Just kesällä käytiin Lapualla ohikulkumatkalla ja mietittiin tän Patruunatehtaan räjähdystä. Pienessä kappelissa oli menehtyneiden kuvat. Kiitos kun kerroit historian.
Näin 2 vuotta myöhemmin jos joku kattoo tätä videota niin kannattaa käydä katsomassa kyseisestä tapahtumasta tehty elokuva Lapua 1976, se on tämän videon kanssa hyvä tietopläjäys!
Olin 16v peruskouluun lähdin mopolla. Hälytysajoneuvoja meni erestakaisin että laskuissa sekosi. Olisin lähtenyt mopolla tsiikaamaan mutta isä kielti että et mene. Oli hyvä kun en mennyt. En nyt ihan tarkkaa muista oliko kilometrin verran kun kaupungilla oli lasit lentänyt sisään.
Mun mumma kertoi, että Seinäjoella (Lapualta noin 25km) kotona oli ovet paukahtanu auki, kun räjähdys oli tapahtunut, hän menetti työkaverinsa ja koulukaverinsa siinä onnettomuudessa. Nyt elokuvateattereihin on tullut Lapua 1976 elokuva, suosittelen lämpimästi mennä katsomaan sen. Itse asun tällä hetkellä Lapualla ja oli hurjaa käydä katsomassa elokuva, kun elokuvateatteri sijaitsee vanhan paukun alueella, toisinsanoen siellä missä onnettomuus tapahtui.
@@SeVi99 Ei ihan kuulunut se rähdys tänne Kuopioon asti.Mutta nyt räytellään aivan vieressä uutta lento kenttää.Ja aikamoisia jysähdyksiä täällä kuullaan.Muistan sen räjäyksen kevät talvella 75..
Muistan kun kerättiin orvoille rahaa. Pikkupojän äiti oli luvannut että hän saa uuden polkupyörän kun tulee töistä. Ei koskaan tullut. Kerättiin kolehti ja kylänmiehet vei pojalle polkupyörän. Poika ei huolinut pyörää sanoi en tarvitsse tuokaa äiti takaisin 🙄
Aihe tuli tutuksi ohjelmasta "Katastrofin anatomia". Myös jännä fakta perheeni sisältä oli että isä oli intissä tuohon aikaan. Jännittävää tässä on enemmän se että tuona aamuna heidän piti mennä patruuna tehtaalle mutta se peruuntui. Olen iloinen että isäni selvisi onnettomuudesta mutta surullinen uhrien puolesta.
Mikähän syy tuohon tehdasvierailun peruuntumiselle oli? Tiedätkö, kumpi osapuoli perui ja miksi? - Onni kuitenkin, että isäsi ja ne muut varusmiehet pelastuivat sen ansiosta.
Onnettomuudet on kyllä hirvittäviä, varsinkin tällaiset missä menetetään ihmishenkiä! Toisaalta nekin ovat osa historiaa, joten musta on hyvä että ihmiset tietää niistä! Samalla ku teen näitä, opin itsekkin todella paljon!
Joo, se räjähdys kuulemma kuului tosi kauas. Mun pappa, joka oli tuolloin opettajana Lapuan naapurikaupungissa Kauhavalla on kertonut, että siellä asti kuului hirveä pamaus. Ps. Oon käyny Lapualla maauimalassa ja se tuliefekti, sekä sun intro oli molemmat tosi hienoja :)
Aikoinaan (1990-luvulla) kertoi yks duunikaveri, olleensa räjähdystä edeltävän viikon loppupuolella viemässä ruutikuormaa Lapualle, sillä siellä ladadattiin silloin PV:n ruutia PV:n käyttöön, toimitettu erä oli yli 2000 kiloa eli se mitä virallinen raportti kertoo ruudin määräksi on virheellinen, eivät he olisi ehtineet ladata ruutitoimituksen ja räjähdyksen välillä yli 1900 kg ruutia patruunoiksi. Että tälläistä 👀
Kaikki ruuti ei ollut ruutivintillä vaan osa oli vähän etäämpänä ruutikellareissa ja vintillä oli vaan se 700kg (jos oikeen määrän muistan) muutamien päivien käyttöä varten.
@@pmikkonen äitin suku lapua/laihia akselilta ja serkku osti vanhan puusepänverstaan tehdasrakennuksen missä päädyssä toimi paikallinen ampumaseura ja metsästysseura aikaisemmin, lopettanut jo silloin mutta jättäneet paljon "krääsää" jälkeensä, hylsyjä, luoteja, ruuteja ja nalleja mummuassa uudelleenlatailussa tarvittavia värkkejä.. löysin ne laatikot krääsän seasta, laatikoissa lukee eränumerot, päivämäärät ja kaikki tiedot patruunoista.. hieman friikkejä kun niitä hypistelee ja tietää mistä ovat kotoisin.. 😊
@@Tessulandia en hävitäkkään, alkuun meinasin viedä poliisilaitokselle mutta kun itsellä kivääri ja haulikkolupia niin saan luvan kanssa pitää patruunoita hallussa muutenkin että olkoon hyllyn päällä :)
Olin tuolloin keksikikoulussa ja luokkamme viikkokatsaus oli minun vuoro tehdä. Tästä Lapuan räjähdyksestä tein viikkokatsauksen. Oli ankeaa tehdä ja ajatella noita onnettomuus perheitä. Oli raskasta aikaa myös Raumalla tuo tapahtuman aikaana.
