60-luvulla ja muutamana vuonna vielä 70-luvun alussa, meillä oli Varma-lantataikkoon kiinnitetty puukoppi, joka oli katettu. Sillä kuljettiin kyläreissut ihan mukavasti.
Porche sai traktorina legendaarisen maineen nopeakulkuisuudesta. Totuus vain on että aikalaisista Valmetti kulki ihan yhtä ripeään. Olivat selkeästi nopeimmat traktorit aikakaudellaan.
Silloin kun noita 565 valttereita tehtiin, suomessa vielä paljon kuljetettiin traktoreilla kaikenlaista tavaraa. Ajettiin maitoa meijeriin ja viljaa kuivaamoon tai myyntiin. Nopeus oli hyvä juttu kun traktorilla tehtiin pitkiäkin reissuja. Joskus jopa todella usein.
Ihan tuo kulki yli sen mitä valmistaja sanoo. Mulla on 28" renkaat. Ilman kiertämisen viritystä tai laatikkoon välityksen muutosta ei kulje yli 35 millään.
tämä Valmetti menee hitaammin koska on tuo ryömintälaatikko. Mutta vakiona pitäs verrata ohjekirjaa tai jopa mitata. Dexta on myös ykkösellä mahtavan hidas, se on erittäin tärkeää.
Onkohan 565:ssä ajateltu pitkiä siirtymiä savotoille ajavia traktorimiehiä, vaikka voimakkaammat Nuhvit ja Fordsonit taisi olla enemmän savottamiesten suosikkeja. Jotkuthan ajoivat satojen kilometrien siirtymiä työmaille. Ehkä tuo aikakausi alkoi olla ohi kun 500 korvasi 565:n, sehän oli taas suunnilleen yhtä hidas kuin 361. Mutta 33 oli kyllä ollut nopea myös, melkoista vaihtelua 😂
Ruiskutuspumpun kyljestä toppariruuvia hiukan ruuvaten. Meidän 565:nen otti ruuvaten 2700-2800 kiekkaa, eikä ongelmia. Mutta kyllä 565:n laukkasikin sitten hyvin. Aika hyvin kuluki sunkin Vallu noihin kierroksiin nähären. Korvakuulolta tiedän, jotta sun Vallun vaihteistoulinat kohdilaan, oon musiikkimiehiä nääs. Rexta oli aika nuhaisen oloinen
hyvin kyllä ottaa vauhtia kun pääsi yli sen mitä piti kulkee. ei taida uskaltaa vielä tiukkaa mosaa kierrättää mahottomia. mutta vääntöö ja vetoa kyllä on tuossa. Texta on vähän tukkosen kuulonen valtsuun verraten.
Oma '60 Dexta puhelimen GPS:n mukaan 35, käväisi 36:ssakin, mutta sovin 35 huipuiksi. Tasaisella. Kierroslukumittari näyttää vähän mitä sattuu, asteikon yli se kuitenkin tuolloin on.
kyllä tällä kerkee. Semmoset hyvät eli möykkyset asfaltit alkaa olla ilkeitä painattaa menemään. Tätä videoo ennen kävin Vallulla painattaa 3 tunnin lenkin.
mulla tuo dexta minkä ostin ens talven projektiksi tai kattoo nyt milloin, niin kaikki ketkä sen tiesi ja omistajakin sanoi et on nopea malli.. mitään faktaa ei löydy ku kone ei oo ajokunnos, mut moni sanonu et dextaa oli parilla nopeudella.. runkonumeron perusteella vm 60 perus dexta.. ex omistaja sanoi et nopeampi on kuin 5000 joka sillä kans oli.
On ne kun kaksi marjaa, puolukka voitti mustikan tässä kisassa. Valmetti meni kuin kiskoilla, ei se dextan ohjauskaan paha kun ei enempää joutunu ohjailemaan. 👍
meillä dextalla issee joskus huiputti lähemmäs 40km/h ja ois vielä kiihtyny mutta loppu suora kesken😂. toki on siihen asennettu isommat takarenkaat nii se tuo jonku verran nopeutta
On se ollu meidänkin Mc Comikissa putki taakse,joku oli muuttanu ylöspäin ja kauhean lenkin tehny,no ei oll uhuomannu että pakosarjan kun kääntää ylös alasin niin voipi tehdä reijän konepeltiin ja siitä putki pystyyn. En kyllä alaputkea kaipaa vaikka on matalia vajojakin minne pitää ajaa.
