Raakkujoella Sallan kunnan etelälaidalla oleva n. 100v sitten rakennettu ja entisöity tukkikämppä jossa pihassa sauna ja autiotupa. Täällä voi tulistella ja yöpyäkin.
Wau miten hyvä video kiitos 🤗. Sängyt olivat tutun näköisiä muistoja lapsuudesta. Olisi kiva tutustua savotta kämppään jos niistä on vielä jäljellä jotakin. Isäni oli savotassa viikot hevosensa kanssa ja tuli kotiin viikonloppuksi. 🤗
Parakkikämppä on paljon nuorempi kuin nuo muut rakennukset. Asuin kämpässä vuonna 1974 kun olin männyn istutuksessa Sallan yhteismetsälle. Maanantaiaamuna tultiin kämpälle ja perjantaina lähdettiin maalikyliin. Meitä asui tuossa parakkikämpässä noin 20 henkilöä. Silloin se oli vielä hyvässä kunnossa. Saunassa tuli käytyä pari-kolme kertaa viikossa ja iltaisin käytiin tammukoita narraamassa Raakkujoella.
Mahtava paikka, ja hyvää historiaa entivanhasesta elämästä. Kyllä siellä on tiukasta otettu leipärahat perheelle. Ei se ole helppoa ollu tuo ns ränniuitto, ei totta vieköön. Hieno vilimi jälleen!
Kiitos paikan esittelystä, kaikkiin paikkoihin ei tarvi itse mennä, kun katsoo videoitasi! Päätalon kirjoja lukeneena ymmärtää, miten kovaa työtä uitto-ja metsätyöt on olleet ennen. Viikkokausia pois kotoa, eikä työaika ollut kahdeksasta neljään. Uitoissa työtä on tehty vuorokausikaupalla samoilla silmillä kun puut on pitänyt saada uitettua kevään tulvavesien aikana.
Kiitoksia kivasta videosta 🦋🐞🦋mukavan näköisiä ” taloja ” . Paljon sinä pollesta tiesit ,että heinää ainaskin syö . Kiitos jäädään odottamaan lisää filmiä , se on moro 😃😃
Onhan se ollu vaan kovaa työtä.Ja ei ne olosuhteet yöpymiseen ja elämiseen kovin kummoset ole olleet.Kämppäemäntä kuulunu kalustoon.Vai liekö uittomiehillä ollu,on varmaan. Jollain kämpällä joku paikkojen etsijä kävikin ja muistelen et päästiin sisätiloihinkin. Hieno video.Historian lehdet havisee....💙
Moro Sirkka. Kovempaa kuin kovempaa, nykypäivän ihminen hyytyis heti. En nyt muista tähän paikkaan, että joku olis tehny uittokämpästä jutun mut paljon mahdollista kyllä kun onhan näiden tekijöitä paljon. Kiitos kehuista..😃
@@Tuulessaistuja Ei pärjäisi nykyihmisistä kuin koprallinen tuolla töissä!! Ei varmaan ollut tämä sama paikka,joku muu kämppä ,täytyy kaivella katsottuja et muistanko oikein.Se on sivuseikka,tämä oli oikein hyvä kohde.👍
kapeassa joessa on kyllä uittaneet puita, siinä on suma tullut kyllä aika helposti kun puu ei ole pääsyt rantaan törmättyään kääntymään ympäri joen kapeuden vuoksi. siistin näköinen paikka ja hyvin entisöity rakennukset päärakennusta lukuun ottamatta, näytti että päärakennuksessa välikato oli jo antamassa periksi kun loistevalo "irvisti" toisesta päästä. kiitos videosta.😀👍
@@Tessulandia voit olla oikeassakin kamera kulma voi vääristää mutta videon kohta 17.49 siinä näkyy aika selvästi että tuo kattoparru mikä on lampun keskellä se on notkollaan kun vertaa kattolaudoitusta lampun keskiosan tältä puolen huomaa että laudoitus on seinän laidassa suorassa ja lampun kohdalla se on jo vinossa.🤔😀
Moro minä. Joo, niin on..😃.. Toki oon ajat sitten huomannu, ettei tilaajamäärä ole vakio myöskään ylöspäin vaan jotkut käyttävät tilaamista kirjanmerkkinä ja ko kaikki mitä kanavalla on mieleistä on katottu..poistavat tilauksen. Saas nähä milloin jää pysyvästi toiselle tuhannelle. Jokatapauksessa, kiitos paljon niin sinulle kuin kaikille muillekkin jotka jaksavat seurata meikäläisen höpinöitä. Niin, ja se myös että ihan ilman muitahan tämä ei tapahdu vaan on vihjeenantajat, jotka ovat kanavan kuninkaita! Ties kuinka moni paikka on tullut, taitaa olla suurin osa, vihjeitten kautta josta pitää kiittäen kumartaa nin että ottanahka käypi laattiassa..😍..
