Eiköhän nämä ole paritettu about samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Esim yhdessä jaksossa molemmat nuoria ja toisessa lapsiperheet. Eli onhan tuo tämänkin jakson rikas hyvinkin rikas verrattuna tähän toiseen osapuoleen ja tuossa vaiheessa elämää/uraa
Olen alkanut epäilemään, että tuotanto käy sotkemassa köyhien asunnot, ennen kuin rikas muuttaa. Luulisi että ihmiset haluaisi siivota kotinsa tulotasosta riippumatta ennen, kuin vieras muuttaa sinne asumaan kuvausryhmän kanssa.
@@slv6470 meidän perhe oli hyvin pienituloinen vielä niihin aikoihin kun olin ala aste ikänen niin äiti aina siivosi kotona ennen vieraita piti viel oikein huolella putsata kaapinovet
Pakko kommentoida, vaikka onkin 2 vuoden vanha video, että ei ole kauhean kummallista, että tämän köyhän koti ei ole tip top. Hän kertoi jo esittelyssä, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, eli masennusta ja maniaa. Mielenterveyskuntoutujan on usein vaikea pitää perusasioista, kuten siisteydestä huolta, vaikka olisi lääkkeetkin. Toivoisin vähän enemmän ymmärrystä ja empatiaa tähän asiaan, eikä ihmettelyä.
Samaa mieltä! Vähän särähti itellä myös korvaan... Ite mielenterveysongelmaisena / kuntoutujana on taas aika päinvastoin, et koti täytyy olla tosi puhdas ja siisti, jos ei oo ni se enemmänki vaa lisää mun epävakautta ja huonoo vointia. Mut suurimmalla osalla juurikin niistä mielenterveyskuntoutujista on tämä mitä mainitsit jo!
Tervetuloa mielenterveysongelmiin! Masennuksessa, adhd:ssa, bpd:ssä yms. voi ihan vahingossa oikeesti unohtaa pyykit koneeseen, vaikka kuvausryhmä tulis paikalle. Mut on myös voinu jättää pyykit sinne et toinen kokee sen arjen myös hmmm...
@@demaagus Kannattaa kattoo, ois kyl iha huippua jos tekisit niistä ekan kauden jaksoista kans ees jotai videoita!🔥 Eli jos tsekkailet ekaa kautta nii tee ihmeessä samalla jotai videoita😎
Mua häiritsi kun sillä taikurilla ja muusikkomuijalla oli samanlaiset kattolamput, ja ootin koko jakson että milloin se taikuri huomaa sen lampun ja reagoi siihen. Mutta ei. Paska kässäri/editointi, ei voi muuta sanoa.
ite jos rikastuisin äkkiä tai vaikka työllä mikä ei suomessa kovin usein tapahdu... niin vaatteisiin ja ns muotiin en kajoais varmaan siltikään, oon aina käyttäny vaan niitä mitkä tuntuu hyvältä päällä, korkeintaan ostasin vaan niitä mitä haluan enkä sen takia et ne on kalliita taikka muodin huipulla... yleensä sitäpaitsi muotivaatteet on hölmöjä :D
Ehkä siksi kauppareissua ei näytetä, koska rikkaat ei käy kaupassa. Pelkkää ravintola- ja noutoruokaa. Ja joskus tarvitsee kaupasta jotakin sekin tilataan, eikä mennä kauppaan ite.
Kyllä rikkaatkin voivat elää askeettista elämää, mutta heille se tosin on valinta. Muistelen, että Steve Jobsin elämänkerrassa mainittiin, että hän eli pitkään ilman huonekaluja. Muun muassa oikeanlaisen sohvan hankkiminen otti todella paljon aikaa, vaikka hänenkin varallisuus olisi mahdollistanut huonekaluhankinnat ilman suurempaa henkilökohtaisen talouden notkahtamista.
Vaikka onkin vanha video, niin kyllä mua triggeröi se, että toisen kotiin mennään ja arvostellaan kuinka epäsiisti se on! Vaikka toinen ei olis tietoinen kämpässä asuvan MT ongelmista, niin vois silti vähän kunnioittaa toista. Ja itse kullakin välillä unohtuu pyykit koneeseen tai muuta vastaavaa..