Moro Petteri! Onko sulla suunnitelmissa tehdä näistä joskus podcast versioita? Voisi toimia ihan hyvin myös ilman videota. UA-cam on vähän huono pelkästään kuunneltavaksi joten jos nämä saisi vaikka podcasteina spotifyyn niin olisi sieltä parempi kuunnella.
Spotify maksaa hyvin vähän siitä että sinne julkaisee jotakin verrattuna youtubeen josta petteri saa enemmän rahaa. Toki itsekkin pitäisin siitä että näitävoisi kuunella myös spotifyssä
Molin kaheksan ja juuri lährös kouluun kun ulko-ovi aukes ilmanpaineesta vaikka taloo jossa asuin oli paksu tiilitalo ja me asuttiin talon vastakkaisella puolella kuin mitä Paukku oli. Matkaa räjährykseen oli jotain kilsan verran.
Niin no Uusikylä,Villähde Nastola samaa kauraa,hieman itteäin ihetyttää että puhuttu Uudestakylästä muta alue millä se sijeitsee on Orimattilaa,no sama paikka kummiskin ja aika paha pamaus joka olis saanu jäädä tulematta!
Tää on yksi surullisimmasta tapauksissa rauhan ajan Suomessa. Vaikea kuvitella mitä tän onnettomuuden omaisten mielessä on ollut. Vaikka kyllä tää koskettaa meitä muitakin
Olin pieni koululainen tuolloin Etelä-Pohjanmaalla. Muistan kuinka koko koulu kerääntyi katsomaan hautajaisia liikuntasaliin.. pienestä telkkarista. En varmasti unohda sitä ikinä.
Muistan kun äiti ja mumma on muistellut tätä aikaa, äidin setä oli yksi kuolleista, häneltä jäi 3 lasta joista nuorin oli tuohon aikaan vielä täysin vaippa ikäinen, olisiko ollut 2vuotias. Asumme sivukylässä lapuan laitamilla noin 17km päästä paukusta, ja täälä oli myös astiat heilahtaneet hyllyissä ja ikkunat rämisseet kun räjähdys tapahtui. Outoa ajatella että olen tätä kirjoittaessa jo melkein 10 vuotta vanhempi kuin tämä äitini setä joka menehtyi tuona kohtalokkaana päivänä vaikka tämä tapaus sattui 11vuotta ennen syntymääni.
Olin just aloittanut koulun ja muistan kun koulussa pidettiin hiljainen hetki ja seisottiin pulpetin vieressä. Se on jää yt jotenki sellaisena " Lapsuuden loppu" - momenttina. Joka puolella oli liput puolitangossa täällä Tampereellakin. Karmea juttu!
4-vuotias ei voi muistaa kovin hyvin...motorismi aivoissa suojaa traumoilta. Jotain hajuja, värejä., ihminen muis- taa henk.kohtaisesti. Muu on ' kuulpuheilta' opittua tai keksittyä tietoa.🎉
Joo olenpa lukenut sen tutkimusraportinkin. Monen mielestä varmaan liian kuivaa luettavaa. Mutta se robottikin oli sellainen kyhätys jota se ei olisi saanut ollakaan. Siinä oli ollut häiriöitä. Se olisi voinut olla myös paremmin puhdisteltu. Mutta kävi niinkuin kävi
Muistan tuon nuoruudestani. Olin silloin alle 20 v., ja iltalukion ohessa osa-aikatöissä valokuvien kehittämisfirmassa. Uhrien hautajaiset lähetettiin radiosta suorana lähetyksenä, ilmeisesti arkipäivänä, koska olin silloin töissä. Muistan vieläkin sen tunnelman, kun lajittelin valokuvia, radio oli kovalla volyymillä, ja siellä pappi siunasi uhreja. Vanhemmilla työtovereilla pomoa myöten oli nenäliinat kovassa käytössä, kun pyyhkivät kyyneliään valokuvien käsittelyn lomassa. Kyllä tuo oli järkyttävä tapaus, kun yhdellä paikkakunnalla kuoli hetkessä kymmeniä ja jäi paljon orpoja lapsia. Toivon, että se oli onnettomuus eikä minkään tahon tahallaan järjestämä. Hyvää työtä teet, kun näin tarkan kuvauksen tapahtumista saimme, Kiitos!
Pakko mainita tapaus, kun Kokkolan keskussairaalan oli tullut mies keskellä yötä ja valittanut että korvissa piippaa. Tämä tapahtui joskus 2000-luvun alkupuolella. Hoitaja kysyi että milloin se on alkanut. Potilas vastasi että silloin kun Lapuan panos tehdas räjähti🤣. Pitkään olis pappa odottanut ennen lääkäriin menoa🤦♂️
Itseasiassa Lapualta Seinäjoelle on 25 kilsaa, tai no riippuu missäpäin Sjokea paikka on mutta tuolloin välissä oli Nurmoo johon senkin keskustaan noin 15 kilsaa.