@@Tuulessaistuja käytkö muuten itse etsiskelemässä uusia kohteita esim pyörällä vai meetkö noiden vihjeiden perusteella? Itse kiertelen autioituneita paikkoja harrastuksena, mutta muutamastakin eri syystä en kuvaa tai ainakaan julkaise niitä ja siksi en oikein vihjeitä voi saada paitsi toki jos joku kaveri tai muu tuttu tietää joten kohteeni etsin useimmiten ilmakuvien tai polkupyörän avulla. Suurin syy sille et en paikkoja kuvaa on turvallisuus, en halua keskittyä kuvaamiseen samalla, kun kuljen vieraassa usein jo pahasti luonnon kurittamassa rakennelmassa joka on turvallisen vastakohta. Haluan keskittyä vain tutkimaan paikkaa ja samalla varmistamaan että en astu johonkin täysin lahoon kohtaan.
Moro minä. Tottakai etsin kohteita koko ajan. Homman suola ja sokeri on lähteä road tripille. Pyörällä? No ei, parhaimpiin filmeihin on ajettu satoja kilometrejä. Tai oikeastaan melkein kaikkiin, täällä pohjoisessa on tuota välimatkaa. Asut varmaan jossain etelässä jossa moinen on mahdollista. Kuvaa ja filmaa vaan, ja julkaise. Ei meikäläisiä ole koskaan liikaa jotka tallentaa menneitä aikoja ja rakennuksia joita ei kohta enää ole.
@@Tuulessaistuja Joo, tää kaupunki jossa asun on aika köyhä autiotalojen suhteen, mutta ympärillä ja lähellä on pienempiä kuntia joissa näitä on sit jo niin paljon että harmittaa, joka toinen pahimmillaan tuntuu olevan ja monet nähneet vähintään 70vuotta, yli puolet reippaasti enemmänkin 😔 ja siis eteläpohjanmaalla asun
Kiva kuvaus tukkilais historiaa. Tiedät lukuiset vanhat tukkilais elokuvat. Sen ajan arkipäivän viettoa annoit meille lähemmäksi...Kiitos Taas...
Moro strasaku ja kiitos kiitoksista..😃..
Wau miten hyvä video kiitos 🤗. Sängyt olivat tutun näköisiä muistoja lapsuudesta. Olisi kiva tutustua savotta kämppään jos niistä on vielä jäljellä jotakin. Isäni oli savotassa viikot hevosensa kanssa ja tuli kotiin viikonloppuksi. 🤗
Parakkikämppä on paljon nuorempi kuin nuo muut rakennukset. Asuin kämpässä vuonna 1974 kun olin männyn istutuksessa Sallan yhteismetsälle. Maanantaiaamuna tultiin kämpälle ja perjantaina lähdettiin maalikyliin. Meitä asui tuossa parakkikämpässä noin 20 henkilöä. Silloin se oli vielä hyvässä kunnossa. Saunassa tuli käytyä pari-kolme kertaa viikossa ja iltaisin käytiin tammukoita narraamassa Raakkujoella.
Moro Pekka ja kiitos kommentista. Ok, siltä se vähän näyttääkin. Hieno tarina ja hyvä lisä videon lisäksi.., kiitos..😊😊..
Mahtava paikka, ja hyvää historiaa entivanhasesta elämästä.
