Voisitko tehdä videon eu'sta ja Natosta että miten ne on luotu. Ite tiedän miten ne on kehitetty mutta 172 000 ihmisestä on paljon ihmisiä jotka ei tiedä. Kiitos hyvästä videosta ja hyvää kesää🎉
Video Valko-Venäjästä olisi mielenkiintoista nähdä. Siellähän on ollut kansalaiset kovilla jo 30 vuotta, eli siis siitä lähtien kun Aleksander Lukashenko nousi valtaan. 🇧🇾
Turkmenistan on samaa sarjaa Eritrean ja Pohjois-Korean kanssa. Turkmenistanissa varsinkin ensimmäisen presidentin Saparmurat "Turkmenbashi" Nijazovin ympärille pykättiin niin överi henkilökultti, että jopa hänen tuolloinen kollegansa Pohjois-Koreassa (eli siis Kim Jong-il) olisi tullut vihreäksi kateudesta.
@@Tonaldo90 Mä puhuinkin vaan henkilökultin kasvusta enkä verrannut mitenkään Yhdysvaltain taloutta Eritreaan tai Pohjois-Koreaan. Että öyhö öyhö vaan luetun ymmärtäminen on näköjään taitolaji sekin. En sinällään näe mitään eroa kun kattoo Trumpin palvontaa esim siihen miten porukka ennen piti Stalinin tai Lenin muotokuvia seinällä. Yhtälailla vitun sekopäistä porukka kun palvotaan henkisesti ja älyllisesti vajavaisia idiootteja
Tämä ei todellakaan kuulosta Suomelta,kannattaisi ottaa asioista selvää ennenkuin kommentoi asiota,ehkä se on tietämättömyyttä,koska mitä enemmän tietää,sitä vähemmän luulee!Hanki siis oikeaa tietoa,sitä on kyllä saatavissa jos haluaa,toisaalta pöljällä on helpompaa,ei tarvitse käyttää omia aivojaan,menee vain mukaan ajatukseen niinhän ne sanoo!
Miksiköhän Eritreaa ei yleensä lueta jäljellä oleviin kommunistivaltioihin. Sitä kuitenkin hallitsee kommunistipuolue ja järjestelmä on paljon kommunistisempi kuin Kiinassa tai Vietnamissa.
Ehkä sitä ei nyt lueta kommunismiksi että hallinnon pomot leikkaa kansalaisten käsiä jos ei ole samaa mieltä. Kommunismi alkaa yhteisymmärryksestä eikä väkivallalla uhkaamisesta. Sitä paitsi en kyllä usko että tuolla on kaikilla saman arvonen elämä/omaisuus mikä kuuluu kommunismiin
Tätä varmaan jotkut haluaa. Kyllä mä muistan kun korona tuli ja ylen jossain uutisartikkelin kommenteissa jotkut kirjoittivat, että "Voi kumpa Suomessa olisi johtaja joka määräisi kaikille maskit ja rokotteet". Oli siis juttua kun jotkut eivät halunneet maskeja pitää ja kritisoivat koronapassia. Oli vähän pelottavaa lukea joitain kommentteja...
Ei löydy hirmusen montaa google mapin katunäkymää Eritreasta. Maalla olisi öljyvaroja, mut niitä ei voi hyödyntää... Luulisi, et jossakin välissä länsimaat kiinnostuu ainaskin selvittämään kuinka paljon öljyä sitten voisi olla.
Enemmän kiinnostaisi maailmankaikkeus,mysteerit,äärettömyyden jälkeen tuleva yms.. tässä nyt parin viikon ajan miettinyt/harkinnut kanavan seuraamisen lopettamista. Aiheet menossa tylsempään suuntaan,mutta jokainen tavallaan ja monia muita varmasti nämä aiheet kiinnostaa,en kuulu siihen joukkoon.
