Kun Hítler nousi valtaan 1933, Saksassa oli 7 miljoonaa työtöntä, suhteessa euroopan suurin massatyöttömyys siihen aikaan. Oltuaan vain vuoden vallassa, ennennäkemätön määrä 3,3 miljoonaa ihmistä oli saatu takaisin töihin. Hítlerillä oli hienoja ja innovaatisia ideoita, mukaanlukien moottoriteiden rakentaminen koko maahan, asuntoja työläisille. Työläiset kuluttivat innokkaasti juuri tienattuja palkkojaan, vahvistaen nopeasti kasvavaa taloutta. Kansan, varsinkin nuorten, terveyttä ja kuntoa edistettiin. Raskaana oleville naisille annettiin ilmainen terveydenhuolto ja suurta taloudellista tukea. Myös maailman ensimmäinen tupakoinninvastainen kampanja aloitettiin. Lisäksi hallituksen politiikkana oli suojella luontoa ja villieläimiä. Rikollisuus lähes hävitettiin, kaupunkien kadut olivat taas turvallisia. Työläiset viettivät lomia ulkomailla hallituksen taloudellisella tuella. Hítler muutti ensimmäisenä euroopassa työviikon 40 tuntiseksi ja maksoi ylityölisää. Tehtailta vaadittiin työläisille lepotiloja ja kahviloita. Kansallissosialistien johto katsoi lainakorkojen olevan moraalittomia ja pakottamalla pankit lopettamaan koronkiskonnan, vapauttivat miljoonat ihmiset velkaorjuudesta. Se oli loistokas taloudellinen menestys, mitä ei ole nähty ennen eikä jälkeen ja usein kuvattu kaikkien aikojen suurimmaksi talousihmeeksi. Samaan aikaan useimmat länsimaat olivat vielä suuressa lamassa. Monet ovat sitä mieltä, että toinen maailmansota oli pohjimmiltaan kapitalismin ja antikapitalismin välinen sota. Sitemmin on tullut selväksi kuten monista muistakin lausunnoista ja tapahtumista, että liittoutuneiden sodanpäämäärä oli menestyksekkään saksalaisen talousmuodon lakkauttaminen, koska se oli muodostunut vaaralliseksi pankkiirien rahanvallalle. Tosiasiassa Saksan toiminta oli laskenut niin paljon kauppatavaroiden hintoja, että angloamerikkalaisten firmojen menestysmahdollisuudet ja markkinat olivat vakavasti uhatut. Vasta Saksan täysi miehitys mahdollisti amerikkalaisten kontrolloiman ja hallitseman ”vapaan talousjärjestyksen” globalisaation, mikä on ollut kriisissä siitä lähtien. Pankkiireja palvellut brittipääministeri Churchill totesikin; ”Saksan anteeksiantamaton rikos ennen toista maailmansotaa oli maan pyrkimys vapautua kansainvälisestä kauppajärjestelmästä sekä pyrkimys luoda uusi vaihdantamekanismi, joka olisi tuhonnut globaalin finanssisektorin kyvyn tehdä voittoa”. Amerikkalaiset päättivät 13.1.1934 toimista, jotka huononsivat dollarin arvoa valtakunnanmarkkaan nähden niin, että Saksan oli mahdotonta enää ostaa raaka-aineita ja tuotteita ulkomailta reiluilla hinnoilla. Rahoitusongelmaan Saksa loi työvoimarahoituksen, jossa Mefo-vekseli oli olennainen osa. Ne muodostivat ennakon rahoihin, jotka eivät olleet nykysysteeminmukaista keinotekoista pankkirahaa, vaan rahaa, joka oli sidottu työsuorituksiin ja hankittuihin pääomiin. Näin onnistuttiin saamaan aikaan talousihme vakain palkoin ja hinnoin. