12:40 saanen korjata siis Pabloa ammuttiin 2 kertaa selkään ja sen jälkee kun hän oli kaatunut maahan oli vielä elossa ja sitten vasta häntä ammuttiin kuolettavasti päähän eversti Matinezin toimesta :)
Hei minulla olisi sellainen aihe, että voisiko ihminen jäädä henkiin, jos saa luodin päähänsä? Sehän ei automaattisesti kuolemaa tarkoita, mutta tekee fataalia vahinkoa.
Tämän vuoden puolella on tarkoitus laukaista maailman ensimmäinen puusta tehty satelliitti kiertoradalle. Sen avulla selvitetään, voidaanko puumateriaalia käyttää avaruudessa. Se onkin mielenkiintoista nähdä, miten vaneri kestää ja käyttäytyy avaruudessa. Satelliitti on hyvin pieni, noin 10x10x10 cm ja noin kilon painoinen. Koivuvanerin käyttäytymistä tarkkailee kaksi kameraa.
Pablo muuten ei unohtanut luultavasti aikaa kun puhui puhelimessa. PABLON poika sanoi että pablo teki se tahalleen suojellakseen perhettään, sillä Los pepes olisi saattanut murhata pablon perheen ellei hän olisi kuollut.
Tää sarja oli aivan MAHTAVA. Oli todella mielenkiintoista ja mukavaa seurata Pablo Escobarin ja Columbian historiaa. Pablo oli kyllä aikamoinen jätkä, kunnioitan kyllä hänen sisuaan ja tyyliään vaikka olikin rikollinen. Taustan musiikki ja taustat kaupungista ja viidakosta Columbiasta sopi tosi hyvin tälle videolle. Ps mä todella haluan lisää tämän kaltaisia tarinoita kuuluisista henkilöistä koska sain nyt tietää paljon enemmän Pablon elämästä ja myös Columbian historiasta. Iso KIITOS tästä videosarjasta. 🔥🔥
Ihan mielenkiintoisesti toteutettu video. Olisit voinu vielä mainuta Pablon pommi-iskuista. Ne oli siellä loppu päässä Pablon elämää ja meno oli raakaa. Lisää vaan kartelleista videoita :)
oon jostain syytä vältellu narcos sarjaa muta nyt aloin kiinostumaan? viedäänkö se sarja Pablon kuolemaan? (älkää spoilatko alan kattomaan sitä lähi päivinä)
Ensimmäinen osa löytyy tästä: ua-cam.com/video/OoA80UfeomU/v-deo.html
Oot paras tubettaja
Petterin pitäs heittää voltti videolla
mahtava sarja lisää 2 osasii videoita
Oon kattonu
Milloin ryyppäämään ja sekoilemaan Hjalliksen ja Jethron kanssa?
Milloin ryyppäämään Villen ja Pastorificin kanssa?
Tuleva legenda ja matthewin vaikutuksen
hyvä video sarja lisää tämmösii ihmisten tarinoita
Ilvvves!
Sulla on hyvä toi nimi. =D
Mä oon täysin samaa mieltä että lisää tarinoita ihmisistä 😊
Hyvä idis
Nää sun videot on sairaan hyviä
Kiitti!!!
@@pmikkonen oot yks parhaimmista tubettajista
Näitä todellakin lisää Petteri👍
No niin nyt tuli se toinen osa Pablo Escobarista. Loistava ja erilainen video. Jatka samaan malliin Petteri.💪🔥👍
Tämä Petteri Mikkosen Pablo Escobarin elämästä kertova dokumentti oli tosi loistava ja hyvin tehty! Tilasin kanavan.
Kiitos
Koko tarina löytyy netfliksistä, mistä tämäkin on varmasti kopioitu.
@@make_my_day61 Et selvästi kattonu ekaa osaa
@@make_my_day61 no jostakin petterin pitää tietoa hakea että pystyy tekemään videoita!
@@sararautio2755 en kyl tarkoittanut millään pahalla. Tuli vaan mieleen, kun on yx mun lempparisarjoista.
Hyvin se Petteri tarinan kertoi 👍🏼
12:40 saanen korjata siis Pabloa ammuttiin 2 kertaa selkään ja sen jälkee kun hän oli kaatunut maahan oli vielä elossa ja sitten vasta häntä ammuttiin kuolettavasti päähän eversti Matinezin toimesta :)
Ai. Mää luin sellasta lähdettä, ettei tiedetä kuka kuolettavan laukauksen ampui. No ei olis ensimmäinen kerta ku lähteissä on erilaista tietoa
@@pmikkonen joo niissä on vähä eroja mutta niin minä olen lukenut että eversti pablon tappoi. Kiitos muuten nopeasta vastauksesta :D
Chilen kaivosturmasta ois aika kiinnostavaa nähdä videoo!
