Respect. Tälläisiä yrittäjä henkisiä ihmisiä Suomi tarvitsee. Hieno kuulla suoraa puhetta vaikka Kyösti on suht korkeassa asemassa. Hallituksen työrauhaa kannatan
Olisiko syytä tarkastella mitä johtuu kun olimme niin kauan Ruotsin vallan alla, ja se ilmeisesti aiheutti mm. väärän Jumalan pelon, koska Jumala esitettiin( ruotsalaisten tuomana) niin ankarana, että pudotti kuumia tiiliskiviä väärin tekijän niskaan. Ainakin hallitsija lla on ollut helppoa.!!!!
Olipa mahtava Kyösti Kakkosen haastattelu. Fiksuja tolkun vastauksia, näkemystä ja bisneskokemusta, vaikka hieman vesilasi hänellä kaatuikin tietystä osasta Suomen politiikkaa puhuttaessa. Juuri näin - nyt hallitukselle työrauha. Useat muutokset ovat pakollisia, pulinat pois. Suosittelen kuunneltavaksi ihan kaikille. Sijoituskästi oli tehnyt hyvin taustatyöt ja mahtavaa, kun tuon kaltaisten podcastien ja UA-cam kanavien kautta #kansankapitalismi toivottavasti vihdoinkin vahvistuisi ja nuoret jo ajoissa ymmärtäisivät yrittämisen ja KAIKEN työnteon, osinkojen, koronkorko efektin ja sijoittamisen arvon. Proud to be TOKMAN shareholder ja Stokka toimii myös, no worries. Suomi nousuun taas! 📈🇫🇮🙏
Kyösti osaa puhua niin että eri ikäpolvien ihmiset ymmärtävät,hieno kuunnella näin keski-ikäisenä noita Kyöstin vanhoja sanontoja,poroja puiden molemmin puolin , Loimaan kassa jne. Viisas mies hyviä periaatteita hänellä,ottakaa mallia ja oppikaa :)
Arvostan tätä herraa todella korkealle. Ite kans täällä suunnalla eläneenä ja hänen työnsä nähneenä en voi muuta kun arvostaa. Hän puhuu suoraan, kainostelematta ja rehellisesti missä mättää ja mikä on tilanne. Arvomaailma itellä täysin samanlainen ja toivon, että näitä neuvoja noudatettais ja saatas asiat kuntoon. Tää jakso oli kyllä loistava, kiitos siitä! :)
Kyösti perusti ensimmäisen Tokmanninsa Joensuun Raatekankaalle. Muistan hyvin, kun joulukinkkujonotettiin halpoja kinkkuja 90-luvun alussa. Kyösti sieltä toimistoikkunastaan katseli jonottajia, joita tosiaan riitti silloin lama-aikana.
Itsehän nuo "työnantajat" ovat luoneet ammattiyhdistyksen tarpeen, ei moista liikettä tarvittaisi jos kaikki "työnantajat" noudattaisi sovittuja sopimuksia,, Kakkonen vetelee mutkat suoraksi vaan työantajan näkökulmasta.
Mielestäni tuo irtisanomisen helpottaminen ja uuden työn saaminen helposti on hyvä asia. Tämä ei tarkoita tietenkään että esim. Jos naama ei miellytä niin potkut, vaan jos työntekijä ei suoriudu opettelemallakaan tehtävistään, niin silloin ei ole oikea työpaikka. Realismia.
Kaikin puolin hyvä jakso, lisää näitä! Kyseisestä vieraasta tuli mieleen teollisuusneuvos ja pitkän linjan yrittäjä Heikki Kyöstilä. Olisiko häntä mahdollista saada vieraaksi?
Arvostan suunnattomasti tällaisia ”self-made”-miljonäärejä kuten Kyösti ja Kari Kakkonen!Milloin haastatellaan slummiin (esim. Myllypuro) ja yksinhuoltajaperheeseen syntynyttä ja menestynyttä???Ja vielä loppuun, Kakkosten varallisuus on lähempänä 600 kuin 100 miljoonaa euroa 100%, varma tieto.Kiitos aivan loistavasta keskustelusta!
Ruotsissa on itseasiassa av😅kätisempi asumistuki "Bostadsbidrag är ett skattefritt bidrag från det offentliga. Det är ett bidrag som du kan få för att kunna betala hyran eller månadsavgiften. Bostadsbidraget ska inte kunna täcka hela beloppet, utan ska fungera som ett komplement till din månadshyra eller månadsavgift"
Jaksossa oli useampikin faktavirhe Ruotsiin liittyen. Täällä on asumistuki ihan samalla tavalla kuin Suomessakin. Lisäksi vuokramarkkina on säännelty, joten jonottamalla on mahdollista saada hyvin kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Vain ensimmäinen sairaslomapäivä on palkaton (ei kaksi, kuten hän arveli).
