Parikymmentä vuotta sitten työskentelin Yrittäjien Maatalous Oy:ssä. Kävin välillä täältä etelästä Rytkösen Jussin apuna Iisalmen myymälässä, joka toimi videollakin vilahtaneessa hallissa Partasen vuokralaisena. Ismo Partanen hoiteli myös hallin talonmiehen tehtäviä.
Muistan hyvin Partasen ❤️❤️ assuin ihe Lapinlahdella 😁 kasvoin Pietikäisen Kuljetus Oy n varjossa koko lapsuuden 😁❤️ nyt ajan itse rekkaa 3 ssa sukupolvessa 💪
On se ennen ollut paremmin siinä suhteessa että on keskitytty enemmän varsinaiseen asiaan eikä siihen miten se tehdään. Ja toinen on juuri tuo että ennen yksi auto elätti perheen. Joku on mennyt väärin nykyhommassa. Mutta hieno katsaus yrityksen kaaresta, oikeaa maanläheisen oloista tekemistä.👍🫡
Hyvin sanottu! Nykyään ei enään mikään riitä niin sanotusti, on menty huonoon suuntaan. Pitkäkilvet ne vaan suhaa sillä muutaman satasen kuukausiliksalla.
Kaikella kunnioituksella kerron oman mielipiteeni että hyvä että ajo/työaikoja valvotaan. Varsinkin nykyään kun se mihin aikoinaan meni 2 tuntia niin pitäisi tehdä tunnissa jne ja kiire nykyään varsinkin kaikkialla tuntuu olevan, niin en uskalla edes ajatella millaista tuolla olisi jos mentäisiin silmät ristissä aamusta iltaa ja illasta aamuun jne. Ihmis/liikenne määrät paljon suuremmat jne
Olipa kiva katsella miten Pentti-enon aloittama yritys jatkuu jo nuoremmissa käsissä. Kaikkea hyvää
sinne!
Kiitos, hieno tarina yrityksen kehittymisestä ja tulevaisuuskin on turvattu nuorten toimesta.
Mukavan lämminhenkinen perheyritys ❤
Kiitos, välitän viestisi.👍
Todella hyviä videoita oli nämä!!! Kyllä näitä mielummin kattoo kuin televisiota! Kiitos! Jatkoa odotellassa...
Kiitos! Mukava kuulla, että olet pitänyt videoista 👍🏼
Hieno menestystarina tämäkin . 👍👍 Kiitos .
Kiitos, välitän terveiset..👍
Hieno tarina, ja upeaa vanhempaakin kalustoa jäänyt pihaan🙌
Kiitos 🙏 välitän terveiset👍
Rehellistä perheyrittämistä! Upeaa!
Kiitos kommentista! Välitetään eteenpäin!
loistava video!
Kiitos paljon!
Kiitos vidiosta
👍
Parikymmentä vuotta sitten työskentelin Yrittäjien Maatalous Oy:ssä. Kävin välillä täältä etelästä Rytkösen Jussin apuna Iisalmen myymälässä, joka toimi videollakin vilahtaneessa hallissa Partasen vuokralaisena. Ismo Partanen hoiteli myös hallin talonmiehen tehtäviä.
Kiitos kommentista. Hienoa, että muistoja sekä tarinoita tuodaan esille myös täällä kommenttien puolella 👍
Hienoa työtä, kunnioitan
Kiitos, välitän viestisi👍
Muistan hyvin Partasen ❤️❤️ assuin ihe Lapinlahdella 😁 kasvoin Pietikäisen Kuljetus Oy n varjossa koko lapsuuden 😁❤️ nyt ajan itse rekkaa 3 ssa sukupolvessa 💪
Kiitos, pienet on automiesten piirit.. minkäs sitä, geeneilleen tekee..🫡
Kuljetus Nukala Oy pitäis saada mukaan tarinoihin myös!
Kiitos vinkistä, kysäisen heiltä kiinnostusta videotuotantoon.👍
Hienoa tarina kyllä
Kiitos🙏
On se ennen ollut paremmin siinä suhteessa että on keskitytty enemmän varsinaiseen asiaan eikä siihen miten se tehdään.
Ja toinen on juuri tuo että ennen yksi auto elätti perheen. Joku on mennyt väärin nykyhommassa.
Mutta hieno katsaus yrityksen kaaresta, oikeaa maanläheisen oloista tekemistä.👍🫡
Kiitos, välitän terveiset.
Hyvin sanottu! Nykyään ei enään mikään riitä niin sanotusti, on menty huonoon suuntaan. Pitkäkilvet ne vaan suhaa sillä muutaman satasen kuukausiliksalla.
Moe vuan.kyllä tuli monet kuormat mitattua nuorena poikana itkonniemellä mukavoo aikaa.terkut sinne ,hyvä video,kiitos.👍😁💯
Kiitos.🙏 Hienoa kun omat muistot palaa mieleen..👍
Kun minä aloitin autohommat 1972 niin ei ollu digikortit haittona❤
Eipä lie ollut ei, ensimmäisen kerran on 74-75 tullut lainsäädäntöön kuorma-autonkuljettajan maksimi ajo-aika ja minimi lepoaika..
Kaikella kunnioituksella kerron oman mielipiteeni että hyvä että ajo/työaikoja valvotaan. Varsinkin nykyään kun se mihin aikoinaan meni 2 tuntia niin pitäisi tehdä tunnissa jne ja kiire nykyään varsinkin kaikkialla tuntuu olevan, niin en uskalla edes ajatella millaista tuolla olisi jos mentäisiin silmät ristissä aamusta iltaa ja illasta aamuun jne. Ihmis/liikenne määrät paljon suuremmat jne
❤❤❤❤
Kiitos!🙏
😎👌😎😂😂😂😂😎👌😎
👍🫡
Sisulla alotettu ,HYvin menee Mutta menköön
👍