Staattisen sähkön purkausvaaran vuoksi kaikki tuotantolinjat, putkistot, metalliportaikot sekä betoniraudoitus täytyisi olla huolella maadoitettu. Kuinkahan maadoituksen kanssa silloin oli?
Tulisko videoo missä vähän tarkemmin kävisit lävitse nuita tapahtumia räjähdyksen jälkeen? Oikeudenkäynnit jne. Mitä mediassa kirjoittiin? Spekuloitiinko silloisen neuvostoliiton osuudella tapahtumiin? Loppuun vielä kiitos hyvästä videosta. Näitä katsoisi vaikka kuinka paljon.
Olin nuori poika lähdössä kouluun kiristelin lenkkarien nauhoja kyllä se paineaalto tuntui ,paloautot ampoulanssit ,poliisit.Ei ollut kuin 5 luokaa juhlasalissa kerrottiin mitä on tapahtunut.Menin vuosia kymmeniä joskus konttoristi kanssa juteltiin mies oli ja on vieläkin pelastus mies.Istuttiin lataa ja kun kuulin mitä hän sanoi pahinta lähes mitä voi kohdata ,putosin itkin ,kesä työntekijä ..yksi luoti olisin ottanut sen ja halunnut antaa sille nuorellrlle mahdollisuuden .Se sattui sattuu vieläkin.
Muisto: Olin vanhempieni kyydissä lapsena, kun räjähdystä seuranneena viikonloppuna lähestyimme Lapuaa Kuortaneelta päin niin paljon ennen Lapuaa oli maataloista ja rakennuksista ikkunoita rikki!
Voisitko tehä rooman historiasta seuraavaksi jotain koska mun koulussa hissassa on nyt rooman valtakunta ja niit juttuj nii haluaisin lisä tietoo esim kokeit varten
mun vanhemmat muistaa tän hyvin. mun 7v äiti ja 3v täti oli matkalla mummolaan auton takapenkillä ja ne ajoi kuulemma just Lapuan ohi sen surujuhlan aikaan. varmasti järkytti mun isovanhempia
Järkyttävä onnettomuus. Itse oon syntynyt 73 ja siskoni 1.9.76. On suht helppoa ajatella että jos oltaisiin Lapualainen perhe niin kuuluisin itsekin siihen ryhmään joka olisi menettänyt vähintään toisen vanhemman ehkä jopa molemmat. Tästä tapauksesta ei kuitenkaan ole mulla minkäänlaista muistoa koska olen kotoisin tampereelta eikä lapsena tullut uutisia juurikaan seurattua. Hienoa että teet videon tällaisesta aiheesta että asia säilyy myös jälkipolvia varten.
Lapua on nyt 2023 vielä tunne tumpi merkki ampumatarvik- keistaan. Jos lataus olisi ollut W308 kohdalla ja sama haave ri robotissa. , miten täystuho silloin olisi täydentynyt. Hie- man uskaliasta kertoa aine- määriä 'tänäpäivänä', koska on niin monia pyroteknisesti kiinnostuneita tällaisten tuho- jen tuloksista ja seurauksista Esim. Norjan Breivik, Ohion räjäyttäjä.. ettei kilomäärät jäisi näille päähän hautumaan Edellisen kerran 1700- luvulla VIIPURIN pamaus ruotsinvalla aikaan mustalla ruudilla on sekin ihmisten muistissa. Sehän tehtiin vasiten tieten.😢
Muistan kyllä tapauksen,järkytys oli ensimmäinen reaktio,on sitä kyllä vieläkin,niin moni menetti läheisensä,hautajaistilaisuus oli kyllä koskettava,on jäänyt mieleen!
Kannattaa tosiaan! On mielenkiintoista päästä jutteleen ihmisten kanssa, jotka on kokenut itse tapahtumat. Ei tälleen videon välityksellä kuitenkaan pääse koskaan siihen samaan kokemukseen!
Ootko nähny mun videon Höyrylaiva Kurun uppoamisesta?: ua-cam.com/video/YxCOowDn--I/v-deo.html
Khyl
oon
Oon nähny sun kaikki videot
Olen nähnyt. Näin paikallisena on mielenkiintoista historiaa.
Oon
Just kesällä käytiin Lapualla ohikulkumatkalla ja mietittiin tän Patruunatehtaan räjähdystä. Pienessä kappelissa oli menehtyneiden kuvat. Kiitos kun kerroit historian.
Näin 2 vuotta myöhemmin jos joku kattoo tätä videota niin kannattaa käydä katsomassa kyseisestä tapahtumasta tehty elokuva Lapua 1976, se on tämän videon kanssa hyvä tietopläjäys!
13.4.76 oli semmonen aamuherätys että sitä ei unohda koskaan. Nurmossakin ikkunat helisi vaikka matkaa oli noin 15km
Voin uskoa!