Tuo kärryllä työnnättäminen on sellaista legendaa, en tiedä oliko jollain virityksiä jolla ulosottoon sai lisää kierroksia, mutta sillä 550 kierrosta ei juuri juhlita, suunnanvaihtaja oli pieni ja vähän öljyä, kuumeni äkkiä, meillä on tuollaiset kärryt, vanhasta betfordista tehty, julmetun painava, kipin takia se on kaiketi rakennettu, mutta ei se mihinkään kulje ulosotolla.
Kaikissa ainakin itse näkemissäni vanhoissa TI kärryissä on kyllä ollut rakennettu välitys tai auton vaihdelaatikko. Suoralla kytkennällä traktorin voimanottoon saadaan vetoapuja huonossa paikassa. Nopeutta sillä tuskinpa on tavoiteltukaan, ainakaan asiasta ymmärtävät rattorimiehet.
@@anttipuhakka6079 Vaihdelaatikko siinä meidänkin romussa on, mutta jos ajattelee autoa on tuollainen 550 kierrosta min, tyhjäkäyntiä, jopa 1000 kierrosta on aika vähän, mulla on vain nuffi 10/65 JA 35 fergu, joskus tuli sitä kokeiltua mutta ei se niillä kulkenu, nyt ne kärryt on niin mädät ettei ole ollut kiinnostusta niihin, märällä kelillä siitä vedosta oli apuja.
Se koko homma perustui siihen, että alkuvauhti otettiin traktorin vedolla ja sitten vaihdelaatikko vapaalle ja voimanulosotosta peräkärrylle työntö, jolla sen ylinopeuden sai aikaa. Se vaihtovaihe vaati hiukan kikkailua, jotta se onnistui jouhevasti. Muutamissa traktoreissa siihen liittyi pienoinen ongelma. Kun vaihdelaatikkoa ei pyöritetty moottorin kautta, niin voitelupumppu ei pyörinyt riittävästi, tai ollenkaan, jolloin takapyörien pyörittämä vaihdelaatikko sai huonosti voitelua. Seurauksena oli laakeri vaurio.
@@romppaukko Joo, ja varmaan niitä kärryjä on ollu yhtä monta mallia kuin tekijää, jos laittoi kunnon kertojan laatikkoon niin sai kyllä kierroksiakin jos vaan rattorissa tehoa piisasi, mutta on ne olleet hankalia käyttää, pitkällä kepillä on pitänyt vaihteita hämmentää ja vielä selän takana, on mäkisessä maastossa toiminta riittäny.
osaatko sanoa tuosta minun vallun laatikon/perän äänestä tuolla huippuvauhdilla, onko normaalin kuuloinen? Eihän tuo pahasti omaan korvaan jurmuuta tuolla laukalla.
tämäkin rallattaa pahasti tyhjällä kun nopeapuoli päällä, akselit kulunut sen verran vaikka laakerit on uudet mutta kun ne ei ole öljyn sisässä. Sais ihan täyteen öljyä kokolaatikon vaimentuisi varmaan liki kokonaan rallatukset. Huohotin tukkoon.
@@tommisworkshop Etsi tietoa netistä sitä löytämättä =( mutta muistelisin että viimeisiä pelkkiä dextoja olisi ollu jo sillä nopeammalla vaihdelaatikolla, kuin niitä tasauspyörästön lukolla pelkkiä dextojakin vaikka ei vielä superi, mutta se uusi moottori tullu vasta superiin. Ei vähällä etsimisellä löydä enää tietoja, jos joskus vielä pääsen kotipaikan 61 dextaa kokeilemaan niin pitkälle niin dextataan huippunopeus=) ainakin siinä on sama rpm mittari jo kuin superissakin originaalina
Kulukee Vallu mukavasti.., Tässä olisi 361D historiallinen video, Pitäisikö sinunkin laittaa puolitelat ja lähteä "joutsalaisella" kuormatekoon testaamaan kuinka 565 selviäisi....? ua-cam.com/video/R_bsYKXxdgY/v-deo.html
Ihan samansuuntaisia nopeuksia kuin mitä itselläni olevevien Vallun 565 ja Dextan suhteen. Kyllä Vallu menee loikkarilla hirmuista nopeutta Dextaan verrattuna.
