No nyt oli kova suoritus! Hatunnosto ja kiitokset siitä, että dokumentoit tämän. Ajatuksia herättävä, inspiroiva ja motivoiva katsomiskokemus. Hyvä Daniel!!
Pakko sanoa että kiteytit aika loistavasti ton testin vaiheet ja tunnelman, tuli monta hyvää flashbackia. Myös iso hatunnosto kun sait suoritettua. On kuitenkin ihan eri juttu hypätä reservistä tonne verrattuna siihen että oot eläny inttiarkea ja harjotellu paljon samojen tavaroiden kanssa.
Olin muuten myös aika yllättyny, miten erilainen setti tässä oli verrattuna omaan testiin. Vuonna 2013 oli siirtymistä fillarilla yhteensä n. 130km ja kävellen 70km, jotain rasteja välissä ja 48h valvominen mutta videon perusteella teillä oli ehkä pikkasen haastavampi setti. Itsellä oli huikea muisto kun menin testin suorittamisen jälkeen päiväunille ja herätessä hyppäsin yläpunkasta, mutta kun jalat osu lattiaan niin jokaiseen lihakseen sattu ja kaaduin vaan maahan. Paras hetki oli myöhemmin päästä uimahalliin vaan kellumaan vedessä ja palautumisteemalla vietetyn päivän jälkeen päästiin 5pv lomille.
Hyviä muistoja tuli mieleen, kiitos kun teit tän videon ja aika loistava kun Puolustusvoimat tekee yhteistyössä tällaisia!
Jotenkin nää danielin videot on aina niin MAHTAVIA!!! Suomen paras youtubettaja.
Vietnam flashbackit iskee tätä katsellessa... Mutta olihan se silti mukavaa aikaa.
Oli kyllä aivan jäätävän hyvä video. Mahtavaa editointia, pääsi hetkeksi uppoutumaan niin, että tuntu melkeen kuin olis ollut paikan päällä! Loistavaa duunia ja kova suoritus!👍
Sellaisissa joukoissa mihin hakeudutaan pääsykokeiden kautta on varmaan paljon mielekkäämpi ilmapiiri koska kaikki jotka siellä palvelevat ovat halunneet sinne. Olisi ollut mukava käydä intti sellaisessa paikassa missä ei tarvitse katsella niitä jotka ovat siellä huonolla asenteella.
intissä huonoin asia oikeastaan tulee varmaan tosta. homma toimii huonommin ja yleinen meininkikin huonompi mikä näkyy sitten kaikessa
Tää pitää kyllä varmaan paikkansa. Itse olisin saanut niin paljon enemmän irti intistä jos olisin päässyt osastoon johon halusin 1. Vaihtoehtona, no jouduin siihen 2. vaihtoehtoon ja gonahdin erikoistumisjaksolla koska motivaatio oli nollassa. Muistan kuinka alokasaikana olin linnakkeen nohevin soturi :D ..Tällästä tämä vaan on
@@Tempires Asevelvollisuusarmeijassa on aina enemmän tai vähemmän sellaista porukkaa jolla ei ole motivaatiota touhuun.
Kauheet AUK flashbackit iski tästä, JoHa- ja RTK marssit tuli etenkin mieleen :D hieno video ja kova suoritus Daniel! 😍
Hyvät viatnam flashbacit sissi RUK meiningeistä. Kyl se pv "hyvät hommat" vaan vahvistaa luonnetta, kun tietää mihin oikeasti oma kroppa pystyy vaikka päässä hiljainen ääni sanoo toisin.
ELÄMÄNI HAASTAVIN SUORITUS - YRITIN KATSOA VIDEOTA!
Olin syömässä puhelun tippu maahan. Menin huoneeseen ja potkasin jalan oven kulmaan. Hypääsin sängylle läppärin ja vaateide päälle. Heitin ne lattialle yritin ottaa hyvää asentoa ja puhelin tippu naamalle. Sain hyvän asennon ja akku loppu:( Nyt voin yrittää katsoa videota!!
No siinähä on kaikki mitä voi vaan toivoa kun yrittää kattoo rauhassa videota :DDD
Nyt oli kova suoritus äijältä! Todelliset propsit!
Oli kyllä mielenkiintoista katsoa tätä ja verrata viime viikolla suorittamaani havumarssiin. Rankkuusaste vaikuttaa olevan suht koht sama, mutta teillä tuo sade ja kylmyys vie kyllä marssin nextille levelille. Meillä oli täydellinen sää - ei liian kuuma ja pisaraakaan ei vettä satanut.