Mun isä on kertonut mulle kun se asu kuortaneella pienenä niin se räjähdys kuulu sinne asti ja savu näky
Olin 16v peruskouluun lähdin mopolla. Hälytysajoneuvoja meni erestakaisin että laskuissa sekosi. Olisin lähtenyt mopolla tsiikaamaan mutta isä kielti että et mene. Oli hyvä kun en mennyt. En nyt ihan tarkkaa muista oliko kilometrin verran kun kaupungilla oli lasit lentänyt sisään.
Mun mumma kertoi, että Seinäjoella (Lapualta noin 25km) kotona oli ovet paukahtanu auki, kun räjähdys oli tapahtunut, hän menetti työkaverinsa ja koulukaverinsa siinä onnettomuudessa.
Nyt elokuvateattereihin on tullut Lapua 1976 elokuva, suosittelen lämpimästi mennä katsomaan sen. Itse asun tällä hetkellä Lapualla ja oli hurjaa käydä katsomassa elokuva, kun elokuvateatteri sijaitsee vanhan paukun alueella, toisinsanoen siellä missä onnettomuus tapahtui.
@@SeVi99 Ei ihan kuulunut se rähdys tänne Kuopioon asti.Mutta nyt räytellään aivan vieressä uutta lento kenttää.Ja aikamoisia jysähdyksiä täällä kuullaan.Muistan sen räjäyksen kevät talvella 75..
Ite oon katsonut sen Lapua 1976 elokuvan. Ihan hyvä oli kannattaa muidenkin kattoo. Meille piti siitä puheen sen elokuvan tekijä ja keksijä
Kävin lomalla tuolla museossa ja aika kiinnostava paikka oli. Siellä on myös nyt se laite joka aiheutti tuon räjähdyksen. Hyvä video myös! 👍
Täytyy itekkin mennä, jos siellä päin tulee piipahdettua!
@@pmikkonen Juu kannattaa.
@@pmikkonen kuvaa sieltä pliis :D
Olipa kiinnostava video. Tämä on vaan mielenkiintoinen aihe ja tästäkin onnettomuudesta on opittu paljon.
Muistan räjähdyksen ja pamauksen. Maa tärähti 30 km päässä missä olin matkalla kouluun. Moni ikäiseni jäi orvoksi tuolla hetkellä.
Tämä on erittäin surullista!
Muistan kun kerättiin orvoille rahaa. Pikkupojän äiti oli luvannut että hän saa uuden polkupyörän kun tulee töistä. Ei koskaan tullut. Kerättiin kolehti ja kylänmiehet vei pojalle polkupyörän. Poika ei huolinut pyörää sanoi en tarvitsse tuokaa äiti takaisin 🙄
@@esaknuuttila7893 aika paha.
Jälleen kerran kiintoisa ja hyvin tehty video.
Kiitos, olet asiallinen ja kerrontaan helppo samaistua.
Kiitos näistä mahtavista videoista Petteri!
Todella hyvä ja mielenkiintoinen video, kiitos Petteri!
Isoäiti muistaa tapauksen oli kuullu kauhean pamauksen kun räjähdys tapahtui ite asun tässä naapuri pitäjässä Nurmossa
Kiitos tästä videosta. Hyvin selitetty 👍
ihan hirvee tapahtuma. mun vaarin serkku on kuollu tossa tapahtumassa. oli ihan hirvee tarina.❤🕊
Aihe tuli tutuksi ohjelmasta "Katastrofin anatomia". Myös jännä fakta perheeni sisältä oli että isä oli intissä tuohon aikaan. Jännittävää tässä on enemmän se että tuona aamuna heidän piti mennä patruuna tehtaalle mutta se peruuntui. Olen iloinen että isäni selvisi onnettomuudesta mutta surullinen uhrien puolesta.
Isä oli intissä tuohon aikaan kauhavalla. Ja tuona päivänä hälykomppaniassa ja vietiin paikalle vartioon räjähdyksen jälkeen.
@@janneperasalo5783 No sinun isäsi sentään pääsi paikan päälle...😅
No se😀 Kuulemma olis voinu jättää tilanteen ja olosuhteet siellä näkemättä
@@janneperasalo5783 Mä uskon tuon.
Mikähän syy tuohon tehdasvierailun peruuntumiselle oli? Tiedätkö, kumpi osapuoli perui ja miksi? - Onni kuitenkin, että isäsi ja ne muut varusmiehet pelastuivat sen ansiosta.
Onnettomuudet on kauheita mut onnettomuus videot on parhaita🥴👌minä erittäin herkkä kaikelle kattoo tätä videota 😩👌
Onnettomuudet on kyllä hirvittäviä, varsinkin tällaiset missä menetetään ihmishenkiä! Toisaalta nekin ovat osa historiaa, joten musta on hyvä että ihmiset tietää niistä! Samalla ku teen näitä, opin itsekkin todella paljon!
@@pmikkonen ja niistä voi oppia jotain aina
On muuten nykyisellään hyvin arvostettu ja tunnettu tuote maailmallakin Lapuan patruunat... Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Lapua, Nokia...
😮... Muistan...
✌️🇫🇴❤✌️✌️✌️
Hyvä video jäbäleissöni!
