Suurin osa paikoista saanut nimensä kun suomalaiset sotilaat ruotsin vallan aikaan kusettivat hauskoja paikannimiä ruotsalaisille nimismiehille jotka keräsivät paikkojen nimiä tietoon
Saatan olla väärässä mutta tietääkseni 1800-luvun lopulla ruotsalaiset kartoittajat tuli kysyy suomalaisilta että minkälaisia paikannimiä suomessa on ja sitten suomalaiset alkoivat vähän juksuttaa kartantekijöitä ja keksivät suurenosan noita paikoista ja siitälähtien ne on pysynyt virallisina paikan niminä.
Kun ruotsalaisen kartan tekijät tekivät karttoja ja kysyivät suomalaisilta paikkojen nimiä niin kun kaikilla paikoilla ja salilla ei ollut nimiä niin niitä vaan keksittiin niille rutsa laisille kun ne niitä kysyi. Siinä yksin kertaisuudessaan😎
Mun mummolasta on noin 10 kilsaa sinne terskanperälle kun olin pieni mummo puhu paikasta nimellä paholaisen mutka ja kun sain tietää paikan oikeen nimen niin ymmärrän hyvin miks😂
Siis en oo hetkeen nauranu näin paljoo millekkään yt videolle😂 nahkahousut ja toi palli oli kaikista hauskimmat ehdottomasti XD hauskempaa tästä teki sen vielä et sä et ite nauranu noille😅
Suomessa on satoja tuhmia ja kummallisia paikannimiä. Esimerkiksi kulli-, perse- ja vittu-alkuisia paikkoja on paljon. Miksi härskejä paikannimiä on niin paljon, Helsingin yliopiston nimistöntutkija Terhi Ainiala? - Paikannimi kertoo yleensä jotakin kyseisen paikan ulkonäöstä tai ominaisuuksista.27.6.2016
Näitä löytyy myös Koiron kanavalta, videon nimi on "43 naurettavinta suomalaista paikanimeä". Siinä sanottiin jotain sellaista, että Suomeen oli tullut jotain tyyppejä joskus 1800-luvulla ja, kun suomalaisten piti esitellä paikkoja, niin ne halus pilailla niitten tyyppien kustannuksella, ja keksi päästä tuollaisia nimiä, että hyvä suomalaiset👍
Makkarareikä saari Vaasassa. Ei mikään huvittava mutta Lapualta löytyy Kurunsaari niminen kylä ja tietääkseni meillä ei asu yhtään sukua sielä tai siis ei koskaan ole asunutkaan. En tiedä onko vielä olemassa mutta sellasen oon kuullu ku takahikiä en muista missä päin Suomea se sijaitsee, sitten on Vaasan vähässäkyrössä sellanen paikka ku kylymä helevetti
Noitten paikkojen nimet tuli silloin kun ruotsalaiset tuli kysymään suomalaisilta paikkojen nimiä ja suomalaiset keksivät kaikki nämä nimet omasta päästään.
Polvijärvellä semmonen paikka kuin Munapirtti. Oli ysärillä viä lomapaikka ja pysty vuokraa mökkejä. Kaunis paikka kyllä, kuten Pohjois- Karjala yleensäkin.
Tiään et ei kukaan usko mut käyn sitä pallivahan kouluu
Hahahah :D
Hyvin menee
Juuh XD
Onks se Turussa
No wow käyt Turussa koulua
Suurin osa paikoista saanut nimensä kun suomalaiset sotilaat ruotsin vallan aikaan kusettivat hauskoja paikannimiä ruotsalaisille nimismiehille jotka keräsivät paikkojen nimiä tietoon
Se oli kyllä saksalaisia joita kusetettiin
@@NutsS9 aa ok
@@NutsS9 ruotsalaisia olivat
@@NutsS9 ei Suomi oo ollu Saksan vallassa koskaa
@@ardduz8346 ruotsalaisia olivat
meiltä joku 6kilsaa niin siellä on Mällimäentie
Moi oon se todellaki
Juu varmaan
Kyl semmoinen on Jyväskylän liepeillä
Hah, oikeasti hauska.
