Hannulla olisi ollut varmaan menestystä politiikassa,eikä suinkaan olisi myöhäistä vieläkään.Noin hyvin kansalaisten asijoita tietävänä ja epäkohtiin puuttuvana olisi kyllä toivottavaakin.Kritiikkiäkin riittäsi ,mutta se on normaalia.Niinhän käy aina, totuudenpuhujalle.
@@jorejahtis8833jaa... luulen täysin toista. ensinnäkin mikä puolue ottaisi karpon, kun tietää että kritiikkiä tulisi senkin puolueen virkakoneistolle. ehkä joku puolue ottaisi tai voisi olla omana puolueenaan, mutta rooli olisi kyselytunneilla paasata ongelmista ja epäkohdista ulkopuolisena on sitten oppositiossa tai hallituksessa. jos karpoja olisi eduskunnassa 101 niin sitten voisi menestystäkin tulla. kansansuosio kun ei yhdelle ihmiselle riitä. sitten on tietty vaihtoehto että valta korruptoisi. monet asiallisen oloiset edustajat carl haglundista alkaen ovat todenneet että eduskunta on todella turhauttava paikka. jatkuvaa suhdepeliä jossa tietyt aatteet pääsevät eteenpäin ja sitten kukaan ei osaa oikein selittää miksi tunnin juna turusta on hallituskauden kärkihanke
Oli kasarin loppuvuosia kun vein kolikkoja pankkiin. Kassa hyvin houkuttelevaan sävyyn kertoi että 20000 markkaa tulisi kahdella nimellä, ilman mitään asiakkuutta siihen pankkiin. En ottanut kun en tarvinnut silloin ja kun lama vei työt, maksaisin vieläkin korkoja korolle.
Melkolailla eri tarina tänään. Ilman takaajia on turha mitään merkittäviä rahoja yrittääkään. Pankista siis. Pikkavippikoppeja enkä muita korkopommeja viritteleviä luottolaitoksia laske pankeiksi.
Itse yritin saada 5000€ lainaa yritykselleni, niin olisi pitänyt pistää äitini omistama omakotitalo vakuudeksi. Totesin, että mieluummin ajan firmani alas.
On se ollut aikamoista meininkiä aikanaan Suomessakin pankkialalla, varsinkin 80-luvun lopun kasinotalouden aikaan. Seurauksena tietenkin suomen 1980-luvun lopun ja -90-luvun alun pankkikriisi ja 90-luvun alun lama... Isä joskus sanonu, että meininki ollut tyyliin sellaista, että kuka tahansa joka osannu pankinjohtajalta oikealla tavalla kysyä, esim. tyyliin: Lainaa mulla 3 miljoonaa, niin mie annan siitä miljoonan sulle.",.on saanut lainaa. Ei oo vakuuksia kyselty
Ei se 80 luku mikäänerikoisuus ole,yksi kaveri kehui viitisenvuottasitte.Että oli ryyppyputki päällä ja viinatloppu.No kaveri oli tokaissu siihen että mennään tekee vekseli ja otetaan ainetta lisää ja saihan sitä.Mutta oli muija ollu karheena kun sai tietää.
Kun laskee, että 50 000mk / 6 (euron ja markan välinen kurssi), saa tulokseksi 8 333€. Kyllä kymppitonnin pikavipin saa helposti aikaan työttömänä vielä tänäpäivänäkin, ilman vakuuksia. Ei tarvitse edes tavata virkailijaa tai käydä pankissa ja sen voi tehdä ihan täysin toinen henkilö käyttämällä pankkitunnuksia.
@@jopiira tuolloin vain korot oli pilvissä ja 90-luvulla nähtiin miten kävi..... Käytännössä samaan olisi ollut mahdollisuus koronakriisin aikoihin mutta pankit olivat niin "hyvä elkeisiä" antoivat ilmaisia lyhennysvapaita koska korot alhaalla
@@byteresistor Juu, tänäpäivänä tuo pikkavippihommakaan ei ole sitä, mitä se oli silloin, kun pikavipit tulivat. Kummasti jo kysellään tuloja ja menoja ja työsuhteita jne. ja tarkistellaan pankkitilitietoja jne. ennen myöntämistä.