Ymmärrän! Tähän on varmaankin pari syytä: 1) Yritän tehdä mahdollisimman paljon sellaisia videoita, mitkä juuri sillä hetkellä mua kiinnostaa. Itellä kiinnostuksen kohteet elää aika vahvasti ja se sitten vaikuttaa videoihin mitä teen. Jos tätä hommaa yrittäis tehdä jostain muusta lähtökohdasta, niin videoiden tekeminen olisi varmasti loppunut jo aikoja sitten. 2) Mainitsemasi aiheet ovat sellaisia, että ne eivät kiinnosta niin suurta määrää ihmisiä. Tätä puolta on pakko myös miettiä, koska mun tän hetkinen tulorakenne on hyvin suurelta osin kiinni siiitä, kuinka moni ihminen mun videoita katsoo. Tämä osittain vaikuttaa siihen, että aina ei voi täysin mennä ton ensimmäisen pointin mukaan. TIlanteet ja mielenkiinnon kohteet kuitenkin elää, joten tulevaisuudessa voi hyvinkin löytyä taas enemmän intoa paneutua näihin eksistentiaalisiin kysymyksiin! Kiitos joka tapauksessa kun oot tähän asti seuraillu!
Olet paska mies sinä et ole eritrealainen. Sinäkin tigrayn puolesta olemme joo eritrean puolesta tänään eritrea huomenna myös eritrea I love my contry ❤🇪🇷🇪🇷🌹
Hyvä löytö ja veto Petteriltä, olin kuullut Eritreasta ja sen ihmisoikeusloukkauksista mm. Kristittyjä kohtaan mutta en sen erityisemmin ollut ottanut selvää mitkä tekijät siellä vaikuttaa taustalla. Aina Pohjois-Koreasta tehdään documentteja etc.. mutta tää Eritrea on todella monelle täysin tuntematon maa/käsite. Kiitokset Petterille hyvästä infopaketista ja tietojen keruusta tästä maasta!
Eritea Afrikan Pohjois-Korea no nyt on sen verran mielenkiintoinen otsikko et oli nopein klikkaus koskaan! Afrikan maat kiinnostaa todella paljon joten on hyvä kun teit videon Etreasta Afrikan maasta jossa valvotaan kansalaisia kuin Pihjois-Koreassa on varmasti kurja elää ja moni haluaa sieltä pakoon, Afrikka on ylipäätään yksinä Maailman SUURIMPANA maanosana jossa on paljon eri maita joissa on paljon köyhyyttä, nälänhätää, luonnonkatastrofeja ja varsinkin aluesotia joissa valitettavasti Venäjäkin on mukana ja yrittää saada tukea Afrikan mailta kun ei saa enää Euroopasta eikä Usasta mitään tukea ihan itse aloittamansa sodan takia. Oonko ymmärtänyt sen oikein et Venäjän Wagner palkka-armeija sotii myös Afrikan maissa? Se tekee Afrikan tilanteesta entistä huonomman. Meidän tulee auttaa, tukea ja käsitellä enemmän myös afrikkalaisten asioita tottakai Ukrainan ja Lähi-Idän kriisien ohella. En oo koskaan ennen kuullutkaan Eriteriasta "Afrikan Pohjois-Koreasta" niin on todella mielenkiintoista ja hyvä kun teit aiheesta videon. Petteri Mikkosen kanavan tilaajana joka päivä oppii jotain uutta! 😊❤
Afrikasta puheen ollen, tekisitkö videon ugandalaisen Idi Aminin (1925-2003) diktatuurista? Olen tarkalla silmällä löytänyt Putinin ihmisoikeusrikkomuksista samaa, mihin Idi Amin ennen muinoin syyllistyi😭💀Videolla voisi käsitellä Aminin elämää ja terroristista hirmuhallintoa vuosilta 1971-1979😈
Miettikää mikä potentiaali Afrikan mailla on. Lämmin ilmasto, valtavat luonnon varat ja mahtava rikas eläin kunta. Hyvällä hallinnolla voisi olla rikkaimpia mantereita maapallolla.
Botswana on kaikkein lähimpänä onnistunutta Afrikan maata; Afrikan mittapuulla vauras maa, vähemmän puutetta ja nälkää kuin muualla maanosassa ja korruptiotakin Seychellien ja Mauritiuksen ohella vähiten Afrikassa. Lisäksi Botswanassa on ollut koko sen itsenäisyyden ajan monipuoluedemokratia. Talouden merkittävimpinä osasina Botswanassa ovat timanttikaivokset (ja timanttikaupan tuottoja rahastoidaan vähän samaan tyyliin kuin Norja öljytulojaan) sekä safariturismi.