Kiitos paljon!
Mä oon katsonut melkein kaikki sun videot ja sun videot piristää aina mun päivää ja säkeet kaikille faktat tosikiinostavasti
Elokuva täytyy nähdä parin viikon päästä käydä katsomassa Seinäjoella
Kiitos paljon tipistä! Toivottavasti leffa on hyvä!
Kiitos kun teet näitä videoita
Heh... tää on tosi tuttu tapahtuma, sillä mä ite asun Lapualla ja mun mummun hyvä ystävä kuoli kyseisessä onnettomuudessa🖤
Minun paappa oli about 5 km päässä räjähdyksesä ja sanoi minulle että oli vaikeaa pysyä pystyssä
Nyt oli huippu hieno intro🤩
Kiitos, tykkään itekkin näistä. Mulla on tosi monta erilaista versioo!
Oon ite Lapualta ja oon kyllä kuullut siitä paljon ja ollaan käyty myös sielä museossa
Mun mummo ja paappa asuu lapualla. Ja ne muistaa tästä ja on kyl kiinnostavaa kuulla tästä niiltä.
Efekti oli erittäin mainio:D Taas kerran erittäin viihdyttävä video!
Joo, se räjähdys kuulemma kuului tosi kauas. Mun pappa, joka oli tuolloin opettajana Lapuan naapurikaupungissa Kauhavalla on kertonut, että siellä asti kuului hirveä pamaus. Ps. Oon käyny Lapualla maauimalassa ja se tuliefekti, sekä sun intro oli molemmat tosi hienoja :)
Joo, kyllä tää kuulu todella kauas. Ei varmasti jäänyt paikallisilta huomaamatta.
@@pmikkonen asun Alajärvellä noin 60km. Paikasta niin vanhempani sanoivat että se kuulu myös siellä kuin ukkonen.
Joo, issee muistaa että itse räjähdys kuului myös Seinäjoen päässä (noin 25km Lapualta mua viisaammat korjatkoon).
Aikoinaan (1990-luvulla) kertoi yks duunikaveri, olleensa räjähdystä edeltävän viikon loppupuolella viemässä ruutikuormaa Lapualle, sillä siellä ladadattiin silloin PV:n ruutia PV:n käyttöön, toimitettu erä oli yli 2000 kiloa eli se mitä virallinen raportti kertoo ruudin määräksi on virheellinen, eivät he olisi ehtineet ladata ruutitoimituksen ja räjähdyksen välillä yli 1900 kg ruutia patruunoiksi.
Että tälläistä 👀
Huhut huhuina.
Kaikki ruuti ei ollut ruutivintillä vaan osa oli vähän etäämpänä ruutikellareissa ja vintillä oli vaan se 700kg (jos oikeen määrän muistan) muutamien päivien käyttöä varten.
Mun mumma oli Paukun lataamossa töissä ennen tuota räjähdystä. Onneks ei kuitenkaa ollu enää -76 vuonna siellä.
Mulla on 3 rasiallista metsästyspatruunoita, nokisissa lämmenneissä pahvirasioissa suoraan lapuan patruunatehtaan raunioista palon jäljiltä.
Oho, mistä ne oot saanu?
@@pmikkonen äitin suku lapua/laihia akselilta ja serkku osti vanhan puusepänverstaan tehdasrakennuksen missä päädyssä toimi paikallinen ampumaseura ja metsästysseura aikaisemmin, lopettanut jo silloin mutta jättäneet paljon "krääsää" jälkeensä, hylsyjä, luoteja, ruuteja ja nalleja mummuassa uudelleenlatailussa tarvittavia värkkejä.. löysin ne laatikot krääsän seasta, laatikoissa lukee eränumerot, päivämäärät ja kaikki tiedot patruunoista.. hieman friikkejä kun niitä hypistelee ja tietää mistä ovat kotoisin.. 😊
Tuo on sitä Suomi historiaa,älä vaan niitä hävitä jos pakko niin sitten asialliseen museoon tms
@@Tessulandia en hävitäkkään, alkuun meinasin viedä poliisilaitokselle mutta kun itsellä kivääri ja haulikkolupia niin saan luvan kanssa pitää patruunoita hallussa muutenkin että olkoon hyllyn päällä :)
Oli tosi kiinnostava aihe👍
Olin tuolloin keksikikoulussa ja luokkamme viikkokatsaus oli minun vuoro tehdä. Tästä Lapuan räjähdyksestä tein viikkokatsauksen. Oli ankeaa tehdä ja ajatella noita onnettomuus perheitä. Oli raskasta aikaa myös Raumalla tuo tapahtuman aikaana.
Mä asun lapualla kiva että teet videon lapuan patruuna tehtaan räjähdyksestä
Moro Petteri! Onko sulla suunnitelmissa tehdä näistä joskus podcast versioita? Voisi toimia ihan hyvin myös ilman videota. UA-cam on vähän huono pelkästään kuunneltavaksi joten jos nämä saisi vaikka podcasteina spotifyyn niin olisi sieltä parempi kuunnella.