It is well enough that people of the nation do not understand our banking and monetary system, for if they did, I believe there would be a revolution before tomorrow morning. -Henry Ford
Se mikä laulaen tulee viheltäen menee romanit vei juopon rahat monestiko näin käynyt? Juoppo syyttää pankkia ois varmaan itselläkin peiliin katsomista nyky päivänä pidettävä joka eurosta kiinni raha on tosi lujassa
Niin, kyllähän Suovaniemi tuossa syyllisenä on mutta omasta mielestänikin hän on vasta kolmanneksi suurin syyllinen. Musut ja pankki ne suuremmat rosvot ovat.
Kyllä tuossa henkilö itsekkin kantaa vastuunsa. En voi syyttää muita jos otan kymmeniätuhansia lainaa ja ne jää maksamatta. Voin syyttää vain itseäni, olin sitte lainaa hakiessa kännissä tai en, oli takuut tai ei.
Käsittääkseni jos henkilö on tehnyt sopimuksen esim. humalassa, tai ts. täyttä ymmärrystä vailla, on hän ollut sopimusta tehtäessä oikeustoimikelvoton, jolloin sopimus on pätemätön. Ei ole mahdollista juottaa ketä tahansa humalaan, ja panna häntä allekirjoittamaan kaikenlaisia sopimuksia joissa hän vaikkapa luovuttaa omaisuutensa toiselle henkilölle. Tai sama homma, jos erehdytetään muistisairasta vanhusta muuttamaan testamenttiaan omaksi hyväksi. En tiedä miten Suovaniemelle kävi, enkä tiedä mitä laki sanoi 80-luvulla, mutta 2000-luvulla tuon ei pitäisi enää onnistua.
Eli jos nyt oikein katson täältä kirjasta, kun minulla sattuu olemaan sellainen, niin se on ilmeisesti Oikeustoimilaki, pykälä 33. "Kunnianvastainen ja arvoton menettely", ja täällä lukee, että: "Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen." Sitten täällä on pari korkeimman oikeuden esimerkkitapausta, joista toinen koskee humalatilaa. Pitääkää tuo, hyvät naiset ja herrat, mielessä, se saattaa olla hyödyksi.
@@IiiERT Ongelmana taitaa olla asian todistamisen vaikeus, muistisairaus on todistettavissa siitä annetaan diagnoosi ja yleensä melkonopeasti henkilön raha asiat laitetaan edunvalvojan taakse, milläs todistat että humalassa tuli otettua tuhansia lainaa. Tässähän oli hiljattain se tapaus missä humalassa herra osti tuhansia wc pyttyjä, kauppoja ei kumottu kun ei herra kyenyt todistamaan että oli osto hetkellä ollut humalassa, vaikkakin osto vaikuttaa täysin järjettömälle
@@jopade2255 Kieltämättä tuo on ongelma. Ainoa mitä tulee mieleen on yrittää käyttää sitä työtodistusta osoittamaan, että lainanhakija oli humalassa. Tai ehkä joutuu tekemään hieman salapoliisityötä ja koittaa saada se pankkivirkailija sanomaan se nauhalle. En tiedä miten muissa tapauksissa tämä on onnistuttu todistamaan.
Jokainen joka nyt täällä kirjoittaa ”Suomessa tarvittaisiin uusia Hannu Karpoja kertomaan meille yhteiskunnan epäkohdista”, TE samat ihmiset tänä päivänä leimaatte ne ihmiset, jotka tätä työtä tekevät ja tuovat näitä epäkohtia esiin, joko foliohatuiksi/salaliittoteoreetikoiksi/hörhöiksi/rasisteiksi jne! Ja tätä hoette vain sen takia koska koulut ja valtamedia on saaneet aivopestyä teidät täysin 6-0.