Ite tallannu molemmat havun ja bmk ja bmk vei helposti voiton rankkuuden puolesta.
Kiinnostava ja hyvä dokumentti oli. Ja vielä barettimerkkikoe, mut en tiiä siitä mitään koska oon 12. Hyviä dokumentti ja sekoilu videoita teet. Jatka samaan malliin, Daniel.🙂
Yllättävän hyvin artikuloit 12 vuotiaaksi. Oon nähnyt monia aikuisia jotka kirjoittaa paljon huonommin
Iso arvostus, kun lähet tommoseen mukaan!! ❤️👌🏻Ei moni lähde vielä vapaaehtoisesti!! 🔥 Go Go Dansku!! 🔥🔥🤩
Huikee suoritus ja video❤️🔥💪🏽
Täällä 2/10 saapumiserän SKVJ-varusmies. Meillä barettimerkkikoe oli suurimmaksi osaksi vain marssimista. Välissä muutama rasti, yksi bussikyyti ja parin tunnin lepotauko. Kestoa omalla ryhmälläni tuli n. 30 tuntia. Mieleen on jäänyt erityisesti se jäätävä kylmän tunne, kun torkahdin hetkeksi lämpimässä bussissa, jonka jälkeen takaisin pikkupakkaseen märissä vaatteissa. Hetken sai hyppelehtiä että sai kropan taas lämpenemään. Loppumatkasta alkoi varpaatkin olla aika hyvin kohmeessa, keväinen lämpötila taisi yllättää myös järjestäjät.
Välissä sattui myös hauska hetki, kun yllätimme pimeästä metsästä jotain hiippareita. Luulimme että kyseessä on tehtävä ja käskytimme porukkaa englanniksi ja painimme heidät kenttään. Hetken hämmennyksen jälkeen kävi ilmi, että he olivat toisen komppanian varusmiehiä, eivätkä liittyneet meidän tehtäviin mitenkään :D
Mieleen on jäänyt myös kun pikamarssiosuuden jälkeen saavuimme takaisin kasarmille. Porukka luuli, että homma oli tässä, mutta saimmekin vielä suunnistustehtävän useamman kilometrin päähän. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa, mutta jo parin sadan metrin päässä oli kouluttaja hymyssä suin kertomassa, että kyseessä oli vain pieni loppukevennys, että onneksi olkoon onnistuneesta suorituksesta. Siinä vaiheessa tuli aikas hyvä fiilis.
Ihan huikeeta esimerkkii äijä! Ite tätä touhuu paljo nähneen ja kokekeen ni oli kyl hyvä video ja mahtavaa et suoritit loppuu
Aivan huikee video! Vähän tuli itsellä muistoista mieleen RUK:n legendaarinen JOHA mut tää oli kyl heittämällä kovempi veto, respect!
Hyvä dansku! Oon helvetin ylpee susta❤️ hienosti vedit. Varmasti on elämäs yks rankin mut ehkå myös hienoin kokemus👊
Miten voi olla mahollista että tässäkin videossa riitti sitä meininkien niin pirusti. Oot niin hyvä daniel tekee contenttia että en kyllä parempaa tiedä.
Oon ite miettiny meneväni skvj niin oli kyl todella mielenkiintonen ja havainnollistava video
En kyl tiiä oikeampaa suomitubettajaa tähän haasteeseen kuin sinä! Oikein osasivat valita.
ps: olisit pyytäny ronin mukaan ;D
Entäs vaikka Matin tai Pekan tai Jonnen nimiähän nekin on
Ja kyll tiedän keitä on roni ja Kevin
iha hyvä vaa ettei pyytäny ronia, ja keviniä mukaa. :) 1. Ne ei ois jaksanu 2. Siit ois tullu liian "tubettajamainen" varmaa ärsyttäis kanssaolijoita noin rankan matkan aikana.
Huh, huh mitä settiä🔥 Propsit siitä että jaksoit loppuun asti👊
Noniin! Vihdoin dokumetti! 👍
Hyvää kannatti odottaa. 😁
Ite en ois kyl selvinny millään :D
Perhanan hyvö video näitä TODELLAKIN lisää👍🏻
Vissiin pv:llä vähän tehomainostusta peliin ku suurin osa hakijoista ei kelvannu
Ihan mielenkiintoinen. Ja näppärästi kuvattu suorittamisen ohessa! :)
Pääsi kyllä niin noihin fiiliksiin matkalla ja tuo kassulle tupaan pääsyn fiilis! Hemmetin puuduttavan leirin jälkeen! Kyllä nostalginen tunne tavoittaa katsojankin, joka intin on käynyt!
