Jollain tavalla viehättävä paikka.Siellä on joku mummo ehkä elellyt,kutonut sukulaisille sukkia ja hoitanut kukkiaan.💝 Olipa oikein namu se radio!Hieno.Kiitoksia hyvästä videosta 👍
Joo. Itse muutaman vuoden kierrellyt (11v asti harrastanut) autiotaloja ja niissä käyminen on tosi jännää, kun välillä on kaikki SIIS IHAN KAIKKI jätetty ja välillä paikat on yhä siinä kunnossa että vois kuvitella asukkaan tulevan kotiin koska tahansa ellei lasketa pölykerrosta joka kaikkea peittää. Varsinkin maaseuduilla on taloja joita ei ole järkeä purkaa, mutta joihin ei tuu asukkaitakaan ja ne on usein säästyneet vandaaleiltakin. Maaseutureissut sukulaisille ovat mulle sen takia niin mieluisia että samalla voi päästä myös autiotaloihin😁 muutama Urbanexin kuvaamista taloista ovat mulle itsellekin tuttuja. Kiva että hän ikuistaa nämä talot tänne ennen kuin luonto on ottanut omansa👍
mummola mokki metsän keskellä talvissa maisemmissa mitä kiinostavaa löytyy vanhaa ja mennyttä aikaa mökki kärsinyt sään vaihtelussta siinä jäänyt sukka kesken
Todennäköisesti asukas menehtynyt ja perinkuntaa ei ole iäkäs kalusto tai ränsistynyt mökki kiinnostanut. Nykyään osa kalusteista kuten radiot ja vanha TV saattaisivat olla jopa arvokkaita kun myisi jollekin joka keräilee
joku tonttu on vienyt kiukaan sahan kanssa ulkokautta. en mäkään ymmärrä noita tynnyrisaunoja😕..perinteinen paras.. ja jalat korkealla🙂 eikä maanrajassa.🥶 kun tuon kääntää toisinpäin siinähän on muumitalon aihio🤔..niitten täytyy olla pieniä..koska en ole nähnyt muumeja kuin telkkarissa.. naantalissako nykyjään pesää pitää???..
Pääsin aamulla hyvin lonelyurbanex -tunnelmaan, kun pohojanmaan työkeikalta palatessa kävin rypemässä muutamassa autiotalossa. Sopivasti melkein kantavat hanget oli 🙄
Satunnaisia havaintoja: ryteköitynyt pihamaa ja huopakatto (5:00); 1960-luvun nojatuoleja (7:30); kahvikuppi odottamassa Teemua (9:00); vuoden 1962 Paula-tyttö Anja Mustamäki (11:30); noutaja tullut kesken kutomisen (12:45); Luxorin radio 1960- ja 1970-luvun taitteesta (13:30); legendaarinen emalikattila 1970-luvulta (14:00); vanha tiskikaappi ja Tukon Kutsu-kahvipurkki (erikoisuutena saranakansi) oli Hytösen videolla taannoin (14:30); Indesit-jääkaappi (15:10); Almanakka 1988 (15:30); kalenterissa tammikuu 1989 (16:00); 1960-luvun sohva (18:20); originaali radio 1950-luvulta joten VINTAGE Teemu 👹 (18:30); Keskisuomalainen 1989 (20:30); melko ohuesta hirrestä (22:00); naapuritalo lähellä (22:05). - Vaatimaton hirsinen mummonmökki noin sadan vuoden takaa. Sähköt oli vedetty ja remonttia tehty jossain vaiheessa, kun oli rakennusmuovia välikatossa. Ilmeisesti alkuperäinen sauna oli antanut jossain vaiheessa periksi, mikäli oli ollut, kun oli hankittu tynnyrisauna. Äkisti on noutaja tullut, kun on kattaus pöydässä ja peukalosukka 🤣 jäänyt keskeneräiseksi.
Mun äitee aina laitteli kehäkukkia ja muitakin kesäksi. Tuommosia radioita on täälläkin 2 toinen voi olla Nordmende toisessa ei enää ole edes merkkiä . Tuommonen Luxorikin on hyllyssä se kaverin jäämistöstä,kukahan sitten lie nääkin täältä huolii vai meneekö tässäkin talon mukana? Pitäs kyllä noi vanhat saada jo johonkin näytille eikä lahottaa pois,noi meidänkin kun vielä toimiikin.