Sanonta. "Rahalla saa ja hevosella pääsee" pätee tässä :) Eliitit tekee samaa, mutta vähemmän näkyvänä.
Upeaa asiaa. Kiitos.
Seuraava aihealue voisi olla vaikkapa Jim Jones ja Kansan temppeli-kultti.
Oisko seuraavaksi Al Capone?
Se on el chapo
@@henrisu5637 Eri äijä :D
@@n11lolappalainen ok
Näihin sun videoihin jää koukkuun ja näitä tulee sit katottua muutamiaki tunteja putkeen vaikka pitäis nukkua 😃
Oi ei. Kiva palaute silti 😎
Et ole olen ihminen ainut 😁
Hyvä Video Petteri Seuraavaksi ois kiva saada Seuraavaksi tietoa Griselda Blangosta
Tee video 9/11 terrori-iskuista!❤️
Siitä ei saa puhua jewtubessa
@@CletusMcdonagh Esim Aleksi Rantamaa on tehny siitä videon mut se on niin lyhyt et...
@@CletusMcdonagh jewtube lol
Jälleen viihdyttävä video jäbältä kiitos🙏
Just tällä hetkellä katon Narcos sarjaa. Ei ole paras sarja, mutta on viihdyttävä.
Hei minulla olisi sellainen aihe, että voisiko ihminen jäädä henkiin, jos saa luodin päähänsä? Sehän ei automaattisesti kuolemaa tarkoita, mutta tekee fataalia vahinkoa.
Tämän vuoden puolella on tarkoitus laukaista maailman ensimmäinen puusta tehty satelliitti kiertoradalle. Sen avulla selvitetään, voidaanko puumateriaalia käyttää avaruudessa. Se onkin mielenkiintoista nähdä, miten vaneri kestää ja käyttäytyy avaruudessa. Satelliitti on hyvin pieni, noin 10x10x10 cm ja noin kilon painoinen. Koivuvanerin käyttäytymistä tarkkailee kaksi kameraa.
Tää onkin aika mielenkiintoista. Vaikee kuvitella, että se puu kovin hyvin kestäisi. Mielenkiinnolla odotan!
@@pmikkonen Mulla on epäilykseni siitä vanerin kestävyydestä tuolla avaruuden olosuhteissa. Mutta saa nähdä, miten sille siellä tulee käymään.
Tosi hyvä video👌🙏
noniin osa 2 tuli :D tätä on ootettu
Voitko tehdä videon Simo häyhästä tai Olavinlinnan historiasta oon odottanut sellaista videota kauvan😸
Tai peter panista
tein esitelmän pablosta ala koulusta ja kyllä siitä 10 tuli. Aivan mahtava tarina, jota mielellään kuuntelen uudelleen ja uudelleen.
Huhhuh! On kyllä niin vaiheikas tarina kyllä, ettei toista moista taida olla ja toivottavasti tällaista toista ei koskaan tule.
Taas rautaisa annos Petteriä. 🔥👊
Voitko tehä jonkuu videon simo häyhästä
Olin hakenu just limua niin sit tuli youtubeen et sulle on tullu uus video!
Taattua laatua hyvä kiiti
8:58 1901 ?????
Virhe
Voisitko tehdä videon Le loyon tai jostain muusta ns todellisesta urbaani legendasta
Voiks tehä Kaaoksen Jumala Asteroidista "Apophis"?☺️
Oisko next hinterkaifek tai miten kirjotetaan ooks kuullut tosta Petteri?
El Chaposta seuravaa jakso👍🏻
lets go
On todella mukava rentoutua katsomalla hyvän tubettajan kuten Petterin videoita kun on ensin ollut ahkera ja siivonnut sekä pessyt pyykkiä.
No kyllä :)
Onko sulla DJI fpv drone
On!
No,ei todellakaan ollut.
Paha saa aina palkkansa..eikös se niin aina mene!🤔
Todella mielenkiintoinen tarina loistavasti kerrottuna!🪴Kiitos!
Pablo teki myös älyttömän paljon hyvää, joten keskity aiheeseen ennenkuin kommentoit☺️
Eikö Escobar ollut hyväntekijä että rosvo?
Miten pablo es
Ekalla vidillä olin ihan molluski kun odotin 2 vidiii😅😅😅🤣🤣😅😂ja nyt se tuli
Mikä Ikänen se oli kun se kuoli
Hyvän tekijä ja välillä muuta mutta oli osittain hyvän tekiä
11
Vika
Escobar ei ollu hyvän tekijä, se oli pahan tekijä. Hyvä dokkari, kiitos👍🏻
Tutustu aiheeseen ennenkuin kommentoit kiitos☺️☺️! Tuon kommentin perusteella et edes tiedä että mitä kaikkea hyvää hän teki😂😂
Plaatta oo ploomo😅
8:53 1901??!?