Mulle kävi kerran niin, että olin leikkauksen jälkeen saikulla 8 viikkoa tietämättä että en tuu saamaan yhtään palkkaa siltä ajalta. Asia selvis mulle kun olin aikeissa maksaa laskut verkkopankissa. No, tein toimeentulotukihakemuksen ja vaikka olin tienannut edellisinä kuukausina ihan ok, niin sain toimeentulotukea ja maksusitoumuksen apteekkiin. En oikein ymmärrä, miten ei saa kuin 300e/kk vai tarkoitetaanko tässä sitä summaa joka jää tuista jäljelle kun on maksanut vuokran ynnä muut asumiskustannukset ja puhelinlaskun? Onko eri kaupungeissa eri säännöt vai eikö hän ole tajunnut ilmoittaa lääkitystään hakemuksessa ja pyytää maksusitoumusta?
@@Voikukkavoi Niin, ja elämäntilanne otetaan huomioon, kuinka monta henkilöä taloudessa asuu, onko lapsia ynnä muuta. Mutta sähkölasku, vesilasku, vuokra, kotivakuutus, on kaikki laskuja jotka Kela maksaa toimeentulotukiasiakkaalle. Lääkkeet sähköisellä maksusitoumuksella eli apteekissa he näkevät että laskun maksaa Kela kokonaan. Niitä rahoja ei voi käyttää mihinkään muuhun. Jos jää vain 300e käteen, sen on oltava se summa joka jää muuhun elämiseen. Kelahan ei ota kulutusluottoja yms. laskuihin, joten ne tietysti voi viedä isonkin osuuden jäljelle jäävästä summasta. Jos niitä on, tai ulosottovelkaa tms, niistä ei ehkä halua tähän sarjaan osallistujat avautua. 🤔
Todennäköisesti meinaa mitä jää käteen tai sitten jos on sopimus että kela/sosiaalitoimisto maksaa suoraan laskut ja vuokran saajalle, silloin voi ollakkin et saa 300e. Mutta sama asia kummiskin. Itse sain opiskelija aikana työmarkkinatuen mikä on yleensä parempi kuin toimeentulotuki 540e ja asumistuen 330e. Siitä meni 615e vuokra + laskut. Et toi 300e on todennäköisesti se mitä jäi käteen, ei se koko summa. Jos ei siis tienaa jostain muualta samalla.
Löysin nämä sun videot tässä kun neljä päivää sairaalassa maannut, kiitos päivieni piristyksestä! 😀 Mut pakko kommentoida tuota; liian vähän ymmärretään oikeasti sitä kuinka tärkeitä lääkkeet on eri sairauksien hoidossa ja oikeasti; ei niitä Kela maksa; vaik korvaus tuleekin (ei edes kaikista tropeista tuu)- ei ole vara ostaa lääkkeitä vaikka ne ois elintärkeitä.
Tähän lisähuomiona, että kyllä maksaa kela lääkkeet heille, jotka ovat siinä kuussa oikeutettu toimeentulotukeen kun reseptilääkkeensä käyvät apteekista hakemassa.
home ei itessään "haise", mutta monet homeelle altistuneet tuntee sen ekana nenässä ns. allergisen reaktion tapaisena, koska ovat altistuneet sille pitkään (esim. kouluissa, täällä ollu monissa tasakatto ja hometta sekä sädesientä peitelty). Ei siis ole olemassa mitään "homekoiraihmisiä". Mutta tosiaan oma äitini on ollut opettajana homekoulussa vuosia ja kun menimme arabian kampukselle niin hänellä lähti kokonaan ääni puolessa tunnissa.
itehän en reagoinu tai haistanu mitään mutta homeessa ja sädesienissä yms. on se ikävä juttu että jos hengität niitä pitkään niin se altistaa syövälle ja muille kokokehollisille ongelmille. Ja suomessa on tutkittu tätä että koulut on aiheuttanu monille astma/allergiaoireita, koska home.
