Hyvää tämän vuoden jatkoa kaikille. Lopultakin tuli uusi video Mörökölliltä. On sitä ootettukin. Eukko ei ole tahtonut pysyä housuissaan ootellessaan. Eikä pysynytkään. Piti männä vaihtamaan mekko päälle keskenkaiken. Olen samaa mieltä noissa kirkko asioissa . Kirkko on vieraantunut siitä mitä se on ollut joskus aikaisemmin. Täälä Ruotsissa on menty vielä pitemmälle kirkon muuttamisessa nykyaikaan. Eräät papit ovat ehdottaneet kirkojen muuttamista moskeijoiksi. Mikä on aiheuttanut jonkunverran keskustelua puolesta ja enemmän kylläkin vastaan. Kirkosta eronneet on lisääntyneet jonkin verran. Elämme muutosten aikoja ja saapipa nähä mitä tämäkin vuosi tuo tullessaan. Toivomme tietysti aina parempia aikoja meille ja muillekin täällä maanpäällä. Ja tietysti Mörököllille ja kaikille Mörököllin läheisille Pate mukaan luettuna Hyvää Alkanutta Vuotta.
Kiitos, vuos olkoon onnellinen meille kaikille😊ja onnen pekka oot jo nyt kun vaemo yllättää nuin. Suomessa paekkapaikoin kirkkoon kuuluu enää puolet asukkaista ja meno jyrkkennöö. Uskoo vastaan en oo, uskokoon kuka mihinkin. Sylvistä ja Kallesta tietoo lähiaikoina.tiällä nyt -35, voe olla aamulla 40.😊
Hyvää Kuluvaa vuotta😊 Koljonvirralla ,Iisalmessa on käyty useasti myös leirialueella ja teatterissa. Poikassa Yli Iissä ja muuallakin oli oppikirjassa Koljonvirran taistelut ja Sven Tuffan urhous!
Terve Puu-Masi! Uutta Vuotta myös sinne. Rutakolla koulussa piti lukee Koljonvirran taistelusta. Siks se sina tuntuu niin läheiseltä. Meillä vielä -34c. Pitää varoo, ettei Paten hörökorvat palellu, vain 20 min. kerrallaan pihalla😊
Pittääkän se jotakuta härnätä ies vähän ja kun sinä oot niin sopivan olonen siihen😊Ja selkäsauna vois tehä hyvää kun tuo lonkka meinoo vihotella.😆ruoskiminen vois olla eetvarttia vaihtoehtona😁
Kiitoksia taas historiantunnista. Osittain kirkkohistoriankin nostit pöyvälle. Sitä kirkon pöytee ei soa puhtaaksi vaikka kissalla pyyhkisi. Elekee työkää palelluttako ihteeny! Teällhi on tänä oamuna 33 astetta pakkasta. Tulia on piettävä.🥶
Kiitos Rahvaan Rapina. Onhan se sotkenna ihtesä liejuun syvälle. Meinaan kirkko. Myöhän tehhään omat jutut. Meillä oli nyt -35,.naapurissa yhä -38. Vielähän myö taretaan😊
Kiitos lämpimistä videoista kylminä aikoina 👌🤗
Kiitos, ja samoin. Mirri-ja meikkikuvat sävähdyttävät aina iästä riippumatta😊😊🐕
Hyvää tämän vuoden jatkoa kaikille. Lopultakin tuli uusi video Mörökölliltä. On sitä ootettukin. Eukko ei ole tahtonut pysyä housuissaan ootellessaan. Eikä pysynytkään. Piti männä vaihtamaan mekko päälle keskenkaiken. Olen samaa mieltä noissa kirkko asioissa . Kirkko on vieraantunut siitä mitä se on ollut joskus aikaisemmin. Täälä Ruotsissa on menty vielä pitemmälle kirkon muuttamisessa nykyaikaan. Eräät papit ovat ehdottaneet kirkojen muuttamista moskeijoiksi. Mikä on aiheuttanut jonkunverran keskustelua puolesta ja enemmän kylläkin vastaan. Kirkosta eronneet on lisääntyneet jonkin verran. Elämme muutosten aikoja ja saapipa nähä mitä tämäkin vuosi tuo tullessaan. Toivomme tietysti aina parempia aikoja meille ja muillekin täällä maanpäällä. Ja tietysti Mörököllille ja kaikille Mörököllin läheisille Pate mukaan luettuna Hyvää Alkanutta Vuotta.