Itse tämän suorittaneena ja nyt videon nähneenä, niin iso on kyllä arvostus, että noin lyhyellä varotusajalla lähdit ton suorittamaan. Ei muuta kun hatun nosto teikäläiselle.
Mieletöntä settiä. Heittämällä yksi parhaista videoista Suomitubessa ✌🏻👑
Moro Daniel! Siistiä, että olet päättänyt tehdä tällaisen videon. Tulee oma kiva BMK mieleen tästä :) Tosiaan, 2014 BMK on ollut tubessa joskus pienissä pätkissä, mutta en enää löytänyt sitä (varmaankin poistunut).
Oon ylpee❤️
Todella laadukas video ja onnea kokeen suorittamisesta. Erinomaisesti kuvattu ja tunnelmat välittyivät hyvin ja editointi myös ykkösluokkaa.
En pystyisi samaan, enkä olisi luultavasti pystynyt silloin intinkään aikana, vaikka RUK:n kävinkin.
Jeesus. Tätä ootellessa😍😍tammikuus itekki pääsee sitte tuonne... Ja legit parasta kontenttii mitä suomitubes nykyään on!!!
9 vuotta omasta SKVJ barettimerkkikokeesta. Hiukan erillainen oli aikanaan, silloin ei kahden ekan yön aikana nukuttu mutta saatiin talsia teitä pitkin :D Hallusinaatiot oli erikoisia ja lopulta opin kävelemään ja nukkumaan yhtäaikaisesti.
Tyylimoka käyttää tota alushuppua aka ville 5-v:tä. Jätkillä oli kasvomaalit aivan päin persettä niska, kaula ja korvat maalaamatta niin ukot paistaa sieltä metsästä kuin naantalin aurinko. Noi yhen sankarin kiintonaamioinnit siihen kypärään oli miten meidän kouluttaja kuvailisi mallia ”uninen varusmies”, mikä ainoastaan auttaa itsensä paljastamisessa, kun siellä metsässä kävelee joku männyn oksa. Kenkä valintakin oli aika mielenkiintoinen, kun kaikilla näytti olevan kumpparit mukana niin sitte lähdetään ylittämään suota lenkkareilla tai maihareilla, mitkä on sitten märkänä vaan ylimääräistä painoa mukana😬
Ei ollu mikään naamioinnin-mestaruusleiri, vaan 3 päivän marssi, naamioitiin mitä jaksettiin ja katottiin riittäväks. kai se on myös parempi että se männyn oksa kävelee metässä kun että ois se paljas kalamaljakko? (En siis ollut kyseisessä ryhmässä, ja naamiointi vaikutti loppujenlopuks hyvin vähän kiinnijäämiseen)
Jäätävä suoritus hattu päästä 👊
No nyt on kyllä aivan huippukontenttia, onnittelut Daniel läpipääsystä!
Mahtava suoritus itse en kyllä jaksaisi puoliakaan ja ottokin teki todella hyvän suorituksen ja kerrankin olin ajoissa😅👍🏻
Tiiän nyt jo että tästä tulee lempi video youtubessa ikinä!! 💪
Nyt on mielenkiintoisen oloinen video ja pikkukuva on upee. 🔥🔥
Nyt oli kyllä kovaa settiä🔥🔥💪 camaa daniel
En ymmärrä miten jaksoit. Siis niin kova respect
Tää pitäs saada myös englanniksi tekstitettynä. 👍 Mahtava pätkä tälleen 6 vuotta omasta palveluksesta. Kumihaalarikomppaniassa olin lääkintämiehenä 😅
Nyt oli helvetin kovaa settiä!! Kultasuoritus!!
Kova! Hyvin vedetty ja komee video! Näitä lisää!
ihanaa, että upseerikokelaan ylisiuruan siviilihuumoriki näky!❤
Mahtava suoritus jätkät🤝 Respect!
Daniel oot mun lempi tubettaja ja ootan aina millo uutta vidii❤️
Perkuleen hyvä video!
Tää oli kyl sairas setti! Kova! 💪🏻
Hyvä video! Mainoksena tosin kyseinalainen :D
vaikka tää on jo sanottu! olipa hieno video! miten jaksoit tosi vaativa suoritus!
Kova veto reservin gonakuskilta ;D , nuo on kovia reissuja.