@@topituppurainen4010 Enpä muista että olis kovinkaan pelottanut. Kun tuo etäisyys pyörään on kohdallaan, niin ei se noihin lokasuojiin kovin paljoa hakkaa.
@@romppaukko Kyllä minulla ainakin silipasee lokasuojiin kun on piikkiketjut päällä. Tietääkseni on vakioasenteiset lokasujat ja renkaat vanteineen. Ketjut on tietoisesti vähän löysällä, koska pito paranee kun pahaan paikkaan joutuu.
Vallu menee ihan OK, ja on hyvä ajaa vauhtia tiellä. Niin soralla kuin asfaltilla kun ei ole isoja kuoppia. Vakaasti menee. Dexta on heikompi tuon väljän ohjauksen takia. Pysyy silläkin tiellä ihan OK. vähän ennakkoo ottaa kun väitää jotain 😊
Hello, sorry I couldn't get the question correctly. How much is Al-Fursan in Al-Masry for Egypt Blue? Do you mean the Blue tractor what is Fordson Dexta?
@@romppaukko 37 km/h kulkis sitten noilla renkailla, jos kiertäis sen 2300. Aattelinki, että ei varmaan kierrä ihan kaikkia, ku vain yhden kilsan kovempaa meni noilla isommilla renkailla, kun mitä on aikoinaan ilmotettu.
@@jani3253 35 se on meillä kulkenut enimmillään vaikka on huudattanut täydellä kierroksella. Toki kaikkien 14.9-28 renkaitten halkaisija ei aina ole ihan sama. autojenkin renkaitten ulkokehän halkaisijoissakin on hiukan eroja.
näissä 28 ja 32 tuuman pyörissä on halkaisijassa 10mm korkeusero saman merkin sisällä. 2100-2200 kiertikone. poljin oli pohjassa. periaatteessa mentiin yli sen mitä valmistaja mitannut mutta mikä on ollut 32" pyörän koko 1964-1968 sitä tuskin tietää kukaan.
mittarin tarkkuudesta ei voi vannoa, 1.5m vaijerikin välissä kiepillä. Se kiertääkö tämä enempää en tiedä, pitäs naru laittaa pumppuun ja vetää säädin varmana ihan pohjaan.
Sulla ei ole ihan vakio dexta, hyvä vauhti on yli 30 ppiä. en tiiä saisko tuota omaa viritettyä yhtään, kiekkoja koneeseen tai laatikkoon teettäs välitystä....
Ja aikansa kun virittelee saattaapi tulla männät kattoo kuka kiusaa heh! Monesti on runkokin kovillakun rytkytetään kuoppaisilla teillä,täälläpäin katkes yhden miehen Zetori keskeltä kahtia ja ukko sairaalaan,lupas vielä joskus koneen korjailla. Aikamoista kuravalua ne rungot kuulemma toisissa onkin kun kaverilla sellanen oli.
Käsikaasu pohjassa menisi hieman kovempaa molemmat.Ennen ajoivat paljon rahtia,siksi piti kulkea kovaa tiellä😊t:Jukka
Kyllä tuommosella valametilla talon isännät on teheny paljon kauppateissuja ja nostovarsissa puulaatikko missä emäntä istunu huivi tiukasti kiinni.😅
On varmasti hevoskärryn voittanut nopeudessa pitemmällä matkalla .
60-luvulla ja muutamana vuonna vielä 70-luvun alussa, meillä oli Varma-lantataikkoon kiinnitetty puukoppi, joka oli katettu. Sillä kuljettiin kyläreissut ihan mukavasti.
Tämäkin on totta!usein se traktori oi ensimmäinen nopeampi kulkuneuvo kylällä käyntiin kun hevonen tai polkupyörä.
Onneksi tänne isovanhemmille tuli aikoinaan lättähattu ja linjuri,nyt ei kulje enää kumpikaan ja auto pakko olla
Porche sai traktorina legendaarisen maineen nopeakulkuisuudesta. Totuus vain on että aikalaisista Valmetti kulki ihan yhtä ripeään. Olivat selkeästi nopeimmat traktorit aikakaudellaan.
Silloin kun noita 565 valttereita tehtiin, suomessa vielä paljon kuljetettiin traktoreilla kaikenlaista tavaraa. Ajettiin maitoa meijeriin ja viljaa kuivaamoon tai myyntiin. Nopeus oli hyvä juttu kun traktorilla tehtiin pitkiäkin reissuja. Joskus jopa todella usein.