Ois ottanu kissan mukaan ,miksei ottanut, eihän kaikki rupee ees hoitaa toisen kissaa nii kyllä ois parempi ottaa mukaan nii on varmaa kissa saa kaiken mitä tarvitsee 😮😾
Esim. näin opiskelijana jää vuokran jälkeen rahaa 100€ kuussa. Sen pitäis sit riittää laskuihin, ruokaan, kissan ruokaan jne. Ei siitä niin helposti säästä...

jep, tai "ohjeistaa" köyhää jättämään sen paskaseks, tai esim tahalleen pyykit koneeseen ym.
@@slv6470 meidän perhe oli hyvin pienituloinen vielä niihin aikoihin kun olin ala aste ikänen niin äiti aina siivosi kotona ennen vieraita piti viel oikein huolella putsata kaapinovet
@@welho3867joo sama, piti kirjahyllyist lähtien pyyhkiä pölyt, kirjoja myöten
En mä nyt ehkä rikkaaksi tuota miestä sanois. Hyvin toimeentuleva ehkä parempi määritelmä.
no on se rikas jos pystyy parin sadan juttuja ostaa ilman että se vaikuttaa perheen/oman itsen elämään???
@@MimiMangetsu ei
jos on varaa heittää tosta noin vaan 400e lompakkoon ja toiset 400e johonki huiviin, nii kyllä sillon melko rikas on.
@@MimiMangetsu ei oo rikas
@@sulomau ei oo
Pakko kommentoida, vaikka onkin 2 vuoden vanha video, että ei ole kauhean kummallista, että tämän köyhän koti ei ole tip top. Hän kertoi jo esittelyssä, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, eli masennusta ja maniaa. Mielenterveyskuntoutujan on usein vaikea pitää perusasioista, kuten siisteydestä huolta, vaikka olisi lääkkeetkin. Toivoisin vähän enemmän ymmärrystä ja empatiaa tähän asiaan, eikä ihmettelyä.
Toivottavasti häntä on autettu että saa tuet ja lääkkeet itselleen .
Samaa mieltä! Vähän särähti itellä myös korvaan... Ite mielenterveysongelmaisena / kuntoutujana on taas aika päinvastoin, et koti täytyy olla tosi puhdas ja siisti, jos ei oo ni se enemmänki vaa lisää mun epävakautta ja huonoo vointia. Mut suurimmalla osalla juurikin niistä mielenterveyskuntoutujista on tämä mitä mainitsit jo!
Tervetuloa mielenterveysongelmiin! Masennuksessa, adhd:ssa, bpd:ssä yms. voi ihan vahingossa oikeesti unohtaa pyykit koneeseen, vaikka kuvausryhmä tulis paikalle. Mut on myös voinu jättää pyykit sinne et toinen kokee sen arjen myös hmmm...
näin juuri
Niimpä!
Tämä juurikin itse sairastan myös masennusta asioita voi unohtaa jos on masentunut
Tää nainenhan totesi jossain kohtaa jaksoa, että tajusi myöhemmin unohtaneensa ne pyykit. Eli ei niitä tahallaan sinne jättänyt🙃
ADHD ei ole mielenterveysongelma. Ei mulla muuta. 🌹
Ai että olipa taas hyvä video!🔥 Toivottavasti teet vielä muistaki jaksoista nää videot!!😊
Kiitos! 😎🔥 Joo täytyy tehä! 🔥 Joskus ois ehkä myös kiva tsekkaa vertailuna 1. kausi, et erooko tuotanto siinä tähän kauteen! 🤔
@@demaagus Kannattaa kattoo, ois kyl iha huippua jos tekisit niistä ekan kauden jaksoista kans ees jotai videoita!🔥 Eli jos tsekkailet ekaa kautta nii tee ihmeessä samalla jotai videoita😎
Mua häiritsi kun sillä taikurilla ja muusikkomuijalla oli samanlaiset kattolamput, ja ootin koko jakson että milloin se taikuri huomaa sen lampun ja reagoi siihen. Mutta ei. Paska kässäri/editointi, ei voi muuta sanoa.