Noh reilu 8000€ vain, mutta kun sen nyt on saanu tyyliin käytännöllisesti katsoen kuka tahansa, joka vain kehdannut käydä pyytämässä. Ilman vakuuksia, ilman todistusta tuloista, ilman takaajia jne. Noh lasketaas vähän: Jos Suomen väkiluvun oletettaisiin olleen 80-luvun lopulla olettaisiin vaikkapa 5 miljoonaa ihmistä ja 1% siitä (50 tuhatta asukasta) edes olisi hakenut viidenkymmentuhannen markan (50 000mk) lainaa ilman vakuuksia, niin yhteesä se olisi jo 2.5 miljardia markkaa (n.416 miljoonaa euroa) vakuudetonta lainaa. tai 10% kansasta, nii 25 miljardia markkaa (reilu 4.1miljardia euroa)... Ja moniko edes tyytyi moiseen summaan, kun heikoillakin vakuuksilla, jopa tekaistuilla sellaisilla sai hyvin helposti paljon enempikin?
@@xluumu Ok. huono sanavalinta: Pointtini varmaan silti selvisi? Vai EIKÖ? Jos ei, niin yksinkertaistettuna: Kovinkaan isoa osaa suomalaisita ei tarvita hakemaan täysin vakuudettomia 50 000mk lainoja, kun se myönnetty kokonaislainasumma on jo suuri. Pankit suorastaan tyrkyttäneet vakuudettomia lainoja tuolloin. Ja hyvin helpolla on saanut paljon enempikin, kuin 50 000 MARKKAA, ei oo kummoisia vakuuksia tarvittu. useiden miljoonienkin (markkojen) lainoja voinu helposti saada vain ja ainoastaan sillä, että luvannut antaa osan lainasummasta pankinjohtajalle .
Kyllä Karpo osaa. Voisi tehdä minisarjan hölmölästä 2020 luvulla
ja kyllä juttuja riittäisi
Hannulla olisi ollut varmaan menestystä politiikassa,eikä suinkaan olisi myöhäistä vieläkään.Noin hyvin kansalaisten asijoita tietävänä ja epäkohtiin puuttuvana olisi kyllä toivottavaakin.Kritiikkiäkin riittäsi ,mutta se on normaalia.Niinhän käy aina, totuudenpuhujalle.
@@jorejahtis8833jaa... luulen täysin toista. ensinnäkin mikä puolue ottaisi karpon, kun tietää että kritiikkiä tulisi senkin puolueen virkakoneistolle. ehkä joku puolue ottaisi tai voisi olla omana puolueenaan, mutta rooli olisi kyselytunneilla paasata ongelmista ja epäkohdista ulkopuolisena on sitten oppositiossa tai hallituksessa. jos karpoja olisi eduskunnassa 101 niin sitten voisi menestystäkin tulla. kansansuosio kun ei yhdelle ihmiselle riitä. sitten on tietty vaihtoehto että valta korruptoisi.
monet asiallisen oloiset edustajat carl haglundista alkaen ovat todenneet että eduskunta on todella turhauttava paikka. jatkuvaa suhdepeliä jossa tietyt aatteet pääsevät eteenpäin ja sitten kukaan ei osaa oikein selittää miksi tunnin juna turusta on hallituskauden kärkihanke
Oli kasarin loppuvuosia kun vein kolikkoja pankkiin. Kassa hyvin houkuttelevaan sävyyn kertoi että 20000 markkaa tulisi kahdella nimellä, ilman mitään asiakkuutta siihen pankkiin. En ottanut kun en tarvinnut silloin ja kun lama vei työt, maksaisin vieläkin korkoja korolle.
Oisko 50k speaaliksi Q&A🤔
Kannatetaan, ja Hannu vastailemaan. 👍
@@nonoo no eiku Sauli Niinistö
@@Endorzanmiksi Sauli Niinistö ?
nyt jussi halla aho
@@villelindstrom5196
Melkolailla eri tarina tänään. Ilman takaajia on turha mitään merkittäviä rahoja yrittääkään. Pankista siis.