Botswanaa voisi luonnehtia Afrikan menestystarinaksi. Se on maanosan mittapuulla vauras maa, siellä on vähemmän puutetta ja nälkää kuin muissa Afrikan maissa ja se on Seychellien ja Mauritiuksen ohella Afrikan vähiten korruptoituneimpia maita. Lisäksi Botswanassa on ollut koko itsenäisyytensä ajan monipuoluedemokratia. Maan talouden keskeisiä elementtejä ovat timanttikaivokset ja safariturismi. Timanttikaupasta saatavia vientituloja rahastoidaan vähän samaan tyyliin kuin mitä Norja öljytulojaan.
joo mut sit te eurooppalaiset meette varastaa niitten luonnonvaroja ja teette afrikan maista köyhiä 😓😓😓 ja samalla sit sanotte takas omaan koti maahan aijajjaja
Kiitos intensiivisestä Eritrea videosta. Tiedän että Afrikassa ihmisillä on vaikeaa, mutta eri valtioiden tilat ja karmeus jäävät hämärään helposti myös kaltaiseltani muka valveutuneelta yksilöltä.
Mä en ymmärrä mikä sii on ku sä ja ville mäkipelto julkasette melkee ai samaa aikaa videot. Kysyn likka kaverilt et kumpi ensin Petteri vai Mikko? Vaik pitäs kysyy Sinä vai Ville 😅😅😅
Voisitko tehdä videon eu'sta ja Natosta että miten ne on luotu. Ite tiedän miten ne on kehitetty mutta 172 000 ihmisestä on paljon ihmisiä jotka ei tiedä. Kiitos hyvästä videosta ja hyvää kesää🎉
Oon tehnyt Natosta kyllä: ua-cam.com/video/H3K6XvowWcM/v-deo.htmlsi=mpVZmPsbCqGoF0Z6 EU:sta en ehkä ainakaan tommosta kokonaista videota ole!
. En muistanukkaan tuota vidiä😅 mutta eu'sta vois olla ihan kiva video idea.
Etkai sää mainosta temua Petteri? :(
Kiitoksia tänään päivän olipa taas todella tosi kinnostava video Petteri 🎉
Video Valko-Venäjästä olisi mielenkiintoista nähdä. Siellähän on ollut kansalaiset kovilla jo 30 vuotta, eli siis siitä lähtien kun Aleksander Lukashenko nousi valtaan. 🇧🇾
Turkmenistan on samaa sarjaa Eritrean ja Pohjois-Korean kanssa. Turkmenistanissa varsinkin ensimmäisen presidentin Saparmurat "Turkmenbashi" Nijazovin ympärille pykättiin niin överi henkilökultti, että jopa hänen tuolloinen kollegansa Pohjois-Koreassa (eli siis Kim Jong-il) olisi tullut vihreäksi kateudesta.
Ei jenkkiläkään enää kaukana ole tästä menosta kun kattoo Trumpin henkilökultin kasvua.
@@tapiojutila1124 vittuny oikeesti :D on se silti iha vitu kaukana näistä kehitysmaista. Öyhyöhyöh vaan :D
@@Tonaldo90 Mä puhuinkin vaan henkilökultin kasvusta enkä verrannut mitenkään Yhdysvaltain taloutta Eritreaan tai Pohjois-Koreaan. Että öyhö öyhö vaan luetun ymmärtäminen on näköjään taitolaji sekin. En sinällään näe mitään eroa kun kattoo Trumpin palvontaa esim siihen miten porukka ennen piti Stalinin tai Lenin muotokuvia seinällä. Yhtälailla vitun sekopäistä porukka kun palvotaan henkisesti ja älyllisesti vajavaisia idiootteja
Enemmänkin median tapa näyttää kyseinen herra aina mahdollisimman pöpinä lähentelee totaalitaaristen maiden "aivopesukoneistoa".
Kunnon foliohattu sielä:D@@tapiojutila1124
Voisitko Petteri tehdä joskus video Afganistanista, jos et ole vielä tehnyt😁?
Tässä on ainakin juttua Talibanista: ua-cam.com/video/yuOw_5Wd6P4/v-deo.htmlsi=5K7OAfoyMQf_1KXO
Afkanistan olisi tosi mielenkiintoinen aihe! 😮
Turkmenistan olisi myös mielenkiintoinen. 🇹🇲
@@Leopez02 sulla oli tos ylempänä miten se kirjoitetaan ja silti kirjoitat päivittua :D nyt vittu leo
Hyvä nosto tubetusaiheena. Mediassa uutisoidaan lähinnä muutoksia ja muutenkin näkyviä aiheita, ei tällaisia pysyviä anomalioita.