Kiitos, vuos olkoon onnellinen meille kaikille😊ja onnen pekka oot jo nyt kun vaemo yllättää nuin. Suomessa paekkapaikoin kirkkoon kuuluu enää puolet asukkaista ja meno jyrkkennöö. Uskoo vastaan en oo, uskokoon kuka mihinkin. Sylvistä ja Kallesta tietoo lähiaikoina.tiällä nyt -35, voe olla aamulla 40.😊
Kiitos hyvästä videosta..hyviä ajatuksia mm. Kirkosta ja akuankasta...😂😂
Kiitos palautteesta. Täällä on nyt -35, aamulla oli -37 ja naapurissa -40.kun asuu alempana. Kaikkee hyvää sinne😊😊🐕
Oltiin viimekesänä siinä Koljonvirran leirintäalueella yötä. Aamulla pakkasta täällä -39,3
Tervetuloo toistekin 😊Hitto, löit siinäkin meiskän. Tiällä 36😊
Hyvää Kuluvaa vuotta😊 Koljonvirralla ,Iisalmessa on käyty useasti myös leirialueella ja teatterissa.
Poikassa Yli Iissä ja muuallakin oli oppikirjassa Koljonvirran taistelut ja Sven Tuffan urhous!
Terve Puu-Masi! Uutta Vuotta myös sinne. Rutakolla koulussa piti lukee Koljonvirran taistelusta. Siks se sina tuntuu niin läheiseltä. Meillä vielä -34c. Pitää varoo, ettei Paten hörökorvat palellu, vain 20 min. kerrallaan pihalla😊
Elmeriltä Terveisiä
Jahas, kiitos😊onkos Elmeri Paten kaverus?🐕

Lisää vaan pohjamutia😁
Kiitos Sanna😊hirvittää välillä kun sitä rappaa niin paksu kerros, mutta kun se on niin mukavvoo😁
Tuolla kesäisin..kiitokssii videosta💫✨
Ja uuvestaan taas😊kiitos👍😊
Nyt sinä tas alotat ihmisten arvostella. Pysy nyt näissä mallisisisa asioista muten annan sulle selkäänsä 🤣🤣👍🇫🇮
Pittääkän se jotakuta härnätä ies vähän ja kun sinä oot niin sopivan olonen siihen😊Ja selkäsauna vois tehä hyvää kun tuo lonkka meinoo vihotella.😆ruoskiminen vois olla eetvarttia vaihtoehtona😁
@@jutustelevamorokolli se oli vähän humoria👍🙏
Ja hyvvee huumoria.😄 Jatkettaan entiseen malliin😊
Rapsakkoo pakkas aamuu! alkuviikosta onneksi tulloo melki loskakelit. Minä olen samaa mieltä noista kirkkoasioista, ollu jo pitkään.
Jep, myöhän ee jiähä rypemään jonniinjootavaan juttuun. Tehhään immeesille hyväntuulen filmiä tavan touhusta. Nyt on - 36 naapurissa-39, ihan jännittää pamahtaako-40. Ruppee se sinun unelma Espanjasta hookuttammaan😊
@@jutustelevamorokolli Vähemmästäkkii on laukut pakattu ja evakkoon lähetty!
Kiitoksia taas historiantunnista. Osittain kirkkohistoriankin nostit pöyvälle. Sitä kirkon pöytee ei soa puhtaaksi vaikka kissalla pyyhkisi. Elekee työkää palelluttako ihteeny! Teällhi on tänä oamuna 33 astetta pakkasta. Tulia on piettävä.🥶
Kiitos Rahvaan Rapina. Onhan se sotkenna ihtesä liejuun syvälle. Meinaan kirkko. Myöhän tehhään omat jutut. Meillä oli nyt -35,.naapurissa yhä -38. Vielähän myö taretaan😊
Muuten, miten piät niin ison hotellin lämpösenä?🤔
@@jutustelevamorokolli Ei tätä kokonaan jaksa lämmittää. Toinen pääty on ollut pakko jättää kylmilleen. Pitäs purkaa pois, ennen kuin ite purkaantuu!
Perinteisesti kai lämpimänä torpat ovat pysyneet aamun idän auringon nousulla.🕵️☝️🥱🤗