Spotify maksaa hyvin vähän siitä että sinne julkaisee jotakin verrattuna youtubeen josta petteri saa enemmän rahaa. Toki itsekkin pitäisin siitä että näitävoisi kuunella myös spotifyssä
Lapuan Paukku oli järkyttävä juttu, olin itse tuolloin 7 vuotias ja hataroita muistikuvia on siitä, kun tästä uutisoitiin.
11 oli mulla ikää. Ne hautajaiset jäi mieleen ikiajoiksi, ku näyttivät telkkarista.
Molin kaheksan ja juuri lährös kouluun kun ulko-ovi aukes ilmanpaineesta vaikka taloo jossa asuin oli paksu tiilitalo ja me asuttiin talon vastakkaisella puolella kuin mitä Paukku oli. Matkaa räjährykseen oli jotain kilsan verran.
Mielenkiintoinen video 👍. Ja hieno paita 😁 en muutamaan vuoteen ole nyt paikalle päässyt.
Kiitos Petteri tästä historian "mustasta aukosta", jota ainakin minä olen pitänyt kummallisena ja jopa salaliittona sekä sen seurauksena.
Orimattilassa räjähti myös asevarikko melkoisen lujaa vuonna 1965. Melkein kilometrin päähän lenteli 10 metriset kallion palaset.
Niin siis Uudenkylän ammusvarasto
@@Tessulandia Niin siis eikö Uusikylä ole Orimattilassa
Niin no Uusikylä,Villähde Nastola samaa kauraa,hieman itteäin ihetyttää että puhuttu Uudestakylästä muta alue millä se sijeitsee on Orimattilaa,no sama paikka kummiskin ja aika paha pamaus joka olis saanu jäädä tulematta!
Tää on yksi surullisimmasta tapauksissa rauhan ajan Suomessa. Vaikea kuvitella mitä tän onnettomuuden omaisten mielessä on ollut. Vaikka kyllä tää koskettaa meitä muitakin
Oon muutes käyny tuol tehtaalla joka on nykyään kirjastona, museona, pikku kahvilana ja siel on valokuva näyttelyitä :)
Mig hävittäjien onnettomuudet suomessa ois mielenkiintoinen aihe. Varsinkin tapaus jossa mig putosi turvesuolle
Ai se Lestijärven yhteentörmäys
@@jasperi__ kiuruvedellä
Vaikka olisi ollut 100kg ruutia. Niin pamaus olisi ollut iso. Saatikka 1000kg ruutia 😲 kiitos jälleen hyvästä videosta. Maistui jälleen kerran.
Olin pieni koululainen tuolloin Etelä-Pohjanmaalla. Muistan kuinka koko koulu kerääntyi katsomaan hautajaisia liikuntasaliin.. pienestä telkkarista. En varmasti unohda sitä ikinä.
Lapualla on hieno museo kyseisestä aiheesta suosittelen käymään sekä siellä pääsee myös ampumaan ilma aseilla
Muistan kun äiti ja mumma on muistellut tätä aikaa, äidin setä oli yksi kuolleista, häneltä jäi 3 lasta joista nuorin oli tuohon aikaan vielä täysin vaippa ikäinen, olisiko ollut 2vuotias.
Asumme sivukylässä lapuan laitamilla noin 17km päästä paukusta, ja täälä oli myös astiat heilahtaneet hyllyissä ja ikkunat rämisseet kun räjähdys tapahtui.
Outoa ajatella että olen tätä kirjoittaessa jo melkein 10 vuotta vanhempi kuin tämä äitini setä joka menehtyi tuona kohtalokkaana päivänä vaikka tämä tapaus sattui 11vuotta ennen syntymääni.
Olin just aloittanut koulun ja muistan kun koulussa pidettiin hiljainen hetki ja seisottiin pulpetin vieressä. Se on jää yt jotenki sellaisena " Lapsuuden loppu" - momenttina. Joka puolella oli liput puolitangossa täällä Tampereellakin. Karmea juttu!
Käytiin siellä seuraavana päivänä katsomassa ollessani 4v vanha. On jäänyt mieleen tod hyvin. Surullinen tapaus.
4-vuotias ei voi muistaa kovin
hyvin...motorismi aivoissa suojaa traumoilta. Jotain hajuja, värejä., ihminen muis-
taa henk.kohtaisesti. Muu on
' kuulpuheilta' opittua tai keksittyä tietoa.🎉
Päivän pelastus!!
Joo olenpa lukenut sen tutkimusraportinkin. Monen mielestä varmaan liian kuivaa luettavaa. Mutta se robottikin oli sellainen kyhätys jota se ei olisi saanut ollakaan. Siinä oli ollut häiriöitä. Se olisi voinut olla myös paremmin puhdisteltu. Mutta kävi niinkuin kävi
Tunnustan, että en ihan koko raporttia lukenut, mutta mainitsemasi seikka tuosta robotista on kyllä harvinaisen totta.
Petteri👍👍👍👍Tosi surullinen tapaus.
Ihme että sulla ei oo 100k tilaaja vaikka sä teet todella hyvää kontenttii ja oot yks suomen paras tubettaja niin kaikki tilaa tän kanavan!
