Ajattelin ottaa rennosti ja chillaa illan Jos sulla on mukana väsättävää heitä ihmees kimppaan Bongisoittokunnalle mikään määrä ei ole liikaa Chilluntaina pysyy visusti pakkasessa apuvirta Tänään emmä holilla läträä, sakset alkaa väsää Särjen punaset silmät, naurattaa paskemmatki läpät Savunen vessa jonka täyttäny on kuusi jäbää Tästä kämpästä ei tänään löydy yhtäkään tyhjää pesää Oli sitten keskikesä, kuumuus taikka talvihalla Pitkällä tikulla selvitetään kuka pääsee sparkkaa Porttikielto tulee mikäli polttamisest hannaat Jointti, bongi, bluntti aivan sama kuhan palaa Tiskejä en hoida mutta bongin puhtaaks harjaan Pesäputken pesuu varten ostin hammasharjan Sekunnissa yksi asia saa elämästä paskaa Kun älyämpärissä pääsee savut pullost karkaa On monta kummallista nimeä rakkaalla lapsella Savu, budi, hitti, priima nuppua on kiva katsella Käsi ylös kaikki kenellä on budiongelma Laske käsi alas ei se ole oikea ongelma Joku sanoo vaaralliseks, että siihen kuolee Kenet muka tappaisi viaton luonnontuote? Porttihuume riittääkö se sulle enää huomen Eka kannabispiikki tappaa, älä vedä suoneen Kaikki kaupunginosat tarvitsevat yhden lokaalin Työtä se on siinä missä muukin, sama ku trokarit Enemmän arjensankareita ne on ku pollarit Parhaat ideani ikinä ketolan jälkeen hoksasin Tää on laitonta, sitä diilataan olosuhteis hämäris Arvokasta ku kulta, toiset polttaa kusisest hätärist Se saa sinut siihen laittaa siihen viimeiset pätäsi Putki täynnä kermaa, joko sormen potkulta päästäsi Tässä ilmanen tipsi: käytä älyssä pingispalloo Ei tuu vedet pullosta suuhun, ellet sitä tahdo Tyhjennä pesäputki mikäli se on täynnä karpoo Pistä karpot vässylle ja jokunen hetki vartoo Darrapaukut, mietintämyssyt millon vain voi polttaa Wake n bake't ehdottomasti päivän kohokohta Yhtä tunnetta parempaa ei arjen keskel ookkaa Ku raskaan päivän jälkeen kotona sua ne savut oottaa Taskussa klädi, kunnon dunkkis kuumottaa mua julkisis Kädet ristissä toivon ettei kukaa kauheesti nuuhkisi Bussista noustessa vihaisesti mulkaisee mua kuskiki Ja totta vitussa kävelee vastaa kadulla mua mutsiki Taskussa klädi, kunnon dunkkis kuumottaa mua julkisis Kädet ristissä toivon ettei kukaa kauheesti nuuhkisi Bussista noustessa vihaisesti mulkaisee mua kuskiki Ja totta vitussa kävelee vastaa kadulla mua mutsiki
vanha kunnon jukka-poika - hamppukaupunki, soul captain band - täyteen ja jukka-poika - tuuttiruuhka ! jonnet ei taida tietää, mutta olihan tää kova näistä nykypäivän pajautus biiseistä!
hyvä biisi mut voin sanoo omal ja muiden kokemuksella et se on kyllä oikea ongelma varsinki jotka polttavat usein viekkarit voi olla totaalista helvettiä
Kukaa kuuntelee 2024?
Joo
joo
No minä tietenki 🤤🤔
Soi varmaan vielä 2054
Meikä
jokanen kun antas vapaasti ajatuksen juosta niin syntys tämmöstä taidetta! jatkoon ja lisää!
