Mikä järki tuon kuntoista/hintaista autoa oli edes korjata ? Halvemmalla ja helpommalla olis päässyt kun ois ostanu uuden. Ja mikset katsonut maalia värikoodilla ?
Kitinän syy on siinä kiristäjän rungossa. Siinä kiristäjänrungossa, missä se jousi ja pieni iskari on kiinni, pääsee hela aikaa myöten kulumaan ja hihna kulkee sitten vähä vinossa sen kiristäjärullan päällä, joka aiheuttaa kitinää.
Niin no telalla toi koko ruostekasa ois kannattanut maalaa. Naurattaa kun Pasi kehuu aina tota Mersua että Mersu on laatua. Ei tossa kyllä laatua ole mätänee käsiin.
Naurattaa itseekin, kun joku kehuu tollasta kikkaretta. :D Pakko silti myöntää, että onhan tuo ihan laadukas peli kun noin kauan jo kestäny. Mätänee käsiin kun kukaan ei pidä siitä minkäänlaista huolta. Jos siitä olis ambulanssikäytön jälkeenkin pidetty kunnolla huolta ja esim. pesty edes kerran kuussa, niin ei takuulla mätänis yhtä pahasti.
Tähän asti menikin suht hyvin, mutta kun maaliruisku tuli käteen, niin...se täytyy olla koko ajan kohtisuorassa maalattavaan pintaan nähden. Nyt se on vinossa oikealle ja vasemmalle maalattaessa. Näkyy hyvin kohdassa 20:49 ei noin. Ruiskun liikuttelunopeus myös vakio. Kuulostaa myös maalauspaine aika kovalta ? En ole ammattimaalari, mutta nämä on perusasioita auton maalauksessa. No eipä noi pohjatkaan viimeisen päälle ole. Pääasia tietysti, että pitää suhteuttaa auton arvoon, kun ei mitään Ferraria olla maalaamassa.
@@64airbus Juu ja Suomessa vielä maantiesuolakin. Nykyään on korkeapaine vesipesua joka on parempi kuin hiekkapuhallus. Sen kun tekisi ensiksi ja sitten kunnon ruosteenesto aineet ja lasikuitumassaa niin maan perusteellisesti 1cm kerros.
kädet on samanlaiset ollut jo patella 3 päivää, vois jonkun tiiseri videon taas tehdä..Sekä yhden saat korjattua, niin toinen hajoaa..ajokelvottamaksi..
Wheeler Dealers Suomi
Hajosin😂
Nekään ei ole niin hulluja, et lähtis tota lanssia korjaamaan :D
Top gear
Bangla bangers Suomi paremminkin
Loinen kädet taskussa odottaa autonsa valmistuvan.
Jep, ja maksaa pennosia..
NI!
kulttuuriteko oli tuo.
Mikä järki tuon kuntoista/hintaista autoa oli edes korjata ? Halvemmalla ja helpommalla olis päässyt kun ois ostanu uuden. Ja mikset katsonut maalia värikoodilla ?
Keijo vaikuttaako Pasi sinusta siltä että sitä kiinnostais värikoodit 🤣
ad d Niin no, miksi sitä maalia piti sitten niin tarkkaan värikartasta katsoa ?
Sen ’kun skannaa maalin pinnalta ,katsoo värikoodin tietenkin ,tuo hyvä ide reikä maalimallin keskellä
Keijo oisko tekijä itse halunnut tehdä siistimpää jälkeä
Näitä ambulanssi mesejä ei joka paikasta ihan löydy
tuleeko hiace videota joskus?
Mä haluun aitoo Lada videoo, se sopii Pasin touhuihin kaikein parhaiten
Kitinän syy on siinä kiristäjän rungossa. Siinä kiristäjänrungossa, missä se jousi ja pieni iskari on kiinni, pääsee hela aikaa myöten kulumaan ja hihna kulkee sitten vähä vinossa sen kiristäjärullan päällä, joka aiheuttaa kitinää.
Onkos tuossa pieni Dieselvero ? Pakuksi rekisteröity varmaan onhan tuossa tavaratilaa riittävästi ?
Millä sekotuksella muuten laitoit tota massaa? Vois volkkarin sutia kanssa
Tuliko pasille kallis reissu..? Mistä muuten tunnette.? Jos vain suvaitsee kysyä.. 😊
Työstä kuulemma 50e...
@@kallenmersupaja9942 monessa erässä.
@@chery2 Norppavisalla maksu...
Millä taajuudella pasiradio tulee kuulumaan? Entä kuinka tehokas lähetin että kuuluuko tänne ähtäriin asti
Tuossa "lahnassa" ei kyllä valumat haittaa. Pohjatöissä on ollu varmasti mallina perunasäkki?
Rahakas urakka,onnittelut siitä.