Kova
Saatan olla väärässä mutta tietääkseni 1800-luvun lopulla ruotsalaiset kartoittajat tuli kysyy suomalaisilta että minkälaisia paikannimiä suomessa on ja sitten suomalaiset alkoivat vähän juksuttaa kartantekijöitä ja keksivät suurenosan noita paikoista ja siitälähtien ne on pysynyt virallisina paikan niminä.
Suomessa on semmonen paikka ku koirankyrpäoja
Se on Venäjän puolella
Ok
Se ei oo paikka
Mun sukunimi on kylmäoja xdd
@@Kylmisz ihan helvetin siistii hei
kävin just muutama päivä taakseppäin hevon perseessä
sama
ja kiveskoskel
Sma
Ite 2v sit
Oon käyny myös Hevonperseessä XD
Kuopiossa on sellainen paikka kuin *Huoranpelto*. Ja sen vieressä on humalamäki
Missä päin?
@@stevehaines9595 jossain keskellä ei mitään. Kaukana Kuopion keskustasta. Humalamäen lähellä
@@Skibidisigmaohiofanumtax wow.
urheilu klipit Tiedätkös mitä humala on?
@@lausou1 en usko, outoja videonimimiä.
Miksi et esitellyt Turvemuijanvitutusvapaamustikkavuorta?Tai Helvetinkattilaa? 🤔🤣
tempparit kuvattii varmaa TISsisaares
Tää oli hyvin editoitu :D
Onnittelut 200k tilaajasta:)
Mauton:Kiveskoski
Minä:ketä
@Joku Random no se ei vaatinut paljoa
@Joku Random Sinua näkee kommenteissa usein.
@@jorihiukka6483 totta
Kakkakallio
Seon kyllä hyvä kalapaikka
Hevonperse on myös Suomussalmella hossassa
Jep oon ollu siä
Asun Suomussalmella
Mäki olin kesäkuussa hossassa retkellä
@@Teuvo-yc8mo minähi
@@mikkone1866 ootko kontti koulus ite oon
ONNEEE 200K TILAAJAA MAUTON🎉🎉👁👄👁
Onnee 200k!❤
Oltii kerra leirikoulus, oltii inarissa nii siellä oli sellane tissikivisaari ja reksi viel mainitsi siitä luokan eessä :)
Oon käynyt terskanperällä 😂
Onnee 200k! 🥳
Kun ruotsalaisen kartan tekijät tekivät karttoja ja kysyivät suomalaisilta paikkojen nimiä niin kun kaikilla paikoilla ja salilla ei ollut nimiä niin niitä vaan keksittiin niille rutsa laisille kun ne niitä kysyi. Siinä yksin kertaisuudessaan😎
Onnee 200k!🎆♥️🥇🥇🥇
Sun ois pitäny lisätä toho videoon pierumäki ja kiveskallio
Nii tai pyllyoja
Jossain oli "Juoppo-Heikin Katu" 😂😂
Kiva
Tee seuraavaksi oudoista nimistä.
Oudoin jonka tiedän on Miina Kenttä.
Anu saukko on vähä viel oudompi😂
@@hengari1787 entäs Anna Hiiri
Steve Haines anus aukko
@@hengari1787 Ei vittu tiiän yhe opettajan jonka nimi oli "Anu saukko"
Jonkun jenkin nimi oli Jesus Condom
Joku:hei bro mis sä asut?
Mauton:nahkahousuis
Joku:mitäh?
Mauton:joojoo nahka housuis
😂😂
Oon käyny kalassa tuol hevonperseessä XD
Mäki
Tuliko kalaa
@@lassilepisto4423 tuliko kalaa
@@mckurpitsa3272 pieni taimen
@@mckurpitsa3272 ei
Onnee 200k tilaajaa, kiitti videost. Nsuroin kyl
Onnee 200k tilaajia :D
Ite asun junttikylässä :D 💪💪
Mun mummolasta on noin 10 kilsaa sinne terskanperälle kun olin pieni mummo puhu paikasta nimellä paholaisen mutka ja kun sain tietää paikan oikeen nimen niin ymmärrän hyvin miks😂
Congrats 🎉 veli 200k tilaajaa
Pervonmaa vois olla Viros... Saarenmaa, Hiidenmaa ja Pervonmaa😂
TILATKAA MUT NII TILAAN TIEDÄT :Dja tosi hyvä video!!
