausta molemmille.:)
Ihana laulu❣️lauloin mukana! Me ollaan laulettu tätä kuorossa. 😁
siunattua viikoloppua molemmille :)
SUURKIITOKSET,meni ihan joka soluun.🥰
Hienosti laulatte ihana pappa lotta olisi kiva nähdä koti esittely video lotta olisi kiva nähdä sun huone esitely video ❤️❤️❤️lisää virsiä
Pyhäinpäivää 🕯kiitos Pappa & Lotta 💕
Voi miten kaunista😊
Olette ihania kun kuunteli lopuun..Kaikkea hyvää kaikessa. Aamen.
Ihana laulu👍👍hyvää pyhäin päivää lotta ja pappa
Kiitos Pappa ja Lotta, niin kauniisti lauloitte jälleen ❤🌹! Itse muistan tänään poisnukkuneita läheisiäni, isääni, isovanhempia ja muita sukulaisia 🙏👼. Pieni pyyntö minulla olisi eli voisitteko laulaa enemmänkin virsiä ja muita hengellisiä lauluja?
Teemme näin!
@@Lottajapappa kiitos ❤
Kiitos paljon kaunista kuunneltavaa🙏
Meikän rippilaulu konfirmaatiossa. Kävin 13 v sitten riparin Lapissa Saariselällä+ seuraavana vuonna isosena. Nyt tulee rippikoulu mieleen kun tätä tuli laulettua joka päivä+ muita hyviä lauluja jne
Upea laulu
❤
ihana laulu. tuli ihan Maire vainaan hautajaiset mieleen kun laulettiin tää laulu siellä.
Kyllä hyvät muistot jää,samoin kuin minun Äidistäni
Hyvvee pyhäenpäevöö
Parhain esitys mitä tiedän.
Söpö
Niin UPEAA.
Kiitos
KIITOS3🤗😊
Minä olen kuulut tämän biisin mun kahdelle sisaruksille ristiäisissä
Päiville kohta pääsee kausilla tänään
Vielä ehtii! 6 min pyhäinpäivää jäljellä... 😂 Kaikille läheisensä menettäneille osanottoni suruunne🌹, kyllä läheisesi sinua katsoo sieltä ylhäältä! Voimia ja jaksamista kaikille läheisensä menettäneille.
Kiitos Lotta ja Pappa koskettavasta esityksestä!
Pappa ja Lotta on upea virsi jota lauloitte tykkään minäkin Jorma sinun kaimasi olen laulanut tätä laulaua
Tää on mulle tärkein virsi ollut koko elämän ja on edelleen🤎
Vaimoni siunausvirsi.
Kaunis laulu ,kuin auki Rajala tervetuloa Karjalan Maa.🙏🙏🙏🌹🌹🌹
🎶🎶😇🍀❤🤝🤝
Lotta ja Pappa.
Erityiskiitos näiden virsien ja hengellisten laulujen osiosta ohjelma formaattinne osiona kirkkovuoden tapahtuma aikataulun sisältönä. Minulle ja niin uskon että teidän seuraajillenne ne ovat tärkeä osa elämän perus sisältöä. Esityksenne ovat koruttomia musiikillisesti miellyttävää kuultavaa. Ylen ja maikkarin ohjelmistoista ne on karsittu seurakuntien hartaus ohjelmiin. Pysykää esityksissänne tällä positiivisella keskenäisen kunnioituksen toiminta hengessä. Tämä on tärkeää palvelua aikamme ihmisille. Sosiaalisen median negatiiviset hysteriaa luovat purkaukset on syytä suhteuttaa osaksi elämän realismia. Teidän yli sukupolvinen asia keskustelu positiivisessa hengessä luo kestävää pohjaa tulevaissuudelle
Tosi hyviä ovat teidän tekmmät laulut
Ĥdlä0