Kiitos. Taas uutta tietoa että nunna lähti vasta tulipalon jälkiä katselemaan. Julkisuudessa saa sen kuvan että hän olisi lähtenyt nimenomaan tulipaloa katselemaan. Noissa on mun mielestä vissi ero.
Kiitos ihana Nathalie kun kerroit niin kauniisti tämän surullisen katoamistapauksen ❤ Toivottavasti Nunna vielä löydetään ❤️ Hyvää päivänjatkoa sinulle ❤
Monet kerrat asiaa pohtinu niin oliko tapahtuma hetkellä tuolla alueella missään käynnissä metsä tai maansiirto töitä? Jos oli saanu sairauskohtauksen ja tuupertunu maastoon ja siellä möyrii joko metsäkone tai maansiirtoauto kippaa lastinsa johonkin jontkaan ei kummankaan alta enää löydy helpolla mitään?? Heti alussa olisi pitäny ottaa tuommoisetkin huomioon ja varsinkin siinä vaiheessa kun ei mitään löydy? Nykyajan koneet niin isoja että metsäkoneesta et pyöränkään viereen näe ja kun kuusen karsii tulee isokasa havuja jonka alle jää vaikka mitä,samoin on nykyajan kuormurin lava niin iso että sen kipattuaan peittyy isoala. Tuomoiset asiat sisäistää vasta sitten kun koneet näkee työssään ja seisoo vieressä että ihminen on pieni niiden rinnalla.
Ettei vaan mammeli olisi lentänyt luostarin lähellä olevaan järveen/lampeen? Mitä jos nunna kesken kävelyn sai jonkun sairaskohtauksen tai muuten vain päätti lähteä uimaan, luontoihminen kun oli? Sekin on toki aina mahdollisuus, että joku tuli ja vei hänet mukanaan.
Kyllä kai se on otettu huomioon sielläkin päin. Mukaan otto on mahdollisuus. Mutta kun pohditaan kenen mukaan olisi joutunut onkin jo vaikeampi juttu syrjäkylillä jossa ihmisiä on vähän. Kuka sivullinen sinne sitten eksyisi
Järvet jne on tutkittu Ei löytynyt.. toki .. Ei se sitä sano ettei se olisi mahdollisuus, Ei se ole koskaan 100 prosenttisen varmaa että Voi sanoa ettei hän siellä Ole vaikka sitä onkin tutkittu 🩷
Kiitos, että muistat Irmeliä❣ Kaikkea mahdollista on tullut mieleen jopa se, että nunna olisi joutunut (emo)karhun hyökkäyksen kohteeksi😢 Heinäkuussa karhuilla on pienet pennut, ja aiemminkin on sattunut, että ihminen on joutunut emokarhn ja pentujen väliin, ihmiselle kohtalokkain seurauksin😢 Metsäisellä Heinävedellä tämäkin vaihtoehto on varmaan huomioitu, vaikka siitä ei julkisuudessa ole rohjettu lainkaan puhua😢 Toivottavasti Irmeli-Elisabetista löytyy vielä enemmän kuin hiusnauha, ja saamme enemmän tietoa hänen kohtalostaan🖤
Aika hyvä huomio mutta pitäisihän jäännöksiä kuitenkin jäädä. Tai missä se olisikaan voinut tapahtua. Kaikenkaikkiaan yli ymmärryksen menevä juttu. Niinkin paljon kun on etsitty kuitenkin
@@sakarivalkeajarvi1556 Elisabetista on havainto 7 km päässä luostarista. Heinäveden korpiset metsät ja vaikeakulkuiset maastot voivat kätkeä salaisuuden ikuisiksi ajoiksi. Jos jäännöksiä (toivottavasti) löytyy, ne löytynevät sattumalta jostain kauempaa. Sekin on mahdollista, että 73-vuotias on saanut sairauskohtauksen ja eläimet kuljettaneet jäännökset vielä kauemmas. Itsemurhaan en missään nimessä usko. Entä jos Elisabet helteellä lähti uimaan, ja sai vedessä kohtalokkaan sairauskohtauksen? 🖤Mysteerien mysteeri🖤
@@chiasanzes9770 Ei ole mitään eläinvihaa, vaan fakra, että karhuemo puolustaa pentujaan viettiensä ajamana tietenkin kaikkia uhkia vastaan, ja sillä on siihen oikeus. Sairasta, jos joku ei tuota ymmärrä. Lyhdyillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä katoamisen syyhyn.