Kyllä siellä on tiukasta otettu leipärahat perheelle. Ei se ole helppoa ollu tuo ns ränniuitto, ei totta vieköön.
Hieno vilimi jälleen!
Moro Eero ja kiitos kehuista..😊
Kiitos paikan esittelystä, kaikkiin paikkoihin ei tarvi itse mennä, kun katsoo videoitasi! Päätalon kirjoja lukeneena ymmärtää, miten kovaa työtä uitto-ja metsätyöt on olleet ennen. Viikkokausia pois kotoa, eikä työaika ollut kahdeksasta neljään. Uitoissa työtä on tehty vuorokausikaupalla samoilla silmillä kun puut on pitänyt saada uitettua kevään tulvavesien aikana.
Moro supikka. Kiitos kiitoksista..😃.. Jep, kovempia hommia. Tuo sukupolvi kyl ei päässyt muutenkaan helpolla..
Kiitos jälleen hyvästä videosta 👍
Moro Janne ja kiitos kiitoksista..😃
Käymisen arvoinen paikka, jos tuonne suunnalle eksyy 👍 Mukavasti taustoitettu video!
Moro Huli- Joo, suosittelen. Oli viihtyisä.
Mukavan näköinen ja rauhallinen paikka.
Moro Reetta ja kiitos kommentista. No sinne vain retkeilemään..😉
Kiitoksia kivasta videosta 🦋🐞🦋mukavan näköisiä ” taloja ” . Paljon sinä pollesta tiesit ,että heinää ainaskin syö . Kiitos jäädään odottamaan lisää filmiä , se on moro 😃😃
Moro Örling ja kiitos kehuista..😃.. Joo, muistelen hämärästi kuulleeni että kyllä hevonen heinääkin syö..
@@Tuulessaistuja 🤗🤗
Onhan se ollu vaan kovaa työtä.Ja ei ne olosuhteet yöpymiseen ja elämiseen kovin kummoset ole olleet.Kämppäemäntä kuulunu kalustoon.Vai liekö uittomiehillä ollu,on varmaan.
Jollain kämpällä joku paikkojen etsijä kävikin ja muistelen et päästiin sisätiloihinkin.
Hieno video.Historian lehdet havisee....💙
Moro Sirkka. Kovempaa kuin kovempaa, nykypäivän ihminen hyytyis heti. En nyt muista tähän paikkaan, että joku olis tehny uittokämpästä jutun mut paljon mahdollista kyllä kun onhan näiden tekijöitä paljon. Kiitos kehuista..😃
@@Tuulessaistuja Ei pärjäisi nykyihmisistä kuin koprallinen tuolla töissä!!
Ei varmaan ollut tämä sama paikka,joku muu kämppä ,täytyy kaivella katsottuja et muistanko oikein.Se on sivuseikka,tämä oli oikein hyvä kohde.👍
Hieno tarina tukkikämpästä, kiitos👍
Moro Jari ja kiitos kiitoksista..😃
kapeassa joessa on kyllä uittaneet puita, siinä on suma tullut kyllä aika helposti kun puu ei ole pääsyt rantaan törmättyään kääntymään ympäri joen kapeuden vuoksi.
siistin näköinen paikka ja hyvin entisöity rakennukset päärakennusta lukuun ottamatta, näytti että päärakennuksessa välikato oli jo antamassa periksi kun loistevalo "irvisti" toisesta päästä. kiitos videosta.😀👍
Moro kipinä. Joo, on siinä ollu käsitöitä tuossa uomassa. Tosin epäilen että vesi on ollu korkeammalla silloin. Kiitos kiitoksista..😃
Niin ei tuossa katto roiku eikä lamppu irvistä,lamppuhan on irti päistä kun keskemmältä vaan kiinni kattoparruissa.
@@Tessulandia voit olla oikeassakin kamera kulma voi vääristää mutta videon kohta 17.49 siinä näkyy aika selvästi että tuo kattoparru mikä on lampun keskellä se on notkollaan kun vertaa kattolaudoitusta lampun keskiosan tältä puolen huomaa että laudoitus on seinän laidassa suorassa ja lampun kohdalla se on jo vinossa.🤔😀
Hyvä ! Kuva ! Ohjelmia !