Ajattelin ottaa rennosti ja chillaa illan
Jos sulla on mukana väsättävää heitä ihmees kimppaan
Bongisoittokunnalle mikään määrä ei ole liikaa
Chilluntaina pysyy visusti pakkasessa apuvirta
Tänään emmä holilla läträä, sakset alkaa väsää
Särjen punaset silmät, naurattaa paskemmatki läpät
Savunen vessa jonka täyttäny on kuusi jäbää
Tästä kämpästä ei tänään löydy yhtäkään tyhjää pesää
Oli sitten keskikesä, kuumuus taikka talvihalla
Pitkällä tikulla selvitetään kuka pääsee sparkkaa
Porttikielto tulee mikäli polttamisest hannaat
Jointti, bongi, bluntti aivan sama kuhan palaa
Tiskejä en hoida mutta bongin puhtaaks harjaan
Pesäputken pesuu varten ostin hammasharjan
Sekunnissa yksi asia saa elämästä paskaa
Kun älyämpärissä pääsee savut pullost karkaa
On monta kummallista nimeä rakkaalla lapsella
Savu, budi, hitti, priima nuppua on kiva katsella
Käsi ylös kaikki kenellä on budiongelma
Laske käsi alas ei se ole oikea ongelma
Joku sanoo vaaralliseks, että siihen kuolee
Kenet muka tappaisi viaton luonnontuote?
Porttihuume riittääkö se sulle enää huomen
Eka kannabispiikki tappaa, älä vedä suoneen
Kaikki kaupunginosat tarvitsevat yhden lokaalin
Työtä se on siinä missä muukin, sama ku trokarit
Enemmän arjensankareita ne on ku pollarit
Parhaat ideani ikinä ketolan jälkeen hoksasin
Tää on laitonta, sitä diilataan olosuhteis hämäris
Arvokasta ku kulta, toiset polttaa kusisest hätärist
Se saa sinut siihen laittaa siihen viimeiset pätäsi
Putki täynnä kermaa, joko sormen potkulta päästäsi
Tässä ilmanen tipsi: käytä älyssä pingispalloo
Ei tuu vedet pullosta suuhun, ellet sitä tahdo
Tyhjennä pesäputki mikäli se on täynnä karpoo
Pistä karpot vässylle ja jokunen hetki vartoo
Darrapaukut, mietintämyssyt millon vain voi polttaa
Wake n bake't ehdottomasti päivän kohokohta
Yhtä tunnetta parempaa ei arjen keskel ookkaa
Ku raskaan päivän jälkeen kotona sua ne savut oottaa
Taskussa klädi, kunnon dunkkis kuumottaa mua julkisis
Kädet ristissä toivon ettei kukaa kauheesti nuuhkisi
Bussista noustessa vihaisesti mulkaisee mua kuskiki
Ja totta vitussa kävelee vastaa kadulla mua mutsiki
Taskussa klädi, kunnon dunkkis kuumottaa mua julkisis
Kädet ristissä toivon ettei kukaa kauheesti nuuhkisi
Bussista noustessa vihaisesti mulkaisee mua kuskiki
Ja totta vitussa kävelee vastaa kadulla mua mutsiki
Ronnie kiitti sanoista
Darrapaukut, mietintämyssyt*
Sanat päin vittua
@@SkeletonG1 tee ite parempi
@@tissinen8869 Voisin mutta en käytä paskojen biisien sanoihin aikaa sori ja tee sä sitten kerta tulit vinkumaan siitä :)
jatka enemmä pelkkää soolotuotantoo nimittäi nii paljon parempaa!! respect!
on
Tää on kultaa
On kyllä ihan helvetin paras polttelu biisi💥🔥❤️. Aina pitää kuunnella poltelles 🔥❤️😂
Ihan vitun hyvä, itseironian ja/tai tahattoman komiikan takii. Äijäl on hauskal taval asialline tyyli nakella läppää. Liked!
Bubble A.K.A Kupla tuota ei voi paremmin vain sanoa
👍
natsaa biisi ilman savuuki siitä tietää et on hyvä budibiisi :D
broidi puhuu vähä mut pelkkää asiaa
Nääs recordsilla on paljon hyviä videoita .kiitos siitä.