Ei voinut hyväksyä sitä faktaa että köyhällä sama lamppu. Vaihto varmaa jälkeenpäin omansa
ite jos rikastuisin äkkiä tai vaikka työllä mikä ei suomessa kovin usein tapahdu... niin vaatteisiin ja ns muotiin en kajoais varmaan siltikään, oon aina käyttäny vaan niitä mitkä tuntuu hyvältä päällä, korkeintaan ostasin vaan niitä mitä haluan enkä sen takia et ne on kalliita taikka muodin huipulla... yleensä sitäpaitsi muotivaatteet on hölmöjä :D
Ehkä siksi kauppareissua ei näytetä, koska rikkaat ei käy kaupassa. Pelkkää ravintola- ja noutoruokaa. Ja joskus tarvitsee kaupasta jotakin sekin tilataan, eikä mennä kauppaan ite.
Tää on niin Paras!!!!
Tosi Hyvä Sarja Rikkaat Ja Rahattomat👌🏻💎👑
Timantti Video👌🏻💎👑
Kyllä rikkaatkin voivat elää askeettista elämää, mutta heille se tosin on valinta. Muistelen, että Steve Jobsin elämänkerrassa mainittiin, että hän eli pitkään ilman huonekaluja. Muun muassa oikeanlaisen sohvan hankkiminen otti todella paljon aikaa, vaikka hänenkin varallisuus olisi mahdollistanut huonekaluhankinnat ilman suurempaa henkilökohtaisen talouden notkahtamista.
Sulla on ihanan sarkastinen tyyli ja pehmeä ääni.
Vaikka onkin vanha video, niin kyllä mua triggeröi se, että toisen kotiin mennään ja arvostellaan kuinka epäsiisti se on! Vaikka toinen ei olis tietoinen kämpässä asuvan MT ongelmista, niin vois silti vähän kunnioittaa toista. Ja itse kullakin välillä unohtuu pyykit koneeseen tai muuta vastaavaa..
Mulle kävi kerran niin, että olin leikkauksen jälkeen saikulla 8 viikkoa tietämättä että en tuu saamaan yhtään palkkaa siltä ajalta. Asia selvis mulle kun olin aikeissa maksaa laskut verkkopankissa. No, tein toimeentulotukihakemuksen ja vaikka olin tienannut edellisinä kuukausina ihan ok, niin sain toimeentulotukea ja maksusitoumuksen apteekkiin. En oikein ymmärrä, miten ei saa kuin 300e/kk vai tarkoitetaanko tässä sitä summaa joka jää tuista jäljelle kun on maksanut vuokran ynnä muut asumiskustannukset ja puhelinlaskun? Onko eri kaupungeissa eri säännöt vai eikö hän ole tajunnut ilmoittaa lääkitystään hakemuksessa ja pyytää maksusitoumusta?
Jepp koska perustoimeentulotkikin on n. 500€/kk ja jos oot käyny töissä tai valmistunut ammattiin saat automaattisesti työttömyysturvatukea 600€/kk
@@Voikukkavoi Niin, ja elämäntilanne otetaan huomioon, kuinka monta henkilöä taloudessa asuu, onko lapsia ynnä muuta. Mutta sähkölasku, vesilasku, vuokra, kotivakuutus, on kaikki laskuja jotka Kela maksaa toimeentulotukiasiakkaalle. Lääkkeet sähköisellä maksusitoumuksella eli apteekissa he näkevät että laskun maksaa Kela kokonaan. Niitä rahoja ei voi käyttää mihinkään muuhun. Jos jää vain 300e käteen, sen on oltava se summa joka jää muuhun elämiseen. Kelahan ei ota kulutusluottoja yms. laskuihin, joten ne tietysti voi viedä isonkin osuuden jäljelle jäävästä summasta. Jos niitä on, tai ulosottovelkaa tms, niistä ei ehkä halua tähän sarjaan osallistujat avautua. 🤔
Todennäköisesti meinaa mitä jää käteen tai sitten jos on sopimus että kela/sosiaalitoimisto maksaa suoraan laskut ja vuokran saajalle, silloin voi ollakkin et saa 300e. Mutta sama asia kummiskin. Itse sain opiskelija aikana työmarkkinatuen mikä on yleensä parempi kuin toimeentulotuki 540e ja asumistuen 330e. Siitä meni 615e vuokra + laskut. Et toi 300e on todennäköisesti se mitä jäi käteen, ei se koko summa. Jos ei siis tienaa jostain muualta samalla.