Tilasin
Meidän mökin lähellä on semmonen, kun Häränperseenlahti
Edit: se on noin 20km päässä.
Onnee 200k 🎉
Suomi on härski maa
Moi luse :)
XD
Siis en oo hetkeen nauranu näin paljoo millekkään yt videolle😂 nahkahousut ja toi palli oli kaikista hauskimmat ehdottomasti XD hauskempaa tästä teki sen vielä et sä et ite nauranu noille😅
Suomessa on satoja tuhmia ja kummallisia paikannimiä. Esimerkiksi kulli-, perse- ja vittu-alkuisia paikkoja on paljon. Miksi härskejä paikannimiä on niin paljon, Helsingin yliopiston nimistöntutkija Terhi Ainiala? - Paikannimi kertoo yleensä jotakin kyseisen paikan ulkonäöstä tai ominaisuuksista.27.6.2016
Nyt on mauton muuten OG kontenttii
homeperseensuo on haminan vieres. ja vittu mul on tnä peli haminal😂😂😂
Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä on silleen aika hauska :D
Joo :D
Jos haluutte helvettiin käykää helvetinjärvellä
Pirunkorpi kuuluu varmaan tämän alakategoriaan
Oon käyny
tai sit meette helvettiin. "hollolassa"
Tai sit menee vaa keravalle
tosi hyvä video nauroin koko videon ajan
Missä Kivesjärvi? ShoutOut kaikille jotka asuu kainuussa :D
Min mökki on siel lähel
@@oskumogus68 nice
mä haluun sinne hevonperseesee :D
Asun 500m päässä velhonvitusta. Se on vesiputous.
Tottakai haluun toisen osa.
Oli myös kyl hauskoja paikkoja
Meidän kodin vieressä on hanuripolku
Mun kaveri asuu Kannelmäessä Hanuripolulla😂😂(kysyin kyseiseltä henkilöltä saanko laittaa ja vastasi kyllä!)
Se joka on keksiny noi paikan nimet nii missäköhän psykoosissa se kyseinen henkilö on ollu :DDDDDD
Sillonkun suomi itsenäistyi ni sotilaitata kysytiin joitenkipaikkojen nimiä. 🤣🤣
@@deuxsesxd9254 🤣🤣
Nii kun ruotsalaiset kartantekiät tuli suomeen kysymään paikannimiä niin suomalaiset heitti läppä nimiä vaan niille
@@kylanlaiskinkiiwi jep
@@deuxsesxd9254 nuoria sotilaita asialla :/
Mun vaari asuu ämmänsaaressa Kajaanissa.
Suomalaiset anto noit nimii venäläisille silloin ku suomi oli osa venäjää ja ne on jääny virallisiksi nimiksi
Itse oon kuullu että suomalaiuset trollasivat ruotsalaisia kartantekihöitä
@@JalluNaass joitakin kartantekihöitä trollasivat ainaki
Näitä löytyy myös Koiron kanavalta, videon nimi on "43 naurettavinta suomalaista paikanimeä". Siinä sanottiin jotain sellaista, että Suomeen oli tullut jotain tyyppejä joskus 1800-luvulla ja, kun suomalaisten piti esitellä paikkoja, niin ne halus pilailla niitten tyyppien kustannuksella, ja keksi päästä tuollaisia nimiä, että hyvä suomalaiset👍
Oon käyny tuolla Hevonperseessä XD
Sama mäki se on vaa pikku koski jossa on iha sikana mäkäräisiä ja se on kuusamossa
@@lentsulvlogs6464 Just se! Mist päi Suomee oot?
En mä kuusamossa asu
Vaan seinäjoella
Lisää näitä nää on parhaita
Hauskin mestan nimi minkä oon kuullu on pee pee island
missä se on?
@@jorihiukka6483 Muistaakseni pieni saari kanadassa
@@mikuzz233 joo.