Hyviä pointteja Kyöstillä, kiitos! Ajatukset pätevät onneksi suurimpaan osaan myös nuorisosta. Suomessa taitaa kuitenkin huonompi osaisten asema huonompi mitä ymmärretäänkään esim. lasten osalta. Katsoin hyvän dokumentin Englannista, jossa lapset eivät käy koulua kun rikollisuudella, erityisesti huumeita myymällä tienaa satumaisia tuottoja. Eräskin lapsi sanoi suoraan, ettei ole järkeä käydä koulua kun tienaa jo hyvin. ua-cam.com/video/FGtk7GRekaw/v-deo.htmlsi=cN77QBe7j-01AwQX
Jos joku ostaa vaikkapa 10 000e taulun niin mitä sitten, käsittämätöntä että suomessa voidaan olla noin kateellisia ettei voi sanoa ostaneensa sitä 10 000e taulua. Hyvä haastattelu.
Joo jos firmalla menee huonosti joka johtuu johtokunnan johtamisesta niin vastuuseen joutuu työntekijät tulee muutos neuvottelut ja johtokunnan jäsenet eivät joudu vastuuseen päätöksistään vaan saavat suuret erorahat onko tämä oikein Kyösti Kakkoseen kysyisin
Olen eronnut 80 luvulla ollessani tehtaassa töissä, kyseisestä syystä ammattiyhdistyksestä (vas). juuri jatkuvan lakkoilun vuoksi. En ymmärrä lakkoilua.
miksi kasarilla lakkoiltiin? jutut mitä kuullut että silloin ajettiin 120% kaikkea kun nousukausi ja rahaa oli käyttää kaikilla...toki lainan korot taisi olla kovat
Tokmanni on nykyään kalliskauppa en juuri enään siellä asioi, koska tunne, että saisi jotain edullisesti, on kadonnut.Miten käy ruotsista ostetun dollarsin hintojen? joka ollut edullinen ja hyvä kauppa. Saas katsoa miten käy? Ikävän enteistä kuitenkin.
Mun mielestä vanhemmat opetta lapislle.. Perheessä joita aamulla molemmat vanhemmat menee käy töissä niin lapset ymmärtää ja näkee mallin.Mutta jos molemmat vanhemmat makoilee aamulla kun lapset menee kouluun niin kaikki tietää mihin johdattaa lapsiaan
Opettajillahan on vastuu siitä mitä opetetaan, kuka haluaa opettajaksi palkalle millä juuri ja juuri tulee toimeen? Tässä maassa mättää eniten se että ei ymmärretä vieläkään mikä kannustaa työntekoon? Päästään taas tähän suomen eläkeke järjestelmään joka on vielä isompi MAFIA Miettikääpä sitä mihinne yel maksut oikeasti päätyy? Jos joku kääntyy yhteiskuntaa vastaan niin se on myynti. miten yksinkertaista asiaa ei kuunnella kun suomen taloustajuisin mies Harkimo puhuu. Leikataan vähän vammais tuesta ja vähän enemmän työttömyydesta kun maksatetaan kaikki uudella yrittäjyydellä? Perustat yrityksen niin olet tuomittu häviämään ensimmäisen vuoden aikana tai kitumaan sen turvin, tämä meidän maa ei tue sinua mitenkään, olisi paljon helpompaa istua perseellään ja nauttia maan antimista.
Tokmanniin pitää saada tolkkua.. nyt useita kertoja viikossa muuttuvia hintoja ja sitten torstaina sunnuntaina eri tarjoukset.. kyllä on sekaista.. Kyösti voisi perustajana laittaa asiat kuntoon.. yksi lehti ja kokoviikko samat hinnat..
"Jos ette huomanneet itse, niin olette molemmat todella tyhmiä. Onko teidät pudotettu päällenne lapsina?" Kun järkiargumentteja ei ole, jää jäljelle pelkkä lapsellinen raivoaminen. Yhtään sellaista arvoa et pystynyt sanomaan.
Miksiköhän "shorts" videot eivät näy Android TV:n Appsissa? Ainoastaan "lapsuuden rangaistus" ilmestyi sinne. Muiden tuottajien "shortsit" kyllä ilmestyvät Okey.
Jos Kakkonen oikeasti haluaisi lisää yrittäjiä tänne Suomeen niin hän voisi maksaa lisää palkkaa työntekijöilleen jotta he pärjäisivät elämässä ja heillä olisi vaikka mahdollisuus varallisuuden kertyessä lähteä itse yrittämään.Sen sijaan Kakkonen haluaa itselle valtavasti lisää rahaa ja työntekijät joutuu kituuttamaan pikkupalkallaan.Kaikkonen voisi myös palkata lisää työväkeä,kun on varaa.