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun vallinneessa tilanteessa oli kova kilpailu suurten eurooppalaisten kauppamahtien kanssa ja valuuttapula. Yksi kananmuna maksoi vuonna 1945 saman verran kuin 1933. Saksalle irtautumisesta dollarivallasta olisi pitänyt olla kuolettavat seuraukset. Vaikka tässä palattiin oikeastaan kaupankäyntiin sellaisena, mitä se alun perin on ollut, vanhat kauppamahdit ylenkatsoivat toimintaa ja kutsuivat sitä “vaihtokaupaksi”. Mutta dollarin ja punnan diktaatin vallasta kärsineet muut maat janosivat kauppasopimuksia Saksan kanssa. Kuparin vaihto pyöriin, rautatiekiskojen vaihtoi tupakkaan tai kahviin oli houkuttelevaa. Kukaan ei enää ollut kiinnostunut dollarista eikä Sterling-punnasta. Saksasta muodostui pian hyvinvoinnin saareke keskelle talouskriisistä kärsivää maailmaa. Nyt ei hankkinut raha työtä vaan työ rahaa. Ennen sotaa Saksa ei tarvinnut vieraita lainoja, vaan oli itse itselleen velkaa. Jo 1935 oli tapahtunut ratkaiseva käänne ja alkanut itsensä ruokkiva kasvu. Työllisyys ja teollisuustuotanto lähenivät useimmilla aloilla tasoa ennen suurta talousromahdusta 1928. Työläisten palkat nousivat samassa suhteessa kuin teollisuuden voitot ja keskiluokan toimeentulo. Se, että Mefolla rahoitettiin myös Versaillesin jälkeen tarvittu jälleenvarustautuminen, oli välttämättömyys tuolloin aseistautuneiden ja vihamielisten naapureiden keskellä. Jos Hitlerin tarjouksiin aseistariisunnasta ja varustelukierteen katkaisemisesta olisi suostuttu, ei Saksan olisi tarvinnut varustautua niin paljon. Kallista se oli sillekin. Englanti sentään suostui 1935 laivastosopimukseen. Tämä vain lisäsi ulkomaiden hämmästystä eli talousihme on sitäkin merkittävämpi: Saksa valmisti sekä voita että kanuunoita. Vuoteen 1939 oli 20 % varustautumisesta maksettu Mefo-vekseleillä. Saksan paluu kultakantaan oli liittoutuneille niin iso asia, että Saksan voiton Puolan sodasta 1939 jälkeen länsimaat olisivat kuin olisivatkin olleet valmiita solmimaan rauhan ja jopa ilman Puolan tyhjentämistä. Brittiläinen neuvottelujen johtaja everstiluutnantti J Creagh Schorr selitti 11.8.1947 eräässä puheessa Lontoossa, että “Koko sähkesodan ajan 1939/1940 (*lokakuusta 1939 Ranskan sotaretken alkuun ja Churchillin tuloon pääministeriksi asti) Saksan ja Englannin ulkoministeriöt neuvottelivat. Ehdotimme silloin, että voimme lopettaa vihollisuudet, jos Saksa on valmis palaamaan kultarahoitukseen”. Saman vahvistaa ruotsalainen Ehrhard Fleisbergh kirjassaan Wovon lebt der Mensch (1950). Tämä olisi kuitenkin merkinnyt Saksalle paluuta vanhan systeemin orjuuteen. Loppukesästä 1944 amerikkalainen valtionsyyttäjä Francis Biddle julisti maihinnousun onnistuttua, että “Saksan hallitus ja kansa eivät koskaan ole käsittäneet taloudellisen liberalismin lakeja, siten kuin USA ne käsittää, saati sitten että olisivat niitä noudattaneet”.
Herbert Hooverin mukaan FDR/USA olivat syylliset 2. maailmansotaan ja sota li turha. Harmi, että mies kuoli ennen kuin ehti julkaisemaan suurteoksensa Freedon betrayed. Nyt se on julkaistu hiljattain
Myös mm. Lloyd Gerge sanoi mielipiteenään sodan olleen täysin turha ja Britannian takuut Puolalle mielipuoliset. Ne johtaisivat ilman muuta sotaan, mikä oli tarkoituskin. Viimeisenä elinvuonnaan hän sanoi, että rauha olisi solmittu heti, jos hän olisi saanut päättää. Hitler alkoikin pommittaa Britanniaa ja Ranskaa edullisilla rayhantarjouksilla heti Puolan kaaduttua.
Voisit oikeastaan tarkastella Saksan kommunistien valtaannousun mahdollisuutta 1920 ennen Varsovan taistelua 1920, minkä seurauksena Neuvosto-Venäjän bolshevikki-armeijan rynnistys Puolan läpi Saksaan pysähtyi. Mitä olisi tapahtunut, jos vallankumous armeija olisi päässyt Berliiniin?. Entä Saksan ja Neuvostoliiton sotilaallinen yhteistyö ennen vuotta 1939?.
Kohdassa 17:45 Eikö vuodet ole vääriä tossa, pitäisi varmaan olla 34?