Moro sokkiko ja kiitos kommentista..😃
kiva video
Moro niina ja kiitos kehuista..😃
Huikee paikka,ummehtunut?auttasko jos ilmareikiä olisi,ei ainakaan pilaantuisi lopullisesti.Kiitos videosta👍
Moro Tili. Joo, päärakennus haisi niin että silmiä kirveli. Kiitos kiitoksista..😃
Kiitos 👍Eikös raakku ole myös uhanalainen laji ?
Moro Aija ja kiitos kiitoksista..😃.. Jep, uhanalainen ja suojeltu.
Kohta tullee tonni täyteen! Sais olla reilusti enemmänkin.
Moro Tero. Niin, ei ole kaukana. Pitää miettiä tekiskö jonku erikoisemman videon juhlistaakseen lukemaa..😃😃..
Enää yks tilaaja lisää nii sulla on 1000tilaajaa :D
Moro minä. Joo, niin on..😃.. Toki oon ajat sitten huomannu, ettei tilaajamäärä ole vakio myöskään ylöspäin vaan jotkut käyttävät tilaamista kirjanmerkkinä ja ko kaikki mitä kanavalla on mieleistä on katottu..poistavat tilauksen. Saas nähä milloin jää pysyvästi toiselle tuhannelle. Jokatapauksessa, kiitos paljon niin sinulle kuin kaikille muillekkin jotka jaksavat seurata meikäläisen höpinöitä. Niin, ja se myös että ihan ilman muitahan tämä ei tapahdu vaan on vihjeenantajat, jotka ovat kanavan kuninkaita! Ties kuinka moni paikka on tullut, taitaa olla suurin osa, vihjeitten kautta josta pitää kiittäen kumartaa nin että ottanahka käypi laattiassa..😍..
@@Tuulessaistuja käytkö muuten itse etsiskelemässä uusia kohteita esim pyörällä vai meetkö noiden vihjeiden perusteella? Itse kiertelen autioituneita paikkoja harrastuksena, mutta muutamastakin eri syystä en kuvaa tai ainakaan julkaise niitä ja siksi en oikein vihjeitä voi saada paitsi toki jos joku kaveri tai muu tuttu tietää joten kohteeni etsin useimmiten ilmakuvien tai polkupyörän avulla. Suurin syy sille et en paikkoja kuvaa on turvallisuus, en halua keskittyä kuvaamiseen samalla, kun kuljen vieraassa usein jo pahasti luonnon kurittamassa rakennelmassa joka on turvallisen vastakohta. Haluan keskittyä vain tutkimaan paikkaa ja samalla varmistamaan että en astu johonkin täysin lahoon kohtaan.
Moro minä. Tottakai etsin kohteita koko ajan. Homman suola ja sokeri on lähteä road tripille. Pyörällä? No ei, parhaimpiin filmeihin on ajettu satoja kilometrejä. Tai oikeastaan melkein kaikkiin, täällä pohjoisessa on tuota välimatkaa. Asut varmaan jossain etelässä jossa moinen on mahdollista. Kuvaa ja filmaa vaan, ja julkaise. Ei meikäläisiä ole koskaan liikaa jotka tallentaa menneitä aikoja ja rakennuksia joita ei kohta enää ole.
@@Tuulessaistuja Joo, tää kaupunki jossa asun on aika köyhä autiotalojen suhteen, mutta ympärillä ja lähellä on pienempiä kuntia joissa näitä on sit jo niin paljon että harmittaa, joka toinen pahimmillaan tuntuu olevan ja monet nähneet vähintään 70vuotta, yli puolet reippaasti enemmänkin 😔 ja siis eteläpohjanmaalla asun
Hyvä yidot🐅
Moro Tarja ja kiitos kehuista..😃
Olen ollut uitossa ylösoottaja 7 vuotta
Moro Heidi ja kiitos kommentista. Ok, on varmasti mielenkiintoinen homma..👍😊..