Paljon hyviä juttuja, mutta paljon myös oiotaan mutkia. Toisaalta jokainenhan puhuu oman intressiryhmän puolesta. Muistutetaan vielä, että valtion- tai yritysten talouden vahvuus ei tarkoita suoraan yksilön hyvää taloutta. Kaikelle on aina maksaja.
94-syntyneenä muistan kans, kun se oli jo osa rangaistusta kun sai itse valita ns. Koivuniemen herran. Ei siitä mitään kaunoja vanhempia kohtaan jäänyt kun sillon kun sitä sai, oli sen kyllä ansainnut. 😅 pieni korjaus, kun videota katsoin eteenpäin. Piiskalla ei ole mitään tekemistä lyömisen kanssa. Edit nro.2 Tämä kaverihan on alfa kun vit*u samaa ihmetellyt kuin lyhytnäköisiä ihmiset ovat. Ja mikä on yhteiskunnan tila. Aina pitäisi olla nykyihmiselle vaan kivaa ja helppoa, ei leikkauksia. 😂
Paljon oli hyvää, mutta ay ja työttömyyskassahorinat Kyösti olisi saanut jättää höpisemättä. Ihan liian yksisilmäinen näkökulma. Lisäksi kommentit Loimaan kassasta ja paperiteollisuudesta olisi kannattanut faktatarkistaa ennen ulostamista.
Loppui tokmannilla käyminen. Käsittämätöntä jorinaa eikä voi kuin ihmetellä puheita valtiontaloudesta. Hyvä esimerkki siitä ettei näitä bisnestyyppejä (esim. Berner ja Sipilä) pidä päästää koskaan päättämään yhteisistä asioista 😑
En hirveästi tiennyt kaverista ennen jaksoa, niin sen lisäksi että katsoin tämän, lukaisin wikipediasta mikä on miehiään. Kaiketi vaikuttaa siltä, että tämä on junttiversio Nalle Wahlroosista. "Vuonna 2016 Kakkonen väitti, että Suomessa laiskotellaan ja että työntekijät saavat liian suuria palkkoja. Hänen mukaansa työntekijöillä on myös liikaa valtaa yhteiskunnassa"
Kaikki, ihan kaikki yli 65 - vuotiaat, jonka kanssa olen käynyt keskustelua elämästä, kaikki ovat sanoneet kyseisessä iässä ( + 65v ) että heille on myyty eläke / eläkkeelle pääsy valtiossa, joka on puhdasta valhetta, jokainen heistä on kertonut minulle heidän isoimmasta virheensä elämässä, joka on ollut työ, jota tekivät koko elämänsä, etteivät ymmärtäneet mitä elämä edes tarkoittaa, koska kun pääset eläkkeelle se on ollut jo siinä vuosikymmeniä, etkä saa aikaa takaisin, kuolen ennemmin kuin menen töihin jos kaikki ovat sen minulle kertoneet mikä heidän isoin virheensä on ollut, vaikka miljoonia tilillä. Miksen uskoisi heitä ?. Vaikka olen paikallaan, ainakin tämä on itseni koodaamaa elämääni, eikä kukaan käytä minua hyväkseen ( voitte tappaa minut, muusta teihin ei ole ). Tämän kun kansalaiset tajuavat alkavat isot korporaatiot tuhoutumaan, koska kaikki haluavat osan kaikesta. Muuten he eivät tottele valhetta, jonka myyvät laitoksissa sinulle. Jos jumala on ikuisuuden ollut jumala, unohtaako jumala joskus, että on jumala. Jumala sinä et luonut minusta työläistä Kiitos siitä.
Vois herra vähän miettiä mitä sanoo. Ei anna kovin hyvää kuvaa yrityksestä mikäli alkaa moittimaan ihmisiä valinnoistaan esimerkiksi siitä ettei armeijaan mene. Minä itse kusetin yhdellä lauseella C paperit ja voin ihan hyvin olla asioimatta Tokmannissa ja kantaa rahani muualle mikäli tosiaan toimarin asenne on tuollainen. Hänkin kuitenkin edustaa yritystään ja tuollainen arvostelu ei todellakaan anna mitään hyvää kuvaa yrityksestä. Päinvastoin ja boikotti on hyvä työkalu.