Pikkavippikoppeja enkä muita korkopommeja viritteleviä luottolaitoksia laske pankeiksi.
Kyllä rajumpaa soppaa on asuntobuuminajoilta ja juuri tuon kaverinkin taustahekilöiden tyylisillä.Kukahan nekin joskus takaisin maksaa.
Itse yritin saada 5000€ lainaa yritykselleni, niin olisi pitänyt pistää äitini omistama omakotitalo vakuudeksi. Totesin, että mieluummin ajan firmani alas.
On se ollut aikamoista meininkiä aikanaan Suomessakin pankkialalla, varsinkin 80-luvun lopun kasinotalouden aikaan. Seurauksena tietenkin suomen 1980-luvun lopun ja -90-luvun alun pankkikriisi ja 90-luvun alun lama... Isä joskus sanonu, että meininki ollut tyyliin sellaista, että kuka tahansa joka osannu pankinjohtajalta oikealla tavalla kysyä, esim. tyyliin: Lainaa mulla 3 miljoonaa, niin mie annan siitä miljoonan sulle.",.on saanut lainaa. Ei oo vakuuksia kyselty
Hirvee haloo ku pankki haluaa omansa takas mut ku Karpo puuttuu asiaan ni ei ookkaan nii mahoton juttu, mukamas.
Pankkilaina ei ole vastikkeeton lahja, hölmömmät joutuvat tämän opettelemaan Siperian kautta
Meni sitten antamaan 50 donaa heimolaisille. Ja pankin syy sekinkö? Kaikkea se rattojuoma teettää.
Häveliäisyyttä hallituksen malliin.
Eihän tuo heimolaisille rahojansa antanu vaan parille kirjalle
Ei se 80 luku mikäänerikoisuus ole,yksi kaveri kehui viitisenvuottasitte.Että oli ryyppyputki päällä ja viinatloppu.No kaveri oli tokaissu siihen että mennään tekee vekseli ja otetaan ainetta lisää ja saihan sitä.Mutta oli muija ollu karheena kun sai tietää.
Kun laskee, että 50 000mk / 6 (euron ja markan välinen kurssi), saa tulokseksi 8 333€. Kyllä kymppitonnin pikavipin saa helposti aikaan työttömänä vielä tänäpäivänäkin, ilman vakuuksia. Ei tarvitse edes tavata virkailijaa tai käydä pankissa ja sen voi tehdä ihan täysin toinen henkilö käyttämällä pankkitunnuksia.
Vuoden 1989 rahamäärää 50 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2020 oli 14 107,15 euroa.
Tämä varmasti pitää paikkaansa, 14 000e on lähes yhtä vaivatonta saada lainaan, kuin 8 333e.
Tuommosta rahan "jakoa" se oli aikoinaan.
Samanlaisiahan ne nytkin. Vakuudetonta lainaa vartissa 50 ke...
@@jopiira tuolloin vain korot oli pilvissä ja 90-luvulla nähtiin miten kävi..... Käytännössä samaan olisi ollut mahdollisuus koronakriisin aikoihin mutta pankit olivat niin "hyvä elkeisiä" antoivat ilmaisia lyhennysvapaita koska korot alhaalla
@@jopiira Ei niitä pikavippejä saa jos ei oo luottotiedot kunnossa ja vakityötä.
@@byteresistor Juu, tänäpäivänä tuo pikkavippihommakaan ei ole sitä, mitä se oli silloin, kun pikavipit tulivat. Kummasti jo kysellään tuloja ja menoja ja työsuhteita jne. ja tarkistellaan pankkitilitietoja jne. ennen myöntämistä.
@@jopiira joo hullua hommaa.
ei mikään ihme jos tuli lama 😃
Niinpä🙂👍
It is well enough that people of the nation do not understand our banking and monetary system, for if they did, I believe there would be a revolution before tomorrow morning. -Henry Ford
Se mikä laulaen tulee viheltäen menee romanit vei juopon rahat monestiko näin käynyt? Juoppo syyttää pankkia ois varmaan itselläkin peiliin katsomista nyky päivänä pidettävä joka eurosta kiinni raha on tosi lujassa
On kyllä varsin venäläinen ajattelutapa... Syytä sitä joka kusetukseesi haksahtaa, ja omatunto on taas puhdas.