Ted Bundy jaksoa odotellessa, tämäkin oli erittäin mielenkiintoinen
Ei hätää! Näitä valtioita on lisää Afrikassa. Mm. Päiväntasaajan Guinea ja Zimbabwe ovat aika vastaavia valtioita
Hyvä ja mielenkiintoinen video!
Tämä ei todellakaan kuulosta Suomelta,kannattaisi ottaa asioista selvää ennenkuin kommentoi asiota,ehkä se on tietämättömyyttä,koska mitä enemmän tietää,sitä vähemmän luulee!Hanki siis oikeaa tietoa,sitä on kyllä saatavissa jos haluaa,toisaalta pöljällä on helpompaa,ei tarvitse käyttää omia aivojaan,menee vain mukaan ajatukseen niinhän ne sanoo!
Veditkö Petteri sunnuntaina Olympiastadionilla saarihemmetti päällä?
Joo
Heti alkupuheesta päätellen puhut Suomesta???
Oho, aikaisin täällä
vasemmiston ihannevaltio.eurostoliitolla on vielä pitkä matka tähän ihanuuteen mutta kovasti sitä yritetään.mut ku se laita oikeisto laittaa kampoihin
Millon Petteri teet videon Mailmsn isoimmasta laiva sodasta? Esim Skagerrakin taistelusta. Ps oot vaan parantanut ja parantanut videoiden laatua 7v aikana!
Hyvä video taas kerran👍
Kiitos että kerro meidän ongelma eritrealaista asu Suomessa
😎👌😎
Video turkmenistanista. Keski aasian pohjoiskoreasta ja maan pääkaupungin omalaatuisesta arkkitehtuurista
Sekä ensimmäisen presidentin överistä henkilökultista.
Kyllä tuntuu hyvältä asua Suomessa kun vertaa tälläisiin maihin
Joo, verrattuna tohon tuntuukin yhtäkkiä hyvältä olla suomalainen Suomessa. 😅
@@Leopez02 fr
Miksiköhän Eritreaa ei yleensä lueta jäljellä oleviin kommunistivaltioihin. Sitä kuitenkin hallitsee kommunistipuolue ja järjestelmä on paljon kommunistisempi kuin Kiinassa tai Vietnamissa.
Ehkä sitä ei nyt lueta kommunismiksi että hallinnon pomot leikkaa kansalaisten käsiä jos ei ole samaa mieltä. Kommunismi alkaa yhteisymmärryksestä eikä väkivallalla uhkaamisesta. Sitä paitsi en kyllä usko että tuolla on kaikilla saman arvonen elämä/omaisuus mikä kuuluu kommunismiin
Näin juuri yhden amerikkalaisen videon tästä oletko nähnyt nimi oli sama Afrikcas north korea oli hyvä video
Mistä kaikesta Lilja tykkää.oot paras❤
Ainakin legoista, Harry Potterista, Stardew Valleysta ja uimisesta :)
Ihanaa että sun tyttäres myös tykkää videopeleistä isänsä tyttö😊❤
Itekki oon tykänny legoista ja tsemppiä Liljalle kasvamiseen ja muuhun.❤😊
Täähän rupee kuulostamaan ihan meidän omaa sensuuria ja korruptiota. Täälläkin mielivaltaisia pidätyksiä ja valvontaa
Yksi videoidea mistä voisit tehdä on Saddan Hussein, Irakin entinen Diktaattori.
Tää kiinnostaa
Hieno pikkukuva!
Eritreassa oli muistaakseni pitkäkestoisin armeija maailmassa, miehillä 15 vuotta ja naisilla 10.
Kuulostaa suomelta
Onneks on vielä vähän matkaa!
:D
Kuulostaa siltä ettet tiedä mistään mitään.
Kuulostaa siltä, että nuori Jonne heitti p*skan vitsin@@Paceasanatateamanituieacerseta
Tätä varmaan jotkut haluaa. Kyllä mä muistan kun korona tuli ja ylen jossain uutisartikkelin kommenteissa jotkut kirjoittivat, että "Voi kumpa Suomessa olisi johtaja joka määräisi kaikille maskit ja rokotteet". Oli siis juttua kun jotkut eivät halunneet maskeja pitää ja kritisoivat koronapassia. Oli vähän pelottavaa lukea joitain kommentteja...