Nykyään ne vasta liikenne traktorit kulkeekin,ei tarte kylätiellä ohi mennä kun kohta on jo perässä!
Huonosti kulki Valmet, jos siin on 32-tuumaset takarenkaat. Oma 565 kulkee rapiat 40km/h.
Ihan tuo kulki yli sen mitä valmistaja sanoo. Mulla on 28" renkaat. Ilman kiertämisen viritystä tai laatikkoon välityksen muutosta ei kulje yli 35 millään.
Oli se hyvä että ajoit yksityistietä, sitähän olisi voinut yleisellä tiellä saada vaikka ylinopeus sakot😅
Kumpikohan menee hitaammin ykkös /peruutusvaihteella,joskus sekin ominaisuus on tärkeä 😊
tämä Valmetti menee hitaammin koska on tuo ryömintälaatikko. Mutta vakiona pitäs verrata ohjekirjaa tai jopa mitata. Dexta on myös ykkösellä mahtavan hidas, se on erittäin tärkeää.
Hyviä videoita ja hienoja vehkeitä! Onkohan kellään tietoa kuinka paljon pitäisi olla puristuspaineet tuollaisessa dextassa?
puristuspaineet pitäs kattoo onko korjaamooppaassa tai perskinssin moottorikirjassa jota ei vielä ole tullut hommattua
Onkohan 565:ssä ajateltu pitkiä siirtymiä savotoille ajavia traktorimiehiä, vaikka voimakkaammat Nuhvit ja Fordsonit taisi olla enemmän savottamiesten suosikkeja. Jotkuthan ajoivat satojen kilometrien siirtymiä työmaille. Ehkä tuo aikakausi alkoi olla ohi kun 500 korvasi 565:n, sehän oli taas suunnilleen yhtä hidas kuin 361. Mutta 33 oli kyllä ollut nopea myös, melkoista vaihtelua 😂
Ruiskutuspumpun kyljestä toppariruuvia hiukan ruuvaten. Meidän 565:nen otti ruuvaten 2700-2800 kiekkaa, eikä ongelmia. Mutta kyllä 565:n laukkasikin sitten hyvin. Aika hyvin kuluki sunkin Vallu noihin kierroksiin nähären. Korvakuulolta tiedän, jotta sun Vallun vaihteistoulinat kohdilaan, oon musiikkimiehiä nääs. Rexta oli aika nuhaisen oloinen
hyvin kyllä ottaa vauhtia kun pääsi yli sen mitä piti kulkee. ei taida uskaltaa vielä tiukkaa mosaa kierrättää mahottomia. mutta vääntöö ja vetoa kyllä on tuossa. Texta on vähän tukkosen kuulonen valtsuun verraten.
Hyvin kuluki velmatti😊 siinä suapi jo pittee hatusta kiinni😂
Käsi kaasulla saattaisi valmetti ottaa viel pari kilsaa lisää vauhtia.
en tiiä meniskö kovempaa, pitäs narulla nykästä pumpusta syötöt satavarmana täysille. sinetöityä ruuviakin vois availla pumpusta.
Oma '60 Dexta puhelimen GPS:n mukaan 35, käväisi 36:ssakin, mutta sovin 35 huipuiksi. Tasaisella. Kierroslukumittari näyttää vähän mitä sattuu, asteikon yli se kuitenkin tuolloin on.
viritelty on Dexta, normi vauhti on tuo 26-27 ilman kiertämisen säätelyitä tai välityksien säätöä.
Oma 565 mennee gepsin mukaan 49, toki kierroksia on reilummasti....
On melkoiset kiekat kyllä koneessa.
Mulla olis sulle 950 taavetti.kaikki korjattavaa
kivasti kulkee valmet 565🙂👍
kyllä tällä kerkee. Semmoset hyvät eli möykkyset asfaltit alkaa olla ilkeitä painattaa menemään. Tätä videoo ennen kävin Vallulla painattaa 3 tunnin lenkin.
@@tommisworkshop tänään ajelin valmet 361😁👍videon kuvasin youtubeen👍😁ja on se kyllä näin että möykkysillä teillä ei ole niin kiva ajella😁😃
Meillä menee mf35 32kmh
Muistanko väärin vai olikos se noissa Valmetin 6-lovisissa laatikoissa hirmunen "loikkari" kahden nopeimman välityksen välillä?
on siinä kohtuullisen iso hyppy.
