Hyvä että toivuit koti kuntoon ja saat ajankanssa kunnolla parantua🫶 Olette ihana perhe❤️ Toivon teille Jumalan hellää huolen pitoa siunausta🙏 Siunattua tulevaa adventti aikaa 🌟🕯🙏🕯🌟
Voi onpa ikävää. Kuulostaa vähän että keho varoittaa ette tulisi vain seinä vastaan. Kuulostaa uupumus oireilta kannattaa höllätä reilusti tahtia. Että ei keho kokonaan väsy 🙏 Kauniistista laulua ja soittoa. Jumalan suurta siunausta teille ❤🙏
Kuinka voi olla noin huono tuuri. Hyvää tietysti ettei mitään muuta ole löytynyt ja on laajasti tutkittu.Ja ettei enää tulisi mitään on suuri toive.🍀 Varmasti voimat tosi vähissä. Nyt vaan rauhallista kotioleilua,toipumista,päivä kerrallaan. Ihanaa kun on läheisiä ympärillä auttamassa teitä.🙏
Sain itse syyskuussa lääkärin toimesta lääkemyrkytyksen. Määräsivät lääkettä liikaa ja oli vielä sopimaton minun toisen lääkkeen kanssa. Niinpä olin teholla+sisätaudeilla viikon. En muistanut, puhunut, kävellyt. Dialyysihoitoihin meinasin todella henkisesti kuolla kun ei saanut liikkua yhtään 1.5 tuntiin. Traumat jäi kaikesta mutta selvisin ja tulin vielä enkelinä takaisin!❤
Olenkin ihmetellyt että mitä teille kuuluu kun ei ole tullut videoita pitkään aikaan. Ompa ollut sitkeä bakteeri kun tuli uudestaan. Taivaan Isän Siunausta ja voimia teille. 🙏🙏
Olle, nyt kun olet pitkällä sairaslomalla niin sinulla on ehkä aikaa tutkia tuttuja ja turvallisia injektioita. Niistä on paljon tutkittua tietoa, pitää vähän kaivaa ja etsiä. Siunausta ja terveyttä sinulle sekä koko perheelle ❤️🙏
Onko käynyt mielessä, oisko k-piikit voineet aiheuttaa, jos oot niitä ottanut!? Niistä monenlaisia haittoja tulee ja Suomessakin alkanut 2021 ylikuolleisuus. Sitä ei selitä k-flunssa, eikä väestön ikääntyminen. Siunausta, varjelusta ja rakkautta teidän perheelle❣ 🙏
Voi että😪terveys on niin tärkeä. Ihanaa kun taas kaikki hyvin. ❤🙏
Niin kaunista laulua ja soittoa❤ Kiitos ihana perhe❣️ Voi kun saisitte nyt kunnolla levätä ja hankkia vastustuskykyä.Siunausta🙏
❤️🙌
Paranemista.Eevalle voimia.❤
Muistamme teitä RukouksIn ❤🙏🤗 ihanaa Joulun odotusta teille perheenä,,
Hyvä että toivuit koti kuntoon ja saat ajankanssa kunnolla parantua🫶
Olette ihana perhe❤️ Toivon teille Jumalan hellää huolen pitoa siunausta🙏
Siunattua tulevaa adventti aikaa
🌟🕯🙏🕯🌟
Kiitos!❤️🙌
Ompa ikävää että taas sairastuit! Hurja tauti 😢 Hyvä että kaikki on nyt kunnossa 🙏 siunausta ja ihanaa joulun odotusta!
Kiva nähdä että sä oot taas kunnossa! Kiva nähdä sua taas! Isot tsempit ja isot lämpimät halaukset 💐
Kiitos ihanasta videosta ja onneksi kaikki on hyvin ja toipumista ollelle❤
Voi että niin kaunista laulua ja soittoa.❤ toivottavasti nyt pysyisit terveenä.❤️
ihanaa että olet nyt kunnossa, mietinkin kun teiltä ei tullut videota pitkään aikaan. ihanaa, että olette taas yhdessä
❤️
Ihania olette ❤. Kaikkea hyvää teille ❤❤
Toipumisia Ollelle ja Taivaan Isän siunausta teille! ❤️ Ihanaa musisointia ja suloiset lapset teillä! ❤
Voi onpa ikävää. Kuulostaa vähän että keho varoittaa ette tulisi vain seinä vastaan.
Kuulostaa uupumus oireilta kannattaa höllätä reilusti tahtia.
Että ei keho kokonaan väsy 🙏
Kauniistista laulua ja soittoa.
Jumalan suurta siunausta teille ❤🙏
Kuinka voi olla noin huono tuuri.
Hyvää tietysti ettei mitään muuta ole löytynyt ja on laajasti tutkittu.Ja ettei enää tulisi mitään on suuri toive.🍀
Varmasti voimat tosi vähissä.
Nyt vaan rauhallista kotioleilua,toipumista,päivä kerrallaan.