@@sijoituskasti Ahaa okei no sitten voin perua boikotin. Voisi Kyösti kuitenkin vähän miettiä että ne terveet nuoret miehet jotka jättävät intin ja sivarin väliin niin heillä on siihen varmaan joku syy esim itse tienasin muualla paljon paremmin niin tottakai otan sen mikä tuottaa minulle enemmän rahaa. Myös sekin on jännä juttu että nämä Kyöstit sun muut kovasti huutelevat netissä ja arvostelevat heitä jotka eivät inttiin mene mutta tosielämässä esimerkiksi baarissa kukaan ei ole asiasta tullut avautumaan. Miksi he eivät siis uskalla tulla sanomaan asiaa päin naamaa? Voisivat nämä isänmaan puolustajat sun muut Kyöstit tulla ihan vaikka baariin sanomaan asiat päin naamaa niin sitten voidaan katsoa kuka on kuka. Niin kauan kun eivät uskalla sanoa tosielämässä asioita päin naamaa niin en myöskään arvosta enkä pidä minään.
Paras jakso mitä oon tähän mennessä nähnyt ja äärimmäisen kiinnostava vieras. Jatkakaa samaa rataa äijät nii teidän menestys on taattu
Mahtavaa🫶🏼 jatketaan kyllä!
Respect. Tälläisiä yrittäjä henkisiä ihmisiä Suomi tarvitsee. Hieno kuulla suoraa puhetta vaikka Kyösti on suht korkeassa asemassa. Hallituksen työrauhaa kannatan
Just näin!
Olisiko syytä tarkastella mitä johtuu kun olimme niin kauan Ruotsin vallan alla, ja se ilmeisesti aiheutti mm. väärän Jumalan pelon, koska Jumala esitettiin( ruotsalaisten tuomana) niin ankarana, että pudotti kuumia tiiliskiviä väärin tekijän niskaan. Ainakin hallitsija lla on ollut helppoa.!!!!
Olipa mahtava Kyösti Kakkosen haastattelu. Fiksuja tolkun vastauksia, näkemystä ja bisneskokemusta, vaikka hieman vesilasi hänellä kaatuikin tietystä osasta Suomen politiikkaa puhuttaessa. Juuri näin - nyt hallitukselle työrauha. Useat muutokset ovat pakollisia, pulinat pois. Suosittelen kuunneltavaksi ihan kaikille.
Sijoituskästi oli tehnyt hyvin taustatyöt ja mahtavaa, kun tuon kaltaisten podcastien ja UA-cam kanavien kautta #kansankapitalismi toivottavasti vihdoinkin vahvistuisi ja nuoret jo ajoissa ymmärtäisivät yrittämisen ja KAIKEN työnteon, osinkojen, koronkorko efektin ja sijoittamisen arvon.
Proud to be TOKMAN shareholder ja Stokka toimii myös, no worries.
Suomi nousuun taas! 📈🇫🇮🙏
Loistava haastattelu ja erittäin kiinnostava vieras. Kiitti jaksosta.
Kiva että tykkäsit! Kiitos😎
Tämä oli kyllä erinomainen jakso!! Siis aivan huippu. Kiitti paljon!
Kiitos paljon🫶🏼
Kyösti osaa puhua niin että eri ikäpolvien ihmiset ymmärtävät,hieno kuunnella näin keski-ikäisenä noita Kyöstin vanhoja sanontoja,poroja puiden molemmin puolin , Loimaan kassa jne. Viisas mies hyviä periaatteita hänellä,ottakaa mallia ja oppikaa :)
😎💪🏼
Arvostan tätä herraa todella korkealle. Ite kans täällä suunnalla eläneenä ja hänen työnsä nähneenä en voi muuta kun arvostaa. Hän puhuu suoraan, kainostelematta ja rehellisesti missä mättää ja mikä on tilanne. Arvomaailma itellä täysin samanlainen ja toivon, että näitä neuvoja noudatettais ja saatas asiat kuntoon. Tää jakso oli kyllä loistava, kiitos siitä! :)
Huikeeta kuulla että pidit jaksosta💪🏼
Hyvä jakso ja todella mielenkiintoinen vieras, jatkakaahan samaan malliin!
Iso kiitos🥹💪🏼
Kyösti perusti ensimmäisen Tokmanninsa Joensuun Raatekankaalle.
Muistan hyvin, kun joulukinkkujonotettiin halpoja kinkkuja 90-luvun alussa. Kyösti sieltä toimistoikkunastaan katseli jonottajia, joita tosiaan riitti silloin lama-aikana.
Erinomainen haastattelu, kiitos
Kiitos🫡
Kanava tilattu. Ikinä en netissä mitään kommentoi mutta, nyt on pakko kehua! Todella hyvää settiä tämä jakso ja koko kanava!
Iso kiitos, arvostetaan paljon🫶🏼
Erittäin hyvä jakso ja vieraallakin valtavasti tietoa ja kokemusta jaettavana.
