Barona on kyllä hyvä, ei mitään pahaa sanottavaa. Monenlaista hommaa olen päässyt heidän kautta tekemään, saanut paljon kokemusta erilaisista töistä ja parhaissa hommissa olen nyt vuoden päivät viihtynyt. Välivuodelle ja opiskelujen oheen + kesätöiksi erittäin hyvä vaihtoehto! Vaikka vuokratyöfirmoista edelleen puhutaan paljon pahaa, sitä on ainakin Baronan kohdalla turha pelätä. Aina on tullut palkat ajallaan ja viestintä toimii hyvin. Kivojen työpaikkojen lisäksi olen kokeillut muutakin ja sen ansiosta tiedän, mitä en ainakaan halua tehdä isona.
Pääasiassa heidän kautta olen ollut töissä muuttofirmassa joka on oma lemppari, tänään kävin ensimmäisen päivän pesulan varasto-osastolla jossa vietän ainakin osan kesästä, ennen kuin muuttohommat taas alkavat. Lisäksi olen kokeillut kaupan kassan ja hotellisiivojan töitä, ne eivät olleet omia juttuja.
Jos oletetaan, että yhen megiksen hinta on 0,95€ (ainaki mun kotikaupungissa) Sehän tarkottaa sitä, että 780 x 0,95€= 741€ 741 - (780 x 0,15€) 741€ - 117€ = 624€ Panttia siis tuli 117€ Eli pojat käyttivät juomiin siis noin 624€ (hinta vaihtelee hieman, koska osa energiajuomista olivat sokerittomia ja osa eivät joten niiden hinnat ovat myös eri).
Olli Litmanen on valittamisen ja ruikuttamisen suomenmestari 2021... joka asiasta sellane whine et alkaa tulee jo korvista, voisko säveltä vaihtaa vai onks se vaa kiva puhua valittavalla äänellä? ::SSAD
Ihan älytöntä ollaan ylpeitä
Kiitti faijat
Jep
@@IhaJustImusootte parhaita
@@IhaJustImus tehkää video että pelaatte jotain peliä ja aina kun kuolette, on hyrrä jossa on haasteita/kärsimyksiä
Moroo
Ei hitto! Es pärisee jonnet tärisee :)
Eipä ollu es
Kun tullaan teidän luo niin maa järisee
Me juodaan monsterii ja ollaan teitä kovempii :)
@@Juhis23 1.13 kohdasta näät että oli lol
@@noorailona6431 se on 1:13
Ja se O 1 es pilkunviilaaja
Megis pärisee jonne tärisee
Tätä legendaarista hetkeä on odotettu
On
todellaki
Niin on
On!
Arvasin et tääl on tämmönen kommetti
Barona on kyllä hyvä, ei mitään pahaa sanottavaa. Monenlaista hommaa olen päässyt heidän kautta tekemään, saanut paljon kokemusta erilaisista töistä ja parhaissa hommissa olen nyt vuoden päivät viihtynyt. Välivuodelle ja opiskelujen oheen + kesätöiksi erittäin hyvä vaihtoehto! Vaikka vuokratyöfirmoista edelleen puhutaan paljon pahaa, sitä on ainakin Baronan kohdalla turha pelätä. Aina on tullut palkat ajallaan ja viestintä toimii hyvin. Kivojen työpaikkojen lisäksi olen kokeillut muutakin ja sen ansiosta tiedän, mitä en ainakaan halua tehdä isona.
Pääasiassa heidän kautta olen ollut töissä muuttofirmassa joka on oma lemppari, tänään kävin ensimmäisen päivän pesulan varasto-osastolla jossa vietän ainakin osan kesästä, ennen kuin muuttohommat taas alkavat. Lisäksi olen kokeillut kaupan kassan ja hotellisiivojan töitä, ne eivät olleet omia juttuja.
W
21w1
W
w2
22
2äwäa
WwWWw
Www0askeleeltapa kirjoitti ssß
Mikä on barona
Is uutiset: legendaarinen youtubettaja olli litmanen hukkui energiajuomaan.
Tai sanotaan vaa "UA-camttaja Olli Litmanen hukkui energiajuomaan."
@@Fabio-fl1il sekin käy😅
Täää
Niinpä
Mikä ton alussa olevan biisinnimi on
Olipa koukuttava, pakko kattoo loppuun asti. Ottee te mahtavia ja ihanan hulluja. Toivottavasti oot Olli terveenä. Baronan mainos oli loistava!
Nyt ne jonnet siellä prismassa ”Prismassa ei ollu megiksii, jouduin ostaa red devilii”
legenda
fr täl viikol meiä smarketist loppu megis ni ei ollu 3 päivään yhtää ni ostin jotai vitun sugarfree
Joo siis me yritettiin ostaa lava megistä prismasta, ei myyny ni mentii tokmannille ja ostettii lava red devilii
Sampollakin sugar free
@@perttuturunen1717 hukkasin mun sukanki...