KYLLÄ DEXTASSA paree ääni Unettava napututtaja 10 poig
mulla tuo dexta minkä ostin ens talven projektiksi tai kattoo nyt milloin, niin kaikki ketkä sen tiesi ja omistajakin sanoi et on nopea malli.. mitään faktaa ei löydy ku kone ei oo ajokunnos, mut moni sanonu et dextaa oli parilla nopeudella.. runkonumeron perusteella vm 60 perus dexta.. ex omistaja sanoi et nopeampi on kuin 5000 joka sillä kans oli.
On ne kun kaksi marjaa, puolukka voitti mustikan tässä kisassa. Valmetti meni kuin kiskoilla, ei se dextan ohjauskaan paha kun ei enempää joutunu ohjailemaan. 👍
meillä dextalla issee joskus huiputti lähemmäs 40km/h ja ois vielä kiihtyny mutta loppu suora kesken😂. toki on siihen asennettu isommat takarenkaat nii se tuo jonku verran nopeutta
Muistelen, että tuommosta 35ttä kuluki 502 ja 602 valmetitki, nepä ei juuri tekniikaltansa 565valmetista eruakkaan...
konedatasta katoin, samoja nopeuksia on -02 sarjalaisilla
loistava video Tommilta
Elä ikinä muuta yläputkelliseksi, tuota ala pakoputkea saaneeko mistään? Ees entisöintiin!
Nuo alaputket on harvassa, tässä hiljattain selasin kaikki myynti Dextat, yhdessäkään ei ollu tuota originaali alaputkea.
On se ollu meidänkin Mc Comikissa putki taakse,joku oli muuttanu ylöspäin ja kauhean lenkin tehny,no ei oll uhuomannu että pakosarjan kun kääntää ylös alasin niin voipi tehdä reijän konepeltiin ja siitä putki pystyyn.
En kyllä alaputkea kaipaa vaikka on matalia vajojakin minne pitää ajaa.
alaputki dumppaa pakokaasut ikävästi haisemaan, tyhjää kun käy tai hitaasti ajaa niin haisee tuossakin hyttiin. vauhdilla ne jaa taakse
Meillä taas kun ei ole tieajoa ollenkaan niin yläputki käy parmmin
Histopartsilta ostettiin talvella uusi pakosarja ja alapakoputki.
Hirmu matkoja ajaneet halkoja junaan! Kärryillä työnnätivät vauhtia lisää
Tuo kärryllä työnnättäminen on sellaista legendaa, en tiedä oliko jollain virityksiä jolla ulosottoon sai lisää kierroksia, mutta sillä 550 kierrosta ei juuri juhlita, suunnanvaihtaja oli pieni ja vähän öljyä, kuumeni äkkiä, meillä on tuollaiset kärryt, vanhasta betfordista tehty, julmetun painava, kipin takia se on kaiketi rakennettu, mutta ei se mihinkään kulje ulosotolla.
Kaikissa ainakin itse näkemissäni vanhoissa TI kärryissä on kyllä ollut rakennettu välitys tai auton vaihdelaatikko.
Suoralla kytkennällä traktorin voimanottoon saadaan vetoapuja huonossa paikassa. Nopeutta sillä tuskinpa on tavoiteltukaan, ainakaan asiasta ymmärtävät rattorimiehet.
@@anttipuhakka6079 Vaihdelaatikko siinä meidänkin romussa on, mutta jos ajattelee autoa on tuollainen 550 kierrosta min, tyhjäkäyntiä, jopa 1000 kierrosta on aika vähän, mulla on vain nuffi 10/65 JA 35 fergu, joskus tuli sitä kokeiltua mutta ei se niillä kulkenu, nyt ne kärryt on niin mädät ettei ole ollut kiinnostusta niihin, märällä kelillä siitä vedosta oli apuja.
Se koko homma perustui siihen, että alkuvauhti otettiin traktorin vedolla ja sitten vaihdelaatikko vapaalle ja voimanulosotosta peräkärrylle työntö, jolla sen ylinopeuden sai aikaa. Se vaihtovaihe vaati hiukan kikkailua, jotta se onnistui jouhevasti. Muutamissa traktoreissa siihen liittyi pienoinen ongelma. Kun vaihdelaatikkoa ei pyöritetty moottorin kautta, niin voitelupumppu ei pyörinyt riittävästi, tai ollenkaan, jolloin takapyörien pyörittämä vaihdelaatikko sai huonosti voitelua. Seurauksena oli laakeri vaurio.