Tässä on seikkoja jotka hämmentävät. Irmeli lähti katsomaan palanutta rakennusta siis ei kukaan muu sieltä. Eikä palavaakaan rakennusta. Hänen oletetaan siis olleen normaali mielellä silloin. Sitä hän ei voinut olla kadotessaan tämän perusteella. Järjetöntä on hiusnauhan löytyminen mutta ei mitään muuta löytynyt. Illalla häntä ei siis osattu kaivata. Sänky oli sen näköinen ettei siinä ollut nukuttu? Näköhavaintoja siis on ja ovatko ne varmasti hänestä
PAHOITTELUT TÄMÄN PITI TULLA ULOS JO EILEN! 🩷
Älä siinä anteeksi suotta pyydä! Kiitos, kun kerrot meille näitä tarinoita. Tämä on tuttu vain uutisotsikkotasolta.
:- )) 🌹voi kiitos videosta
Ei haittaa! Hyvää kannattaa aina odottaa!
Ei ole kiire mihinkään ihan rauhassa
Kiitos kaikille ootte ihania 🩷
Kiitos. Taas uutta tietoa että nunna lähti vasta tulipalon jälkiä katselemaan. Julkisuudessa saa sen kuvan että hän olisi lähtenyt nimenomaan tulipaloa katselemaan. Noissa on mun mielestä vissi ero.
Kiitos ihana Nathalie kun kerroit niin kauniisti tämän surullisen katoamistapauksen ❤ Toivottavasti Nunna vielä löydetään ❤️ Hyvää päivänjatkoa sinulle ❤
Kiitos samoin sinulle ihana 🩷
Kiitos mielelläni kuuntelen ja katson podcasteja surullinen tarina mutta hyvin kerrot olin kuullut aiemmin tästä jutusta aika erikoinen juttu
Kiitos! Voi, miten surullinen juttu.
Kiitos ❤⚘🙋♀️Nathalie...olinkin kuullut tapauksesta aiemmin...kummallinen tapaus!
Niin on ❤️🩹 Kiitos kun katsoit 🩷
Kaunis tarina kauniista sielusta.❤
🩷
Kiitos videosta. Sitä aina toivoo, että jotain konkreettista löytyy. Tuntuu niin ihmeelliseltä, että ei hius nauhaa enempää.
Sanoppa 🩷
Aamen ✝️😓
Kiitos tarinasta Nathalie
Kiitos kun katsoit 🩷
@@nathalietruecrime aina sä oot mun suosikki
@@kristianraappana8723 Voi ihana sinä 🩷🥹
Kauniisti kerrottu ❤️
Taas hienon videon olet Nathalie tehnyt!
Voi Kiitos sinulle kun katsoit 🩷
Kiitoksia tänään päivän koskettavasta tarinasta Nathalie ❤
Kiitos sinulle 🩷
Monet kerrat asiaa pohtinu niin oliko tapahtuma hetkellä tuolla alueella missään käynnissä metsä tai maansiirto töitä?
Jos oli saanu sairauskohtauksen ja tuupertunu maastoon ja siellä möyrii joko metsäkone tai maansiirtoauto kippaa lastinsa johonkin jontkaan ei kummankaan alta enää löydy helpolla mitään??
Heti alussa olisi pitäny ottaa tuommoisetkin huomioon ja varsinkin siinä vaiheessa kun ei mitään löydy?
Nykyajan koneet niin isoja että metsäkoneesta et pyöränkään viereen näe ja kun kuusen karsii tulee isokasa havuja jonka alle jää vaikka mitä,samoin on nykyajan kuormurin lava niin iso että sen kipattuaan peittyy isoala.
Tuomoiset asiat sisäistää vasta sitten kun koneet näkee työssään ja seisoo vieressä että ihminen on pieni niiden rinnalla.
Ettei vaan mammeli olisi lentänyt luostarin lähellä olevaan järveen/lampeen? Mitä jos nunna kesken kävelyn sai jonkun sairaskohtauksen tai muuten vain päätti lähteä uimaan, luontoihminen kun oli?
Sekin on toki aina mahdollisuus, että joku tuli ja vei hänet mukanaan.