Kiitos! Kyöstin kanssa oli hienoa päästä keskustelemaan
100% samaa mieltä kaikesta. Uskomaton tyyppi, tällaisia lisää!
Pyritään😎
Oli hyvä jakso. Kiitos 🎉
Kiitos!
Itsehän nuo "työnantajat" ovat luoneet ammattiyhdistyksen tarpeen, ei moista liikettä tarvittaisi jos kaikki "työnantajat" noudattaisi sovittuja sopimuksia,, Kakkonen vetelee mutkat suoraksi vaan työantajan näkökulmasta.
Aivan totta.
Paras video tähän mennessä , hän todella puhui asiaa !
Kiitti!!!
Sijoittamista, yrittämistä ja muita taloustaitoja pitäs opettaa enemmän peruskoulussa et voitas saaha enemmän yrittäjiä tulevaisuudessa tähän maahan.
Äärimmäisen arvokas vieras haastateltavana. Parhain haastattelu tähän asti 👍
Iso kiitos❤️
Hitto tämä Kyösti Kakkonen on kunnon kaveri, ei kahta sanaa. Fiksu ja hyvä tyyppi.
💪🏼😎
Mielestäni tuo irtisanomisen helpottaminen ja uuden työn saaminen helposti on hyvä asia. Tämä ei tarkoita tietenkään että esim. Jos naama ei miellytä niin potkut, vaan jos työntekijä ei suoriudu opettelemallakaan tehtävistään, niin silloin ei ole oikea työpaikka. Realismia.
Kaikin puolin hyvä jakso, lisää näitä! Kyseisestä vieraasta tuli mieleen teollisuusneuvos ja pitkän linjan yrittäjä Heikki Kyöstilä. Olisiko häntä mahdollista saada vieraaksi?
Kiitos hyvästä ehdotuksesta, ei voida tietenkään luvata mutta voidaan yrittää😎
Arvostan suunnattomasti tällaisia ”self-made”-miljonäärejä kuten Kyösti ja Kari Kakkonen!Milloin haastatellaan slummiin (esim. Myllypuro) ja yksinhuoltajaperheeseen syntynyttä ja menestynyttä???Ja vielä loppuun, Kakkosten varallisuus on lähempänä 600 kuin 100 miljoonaa euroa 100%, varma tieto.Kiitos aivan loistavasta keskustelusta!
Kiva et tykkäsit😎❤️
Kyösti on kova kaveri. Hieno mies josta moni voisi ottaa oppia
Samaa mieltä!
Ruotsissa on itseasiassa av😅kätisempi asumistuki "Bostadsbidrag är ett skattefritt bidrag från det offentliga. Det är ett bidrag som du kan få för att kunna betala hyran eller månadsavgiften. Bostadsbidraget ska inte kunna täcka hela beloppet, utan ska fungera som ett komplement till din månadshyra eller månadsavgift"
Jaksossa oli useampikin faktavirhe Ruotsiin liittyen. Täällä on asumistuki ihan samalla tavalla kuin Suomessakin. Lisäksi vuokramarkkina on säännelty, joten jonottamalla on mahdollista saada hyvin kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Vain ensimmäinen sairaslomapäivä on palkaton (ei kaksi, kuten hän arveli).
Okei kiitos tiedosta!
Pahoittelut asiasta!
Kissimirrit yrittää haastaa leijonaa, rohkea yritys, siitä vaan. Tässä näkyy mitä on kokemus.
Ollaanko me kissimirrejä😳
Jätkät saa liukuhihnalta nimekkäitä vieraita 💪🏼. Rima on nyt korkealla tulevienkin vieraiden osalta
🫡 kiitos! Pyritään jatkaa samaa rataa
Erityisesti pidin Kyöstin arviosta Sanna marinin hallituksen osaamisen tasosta. Näitä ääniä toivoisi kuuleman lisää tämän tason tekijöiltä.
Kiva jos tykkäsit!
Hyviä pointteja Kyöstillä, kiitos! Ajatukset pätevät onneksi suurimpaan osaan myös nuorisosta. Suomessa taitaa kuitenkin huonompi osaisten asema huonompi mitä ymmärretäänkään esim. lasten osalta. Katsoin hyvän dokumentin Englannista, jossa lapset eivät käy koulua kun rikollisuudella, erityisesti huumeita myymällä tienaa satumaisia tuottoja. Eräskin lapsi sanoi suoraan, ettei ole järkeä käydä koulua kun tienaa jo hyvin. ua-cam.com/video/FGtk7GRekaw/v-deo.htmlsi=cN77QBe7j-01AwQX
"Loimaan kassa" on nykyinen YTK Työttömyyskassa, vain tiedoksi
Todella hyvä jakso. Asiallista puhetta liittojen mafiatouhuista ja Suomen tilanteesta. Kiitos!