@@romppaukko Joo, ja varmaan niitä kärryjä on ollu yhtä monta mallia kuin tekijää, jos laittoi kunnon kertojan laatikkoon niin sai kyllä kierroksiakin jos vaan rattorissa tehoa piisasi, mutta on ne olleet hankalia käyttää, pitkällä kepillä on pitänyt vaihteita hämmentää ja vielä selän takana, on mäkisessä maastossa toiminta riittäny.
35 kulkee myös minun 500 Valmet vm 1970
osaatko sanoa tuosta minun vallun laatikon/perän äänestä tuolla huippuvauhdilla, onko normaalin kuuloinen? Eihän tuo pahasti omaan korvaan jurmuuta tuolla laukalla.
Kyllä se pitää ääntä tämäkin valu ilman kuulosuojaimia ei pysty ajamaan
@@tommisworkshop Ihan terveeltä kuulostaa. Vanhemmiten vaihdelaatikko rallattaa nopealla puolella tyhjäkäynnillä, kun mikään vaihde ei ole päällä.
tämäkin rallattaa pahasti tyhjällä kun nopeapuoli päällä, akselit kulunut sen verran vaikka laakerit on uudet mutta kun ne ei ole öljyn sisässä. Sais ihan täyteen öljyä kokolaatikon vaimentuisi varmaan liki kokonaan rallatukset. Huohotin tukkoon.
@@tommisworkshop Ei se ole vaarallista. Kestää kyllä kovempaakin työtä.
Nyt päästiin asiaan👍
Nimenomaan 👍
No ON SE TUO DEXTA KOMIA RAKTORI! Muistankohan oikein että dextan max nopeutta lisäsivät vm60 tai 61 muisti pettää, oisko täällä joku parenpi tietäjä?
super dextaan muutettiin välityksiä ja nopeus kasvoi, moottorikin on eri
@@tommisworkshop Etsi tietoa netistä sitä löytämättä =( mutta muistelisin että viimeisiä pelkkiä dextoja olisi ollu jo sillä nopeammalla vaihdelaatikolla, kuin niitä tasauspyörästön lukolla pelkkiä dextojakin vaikka ei vielä superi, mutta se uusi moottori tullu vasta superiin. Ei vähällä etsimisellä löydä enää tietoja, jos joskus vielä pääsen kotipaikan 61 dextaa kokeilemaan niin pitkälle niin dextataan huippunopeus=) ainakin siinä on sama rpm mittari jo kuin superissakin originaalina
Wikipediaahan voi jokainen muuttaa että nyt pitäisi etsiä alkudataa Dagenhamista=)
61 nostettiin tehoja kierrosten myötä, samalla vauhtikin kasvaa jos ei sudi.
Super dexta kulkee nopeemmin en muista kuinka paljon
superi menee yli kolmen kympin tai likelle ainakin
Kulukee Vallu mukavasti.., Tässä olisi 361D historiallinen video, Pitäisikö sinunkin laittaa puolitelat ja lähteä "joutsalaisella" kuormatekoon testaamaan kuinka 565 selviäisi....? ua-cam.com/video/R_bsYKXxdgY/v-deo.html
Ihan samansuuntaisia nopeuksia kuin mitä itselläni olevevien Vallun 565 ja Dextan suhteen. Kyllä Vallu menee loikkarilla hirmuista nopeutta Dextaan verrattuna.
Mutta on vakaa ajettava vaikka melkein 40 meneekin.
@@romppaukko Kyllä, kunhan on ohjauskulmat oikeat. Ketjujen kanssa ajettaessa jo hirvittää kun ketjut pyyhkäisee lähellä lokasuojia.
@@topituppurainen4010 Enpä muista että olis kovinkaan pelottanut. Kun tuo etäisyys pyörään on kohdallaan, niin ei se noihin lokasuojiin kovin paljoa hakkaa.
@@romppaukko Kyllä minulla ainakin silipasee lokasuojiin kun on piikkiketjut päällä. Tietääkseni on vakioasenteiset lokasujat ja renkaat vanteineen. Ketjut on tietoisesti vähän löysällä, koska pito paranee kun pahaan paikkaan joutuu.