Lääkkeet saa varmasti sosun kautta se on ihan varma juttu.
2:00 räjähdin nauruun
Kiva uus video 😃 👍
Jes! 🔥😎
Minä itse olen vähävarainen joka kuukausi pitäää kaupassa laskee ostokset mutta silti olen elämääni tosi tyytyväinen en haluis olla rikas
Älä huijaa itseäsi :D
UA-camn parhaat editoinnit 😂👌 Oot huippu!
Iso kiitos! 😎🔥🔥
EI todellakaan ole rikas hyvä jos edes toimeentuleva
4:00 roni back?
Repeilin koko videon ajan tilaukseen meni!!🤣👍🏼
Mahtavaa, kiitos! 🔥🔥🔥
Ja mullakin on tommonen lamppu.
Sattumaako. I think yes. 😏
11:58 mistä lähtien yksityislennot on maksanut 830€ kun eiks ne oo ainaki 4-5krt enempi
Kolihepterillä 30 min. about sen 900€, et jos ei ole mennyt kamalan pitkälle ja kävellyt takas
Söpö look sulla 💗
Kiitti!🔥
Flexasko toi äijä just hugo bossilla😂
Parasta, että flexaa jollain Hugo Bossin kurasella kellolla.,😂 Samaan hintaan sais vaikka ihan tyylikkään Seikon, joita voi sentää kutsua kelloiksi.
Tuo jätkä ei ole rikas, sanoisin keskituloiseksi.
Edelliseen Rikkaat ja rahattomat jaksoon liittyen:18000€+15000€=33000€
toi ”rikas” on meidän koulussa kouluvalmentajana
Sehän on homoseksuaali
Tiesitkö että se on homo
Taikuripoika olis kyllä tosiaan sopinut paremmin köyhäksi tähän ohjelmaan 😅
ootko ikinä tavannu oikeesti köyhää? On nimittäin ainakin keskiluokkaa tää taikuripoika.
@@yunmint_art Paino sanalla _tähän ohjelmaan_ 😅
Miks tässä hiton ohjelmassa rikkaat esittelee omistamiensa tavaroiden hintoja.. mutta köyhät ei?!??
venasin tätä vidii
Voitko pysyä yhdessä videossa vain jatkossa kun meen sekasin ku laitat vanhoi videoit ja puhut niin paljon
Löysin nämä sun videot tässä kun neljä päivää sairaalassa maannut, kiitos päivieni piristyksestä! 😀 Mut pakko kommentoida tuota; liian vähän ymmärretään oikeasti sitä kuinka tärkeitä lääkkeet on eri sairauksien hoidossa ja oikeasti; ei niitä Kela maksa; vaik korvaus tuleekin (ei edes kaikista tropeista tuu)- ei ole vara ostaa lääkkeitä vaikka ne ois elintärkeitä.
Tähän lisähuomiona, että kyllä maksaa kela lääkkeet heille, jotka ovat siinä kuussa oikeutettu toimeentulotukeen kun reseptilääkkeensä käyvät apteekista hakemassa.
Voitko tehä näitä videoita niistä vanhoista jaksoista?
Yritän kattoo niitä joo 😎🔥🔥
@@demaagus jess ois tosi kiva😁
6:30 lääkkeetki on ruokaa so
On aika perseestä katsoa näitä kun oot aika ylimielinen
Verotulot olivat alle köyhyysrajan? Rikkaus on terveys,.
pastan keitinveden kuuluu olla suolapitosuudeltaan about merivettä, et ei se ny nii hirveesti suolaa sinne laita :D
Taikurillahan on tonnin ooppeli
Miltä home haisee?
