Olen vähän myöhässä mutta kanttaa laittaa tuo paino ton lukon toiselle puolelle ilman solmua, jolloin kirjolohi voi vetää vapaasti siimaa, eikä raahaa painoa perässä. Jos kirjolohi on oikein aralla syönnillä, se saattaa sylkästä koukun pois tuntiessaan vastusta. Tämä kannattaa huomioida hyvässä ootto ongessa.
@@peetuhautamaki2988 Kyllä siihen käy toisenlainenkin paino. Tärkeintä, että virvelitä tulevan siiman ja tapsin saa siihen painoon kiinni yhtä aikaa. 👍🏻
Olisi kyssäri powerbaitilla kalastamisesta: Toimiiko vastaavanlainen setti taimenen kalastamiseen merellä? Muutama viikko sitten päätin hankkia muutaman purkin powerbaittia taimenen kalastusta varten merelle, mutta nyt asiaa tutkailtuani alkanut hieman vaikuttamaan siltä, että sopisi huomattavasti paremmin lampiin / pieniin järviin istutettujen kirjolohien tai taimenten kalastamiseen. Taimenexpertti en ole, mutta voisiko vastaavanlainen powerbait-viritelmä kuitenkin toimia myös mereen istutettuun taimeneen, vai tuliko tehtyä hukkaostos?
Moikka, ja sori kun kesti vastata. Nyt täytyy kyllä sanoa, että en ole kenenkään kuullut saaneen (tai edes kokeilleen) meritaimenta noilla tahnoilla. Itse olen ajatellut Powerbaitin tehokkuuden istutetuille kaloille perustuvaan siihen että ne muistuttavat ulkonäölta ja hajulta sitä rehua mitä niille kasvatusaltaissa syötetään. Kaikkea kannattaa silti yrittää, sillä ei voi tietää mitä noilla voi siimanpäähän saada. Kireitä!
Olen vähän myöhässä mutta kanttaa laittaa tuo paino ton lukon toiselle puolelle ilman solmua, jolloin kirjolohi voi vetää vapaasti siimaa, eikä raahaa painoa perässä. Jos kirjolohi on oikein aralla syönnillä, se saattaa sylkästä koukun pois tuntiessaan vastusta. Tämä kannattaa huomioida hyvässä ootto ongessa.
Miten tehdään ootto onki jos haluaa isoja kaloja
Voiko tohon solmia palomar solmun?
Kyllä voi.
Voiko tehdä toi perukke Florcarbon myöskin tai pakko olla kuitosiima?
Fluorokin käy.
Ei peruketta kuitusiimasta koska se katkeaa helposti kun se pohjaa raapii. Ihan pelkkä monofiili peruke toimii👍
Hyvähyvä
Vähä myöhässä mutta pitääkö olla päärynä paino
@@peetuhautamaki2988 Kyllä siihen käy toisenlainenkin paino. Tärkeintä, että virvelitä tulevan siiman ja tapsin saa siihen painoon kiinni yhtä aikaa. 👍🏻
Voitko tehdä videon siitä itse onginasta?
Joo voisinhan minä tuossa kesällä jonkun videon kuvata jos kiinnostusta löytyy :)
Olisi kyssäri powerbaitilla kalastamisesta: Toimiiko vastaavanlainen setti taimenen kalastamiseen merellä?
Muutama viikko sitten päätin hankkia muutaman purkin powerbaittia taimenen kalastusta varten merelle, mutta nyt asiaa tutkailtuani alkanut hieman vaikuttamaan siltä, että sopisi huomattavasti paremmin lampiin / pieniin järviin istutettujen kirjolohien tai taimenten kalastamiseen.
Taimenexpertti en ole, mutta voisiko vastaavanlainen powerbait-viritelmä kuitenkin toimia myös mereen istutettuun taimeneen, vai tuliko tehtyä hukkaostos?
Moikka, ja sori kun kesti vastata. Nyt täytyy kyllä sanoa, että en ole kenenkään kuullut saaneen (tai edes kokeilleen) meritaimenta noilla tahnoilla. Itse olen ajatellut Powerbaitin tehokkuuden istutetuille kaloille perustuvaan siihen että ne muistuttavat ulkonäölta ja hajulta sitä rehua mitä niille kasvatusaltaissa syötetään. Kaikkea kannattaa silti yrittää, sillä ei voi tietää mitä noilla voi siimanpäähän saada. Kireitä!
Tulooko kalastus videoo?
Ei oo ollu suunnitelmissa tehdä, mutta instgramiin tulee joskus päiviteltyä @kalannarraaja