👍
Kuulostaa Pohjois-Korealta? Onko kukaan muukin samaa mieltä??
Ootpa välkky
Kiitos🥰
Ilmari Kianto, teeppä!
Ei löydy hirmusen montaa google mapin katunäkymää Eritreasta. Maalla olisi öljyvaroja, mut niitä ei voi hyödyntää... Luulisi, et jossakin välissä länsimaat kiinnostuu ainaskin selvittämään kuinka paljon öljyä sitten voisi olla.
Millos se blackrock
Joku video kans joistain syrjäisistä maista kuten Itä-Timorista tai Papua uudesta Guineasta!
Päiväntasaajan Guinea on myös jäänyt paljolti monilta länsimaalaisilta unohduksiin.
Miksi Yle ei ole tätä asiaa meille tiedottanut?????????
Aatella että tommosia pikku persläpejä ei saa niistettyä hengiltä
Eli synnyt tuonne on sama ku synnyt valtion orjaksi 😕
Enemmän kiinnostaisi maailmankaikkeus,mysteerit,äärettömyyden jälkeen tuleva yms.. tässä nyt parin viikon ajan miettinyt/harkinnut kanavan seuraamisen lopettamista. Aiheet menossa tylsempään suuntaan,mutta jokainen tavallaan ja monia muita varmasti nämä aiheet kiinnostaa,en kuulu siihen joukkoon.
Ymmärrän! Tähän on varmaankin pari syytä: 1) Yritän tehdä mahdollisimman paljon sellaisia videoita, mitkä juuri sillä hetkellä mua kiinnostaa. Itellä kiinnostuksen kohteet elää aika vahvasti ja se sitten vaikuttaa videoihin mitä teen. Jos tätä hommaa yrittäis tehdä jostain muusta lähtökohdasta, niin videoiden tekeminen olisi varmasti loppunut jo aikoja sitten. 2) Mainitsemasi aiheet ovat sellaisia, että ne eivät kiinnosta niin suurta määrää ihmisiä. Tätä puolta on pakko myös miettiä, koska mun tän hetkinen tulorakenne on hyvin suurelta osin kiinni siiitä, kuinka moni ihminen mun videoita katsoo. Tämä osittain vaikuttaa siihen, että aina ei voi täysin mennä ton ensimmäisen pointin mukaan. TIlanteet ja mielenkiinnon kohteet kuitenkin elää, joten tulevaisuudessa voi hyvinkin löytyä taas enemmän intoa paneutua näihin eksistentiaalisiin kysymyksiin! Kiitos joka tapauksessa kun oot tähän asti seuraillu!
Länsimaat kova kritisoimaan muita mutta itse harrastaavat samaa touhua😂
Kansamme on aina paistettu,
Oisko videota Libyan diktaattori Muammar Gaddafista
Rantamaa poikane teheny jo kato se
@@RESO-X-C antaa olla petterin videot kertoo enemmän ja paremmin rantamaan videot on vaan tiivistyksiä
@@zeomadong5993 no juu
Videoaihe: ulkosaaristo mikä menetettii venäjälle. Oma suku lavansaaresta ✌️
Toka oikea käyttäjä
🥈
@@pmikkonen minää olin ekaa :D
Olen nähnyt saman video. Mutta englanniksi.
Mielenkiintoinen aihe maasta, josta olen kuullut vain pari kertaa nimen. Eipä tee mieli vierailla tuolla.
ite mietin eka kongon demokraattista tasavaltaa ku luin otsikon
No mutta oikein hyvää päivää se ois gargefps täällä taas tänään me pelataan vähän fortnite season kutosta🤣🤣
Pitäskö pelata forttia tällä kanavalla!
uus kanava: Petteri Plays😃
@@pmikkonen ois iha hauska nähä
Suomi on kovaa vauhtia menossa samaan suuntaan
Onni asua vapaassa demokratiassa,saamme olla kiitollisia isänmaastamme!
Näyttää Suomelta.
Maailma ei ole valmis vielä..