Kyllä kai se on otettu huomioon sielläkin päin. Mukaan otto on mahdollisuus. Mutta kun pohditaan kenen mukaan olisi joutunut onkin jo vaikeampi juttu syrjäkylillä jossa ihmisiä on vähän. Kuka sivullinen sinne sitten eksyisi
Järvet jne on tutkittu Ei löytynyt.. toki .. Ei se sitä sano ettei se olisi mahdollisuus, Ei se ole koskaan 100 prosenttisen varmaa että Voi sanoa ettei hän siellä Ole vaikka sitä onkin tutkittu 🩷
Tällaiset mysteerikatoamiset on usein vesistöön hukkumisia, muuten olis luullut jo löytyvän.
Vai saiko tarpeeksi luostari elämästä 🤔
Tämä kanava oli mulle uusi, tuli nyt vastaan ja kuuntelin tämän videon. Tykkään, meni tilaukseen 🥰
Moi @tipitii ihana saada sinut mukaan 🩷 mukavaa illanjatkoa 🩷
Tää on surullinen tapaus 😢sekin on surullista että tota nunnaa ei oo löydetty etsinnöistä huolimatta
No sanoppa muuta ❤️🩹
Kiitos, että muistat Irmeliä❣
Kaikkea mahdollista on tullut mieleen jopa se, että nunna olisi joutunut (emo)karhun hyökkäyksen kohteeksi😢
Heinäkuussa karhuilla on pienet pennut, ja aiemminkin on sattunut, että ihminen on joutunut emokarhn ja pentujen väliin, ihmiselle kohtalokkain seurauksin😢
Metsäisellä Heinävedellä tämäkin vaihtoehto on varmaan huomioitu, vaikka siitä ei julkisuudessa ole rohjettu lainkaan puhua😢
Toivottavasti Irmeli-Elisabetista löytyy vielä enemmän kuin hiusnauha, ja saamme enemmän tietoa hänen kohtalostaan🖤
Aika hyvä huomio mutta pitäisihän jäännöksiä kuitenkin jäädä. Tai missä se olisikaan voinut tapahtua. Kaikenkaikkiaan yli ymmärryksen menevä juttu. Niinkin paljon kun on etsitty kuitenkin
@@sakarivalkeajarvi1556 Elisabetista on havainto 7 km päässä luostarista. Heinäveden korpiset metsät ja vaikeakulkuiset maastot voivat kätkeä salaisuuden ikuisiksi ajoiksi. Jos jäännöksiä (toivottavasti) löytyy, ne löytynevät sattumalta jostain kauempaa. Sekin on mahdollista, että 73-vuotias on saanut sairauskohtauksen ja eläimet kuljettaneet jäännökset vielä kauemmas.
Itsemurhaan en missään nimessä usko.
Entä jos Elisabet helteellä lähti uimaan, ja sai vedessä kohtalokkaan sairauskohtauksen?
🖤Mysteerien mysteeri🖤
Muun kuin ihmispedon hyökkäyksetä jäisi jälkiä eikä karhut sytyttele hautalyhtyjä. Tuo suomalaisten eäin- ja luontoviha on SAIRASTA!
@@chiasanzes9770 Ei ole mitään eläinvihaa, vaan fakra, että karhuemo puolustaa pentujaan viettiensä ajamana tietenkin kaikkia uhkia vastaan, ja sillä on siihen oikeus.
Sairasta, jos joku ei tuota ymmärrä.
Lyhdyillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä katoamisen syyhyn.
😢
Tässä on seikkoja jotka hämmentävät. Irmeli lähti katsomaan palanutta rakennusta siis ei kukaan muu sieltä. Eikä palavaakaan rakennusta. Hänen oletetaan siis olleen normaali mielellä silloin. Sitä hän ei voinut olla kadotessaan tämän perusteella. Järjetöntä on hiusnauhan löytyminen mutta ei mitään muuta löytynyt. Illalla häntä ei siis osattu kaivata. Sänky oli sen näköinen ettei siinä ollut nukuttu? Näköhavaintoja siis on ja ovatko ne varmasti hänestä
:- )) 🌹👏
🩷
Tämä juttu jäi kyllä aikoinaan mysteeriksi
Niinpä!
Liian pitkävetinen kerronta
Ei kaikkia voi mielyttää
Karhut on täällä ja sudet
Tämän muistan
Mahdollinen itsemurha tulee tästä katoamis keissistå mieleen 🤔
Tämä on kyllä ihmeellinen katoamistapaus.
Niinpä! ❤️🩹
Tämä on kyllä niin outo tapaus.
Niin on ❤️🩹
Ylösotettu!
Kalevala on satujuttuja , ei totta , mielikuvitusta .
Niin on! 👀
Itsemurha.