"onks tää peltii vai muovii" :DD
Miten päädyit muuten kunnostamaan Pasin auton?
Niin no telalla toi koko ruostekasa ois kannattanut maalaa. Naurattaa kun Pasi kehuu aina tota Mersua että Mersu on laatua. Ei tossa kyllä laatua ole mätänee käsiin.
Naurattaa itseekin, kun joku kehuu tollasta kikkaretta. :D Pakko silti myöntää, että onhan tuo ihan laadukas peli kun noin kauan jo kestäny. Mätänee käsiin kun kukaan ei pidä siitä minkäänlaista huolta. Jos siitä olis ambulanssikäytön jälkeenkin pidetty kunnolla huolta ja esim. pesty edes kerran kuussa, niin ei takuulla mätänis yhtä pahasti.
@@HenkkaWRC niin ja Viheraho ei kyllä autojaan huolla jos ees peseekään. Ajaa vaan ja sit ihmettelee ku tulee vikaa ku ei huolla.
@@HenkkaWRC No kastele nyt vielä 210 koppanen, siitäkös sen ruoste innostuu 😄
Taisi asentaja vilahtaa äsken telkkarissa?
hyvin huomattu 👌
Missä ohjelmassa
miksei noita paikkoja paklattu tasaiseksi. olis tullu suora pinta jne
Milloin Pasin W123:sta videota?
No nyt sehän on kuin uusi !!!Olisit maalannut siihen mustat pystyraidat niin olisi ollut tien päällä oikea kesäpörriäänen =)
työn määrä, tarvikkeet, varaosat, sanoisin että noin 3800€ oli hintaa urakalle, ehkä 4800€
Miks et vaan kattonu värikoodia ovenpielestä tai keulapalasta?
Ei ole alkuperäinen väri
varmaan helmiäisen keltainen?!
Liikaa mainoksiaa videolla... Muuten hyvä.
Onneksi on youtube premium
Olitko äsken Tuuri ohjelmassa?
Olin kyllä mukana siinäkin
Tähän asti menikin suht hyvin, mutta kun maaliruisku tuli käteen, niin...se täytyy olla koko ajan kohtisuorassa maalattavaan pintaan nähden. Nyt se on vinossa oikealle ja vasemmalle maalattaessa. Näkyy hyvin kohdassa 20:49 ei noin. Ruiskun liikuttelunopeus myös vakio. Kuulostaa myös maalauspaine aika kovalta ?
En ole ammattimaalari, mutta nämä on perusasioita auton maalauksessa. No eipä noi pohjatkaan viimeisen päälle ole.
Pääasia tietysti, että pitää suhteuttaa auton arvoon, kun ei mitään Ferraria olla maalaamassa.
No tuo ois ollut kelvollinen vaikka ois telalla vetänyt
Toivottavasti Pasi korvas kavereille asiallisesti,kun noin huolella tekivät..osapuilleen...
Luulisin, että hyvää mainosta pojille. Vanhakin ritsa saadaan toimimaan vanhoilla varaosilla.
Ekologinen teko jos ei muuta.
Pohjansuojaus pintaruosteen päälle😂😂😂
@@64airbus Juu ja Suomessa vielä maantiesuolakin. Nykyään on korkeapaine vesipesua joka on parempi kuin hiekkapuhallus.
Sen kun tekisi ensiksi ja sitten kunnon ruosteenesto aineet ja lasikuitumassaa niin maan perusteellisesti 1cm kerros.
Hyvä video 5/5 🇫🇮
Kylläpäs jäi hyvä ja haikea mieli..videosta..)
kädet on samanlaiset ollut jo patella 3 päivää, vois jonkun tiiseri videon taas tehdä..Sekä yhden saat korjattua, niin toinen hajoaa..ajokelvottamaksi..
Ral 1003 vaan :D tulee keltasempi kuin tuo daytonnan keltainen
8:45 vain Mercedes-Benz saa tuollaisenkin kohdan ruostumaan. ei jeesus
Gggggggghhhhjjjhhhjjjuytrrþttyuuuyttrghhhgggyggggvbbbhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhgghggggggggggggghgggggchhhhhhhhggggghhhheghhggggrghgjhffgghhffgghgghghhhghgggjhchhcvvvvvvhhhggfcccccccchhhh
@@tatjanalindgren6103 mcbnmcgvnhfdgcxhhsfrdghyhe56t4hba zgs5346astbw4tybwabt435bA
Mitä ja kuka ton kustansi?
ei ainakaan kusiaho
Elvis(Pasi) has left the Graceland. Wolfman tulee ehkä Pasiradion aalloille vierailemaan. Pitää kuunnella joskus kanavan antia.
Ohenne 420✔️
Jätit remmin liian löysälle
@@hugohakki5164 ??
Aijaa
Jotkut ne vaan osaa tehdä hommia.