On kyllä uskomatonta että jotku joutuu hengaa tommosissa oloissa
Mun paraskaveri on eritreasta
Tee video Oraniasta
Tiedätkö millä lentokoneilla Eritrea taistelee?😂
Paljonkohan suomi on lahjoittanut diktaattorin uusien autojen hankintaan.
oonko ainoo josta tää video on huono laatusempi ku yleensä🤔
Oot ainoo. Tää on hyvä video .
Miksi ihmisiä seurataan näin ja kohdellaan.aika kauheeta ja törkeetä.
Ei siinä paljoa demokraattiset keskustelut auta! Totalitariaan löytyy vain yksi tehokas keino.
EIKÖ TOI ERITREAN PRESIDENTTI OLE OLLUT VALLASSA 31 VUOTTA...
Ja nämäkin ihmiset halutaan tänne niinkun me oltais koko maailman kela
Video aihe nokia (yritys)
Suomessa on kaksi Erilaista Eritrean ihmiset joku on dictatorship puolesta tämä tarkoittaa ne auttavat rahaasta, puhuvat propaganda ja muu
Olet paska mies sinä et ole eritrealainen. Sinäkin tigrayn puolesta olemme joo eritrean puolesta tänään eritrea huomenna myös eritrea I love my contry ❤🇪🇷🇪🇷🌹
Joo toinen on sinä tigray puolesta ja olemme eritrea. Koska olen eritrea i love my country🇪🇷🇪🇷
Entay xegem alewo ab hade adi ena zelena nrakeb emo twldey tnegreni kof abilka nwlkey sle zmeleskaley ye
@@yonasabrham3211 melsi kmlselka keleku eko abzi delewu genzeb yhgzu eyom ilka ente hagezna n hzbna hagez enber meas kemaka nab tgray hagizna mesilka ente delikani kea ab helsinki aleku pasila ktrekbeni tkel ika awu aleku every day
Unsub
Womp womp vitu fn jonne💀
Äläs nyt
Tää! @@RESO-X-C
@@pmikkonen 😂👍
@@Leopez02 ?
Hyvä löytö ja veto Petteriltä, olin kuullut Eritreasta ja sen ihmisoikeusloukkauksista mm. Kristittyjä kohtaan mutta en sen erityisemmin ollut ottanut selvää mitkä tekijät siellä vaikuttaa taustalla. Aina Pohjois-Koreasta tehdään documentteja etc.. mutta tää Eritrea on todella monelle täysin tuntematon maa/käsite. Kiitokset Petterille hyvästä infopaketista ja tietojen keruusta tästä maasta!
Eritea Afrikan Pohjois-Korea no nyt on sen verran mielenkiintoinen otsikko et oli nopein klikkaus koskaan! Afrikan maat kiinnostaa todella paljon joten on hyvä kun teit videon Etreasta Afrikan maasta jossa valvotaan kansalaisia kuin Pihjois-Koreassa on varmasti kurja elää ja moni haluaa sieltä pakoon, Afrikka on ylipäätään yksinä Maailman SUURIMPANA maanosana jossa on paljon eri maita joissa on paljon köyhyyttä, nälänhätää, luonnonkatastrofeja ja varsinkin aluesotia joissa valitettavasti Venäjäkin on mukana ja yrittää saada tukea Afrikan mailta kun ei saa enää Euroopasta eikä Usasta mitään tukea ihan itse aloittamansa sodan takia. Oonko ymmärtänyt sen oikein et Venäjän Wagner palkka-armeija sotii myös Afrikan maissa? Se tekee Afrikan tilanteesta entistä huonomman. Meidän tulee auttaa, tukea ja käsitellä enemmän myös afrikkalaisten asioita tottakai Ukrainan ja Lähi-Idän kriisien ohella. En oo koskaan ennen kuullutkaan Eriteriasta "Afrikan Pohjois-Koreasta" niin on todella mielenkiintoista ja hyvä kun teit aiheesta videon. Petteri Mikkosen kanavan tilaajana joka päivä oppii jotain uutta! 😊❤
Pystyyköhä UA-camst jotenki piilottaa tiettyjen ihmisten kommentteja. Ei näin Veeti kommentteja jaksais vaan lukea :S
@@Tonaldo90 Eihän kommentteja tarvitse lukea
do you know Eritrea, there is no basic needs for example ,no enuogh food,water internet, oxegen Also he want control but he cant he is crazy man
Richard Coudenhove-Kalergista juttu..ja hänen suunnitelmistaan..