Oli hyvä reissu tehdä ja hauskaa oli äijä nähdä siel mankeloimas meidä muiden mohlojen seassa😂👌🏼 nyt hymyilyttää mut siinä sateessa ku meet voimalinjan alla ja ärsyttää ni ei ollu hymy ekana kasvoilla😳
Nyt oli niin hyvä tätä mtä sanoiis
Tuli oma auk pahasti mieleen😹, kova suoritus👌🏼
no huhhuh!! aika moista toimintaa! super hyvin jaksoit silti😎
Älyttömän hieno video homie, oot taitava. Marssin suorittaneet varusmiehet myös huikeeta porukkaa, hatunnostot jokaselle!
P.S.
Mul oli oikeesti märät vaatteet ja niin kylmä et jouduin keskeyttää :D
Hyvä video 👌 mut btw rangaistukseks asennossa seisottaminen on laitonta nykyään ni vähän jännä et vielä videolle päässy
On kovaa settii
Oiii tää oli kiva🔥
-97 kotiuduin LJK:sta reservin vänrikkinä. Mitään ylitsepääsemätöntä ei ollut missään vaiheessa ja väitän että JOKAINEN terve mies pystyy LJK:n käymään kunhan valmistautuu siihen peruskunnostaan huolehtimalla.
Oli sen verran hyvä video, et kanava tilaukseen 👌🏻 plus sun short videos on kans tubes hyvii 😂
Kova suoritus! Mielenkiinnosta paljoko nukuit ton jälkeen?😄
Iha mahtavaa settiä😅
14v aikaa omasta marssista ja nyt tuli ensimmäisen kerran ikävä! :D
Kunnollista ja hyvin vedetty! 💪😎🍻
0:41 onko taistelijalla synttärit kun on kravattikin kaivettu esiin
Todella nice te olitte unissa eli Uudessakaupungissa ja yks päivä toi sama Bussi meni meidän ohi ja me asutaan vehmaalla nii Ukiin ei pääse muutaku vehmaan kautta.
Daniel on kyllä oman elämänsä James Bond 😎
Hyvää settiä👍
Tää antaa motivaatiota intiin koitetaan vaa jaksaa
Haha kova! Hyviä muistoja! Tää video toi jopa semmosia muistoja mieleen mitä olin jo päästäny unohtamaan…
Mitä silmäni näkevät 28 minuuttia
Hyvä video👍 näillä nuorilla on asennetta, arvostan 👊
Nyt oli mielenkiintoinen video
SE 2/23 kiittää tästä informatiivisesta videosta. Pelasti nimittäin usealta rankulta
Ihan sairas video
Itellä alkaas tammikuus SKVJ. Alotin jo heinäkuus intin mut sain HSL:ää ku valinnat julkastii. Hyvä vidi ja kiva fiilistellä tulevaa
Mahtava suoritus Daniel❣️ itse en olisi pystynyt tuohon näyttti niin rankanlta kaikki jotka pääsi läpi onnittelut. 😘🥺😬
Ei huhhuh nyt oli kyllä iha uskomattoman kova suoritus. Siis äijjä menee iha kylmiltee tollasee hommaa ei huhhuh...
No nyt yllätti!! Älyttömän hienoa!! 👍 👍
hyvä suoritus oli ja oliks sul levyt btw?
Tää on kyllä kovin suoritus suomi tubessa.
Tää oli mahtava video
nyt on mielen
kiintoinen video.
Huikee suoritus kummaltakin, ja varmasti ikimuistoinen kokemus hyvine ja huonoine puolineen!
Niin siistii!!!
Hullun hyvä video
Kovia jätkiä ja naisia, hyvä video
Respect!👏🏼👏🏼
jaa tässä sitä näkee mitä odottaa, SKVJ on vaihtoehto 2 asepalvelukselle.
Aijai, tulee ihan mieleen Barettimarssi Dragasta, ei yhtä pitkä reissu kuin SVJKn marssi, mutta kuitenkin 50-70 km marssi täysvarustuksessa ja tellut tuli tutuksi. On ne kovia, mutta yllättävän pitkälle pääsee kun vaan puree hammasta varsinkin loppupäässä.
Ihan huikee video.
Hyvin tehty! Ja kivasti kuvattu.
Mieletöntä settiä. Heittämällä yksi parhaista videoista SuomiTubessa ✌🏻👑
Vähän riippuu keneltä kysytään..
Jätkä puhuu niin totta
no siis joo intti itel edes ja yritän vittu oppii suomee uudestaa
@@cherrymd2862 millo poika astuu palveluksee ite tammikuu 23
@@ronilevo1897 02.01.23 karjalan prikaatissa