home ei itessään "haise", mutta monet homeelle altistuneet tuntee sen ekana nenässä ns. allergisen reaktion tapaisena, koska ovat altistuneet sille pitkään (esim. kouluissa, täällä ollu monissa tasakatto ja hometta sekä sädesientä peitelty). Ei siis ole olemassa mitään "homekoiraihmisiä". Mutta tosiaan oma äitini on ollut opettajana homekoulussa vuosia ja kun menimme arabian kampukselle niin hänellä lähti kokonaan ääni puolessa tunnissa.
itehän en reagoinu tai haistanu mitään mutta homeessa ja sädesienissä yms. on se ikävä juttu että jos hengität niitä pitkään niin se altistaa syövälle ja muille kokokehollisille ongelmille. Ja suomessa on tutkittu tätä että koulut on aiheuttanu monille astma/allergiaoireita, koska home.
Homeelta
Haista home!
Mulla on samanlainen pyykinpesukone ku tällä naisella🙈
Kun luokkasota alkaa, tiedetään kuka on ensimmäinen.
Mut silti tällä tältä jäbält löytyy ikean taulu
Ei kenenkään pyykkejä voi koskea😂
Tää on ihan hauska ohjelma mistä tätä näkee?
Ruudusta 😊
@@demaagus kiitos.
Vaan 700€ rikkaalla?
kolaviiniin sitä rahaa palaa
Jos on opiskelija ja ei oo lainaa nii kyllä 20-30€ viikossa pitää pärjätä valitettavasti 😬
No huhhuh,melkosta pröystäilyä,hyvä jos muiden kulujen jälkeen jää ruokaan 10€
se ,ujja eiollu valinnu ne lääkkeet hetkeen....
Rikas poika ei oo varaa korjata vinoja hampaitaan😂
tää rikas ukko oli meijänkoulul viime vuon 😅
Siä köyhän kotona haisee varmaa siks ku siä on kissa, kissat kakkaa laatikkoon sisällä..
siis mikä toi huppari on ja mistä se on
Huppari on Junkyardilta. Valitettavasti ei taida olla enää valikoimassa. 🙈🙊🙉 Voin tarkistaa tosin merkin myöhemmin jos haluut.
7€ saa kolmen päivän ruuat!
tottakai koti haisee aina vähä homeelle varsinki Londonissa ja miks ei Lossissaki tai Nyyörkissä 🤔😂
Toihan on se "etsi kaupunki jossa on 5 a-kirjainta" juontaja 😅
isi osti mut öäääööä nii lölkölmnmimin¨mii
On nää rikkaat aika hölmöjä.
ok
TATUOINTI 350 .JA KISSA NÄKEE NÄLKÄ. OLISI OSTANUT UUDEN PESUKONEEN
KISSA NÄKEE NÄLKÄ
Ois ottanu kissan mukaan ,miksei ottanut, eihän kaikki rupee ees hoitaa toisen kissaa nii kyllä ois parempi ottaa mukaan nii on varmaa kissa saa kaiken mitä tarvitsee 😮😾
Toi kissan haju oli... paras...🤣🤣
et saa vitsailla home ongelmista joillekkin voi tulla todella vakavia home allergia / home ongelmia
mieti vähän. Silti hyvä video.
Tuolla logiikalla mistään ei voi vitsailla.
Jos mä olisin ollut toi nainen niin mä olisin ostanut niitä lääkkeitä🤷♀️
Tuo Äijä penkkaa mitä mun 15 v kaveri💷💷
Torista kun ostaa telkkarin nii se on 20-70€ ja ehjän pesukoneen saa kans 40-90€, miks nää "köyhät" ei säästä pari kuukautta ja osta sieltä🤷🏼♀️
Koita säästää 300€ tilistä.
Esim. näin opiskelijana jää vuokran jälkeen rahaa 100€ kuussa. Sen pitäis sit riittää laskuihin, ruokaan, kissan ruokaan jne. Ei siitä niin helposti säästä...
@@norzi99 Miks syöt kissan ruokaa ??
Moiii
Moi
pettymys
paskaa
”Muutama viistonnia sinne ja tänne” ööh kun 32000-25000=7000
Tuo "rikas" on kyllä ärsyttävän olonen valittava diiva.
Tuollasta kontektia tulee kun uusavuton tuottaa.sääli