Ja en koita dissaa
kannataa katsoo otkes, löytyy tää ja paljon muuta kirjallista matskua... hyviä videoita sulla
Muistan tuon nuoruudestani. Olin silloin alle 20 v., ja iltalukion ohessa osa-aikatöissä valokuvien kehittämisfirmassa. Uhrien hautajaiset lähetettiin radiosta suorana lähetyksenä, ilmeisesti arkipäivänä, koska olin silloin töissä. Muistan vieläkin sen tunnelman, kun lajittelin valokuvia, radio oli kovalla volyymillä, ja siellä pappi siunasi uhreja. Vanhemmilla työtovereilla pomoa myöten oli nenäliinat kovassa käytössä, kun pyyhkivät kyyneliään valokuvien käsittelyn lomassa. Kyllä tuo oli järkyttävä tapaus, kun yhdellä paikkakunnalla kuoli hetkessä kymmeniä ja jäi paljon orpoja lapsia. Toivon, että se oli onnettomuus eikä minkään tahon tahallaan järjestämä.
Hyvää työtä teet, kun näin tarkan kuvauksen tapahtumista saimme, Kiitos!
Jos löydät tietoa Kuivannon asevarikon räjähtämisestä tee siitä ihmeessä video, voisi olla mielenkiintonen. :)
Pakko mainita tapaus, kun Kokkolan keskussairaalan oli tullut mies keskellä yötä ja valittanut että korvissa piippaa. Tämä tapahtui joskus 2000-luvun alkupuolella. Hoitaja kysyi että milloin se on alkanut. Potilas vastasi että silloin kun Lapuan panos tehdas räjähti🤣.
Pitkään olis pappa odottanut ennen lääkäriin menoa🤦♂️
Oisko ollut joku "hidas hämäläinen". 😅
@@metavikset8315 Loikannu toiselta puolen suomea😅
Oon oottanu tätä siitä asti kun kerroit tubessa!!!
Kiitos videosta ☺️
Olit näemmä saarihelvetis 🤘
Kyllä vain! Oli hyvät festit!
Petteri taas mielenkiintoisella contentilla
kiitti
Iskän kaveri oli räjädyksessä ja selvisi siitä se meni kaverinsa kanssa portaisiin toiseen rakennukseen
Issee asui Sjoella tapahtuman aikana ja muistaa räjähdyksen joka tuntui myös siellä (Lapualta Seinäjoelle on noin 10-25km matka).
Itseasiassa Lapualta Seinäjoelle on 25 kilsaa, tai no riippuu missäpäin Sjokea paikka on mutta tuolloin välissä oli Nurmoo johon senkin keskustaan noin 15 kilsaa.
Paappaki oli kuullu tuolloin kumahduksen postia hakiessaan...Vaikka asui Vähässäkyrössä ja etäisyyttä se 40-50 km...
Staattisen sähkön purkausvaaran vuoksi kaikki tuotantolinjat, putkistot, metalliportaikot sekä betoniraudoitus täytyisi olla huolella maadoitettu. Kuinkahan maadoituksen kanssa silloin oli?
Tulisko videoo missä vähän tarkemmin kävisit lävitse nuita tapahtumia räjähdyksen jälkeen? Oikeudenkäynnit jne. Mitä mediassa kirjoittiin? Spekuloitiinko silloisen neuvostoliiton osuudella tapahtumiin? Loppuun vielä kiitos hyvästä videosta. Näitä katsoisi vaikka kuinka paljon.
Tiedän tarkalleen missä olin, kun tämä tapahtui 😥
Hieno ja syventävä video jälleen kerran👍
Minä jonka pappa oli töissä tuolla sillon kun se räjähti mut pääsi just ajoissa turvaan🥲
En tiennytkään että Suomessa on patruunatehdas, tää on mielenkiintoinen tieto. Ps tää video oli tosi hyvä kuten aina. 🔥🔥
Onhan noita ollu ajan saatossa enempikin
Onhan vihtavuorikin kuuluisa patruunatehdas. Eikös Lapualaisella ole mailmanennätys matkaammunnassa
Hyvä video
Olin nuori poika lähdössä kouluun kiristelin lenkkarien nauhoja kyllä se paineaalto tuntui ,paloautot ampoulanssit ,poliisit.Ei ollut kuin 5 luokaa juhlasalissa kerrottiin mitä on tapahtunut.Menin vuosia kymmeniä joskus konttoristi kanssa juteltiin mies oli ja on vieläkin pelastus mies.Istuttiin lataa ja kun kuulin mitä hän sanoi pahinta lähes mitä voi kohdata ,putosin itkin ,kesä työntekijä ..yksi luoti olisin ottanut sen ja halunnut antaa sille nuorellrlle mahdollisuuden .Se sattui sattuu vieläkin.
Mielenkiintoista tietää Lapuan historiasta.
Tosi hyvä ja mielenkiintoinen
Muisto:
Olin vanhempieni kyydissä lapsena, kun räjähdystä seuranneena viikonloppuna lähestyimme Lapuaa Kuortaneelta päin niin paljon ennen Lapuaa oli maataloista ja rakennuksista ikkunoita rikki!