Eritrean on suuri vankila 😢
tulee kirja "vuonna 1984" mieleen🤔
Hyvä kirja!
Huomenta
Iltapäivää!
Afrikasta puheen ollen, tekisitkö videon ugandalaisen Idi Aminin (1925-2003) diktatuurista? Olen tarkalla silmällä löytänyt Putinin ihmisoikeusrikkomuksista samaa, mihin Idi Amin ennen muinoin syyllistyi😭💀Videolla voisi käsitellä Aminin elämää ja terroristista hirmuhallintoa vuosilta 1971-1979😈
Kiitos kiinnostavasta videosta👍
Miettikää mikä potentiaali Afrikan mailla on. Lämmin ilmasto, valtavat luonnon varat ja mahtava rikas eläin kunta. Hyvällä hallinnolla voisi olla rikkaimpia mantereita maapallolla.
nii no mieti muinainen Egypti
paska
Botswana on kaikkein lähimpänä onnistunutta Afrikan maata; Afrikan mittapuulla vauras maa, vähemmän puutetta ja nälkää kuin muualla maanosassa ja korruptiotakin Seychellien ja Mauritiuksen ohella vähiten Afrikassa. Lisäksi Botswanassa on ollut koko sen itsenäisyyden ajan monipuoluedemokratia.
Talouden merkittävimpinä osasina Botswanassa ovat timanttikaivokset (ja timanttikaupan tuottoja rahastoidaan vähän samaan tyyliin kuin Norja öljytulojaan) sekä safariturismi.
Botswanaa voisi luonnehtia Afrikan menestystarinaksi. Se on maanosan mittapuulla vauras maa, siellä on vähemmän puutetta ja nälkää kuin muissa Afrikan maissa ja se on Seychellien ja Mauritiuksen ohella Afrikan vähiten korruptoituneimpia maita. Lisäksi Botswanassa on ollut koko itsenäisyytensä ajan monipuoluedemokratia.
Maan talouden keskeisiä elementtejä ovat timanttikaivokset ja safariturismi. Timanttikaupasta saatavia vientituloja rahastoidaan vähän samaan tyyliin kuin mitä Norja öljytulojaan.
joo mut sit te eurooppalaiset meette varastaa niitten luonnonvaroja ja teette afrikan maista köyhiä 😓😓😓 ja samalla sit sanotte takas omaan koti maahan aijajjaja
Mikähän takia itsenäsyys taistelut käyntiin?
Kiitos intensiivisestä Eritrea videosta. Tiedän että Afrikassa ihmisillä on vaikeaa, mutta eri valtioiden tilat ja karmeus jäävät hämärään helposti myös kaltaiseltani muka valveutuneelta yksilöltä.
Mun 2 naapuria on Eritreasta❤❤❤❤❤kiitos videosta🤗🤗🤗🤗olet paras
Ei muuta kun kiväärit käteen ja lähdetään viemään demokratian ilosanomaa. 🤣
Muistakaa sitten ajatella myös tätä videota kriittisesti😉
Niistä vois käyttää vähä kuvaavampaa nimitystä, ko "kuumottava" !
Tämä on puhdas totuus kiitos paljon
Petteri on viisas!
"Median vapaus tukahdutettu"...tuo kohta passaa kuvaamaan Suomen tilannetta.
Mä en ymmärrä mikä sii on ku sä ja ville mäkipelto julkasette melkee ai samaa aikaa videot.
Kysyn likka kaverilt et kumpi ensin Petteri vai Mikko?
Vaik pitäs kysyy Sinä vai Ville 😅😅😅
😀 Eihä me olla julkastu samana päivänä miesmuistiin
@@pmikkonen ainaki tulee aina nähtyy tei uudet videot ai samana iltana. Ja kysyn melke ai et kumma video ekana ja kumpi toisena
Eikös tuo alku mitä sanoit kuvaa melkeimpä ihan meidän nykyaikaa😅?
Olisko seuraavan videon aiheena laihdutus? Miten saat itsesi kesä kuntoon.
Tee jakso Paavo Väyrysestä tai Timo Soinista Suomen viisaimmista miehistä ainakin omasta mielestään.