Kun Hítler nousi valtaan 1933, Saksassa oli 7 miljoonaa työtöntä, suhteessa euroopan suurin massatyöttömyys siihen aikaan. Oltuaan vain vuoden vallassa, ennennäkemätön määrä 3,3 miljoonaa ihmistä oli saatu takaisin töihin. Hítlerillä oli hienoja ja innovaatisia ideoita, mukaanlukien moottoriteiden rakentaminen koko maahan, asuntoja työläisille. Työläiset kuluttivat innokkaasti juuri tienattuja palkkojaan, vahvistaen nopeasti kasvavaa taloutta. Kansan, varsinkin nuorten, terveyttä ja kuntoa edistettiin. Raskaana oleville naisille annettiin ilmainen terveydenhuolto ja suurta taloudellista tukea. Myös maailman ensimmäinen tupakoinninvastainen kampanja aloitettiin. Lisäksi hallituksen politiikkana oli suojella luontoa ja villieläimiä. Rikollisuus lähes hävitettiin, kaupunkien kadut olivat taas turvallisia. Työläiset viettivät lomia ulkomailla hallituksen taloudellisella tuella. Hítler muutti ensimmäisenä euroopassa työviikon 40 tuntiseksi ja maksoi ylityölisää. Tehtailta vaadittiin työläisille lepotiloja ja kahviloita. Kansallissosialistien johto katsoi lainakorkojen olevan moraalittomia ja pakottamalla pankit lopettamaan koronkiskonnan, vapauttivat miljoonat ihmiset velkaorjuudesta. Se oli loistokas taloudellinen menestys, mitä ei ole nähty ennen eikä jälkeen ja usein kuvattu kaikkien aikojen suurimmaksi talousihmeeksi. Samaan aikaan useimmat länsimaat olivat vielä suuressa lamassa. Monet ovat sitä mieltä, että toinen maailmansota oli pohjimmiltaan kapitalismin ja antikapitalismin välinen sota. Sitemmin on tullut selväksi kuten monista muistakin lausunnoista ja tapahtumista, että liittoutuneiden sodanpäämäärä oli menestyksekkään saksalaisen talousmuodon lakkauttaminen, koska se oli muodostunut vaaralliseksi pankkiirien rahanvallalle. Tosiasiassa Saksan toiminta oli laskenut niin paljon kauppatavaroiden hintoja, että angloamerikkalaisten firmojen menestysmahdollisuudet ja markkinat olivat vakavasti uhatut. Vasta Saksan täysi miehitys mahdollisti amerikkalaisten kontrolloiman ja hallitseman ”vapaan talousjärjestyksen” globalisaation, mikä on ollut kriisissä siitä lähtien.
Pankkiireja palvellut brittipääministeri Churchill totesikin;
”Saksan anteeksiantamaton rikos ennen toista maailmansotaa oli maan pyrkimys vapautua kansainvälisestä kauppajärjestelmästä sekä pyrkimys luoda uusi vaihdantamekanismi, joka olisi tuhonnut globaalin finanssisektorin kyvyn tehdä voittoa”.
Amerikkalaiset päättivät 13.1.1934 toimista, jotka huononsivat dollarin arvoa valtakunnanmarkkaan nähden niin, että Saksan oli mahdotonta enää ostaa raaka-aineita ja tuotteita ulkomailta reiluilla hinnoilla. Rahoitusongelmaan Saksa loi työvoimarahoituksen, jossa Mefo-vekseli oli olennainen osa. Ne muodostivat ennakon rahoihin, jotka eivät olleet nykysysteeminmukaista keinotekoista pankkirahaa, vaan rahaa, joka oli sidottu työsuorituksiin ja hankittuihin pääomiin. Näin onnistuttiin saamaan aikaan talousihme vakain palkoin ja hinnoin. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun vallinneessa tilanteessa oli kova kilpailu suurten eurooppalaisten kauppamahtien kanssa ja valuuttapula. Yksi kananmuna maksoi vuonna 1945 saman verran kuin 1933.
Saksalle irtautumisesta dollarivallasta olisi pitänyt olla kuolettavat seuraukset. Vaikka tässä palattiin oikeastaan kaupankäyntiin sellaisena, mitä se alun perin on ollut, vanhat kauppamahdit ylenkatsoivat toimintaa ja kutsuivat sitä “vaihtokaupaksi”. Mutta dollarin ja punnan diktaatin vallasta kärsineet muut maat janosivat kauppasopimuksia Saksan kanssa. Kuparin vaihto pyöriin, rautatiekiskojen vaihtoi tupakkaan tai kahviin oli houkuttelevaa. Kukaan ei enää ollut kiinnostunut dollarista eikä Sterling-punnasta. Saksasta muodostui pian hyvinvoinnin saareke keskelle talouskriisistä kärsivää maailmaa. Nyt ei hankkinut raha työtä vaan työ rahaa. Ennen sotaa Saksa ei tarvinnut vieraita lainoja, vaan oli itse itselleen velkaa. Jo 1935 oli tapahtunut ratkaiseva käänne ja alkanut itsensä ruokkiva kasvu. Työllisyys ja teollisuustuotanto lähenivät useimmilla aloilla tasoa ennen suurta talousromahdusta 1928.