Voisitko tehä rooman historiasta seuraavaksi jotain koska mun koulussa hissassa on nyt rooman valtakunta ja niit juttuj nii haluaisin lisä tietoo esim kokeit varten
Likee tost kommentist et petteri mikkonen näkis sen
Joo tästä aiheesta sais vaikka mitä! Ehdottomasti tulee joskus!
@@pmikkonen Rooman palosta juttuu. :)
@@laiskikset7381 Historia Civilis kanavalla on hyviä videoita rooman ajasta. Tosin englanniksi.
mun vanhemmat muistaa tän hyvin. mun 7v äiti ja 3v täti oli matkalla mummolaan auton takapenkillä ja ne ajoi kuulemma just Lapuan ohi sen surujuhlan aikaan. varmasti järkytti mun isovanhempia
Ite oon lapualta ja oli hyvä video👍🏻
Perkeles
Saarihelvetti mainittu! Itteltä löytyy kans sen huppari.
Järkyttävä onnettomuus. Itse oon syntynyt 73 ja siskoni 1.9.76. On suht helppoa ajatella että jos oltaisiin Lapualainen perhe niin kuuluisin itsekin siihen ryhmään joka olisi menettänyt vähintään toisen vanhemman ehkä jopa molemmat. Tästä tapauksesta ei kuitenkaan ole mulla minkäänlaista muistoa koska olen kotoisin tampereelta eikä lapsena tullut uutisia juurikaan seurattua. Hienoa että teet videon tällaisesta aiheesta että asia säilyy myös jälkipolvia varten.
Petteri. onko 100 000 tilaajan video jo suunnitteilla?
Ei ole vielä, ehdin juuri ja juuri suunnitella aina seuraavan videon :)
Sun pitäs joskus tehä video Bruce Leestä. Harvoin meinaan näkyy suomalaisia videoita siitä äijästä.
Hyvä idea, laitetaan ylös!
@@pmikkonen Ip Man , Bruce Leen opettaja. Ois myös hyvä aihe =)
@@jarper_7170 totta
Vanhan paukun festivaalit pidetään siinä tehtaan alueella joka vuosi. Nythän tehdas on siirretty kauemmas keskustasta.
Olin 4-vuotias, kun tuo tapahtui. Tuona päivänä taisin asua vielä Lahden Omenapellontiellä, josta muutettiin vähän myöhemmin Ilveskadulle.
Sukulaisia oli pitkään tuolla töissä, nykyään toki eläkkeellä.
Lapua on nyt 2023 vielä tunne
tumpi merkki ampumatarvik-
keistaan. Jos lataus olisi ollut
W308 kohdalla ja sama haave
ri robotissa. , miten täystuho
silloin olisi täydentynyt. Hie-
man uskaliasta kertoa aine-
määriä 'tänäpäivänä', koska
on niin monia pyroteknisesti
kiinnostuneita tällaisten tuho-
jen tuloksista ja seurauksista
Esim. Norjan Breivik, Ohion
räjäyttäjä.. ettei kilomäärät
jäisi näille päähän hautumaan
Edellisen kerran 1700- luvulla
VIIPURIN pamaus ruotsinvalla
aikaan mustalla ruudilla on
sekin ihmisten muistissa.
Sehän tehtiin vasiten tieten.😢
Mahtava video. Jatka samaan malliin!
joka vuosi tulee käytyä lapualla, koska mun serkut asuu siellä:)
Muistan hämärästi kun isäni kertoi mulle että Lapualla on tapahtunut räjähdys.
Ihan sika hyvä video!
Hyvä video!
Hyvä Petteri jatka samaan malliin
Jep, jatkan valitsemallani tiellä!
Vai että pulttipistoolin patruunoiden latauskoneen ruudittajan annostelusylinterin tiivisterengasura
Muistan kyllä tapauksen,järkytys oli ensimmäinen reaktio,on sitä kyllä vieläkin,niin moni menetti läheisensä,hautajaistilaisuus oli kyllä koskettava,on jäänyt mieleen!
Hyvä video ja todella kiinnostava aihe! Mun tuttu on ollut ajamassa ambulanssia siellä. Pitää joskus kysellä häneltäkin.
Kannattaa tosiaan! On mielenkiintoista päästä jutteleen ihmisten kanssa, jotka on kokenut itse tapahtumat. Ei tälleen videon välityksellä kuitenkaan pääse koskaan siihen samaan kokemukseen!
Toivottavasti olet jo kysellyt, montaa lanssimiestä kun ei enää ole kertomassa noista ajoista. Itte oon noista yhren lanssikuskin kummilapsi.
Iskäni oli tolloin 4v ja asui noin 20km päässä lapuasta ja ei varmaan muista mutta mumma ja paappa varmasti muistaa
Millä tuurilla että onnettumuus kävi samana päivänä ja kuussa kun mie synnyin mutta vuosi ei ollu sama
Onko tietoa Vainionpää Jaakko joka minun eno 1930- 1945 Itärajalle. Kirjastosta kirjaa ei löydy.