kiitos teemu videosta tuli kyllä vahva tunne että mökissä on joku mummo asustellut ja ei kerenyt sukat valmistumaaan on ollut kiva mökki joskus asustella mut luonto tekee tehtävänsä kun asukki ei ole enää pitämässä mökistä huolta mut mukava oli taas video uuta videoo odotelessa t jari😄
Oma "mummola" tai äitini lapsuuskoti on hyvin saman kohtalon kokenut kun kumpikaan hänen vanhemmistaan ei ole enää paikasta huolehtimassa 😐 🏚 talo on 1900luvun alkupuolelta ja en ole sitä ikinä nähnyt muuta kuin meillä olevassa valokuvassa mutta se on jonkun äidin sukulaisen omistuksessa ja ollut asumaton vuodesta 2004 eikä ymmärtääkseni kukaan käy edes tarkistamassa kuntoa koskaan 😔 harmi et muutama sata kilometriä matkaa nii en voi mennä itse katsomaan sitä ja äitikään ei välttämättä enää osais sinne ku paikat, tiet ym alueella niin muuttuneet. En sit tiedä miten on säilynyt kun talossa on tiilikatto ja se on sammaloitunut hyvin jo siinä vaiheessa kun kuva joka meillä on on siitä otettu 🤔
kiitos teemu taas videosta.👍 videon kohta 18.36 olipas kyllä komia vintage patteriradio,harmi vain että sekin ja kaikki muukin maatuvat ajan myötä. menikö se vanha sanonta niin että maasta sinä olet tullut ja maaksi olet sinä jälleen tuleva?.🤔
Hyvin juu muuten maatuu noi vanhat radiot kun on vanerikuoret missä päällä jotain kuttaperkkaa,ei kauaa tartte sateessa olla kun on kaput,samahan se kävi niille putkiradioillekkin,kosteessa kun ne oli ei enää paljoa voinu pelastaa.
Erikoista kuinka paljon noita paikkoja oikein suomessa riittää kaikki tavarat paikoillaan ja ketään ei ole koskaan kiinnostanut kuoleman jälkeen edes siivota paikkoja.
Tosi surullista että talo on menny noin huonoo kuntoon ku ei siellä ole varmaan asunut ketään vuosiin. Varmaan mummo on siellä asunut ja menehtynyt ja talo on jäänyt asuttomaksi😕
Jollain tavalla viehättävä paikka.Siellä on joku mummo ehkä elellyt,kutonut sukulaisille sukkia ja hoitanut kukkiaan.💝
Olipa oikein namu se radio!Hieno.Kiitoksia hyvästä videosta 👍
Kiitos Teemu videosta , pieni mökki mutta paljon nähtävää.
Pidän kamalasti näistä videoista... Vanhoja autioita taloja, mystistä :)
Lottapappalaulu lotta
Hilu
Joo. Itse muutaman vuoden kierrellyt (11v asti harrastanut) autiotaloja ja niissä käyminen on tosi jännää, kun välillä on kaikki SIIS IHAN KAIKKI jätetty ja välillä paikat on yhä siinä kunnossa että vois kuvitella asukkaan tulevan kotiin koska tahansa ellei lasketa pölykerrosta joka kaikkea peittää. Varsinkin maaseuduilla on taloja joita ei ole järkeä purkaa, mutta joihin ei tuu asukkaitakaan ja ne on usein säästyneet vandaaleiltakin. Maaseutureissut sukulaisille ovat mulle sen takia niin mieluisia että samalla voi päästä myös autiotaloihin😁 muutama Urbanexin kuvaamista taloista ovat mulle itsellekin tuttuja. Kiva että hän ikuistaa nämä talot tänne ennen kuin luonto on ottanut omansa👍
Olipa taas mielenkiintoinen paikka kiitos Teemu tästä videosta. 😊
mummola mokki metsän keskellä talvissa maisemmissa mitä kiinostavaa löytyy vanhaa ja mennyttä aikaa mökki kärsinyt sään vaihtelussta siinä jäänyt sukka kesken
Vau, mikä paikka. Suru iskee kyllä. Tärkeää dokumentointia.
Tuli niin ikävä omaa mummoa, lähti 1982.
Tälläiset autio talot juuri upeita kun eivät ”talo terroristit”ole niihin iskeneet! 😍 Kiitos videosta 👍
Kiitos taas Teemulle kivasta videosta. Paljon näytti olevan vielä lunta. Mökistä on lähdetty kyllä aika vauhdilla,kun kutomiset jäänyt kesken .
Jos ei vauhdilla, mutta ainakin lopullisesti..