Me tarvitaan tosta "onko Ollilla megistä" biisistä kunnon musiiikkivideo, like jos samaa mieltä. :D
Joo laittasin soittoääneksi :D😂
mistä sen musiikin löytää
@@rinsessaruusunen8155 sitä ei löydäkkää
Oot niin oikeessa!!!
Kyllä
suomitube on taas raiteillaan
tää
Justiin
Mahtavat musat läpi videon ja timanttisen kova setti muutenkin 🔥 Special thx Ollin omista lauleskeluista 😂
Mikä ton ekan biisin nimi oli
Oliks konstan tekemä musa mahtavaa
OLLIN SORMET OMGHF
Moi Dokke
Ollin sormet oli ihan omituiset
Helvetin hauskaa ja hyvää kontenttia. Respect
miks ootte leikannu nää väärään järjestykseen? tiedetää et 08:30 on jatkumoa kohtaukselle 09:02
Jep
Täh?
0:41 mikä musiikki?
Olli oli vielä normaali. Edit: Olli muuttu pesusieneksi.
Paljonko makso
@@ogpallo7063 noin 1000e
3:08 okok mä haluun nähä tän mainoksen telkkarissa
Tehkää video ku meette kauppaa palauttaa noi kaikki pullot :D
Muuten hyvä mut nuo on tölkkejä🙃
Joooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
@@lampinterroristi ne on megaforce tölkkejä🙂
Yeps ö
120e jos 800kpl
Vois olla että jos Olli ois tonne jääny yöks nii ois varmaan pelkät luut jäljellä....
Mieti kun pyöräilit 5km Prismaan ostamaan megistä mutta jotkut aikuiset kävi ostamassa ne kaikki
Rip
Rip
Jos oletetaan, että yhen megiksen hinta on 0,95€ (ainaki mun kotikaupungissa)
Sehän tarkottaa sitä, että 780 x 0,95€= 741€
741 - (780 x 0,15€)
741€ - 117€ = 624€
Panttia siis tuli 117€
Eli pojat käyttivät juomiin siis noin 624€ (hinta vaihtelee hieman, koska osa energiajuomista olivat sokerittomia ja osa eivät joten niiden hinnat ovat myös eri).
8:22 ”MUN PALLIT ON PIENEMMÄT KU MUURAHAISET” 👍
Siis nää kaksi tyyppiä on niin hulluja😂😂😂❤ mutta oottte parhaita🎉AIVAN ÄLYTÖNTÄ ETTÄ TEETTE TÄMMÖSTÄ!!
Tätä on odottettu
Ootte parhaat aina vain paremmat videot reiän videot piristää aina❤
Seuraavaks Juusto palloihin
kannatan.
Hyvä idea
Mainokset on parhaita ❤ hyvä video😊
Koko suomi on odottanut tätä hetkeä
Ja nyt se on ohi
Megis on pahaa
@@sofijaaskelainen7980 kukaan ei vittu kysyny
@@oliverheljala4025 nii olivi
800 jonnea jäi ilman pärinöitä :(
Hyvä vaa
Seuraavaks Konsta maitoon!
Seuraavan kerran Olli jää jumiin suolakurkuilla ja sen suolakurkkupurkkien tulevalla nesteellä täytettyy laatikkoo :D
"mutta joskus Olli tulee pärisemään enemmän tiili pyykki koneessa"
Olli ajattelee: jäin loukkuun megikseen.
Megikset ajattelee: jäin loukkuun Olliin
En oo ikinä ollu näin surullinen, ku nyt, ku huomasin, et Ollin quality content videot on poistettu/piilotettu :(
Meet soittolistoihin siellä on reflector man
@@nevax8326 kiitos tästä! Mun elämä pelastettu
Nyt kaikki tilaa! Kattokaa mitä ne tekee meidän eteen!!😀Kiitos Iha just imus!😀😃👍💪
Palattiin taas ”normaaliin” ihan just imus kontenttiin.
Jep
@lps jensku vlog HÄH ONKS REFLECTOR MAN SARJA POISTETTU?!
@@fuiii_ ne näkee edellee soittolistasta
Olli kyllä pitäis laittaa Oluen sekaan, tykkäis varmasti siitä. 🍺
Jees vihdoin tää video on ulkona.
voitteko tehä vidion missä palautatte noi tölkit
Sieltähän se äidin kulta tulee 😂😂😂
Ootte iha best imus ku teette näitä videoita
Tää legendan hetki ai että👌🏼tää oli paras🔥😍
Millon uuestaa romuna hupparit myyntii?🔥
Vähän erilainen "golden shower" :Dd
Hyvä video mut mikä on ton biisun nimi ku lappaatte megist autoo???
Tätä ollaan odotettu!
Voitteko joskus kertoa mikä oli niiden ollin videoiden tarkoitus?