Ihanaa kun on läheisiä ympärillä auttamassa teitä.🙏
On ihana et teillä tuki joukot.on eeva ollu lasten kanssa läheisten luona.pikaista paranemista ja joulun🧑🎄💞 odotusta.🙏
🫶🫶
Hyvä mies, nyt on levättävä ja pitkään. Tuosta voi saada pysyvän aivovamman.
Kiva että on menossa parempaan suuntaan.Kovia ootte kokeneet.Nyt hyvää joulun odotusta.
Ihanasti soititte! ❤
Siunausta ja varjelusta teidän perheelle🌟
Kiitos!😊🙌
Sain itse syyskuussa lääkärin toimesta lääkemyrkytyksen. Määräsivät lääkettä liikaa ja oli vielä sopimaton minun toisen lääkkeen kanssa. Niinpä olin teholla+sisätaudeilla viikon. En muistanut, puhunut, kävellyt. Dialyysihoitoihin meinasin todella henkisesti kuolla kun ei saanut liikkua yhtään 1.5 tuntiin. Traumat jäi kaikesta mutta selvisin ja tulin vielä enkelinä takaisin!❤
Kaunista laulua!
Laulakaa Jouluyö , juhlayö 😊
Rakastan joululauluja.poikkihuilun ääni on vaan niin kaunis❤niin ja molemmilla on kaunis lauluääni🥰toivottavasti paranet täysin pian❤rankka pöpö😔
❤️❤️
Ihan kaikkea hyvää teidän perheelle🌺🙏🫶
Kiitos!😊🫶
Olinkin huolissaan että mitä teille on tapahtunut kun siellä päässä ollut niin hiljaista.Onneksi nyt kaikki hyvin.😊
❤️
Kauan olit nyt sairaalassa ? Taitaa olla vaan sitkeä bakteeri . Nyt D vitamiiniä . Ja pidä hyvää huolta hyvästä käsihygieniasta ! Se on tärkeää !
Voi teitä.Ootte ihania. Taivaan Isän siunausta teille❤
Ompa ikävä kuulla, paljon toipumisia ja tsemppiä sinne!❤ Oliko sulla missään vaiheessa hengitysvaikeutta/hengenahdistusta?
Hyvä kun paranit ❤ . Perhe kasassa . Se on parasta ❤😊. Täydet 10 suomen terveydenhoito ❤
❤️
Olin myös miettinyt,mitä teille kuuluu.Paranemista Ollelle ja voimia koko perheelle 🙏 kaunista musisointia kirkossa
Kiitos!❤️🙌
Ootteko ottaneet koronarokotteen, voi olla longcovidia?
Mitä lääkärit epäilivät, mistä johtui, että nuon pian uusiutui tauti?
Hurjaa tooivottavasti ei toistu onneksi selvisit ❤
❤️Toipumista❤️
🙏
🙏🏻
Uskomatonta toi teidän musisointi, kuuntelisin enemmänkin.❤
Mun miehellä oli keuhkokuume niin kesti monta kk että kuntoutu.
Olenkin ihmetellyt että mitä teille kuuluu kun ei ole tullut videoita pitkään aikaan. Ompa ollut sitkeä bakteeri kun tuli uudestaan. Taivaan Isän Siunausta ja voimia teille. 🙏🙏
On kaunista. Ois joskus ihanaa laulaa teidän kaa mutta matka on pitkä nii ei voii😅😢❤
Kiitos!🥰 Se olis varmasti ihanaa😃❤️
Hyvä että olet nyt terveenä.
🙌
❤❤
Olin viikko sit 39 kuumetta ja huomenna 27 11 meen hammaslääkäriin ja multa otetaan 2 hammasta❤❤
Tsemppiä!❤️
OLEN IHMETELLYT MITÄ KUULUU. SIUNAUSTA ❤❤
Toivotaan, että saat olla terveenä❤
Voimia teidän perheelle ja toipumista Ollelle💜
❤️❤️
Sspep😂
oliko oulujoen kirkko, näytti samalle
Sormuksia saa venytettyä❤
Olle, nyt kun olet pitkällä sairaslomalla niin sinulla on ehkä aikaa tutkia tuttuja ja turvallisia injektioita. Niistä on paljon tutkittua tietoa, pitää vähän kaivaa ja etsiä.
Siunausta ja terveyttä sinulle sekä koko perheelle ❤️🙏
MITÄ OLLA HUOLISA MIINUN KUUMMI ON AIVOVERENVUTO ❤
Als n😂😂
Onko käynyt mielessä, oisko k-piikit voineet aiheuttaa, jos oot niitä ottanut!? Niistä monenlaisia haittoja tulee ja Suomessakin alkanut 2021 ylikuolleisuus. Sitä ei selitä k-flunssa, eikä väestön ikääntyminen. Siunausta, varjelusta ja rakkautta teidän perheelle❣ 🙏
❤❤❤