Todennäköisesti asukas menehtynyt ja perinkuntaa ei ole iäkäs kalusto tai ränsistynyt mökki kiinnostanut. Nykyään osa kalusteista kuten radiot ja vanha TV saattaisivat olla jopa arvokkaita kun myisi jollekin joka keräilee
Kiitos, Teemu :
liikuttava tallenne tuli tästä.
Legendaarinen vinyyli sohva. Äipän kotona monet yöt tuollasel nukuttu. Ja isän kotona just tuon värinenkii ja sohvatuolit kans
joku tonttu on vienyt kiukaan sahan kanssa ulkokautta. en mäkään ymmärrä noita tynnyrisaunoja😕..perinteinen paras.. ja jalat korkealla🙂 eikä maanrajassa.🥶 kun tuon kääntää toisinpäin siinähän on muumitalon aihio🤔..niitten täytyy olla pieniä..koska en ole nähnyt muumeja kuin telkkarissa.. naantalissako nykyjään pesää pitää???..
@pelkkis7241 Olipas muuten hyvä idea tuo Muumitalo homma 👍
Näytti lapaselta tuo villasukka mutta yhtä kaikki, tuli vähän paha mieli. Niin ne vaan kaikki jää joskus.
Minusta se näytti lapaselta.
Kiitos nätti pikkumökki ollut joskus ja todella hieno radio ja vielä punainen🤗 samoja mietteitä kuin sinulla välillä 🙃
Teqaseppa Tepi vaaville suqat lophuun ni 😀💚🥁
Tää muovi ja talo ei vaan sovi yhteen.
Surullinen tarina mutta kiitos silti
Pääsin aamulla hyvin lonelyurbanex -tunnelmaan, kun pohojanmaan työkeikalta palatessa kävin rypemässä muutamassa autiotalossa. Sopivasti melkein kantavat hanget oli 🙄
Sopivasti melkein kantava hanki on kyylä 5/5 😂
Satunnaisia havaintoja: ryteköitynyt pihamaa ja huopakatto (5:00); 1960-luvun nojatuoleja (7:30); kahvikuppi odottamassa Teemua (9:00); vuoden 1962 Paula-tyttö Anja Mustamäki (11:30); noutaja tullut kesken kutomisen (12:45); Luxorin radio 1960- ja 1970-luvun taitteesta (13:30); legendaarinen emalikattila 1970-luvulta (14:00); vanha tiskikaappi ja Tukon Kutsu-kahvipurkki (erikoisuutena saranakansi) oli Hytösen videolla taannoin (14:30); Indesit-jääkaappi (15:10); Almanakka 1988 (15:30); kalenterissa tammikuu 1989 (16:00); 1960-luvun sohva (18:20); originaali radio 1950-luvulta joten VINTAGE Teemu 👹 (18:30); Keskisuomalainen 1989 (20:30); melko ohuesta hirrestä (22:00); naapuritalo lähellä (22:05).
- Vaatimaton hirsinen mummonmökki noin sadan vuoden takaa. Sähköt oli vedetty ja remonttia tehty jossain vaiheessa, kun oli rakennusmuovia välikatossa. Ilmeisesti alkuperäinen sauna oli antanut jossain vaiheessa periksi, mikäli oli ollut, kun oli hankittu tynnyrisauna. Äkisti on noutaja tullut, kun on kattaus pöydässä ja peukalosukka 🤣 jäänyt keskeneräiseksi.
Huli-Vili kiitokset hienosta kommentista taas !
Pieni mökki ja peruna maa.
Kiitos Teemu kivoista videoista on mukava katsella niitä .
Peukalo villasukissa???😱
Niin se kehitys kehittyy..😂
Tulin juuri ettimään tätä kommenttia, että ei tainnut villasukat olla🤣!!!
R.O.K Perinteesissä etelä-pohjalaasissa sukissa on isovarpaalle oma tilansa... 🙄
@@LonelyUrbanexVau!
Mun äitee aina laitteli kehäkukkia ja muitakin kesäksi.
Tuommosia radioita on täälläkin 2 toinen voi olla Nordmende toisessa ei enää ole edes merkkiä .
Tuommonen Luxorikin on hyllyssä se kaverin jäämistöstä,kukahan sitten lie nääkin täältä huolii vai meneekö tässäkin talon mukana?