Tultiin viikko sitten ala-mulkusta. (Mä kyllä ehdotin että käydään siellä)
mee kattoo ig:st @oudotpaikat se tekee tälläsii
Mä haluun part 2
Lahdessa on paikka nimeltä Seksieeva
Se on yritys :D
@@katoppaskalle ja yritys on aina jossain paikassa😝
koska tulee sellane video et 24h komeros ft: Nova :D
Huh ei oo vielä lähteny mainoksii. 😅😅
joo näitä lisää 😂😂!
Vihdoinkin joku antaa shoutoutin loimaalle eli kotikapungilleni Kiitti Mauton
Tee part 2🤣🤣👌👌
Kakkososaa kehiin vaan.
Kyllä Suomesta löytyy riittävästi paikkoja siihen 😀
Ei lähteny mainokset👍
Meijän paikkakunnalla on viinavuori
Koirankyrpäoja on varmaa hyvä mesta että se sit vaikka part 2
Pallivaha paras paikka! T: Runosmäkeläinen
Munmielestä kaikista hauskimmman paikan nimi on äteritsiputeritsipuolilauta stijänkkä.
Makkarareikä saari Vaasassa.
Ei mikään huvittava mutta Lapualta löytyy Kurunsaari niminen kylä ja tietääkseni meillä ei asu yhtään sukua sielä tai siis ei koskaan ole asunutkaan.
En tiedä onko vielä olemassa mutta sellasen oon kuullu ku takahikiä en muista missä päin Suomea se sijaitsee, sitten on Vaasan vähässäkyrössä sellanen paikka ku kylymä helevetti
-Hei mihin lähettäis roadtripille 2021?
-Oisko Homeperseensuo tai Tissisaaret?
Kuopion ja Iisalmen välissä on Pöljän kylä. Siellä on mm. Pöljän koulu ja kalliorakennusfirma Pöljän pommi ja pamaus.
Kuusamossa on Kiveskosken ja Hevonperseen lisäksi Tussunvaara. Mahtavia nimiä mun mummun koti kaupungilla.
200k congrats
Mauton: Homeperseensuo
Mainos heti perään: Tääl on kiva opiskella
😂😂
Toi hevonperse oli kyl hyvä 😂😂
Mauton: (mä haluun joskus mennä uimaan tonne kaljalampee) minä: tajuuks että siellä on kaljaa sielä lammessa
sun pitäis tehdä video missä reagoit pelottaviin animaatioihin. muutama hyvä kanava olis wansee entertainment ja Llama arts.
Noitten paikkojen nimet tuli silloin kun ruotsalaiset tuli kysymään suomalaisilta paikkojen nimiä ja suomalaiset keksivät kaikki nämä nimet omasta päästään.
Polvijärvellä semmonen paikka kuin Munapirtti. Oli ysärillä viä lomapaikka ja pysty vuokraa mökkejä. Kaunis paikka kyllä, kuten Pohjois- Karjala yleensäkin.
Meidän kodin vieressä on Satiaismäki ja pallovahan koulu:-D
Aika Mauton Video :DD
Paras video 👌😂
Mun veli räkätti tän koko videon ajan😂
Olin mun äitin,mummun ja serkkujen kanssa hevonkuusessa oltiin siis yötä josssain hevonkuusessa xddddd
Ylöjärvi mainittu💪
Kulli palli
Meikä ties hevonperseen lisää lisää
Jos kiveskoskessa ei ole kaloja vaan kiveksiä
Mul oli mainokset
Seuraavaksi video jossa meette ajatte autolla tonne ja meette niihin paikkoihin uimaan
Täällä Seinäjoen Ylistarossa on Kainasto niin yks mun kaveri on keksiny: "Kainasto, kainalon nosto"
Olipa hauska
Ite asun Outokummussa ja tääl on Outolampi :)
200 k tilaajii ! Onnee
Mun mökin lähel o liikaa tommosii paikkaa käy kattoo teuva sielt lähelt löytyy horo, horonkylä joo tota 😂
Tee part 2 jos tulee 10 k tykkäystä
Mä asun Orivedel ja tunnen muutaman eräjärveläise nii en tiiä tietääks ne tussusaarest :D
Oon käyny hevonperseessä kuusamossa🤣
Kivesjärvi, oon käyny kivesjärvellä