Tullu täsä parin päivän aikana aika monesti kuunneltuu :D Aivan mahtava videoki on, tosi huumorilla tehty, ja se saa suupielet hymyyn :)
Jep. Ja käsi ylös kel on budiongelma :D
Excellent !Thanks you very so Much ❤️🐺🦅🤘!OFG 🏴☠️🤘🔥🔥
Parasta savuläppää oikealla asenteella nakeltuna :D ehdoton lemppari savubiiseistä
Poltteleeko muut nyt 420 päivänä🎉
Tää pitäs saada spotifyhin!
kuka kuuntelee 2030?
”Taskussa glädi kunnon dunkkis kuumottaa mua julkisis” jep😅
rasittavan koukuttava biisi...
eihän budi tuo mitään muuta kuin rennon meinigin
@@hannuleinonen5908 aika lyhytkatseista
@@hannuleinonen5908 Se antaa, se ottaa.
Eile soi repeatilla tää biisi cuz 420 🔥🔥🍁🍁🍁
Pappa j suomen hätäri flow.
Hyvä träcki 🔥
Suomen paras Budibiisi! ✌️😁
Näätä production Kaikista biiseistä paras varmaa tällä hetkellä
Näätä production Näin on!
Onha se ku ei paremmasta tiiä
Näätä Production elämämkoulu22
Juno - Älä luota hippiin// 🔥🔥
Pappa jiiii blyaaat!!!!!
Kuka 2020 tää on vielki hitti
Oliko ikinä
2021
@@kiianieminen2745 hetkone
@@snfbsnus730 hetkone
2023
Tätä ku kuuntelee tulee oikein ikävä vakkaria✌️🤟🤟
Oh shit on muuten hyvä :D
Tä on paras ikinä 😅✌️🙏
Better than the current english speaking rappers
Are you still there I’m you from the future
2023 mun lempi budi biisi yhä🎉
Tää o ihan vitun kova biisi🔥🔥🔥
Vihdoinki👌🏼
iha vitu legend
Jonnet saa vaikutteita 😂😂
Paukku peteri 😎🍁
Näinkö väärin vai oliko siellä setä jonte?
Tämän päivän anthem
Tykkää jos poltat pilvee samaan aikaan kun kuuntelet tätä #myssyis
kalle jakka kova äijä lesoilee huumeil:-DDD
@@lilliputti1236 Mitä vittua? :D
Douppaan aina ku tää biisi tulee
hyvä biitti ja asiaa puhuu äijä. näin se menee.
Hahaha en pysty lopettaa kuunteluu!:D Ehdottomasti paras polttelubiisi! Vai onko? Laita mielestäsi paras toho alas!
Wld Casa Sippaa ja hiisaa, Smokki ja smoukkaa myös iha kovii hiisibiisei
pihi smoukkaa on kova!
HVR - vetybongi024
33 hitaalla ku vinyyli
vanha kunnon jukka-poika - hamppukaupunki, soul captain band - täyteen ja jukka-poika - tuuttiruuhka ! jonnet ei taida tietää, mutta olihan tää kova näistä nykypäivän pajautus biiseistä!
*Kylmää Myssyy Poltan* .. 😄😅 Eeppinen lausahdus 🙉🐵🌿🍁 Toni Halmeen Huume Haastateltava sanos* 🙏🙇
Vitun asialline 👌🏼🙏🏼🍁
chilli biitti hyvät sanat ja lähtee kyl käyttöö toi älyy pingispallo :D
🔥🔥🔥🔥🔥✈️
Tuli täs indicapajois mieleen, että mitkä on teiän lempi myssymässyt? :D Itellä ehdottomasti Smashit ja play maitokaakao :) :D
play maitokaakao ja kaikki menee alas
Kääretorttu :Dd
SMASH ON PARASTA MÄSSYISSÄ JA TOISENA NE UUDET TAFFELIN SUKLAA SIPSIT 💖💖💖
Tutti frutti yoghurt splash ja plus maitokaakao 👌👌👌👌👌
Pilvessä kaikki maistuu hyvältä :D
Ei oo turhaa kertyny +1m näyttökertaa🔥
vitu kova 🚬
*en mä tiskei hoida mut bongin puhtaaks harjaan*
Kuulin tän tänää ekaa kertaa ku passasin mun vapemyyjäll3 savut, reso3ctit hän3ll3
Tää kuuluu Spotifyyn niinku mitä vittua?