Seuraavaksi:
Jäin loukkuun megaforce tölökeillä täytettyyn laatikkoon
Onko kukaan vielä tääl 2024
Ei
Onko kukaan kattomassa tätä 2025
Juu täälä
Joo
@@terhimaskonen8304 kuka on 2025
Huutista kun Konsta ois kusenu johonkin megaforce ämpäriin?
Vihdoin!!!! tätä on odotettu 😎👊
aivan parasta viihdettä XDDD KIITOS!
Seuraavaks toi laatikko täytetään hunajalla ja konsta menee sinne nalle puhin näköisenä.
TÄTÄ HETKEÄ ON ODOTTANUT KOKO SUOMI
mää en osannu odottaa
@@MrBanaanipommi ?
@@Goose29100 vittu eikö osaa kirjoittaa 09
@@Rypaleenraplaaja sitä tarkoitan että se ei kirjoittanut kysymysmerkkiä vaan laittoi?
@@Goose29100 niin että en osannu odottaa tätä hetkeä
Iha vitu hyvä video tehkää lisää missä joku menee laatikkoo
Tätä on odotettu kun kuuta nousevaa
Romuna huppareita lisääääääää!!!
Ensimmäinen henkilö, kenellä meni megistä korviin
Tää video oli kyllä tosi hauska ja mahtava. Ps Wii on paras konsoli ja Super Mario Galaxy 2 on mahtava peli. 😊👍
Siis tämä on jokaisen Jonnen unelma ja pesusieniollin painajainen
Seuraavaksi video missä käytte palauttaa noi pullot
Oisko seuraavaks sit kaljalla täyteen?
Paras idea ikinä.
Ei se toimis, koska Olli vaan jois kaiken kaljan, eikä siinä sitten olis mitään järkeä.
@@kielo79 no joo😂
Millon koko versio onkos ollilla megistä biisistä?
Tätä hetkeä on odottettu niin helvetisti!!!🔥
fax
Kohta tulee sata videota täyteen.
Oisko sillon spessu 🤔
Tätä hetkeä on odotettu todella paljon😉😂
Tehkää video jossa lukitsette konstan laatikkoon joka on täytetty fairylla
8:29 kultainen suihku 😂
Nyt Konsta laatikkoon joka on täynnä joko kokista, käsidesiä, vessapaperia tai ruohoa😂 Tai vaikka niitä kaikkia😂😂
Pitäiskö teijä tehä: jäätiin loukkuun smoothieen
13:40 Hyvä editointi 🤣
8:04 hetki kun Olli sekosi.
Teiän pitäis rakentaa semmone nostokone millä saisitte nostettua noita sinne laatikkoo
Pitääkö olla huolissaan?😂
0:56 mikä toi ääni oli🤣
3:29 "isii"🤣
11:40 nämä minun seinät näyttää kiipeilyseiniltä🤣
Seuraavaks pistäkää konsta tohon laatikkoo mut täyttäkää se herne keitolla
Mitenkähän paljon sokeria tossa on yhteensä🤔
RIP kaikki jonnet jotka ei saanu päivittäistä megislavaa :D
tää ois mun unelma😍
rakastan megistä😎
*No nyt pärisee.. ;D*
millo tuo megis biisi on spotifyssä? :D
Seuraavaks sitten Konsta ES'sään
Tämä
Mielummin kuseen
@@ckhenkka8 siinä oiski isompi urakka
@@ckhenkka8 lol joo
Onko maailman ennätys megisksessä lillumisessa
VIIIIIIIIIIIIHDOIN TÄÄ VIDE TULEE
Seuraavaks olli käsidesiin täytettyyn laatikkooon
Saattaa olla aika vaarallista-
Olli alko jo puolessavälissä videoo näyttää sekoamisen merkkejän ja legendan mukaan Olli on nyt pehmustetussa huoneessa
Pitäskö teiä ens videossa lukita Ollin lapsi pahvilaatikkoon? :D
"Nykkö nää aloit kyseenalaistamaa tätä hommaa" :D
Seuraavaksi lukijaa Konsta kahvilla täytettyyn laatikkoon
todella hyvä video
Niinkuin minä arvasin ne pilvessä tehdyt videot olivat esileikkiä tälle videolle😈
Eipä ollu
8:30 onkohan Olli miettiny sitä että onkohan konsta kusenut tässä vaiheessa hänen suuhun🤔
Pystyn tuntemaan tän sokerin tahmeuden
Nyt sai nauraa : D!
Seuraavaks Konsta maidolla täytettyyn laatikkoon :D
Megistä megistä onko Ollilla megistä❤❤
Tää on legendaarista😂
Kuolen nauruun ja kärsimys on kivaa katsottavaa😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
8:21 mitä sää olli selität
Mis Konstan bluet hiukshet ja Ollin keltuaishiukshet?
Tätä on odotettu! Kiitos!!💕😘
Olli Litmanen on valittamisen ja ruikuttamisen suomenmestari 2021... joka asiasta sellane whine et alkaa tulee jo korvista, voisko säveltä vaihtaa vai onks se vaa kiva puhua valittavalla äänellä? ::SSAD