Vallu menee ihan OK, ja on hyvä ajaa vauhtia tiellä. Niin soralla kuin asfaltilla kun ei ole isoja kuoppia. Vakaasti menee. Dexta on heikompi tuon väljän ohjauksen takia. Pysyy silläkin tiellä ihan OK. vähän ennakkoo ottaa kun väitää jotain 😊
كام السعر الفرسان بالمصرى لمصر الازرق
Hello, sorry I couldn't get the question correctly. How much is Al-Fursan in Al-Masry for Egypt Blue? Do you mean the Blue tractor what is Fordson Dexta?
Onko tuo dexta lukolla oleva n. 62 vm?
61 lukoton on tämä rexta
Paljoko vallussa kierroksia ku täysiä ajo?
Pumppu on säädetty vakiona 2300:aan. Tuossa mittari näytti hiukan yli 2100.
@@romppaukko 37 km/h kulkis sitten noilla renkailla, jos kiertäis sen 2300. Aattelinki, että ei varmaan kierrä ihan kaikkia, ku vain yhden kilsan kovempaa meni noilla isommilla renkailla, kun mitä on aikoinaan ilmotettu.
@@jani3253 35 se on meillä kulkenut enimmillään vaikka on huudattanut täydellä kierroksella. Toki kaikkien 14.9-28 renkaitten halkaisija ei aina ole ihan sama. autojenkin renkaitten ulkokehän halkaisijoissakin on hiukan eroja.
näissä 28 ja 32 tuuman pyörissä on halkaisijassa 10mm korkeusero saman merkin sisällä. 2100-2200 kiertikone. poljin oli pohjassa. periaatteessa mentiin yli sen mitä valmistaja mitannut mutta mikä on ollut 32" pyörän koko 1964-1968 sitä tuskin tietää kukaan.
mittarin tarkkuudesta ei voi vannoa, 1.5m vaijerikin välissä kiepillä. Se kiertääkö tämä enempää en tiedä, pitäs naru laittaa pumppuun ja vetää säädin varmana ihan pohjaan.
Itellä dexta meni 33kmh
Sulla ei ole ihan vakio dexta, hyvä vauhti on yli 30 ppiä. en tiiä saisko tuota omaa viritettyä yhtään, kiekkoja koneeseen tai laatikkoon teettäs välitystä....
@@tommisworkshop mahtaakoha vaikuttaa kun on superi
supperi menee hieman lujempaa kyllä.
Ja aikansa kun virittelee saattaapi tulla männät kattoo kuka kiusaa heh!
Monesti on runkokin kovillakun rytkytetään kuoppaisilla teillä,täälläpäin katkes yhden miehen Zetori keskeltä kahtia ja ukko sairaalaan,lupas vielä joskus koneen korjailla.
Aikamoista kuravalua ne rungot kuulemma toisissa onkin kun kaverilla sellanen oli.
165 massikka 38 tuumasilla pyörillä menee noin 26
Paitsi se Multi Power-versio joka kulkee yli 40km/h.😏
Yllätävän hitaat on vakiomassikan välitykset sitten kyllä.
@@tommisworkshop Joo... Meidän naapurissa oli kaksi 165:sta. Toinen S multipower -75 ja toinen vakio kasilovinen -72. Se vanhempi oli hitaampi.
Koitappa ottaa dexasta ilmanpuhdistajan hattu pois ja ajaa sitte
senkin vois tehä kyllä
Kyllä dextan kovempaa pitäs kulkea. Itellä 37
Ei millään voi kulkea vakiona enempää jos valmistajan antama luku on 26.
@@tommisworkshop ei nii mut suurin osaa on ruuvattu. Kierrokset tapissa ja syöttöä lisätty
@@HenrikKarjainenSama juttu 37-38 menee 1961 dexta... Uudet taka renkaat,ja syötöt tapissa....
Otappa se ilmanputsarin hattu pois,ainakin majorissa vaikutti paljon.
@@a.aimo2151 mulla oli power majori veti kuormaa gbs mitattuna 45😅
valmetti kulki 36 km h😁😃🤠👍
nyt on ollu voimakasta gps häirintää 😁
@@tommisworkshop jep🤣ja kyllä valmetis vauhti tuntu😂😁