Niin, kyllähän Suovaniemi tuossa syyllisenä on mutta omasta mielestänikin hän on vasta kolmanneksi suurin syyllinen. Musut ja pankki ne suuremmat rosvot ovat.
Old but gold 😂
Kyllä tuossa henkilö itsekkin kantaa vastuunsa. En voi syyttää muita jos otan kymmeniätuhansia lainaa ja ne jää maksamatta. Voin syyttää vain itseäni, olin sitte lainaa hakiessa kännissä tai en, oli takuut tai ei.
Käsittääkseni jos henkilö on tehnyt sopimuksen esim. humalassa, tai ts. täyttä ymmärrystä vailla, on hän ollut sopimusta tehtäessä oikeustoimikelvoton, jolloin sopimus on pätemätön. Ei ole mahdollista juottaa ketä tahansa humalaan, ja panna häntä allekirjoittamaan kaikenlaisia sopimuksia joissa hän vaikkapa luovuttaa omaisuutensa toiselle henkilölle. Tai sama homma, jos erehdytetään muistisairasta vanhusta muuttamaan testamenttiaan omaksi hyväksi. En tiedä miten Suovaniemelle kävi, enkä tiedä mitä laki sanoi 80-luvulla, mutta 2000-luvulla tuon ei pitäisi enää onnistua.
Eli jos nyt oikein katson täältä kirjasta, kun minulla sattuu olemaan sellainen, niin se on ilmeisesti Oikeustoimilaki, pykälä 33. "Kunnianvastainen ja arvoton menettely", ja täällä lukee, että: "Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen." Sitten täällä on pari korkeimman oikeuden esimerkkitapausta, joista toinen koskee humalatilaa. Pitääkää tuo, hyvät naiset ja herrat, mielessä, se saattaa olla hyödyksi.
@@IiiERT Ongelmana taitaa olla asian todistamisen vaikeus, muistisairaus on todistettavissa siitä annetaan diagnoosi ja yleensä melkonopeasti henkilön raha asiat laitetaan edunvalvojan taakse, milläs todistat että humalassa tuli otettua tuhansia lainaa. Tässähän oli hiljattain se tapaus missä humalassa herra osti tuhansia wc pyttyjä, kauppoja ei kumottu kun ei herra kyenyt todistamaan että oli osto hetkellä ollut humalassa, vaikkakin osto vaikuttaa täysin järjettömälle
@@jopade2255 Kieltämättä tuo on ongelma. Ainoa mitä tulee mieleen on yrittää käyttää sitä työtodistusta osoittamaan, että lainanhakija oli humalassa. Tai ehkä joutuu tekemään hieman salapoliisityötä ja koittaa saada se pankkivirkailija sanomaan se nauhalle. En tiedä miten muissa tapauksissa tämä on onnistuttu todistamaan.
Rahat meni taivaaseen
Ja ne puhuu siitä että romaaneita kohtaan pitäisi olla suvaitsevaisia, no tässä on taas yksi esimerkki mitä VOI tapahtua jos niille on suvaitsevainen.
Eikai se suvaitsevaisuus sitä tarkoita, että pitää rahaa antaa. 😂
Juurikin näin, ei tarvitse vihata mutta en ainakaan itse lyöttäydy seuraankaan,eikä ryyppyporukoissa koskaan pitkälle pääse.
Keskon mies :D
Nöyrä vapaamuurarien palvelija sekä orja siis. Onnea hänelle! :D
Jep.
Tarinan opetus: älä liiku romanien seurassa ja älä käytä alkoholia tai muita päihteitä.
Siperia on kova koulu. Vanha suomalainen sananlasku: "viisas oppii toisten virheistä, hölmö ei omistakaan".