Mää kyllä tykkäsi tästä aikaan paljon Pablo escobar jeeeeee
Pablolle peukku👍✌️
Toka
2 Minuuttia Sit
🤣🤣🤣😎✌🤩💯💥💥💥
COMMON W PABLO
Ootteko yöeläimiä :D
👍
El chapo seuraavaks??
Seuraavaksi los zetas
Olisko El Chapo seuraavaks
koska hot wings videoo?
Seuraavaks El chapo = Kaapo
Pablo escobar oli kunnian mies
Vodo auton
Eka
Pablo muuten ei unohtanut luultavasti aikaa kun puhui puhelimessa. PABLON poika sanoi että pablo teki se tahalleen suojellakseen perhettään, sillä Los pepes olisi saattanut murhata pablon perheen ellei hän olisi kuollut.
Tee El chaposta
Oon kolumbiasta kotoisin
paplo oli paras
Mua ei kiinnosta tämmönen, mutt silti rakastan kuunnella tämmösiä. En itse esim tykkää lukea, vaan kuunnella.
Pidä yllä tätä samaa tahtii!! Nää on aina nii mielenkiintosia ja vaikka välillä aihe ei kiinosta itteäni nii nää on jostakin syystä hyviä videoita😅
Yritän pitää tahtia yllä! Mukava että tykkäät videoista!
Ei omasta mielestä Escobar ollu mikään hyvän tekijä sillä ne pommitukset jossa kuoli lapsia ja viattomia siviilejä sotivat sitä mietettä vastaan.
Tutustu aiheeseen paremmin ennenkuin kommentoit kiitos☺️! Hän teki MYÖS älyttömän paljon HYVÄÄ
Kolmas
Hyvä video!
Pa
Tee samanlainen El Chaposta
Asiallinen video oon ite kattonu kaikki escobar sarjat ja dokkarit:D
Samanlainen videokokonaisuus osama bin ladenista?
Joo tätä oon miettiny. Varmasti kyl tulee!
Todella hyvä video
Nämä videot ovat tosi opettavaisia👍🏻 Ja nytten minä kuulostan joltsin nörtiltä mutta tässä hän sitä tuleekin niin kiinostavaa tavaraa😊
Mukava kuulla. Mäki opin tosi paljon ku teen näitä :)
Voitko tehä videon Charles Sobhrajista? Siitä ei löytyny keltää suomenkieliseltä tubettajalta videota.
Laitetaas ylös!
jumpe olipa jännä ja mielenkiintoinen kiitos petteri :)
En oikein tiedä että mitä oon mieltä Pablosta
Tälläne video Osama bin ladenista?
Oot tosi hyvä videoiden tekemiseen
Tää sarja oli aivan MAHTAVA. Oli todella mielenkiintoista ja mukavaa seurata Pablo Escobarin ja Columbian historiaa. Pablo oli kyllä aikamoinen jätkä, kunnioitan kyllä hänen sisuaan ja tyyliään vaikka olikin rikollinen. Taustan musiikki ja taustat kaupungista ja viidakosta Columbiasta sopi tosi hyvin tälle videolle. Ps mä todella haluan lisää tämän kaltaisia tarinoita kuuluisista henkilöistä koska sain nyt tietää paljon enemmän Pablon elämästä ja myös Columbian historiasta. Iso KIITOS tästä videosarjasta. 🔥🔥
Kato narcos sarja nii saat paljon paremman käsityksen kun tästä xd
Tykkää jos oot kattonu Narcosin
Mikähän on tämän taustalla soivan instrumentaalin nimi?
Oisko seuraavaks el chapo?
Oli hyväntekijä
8:51 1901?
Paplo Escopar
Ihan mielenkiintoisesti toteutettu video. Olisit voinu vielä mainuta Pablon pommi-iskuista. Ne oli siellä loppu päässä Pablon elämää ja meno oli raakaa. Lisää vaan kartelleista videoita :)
Jään aina sun videoihin koukkuun :DD
👊
oon jostain syytä vältellu narcos sarjaa muta nyt aloin kiinostumaan? viedäänkö se sarja Pablon kuolemaan? (älkää spoilatko alan kattomaan sitä lähi päivinä)
todella hyvät kaksi videota mutta mikset maininnut mitään eversti carillosta joka metsästi pabloa erittäin urheasti mutta pablo tappoi hänet
Voisitko tehdä jonkun videon jossa kerrot "subnautica" pelistä jotain faktoja tai kerrot sitä tarinaa🥺
5/5 videousti
Cali-kartellin analysointi olisi toivottua.
moi Petteri tämä Bablo Escobari video oli hyvvä lissää näitä videoita kiitos Petteri
Tästä videosta pitäis poistaa dislike mahdollisuus koska oli niin hyvä video