Respect from francw dude
onkohan tää jätkä saanu tän biisin jälkeen töitä
😂
ei oo poikia työt paljoo kiinostanu :D
Haki Åbongii töihin ja laitto cv:n sijasta tän biisi ja pääs suoraa
No eipä poltellu varmaa töihi pääsyy vaikuta
aihe ja sanat on näin hyviä niin se tekee biisistäki iha vitun hyvän
hywwwääåå setttiii!
Kuka kuuntelee 2022
Vielki hitti savuis ainaki
Luukutan tätä biisii koko kesän parvekkeen ovi auki
Erittäin, eiku suomen paras tapa tehdä rappiä. Asia kipale kyllä. :)
Lyrics?
Vielki vitun kova 👊🏻🍁
* Hei nyt siis aikuisen oikeasti. Laitetaan tuo Arto Lauri UA-cam ylellinen kanava tilaukseen. Niin itselle, kuin rakkaimmille myös. l
tiukkaa settii
tää spotifyhyn
Yritin ettii sportidystä mut ri löytyny😪😪😪😭😭😭
Järjettömän kova !!
2023?
Vitu lungi mayn 👍😎
kutsuit?
Joku sanoo vaaralliseks että siihen kuolee kenet muka tappaisi viaton luonnon tuote😂
Enne miljoonaa!!!
Älä vedä suoneen! :D \o/
1:24 - 1:51
Vihdoin!😎
999k näyttökertaa🤙🏾🤙🏾
Saisko tän spotifyyn✌🏼
zilluntaina pysyy visusti pakkasessa apuvirta :D:D:D:D:D 2021
koskas uutta soolobiisiä Papalta?🔥
Priimane Biitti & kelpo jäbät 😊😋🤗
kuuntelen tän pilvessä kavereittenkaa aina🍁🍁
mikä 10v, tupakka ei oo pilvee
osk
Pingis pallolle propsit :'D
Tää biisi kuulostaa joka kerta yht hyvält
Pappa j kiitos
Hyvää 420!!!
mikä biiti?
NormalcasualNTlife denssi
Darude sandstrom
On kyll nyt kelpaa
420t klikkiä saavutettu. kaikkiha tiätää mite pitää toimia ;) :D
Tää biisi on tullu ainakin yli vuosi ennen ku poltin qq eka kerran
Tällähän on melkee samanverran näyttökertoja kun suomen top 50 ykkösenä olevalla biisillä (youtubessa) :D (penelope)
chilli kipale 👌👌
tulleeko joku savuille?
Minne
mämmeis?
grrh parast perjantaona! :3
Aina ku kuuntelen ni tekee iha vitusti mieli pajauttaa
Legenda🙏
Kova musa ja kova vidi
😂
on iha huikija nelijäkakskytbiisi =D
🎉🎉🎉
ketä 2021
Paras biisi 👌
hyvä biisi mut voin sanoo omal ja muiden kokemuksella et se on kyllä oikea ongelma varsinki jotka polttavat usein viekkarit voi olla totaalista helvettiä
😎💜
lisää tällästä!!!
hyvä biisi
2:06 vai että swoozien klippejä
tää nii vitusti
Vittu olin ostanu 100ug lapun ja esson ens viikonlopuks mut nyt haluunki vaihtaa esson savuihi :DD wikkeri amffeee1
Nisti
Joku sanoo että siihe kuolee kenet muka tappaisi tämä vietan luonnon tuote hahhqh
this paska is here in 2024!
Vitu bonari kuunnella tätä ku hiisaa 👀