Voihan sitä nyt alkoholia käyttää , mutta tartteeko sitä olla aivan seis
👍👍
Mielenkiintosia kirjoja kun vei 50k 🤔
😥
Nykyään on meno vieläkin hullumpaa,pankit eivät ole oppineet mitään.
ja suojaväri takaa lainan.
@@timosilvennoinen4478 Karpohan senkin testasi,niin piti paikkansa.
Hannu päässy rauhaan,juomaan
kaffia
Öö. Pikavippifirmat tekevät tätä nykyään
Ilmiselvästi Niilo22 isä.
Katsos kauhajoki edustettuna
Moi...kiva...kuunnella ihmisten murhetta...ilmoitin itseni kaappaus keittiössä
kultaa
:DDDD
Ei vittu sentään.
Romaanit sen teki
Novellit siellä taas ollut vauhdissa.
Kusettaja ei ole tyhmä, vaan se kusetettu. Huomatkaa myös ettei Suomessa ole mitään lakia joka suojelisi yksilöä hänen omilta huonoilta valinnoiltaan.
Jokainen joka nyt täällä kirjoittaa ”Suomessa tarvittaisiin uusia Hannu Karpoja kertomaan meille
yhteiskunnan epäkohdista”, TE samat ihmiset tänä päivänä leimaatte ne ihmiset, jotka tätä työtä tekevät
ja tuovat näitä epäkohtia esiin, joko foliohatuiksi/salaliittoteoreetikoiksi/hörhöiksi/rasisteiksi jne!
Ja tätä hoette vain sen takia koska koulut ja valtamedia on saaneet aivopestyä teidät täysin 6-0.
Pikkurahoja se ,50000mk ei ole kuin euroissa 10000€kai
Noh reilu 8000€ vain, mutta kun sen nyt on saanu tyyliin käytännöllisesti katsoen kuka tahansa, joka vain kehdannut käydä pyytämässä. Ilman vakuuksia, ilman todistusta tuloista, ilman takaajia jne.
Noh lasketaas vähän: Jos Suomen väkiluvun oletettaisiin olleen 80-luvun lopulla olettaisiin vaikkapa 5 miljoonaa ihmistä ja 1% siitä (50 tuhatta asukasta) edes olisi hakenut viidenkymmentuhannen markan (50 000mk) lainaa ilman vakuuksia, niin yhteesä se olisi jo 2.5 miljardia markkaa (n.416 miljoonaa euroa) vakuudetonta lainaa.
tai 10% kansasta, nii 25 miljardia markkaa (reilu 4.1miljardia euroa)...
Ja moniko edes tyytyi moiseen summaan, kun heikoillakin vakuuksilla, jopa tekaistuilla sellaisilla sai hyvin helposti paljon enempikin?
@@Tuomas_Oskari Pätkä on vuodelta 1990. 50000 silloista markkaa vastaa 2020-kurssilla noin 13300 euroa.
@@xluumu Sama se sille. Suhde kuitenkin varmaankin selveni siitä huolimatta, että en jaksanut alkaaselvittämään infaaltion vaikutusta.
@@Tuomas_Oskari Ei siinä paljon suhteet selvene, kun todellinen summa on liki 70 % enemmän.
@@xluumu Ok. huono sanavalinta: Pointtini varmaan silti selvisi? Vai EIKÖ?
Jos ei, niin yksinkertaistettuna: Kovinkaan isoa osaa suomalaisita ei tarvita hakemaan täysin vakuudettomia 50 000mk lainoja, kun se myönnetty kokonaislainasumma on jo suuri.
Pankit suorastaan tyrkyttäneet vakuudettomia lainoja tuolloin. Ja hyvin helpolla on saanut paljon enempikin, kuin 50 000 MARKKAA, ei oo kummoisia vakuuksia tarvittu. useiden miljoonienkin (markkojen) lainoja voinu helposti saada vain ja ainoastaan sillä, että luvannut antaa osan lainasummasta pankinjohtajalle .