Pitäs kyllä noi vanhat saada jo johonkin näytille eikä lahottaa pois,noi meidänkin kun vielä toimiikin.
testamenttaa museolle olen ajatellu ite testamentata koko omaisuuden museolle eipähän mätäne mehtään
Täällä etelässä hanki kantaa olipa ihana pikkumökki
kiitos teemu videosta tuli kyllä
vahva tunne että mökissä on joku mummo asustellut ja ei
kerenyt sukat valmistumaaan on ollut kiva mökki joskus
asustella mut luonto tekee tehtävänsä kun asukki ei ole enää
pitämässä mökistä huolta mut mukava oli taas video uuta videoo
odotelessa t jari😄
Oma "mummola" tai äitini lapsuuskoti on hyvin saman kohtalon kokenut kun kumpikaan hänen vanhemmistaan ei ole enää paikasta huolehtimassa 😐 🏚 talo on 1900luvun alkupuolelta ja en ole sitä ikinä nähnyt muuta kuin meillä olevassa valokuvassa mutta se on jonkun äidin sukulaisen omistuksessa ja ollut asumaton vuodesta 2004 eikä ymmärtääkseni kukaan käy edes tarkistamassa kuntoa koskaan 😔 harmi et muutama sata kilometriä matkaa nii en voi mennä itse katsomaan sitä ja äitikään ei välttämättä enää osais sinne ku paikat, tiet ym alueella niin muuttuneet. En sit tiedä miten on säilynyt kun talossa on tiilikatto ja se on sammaloitunut hyvin jo siinä vaiheessa kun kuva joka meillä on on siitä otettu 🤔
Tynnyrisauna yleensä lämmitettiin ulkopuolelta.
Juu, ainakin siinä missä itse saunoin, puita piti lisätä saunan takaa ulkopuolelta.
Päästiin Taas Matkalle Menneen suomen maaseutuun.
kiitos teemu taas videosta.👍
videon kohta 18.36 olipas kyllä komia vintage patteriradio,harmi vain että sekin ja kaikki muukin maatuvat ajan myötä. menikö se vanha sanonta niin että maasta sinä olet tullut ja maaksi olet sinä jälleen tuleva?.🤔
Hyvin juu muuten maatuu noi vanhat radiot kun on vanerikuoret missä päällä jotain kuttaperkkaa,ei kauaa tartte sateessa olla kun on kaput,samahan se kävi niille putkiradioillekkin,kosteessa kun ne oli ei enää paljoa voinu pelastaa.
Joskus oon tynnyri- tai pönttö- saunassa käynyt penskana.
Saahan sitä lupiinia tienvarsilta omaan pihaan, jos välttämättä haluaa 😄
Erikoista kuinka paljon noita paikkoja oikein suomessa riittää kaikki tavarat paikoillaan ja ketään ei ole koskaan kiinnostanut kuoleman jälkeen edes siivota paikkoja.
topi vaan kyllä näitä autioita paikkoja taitaa olla pitkälle yli 100 tuhatta Suomessa 🤔
www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4536094
😢
Vissiin on joulukuussa tullu tästäkin lähtö ? Siinä pussissa näytti olevan joulukuuseen ripustettavia karamellejä ja jouluvalot vilahti myös 🤔
Se viimeinen joulu tai juhannus on haluttu sika monessa paikassa viettää ennen pois lähtöä
On se ikävää, että näin vaan tämäkin koti on jäänyt yksin ”ajan hoitoon…”
Hyvää videoo jälleen kerran 👍 Millä ompulla muutes kuvailet näitä?
Kötkylä 12 pro max on käytössä
Jännä kun nuo talot vaan "unohtuu". Jos omistaja kuolee eikö perikunta edes yritä myydä taloa? Kaikki tavarat vaan jää paikoilleen?
Moi voitko kuvata tuosta talosta video kesä aikaan
Damian Määttänen jos olen liikkeellä tämän paikan lähellä kesällä niin yritän kuvata
@@LonelyUrbanex okei olen iloinen että löysin kanavasi
👍
Se on kyllä raskasta kulukusia myöten rämpiä " ihvessä", mutta hyvä kun jaksat.
Romu Tukkuri Ottaahan se kunnon päälle nyt ei pystyisi rämpimään 10 metriä kun oli tuo korona
Ei tehdä Arabian tuotteita Suomessa, ehkä? Ei oo parempaa tietoo, mutta sellanen kutina mulla on.
jopa Helsingin yksi kaupunginosa on nimetty näitten astioitten mukaisesti.
[😌tai ehkä toisinpäin.]
eimuutaku kutomaan sukat valmiiksi
tupsutumppu kyllä taitaisi jäädä minultakin kesken tai sitten niistä tulisi ihan jotain muuta kuin sukat 😂
Tosi surullista että talo on menny noin huonoo kuntoon ku ei siellä ole varmaan asunut ketään vuosiin. Varmaan mummo on siellä asunut ja menehtynyt ja talo on jäänyt asuttomaksi😕