Työläisten palkat nousivat samassa suhteessa kuin teollisuuden voitot ja keskiluokan toimeentulo. Se, että Mefolla rahoitettiin myös Versaillesin jälkeen tarvittu jälleenvarustautuminen, oli välttämättömyys tuolloin aseistautuneiden ja vihamielisten naapureiden keskellä. Jos Hitlerin tarjouksiin aseistariisunnasta ja varustelukierteen katkaisemisesta olisi suostuttu, ei Saksan olisi tarvinnut varustautua niin paljon. Kallista se oli sillekin. Englanti sentään suostui 1935 laivastosopimukseen. Tämä vain lisäsi ulkomaiden hämmästystä eli talousihme on sitäkin merkittävämpi: Saksa valmisti sekä voita että kanuunoita. Vuoteen 1939 oli 20 % varustautumisesta maksettu Mefo-vekseleillä.
Saksan paluu kultakantaan oli liittoutuneille niin iso asia, että Saksan voiton Puolan sodasta 1939 jälkeen länsimaat olisivat kuin olisivatkin olleet valmiita solmimaan rauhan ja jopa ilman Puolan tyhjentämistä. Brittiläinen neuvottelujen johtaja everstiluutnantti J Creagh Schorr selitti 11.8.1947 eräässä puheessa Lontoossa, että “Koko sähkesodan ajan 1939/1940 (*lokakuusta 1939 Ranskan sotaretken alkuun ja Churchillin tuloon pääministeriksi asti) Saksan ja Englannin ulkoministeriöt neuvottelivat. Ehdotimme silloin, että voimme lopettaa vihollisuudet, jos Saksa on valmis palaamaan kultarahoitukseen”. Saman vahvistaa ruotsalainen Ehrhard Fleisbergh kirjassaan Wovon lebt der Mensch (1950). Tämä olisi kuitenkin merkinnyt Saksalle paluuta vanhan systeemin orjuuteen.
Loppukesästä 1944 amerikkalainen valtionsyyttäjä Francis Biddle julisti maihinnousun onnistuttua, että “Saksan hallitus ja kansa eivät koskaan ole käsittäneet taloudellisen liberalismin lakeja, siten kuin USA ne käsittää, saati sitten että olisivat niitä noudattaneet”.
Herbert Hooverin mukaan FDR/USA olivat syylliset 2. maailmansotaan ja sota li turha. Harmi, että mies kuoli ennen kuin ehti julkaisemaan suurteoksensa Freedon betrayed. Nyt se on julkaistu hiljattain
Myös mm. Lloyd Gerge sanoi mielipiteenään sodan olleen täysin turha ja Britannian takuut Puolalle mielipuoliset. Ne johtaisivat ilman muuta sotaan, mikä oli tarkoituskin. Viimeisenä elinvuonnaan hän sanoi, että rauha olisi solmittu heti, jos hän olisi saanut päättää. Hitler alkoikin pommittaa Britanniaa ja Ranskaa edullisilla rayhantarjouksilla heti Puolan kaaduttua.
Voisit oikeastaan tarkastella Saksan kommunistien valtaannousun mahdollisuutta 1920 ennen Varsovan taistelua 1920, minkä seurauksena Neuvosto-Venäjän bolshevikki-armeijan rynnistys Puolan läpi Saksaan pysähtyi. Mitä olisi tapahtunut, jos vallankumous armeija olisi päässyt Berliiniin?.
Entä Saksan ja Neuvostoliiton sotilaallinen yhteistyö ennen vuotta 1939?.
@@aripulkkinen57 ennen natseja ua-cam.com/video/0xELxD4LbRY/v-deo.htmlsi=HkqXRtfQoibLq_f7
Ja sittemmin ua-cam.com/video/-ZHEjqGlKyU/v-deo.htmlsi=FZyUoxn6gMBIBez5
@@v-p6469 kiitos
Pikku hiljaa hivuttain mutta laillisesti. Hallitsivat propagandan.
@@PauliRönkkö-t7r pitkälti näin.