Jos joku ostaa vaikkapa 10 000e taulun niin mitä sitten, käsittämätöntä että suomessa voidaan olla noin kateellisia ettei voi sanoa ostaneensa sitä 10 000e taulua. Hyvä haastattelu.
Kiitos!
Kun on jollakin paljon kokemusta, näkemystä ja tietoa miten maailma makaa, niin puhe arvoista ja asioista on usein tuon kaltaista.
💪🏼💪🏼
Joo jos firmalla menee huonosti joka johtuu johtokunnan johtamisesta niin vastuuseen joutuu työntekijät tulee muutos neuvottelut ja johtokunnan jäsenet eivät joudu vastuuseen päätöksistään vaan saavat suuret erorahat onko tämä oikein Kyösti Kakkoseen kysyisin
Tämä mister Tokmanni mainos oli kyllä aivan huippu.
🤣💪🏼
Olen eronnut 80 luvulla ollessani tehtaassa töissä, kyseisestä syystä ammattiyhdistyksestä (vas). juuri jatkuvan lakkoilun vuoksi. En ymmärrä lakkoilua.
miksi kasarilla lakkoiltiin? jutut mitä kuullut että silloin ajettiin 120% kaikkea kun nousukausi ja rahaa oli käyttää kaikilla...toki lainan korot taisi olla kovat
Voi kettujen eväät, minä jouduin myös hakemaan itse ne rämppä risut❤ Ota mut töihin!
Nokialla on myyjinä iso osa huonosti suomea osaavia henkilöitä?
Siinäpä on kovasti patruunahenkinen kaveri. Kova isäntä 👍
Tokmanni on nykyään kalliskauppa en juuri enään siellä asioi, koska tunne, että saisi jotain edullisesti, on kadonnut.Miten käy ruotsista ostetun dollarsin hintojen? joka ollut edullinen ja hyvä kauppa. Saas katsoa miten käy? Ikävän enteistä kuitenkin.
Kuunnellessani erästä haastattelua, Kyösti Kakkonen sai minut vakuuttumaan Tokmannin osakkeiden myynnistä pörssitaipaleensa alkuvuosina. Oma mokani 😅
🥲
jos en olisi eläkkeellä niin menisin mielelläni Tokmannille hommailemaan. En välttämättä rahan takia vaan yrittäjän moraalin.
Ilmeisesti aika leikata eläkkeistä niin pääset nauttimaan tämän filantroopin hommista.. Veijo Sykkö saattaa olla tuosta moraalista eri mieltä.
Kyösti puhuu täyttä asiaa. Kannattaisi kaikkien kuunnella häntä.
💪🏼
Kiireisiä miehiä ne pojat saa vieraiksi. 😮
Siltä pahasti vaikuttaa😳 Iso kiitos Kyöstille että tuli mestoille💪🏼
Mun mielestä vanhemmat opetta lapislle.. Perheessä joita aamulla molemmat vanhemmat menee käy töissä niin lapset ymmärtää ja näkee mallin.Mutta jos molemmat vanhemmat makoilee aamulla kun lapset menee kouluun niin kaikki tietää mihin johdattaa lapsiaan
Kyöstille tiedoksi että, niitä on tällä hetkellä kaksi! Joilla on armeija käymättä.
Tuliko esittelyssä sanottua vahingossa Stockmannin toimitusjohtaja?
Ei onneks nii pahaa mokaa tullu tehtyä😂
Opettajillahan on vastuu siitä mitä opetetaan, kuka haluaa opettajaksi palkalle millä juuri ja juuri tulee toimeen? Tässä maassa mättää eniten se että ei ymmärretä vieläkään mikä kannustaa työntekoon? Päästään taas tähän suomen eläkeke järjestelmään joka on vielä isompi MAFIA Miettikääpä sitä mihinne yel maksut oikeasti päätyy? Jos joku kääntyy yhteiskuntaa vastaan niin se on myynti. miten yksinkertaista asiaa ei kuunnella kun suomen taloustajuisin mies Harkimo puhuu. Leikataan vähän vammais tuesta ja vähän enemmän työttömyydesta kun maksatetaan kaikki uudella yrittäjyydellä? Perustat yrityksen niin olet tuomittu häviämään ensimmäisen vuoden aikana tai kitumaan sen turvin, tämä meidän maa ei tue sinua mitenkään, olisi paljon helpompaa istua perseellään ja nauttia maan antimista.
Tykkäsin videosta ekan minuutin aikana!😄
Huikeeta kuulla🫶🏼
1:13:40 "Meillä on Suomessa 87 miljonääriä" :D:D:D
Tokmanniin pitää saada tolkkua.. nyt useita kertoja viikossa muuttuvia hintoja ja sitten torstaina sunnuntaina eri tarjoukset.. kyllä on sekaista.. Kyösti voisi perustajana laittaa asiat kuntoon.. yksi lehti ja kokoviikko samat hinnat..
Tätä jaksoa kannattaa jakaa muillekkin, kuin meille sijotus kuplassa eläville!
🤠
Toivottavasti saavuttaa muitakin😁
Maailma muuttuu.
Yksi mun ekoja vahvoja muistoja on Kuusamon Tokmannin avajaiset.
Meillä on yhä se Tokmannin ämpäri
😂📈
Vähän olisi voinut kyseenalaistaa noita työntekijän kyykytystä puolustavia arvoja.
Mitäs sellasia arvoja oli:)?
@@sijoituskastiJos ette huomanneet itse, niin olette molemmat todella tyhmiä. Onko teidät pudotettu päällenne lapsina?
"Jos ette huomanneet itse, niin olette molemmat todella tyhmiä. Onko teidät pudotettu päällenne lapsina?"
Kun järkiargumentteja ei ole, jää jäljelle pelkkä lapsellinen raivoaminen. Yhtään sellaista arvoa et pystynyt sanomaan.
Miksiköhän "shorts" videot eivät näy Android TV:n Appsissa? Ainoastaan "lapsuuden rangaistus" ilmestyi sinne. Muiden tuottajien "shortsit" kyllä ilmestyvät Okey.
Hyvä kysymys, ei valitettavasti aavistustakaan mistä tuo johtuu😶
Hyvä pojat😀
Kiitos😂❤️
mun ukki tuntee ton kuulema Kiihtelysvaarasta kotosi
Hienoja ajatuksia
💪🏼
Kemian maisteri sijoittaa rahansa Alkoon ja nauttii tuotot vatsan kautta
Hyvää puhetta, tällaista puhetta enemmän.
Kiitos kiva että tykkäsit😎
Kyöstissä olisi ministeri potentiaalia, jos lähtisi politiikkaan mukaan. Erittäin viisas mies.
💪🏼
upea keskustelu
Kiitos🫡
Niin presidentti ehdokkaista ainakin Pekka Haavisto ja Jussi Halla-aho ei ole suorittanut asepalvelusta.
Jep
Jos Kakkonen oikeasti haluaisi lisää yrittäjiä tänne Suomeen niin hän voisi maksaa lisää palkkaa työntekijöilleen jotta he pärjäisivät elämässä ja heillä olisi vaikka mahdollisuus varallisuuden kertyessä lähteä itse yrittämään.Sen sijaan Kakkonen haluaa itselle valtavasti lisää rahaa ja työntekijät joutuu kituuttamaan pikkupalkallaan.Kaikkonen voisi myös palkata lisää työväkeä,kun on varaa.
Jenkkityyliin! Omistajille rahaa ja työntekijät painaa kolmee duunia jotta sais vuokrat maksettua,, tätäkö halutaan Suomeen,, todella surullista.
Kakkonen on ykkönen😃
😆
Paljon hyviä juttuja, mutta paljon myös oiotaan mutkia. Toisaalta jokainenhan puhuu oman intressiryhmän puolesta. Muistutetaan vielä, että valtion- tai yritysten talouden vahvuus ei tarkoita suoraan yksilön hyvää taloutta. Kaikelle on aina maksaja.
Kyösti on elävä esimerkki, että oikea asenne on menestymisen ytimessä
💪🏼
94-syntyneenä muistan kans, kun se oli jo osa rangaistusta kun sai itse valita ns. Koivuniemen herran. Ei siitä mitään kaunoja vanhempia kohtaan jäänyt kun sillon kun sitä sai, oli sen kyllä ansainnut. 😅 pieni korjaus, kun videota katsoin eteenpäin. Piiskalla ei ole mitään tekemistä lyömisen kanssa. Edit nro.2 Tämä kaverihan on alfa kun vit*u samaa ihmetellyt kuin lyhytnäköisiä ihmiset ovat. Ja mikä on yhteiskunnan tila. Aina pitäisi olla nykyihmiselle vaan kivaa ja helppoa, ei leikkauksia. 😂
Se kertoo enemmän itse ihmisestä, jos on AUK saati RUK suoritettuna. Ei niinkään siitä simputuksesta.
Tuon loisen mielipiteillä ole mitään merkitystä
En tienny vierasta ennestään mut MIKÄ G🔥
Kiva jos tykkäsit😂❤️
Just juu, taas köyhien vika etten sano mitä omistan... Siis niin vanha klise, älä syytä muita ja varsinkaan sinun silmin köyhempiä...
Palaute: kannattaa jatkossa opastaa vieraita ettei hakata pöytään, nyt kuulokkeilla kuunnellessa inhottava pauke välillä, muuten hyvää keskustelua!
Pitää muistaa sanoa!
Paljon oli hyvää, mutta ay ja työttömyyskassahorinat Kyösti olisi saanut jättää höpisemättä. Ihan liian yksisilmäinen näkökulma. Lisäksi kommentit Loimaan kassasta ja paperiteollisuudesta olisi kannattanut faktatarkistaa ennen ulostamista.
Kiitos!
Myös armeijapuheet oli melkosen konservatiivista, mutta ymmärtää vähän iäkkäämmältä mieheltä.
Äijä haikailee 1930 lukua, jolloin työläisillä ei ollut mitään oikeuksia,.
Kyösti ei tosiaan tuon alan asiantuntija. En myöskään minä, joten faktat kiitos:
Mielestäni isot raamit kyöstillä kyllä oli kohdillaan.
Äijä on kuitenkin ostanut työtä muutamalta tuhannelta työläiseltä, yhteensä kymmeniä tuhansia työvuosia. Siis ostanut, ilman takuuta työstä
Loppui tokmannilla käyminen. Käsittämätöntä jorinaa eikä voi kuin ihmetellä puheita valtiontaloudesta. Hyvä esimerkki siitä ettei näitä bisnestyyppejä (esim. Berner ja Sipilä) pidä päästää koskaan päättämään yhteisistä asioista 😑
En hirveästi tiennyt kaverista ennen jaksoa, niin sen lisäksi että katsoin tämän, lukaisin wikipediasta mikä on miehiään. Kaiketi vaikuttaa siltä, että tämä on junttiversio Nalle Wahlroosista. "Vuonna 2016 Kakkonen väitti, että Suomessa laiskotellaan ja että työntekijät saavat liian suuria palkkoja. Hänen mukaansa työntekijöillä on myös liikaa valtaa yhteiskunnassa"
Mikä tuossa ei pidä paikkaansa?
Kaikki, ihan kaikki yli 65 - vuotiaat, jonka kanssa olen käynyt keskustelua elämästä, kaikki ovat sanoneet kyseisessä iässä ( + 65v ) että heille on myyty eläke / eläkkeelle pääsy valtiossa, joka on puhdasta valhetta, jokainen heistä on kertonut minulle heidän isoimmasta virheensä elämässä, joka on ollut työ, jota tekivät koko elämänsä, etteivät ymmärtäneet mitä elämä edes tarkoittaa, koska kun pääset eläkkeelle se on ollut jo siinä vuosikymmeniä, etkä saa aikaa takaisin, kuolen ennemmin kuin menen töihin jos kaikki ovat sen minulle kertoneet mikä heidän isoin virheensä on ollut, vaikka miljoonia tilillä.
Miksen uskoisi heitä ?.
Vaikka olen paikallaan, ainakin tämä on itseni koodaamaa elämääni, eikä kukaan käytä minua hyväkseen ( voitte tappaa minut, muusta teihin ei ole ).
Tämän kun kansalaiset tajuavat alkavat isot korporaatiot tuhoutumaan, koska kaikki haluavat osan kaikesta.
Muuten he eivät tottele valhetta, jonka myyvät laitoksissa sinulle.
Jos jumala on ikuisuuden ollut jumala, unohtaako jumala joskus, että on jumala.
Jumala sinä et luonut minusta työläistä
Kiitos siitä.
Koska kuulostaa sekavalta horinalta?
silmälasit vaihtoon herralle.
Huvittaa että suurin osa näistä vanhoista gubbeista on kryptoja vastaan :D
Innolla odotan sitä päivää kun tämä henkilö muuttuu mullaksi
Vois herra vähän miettiä mitä sanoo. Ei anna kovin hyvää kuvaa yrityksestä mikäli alkaa moittimaan ihmisiä valinnoistaan esimerkiksi siitä ettei armeijaan mene. Minä itse kusetin yhdellä lauseella C paperit ja voin ihan hyvin olla asioimatta Tokmannissa ja kantaa rahani muualle mikäli tosiaan toimarin asenne on tuollainen. Hänkin kuitenkin edustaa yritystään ja tuollainen arvostelu ei todellakaan anna mitään hyvää kuvaa yrityksestä. Päinvastoin ja boikotti on hyvä työkalu.
Kyösti ei ole Tokmannin toimari eikä hänellä ole käsittääksemme myöskään omistuksia enää